Minkä pelin pelasit viimeksi?

[Kaya]

...Assassin's Creed Odyssey:
Erittäin hyvä peli, erittäin huono AC-peli. Ärsyttäviä puolia pelissä varsinkin jatkuvasti tulevat palkkasotilaat sekä skaalautuvat vihollislevelit. Mitä järkeä on leveleissä, jos viholliset skaalautuvat samaa tahtia? Alkukylän vuohikin on loppuvaiheilla levelilä 60 jos pelaajakin on Täysin typerä ominaisuus. Jatko-osaa, Valhallaa, en hirveästi odota kun se on pelillisesti kuitenkin ihan tismalleen tätä samaa. Suuri miinus myös siitä, ettei pelissä voi olla kilpeä vaikka ollaan spartalaisia. Mitä vittua Ubi?...

Paljon AC-pelejä pelanneena samaistuin näihin. Ihan typerä tuo leveli systeemi, ja se ylipäätään että voit sitten ostaa jonkun expa-paketin että saat nopeemmin leveliä, niin mikä hiton järki? En oo ostanu, mutta luulisin että vihollisten levelitkin nousee sit myös nopeemmin niin olispa hirvee hyöty

EDIT:
Viimesimpänä tullut ite pelattua :

Final Fantasy VII REMAKE PS4 ; Paras peli ikinä <333

The Last of Us 2 PS4 ; pettymys oikeestaan kaikin puolin. Ekan osan jälkeen odotukset aivan liian suuret. Pelissä ei pelillisesti juurikaan mitään uutta ensimmäiseen osaan, tarina sai raivon partaalle. Tunteita onnistu herättää, mutta kuuluuko pelin herättää armotonta vitutusta pelaajassa, kysynpä vaan.

Judgement PS4 ; Ensi kosketus Yakuza-peleihin, olin positiivisen yllättynyt sekä tappeluiden että tarinan osalta. Suosittelen.

One Piece World Seeker PS4 ; Anime-sarjaa seuranneena ihan hauska peli pelata. Kontrollit oli toimivat ja tappelut mukavia. Päätarina oli vähän laiskahko, mutta sivuperseilyt pelasti jonkin verran. Voisin suositella.

[Gigante]

...Assassin's Creed Odyssey:
Erittäin hyvä peli, erittäin huono AC-peli. Ärsyttäviä puolia pelissä varsinkin jatkuvasti tulevat palkkasotilaat sekä skaalautuvat vihollislevelit. Mitä järkeä on leveleissä, jos viholliset skaalautuvat samaa tahtia? Alkukylän vuohikin on loppuvaiheilla levelilä 60 jos pelaajakin on Täysin typerä ominaisuus. Jatko-osaa, Valhallaa, en hirveästi odota kun se on pelillisesti kuitenkin ihan tismalleen tätä samaa. Suuri miinus myös siitä, ettei pelissä voi olla kilpeä vaikka ollaan spartalaisia. Mitä vittua Ubi?...

Paljon AC-pelejä pelanneena samaistuin näihin. Ihan typerä tuo leveli systeemi, ja se ylipäätään että voit sitten ostaa jonkun expa-paketin että saat nopeemmin leveliä, niin mikä hiton järki? En oo ostanu, mutta luulisin että vihollisten levelitkin nousee sit myös nopeemmin niin olispa hirvee hyöty

N'juuh, ihan typeriä nuo pelihahmon mukaan skaalautuvat vihulaiset melkeimpä kaikissa peleissä jotka muistan. Vie käytännössä hyödyn koko hahmon levuttamisessa, joten sama juosta peli läpi juostenkusten alhaisilla levuilla.



Läpipelasin itse tuossa tuon Metroid Prime 3: Corruptionin ja vihdoin sekä viimein koko Wiin Metroid Prime Trilogian. Ei ole ihan se minun "the juttu" ainaskaan nämä fps metroidit, vaikka tutkiminen omalla tavallaan viihdyttävää paikoitellen olikin. Kolmospeli sentään ihan kertoi tarinaa, eikä edellisten tapaan: "lol parkkeeraat jollekin planeetalle, koska syyt. Etsi jokaisesta rotankolosta tekstiä ja lue koko lore", harmi vaan että tarinasta huolimatta, peliä toisinaan vaivasi se ongelma, että mihinkä hittoon sitä oikein piti seuraavaksi kulkea.
Kohde kylle toisinaan annettiin, mutta reitin löytäminen meni välillä hampaiden kiristelyksi, kun ei millään meinaa ulkoa muistaa missäs kaikkialla olikaan niitä ovia joista ei aikaisemmin päässytkään kulkemaan.

Tarttumasäde (grapple) on imo koko pelin paskin gimmic, piste. Peli ei vaan tahdo aina rekisteröidä sitä takaisinkiskaisua, varsinkaan silloin kun on suoritettava kiskomistoiminto lyhyen ajan sisällä.


...
...Raaskisikohan sitä viimeinkin korkata DP2:n...vai vilkaisisinko taas vähän lisää entistä, alati kasvavaa, backlogia.

[Tohtori Freeman]

Minecraft

Olen pelannut mineä siitä alkean kun Betaversion sain ja hankkinut pelin ties kuin monelle alustalla Xboxeja, vitaa ja kännyköitä myöten. Mutta vasta nyt kun parin kaveria tuli messiin ja Rauskin videoiden motivoimana pelattiin tämä niin sanotusti läpi. Eli tapettiin Enderdragon ja lopputekstit lähtivät rullaamaan. Peli ei tietenkään tähän lopu vaan Endistä koitti paluu takaisin kotikylälle ja seuraavaksi alkoi End ulottuvuuden tutkiminen, mikä on täynnä kaikkea arvokasta ja ainutlaatuista tavaraa. Itse en ole edes kunnolla merenalaiseen maailmaan tutustunut enkä kaikkia saavutuksia avannut, mutta onhan tämä läpipeluu jo iso saavutus. Pidetään taukoa ja katsotaan mitä palikkamaassa keksii seuraavalla kerralla.

[Gigante]

Deadly Premonition 2 tuli pelattua loppuun tuossa puolille yöhön.


Sitä yritettiin saada tehtyä uudelleen sama mikä teki ekasta pelistä kulttisuosikin, mutta samaan fiilikseen ei ylletty aivan täysillä, tai yhtä hyvin. Se, että peli on teknisesti täysin jäljessä edeltäjäänsä nähden kaiken tämän ajan jälkeen on melkoisen anteeksiantamatonta, eritoten kun pitkät lataustauot ja ramppaaminen edestakaisin fetch questien perässä vievät suurimman osan pelistä.

York ja tämän jutut ovat entisellään, mitä nyt elokuvista puhutaan reippaasti ykköspeliä enemmän. Hahmokatras on kyllä hullunsekava, mutta näihin ei synny samanlaista...sidettä tai läheisyyttä kuin greenvalen keississä...kuten Ahonen totesi, York tutkii tapausta käytännössä täysin yksinään. Sivuhahmot eivät muutenkaan kerro kummoista tarinaa toisin kuin edeltäjässään.

Musiikit eivät ole aivan edellisen osan tasolla, vaikka osa tutuista kipaleista paluun tekeekin. Jazzklubin musiikkiosuudet chapterien lopussa muistuttivat Twin Peaksin kolmoskaudesta...tai ainakin näin ne musiikkiosuudet olisi kuulunut sinä toteuttaa: Lyhyesti ja ytimekkäästi.

Päätarina kyllä piti otteessa, mitä nyt parissa kohtaa tunnuttiin menevän hivenen hosuvasti. Pääpaha oli osittain odotettavissa, mitä nyt tämän esiinnyttäminen tapahtui turhan heppoisesti.


Edellisen pelin fiiliksiä ei onnistuttu tavoittamaan täydellisesti, mutta osin kyllä. Parempi toteutus, erityisesti tekniseltä puolelta olisi silti ollut paikallaan. Uudelleenpeluuarvo on kuitenkin valitettavan alhainen. Sweryn kannattaisi harkita seuraavasta pelistään visuaalinovellia.

[Salem]

Castlevania ja Castlevania 2: Simon's Quest (NES)
Molemmat näistä on tuttuja lapsuudesta, ja nyt mininessin kautta pääsin vihdoin palaamaan näiden pariin, ja jopa läpäisemään molemmat.
Alkuperäinen Castlevania on liki yhtä ikoninen peli kuin eka Super Mario Bros, ja kyllä niistä ensimmäisistä kentistä sai ihan samanlaiset kiksit kuin silloin joskus kun niitä ensi kertaa pelasi. Sääli vain että Simon Belmont on hyvin kankea ohjattava, ja loppupään kentät ovat lievästi sanottuna brutaaleja kokemuksia, minkä johdosta en nauttinut tästä läheskään yhtä paljon kuin olin toivonut. Lisämiinuksena vielä se ettei pelissä ole minkäänlaista password-systeemiä, joten koko peli on vedettävä alusta loppuun yhdellä istumalla. Eihän tämä pitkä peli ole, mutta loppupuolen haaste tekee siitä enemmän rasittavaa suoritusta kuin hauskanpitoa.

Mistä sitten päästään Castlevania 2:een, tuohon sarjan mustaan lampaaseen jota eräs suht äreä ja ulosteella leikkivä nörtti aikoinaan haukkui. Ja vaikka tuo haukkuvideo onkin tehty kieli poskella, onnistui se luomaan pelille sellaisen stigman, että sitä käytetään edelleen perusteluna sille miksi Simon's Quest on täysi paskakikkare. Henkilökohtaisesti pidän tätä yhtenä parhaista perinteisistä Castlevanioista, joka jää vain Snesille julkaistun Vampire's Kissin varjoon...joka sekin on omalla osallaan mollattu heikkona porttauksena Rondo of Bloodista. Liekö tämä kertoo jotain pelimaustani?
Yhtä kaikki, Simon Seikkailulla on selkeät puutteensa, lähinnä ankeiden bossiensa ja kryptisyytensä vuoksi, mutta tätä on kokonaisuutena paljon hauskempi pelata kuin esim vaikka juuri tuota ensimmäistä Castlevaniaa. Missään vaiheessa ei tule sellaista oloa että peli muuttuisi pelaamisesta suorittamiseksi, tai että kamppailisit hahmon kankeaa ohjattavuutta vastaan, pelialuetta saa tutkia suht vapaasti, ja day/night-kierto luo pelille omanlaisensa tunnelman, kun maailma voi koska tahansa kääntää tilanteen sinua vastaan vihollisten voimistuessa yön hämärissä ja kyläläisten sulkeutuessa kotiensa suojiin zombien täyttäessä kadut. Musiikki on myös raudanlujaa alusta loppuun. Kaikki tehty progressi tuntuu aina palkitsevalta, sillä edes game over ei tule viemään sitä sinulta pois, ellet sitten unohda ottaa passwordia ylös lopettaessasi.
Maineestaan huolimatta ehdottomasti yksi NESin parhaimmistoa.

[Gigante]

^ Olikos tuossa Simons questissa missään kohtaa minkäänlaista pelinsisäistä vihjettä siihen, että esim. pitäisi kykkiä seinämää vasten ja pidellä punaista kiveä kourassa? Ilman nettiä tai Nintendo Poweria, tuota temppua tuskin kovin moni lapsi olisi tajunnut suorittaa.



Eilen tuli tuossa switchillä läpäistyä Detention ( alkup. Back to School).
Yksinkertainen taiwanilainen indiekauhuseikkailu yhdistettynä pieneen pulmanratkontaan.
Yleisilme oli ainakin mielenkiintoinen ja palasina aukeava tausta oli toteutettu kiitettävästi. Ainoa pulma, jonka ratkaisun lunttasin netistä oli se pahuksen piano (sävelkuurous), muutoin pulmat eivät ole yhtä hämmentäviä kuin Silent Hillien vaikeimmat vastaavat. Hyvä lopetus tuli saatua ekalla läpipeluulla, kun onnistuin ihan heittämällä valitsemaan ne sopivat vastaukset vikan chapterin kysymyksiin.

Pelimekaniikkojen muuttuminen noin puolivälissä hiukka erilaisiksi on omalta kohdalta hivenen ristiriitainen tapaus, vaikkakin ymmärrän että samalla linjalla jatkaminen olisi ollut tarpeetonta toistoa.

Pienenä kauhupelinä OK ajankäyttöä yhdelle sateiselle illalle, vaikkakin kertakäyttöistä semmoista. Alehintaan ihan tutustumisen arvoinen tapaus.

[Salem]

^ Olikos tuossa Simons questissa missään kohtaa minkäänlaista pelinsisäistä vihjettä siihen, että esim. pitäisi kykkiä seinämää vasten ja pidellä punaista kiveä kourassa? Ilman nettiä tai Nintendo Poweria, tuota temppua tuskin kovin moni lapsi olisi tajunnut suorittaa.

Ei kyllä omalle kohdalle tullut vastaan, ja kiitos tuon mainitun AVGN-arvostelun kyseinen kohta meni läpi ulkomuistista. Mutta toisaalta pelissä olleista kartanoista löytyi piiloseinistä vinkkejä moneen muuhun vastaavalla lailla kryptiseen kohtaan, joten en olisi yllättynyt jos vain olen missannut juuri tuon punaisen kristallin ratkaisun. Samoin kyläläisten turhien höpötysten rivien välissä oli monesti totuuden siemen joka kannusti kokeilemaan eri asioita, mikä on varmaan ollut se alkuperäinen pointti.

[Tohtori Freeman]

Carrion (Xbox)

En ole ikuisuuksiin pelannut yhtään metroidvaniaa, mutta tämä peli vaikutti omaperäiseisyydellään kun näin trailerin ensimmäistä kertaa. Ja kuinka sopivasti peli oli gamepassin kautta imutettavissa, kiitti microsoft!
Carrionissa pelaat "The Thing" elokuvan hirviötä muistuttavalla kasalla jauhelihaa ja hampaita. Tehtävänäsi on paeta sokkeloisesta ja mystisestä laboratoriokompleksista ja matkalla hotkia suurin osa laitoksen ihmisparoista. Epämiellyttävästä ulkonäöstä huolimatta Lihakasaa on miellyttävä kontrolloida ja animaatio on hienoa. Käytännössä pelaajalla on 360 liikerata ja mörkö menee juuri sinne minne tatilla näytät. Toisella tatilla taas kontrolloidaan kouraa, millä voi esineitä ja ihmisiä ottaa ja heitellä. Matkan aikana pelaaja löytää Bioasetynnyreitä, joita keräämällä avataan uusia kykyjä, kuten näkymättömyys, vihollisien kontrollointia, piikkipansareita yms. Ainoa mikä hieman häiritsi on kartan puute, sillä alue on todella sokkeloinen ja sisältää paljon edes sun takas liikkumista. Ja eipä juonessa ole oikeastaan mitään omaperäistä. Alien vaikutteita on paljon. Silti, viisi tuntia meni mainiosti ja jos haluat kaikki bioasetynnyrit löytää niin tunti pari voi lisätä kelloon.

[PT2]

Shadow Tactics: Blades of Shogun

Aivan jäätävän hyvä strategiapeli ja vieläpä PS4:llä! Ainoa miinus on oikeastaan kameran liikuttaminen ja muutamat pienet kontrollisekoilut, minkä nyt annankin anteeksi. Peli siis sijoittuu Japanin Edo-aikakauteen ja on käytännössä vähän kuin Commandos, pienin lisäkilkkein.

Ehdottomasti pelaamisen arvoinen ja kestää vielä uudelleenkinpeluuta, sillä tehtävät voi mennä niin monella tavalla läpi!

Yhden tehtävän aikana saa painella quick savea ja quickloadia varmaan satakunta kertaa, mikä onkin osa pelin viehätystä. Asiat kun voivat mennä niin monesti päin persettä ja hyvinkin helposti.. Onneksi peli kannustaa tallentamaan usein, ruutuun ilmestyy jopa minuutin jälkeen pieni ilmoitus asiasta.

[Gigante]

Monster Hunter Generations Ultimaten (Switch) verkkopelin tarinatila tuli läpäistyä.
Suurin osa ajasta meni siis lähinnä etsiä sitä oikeaa halvatun tehtävää (tai useampaa), jonka suorittaminen veisi tarinaa eteenpäin, mutta kun en netistä asiaa halunnut luntata sitä päädyttiin useaan otteeseen nakuttamaan samoja tehtäviä satunnaisten metsästäjien kanssa...kunnes lopulta se questi sen pääpenteleen niittaamiseen tulisi. (jota siis sain toki treenattua ennakkoon erään toisen questin myötä).

Palkinnoksi HR (Hunter rank) ponkaisi 12:sta 111:n...Suuremmaksi kuin samaisessa questissa avustaneella pelaajalla (HR 83), jotenka... hupsista? Asiaan toki voinee vaikuttaa se, että nakutin näitä erillisiä questeja yksin ja moninpelissä aikas tiuhaan. Pääsinpähän saamalla stailaamaan hahmoni ulkoasun mieleisemmäksi panssarifuusioiden myötä. Nyt tyyppi näyttää kunnon evil overlordilta luurankopäähupun kanssa.



Castlevania Bloodlines (Switch, Anniversary Collection)

Kiitos useiden savestatescummausten tämä yllättävän kiva pläjäys tuli nakutettua lävitse. Eittämättä melko erikoinen ratkaisu kuljettaa tarina pitkin eurooppaa ennen kuin päädytään englannissa sijaitsevaan Draculan linnaan. Musiikki on selvästi segaksi tunnistettavaa, mutta tunnelmallista pimputusta. Bossitaistot ovat vähän erikoisemmaksi päästä, varsinkin se hammaspyöristä kasattu kummajainen.
Kontrollit eivät valitettavasti ole yhtä tottelevat kuin castlevania nelosessa, mutta onneksi hyppelyosuudet voi pelata omassa tahdissa kun aikarajaa ei (ainakaan easy-tilassa) ole.

[Gigante]

Resident Evil 4 tuli nakutettua Switchillä lävitse+ siihen perään Seperate Ways-kampanja.
Tulihan tuossa kuoltua muutamaan otteeseen, kyläpäällikkö penetroi, parilla munkilla kävi munkki, joku soltun saatana huitaisi Ashleytä aamutähdellä ja Saddler pääsi liian lähelle hipiää. yms.

S'on RE4, eipä siihen enempää voi sanoa. Porttaus korjasi kyllä nuo Ps2:n ajan esirenderöidyt välivideot pelin omalla, terävämmällä kuvalla, mutta SW-kampanjan välivideot ovat yhä valitettavasti Ps2-ajalta. Mikä pistää muuhun materiaaliin nähden ilkeästi silmään.

Toinen kierros lähti jo käyntiin ja kokeilen kerätä pesetaa pinoon sen verran että Thompsonin voisin ostaa. Mercenaries-taidot ovat jo sen verta ruosteessa, että pitänee lukaista ne Funkeen raapustamat ohjeet pitkästä aikaa.


Miinanheitin on muuten kiva kapistus ryppäiden räjäyttelyyn, mutta ammuksia siihen löytyy turhan harvoin.

[Gigante]

Super Castlevania IV (Switchin kokoelmapaketti)


Savescummausta ja savestattien ylikäyttöä niinkin paljon, että varmasti rikoin useampaa kirjoittamatonta retropelaajien sääntöä, mutta hitot. Bossit ovat toki (loppupäätä lukuunottamatta) helpompia kuin mitä alkup. ekassa Castlevaniassa, mutta itse peli on ainaskin tuplasti pidempi...eivätkä loppupuolen muutamat sikatarkat hyppelyt mitään läpihuutojuttuja olleet. Draculan keksimonsterimuoto uuppuu, n'juuh, muttei se tuota taistelua liian helpoksi tee.

Hemmetin hyvännäköinen ja tunnelmallinen. Kontrollit ovat 2D-vanioiden kärkeä, ja pelaajalla on todellakin paremmin hallussa mihin Belmontin Simppa loikkii ja piiskaa. Suuri sääli, että tätä linjaa ja eritoten kahdeksaan suuntaan sivaltamista ei ole jatkossa hyödynnetty.

Loppupään remixbiisit kolmen ekan Castlevanian tutuimmista kipaleista, jos mitkä lämmittävät retroparran sydäntä.

[Salem]

Super Castlevania IV (Switchin kokoelmapaketti)


Savescummausta ja savestattien ylikäyttöä niinkin paljon, että varmasti rikoin useampaa kirjoittamatonta retropelaajien sääntöä, mutta hitot. Bossit ovat toki (loppupäätä lukuunottamatta) helpompia kuin mitä alkup. ekassa Castlevaniassa, mutta itse peli on ainaskin tuplasti pidempi...eivätkä loppupuolen muutamat sikatarkat hyppelyt mitään läpihuutojuttuja olleet. Draculan keksimonsterimuoto uuppuu, n'juuh, muttei se tuota taistelua liian helpoksi tee.

Hemmetin hyvännäköinen ja tunnelmallinen. Kontrollit ovat 2D-vanioiden kärkeä, ja pelaajalla on todellakin paremmin hallussa mihin Belmontin Simppa loikkii ja piiskaa. Suuri sääli, että tätä linjaa ja eritoten kahdeksaan suuntaan sivaltamista ei ole jatkossa hyödynnetty.

Loppupään remixbiisit kolmen ekan Castlevanian tutuimmista kipaleista, jos mitkä lämmittävät retroparran sydäntä.

Tää on kyllä helvetin hyvä peli, ei siitä pääse yli tahi ympäri. Itse pääsin tähän ensi kertaa kunnolla kiinni minisnessin kautta noin vuosi sitten, vaikka kaikenmaailman emulaattoreilla tätä oli aiemmin tullut pikaisesti kokeiltua jo aiemminkin. Pari hyvinkin raastavaa kohtaa löytyi, varsinkin loppupuolen kentistä, mutta kaikin puolin haastetaso on silti reilun rajoissa. Nostalgiasyistä arvostan tosin Vampire's Kissiä enemmän, vaikka Richter onkin huomattavasti kankeampi ohjattava.


Vice: Project Doom (NES)
Tällainen täysin no-name peli tuli viime yönä tykiteltyä läpi. Todella positiivinen yllätys kaikin puolin. Yllättävää oli kuinka vaihtelevaa sisältöä tähän peliin oltiin pakattu, vieläpä niin ettei mikään osa-alue ollut toista huonommin toteutettu, vaan kaikki toimi yhtä raudanlujalla otteella. Vaikka pääosa kentistä onkin sidescrolling-tyyliin toteutettuja ja tuovat mieleen matalan haasteen version Ninja Gaidenista, Batmanista tai Shatterhandista, on seassa myös pari ajokenttää, sekä saman verran railshooter-tyyliin eteneviä räiskintäosuuksia. Tällainen vaihtelu sai pidettyä pelin tuoreen tuntuisena koko kestonsa ajan. Kenttien läpäisystä myös palkittiin oikein näyttävillä välikuvilla, jotka kuljettivat tarinaa kiitettävästi eteenpäin.

Pari puutetta pelistä tosin löytyi myös. Ensimmäisenä, ja ainoana ihan selkeänä negatiivisena näistä musiikit, jotka eivät ole noiden kolmen edellä mainitsemani esikuvansa tasolla millään asteella, vaan ovat kautta linjan hyvin unohdettavia pimputuksia. Ending theme oli ihan ookoo, mutta siinäpä se taisi ollakin.
Toinen asia minkä itse koin hieman harmilliseksi oli pelin pituus. Kenttiä on toki määrällisesti ihan kiitettävästi, mutta ne on hyvin nopea läpäistä, ja kiitos matalan vaikeusasteen peli on naurettavan nopeasti ohi. Tämä nyt ei sinällään ole pelkästään negatiivinen asia, sillä ainakaan pelistä ei löydy sellaisia haistavittu-kohtauksia jotka ovat vaikeita ihan vain pitkityksen nimissä, joten se on mukava poimia pelattavaksi silloin kun haluaa hukata pienen hetken leppoisan pelailun parissa, mutta olisi tätä kyllä mielellään saanut lisääkin parin ylimääräisen kentän muodossa.

[Enki]

Alien Isolation on tällä hetkellä viimeinen läpi pelattu ronskikas ja pakko sanoa, että omasi hetkensä olla erittäinkin hyvä julkaisu, mutta juuri kynsin ja hampain hankein kys. tekeleen tulin hankkineeksi kauan jälkeen julkaisunsa kun edustaa tätä polarisoitunutta toista puolta meikäläisen pelimaussa. Hitaasti hiipien ja säikkyen, piilotellen sekä rytmityksillä ansoitettu roina - meikällä on sitä vastakohtaa ja puolta väliä tuosta toiseen suuntaa joka monesti hyllyjä komistaa

En kuitenkaan ihmettele miksi peliä on vuosikaudet kehuttu ja onhan se sisälle siihen päästyään hienosti kaikkipuolin tehty, on myös kertakaikkisen uskollinen elokuville, eri toten ykköselle joka on tavallaan ladun auraaja tälle pelille. Kyllähän se jännää oli sitä Alienia ja miksei androidejakin piilotella (koskaan ei voinut olla varma kuinka vihamielisiä olivat, mutta silmät kertoivat keltaisella sävyllään olevansa "valmiudessa toimiin"). Etenkin ne pelin lopun sadeviitta-androidit olivat aika hienosti kyllä tehtyjä ja antoivat pelaajalle pientä hermostunutta jalkavisvaa. Alienin kohdalla oli aikamoista piilohippaa läpi pelin ja kyllähän se koukuttavaa omalla tavalla oli, kun piti katsastaa mahdollisia kulkureittejä ja pitää mahdollisimman pientä meteliä vaikka se peijakas kyllä päivysti välillä muutenkin jalkautuen käytäville pois tuuletuskanavista. Loppuosa tekeleestähän on selvästi toimintapainotteisempi kun eka puolikas ja androidit ottavat suurempaa roolia tapahtumissa.

Itse en osaa suoralta kädeltä tässä istuen kertoa kuinka haastava peli olisi lainkaan ollut, jos pelokas sisäinen itseni olisi nostanut vaikeustasoa helposta vaikeampaan toista läpimenokertaa varten, mutta olihan se tuollakin vaikeustasolla kieltämättä aika ajoin erittäinkin haastava ja kuolemia tuli tämän tästä pelin tiimellyksessä.

Ehdottomasti paljon enemmän plussia kuin miinuksia, mutta jokseenkin erikoista oli se (tai sitten en kuunnellut tarpeeksi ääniviestejä tai olin muuten hukassa tärkeinä aikoina) oli kahden eri ryhmittymän (ja joukko "separitisteja" väliltä) olevan kilvoittelun lopullinen kohtalo, kun en mielestäni pelin aikana törmännyt missään vaiheessa tähän mörköön, sheriffin liittouman vastakohtaan, jolla oli täysin omat ideologiset agendansa pelissä. Tämän lisäksi jäi muutama muukin asia hieman epäselväksi ihmiskohtaloista alkaen, mutta tiedostettavasti näin voidaan haluta myös pitää kontrollin alainen epäselvyys mukana läsnä joka sitoo pelaajan hetkeensä eikä hän voikkaan olla perillä kaikista tapahtumista samanaikaisesti ja jopa isojakin juonellisia yhtymiä voidaan vain sivuta.

Luultavasti kaikki jotka vähäänkään ovat pelistä kiinnostuneita, ovat tätä jo naputelleet, mutta jollei niin ehdottomasti kuitenkin suosittelen. Kärsivällisyyttä vaaditaan aimo kauhalla, mutta hiipien hyvä tulee näkymättömänä pysyen. Jotain sellaista joka ei iso-egoiluun itseni kohdalla aina istu hanskaan

[Joni Ahonen]

Alien Isolation


Luultavasti kaikki jotka vähäänkään ovat pelistä kiinnostuneita, ovat tätä jo naputelleet, mutta jollei niin ehdottomasti kuitenkin suosittelen.

On kiinnostanut jo kauan aikaa. Julkaistiin Swithille tässä joku aika sitten, voisin pelin sille vaikkapa seuraavaksi hankkia. Tavallaan tuo hiippailu on se syy miksi peli houkuttaa ja ei houkuta. On oudosti kritisoitu jopa liian pitkäksi, mutta ymmärrän sen, jos paniikkihiippailu alkaa puuduttamaan.

Katsastan kyllä pelin. Kiitos kun muistutit sen olemassaolosta.

[Gigante]

Resident Evil 2 (N64)
Clairen A Skenaariolla, alle kahteen ja puoleen tuntiin A arvosanalla. Vähän taidot oli ruosteessa, kun otin ja potkaisin tyhjää labrassa kahden Supernuolijan ahdistaessa nurkkaan ja sitten piti aloittaa aiempi tallennus suoraan viemäreiltä. Enää en aliarvioi niitä paskiaisia.
Tekniseltä laadulta Ps-versio on toki parempi, mutta toisaalta jotkin yksityiskohdat näkyvät kuusnepalla paremmin ( toiset huonommin) ja vähän synkemmästä ilmapiiristä ei luulisi kauhupelissä haittaa olevan. Edelleen silti plussaa, että saivat kahden levyn edestä survottua kamaa yhdelle kasetille, saksimatta varsinaisesti mitään pois.


Tossa tuli hommattua myös Switchille mm. Sinking City, FNAF ja Return of Obra Dinn.
Obra Dinnin paluuta tulikin sitten heti kättelyssä nakutettua miltei kolme tuntia putkeen ennen kuin päätin tutkimukset. Ilman sen suurempia spoiluja voin sanoa, että tässä botskissa ei mennyt asiat aivan putkeen, se on saletti. Palasinkin samantein uudelleen laivalle selvittämään kaikkien laivalla olevien henkilöllisyyksiä ja kohtaloita.

Aivan törkeän hyvin toteuttu peli, yksinkertaisesta ulkoasusta huolimatta. Hoksottimet joutuvat mukavasti koetukselle tässä mysteerinratkonnassa. Suosittelen oikein lämpimästi tutustumaan, mikäli pulmanratkonta kevyellä kauhutunnelmalla vaan kiinnostaa.

[Salem]

MediEvil (PS4)

Eli siis tämä noin vuosi sitten julkaistu remake vanhasta kunnon PS1-klassikosta hujahti läpi eilen. Crashin N. Sane Trilogyn ja Spyron Reignitedin tapaan tämä oli kokemuksena aikalailla yksi yhteen alkuperäisen kanssa, vain kuvankauniina versiona ja vetreämmin liikkuvalla pelihahmolla. Hieman harmittavasti myös pelin kömpelö kamera ja köykäinen taistelusysteemi ovat edustettuna tässä uudessakin pelissä. Taistelu oli melkoista huitomista, mutta alkukynnyksen jälkeen siihen tottui kuitenkin nopeasti. Kamera sen sijaan tuotti ajoittain vaikeuksia jäädessään leijumaan esteiden taakse, tai seuratessaan pelihahmoa aavistuksen liian läheltä. Tästäkin huolimatta pelin aikana tuli vastaan vain pari kohtaa jossa mokastaan pystyi hyvällä omallatunnolla syyttämään yksinomaan kameraa. Ikävä kyllä yksi näistä on eräs pelin bossitaistelu, jossa on hankala nähdä mitä ympärillä on meneillään. Itselleni nämä kuitenkin olivat pelin ainoat miinukset. Hieman harmaalle alueelle putoaa sitten se seikka että pelin dialogi on liki täydellisesti kopioitu alkuperäisestä sovittamalla vanhat roolisuoritukset uusien hahmomallien suihin, mikä omalla tavallaan tekee kokemuksesta hieman hämmentävän, vähän kuin katsoisi jonkun esittävän klassikkobiisiä playbackina. Varsinkin pelin pääpaha Zarokin kohdalla hahmon elehtiminen ääninäyttelijän alkuperäisen suorituksen aikana ei tunnu istuvan ollenkaan. Itse roolisuoritukset pitävät kuitenkin pintansa vielä tänäkin päivänä, joten tämä lienee ongelma vain niille joille alkuperäinen on jo sanasta sanaan tuttu.

MediEvilin maailma on aina kiehtonut minua sen Tim Burton-henkisellä outoudellaan ja pilke silmäkulmassa kirjaillulla tarinallaan, unohtamatta että Sir Daniel Fortesque on yksi omia suosikkipelihahmojani kautta aikain. Olisi hauska saada sarja elvytettyä, mutta remaken saaman vastaanoton vuoksi en pidätä hengitystäni että tämä tulee koskaan tapahtumaan. Itse kyllä nautin pelistä jopa enemmän kuin siitä alkuperäisestä, mutta jos alkuperäinen kuitenkin puhuttelee enemmän niin sekin on avattavissa tämän pelin kautta pelattavaksi, mikä on jotain mitä toivoisin useammankin remake-julkaisun tekevän.

[PT2]

Resident Evil Gaiden

En ollu aikaisemmin tätä pelannut, mutta nyt Gameboy Color-emulaattorilla naputtelin pelin parin illan aikana läpi. Mulla on tää kyllä vielä ihan fyysisenäkin versiona, mutta ei Game Boyta joten..

Eipä sillä, en kyllä pelaisi normaalilla Game Boylla läpi. Peli on aivan tuskastuttavan vaikea ja pitkäveteinenkin ja ilman quick save / quick load-kikkailua ei hommasta tulis yhtään mitään. Taistelut on helkkarin vaikeita, mutta zombien väistely vielä vaikeampaa.

Pelinä sanoisin silti Gaidenin olevan 3/5 ja jättää mukavan cliffhangerin loppuu. Suosittelen.

[Masse]

Resident Evil Gaiden

En ollu aikaisemmin tätä pelannut, mutta nyt Gameboy Color-emulaattorilla naputtelin pelin parin illan aikana läpi. Mulla on tää kyllä vielä ihan fyysisenäkin versiona, mutta ei Game Boyta joten..

Eipä sillä, en kyllä pelaisi normaalilla Game Boylla läpi. Peli on aivan tuskastuttavan vaikea ja pitkäveteinenkin ja ilman quick save / quick load-kikkailua ei hommasta tulis yhtään mitään. Taistelut on helkkarin vaikeita, mutta zombien väistely vielä vaikeampaa.

Pelinä sanoisin silti Gaidenin olevan 3/5 ja jättää mukavan cliffhangerin loppuu. Suosittelen.

Itsekin joskus lähemmäs 15 vuotta sitten kokeilin tota emulaattorilla ja jäi aika nopeasti kesken juurikin tuon vaikeuden takia.

[Gigante]

"Hän vie sut aikoihin menneisiin ja uppoutuu paskoihin peleihin..."

AVGN Adventures 1 ja 2 tuli naputettua molemmat lävitse. Easylla tietenkin, kun on minullakin rajani miten kauan halpamaista tasoloikkaa kykenen kestämään. Tower of torment-osion kohdalla katsoin vaan pelin lopetuksen netistä, sillä raja se minunkin masokismillä on. Tämä ei ole aivan OG-pelin porttaus, vaan "REassimilation" alkuperäisistä peleistä. Muutamia muutoksia siellä täällä, esim. Nostalgia Critic on vaihdettu Fred Fucksiin...varmaan johtuen siitä, ettei kriitikko kuulu varsinaiseen nörttihahmokaartiin tvs. Peli heittääkin läppää näistä useista muutoksista alkup. peliin.
Kakkospeli on kaksikosta mieleisempi lyhyemmillä kentillä ja vähän paremmilla mekanikoilla. Mutta, hyvä luoja, älkää hankkiko sitä viittaa. Se ryssii hyppimisen likimain aivan täysin, eritoten TOT-osioissa!!

Mikäli haluat kokea Nörtin fiilikset paskamaisista tasoloikkapeleistä, on tämä oikea teos sen fiiliksen kokemiseen.

"Ei ole vihaisempaa NÖRTTIÄ, kuin sitä Nintendo NÖRTTIÄ...
...Atari, Sega Nörttiä...
Vihaista Videopeli NÖRTTIÄ!!!"



Pokemon Shieldin toinenkin lisäri tuli läpäistyä ja sen myötä avautunut Star Tournament-kilpa.
Sisältö on Tundralla mieleisempää kuin mitä edellisessä DLC:ssä, mitä nyt suurin osa ajasta tulee metsätettyä kilokaupalla legendaarisia poksuja, ihan kuin niistä olisi ylijäämää tai jotain. Myönnettäköön, että aaveheppa Spectier tuli lisättyä kyllä tiimiin, kun se sopi niin hyvin Galarian Rapidashin kanssa samaan teemaan. Calyrexin lemppasin varastoon sen edellisen lisärin kungufu-nallen tapaan.
Star Tournament on kyllä veikeä tapaus ja myönnän että tuttuja salipääliköitä oli kiva nähdä taas pitkästä aikaa.

[Gigante]

Muistatteko kun Konami aikoinaan teki pelejä, eikä vaan pachinko-teoksia? N'juuh, aikas kauan siitä jo on.

Shadow of Memories (Ps2) tuli tuossa tovi sitten läpäistyä C-lopulla ja kuten Silence totesi, lisää lopetuksia on tarjolla (ja netistä tuli vielä luntattua) että kaikki lopetukset löydettyä on mahdollisuus saavuttaa jotain erikoisempaa. Tähän palaan kuitenkin joku toinen kerta.
Aikamatkustus on hämmentävää puuhaa, kuten tohtorikin sanoi: wibbly wobbly timey wimey...stuff, kun aika ei aina kulje lineaarista polkua.

Kiehtova alkuasetelma ja muutenkin hyvin omalaatuinen teos, sanoisin.
Jo pelkästään alkuvalikon kummitteleva musiikki antaa hyvät fiilikset köhtsillaan alkavalle mysteerille. Ääninäyttely on kieltämättä koomista, mutta ei sentään "RE Survivor"-huonoa.
Suosittelen kyllä väkeä kokeilemaan tätä teosta, jos vaan vähänkin erikoisempi/tarinavetoisempi teos kiinnostaa.

[Silence]

Muistatteko kun Konami aikoinaan teki pelejä, eikä vaan pachinko-teoksia? N'juuh, aikas kauan siitä jo on.

Shadow of Memories (Ps2) tuli tuossa tovi sitten läpäistyä C-lopulla ja kuten Silence totesi, lisää lopetuksia on tarjolla (ja netistä tuli vielä luntattua) että kaikki lopetukset löydettyä on mahdollisuus saavuttaa jotain erikoisempaa. Tähän palaan kuitenkin joku toinen kerta.
Aikamatkustus on hämmentävää puuhaa, kuten tohtorikin sanoi: wibbly wobbly timey wimey...stuff, kun aika ei aina kulje lineaarista polkua.

Kiehtova alkuasetelma ja muutenkin hyvin omalaatuinen teos, sanoisin.
Jo pelkästään alkuvalikon kummitteleva musiikki antaa hyvät fiilikset köhtsillaan alkavalle mysteerille. Ääninäyttely on kieltämättä koomista, mutta ei sentään "RE Survivor"-huonoa.
Suosittelen kyllä väkeä kokeilemaan tätä teosta, jos vaan vähänkin erikoisempi/tarinavetoisempi teos kiinnostaa.

Shadow of Memories on rakkaimpia pelejäni ikinä. Ja parasta on se miten se käyttää Pelimäisyyttään hyväksi tarinankerronnassa: Kokonaiskuvasta on mahdoton saada käsitystä vain yhden pelikerran perusteella. Vain sirpaleita ja utuisen kuvan tapahtumista. Tarina kun jakautuu taitavasti haaroihin ja vasta kaikki tarinan polut, lopetukset ja niiden jälkeen avautuvan bonuslopetuksen jälkeen alkaa olemaan selkeä kuva siitä Mitä tapahtui, Kuka tapahtui, Miksi ja Mistä ja ennenkaikkea Milloin.

Haha, itseasiassa sain itsekkin C-lopetuksen ensimmäisellä pelikerralla. Muut loput ovat paljon täyteläisempiä...

[Tohtori Freeman]

Pistin todella pitkästä aikaa wiin kiinni telkkariin. Tämä siksi että voisin pelata helvetin kalliin ja mielipiteitä jakavan Metal Gear Solid: Twin Snaken, jonka ostin kauan sitten kreikasta 48 eurolla, mikä olisi nykyään aika makoisa hinta kyseisestä pelistä. Voin ilolla todeta että peli oli hyvä. Ei kyllä mikään iso parannus alkuperäiseen peliin, jonka laatikkopäistä ollaan siirrytty robottipäihin. Onkin kyseenalaista haluaako tähän remakeen investoida saadakseen ps1 --> ps2 tason grafiikan ja audion. Ääninäyttelyn taso on ilahduttavasti tasokasta. Ilmeisesti joitain alkuperäisen pelin ääninäyttelijöitä ei ole, mutta sitä en itse huomannut.

Itse en välitä gamecube ohjaimesta, jossa lyhyen johdon lisäksi ärsyttää painikkeideiden lapsellinen sijoittelu ja muotoilu. En löytänyt edes mitään tapaa päästä pelin päävalikkoon takas paitsi konsolin resetointi. Miksi nintendo on käyttänyt cubessa jotain minidiskejä ? Peli toimitettiin kahdella sellaisella. Mutta taistelu psycho mantista vastaan oli hauska, kun pomo toteaa minun pitävän mario sunshinesta ja smash bros meleestä. Pelejä ei ole, mutta kaveri joka myi mulle muistikortin, oli pelannut ja tallennukset löytyy vielä.

Iso elefantti huoneessa on välianimaatiot, jossa Snake tekee yli-inhimillisiä loikkia ja stuntteja. Olihan ne vähän överit, mutta ei niin överit kun oletin. Eikä niitä edes hirveesti ollut. MGS pelit ovat vakavista teemoista huolimatta välillä koomisia. Mun mielestä peace walkerin tietyt bonusopsit, sun muut tavarat ovat vieläkin överimpiä. Ilahduttavasti peli oli tosi helppo normal vaikeustasolla. Muistan kuolleeni tusinan kertaa ps1 metal gear taistelussa ja jouduin kelaamaan vanhempaan tallennukseen saadakseni kerättyä chaff naatteja taistelua varten. Twin snakessa en käyttänyt niitä kertaakaan ja pomo kuoli ekalla yrittämällä. Huono puoli toisille, mutta mulle passasi kun sai ottaa rennomman kokemuksen.

Ei siinä sen kummempia, vihaajat vihaa, mutta tällaiselle metal gear ummikolle Twin snakes kelpasi. Mutta onhan tää vähän turha, kun ps1 ja pc metal gear solidin saa pikkurahalla digitaalisena. Ja sekin on ihan pelattava, ellei satu olemaan umpijonne. Btw, konamin päättäjät saisivat lopettaa vammaiset käytöksensä ja tuoda tämän ja metal gear solid nelosen tuoreille laitteille pelattavaksi. En tykkää että tietyt pelit ovat vain harvojen rikkaiden ja keräilijöiden etu, vaan kaikki pitäisi olla ladattavissa virallisissa kauppapaikoissa. Emulaattorit ja Romit ei lasketa. Nekin ovat välillä vaivalloisia käyttää.

[Silence]

Pistin todella pitkästä aikaa wiin kiinni telkkariin. Tämä siksi että voisin pelata helvetin kalliin ja mielipiteitä jakavan Metal Gear Solid: Twin Snaken, jonka ostin kauan sitten kreikasta 48 eurolla, mikä olisi nykyään aika makoisa hinta kyseisestä pelistä. Voin ilolla todeta että peli oli hyvä. Ei kyllä mikään iso parannus alkuperäiseen peliin, jonka laatikkopäistä ollaan siirrytty robottipäihin. Onkin kyseenalaista haluaako tähän remakeen investoida saadakseen ps1 --> ps2 tason grafiikan ja audion. Ääninäyttelyn taso on ilahduttavasti tasokasta. Ilmeisesti joitain alkuperäisen pelin ääninäyttelijöitä ei ole, mutta sitä en itse huomannut.

Vaikka nojaankin alkuperäiseen peliin ihan 100-0 niin Twin Snakes on kuitenkin niiiiin lähellä erinomaista uusioversiota että ihan itkettää. Visuaalliselta puolelta se on erinomainen päivitys, mikä pysyy tiukasti uskollisena alkuperäiselle, ilman että ottaa minkäänlaisia "vapauksia".

Mutta.
Välivideoiden överi "tehdään niistä mielenkiintoisia" Kung fu-meno on niin kamalaa että edes Picardin facepalm ei riitä kuvaamaan tuntojani. Niissä on sama paska meno kuin RE4sessa missä kaikenlainen painovoima ja realistisuus tuhotaan kokonaan peleistä.
Myös ääninäyttely on huomattavasti heikompaa vaikka tekijätiimi tuntuukin olevan molemmilla puolilla mikrofoonia sama.
Myös pelimekaanissa häiritsee se että ideat on otettu MGS2sesta. Kiva ajatus kyllä, mutta MGS1sen kenttäsuunnittelu ja viholliset eivät vain oikein toimi sillä...

Mun mielestä peace walkerin tietyt bonusopsit, sun muut tavarat ovat vieläkin överimpiä.

Kolme ensimmäistä Metal Gear Solidia ovat vielä vakavia pelejä, missä on humoristisia elementtejä. Varsinkin siksi Twin Snakesin välinäytökset ärsyttävät ja ärsyttivät pelaajia helvetisti aikoinaan. Nelosesta eteenpäin pelit ovat vasta puhdasta perseilyä. Ilmeisesti Kojima luuli että pelaajat tykkäävät hänen peleistään, kun kaikki juoksevat kokoajan kakkat housuissa ja jahtaavat alaikäisiä pikkutyttöjä bikineissä...

Miksi nintendo on käyttänyt cubessa jotain minidiskejä ?

Koska niitä on vaikeampi piratisoida. Tai Oli. Samasta syystä Nintendo pysyi N64sessä pelikaseteissa vaikka Sony käytti playstationissaan cditä. Tosin bonuksena N64 sai nopeammat latausajat näiden ansiosta.



Twin Snakes näyttää muuten varsin komealta Dolphin emulaattorilla, laajakuvalla, 4K resoluutiolla ja upscaletuilla tekstuureilla:
https://youtu.be/fEW00FJhE4k?t=418

[Joni Ahonen]

Pistin todella pitkästä aikaa wiin kiinni telkkariin. Tämä siksi että voisin pelata helvetin kalliin ja mielipiteitä jakavan Metal Gear Solid: Twin Snaken, jonka ostin kauan sitten kreikasta 48 eurolla, mikä olisi nykyään aika makoisa hinta kyseisestä pelistä.

Sanoisin halpa, ainakin Huuto.netissä muistan kuinka hinnat liikkuneet 70 € ylös päin.

Poikkeuksellisesti ainoa Nintendon kotikonsolille tehty MGS, jota ei ole julkaistu Cuben lisäksi muilla alustoilla tai nettikaupoissa. Pala erikoista MGS-historiaa ja edelleen outoa ajatella tätä Cuben yksinoikeutena, kun edes MGS 2:sta ei saatu Kuutiolle.

Cuben ohjain oma suosikkini ja minidisketit persoonallisia, joilla piratismia saatiin kytkettyä. Piti vaan vielä lisätä.