Sivu 1/1

Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 01.03.2014 14:02
Kirjoittaja Gigante
Eli siis keskustelut niistä RE-universumin kaikenlaisista enemmän tai vähemmän virallisista sarjakuva/manga-painoksista.


Tuli tässä juuri ostettua ja lukaistua tätä vast'ikään julkaistu viisiosaisen Resident Evil Marhawa Desire-pokkarisarjan ensimmäinen osa. Ei tietenkään sitä vanhaa ressaa, mutta ei kuitenkaan sitä aivot narikkaan-paukuttelua nykyisen tahtiin. Okei olihan tuossa seassa Chrisin ja tämän persoonattoman porukan tasapaksua ramboilua silloin tällöin, mutta muutoin tuon lukion vielä toistaiseksi lievän tartunta-tapauksen tutkinta on ollut kohtuullisen kiintoisaa seurata. Plussaa erityisesti muutamista wanhoista monstereista ja Outbreakista tutun "päivänvalo"-lääkkeen mainitsemisesta.


Kiinnostaisi myös joskus vilkaista tätä RE3:een sijoittuvaa sarjista, jossa kuuleman mukaan näytettäisiin tarkemmin Nemesiksen luonnista ja jossa tämä kuulemma otti hetkellisesti yhteen jopa Williamin hirviömuodon kanssa. Näin toistaiseksi paperilla moinen sisältö kuulostaa jo ihan suht kiinnostavalta.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 01.03.2014 21:34
Kirjoittaja Marsa
Mietinki onkohan täällä muut lueskellut Marhawa Desirea. Siinä yhistyy sopivasti kaks mun lempparia: Resident Evil ja manga :3

Mutta vaikutti kyllä ihan hyvältä sarjalta, jään innolla oottamaan tulevia pokkareita. Tosi ite oisin halunnu pääosaan vaikka Leonin, ko Chris ei oo meikän lempparihahmoja :D.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 01.03.2014 22:45
Kirjoittaja Gigante
Marsa kirjoitti:Mutta vaikutti kyllä ihan hyvältä sarjalta, jään innolla oottamaan tulevia pokkareita. Tosi ite oisin halunnu pääosaan vaikka Leonin, ko Chris ei oo meikän lempparihahmoja :D.


Eikös päähenkilöinä pokkareissa häärää enemmän Doug, Rickyn kanssa kuin mitä vähemmän steroidipumpattu Chris porukkansa kanssa? Ricky on valitetettavasti se tyypillinen nättipoika, mutta onneksi romanssimeiningit eivät ole toistaiseksi olleet tarinassa mitenkään oleellisella ykkös-sijalla.

Pisti kyllä hetkellisesti silmiin kuinka tarinassa kerrottiin Raccoon Cityn epidemian syntyneen Umbrellan tiloista karanneen koerotan takia. Sitten kuitenkin muistin, että harva Raccoon Citystä hengissä selvinnyt edes tietää moisten yksityiskohtien oikeaa laitaa. Kenties Umbrella oli muutellut totuutta, lieventääkseen syytöksiä koskien heidän yhtiötään. Oman tiedemiehen salamurhasta syntynyt tartuntatapaus, kun tuskin olisi kuulostanut kovin kevyeltä syytökseltä oikeudessa.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 02.03.2014 14:08
Kirjoittaja Marsa
Hups, muotoilin kyllä vähän hämärästi tuon tekstini. Pistetään pitkän työpäivän piikkiin. Siis joo eiköhän tuo Doug ole enemmän pääosasa kuin Chris.

Tosiaan Chris ei kuulu meikän lempparihahmoihin, niin oisin mielummin nähny jonku muun hänen tilallaan. Vaan eipä meikän elämä siihen kaadu, että vähän joutuu Chrisiä katteleen :D

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 03.03.2014 18:22
Kirjoittaja PT2
Marsa kirjoitti:Mietinki onkohan täällä muut lueskellut Marhawa Desirea. Siinä yhistyy sopivasti kaks mun lempparia: Resident Evil ja manga


Ostin viime kuussa kaksi kappaleita noita kirjoja eBaysta. Harmillisesti kuitenkin tuli ranskankieliset, joten ymmärrys ei ihan mene kallopalloon asti :D

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 25.04.2014 20:49
Kirjoittaja Gigante
Marhawa Desiren kakkososa ilmaantui tänään puotiin ja tulihan sekin jo lukaistua. Mitään järkyttävästi spoilaamatta: Ihan kivaa zombitappoa ja viimeistään tässä vaiheella näkyy olevan selvää, että nämä kalmot eivät ole Raccoon Cityn vastaavia laahustajia. Hemmetin sitkeitä penteleitä kaiken lisäksi. Viihdyttävää myös sinänsä, että zombeja ei menty räiskimään loputtomilla heduilla ja sarjatulella ketoon, mitä sarjan nykytilan vuoksi odottelin, vaan näitä vastaan otettiin mittaa pitkälti lähitaisteluaseilla. Turvallisuusvalvoja Tahir Kapoor kuuluu kyllä tarinan kaikista hahmoista kirkkaasti omaksi suosikikseni. Kunnon badass-turvamies moukarin kanssa.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 27.04.2014 11:35
Kirjoittaja Fastphase1
Pakko sanoa, että tähän asti manga on ollut ihan hauskaa luettavaa ja on ironisesti pelottavin RE sitten Gamecuben päivien. Toisaalta huumoriakaan ei ole unohdettu (kakkososan ruokalakohtaus nauratti kyllä aika paljon).

Ainoa asia, mikä ärsyttää on kahden kuukauden odotus seuraavaa osaa varten. Ja kyllä, olen tietoinen englanninkielisestä fanikäännöksestä, mutta haluan välttää spoilerit.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 21.06.2014 08:57
Kirjoittaja Gigante
Näin Marhawa Desiren kolmososan jälkipyykiksi, ilman sen kummempia spoilereita: Sanoisin, että sisällöllisesti heikoin osa tähän mennessä. Saimme tietysti selville muutamia erittäin tärkeitä seikkoja kampuksen salaisuuksista ja verilöyly koululla pääsi vihdoin alkamaan. Olen kuitenkin viimein huomannut mikä sarjakuvan piirrostyylissä mättää. Hahmojen ilmeet ja kasvonpiirteet tuntuvat jotenkin luonnottoman pelkistetyiltä, eikä mikään tunne välity kunnolla. Kun hahmo hymyilee, se näyttää hymyltä mutta ei lainkaan tunnu siltä ja sama ongelma muidenkin ilmeiden kanssa. Jopa Stepfordin naisten hymy tuntuu aidommalta.


Pystyn kyllä sivuuttamaan sen, että sarjan virukset kykenevät taikomaan lisää massaa aivan tyhjästä, mutta se kuinka joku reagoi pelkällä "Täh?"-heitolla lentäessään alas portaita...ei hemmetti.

Saimmehan tietysti hieman nopeampaa zombitoimintaa parin oppilaan kesken. Vaikka parissa kohtaa fanservicen kanssa pelleiltiin turhan paljon, homma ei, luojan kiitos, laskenut samaksi pelleilyksi kuin Highschool of the Deadissä.

Harmi, että verilöylyä emme päässeet näkemään tätä enempää, kun kirja oli samantien lopussa menon päätyessä vihdoinkin kiintoisaksi. Noh, ensi kirjassa pääsemme kait taas näkemään Chrisin ja tämän tiimin persoonattoman miss. kireäperseen tarjoamaa zombiräiskintää.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 19.10.2014 17:01
Kirjoittaja Gigante
Marhawa Desiren nelos- ja vitososat luettuna, joten eiköhän tässä voisi todeta jo tiivisti, että suht mielenkiintoisan alun ja puolenvälin jälkeen, koko hoito oli parhaimmillaan vain keskitasoa.

Kuten jo aikaisemmin tokaisin, hahmojen ilmeet tuntuivat aina jotenkin niin...olemattomilta. Surullinen tai iloinen, niin perusilme ei silti muutu juuri mihinkään. Taistelut isompia ns. pomoörmyjä vastaan olivat hemmetin tylsää tykitystä. Otukset vain lähinnä seisoivat paikallaan, ottivat tulitusta vastaan, jonka jälkeen joku hutaisee vähän puukolla, örmy hutaisee takaisin ja sama sitten uudestaan. Tuo puukon terävyys meni monessa kohtaa jo niin absurdiksi, että voisi jo kuvitella BSSA:n väen saaneen käyttöönsä minikokoisen valomiekan. Koko homma pitää näköjään ottaa jatkossa ihan Camp-fiiliksillä.

Sanoinko muuten myös, että tuo toisen "pomohirviön" design oli uskomattoman tylsää katseltavaa. Pelkkä ilmavaivainen kasa lonkeroita, joka toisinaan loikkii kymmenien metrien mittaisia loikkia...hohhoijaa. Minä jo kuvittelin, että Revelationsin perusvihut olivat laimeita.


Luulisi tämän huppunaisen henkilöllisyyden olleen selvää pässinlihaa vähintään tuon "apuvälineen" näkemisen myötä, vaikka suomennos tuntuu kirjoittaneen hänen niemensä tuossa lopussa ihan väärin. Toisaalta...voisiko olla niin, että olemme kaiken tämän aikaa kirjoittaneen tämän naisen nimen väärin, koska ääntäminenhän on molemmissa kirjoitustavoissa täysin sama?

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 19.10.2014 21:03
Kirjoittaja Fastphase1
Myös minä sain tarinan päätökseen ja on myönnettävä, että pidin siitä Gigantea enemmän. Ei mikään mestariteos, mutta viihdyttävä kokonaisuus. En kyllä ihan kaikkea osannut odottaa kuten pientä Ghost in The Shell-viittausta.

Sama käännöskummajainen oli minullakin, joten kääntäjä selvästikkään ei tunne sarjaa entuudestaan. Ja vielä yksi juttu Gigsu: Manga on alunperin ilmestynyt ennen RE6:ta, mikä on syy huppunaisen piilossa pitämiselle.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 22.10.2014 17:50
Kirjoittaja PT2
Oletteko ostaneet jostain suomeksi kirjat vai tilanneet ulkomailta / lukeneet netistä? Itse olen löytänyt kaupoista vain kaksi ekaa kirjaa.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 23.10.2014 12:57
Kirjoittaja Gigante
PT2 kirjoitti:Oletteko ostaneet jostain suomeksi kirjat vai tilanneet ulkomailta / lukeneet netistä? Itse olen löytänyt kaupoista vain kaksi ekaa kirjaa.



Itse ainakin ostin nuo kaikki suomipokkarit suht tuoreeltaan lähimmästä Suomalaisesta aina sitä mukaa kun niitä ilmaantui. Sangatsu Mangan sivujen kautta pysyin kutakuinkin kärryillä julkaisuajankohdista. Harmi vaan, että aikaisemmat osat hävisivät hyllyiltä aina uudemman numeron myötä, joten tällä hetkellä kannattaisi kokeilla vaikka suomalaisen omilta sivuilta tahi vastaavaa, jos nimenomaan ne suomipainokset kiinnostaisivat.

Suomennoksen osalta kirjat eivät olleet pöllömpiä.

Muussa tapauksessa noita joitain lukuja löytyisi varmaan enkku-käännöksinä joltain mangareader- tai mangafoxin kaltaisilta sivuilta.

Re: Resident Evil-sarjakuvat

ViestiLähetetty: 25.10.2014 09:05
Kirjoittaja PT2
Gigante kirjoitti:Itse ainakin ostin nuo kaikki suomipokkarit suht tuoreeltaan lähimmästä Suomalaisesta aina sitä mukaa kun niitä ilmaantui


Katsos juu, en tiennytkään että ovat jo käännetty jokainen. En jaksa tilata tuollaisia ulkomailta, suomesta saa kuitenkin aika halvalla. Kaksi osaa tilasin Amazonista ja kas kummaa, kielenä ranska :D Pistin kiertoon. Nyt kuitenkin Adlibriksestä tilasin puuttuvat osat (ja vähän muutakin) :)