STAR WARS: BOUNTY HUNTER (Remastered) (pc, steam)
Bounty Hunter on alunperin Kloonien Hyökkäyksen jälkimainingeissa 2002-aikakauden konsoleille ilmestynyt Star Wars-lisenssipeli, jossa päästään seikkailemaan ja tasohyppeilemään elokuvasta tutun Jango Fettin rakettirepussa. Tapahtumat sijoittavat Episode Isen jälkimaininkeihin, tehden pelistä pienimuotoisen prequelin Attack of the Clonesin tapahtumille. Palppis laittaa Dookun etsimään isukkia tulevalle Klooniarmeijalleen ja palkkionmetsästäjä Jango sattuu olemaan paikalla kun kouralliselle potenttiaallisia Palkkionmetsästäjiä putoaa homma todistaa oma pätevyytensä kloonien isukkina. Tarinan aikana Jango metsästää sitä ja tätä ja aitoon prequelmenoon tapaa joukon leffoista tuttuja hahmoja tyylillä "näin he tapasivat" ja "Näin Jango alkoi käyttää tätä juttua".
Se mikä pelistä heti pistää silmään (ja korvaan) on se että peli tuntuu hyvällä tavalla Vanhalta Star Warsilta. Ja tarkoitan että sen fiilis on 60% alkuperäistrilogiaa ja loput 40% prequelia, ilman että se tuntuisi oudolta sekamelskalta tai ylikuormittaisi vanhaa SWaa kiiltävällä prequelmenolla. Bounty Hunter vain tuntuu kaikinpuolin erittäin Star Warsilta, kuin se hengittäisi ysärin Expanded Universen aikakautta, ennen Special Editioneiden nykypäivää. Siis sellaiselta miltä Prequelelokuvat eivät milloinkaan onnistu tuntumaan. Äänimaailma on tuttua aseiden piupusta vihollista Wilhelm-huutoihinkin ja ympäristöambietteihin. Lucasfilmin elokuvien ääniarkistot ovat tutussa käytössä. Taustalla pauhaa hyvin John Williamsin ja miehen tyyliä täydellisesti kopioivan Jeremy Soulen henkiset Star Wars-tunnelmamelodiat jotka muistuttavat juuri sellaisia alkuperäisten leffojen aikana kuultavia tunnelmallisimpia pätkiä, jotka sopivat täydellisesti videopelin taustalle.
Attack of the Clonesissakin Jangoa näytellyt... tai siis yhden nootin statistina seissyt Temuera Morrison pääsee vihdoinkin tekemään ääniroolissaan hahmostaan ihan kunnon karismaattisen ja vähäeleisen mysteerisen palkkionmetsästäjän, mitä mies ei todellakaan päässyt elokuvissa tekemään. Elokuvan jälkeen hahmo ei napannut tippaakaan, mutta pelin perusteella seuraisin mielelläni toisenkin pelin hahmon seikkailuita. Hahmo on ehkä "vain" Boba Fett 2.0, mutta toimii silti.
Pohjimmiltaan Bounty Hunter on supertuttu, miljoonaan kertaan nähty kolmannen persoonan käytäväjuoksentelu-ammustelu, jota aitoon lisenssityyliin väritetään varsin hyvillä tasoloikkahommilla, jotka tapahtuvat usein rakettirepun voimalla. Vielä alussa Jango seikkailee vain jaloin, mutta kohtapuolin selkään saadaan Jangon ja Bobbiksen klassinen jetpack, ja hommasta alkaa vihdoin tulla varsin virkistävää. Ihan yllätyin miten paljon nautin rakettirepulla tehtävistä, tarkkuutta vaativista tasohyppelyistä. Kutkuttavan ilkeästi jetpackin kykyä pysyä ilmassa ja nostaa pelaajan korkeutta on millimitalla rakennettu kestämään juuuuri kiusoittavan vähän mutta nipinnapin juuri ja juuri sen verran että Jango pääsee seuraavalle mahdolliselle tasanteelle. Ja aina voi taktikoida, jättämällä hetkeksi boosterit rauhaan että ne vähän ehtivät ilmassa latautua ja sitten taas mennään.
Pelikokonaisuus muodostuu tarinallisista chaptereista joiden alla on kourallinen avautuvia juonitehtäväkenttiä. Tallennusta kenttien aikana ei ole, vaan tehtävät pitää suorittaa yhdeltä istumalta alusta loppuun. Auttamassa tätä on kentissä löytyviä checkpoint-paikkoja, joista kuoleman koittaessa pääsee jatkamaan. Uusintayrityksiä on 5 per kenttä ja huomasin ratkaisun tuovan jatkuvasti hyvää valppauden ja vaaran fiilistä suoritettaviin tehtäviin, kun ajatus kaiken uudelleen läpikäymisesti ei houkutellut. Muutamaan kertaan kävi huonosti aivan viimemetreillä ja muutamaan kertaan oli todella lähellä ettei viides uusintayritys aivan loppumetreillä johtanut game overiin ja välillä kentät suhahtivat kuin ei mitään. Vaikka pelatessa vähän tuhahtelinkin rajallista jatkomäärää, niin täytyy sanoa kuitenkin että se oli hyvä tapa nostaa pelaajan sykettä. Kummasti skarppaa suoritusta ja saa helpotkin hetket kuumoittamaan kun ei halua menettää ainuttakaan elämää muuten vain nolosti kielekkeeltä pudotessa. Pelin loppupuoliskolla tulee kyllä jo pieni turhautuminen väkisinkin vastaan kun luvassa on naurettavan pitkiä räiskintäkenttiä, vaikeustason tehdessä yllättäen jättihyppyjä, missä Jangolta riisutaan jopa jetpackista liekinheittimineen pois ja peli pistää jokaisesta ilmansuunnasta vihollismassat hyökkäämään uudestaan ja uudestaan kimppuun. Tatoeenin räiskinosio alkaa useamman uusintayrityksen osalta ottamaan päähän kun peli voisi tarjota aavikkokaupungissa ihan kunnon seikkailuakin, eikä vain kapeata, loputtomien massojen käytäväräiskintää.
Pelin aikana käydään läpi iso kasa ympäristöjä alun kaupunkiplaneetta Coruscantin diplomaattipilvenpiirtäjistä ja slummitasoista Empiren laitoksia muistuttavissa vihollistukikohdissa avaruudessa ja rämeiköstä vanhalle tutulle hiekkaplaneetalle. Oma suosikkini oli rämeikköplaneetta jossa meno vaihtui aikaisempien kenttien käytäväseikkailusta aidosti monipuoliseksi ja vaarallisen tuntuiseksi ympäristöksi kun mukaan tulee ihan kunnolla tasohyppelyä ja monimutkaisempia ympäristöjä vaarallisilla vihollisilla, joita vastaan täytyy taistella taktisemmin kuin aikaisemmin, jos haluaa selvitä hengissä. Tykkäsin pienen pienestä seikkailuelementistä Coruscantissa kun hetken peli sai minut luulemaan että voisin vain seikkailla tavallisten kaduntallaajien joukossa omia juttujani nuuskien.... mutta tämä illuusio rikkoutui hyvin nopeasti kun väkijoukosta alkoi tulla esiin kaikenmaailman rikollisia aseineen, joiden ainoa elämäntehtävä oli saada pelihahmoni hengiltä.
Vihollisia vastaan taistellaan Jangon omilla sulavalinjaisilla ja loputtomat paristot omaavilla kaksoispistooleilla, sekä kentistä silloin tällöin löytyvillä raskailla tuliaseilla, joiden lippaissa on rajoitetusti ammuksia. PCllä hiiri-näppäimistöammustekelussa tähtäys on täysin vapaa. Kentistä löytyy myös Jangon rakettirepun ohjuslaukaisimeen ohjuksia, käsikranaatteja. Mutta mukana on myös Jangon kädessä kiinni oleva liekinheitin, joka tulee muutamassa massojen kimppuu käymisessä ihanasti hyödyksi kun kauhistuttava, kimppuun hyökkäävä hirviöjoukko päätyy kerralla grillaukseen. Suosikkiaseeni oli Jangon, yhdestä osumasta vihollisia pudottava kiikarikivääri joka tulee aseistukseen pelin puolivälissä. Sillä pääsee kätevästi napsailemaan kaukana edessä odottelevia, tulevia uhkia ja piilossa lymyäviä pahiksia. Asetta pääsee kuitenkin käyttämään vain rajallisesti sillä ammuksia ei hirveästi sniperihommiin jaeta.
Pelin kontrollit turhauttavat. Eivät niinkään liikkumiset tai ammuskelu itsessään. Homma toimii itseasiassa hyvin. Peliä mainostetaan pelin aloittaessa pelattavaksi padilla, mutta pc version näppäimistö-hiiri -yhdistelmä toimii erinomaisesti liikkumisen osalta. Mutta ongelma ei ole niinkään aseiden käyttö VAAN eri aseistuksen välillä toimiminen. Peli kun EI tarjoa eri näppäimiä eri aseituksille, vaan kaikki pelitoiminnot ns A-aseistuksesta B-aseistukseen toimivat yhteisestä napista, josta käytettävää aseistusta vaihdetaan minivalikossa rullaten. Muuten kuulostaa loogiselta kun kyseessä on vaikka pistoolin vaihto voimakkaampiin kivääreihin, mutta homma ei toimi ollenkaan kun kyseessä on Jangon kakkoisaseistukset kuten kädessä oleva liekinheitin, heitettävät kranaatit ja vihollisten lassottaminen vaijerilla. MIKSI KAIKEN PITÄÄ OLLA YHDEN NAPIN TAKANA? Sillä pelaaja ei ikimaailmassa onnistu käyttämään näin kaikkia tekniikoita helposti vaan jokaista joutuu erikseen kaivamaan esille. Ja tähän ei yksinkertaisesti ole aikaa keskellä taistelua useita vihollisia vastaan kun kaikki juoksevat yhtäaikaa pelaajan kimppuun... pahimmassa tapauskessa useammasta suunnasta. Taisteluiden aikana ei ole mitään hetkeä että ehtisi selata listalta toista asetta. Olisi niiin hemmetin kätevää hyökätä osaa vihollisia vastaan pistoolein, lähelle tulevat grillata liekinheittimellä pikanäppäintä käyttäen ja osan lassottaa tuosta noin ihan muuten vain... JOS pelaajalle tarjottaisiin erilliset näppäimet tähän. Mutta ei. Siis oikeasti, tämä on ihan hemmetin turhauttavaa. Ja typerää. Miksi tehdä Boba... eiku Jango Fett-peli mutta tehdä päähahmon välineenkäytöstä lähes mahdotonta tiukoissa tilanteissa??? Jos antaisin arvosteluissani peleille pisteitä niin pelkästään tämä pudottaisi yhden kokonaisen pisteen arvosanaa. Sähläys sotii jopa Jangon omaa persoonaa vastaan kun miehen pitäisi olla klassinen pahan paikan "nopea aseen vetäjä", eikä väärän hetken "inventoryn selailia".
Loputtoman räiskinnän ohella peli tarjoaa myös POTENTTIAALLISEN, kivantuntuisen minipelin, missä Metroid Prime-tyyliin pelaaja voi katsoa/skannailla maailmaa kypäränsä kautta first person -näkökulmasta ja metsästää ympäristöissä olevia etsintäkuulutettuja rikollisia ja sitten käydä lassoamassa näitä itselleen. Mutta tämä toimii valitettavasti saman, rullattavan alivalikon kautta kuin aseiden vaihto, jonka johdosta pelaajan on lähes mahdoton pelata tätä peliä keskellä kiivaita kampailuita. Siis kuinka hemmetin vaikeaa on muka laittaa näitä toimintoja useamman napin taakse? Näppärä etsintäkuulutettujen metsästys on sujuvan oheispelin sijasta nyt enemmänkin jotain mitä en halunnut edes miettiä kenttiä läpipelatessani, kun en halunnut saada game overia aikaan. Hommaa voi suositella lähinnä niille muutamalle Täydellistä 100% läpikahlausta suorittaneelle complition-pelaajalle jotka jo tuntevat kentät ulkoa. Itselleni oli lähinnä ykkösprioriteettinä pysyä hengissä, kuin tulitaisteluiden keskellä alkaa nuuskia että kuka mahtaa olla etsintäkuulutettu. Ihan puolitiehen jäänyt potenttiaallinen minipeli, josta olisi voinut tehdä hienon lisäominaisuuden. Plaaaah!
Aina silloin tällöin huomasin juoksentelevani tiloissa ympyrää miettien että minne hemmettiin pitäisi seuraavaksi mennä tai tehdä, ennen kuin oivalsin ilmastointikanavan oudossa kulmassa nurkassa tai oven aivan eri tasanteella. Mutta turhatumisen ja pelin haukkumisen sijasta, koin tämän oudon piristävänä pelisuunnitteluna, missä pelaajalta odotetaan ympäristön tutkimista ja asioiden löytämistä. Eli vähän niinkuin... Pelin Pelaamista. Olen vain niiin helvetin kyllästynyt ja turhautunut nykyaikaiseen pelisuunnitteluun jatkuvalla pelaajan opastuksella, kädestä pitelyllä ja putkimaisella etenemisellä, missä pelaajaa kohdellaan kuin vähä-älyistä kehityisvammaista eristyislasta joka ei saa eksyä suoraviivaiselta polulta hetkeksikään. Bounty Hunterissa tuollaiset oudon tyhjät hetket ja reittien etsinnät tuntuvat hyvältä hengähdystauolta.
En ole pelannut peliä aikaisemmin, vaan se on ollut viimeiset 20 vuotta näitä "Vaikuttaa ihan kiinnostavalta, pitää jokupäivä pelata"-pelejä. Pelaamani versio on PClle ilmestynyt Remasterointiversio. Peli on saanut upscaletut tekstuurit ja hieman hiotumman grafiikan, joka on kuitenkin erittäin samanlaista alkuperäisen kanssa. Tekstuurit ehkä hieman liiankin samankaltaiset alkuperäisten mössöjen kanssa, mutta menkööt. Olisi voinut kyllä olla ihan hyvä idea antaa mahdollisuus valita "upscaletujen" alkuperäistekstuureiden ja kokonaan uudestaan piirettyjen korkealaatuisten tekstuurien välillä. Remasterissa on mukana uusia visuaallisuuksia kuten heijastuspintoja, valolähteitä ja muita visuaallisia lisäyksiä mitä alkuperäisessä pelissä ei ole, mutta tämä EI OLE näitä nykypäivän mielisairaita "Muutetaan kaikki ja kutsutaan alkuperäiseksi peliksi"-remasterointeja, vaan erittäin, erittäin hienovarainen päivitysversio, joka hieman hioo peliä mutta ei ala muuttelemaan mitään. Eikä todellakaan päästä mitään uutta valloilleen, korvaamaan alkuperäisen pelin olemusta. Ja olen siitä erittäin kiitollinen. Uudet graaffiset lisäykset pystyy myös halutessa pistämään pois päältä asetuksista, jos niin haluaa. Varmasti eniten itse hyödyin isoissa viidakkoympäristöissä olevasta piirtoetäisyyden suuruudesta, jonka ansiosta pystyin ihan jo laserpistooleilla hoitelemaan todella kaukana olevia vihollisia ennakkoon.
Pelin remasterointi tarjoaa kahta vaihtoehtoa pelikameran/ohjauksen käyttöön. Vanhaa ja Modernia. Peliä suositellaan käynnistyksen yhteydessä ilmaantuvalla aloitusruudulla pelattavaksi padilla ja mitä kokeilin, niin vanhempi kamera tuntui toimivan tässä muodossa hyvin. Mutta itse pelasin pelin (erittäin hyvin toimivalla) hiiri-näppis -yhdistelmällä ja tässä muodossa ehdottomasti ainoa toimiva ratkaisu on moderni ohjaus/kamerasysteemi, joka vapauttaa kameran vapaaksi hiirellä pyöritettäväksi ja kamera ei ole tällöin kiinni hahmon liikkeissä, niinkuin vanhemmassa konsoliohjauksessa.
Bounty Hunter on kaikinpuolin "Ihan kiva" Star Wars peli kaikinpuolin. Ei todellakaan huono, mutta ei myöskään mitenkään loistavan huikea. Hetkellisesti epäreilun vaikea ja välillä viihdyttävän sulava mitä pelaa hyvissä mielin. Hyvää ps2-aikakauden ammuskelu-tasohyppelyseikkailua joka on lopulta vain tyydyttävän "ihan kiva" kaikinpuolin. Malliesimerkki hyvästä aiheesta ja hyvästä lisenssipelistä, jota vaivaa vain aivan kaamea idea sulkea kaikki taisteeluun tarvittava alivalikkoon, sen sijaan että toiminnat olisi jaettu eri napeille helposti suoritettavaksi. Star Warsista kiinnostuneille tämä on oikeasti hyvää pelattavaa, varsinkin itseni kaltaisille alkuperäistrilogian faneille, jotka eivät ole saaneet prequeleista tarpeeksi mitään irti. Bounty Hunter on tälle poppoolle prequel-materiaalia millä pääsee taas Star Warsin maailmaan.
