Project REsistance

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 02.09.2019 23:53

Tässä olisi kaikki informaatio joka on tähän mennessä saatavissa uudesta, tulevasta Resident Evil -pelistä. Oikeaa nimeä ei vielä ole tiedossa joten koodinimellä tästä vielä puhuttaneen jonkin aikaa. Alustoina toistaiseksi toimivat PS4, XOne ja Steam. Teaseri on tulossa 9.9 ja se esitetään sarjan virallisella tubekanavalla: https://www.youtube.com/user/ResidentEvil

Melko varmasti tuo tosin tulee olemaan jonkinlainen cinematic trailer niin pelikuvaa tuskin nähdään vielä aikoihin.

Neljä kuvaa pelistä internetin salapoliisit onnistuivat kaivamaan aiemmin auki olleesta countdownista joka Capcomilla oli auki tuolla tubekanavalla. Countdown on sen jälkeen suljettu, mutta kuvat ovat tuossa alla.

Kuva Kuva
Kuva Kuva

Oletettavasti ollaan taas palaamaassa Raccoon Cityyn, sillä tuon punahupparisen hahmon paidassa lukee "RACCOON".

Jenkeissä ja Japanissa Resident Evil Ambassador -ohjelman kautta pelille on haettu pelitestaajia fanien keskuudesta. Yleinen veikkaus kuvien ja noiden pelitestaajien perusteella on, että kyseessä olisi jonkinlainen moninpeli.

Ai niin, ja tuo nahkatakkinen tyttö näyttää hieman Annielta, jonka Rebecca korvasi Zeron tarinassa pelin lopullisessa versiossa.
Spoiler: show
Kuva


Lopuiksi vielä linkki pelin nettisaitille: https://www.project-resistance.com/en/
Viimeksi muokannut MassDistraction päivämäärä 03.09.2019 17:50, muokattu yhteensä 1 kerran
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Highwind » 03.09.2019 01:46

Outbreakin uudelleenlämmitelyltähän tuo näyttäis
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Kallu » 03.09.2019 09:58

Jos mennään Outbreak meiningillä niin voi tulla ihan pätevä tekele. Silti mieluummin ottaisin sen RE3remaken.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.09.2019 14:45

Kallu kirjoitti:Jos mennään Outbreak meiningillä niin voi tulla ihan pätevä tekele. Silti mieluummin ottaisin sen RE3remaken.


Kyseessä saattaa siis olla myös RE3:n remake.

Ei ole vielä näistä viimeisimmistä Ressuista kokemusta (RE7 ja RE2Remake), joten en nyt kuumotellen tätä odota. Toivotaan että taso pitää.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2324
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Gigante » 03.09.2019 16:54

Uteliaana ainaskin tiirailen miten tilanne tämän pelin suhteen etenee. Outbreak-tyhjiö olisi kiva täyttää kaikkien näiden vuosien jälkeen, vaikka sitten modernisoidummalla tyylillä. Toivoisin vaan hartaasti että mahdolliset yksinpelin tekoälykaverit osaisivat muutakin kuin yrittää tapattaa itsensä/ pelaajan.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2004
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 03.09.2019 19:31

Kallu kirjoitti:Jos mennään Outbreak meiningillä niin voi tulla ihan pätevä tekele. Silti mieluummin ottaisin sen RE3remaken.

Aika vahva huhu siitä on että kolmosen remake olisi jo tekeillä, vaikkakaan mitään virallista tuon puolesta ei ole sanottu, muuten kuin että "jos fanit haluavat, teemme". Tosin se on jo melkosen selkeetä että haluavat ja markkinoita on. Plus, eipä tämän pelin tekeminen tuskin ole sen pääporukan hommia muuteskaan niin tuskin vaikuttaa muihin projekteihin. Kuvakulmakikkailua tosin on tältä peliltä turha odottaa, etenkin kun kakkosenkin remake vedettiin olan yli.


Joni Ahonen kirjoitti:Kyseessä saattaa siis olla myös RE3:n remake.

Aika vahva epäilys. Tuskin kolmosen remaken promokuvissa nähtäisiin näin selkeästi etualalla jotkut neljä randomia heppua joita ei ole koskaan aikaisemmin nähty.


Gigante kirjoitti:Uteliaana ainaskin tiirailen miten tilanne tämän pelin suhteen etenee. Outbreak-tyhjiö olisi kiva täyttää kaikkien näiden vuosien jälkeen, vaikka sitten modernisoidummalla tyylillä. Toivoisin vaan hartaasti että mahdolliset yksinpelin tekoälykaverit osaisivat muutakin kuin yrittää tapattaa itsensä/ pelaajan.

Ainakin jo RE6:ssa ja Revelationseissa tekoäly toimi jopa ihan mallikkaasti niin voisi melkein olettaa että tekoäly on PS2:n ajoista parantunut tarpeeksi :D
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Kallu » 03.09.2019 22:51

MassDistraction kirjoitti:
Kallu kirjoitti:Jos mennään Outbreak meiningillä niin voi tulla ihan pätevä tekele. Silti mieluummin ottaisin sen RE3remaken.

Aika vahva huhu siitä on että kolmosen remake olisi jo tekeillä, vaikkakaan mitään virallista tuon puolesta ei ole sanottu, muuten kuin että "jos fanit haluavat, teemme". Tosin se on jo melkosen selkeetä että haluavat ja markkinoita on. Plus, eipä tämän pelin tekeminen tuskin ole sen pääporukan hommia muuteskaan niin tuskin vaikuttaa muihin projekteihin. Kuvakulmakikkailua tosin on tältä peliltä turha odottaa, etenkin kun kakkosenkin remake vedettiin olan yli.


Juu en ollenkaan epäile etteikö RE3 olisi jo työn alla ollut jo hyvän aikaakin. Lähinnä vaan, että odotin remaken julkistamista mutta sitten tulikin tämä. Jos aikovat Outbreakkejä jäljitellä niin toivottavasti hahmovalikoimaa on vähän laajemmin; Outbreakkien poppoo oli erittäin hyvin tehty; oli lääkäriä ja tarjoilijaa, reportteria ja metro-Jim, kun taas nämä vaikuttavat vähän mitäänsanomattomilta. Vähän pelottaa nämä moninpeli Resit, muistaakseni Operation Raccoon City (?) oli aika paska.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Masse » 03.09.2019 23:19

Outbreak File #3:sta tässä ollaan odoteltu jo reilusti yli 10 vuotta, mutta ei kyllä enää kiinnosta. Eiköhän sekin onnistuttaisi kusemaan nykymeiningillä. Fiksatut kuvakulmat tai ei mitään. :ugeek:
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 03.09.2019 23:46

Kallu kirjoitti:
MassDistraction kirjoitti:
Kallu kirjoitti:Jos mennään Outbreak meiningillä niin voi tulla ihan pätevä tekele. Silti mieluummin ottaisin sen RE3remaken.

Aika vahva huhu siitä on että kolmosen remake olisi jo tekeillä, vaikkakaan mitään virallista tuon puolesta ei ole sanottu, muuten kuin että "jos fanit haluavat, teemme". Tosin se on jo melkosen selkeetä että haluavat ja markkinoita on. Plus, eipä tämän pelin tekeminen tuskin ole sen pääporukan hommia muuteskaan niin tuskin vaikuttaa muihin projekteihin. Kuvakulmakikkailua tosin on tältä peliltä turha odottaa, etenkin kun kakkosenkin remake vedettiin olan yli.


Juu en ollenkaan epäile etteikö RE3 olisi jo työn alla ollut jo hyvän aikaakin. Lähinnä vaan, että odotin remaken julkistamista mutta sitten tulikin tämä. Jos aikovat Outbreakkejä jäljitellä niin toivottavasti hahmovalikoimaa on vähän laajemmin; Outbreakkien poppoo oli erittäin hyvin tehty; oli lääkäriä ja tarjoilijaa, reportteria ja metro-Jim, kun taas nämä vaikuttavat vähän mitäänsanomattomilta. Vähän pelottaa nämä moninpeli Resit, muistaakseni Operation Raccoon City (?) oli aika paska.

Eh, se vähän riippuu keneltä kysytään ja millaisesta sisällöstä osaa nauttia. Itse pidin ORC:ista, lähinnä pelin markkinointi oli juosten kustu mikä jätti monelle pahan maun suuhun. Tekoäly siinä oli ripulia mutta kyllä sen kanssa jopa vaikeimmalla vaikeusasteella diilasi, moninpelinä hupi oli taattu jos vain kavereilla sattui olemaan. Harmillisesti jaettu ruutu puuttui, olisi omissa silmissä nostanut pisteitä huimasti. Umbrella Corps taas kokonaisuutena oli täysi susi ja serverit olivat kuolleita viikossa julkaisusta. Itse tosin nautin täysillä pelin yksinpelikampanjasta, mutta sisältöön nähden tämä oli selkeästi ylihinnoiteltu. Mainitsemattakaan sitä tosiasiaa, että Outbreakit eivät koskaan myyneet kovin hyvin ja ovat sarjan vähiten myyneiden joukossa. Oma epäilys siitä, että Outbreak tämä ei ole juontaa jo lähinnä siitä, että hahmot ovat eri. Toki peli voitaisiin tehdä eri kastilla mutta aikanaan julkaisematta jäänyt Outbreak File#3 olisi luottanu alkuperäiseen kastiin. Retcon ei myöskään toimisi, kun Outbreakit ovat jo todettu kaanonissa tapahtuneiksi asioiksi. Tämä nyt toki on vain omaa teoriaa, eipä tuota koskaan tiedä. Oma veikkaus on, että tämä tulee olemaan jokin aivan oma pelinsä erillään muista sivusarjoista.

Ja olisihan tuosta uudesta remakesta kiva kuulla uutisia pian. Ehkä tosin ihan hyvä asia, että ottavat aikansa sen kanssa eivätkä kiiruhda markkinoille.


Masse kirjoitti:Outbreak File #3:sta tässä ollaan odoteltu jo reilusti yli 10 vuotta, mutta ei kyllä enää kiinnosta. Eiköhän sekin onnistuttaisi kusemaan nykymeiningillä. Fiksatut kuvakulmat tai ei mitään. :ugeek:

RE Enginen ja RE2 remaken myötä on jo varmuus, että kuvakulmakikkailua ei tulla näkemään enää tässä sarjassa uudelleenjulkaisuja lukuun ottamatta. Kakkosta varten olivat kokeilleet eri kuvausmenetelmiä peliin, myös staattisia kuvakulmia, mutta OTS toimi paremmin. Ja niin se, pelin useampaan kertaan pelanneena, täytyy sanoa vaikuttaisi olevan. Kun ottaa huomioon miten huonosti Outbreakit aikanaan myivät olisi outoa lämmitellä tätä sivusarjaa uudelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen yleisölle joka tuskin edes muistaa moisia tekeleitä. Itse toki muistelen lämmöllä, mutta tälleen kylmän realistisesti ajatellen. Tuskin kuitenkaan sitä onnistuisivat sössimään vaikka tekisivätkin, on sen verran vakaa ollut Capcomin viimeaikainen julkaisulaatu (Umbrella Corpsia lukuun ottamatta) että en usko näiden ihan hirveästi lähtevän ainakaan klassikoita pilaamaan, myivät ne alunperin kuinka huonosti hyvänsä.
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 09.09.2019 18:39

https://www.youtube.com/watch?time_cont ... lx6zWE5kIA

Elikkä tiimipohjaista räiskintää tulossa.

Ei kiinnosta täällä päässä pahemmin.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2324
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Gigante » 09.09.2019 19:17

Heheh 'Liiketunnistus-Tyrant'.

Vaikka tiiseri vasta olikin, vaikuttaa näillä näkymin enimmäkseen "Left 4 Dead RE-örkeillä".
Pitää silti pitää peliä seurannan alaisena, tiedä vaikka siitä ihan kelpo/siedettävä viritys saataisiin aikaan.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2004
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Masse » 09.09.2019 19:26

Joo, ei kiitos. Jos haluan pelata L4D2 meets Resident Evil-tyylistä peliä niin lataan vaan leftikseen Ressa-modit (joita muuten löytyy ihan helvetisti).
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja PT2 » 10.09.2019 08:19

Ihmiset vahvasti veikanneet tämän olevan Dead By Daylightin ja Friday The 13th The Gamen kaltainen 4 ihmispelaajaa vs 1 ihmispelaaja peli, jossa yksi pelaa hirviötä ja muut yrittävät tehdä tehtäviä selviytyäkseen. Mikäli näin on, ei jatkoon. En oikein tykkää aiemmistakaan mainitsemista, joten ei mene tämäkään jatkoon. Muutenkaan kiinnosta mikään yhteistyöräiskintä, vaikka RE-henkinen olisikin.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 505
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Nikkeli94 » 10.09.2019 12:12

PT2 kirjoitti:Ihmiset vahvasti veikanneet tämän olevan Dead By Daylightin ja Friday The 13th The Gamen kaltainen 4 ihmispelaajaa vs 1 ihmispelaaja peli, jossa yksi pelaa hirviötä ja muut yrittävät tehdä tehtäviä selviytyäkseen. Mikäli näin on, ei jatkoon. En oikein tykkää aiemmistakaan mainitsemista, joten ei mene tämäkään jatkoon. Muutenkaan kiinnosta mikään yhteistyöräiskintä, vaikka RE-henkinen olisikin.


Itsekin näkisin etenkin teaserin loppupään viittaavan johonkin DBD tyyliseen, jossa yksi pahispelaaja joko ohjaa jotain tiettyä örkkiä tai sitten ohjailee kaikkea muutakin ympäristöä selviytyjien ympärillä.
Avatar
Nikkeli94
 
Viestit: 177
Liittynyt: 28.02.2014 18:42
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Silence » 10.09.2019 14:57

Hoh hoijaa... rehellisesti sanottuna teaseri ei kyllä tarjonnut yhtään mitään. Esirenderoidut fiilistelytrailerit pitäisi kieltää lailla. "Peli SAATTAA näyttää tai tuntua tältä... tai jotain tähän suuntaan... ehkä... ehkä ei.... todennaköisesti... Ennakkotilatkaa tämän perusteella, kiitos". Vaikutelma on jonkinsortin co-op onlinemultiplayer diipadaapa-pumputipum joka on tehty RE2 remaken pohjalta... kiinnostaa yhtä paljon kuin rakastelu hiekkapaperin kanssa...

En ole koskaan lämmennyt ps2sen Outbreak peleille, mutta se johtui lähinnä niiden kankeasta toteutuksesta vaikka potenttiaalia niissä valtavasti olikin. Ideana ne olivat kyllä erinomaisia.
Avatar
Silence
 
Viestit: 811
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Kallu » 10.09.2019 20:13

Aika mitäänsanomattomat fiilikset jäi kyllä trailerista; ei tuon perusteella olla juuri viisaampia.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Kaya » 11.09.2019 08:42

Juu ei kyllä vaikuttanut semmoselta peliltä jota jaksaisin itse pelata, olipahan Ressa tai ei. Kolmosen remakea odotellessa..
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 11.09.2019 16:45

Nähtävästi oma veikkaus meni täysin nappiin, odottelinkin noiden parin kuvan perusteella jotain Dead by Daylight -tyylistä tekelettä. Toivottavasti tarinamoodi pelistä kuitenkin löytyy, olisi meinaan ensimmäinen konsolipeli sarjassa ilman moista. Kavereiden kanssa voi olla helvetin hauskaa, ja hommaan olen saanut jo muutaman värvättyä niin eiköhän tätä viiden hengen poppoolla tule hakattua. Hyvä homma, että olen saanut muutaman kaverin kiinnostumaan sarjasta jatkuvasti näitä pelejä mainostamalla. Jos traileria oikein tulkitsin voinee pahispelaaja lähetellä erinäisiä monsuja muiden pelaajien kimppuun ja asetella ansoja. Hauskalta vaikuttaa, toki itselleni ainakin vaatii sen kaveriporukan. Randomien kanssa pelaaminen ei nappaa. Toivon vain, että kontenttia pelissä on enemmänkin kuin yksi Umbrellan labra ja mahdollisuus pelata T-103:lla. Heittäkää mukaan Nemesis, Thanatos, T-0400TP ja vaikkapa T-001 tai T-002 niin variaatioita ainakin olisi.

Spekulaatiota trailerin pohjalta, pelimekaniikkojen lisäksi, on ollut ainakin mysteerihahmosta. Moni on veikannut Albert Weskeriä, vaikkakaan hemmon asustukseen tuolta ajanjaksolta ei kuulunut solmio, jonka tarkkasilmäisimmät olivat trailerista bonganneet. Tosin voi olla että peli kuuluu tähän uuteen RE2 remaken jatkumoon ja asua on tuunattu. Lisäksi tämä peli saattaa selittää tuossa remakessa bongatun pienen antennin Mr. X:n nupissa, jonka olemassaolosta en itse edes tiennyt ennen tätä videota: https://www.youtube.com/watch?v=Ey5S92eaBMQ

Noh, peli on Tokyo Game Shown lavalla huomenna (12.9) niin gameplayta pitäisi alkaa pikkuhiljaa valumaan nähtäväksi.
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja PT2 » 12.09.2019 05:25

Traileri: https://youtu.be/1PYu39zL_1c

Jepjep, juuri kuten Dead By Daylight. Eli ei jatkoon. Näyttää jo trailerissa aika tylsältä ja pitkäveteiseltä peliltä.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 505
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Highwind » 12.09.2019 08:32

PT2 kirjoitti:Traileri: https://youtu.be/1PYu39zL_1c

Jepjep, juuri kuten Dead By Daylight. Eli ei jatkoon. Näyttää jo trailerissa aika tylsältä ja pitkäveteiseltä peliltä.

Joo'o. Voi tästä ehkä kympin verran maksaa, ihan vain uteliaisuuttaan.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 13.09.2019 00:02

Voi pojat, mistä sitä aloittaisi.

Tässä olisi ainakin 7 minuuttia gameplayta: https://www.youtube.com/watch?v=l0ypz-sj6KY

Sitten siihen pääasiaan, eli itse peliin. Ihan ensimmäiseksi: pelissä tulee olemaan yksinpelikampanja. Tämä paljastettiin Tokyo Game Showssa tänään. Kampanjasta ei ole sen enempää tietoa vielä, sillä tällä hetkellä moninpeli on pääosassa jotta pelitestaajille saadaan mahdollisimaan hyvää kontenttia testattavaksi.

Uuden antagonistin nimi on Daniel Fabron, joka työskentelee Umbrellalle ja suoraan Alex Weskerin alaisuudessa.
Spoiler: show
Kuva


Pelihahmot ovat, kuten tuossa PT2:n postaamassa trailerissa ohimennen näkyy, neljä jotenkin Umbrellaan kytköksissä olevaa henkilöä. Katsokaa kuvat alta, siinä heidän profiilinsa.
Spoiler: show
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva


Sinänsä mukavaa, että Raccoon Cityn palokuntaa otetaan esille taas pitkästä aikaa, sikäli kun ovat aiemmin ilmestyneet vain ekassa Outbreakissa.

Näyttäisi siltä, että korttipelaava Mastermind, jolla selviytyjiä vastaan pelataan ei rajoitu vain Danieliin. Japanilaisessa lehtikuvassa näkyy taustalla toinen Mastermind, joka on Annette Birkin. Samassa kuvassa ilmenee, että jokaisella Mastermindilla on oletettavasti oma supermutanttinsa: Danielilla Mr. X ja Annettella mutatoitunut William. Tämä tosin ei liene kaanonia ja on vain osa moninpeliä. Hauska ajatus, tosin. Olisi kiva jos toisivat isomman poppoon sarjan pahiksia omine mutantteineen pelattavaksi. Vaikkapa Albert ja T002, James Marcus ja Queen Leech taikka Alfred Ashford ja Alexia. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, mitä soolokampanjasta selviää. Tarinalisäykset ovat sitä parasta paskaa, ja pääsyy sille miksi aikanaan ostin myös Umbrella Corpsin, jonka nettipeliin en koskenut edes pitkällä tikulla.

Ai niin, ja tuossa se lehtikuva:
Spoiler: show
Kuva


Bonuskuva. Keltaset rehut tekevät paluun.
Spoiler: show
Kuva
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja PT2 » 30.09.2019 09:21

Kokonainen matsi Project REsistancea: Linkki.

Voi pojat, ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen olin jo valmis, kun taustalla puhuu joku ranskalainen patonki-Wesker "Bonjour!" Oli pakko skipata suoraan kohtaan, jossa pelaaja ottaa haltuun Mr X:n ja todeta että NYT riitti.

Nähtävästi Capcom haluaa kilpailla Konamin kanssa kumpi saa huonomman Metacritic-arvosanan, tämä vai Metal Gear Survive.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 505
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Kallu » 30.09.2019 14:48

PT2 kirjoitti:Kokonainen matsi Project REsistancea: Linkki.

Voi pojat, ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen olin jo valmis, kun taustalla puhuu joku ranskalainen patonki-Wesker "Bonjour!" Oli pakko skipata suoraan kohtaan, jossa pelaaja ottaa haltuun Mr X:n ja todeta että NYT riitti.

Nähtävästi Capcom haluaa kilpailla Konamin kanssa kumpi saa huonomman Metacritic-arvosanan, tämä vai Metal Gear Survive.


"I call this one... the Poisoninator!" :mrgreen:

Joo-o, mitä tästä nyt sanoisi...
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja Silence » 30.09.2019 19:47

Kallu kirjoitti:
PT2 kirjoitti:Kokonainen matsi Project REsistancea: Linkki.

Voi pojat, ensimmäisen 20 sekunnin jälkeen olin jo valmis, kun taustalla puhuu joku ranskalainen patonki-Wesker "Bonjour!" Oli pakko skipata suoraan kohtaan, jossa pelaaja ottaa haltuun Mr X:n ja todeta että NYT riitti.

Nähtävästi Capcom haluaa kilpailla Konamin kanssa kumpi saa huonomman Metacritic-arvosanan, tämä vai Metal Gear Survive.


"I call this one... the Poisoninator!" :mrgreen:

Joo-o, mitä tästä nyt sanoisi...


Jo 20 vuotta Resident Evileitä pelanneena veteraanina ei voi kuin sanoa että Näytti kyllä hyvältä! Cant wait!


*köh*
Avatar
Silence
 
Viestit: 811
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Project REsistance

ViestiKirjoittaja MassDistraction » 04.10.2019 12:23

Mielipiteitä näyttää jakavan :D

Tai no, jakavan ja jakavan. Taidan olla ainoa jota tämä julkaisu taitaa täällä suunnalla kiinnostaa. Pelejä en ole ehkä pelannut kuin jonkun ~15 vuotta (sikäli kun sillä on merkitystä) mutta lähes jokaisen julkaisun mobiilipeleistä konsolipeleihin ja käsikonsoleihin olen pelannut ja kaikki fyysiset julkaisut hyllystä löytyvät, enkä ole vielä kovin moneen inhokkiin sarjassa törmännyt. Ehkä tämä ei ole sellainen peli josta voi nauttia jos on "aito ja oikea tosifani" mutta en itse ala pelaamatta paskaksi haukkumaan. Kiinnostaa kyllä tosi paljon nähdä millaista tarinaa tämä mukanaan tuo ja onhan tuota aina hieman mielessään pohtinut kuinka siistiä olisi jos olisi peli jossa voisi pelata sarjan monilla eri monstereilla.

Paskaa dialogia ja kirjoittamista sarjassa on ollut aina alkuajoista alkaen, ehkä jopa enemmän pääsarjan peleissä, joten aika turha kritiikki tuokin tuntuu olevan. Itselle sillä on aina ollut charminsa ja ehkä jopa se mikä erottaa tämän sarjan niin monesta muusta ylivakavasta kauhuseikkailusta.

Mutta hei, 15+ vuotta sarjaa seuranneena epäfanina ei voi kuin sanoa että näytti kyllä hyvältä! Can't wait!
~Häpeilemätön itsemainostusnurkka~
Twitch: https://www.twitch.tv/massdistraction
YouTube: https://www.youtube.com/user/giantmoth
Avatar
MassDistraction
 
Viestit: 39
Liittynyt: 09.02.2019 06:00

Seuraava

Paluu Resident Evil-pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa