Mikä peli menossa?

[PT2]

Silent Hill (se alkuperäinen)

En ole ennen pelannut Silent Hilliä kouluun pääsemistä pidemmälle, eli varmaan puolta tuntia pidempään. Enkä ole itseasiassa oikeastaan mitään muitakaan sarjan pelejä pelannut, lukuunottamatta Vitalle julkaistua Book of Memoriesia jolla nyt ei ole Silent Hillin kanssa mitään tekemistä.

Pakko kyllä sanoa, että kyllä tuo sarja teki alusta asti monta asiaa oikein, jos vertaa nyt vaikka "pahimpaan" kilpailijaan eli Resident Eviliin. Puzzlet vaativat oikeasti miettimistä ja aikaa, eikä niitä räpelletä läpi ihan noin vain. Ne myös perustuvat järkeviin vihjeisiin, joita joutuu tulkitsemaan sopivasti. Myös kaikella maailmassa tuntuu olevan jokin syy olla, mutta kaikkea ei kuitenkaan selitetä rautalangasta vääntääen. Puhumattakaan sitten itse päähahmo Harryn ohjaamisesta. Jumankauta äijä osaa vaihtaa kohdetta nappia painamalla, osaa pyörähtää 180-asteisen pikakäännöksen, osaa hyppiä taaksepäin karkuun... Toki peli on ensimmäisiä Ressoja vanhempi, joten niistä varmaan otettiinkin mallia. Väistellähän Harry nyt ei osaa, mutta toisaalta vihollisten tekoäly ja etäisyys vahingoittaa on kyllä niin perseelleen että eipä oikein tarvitsekaan. Pomovastuksetkin ovat tähän mennessä olleet ihan läpihuutojuttuja, kuten oikeastaan kaikki muukin.

Olen tällä hetkellä juuri päässyt pois viemäreistä ja kaivanut vähän Kauffmanin laatikoita, joten seuraavaksi pitäisi lähteä lammen suuntaan etsimään Cheryliä. Ja pakko kyllä sanoa, että olen tykännyt kaikesta mitä peli on tarjonnut. Vähän on vanhentunut, mutta niin on pelaajakin.

[whatever]

Do you feel it, Zach? My coffee warned me about it.

Eli foorumillakin kovaa suosiota nauttinut Deadly Premonition Director's Cut versio modatulla PS3:lla on nyt ollut pelityksessä noin viikon, Episode 3 menossa tällä hetkellä ja sivutehtäviä koittanut tehdä aina kun aikarajat antaa periksi, eli jotain 15h luokkaa pelannut tähän asti. Kovasti olen nauttinut, tämähän on kuin joku Dead Rising / Twin Peaks hybridi, ripauksella Resident Eviliä (lähinnä puzzlet). Todella tönkkö peli kyseessä, mutta siihen olin varautunut eikä se ole paljoa haitannut. Ainoa asia missä menee vähän liian tönköksi, on autoilla ajelu. Ensinnäkin se autojen ohjautuvuus, hyi helvetti, U-käännös tiellä vaatii jonkun 8 pisteen käännöksen kun ei vaan meinaa millään taittua nuo autot. Ja alkuun häiritsi karttanäkymässä se, ettei saa zoomattua ulos tarpeeksi... mutta nyt kun alkaa olla koko kartta ulkomuistissa, niin ymmärrän että sillä on varmaan vain koitettu piilotella sitä, kuinka pieni alue koko Greenvale loppujenlopuksi on. Kaikki suoritusongelmat kuten alhainen FPS, pop-in, PS2-tason grafiikat ja oudot animaatiot yms. tulee kuitattu ihan hymysuin, lisää vain pelin charmia mielestäni.

Olen kyllä todella kiitollinen siitä, että kukaan ei ole tämän pelin tarinaa minulle spoilannut, sillä tässä vaiheessa ei ole harmainta aavistustakaan kuka se sarjamurhaaja on, vaikka muutama potentiaalinen kandidaatti on kyllä mielessä...

[Joni Ahonen]

Do you feel it, Zach? My coffee warned me about it.

Eli foorumillakin kovaa suosiota nauttinut Deadly Premonition Director's Cut versio modatulla PS3:lla on nyt ollut pelityksessä noin viikon, Episode 3 menossa tällä hetkellä ja sivutehtäviä koittanut tehdä aina kun aikarajat antaa periksi, eli jotain 15h luokkaa pelannut tähän asti. Kovasti olen nauttinut, tämähän on kuin joku Dead Rising / Twin Peaks hybridi, ripauksella Resident Eviliä (lähinnä puzzlet). Todella tönkkö peli kyseessä, mutta siihen olin varautunut eikä se ole paljoa haitannut. Ainoa asia missä menee vähän liian tönköksi, on autoilla ajelu. Ensinnäkin se autojen ohjautuvuus, hyi helvetti, U-käännös tiellä vaatii jonkun 8 pisteen käännöksen kun ei vaan meinaa millään taittua nuo autot. Ja alkuun häiritsi karttanäkymässä se, ettei saa zoomattua ulos tarpeeksi... mutta nyt kun alkaa olla koko kartta ulkomuistissa, niin ymmärrän että sillä on varmaan vain koitettu piilotella sitä, kuinka pieni alue koko Greenvale loppujenlopuksi on. Kaikki suoritusongelmat kuten alhainen FPS, pop-in, PS2-tason grafiikat ja oudot animaatiot yms. tulee kuitattu ihan hymysuin, lisää vain pelin charmia mielestäni.

Olen kyllä todella kiitollinen siitä, että kukaan ei ole tämän pelin tarinaa minulle spoilannut, sillä tässä vaiheessa ei ole harmainta aavistustakaan kuka se sarjamurhaaja on, vaikka muutama potentiaalinen kandidaatti on kyllä mielessä...

Nauti! Mukava kuull että peli iskee. Pitäisi ottaa uusintakierrokselle joku kerta. Juoni on kiinnostava ja harvoin peleissä on murhamysteerejä, jossa oikeasti pohtii kuka onkaan kaiken takana.

[Joni Ahonen]

Terminator Resistance (PS5)

Kaikki toimii kuten voi olettaa ja kontrollit pelaa odotetulla tavalla. Tuttua musiikkia leffoista ja hienon näköisiä T-800 -roboja ollut kuumottavaa vältellä. Peli ei näytä kovin ihmeelliseltä nykymittapuulla ja vähän jäin alun osiota pelatessa pohtimaan tuleeko ympäristöihin mitään muutoksia, sillä tuhoutuneiden harmaiden kaupunkien keskellä seikkailu ei näytä niin kiintoisalta. Mutta en odota pelin olevankaan kuin ok-tasoa ja loistavaa fanipalvelua. Se riittää.

[Salem]

Lies of P (PS5)
Souls-tyylinen peli yhdistettynä Pinocchion tarinaan steampunk-henkisessä maailmassa. Kuullessani ensi kertaa pelistä olin hyvin skeptinen. Nähtyäni pelimateriaalia hype kuitenkin heräsi, ja ainakin nyt alkumetriensä osalta peli on lunastanut lupauksensa todella hyvin. Automaton-Pinocchio ohjautuu oikein kivasti, ja Souls-pelejä pelanneet ovat välittömästi kotonaan tämän teoksen kanssa. Onpa mukaan lurahtanut myös pisara Sekiron DNA:ta block-systeemin muodossa. Peli ei ole ehkä ulkonäöllisesti ihan niin hiottu kuin inspiraation lähteensä, mutta eipä tämän budjettikaan ole ollut ihan samaa tasoa. Toistaiseksi on toiminut hyvin, ja odotan innolla mitä vielä on luvassa.

[PT2]

Ensimmäisen Silent Hillin jälkeen olen ajatellut pelaavani kaikki muutkin läpi, kun nyt tälle tielle lähdettiin. Siispä olen nyt pelannut neljä ensimmäistä, Team Silentin kehittämää, peliä.

Silent Hill 2
Ylivoimaisesti arvostetuin ja hypetetyin Silent Hill-peli, eikä syyttä. Kyllähän tuossa on niin syviin vesiin menevää tarinaa (minun loppuratkaisussa kirjaimellisestikin) että riittää pohdittavaa ja spekuloitavaa. Pelin fanikunta nyt on pilannut monet jutut jo omilla teorioillaan, jotka ovat aivan päästä keksittyjä. Tykkäsin pelin tunnelmasta ja miljööstä, mutta kuten näissä sarjan peleissä aina; lopussa löytyy aina se umpitylsä ja tympeä paikka jossa pitää viettää aikaa. Kakkosessa se on vankila. Tykkäsin hahmoista (varsinkin Angelasta) ja tarinasta, vaikka tiesinkin loppuratkaisun jo ennalta. En siltikään pidä peliä sarjan parhaana.

Silent Hill 3
Omasta mielestäni sarjan paras peli. Tykkään Heatherista hahmona, pelin mekaniikka on tarpeeksi modernia ja toimintaakin on itselleni sopivasti, mistä kaikki tuskin tykkäävät. En juurikaan välitä pelin isoista vihollisista enkä lopun eestaas ramppaamisesta (saati valtavista vihollismääristä jotka blokkaavat Heatherin kulun ja toiminnan täysin) sekä ultimaattisesta pimeydestä. Tarinasta tykkäsin suurestikin, sillä onhan se kuitenkin jatkoa ykköselle ja samalla myös antaa päätöksen tähän kulttitouhuun. Kai..? Plus että pelissä koetaan varmastikin sarjan surullisin kohtaus Heatherin kotona.

Silent Hill 4
Ensimmäisestä neljästä sarjan pelistä selkeästi huonoin. Tylsää ja tympeää pelialuesuunnittelua jotka ovat vain pieniä huoneita toisensa perään ja jotka lopussa pitää vielä pelata useaan kertaan läpi. Lisäksi vielä saattelutehtävä jossa pelataan peli käytännössä takaperin läpi kuolemattomien vihollisten ympyröimänä, niin kyllä on aikamoista nautintoa. Puhumattakaan vielä siitä, että peli ei oikein jaa parannusvälineitä ja lopussa pelin hubina toimiva "Huone" ei enää parannakaan pelaajaa. Jos en olisi pelannut peliä läpi emulaattorilla ja sen tarjoamilla quick saveilla, olisi jäänyt kesken. Tarinasta tykkäsin kovasti, mutta päähenkilön ilmeettömyys ja persoonattomuus häiritsivät suuresti. Äijässä on yhtä paljon luonnetta kuin Gordon Freemanissa, eli ei ollenkaan.

[Joni Ahonen]

Alan Wake 2

Julkaisun yhteydessä heti alussa jäi tämä kesken, kunnes tässä nyt alkanut enemmän pelailemaan läpäistäkseni ennen joulua. Tuntuu että olen vähän väärällä jalalla liikenteessä, mutta en mahda mitään näille tuntemuksilleni. Alan Wake 2 herättää näin alkuun tosi ristiriitaisia fiiliksiä. Alkuun todettava että peli näyttää hienolta ja kasvoanimaatiot ovat upean eläviä. Pieniä ääni- ja grafiikkabugeja tullut välillä vastaan, onneksi päivitykset korjanneet niitä aika paljon.


Alan Wake 2 tarina on ihan kiinnostava ja ottaa huomioon pelien julkaisuvälin, eli 13 vuotta on kulunut viime kerrasta. Tuttu hahmo esitellään alussa ja tarina herättelee oikeita fiboja, mutta yliluonnollisuuden ottaessa vallan katosi tarinan oikea suuri kiinnostus. Tämä on pelissä vähän draaginen ongelma, sillä Alan Wake 2 hyvin erilainen peli kuin edeltäjänsä, joka esittelee FBI-murhatutkijat. Peliin on isona uutena juttuna tehty oma "Mind Place" -valikko, jossa johtolankoja ja kuvia yhdistellään seinällä toisiinsa aivan samalla tavalla kuten olemme nähneet elokuvissa. En vain tiedä onko tämä koko Mind Place vaivansa väärti, sillä se tuntuu enemmän pakolliselta pahalta, joka vain vaatii keskeyttämään pelaamisen tuon tuosta. Haluan siitä kyllä yrittää tykätä ja annan sille ehdottomasti mahdollisuuden, sillä Remedy on selvästi nostanut sen niin isoksi ja merkittäväksi asiaksi, etten haluaisi sanoa sen olevan turha riippakivi. Siltä se nyt näin alkuun vain tuntuu, sillä vaikka on ihan kiva saada rikostapahtumista karttaa tutkittavakseen, ei pelissä ole sellaista who do it -mysteeriä kuten esimerkiksi Deadly Premonitionissa oli. Ja tuo mainitsemani yliluonnollisuus vesittää koko vakavan ja realistisen rikospaikkatutkimisen johtolankoineen.

Eniten minua tässä ärsytti se että peli pakottaa todellakin kuuntelemaan mitä sillä on itsellään sanottavaa ja ei anna pelaajan edetä vapaasti. Toisessa chapterissa vaelsin ihan ihmeissäni pienellä metsäalueella tunnin tajuamatta mihin pitäisi mennä, vaikka koko ajan päättelin että etsittävä kohde löytyisi rakennuksesta, jossa olin käynyt monta kertaa. Vasta Tubessa ilmeni, että olin kyllä oikeassa paikassa pyörinyt koko ajan, mutta en ollut mennyt sinne hemmetin Mind Placeen kuuntelemaan yhtä Alanin sivua läpi, jossa kerrotaan ääneen mistä tarvittavan esineen löytää. Vasta sen jälkeen hahmokin toteaa ääneen että sen täytyy löytyä sieltä, missä olin jo tunteja aiemmin pyörinyt koko ajan. AAARRRGHHH!!!!! Tuntuu kuin Remedy pakottaisi pelaajaan kuuntelemaan ja katsomaan kaiken, mitä ovat tehneet, jotta et ohitaisi laiskana pikapelaajana näitä asioita. Minusta pahoin tuntuu tämän pelin läpäistyäni, että tajusin etukäteen hyvin miten pelata ja edetä, mutta itse pääjuoni menee sitten ohi enkä voi sanoa ymmärtäneeni oikeasti mikä idea kokonaisuudessa olikaan, kun peli keskeyttikin minua asioilla, jotka olisin osannut tehdä ilman selittelyäkin. Jotenkin pelatessa tuli tunne kuin kuulisin Remedyn tuskanparahdukset selkäni takana: "ei tuo tajua yhtään miten me haluttais sen tota peliä pelaavan".


Ja tunnelma on kauhuisampi, mutta ei yhtään pelottava. Taistelu tuntuu alkuun tosi kömpelöltä ja sumuisissa ympäristöissä nopeasti liikkuvat ja osumia ei noteeraavat viholliset tuskastuttavat. Alan Wake 2 tuntuu koko ajan yrittävän vähän liikaa tuon tunnelman puolesta, sillä ruutuun heitetään koko ajan shokkiefektejä, huojuvaa kuvaa, ääniefektejä ja muuta jump scare -kamaa. Alon jo oikeasti odottaamaan että kohta joku Remedyläinen tulee tärisyttämään nojatuoliani ja kaataa minut lattialle, jotta pelästyisin.


Nyt meni negailuksi, mutta pakko oli kirjoittaa, kun näiltä fiiliksiltä ei voinut välttyä. Ja mielenkiintoisempaa tällaisesta on kirjoittaa kuin kehua että hyvältä peliltä vaikuttaa. Haluan todella pitää Alan Wake 2:sta, mutta pelilliset osuudet ja pelaajan orjuuttaminen epämukaviin pakotuksiin verottavat kyllä pelinautintoa. Ehkä olen vain väärällä jalalla liikenteessä. Ehkä lopussa eri fiilis.

[Silence]

Tuntuu kuin Remedy pakottaisi pelaajaan kuuntelemaan ja katsomaan kaiken, mitä ovat tehneet, jotta et ohitaisi laiskana pikapelaajana näitä asioita. Minusta pahoin tuntuu tämän pelin läpäistyäni, että tajusin etukäteen hyvin miten pelata ja edetä, mutta itse pääjuoni menee sitten ohi enkä voi sanoa ymmärtäneeni oikeasti mikä idea kokonaisuudessa olikaan, kun peli keskeyttikin minua asioilla, jotka olisin osannut tehdä ilman selittelyäkin. Jotenkin pelatessa tuli tunne kuin kuulisin Remedyn tuskanparahdukset selkäni takana: "ei tuo tajua yhtään miten me haluttais sen tota peliä pelaavan".

Tämä on kyllä asia mikä tuntuu pahentuneen Remedyn peleissä peli peliltä. Kokoajan kaikkea pientä ja isompaa "höhöhöö me ollaan niin kekseliäitä"-sivujuttuja mitkä on tungettu pelaajan naaman eteen ihailtavaksi, sen sijasta että se olisi jotain pientä ohimennen tapahtuvaa sivuhauskuuttelua itse pääjutun ollessa se tärkein ykkösprioriteetti.
Juuri siksi alkuperäinen Max on edelleen suosikkini kaikista Remedyn teoksista.

Ja tunnelma on kauhuisampi, mutta ei yhtään pelottava. Taistelu tuntuu alkuun tosi kömpelöltä ja sumuisissa ympäristöissä nopeasti liikkuvat ja osumia ei noteeraavat viholliset tuskastuttavat. Alan Wake 2 tuntuu koko ajan yrittävän vähän liikaa tuon tunnelman puolesta, sillä ruutuun heitetään koko ajan shokkiefektejä, huojuvaa kuvaa, ääniefektejä ja muuta jump scare -kamaa. Alon jo oikeasti odottaamaan että kohta joku Remedyläinen tulee tärisyttämään nojatuoliani ja kaataa minut lattialle, jotta pelästyisin.

Eli tuttuun nykytyyliin megafoonilla huudetaan pelaajan korvaan kuinka pelottavaa kaikki on, mutta ei missään kohtaan oikeasti olla oikeasti pelottavia? Huoh...

[Joni Ahonen]

Ja tunnelma on kauhuisampi, mutta ei yhtään pelottava. Taistelu tuntuu alkuun tosi kömpelöltä ja sumuisissa ympäristöissä nopeasti liikkuvat ja osumia ei noteeraavat viholliset tuskastuttavat. Alan Wake 2 tuntuu koko ajan yrittävän vähän liikaa tuon tunnelman puolesta, sillä ruutuun heitetään koko ajan shokkiefektejä, huojuvaa kuvaa, ääniefektejä ja muuta jump scare -kamaa. Alon jo oikeasti odottaamaan että kohta joku Remedyläinen tulee tärisyttämään nojatuoliani ja kaataa minut lattialle, jotta pelästyisin.

Eli tuttuun nykytyyliin megafoonilla huudetaan pelaajan korvaan kuinka pelottavaa kaikki on, mutta ei missään kohtaan oikeasti olla oikeasti pelottavia? Huoh...

Ehdin tossa metsäalueella pyöriessä huomata liiankin häiritsevästi kuinka yhtä polkua kävellessä taustamusiikki nousee aina hirmuiseen kakofoniapauhutteluksi ja alueelta poistuessa muutaman metrin päähän kaatosadekin lakkaa kuin seinään. Kaikki pelithän ovat skripattuja, ei siinä mitään ihmeellistä ole, mutta Alan Wake 2:ssa tällaisiin näin selkeisiin, jopa räikeisiin tehokeinoihin kiinnittää enemmän huomiota. Edes ensimmäisessä osassa ei ollut tällaista.


Mutta kiinnostava peli, jonka haluan loppuun nähdä, vaikka Last of Usin ja RE4 Remaken jälkeen tämä häviää peli-ilossa selkeästi kaikilla osa-alueilla. Kovasti yritystä ja kaikkea musiikkiakin hankittu suomalaisilta artisteilta, joskaan niitä ei chaptereiden välissä osaa ja tajua edes jäädä kuuntelemaan, kun pelissä ei ole mitään muuta kuin tylsä musta kuva harmaalla savuverholla. Ekassa Wakessa biisit oli hyvin valittu tunnelmaa nostattamaan jokaisen luvun loppuhimmailun ajaksi.

[Gigante]

Huhhuh. Meikän vaistot ei siis turhaan varoitelleet Alan Wake 2sta. Se ekakin AW tuntui pelillisesti epämukavalta talutushihnassa roikkumiselta ja meno ei missään kohtaa tahtonut tuntua aidosti pelottavalta. Tarinallisesti kyllä kiinnostava, mutta pelattavuus tuntui puurtamiselta, puhumattakaan kököistä ja jatkuvista taisteluosuuksista.

Voi olla AW2 hankitaan sitten myöhemmin alelaarista.

[Silence]

RESIDENT EVIL 6 (pc)


...............the fuck?

Onko normaalia että vituttaa näin paljon?

[Joni Ahonen]

RESIDENT EVIL 6 (pc)


...............the fuck?

Onko normaalia että vituttaa näin paljon?

On.

[PT2]

RESIDENT EVIL 6 (pc)

Miksi teet tämän itselles?

Silent Hill: Downpour

Voi pojat, tämä on kyllä kaikista huonoin Silent Hill-peli (koska Ascension ei ole peli), jopa Book Of Memoriesia huonompi. Bugeja ihan jo alkuintrosta lähtien, typeriä äkkikuolemia, jäykkää ohjausta ja turhauttavaa seilaamista täynnä. Tästä tuleekin tuskien taival, jos peli on vieläpä liian pitkä. Pari tuntia pelasin alkuun ja kuolin jo kolme kertaa ensimmäisessä mahdollisessa kohdassa, sillä pelihahmo ei vain oikein tykkää kävellä suoraan... Tästä tuleekin nautintoa.

[Silence]

Miksi teet tämän itselles?

Koska pitää saada tämä pois elämän check-listalta.

Silent Hill: Downpour

Voi pojat, tämä on kyllä kaikista huonoin Silent Hill-peli (koska Ascension ei ole peli), jopa Book Of Memoriesia huonompi. Bugeja ihan jo alkuintrosta lähtien, typeriä äkkikuolemia, jäykkää ohjausta ja turhauttavaa seilaamista täynnä. Tästä tuleekin tuskien taival, jos peli on vieläpä liian pitkä. Pari tuntia pelasin alkuun ja kuolin jo kolme kertaa ensimmäisessä mahdollisessa kohdassa, sillä pelihahmo ei vain oikein tykkää kävellä suoraan... Tästä tuleekin nautintoa.

Olin siinä käsityksessä että Downpour olisi vähän parempaa myöhempien kehittäjien Silent Hilliä.
Itselleni Origin, Shattered Memories ja Homecoming riittivät lopettamaan kiinnostuksen. Origin on täysin tarpeeton (vaikkakin imitoi alkuperäisiä silent hill pelejä varsin toimivasti)jenkkiprequel, Shattered Memories oli ihan mielenkiintoinen ja potenttiaallinen mutta lopulta plaa seikkailu, mutta todellinen pökäle itselleni oli Homecoming joka oli periaatteessa kokonaisen pelin pituinen suunnitteludemo siinä miten Ei pidä tehdä Silent Hill-pelejä.

[Joni Ahonen]

The Lost Vikings (SNES)

Olen halunnut pelata tätä peliä jo 20 vuoden ajan, kun siitä ekaa kuulin Pelit -lehdestä, jossa JTurunen arvosteli GBA-version. Ja hauskahan tämä on, jossa on nokkela idea ja maailma voisi olla suoraan Asterixista. Nyt kun on pelannut vain totisia kauhupelejä, jossa aivotonta tappamista, tällainen iloinen ja huumorilla höystetty viikinkiseikkailu maistuu tosi freesiltä. Itseäni hahmojen ulkonäössä huvittaa se kuinka paljon ne muistuttavatkaan erästä vanhaa maatalouslomittajaamme, Tarmoa, joka voisi olla neljäs viikinkihahmo.

Hauska peli.

[PT2]

Olin siinä käsityksessä että Downpour olisi vähän parempaa myöhempien kehittäjien Silent Hilliä.

En osaa sanoa miten tuo vertautuu Homecomingiin, siitä kun olen kuullut vähän puolin ja toisin. Mutta Downpour ei kyllä tunnu Silent Hilliltä yhtään, vaan enemmänkin peliltä josta Evil Within oli aivan hemmetisti vaikutteita. Jos peli edes toimisi kunnolla, eikä olisi sellaista 10fps tökkimistä ja pätkimistä ja jos tekstuurit eivät repeilisi tai katoaisi kokoajan, niin antaisin edes vähän anteeksi. Tai jos päähahmo liikkuisi kuten kuuluu, eikä jäisi jokaiseen oveen jumiin. Puhumattakaan taisteluista...

Nyt kun olen pelannut peliä enemmän, sanoisin sen olevan 2/5. Mutta ei yhtään parempaa. Homecoming on sitten seuraavana edessä ja tässä vaiheessa en odota siltä yhtään mitään.

[Salem]

Homecoming on sitten seuraavana edessä ja tässä vaiheessa en odota siltä yhtään mitään.

Tämä on se oikea mielentila jolla lähteä yhteenkään moderneimmista Silent Hilleistä. Ei voi yllättyä kuin positiivisesti. Itsekin muistan Downpourin olleen aika köppäinen peli, mutta koska kuulemani palautteen perusteella odotukset olivat täysin nollissa, käteen jäi kaiken päätteeksi sellainen kädenlämpöisen positiivinen tunne. Ei se kyllä ansaitse tulla edes mainituksi kolmen sarjan ekan pelin yhteydessä, mutta ei se myöskään ole sellainen häväistys omalle sarjalleen kuin RE6 omalleen.

[Joni Ahonen]

Homecoming on sitten seuraavana edessä ja tässä vaiheessa en odota siltä yhtään mitään.

Tämä on se oikea mielentila jolla lähteä yhteenkään moderneimmista Silent Hilleistä. Ei voi yllättyä kuin positiivisesti. Itsekin muistan Downpourin olleen aika köppäinen peli, mutta koska kuulemani palautteen perusteella odotukset olivat täysin nollissa, käteen jäi kaiken päätteeksi sellainen kädenlämpöisen positiivinen tunne. Ei se kyllä ansaitse tulla edes mainituksi kolmen sarjan ekan pelin yhteydessä, mutta ei se myöskään ole sellainen häväistys omalle sarjalleen kuin RE6 omalleen.

Tullut huomattua aina tämä, kun jotakin peliä tai leffaa on haukuttu sysipaskaksi, niin yleensä sitä saa vähän positiivisesti yllättyä ettei kyseessä niin kamala hirvitys ollutkaan. Sama pätee myös toisinpäin hehkutukseen, jolloin yleensä aina sitten saakin pettyä.

Olisikohan hyvä asenne suhtautua vaan kaikkeen paskoin odotuksin, niin elämä olisi ihanampaa?


Mulla oli Homecoming, mutta en ikinä jaksanut alkua pidemmälle pelata. Lopulta myin tässä kuukausi sitten vain pois hyllystä tilaa viemästä.

[Gigante]

Uden vuoden tietämillä tuli korkattua pelitykseen kaksi eri peliä vitospleikkarilla. One Piece Odyssey ja Baldurs Gate 3.

Tuon edellämainitun One Piece-pelin kohdalla tuntui tosin ettei se ole oikeuttanut mitenkään sen kuudenkympin hintalappua. Muistan kuinka tätä peliä mainostettiin avoimen maailman seikkailuksi, mutta missään kohtaa peli ei ole vielä semmoiselta tuntunut, kun kaikkialla tulee vastaan näkymättömiä seinämiä ym jotka varmistavat että olkihatut voivat edetä vain yhtä reittiä pitkin. Animaation osalta peli tuntuu jotenkin laiskalta kun hahmot eivät puhuessa tunnu koskaan edes kääntävän päätän puhuessaan toisilleen. Ehkä suurin yllätys itselleni oli, että pelin taistelut toimivat vuoropohjaisesti JRPG-meiningillä. Mistään vaikeasta pelistä ei muutenkaan tunnu olevan kyse, vaikka taisteluissa löytyykin omanlaisensa kivi-paperi-sakset tyylinen asettelu. Eniten olen pelissä pettynyt, että hahmoille ei ole kuin tasan yhdet vaihtoehtoiset (Pre-timeskip) kuteet ja nämäkin piti ostaa erikseen.
Vasta toisessa chapterissa seikkaillaan, mutta saa nähdä muuttuuko meininki ihmeellisemmäksi. Peliin löytyisi vielä erikseen ostettava laajennus-seikkailu joka jatkaisi päätarinaa, mutta saas nähä mitä sekin pystyy tarjoamaan.


Baldurs Gate 3 on koukuttanut kyllä kympillä ja on ollut oikein hauska nähdä kuinka Dungeons And Dragons-meininkiä on hyödynnetty modernimmassa pelissä. Sen sijaan että taistelu olisi tekoälytampioiden paimentamista, peli toimii paremmin vuoropohjaisena taktikoimisena, jossa osumatarkkuudet on laskettu prosentteina ja taisteluiden ulkopuolella heitellään alkuperäiselle roolipelille uskolliseen tyyliin d20 noppaa esim tiirikoimiseen ja neuvotteluihin. Ihan hyvänä modernisointina rivivihollisilla löytyy myös ihan omat yksilölliset nimensä ja näitä löytyy tasapuolisesti niin mies- että naishahmoina. Pientä miinustusta kyllä omaan makuun hivenen suppeista hahmoluokista sekä siitä että esim. "Green Flame Blade"-lähitaisteluloistua ei löydy valikoimasta. Maksimissaan neljän hahmon tiimi tuntuu omaan makuun turhan pieneltä ja hahmojen määrä olisi voinut olla suosiolla edes kuusi.
Muutoin olen tykännyt pelistä ihan kympillä. Kiva palata taas itselleni tuttuun Faeruniin.

[Joni Ahonen]

Forspoken (PS5)

Naurahdin hämmästyksestä pelin alussa pariinkin otteeseen, kun tuntui siltä että Square Enix olisi lukenut ajatuksiani lempijutuistani, josta syystä innostuisin pelistä alkumetreillä: on jouluinen New York, josta olen juuri sattumoisin alkanut tänä vuonna haaveilemaan, on tunteikasta musiikkia, joka tuo mieleen Hobittilan sävelet ja eräskin kappale alussa sai aikaiseksi GoldenEye -vibat, ja päähenkilöllä on jopa Homer niminen kissakin, joka sulatti kissaihmisenä sydämeni. Selvästi puhelintani ja nettihakujani on stalkattu, epäillyttävän monta lempijuttua peli esitteleekin alkuosiossaan, jotta ennakko olisi mahdollisimman suopea.

Mutta ainakin kiinnostavan maanläheisesti peli alkaakin ja vähän olisin halunnut pelin myös pysyvän Nycissä, kunnes siirrytään hyvin perinteiseen fantasiamaailmaan lohnareineen ja ritareineen. Yllätyin miten paljon peli tunkee jo aivan alkumetreillä pelaajalle koko ajan eri kykyjä ja taikahyökkäyksiä. Siksi moni taistelu meneekin lähinnä vain testatessa, että mitäs tämä ja tämä liike nyt tekikään.

Kaunista, mutta ei niin persoonallista grafiikka tai musiikkikaan ole, mutta kyllä kaikessa näkee ison ja kokeneen studion osaaminen, että kyseisten maailmojen luominen tuttua hommaa. Vähän taistelu vielä epäillyttää ja kiinnostus maailman tutkimiseen. Muuten aika perinteistä ison, mutta sopivan rajatun maailman tutkimista tämä on, jossa on paljon viimeisten Zeldojen juttuja. Päähenkilössä on särmää, mutta katsotaan alkaako hänen ja sidekickin jutustelut ottamaan päähän, kun heittävät samaa läppää useampaan kertaa.

Näin alkuun vaikuttaa kuitenkin peliltä, jonka pelaan mielelläni lävitse kyllä ja kertoilen sitten lopullisen mielipiteeni.

[PT2]

Dragon Age: Origins

Aloitin pelin jälleen kerran useamman vuoden jälkeen, edellisestä kerrasta varmaan 10 vuotta. Oikeastaan tarkoitus on vain hankkia puuttuvat trophyt talteen mutta samalla kiva verestellä parasta Dragon Agea. Harmi vain että aloitin bardilla, koska ainoa hauska tapa pelata tätä on maagi. Taistelu on nimittäin niiiin yksinkertaista että itkettää Mutta hyvä peli kuitenkin kaikinpuolin!

[PT2]

Demon's Souls (originaali PS3:lla)

Huomaa kyllä, että peli oli ensimmäinen Souls-peli joka aloitti täysin uuden sivun pelimaailman kirjoissa. Kaikki on vielä tässä vähän hakemista ja vaikeustasokin on osittain ihan väkisin väännetty tasoon vittumaisen paskaa, mutta todella jäykän alun jälkeen homma alkoi sujua. Ensimmäinen bossi kaatui ekalla kerralla, mutta seuraava olikin jo aikamoinen työmaa. Pomo ei ollut vaikea, matka sinne oli. Mutta nyt kun on vähän leveleitä enemmän niin hahmolla kuin aseillakin, alkaa homma olla jo aika helppoakin ja kuolemia tulee yllättävän harvoin.

Pelissä oikeastaan vituttaa eniten kaksi asiaa, ainakin alussa; energiat eivät täyty automaattisesti bonfirella eikä siis myöskään parannusvälineet. Kokoajan saa olla etsimässä tai ostamassa uusia, koska ne eivät täyty automaattisesti. Ei Bloodbornessakaan, mutta tässä tavaroiden etsiminen on veemäisempää. Toinen asia; hahmolevelaus vaatii enemmän resursseja kuin muissa joten se on hitaampaa. Myöskään haarniskoja ei ole kovin paljoa, vissiin. Olen pelannut nyt 10 tuntia, kaatanut neljä pomoa ja mulla on edelleen aloitushaarniska

Mutta ihan hyvä peli, ei silti todellakaan paras Souls-peli millään muotoa.

[Silence]

RESIDENT EVIL 2 (2019 remake)

Vihdoin ja viimeinkin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. That's what she said.
Hommasin uuden kannettavan ja sen mukana avautui mahdollisuus pelata varastoon kasaantuneita pc-pelejä. RE2 Remake tottakai päälimmäisenä.
Palaan asiaan kohtapuolin tarkemmin. Mutta täytyy sanoa että... tämä on kyllä paras peli mitä olen tämän vuorokauden aikana pelannut.

[PT2]

Deadly Premonition (PS3)

En edes ajatellut pelin olevan myynnissä Playstation Storessa, mutta sieltähän tuo 19 eurolla löytyikin! Nyt olen pari tuntia pelannut ja fiilikset ovat samat kuin Whatulla pari kuukautta sitten. Pelillisestihän tämä on aivan hirveä, sen nyt varmasti tajuaa jokainen, mutta varsin mukaansatempaava. Autolla ajo on suht pitkästyttävää ja nuo taistelukohtaukset vähän itseääntoistavia, mutta kyllä ne kestää. Ehkä äänimaailma on se mistä eniten rokotan. Ei siis puhe tai musiikki, mutta vihollisten äänet, ammuskelut, auton moottori.. Kaikki ne ovat vain itseääntoistavaa ja aika puuduttavaa kokoajan. Varsinkin nuo vihollisten kuolinmuminat, voi hemmetti sentään kun niitä on vain yksi ja ainoa Ja se että kesken välivideon tuleekin Quick Time Event jonka tietenkin missaa ja sitten tuleekin teksti että "Dead". Aha..

Muuten kyllä todella.. erikoinen peli. Sanoisin että tykkään. Tämä oli sitä hyvää aikaa kun peleissä oli innovaatiota ja uskalsivat olla erilaisia, saaden silti levyjulkaisun eikä vain jotakin indiejulkaisua. Toki onhan näitä vieläkin, mutta valtaosa PC:llä. Kuten Hatred.

PS: Nauratti muuten kun luin pelistä erästä arvostelua jossa pelaaja vihasi kaikkea mitä pelissä on. Eniten pisti silmään lause "Autoa ei kuitenkaan ohjata lajityypille ominaisesti kolmannesta persoonasta, vaan pelaaja istutetaan kirjaimellisesti ratin taakse". Pelihän vielä kertoo auton kontrolleissa että kolmiosta voi vaihtaa kuvakulmaa... Kertoo enemmän pelaajasta kuin pelistä.

[Joni Ahonen]

Deadly Premonition (PS3)

En edes ajatellut pelin olevan myynnissä Playstation Storessa, mutta sieltähän tuo 19 eurolla löytyikin! Nyt olen pari tuntia pelannut ja fiilikset ovat samat kuin Whatulla pari kuukautta sitten. Pelillisestihän tämä on aivan hirveä, sen nyt varmasti tajuaa jokainen, mutta varsin mukaansatempaava. Autolla ajo on suht pitkästyttävää ja nuo taistelukohtaukset vähän itseääntoistavia, mutta kyllä ne kestää. Ehkä äänimaailma on se mistä eniten rokotan. Ei siis puhe tai musiikki, mutta vihollisten äänet, ammuskelut, auton moottori.. Kaikki ne ovat vain itseääntoistavaa ja aika puuduttavaa kokoajan. Varsinkin nuo vihollisten kuolinmuminat, voi hemmetti sentään kun niitä on vain yksi ja ainoa Ja se että kesken välivideon tuleekin Quick Time Event jonka tietenkin missaa ja sitten tuleekin teksti että "Dead". Aha..

Muuten kyllä todella.. erikoinen peli. Sanoisin että tykkään. Tämä oli sitä hyvää aikaa kun peleissä oli innovaatiota ja uskalsivat olla erilaisia, saaden silti levyjulkaisun eikä vain jotakin indiejulkaisua. Toki onhan näitä vieläkin, mutta valtaosa PC:llä. Kuten Hatred.

PS: Nauratti muuten kun luin pelistä erästä arvostelua jossa pelaaja vihasi kaikkea mitä pelissä on. Eniten pisti silmään lause "Autoa ei kuitenkaan ohjata lajityypille ominaisesti kolmannesta persoonasta, vaan pelaaja istutetaan kirjaimellisesti ratin taakse". Pelihän vielä kertoo auton kontrolleissa että kolmiosta voi vaihtaa kuvakulmaa... Kertoo enemmän pelaajasta kuin pelistä.

Nyt on kova peli! 10/10 kamaa. Pitäisi ottaa pitkästä aikaa pelattavaksi.