Mikä peli menossa?

[whatever]

Itellähän jäi tuo Deadly Premoniton kesken, kun talo missä asuin syttyi palamaan saatana ja jouduin muuttamaan, ja siitä asti PS3 ollut jossain laatikossa jemmassa. Ei nyt kuitenkaan ihan kauheasti kesken, loppubossin pieksin eikä siinä ollut enää oikein muuta tehtävää kuin ajella takaisin hotellille katsomaan joku välivideo, ja ehkä jotain sivutehtäviä olisi vielä voinut tehdä.

Isoa spoileria:

Spoiler: show

Forrest Kaysenia epäilinkin murhaajaksi, heti kun se jätti sen punaisen taimen Morganin oven pieleen hotellilla. Mutta sitten kuitenkin myöhemmin mulla meni Kaysen sekaisin Jim Greenin kanssa, niin ajattelin että ei se varmaan se voi olla, joten aika pihalla olin pitkään siitä että kuka se murhaaja sitten oikein voisi olla. No selvisihän se sitten lopulta kumminkin

[PT2]

Nyt on kova peli! 10/10 kamaa. Pitäisi ottaa pitkästä aikaa pelattavaksi.

On kyllä! Edelleen pelin huonoimmat kohtaukset on niitä pelottavia "kauhukohtauksia" kun ollaan jossakin sokkelotalossa ampumassa maailman tylsimpiä ja ykstoikkosilla äänillä varustettuja haamuvihollisia ja lopuksi vähän vatkataan tattia Quick Time Eventien muodossa. Muuten tässä on just täydellinen esimerkki siitä että kuinka erinomainen tarina + hahmot voittavat fotorealistisen superhienon grafiikan. Monesti peleissä keskitytään liikaa siihen miltä se näyttää, joten unohdetaan sitten kaikki muu. Tässä on tehty juuri toistepäin.

Plussaa myös siitä, että Aki Kaurismäki mainitaan pelissä!

[Joni Ahonen]

Resident Evil Zero

Muistaako kukaan koko peliä? Itse muistan hyvin kuinka sivarissa yli 14 vuotta sitten Valamoluostarissa pelasin tämän hardilla lävitse pikkuisessa asuntolan huoneessa. Zero ei ole varmaan kenenkään suosikki-ressu, mutta kuitenkin mielenkiintoinen pala sarjan kehityshistoriaa ja sen vuoksi että kyseessä oli viimeinen old school -ressa.

Mutta koska viime kerrasta on aikaa, oli peliin mielenkiintoista tarttua kuin uusin silmin. Tällainen muutamia tuntia ennen ykkösen tapahtumia käsittelevä prequel on oikeastaan tarinallisesti tosi kiinnostava, vaikka Bravo -tiimi onkin se b-luokan väki. Rebecca päähahmona siinä poikkeuksellinen että hahmo näyttää ja vaikuttaa 18-vuotiaalta, joka on toki neuvokas ja mahdollisimman ammattimainen jne. muttei sooloile coolisti tai ole liian kaikkitietävä. Pidän siitä että Rebecca onkin vähän pulassa, ei omaa luonnollisesti kunnollista auktoriteettia ja siksi joutuu vastoin tahtoaan lyöttäytymään yhteen Billyn kanssa. Alkuainekset ovat ihan hyvät ja tuntuu kuin katsoisi animea, kun pääpahiksen virkaa toimittava androgyyni cosplaytyyppi vieläpä laulaa, vaikka ääni ei nyt yhtään tunnu tulevan ukosta, vaan on enemmän taustalla soivaa hengellistä yhden miehen kuoroa. Aika erikoista. Junaosuus on oikein kiva tapahtumapaikka ja kartanomaiset ravintolavaunut ja muut paikat istuvat hyvin Ressujen maailmaan. Ihan alkuun idea esineiden vapaasta pudottelusta tuntuu hyvältä muutokselta, mutta aika pian tuleekin jo ikävä kätevästi teleporttaavia säilytysarkkuja, kun pelaaja joutuu tuskaisesti miettimään mitä mihinkin voi jättää eikä siksi edestakaisin ravaamiselta voi välttyä edes jo junassakaan.

Mutta peli näyttä hyvältä ja tykkään osittain prossimaisesta filtteristä grafiikoissa ja kaikki pyörii ykkösen remakea sulavammin. Kuitenkin grafiikat ovat juuri tämän filtterin vuoksi pidemmän päälle vähän tunkkaiset, etenkin kun päästään kartanoon, joka häviää kaikessa remaken kylmän upealle ja kauniille palatsille. Nyt kun olen tuossa alun eteishallissa, tuntuu kuin saisin ne vanhat vibat mieleeni siitä kuinka vähän masentava ja puuduttava peli tämä olikaan. Pakko myöntää etten muista juuri mitään alueita enää, joten suurella mielenkiinnolla haluan nähdä mitä minkäkin oven takana pelaajaa odottaa.

[Gigante]

^ On eittämättä pitkä tovi kun peliä viimeksi pelasin Wiillä. Meikällä taanoin jäi Zeron peluu kesken ps3:lla, enkä ole sitä ehtinyt pelittämään Switchilläkään. ehkäpä pitäisi ottaa ensi syksynä pitkästä aikaa pelitykseen.


Lovecraft-kauhua sisältävä The Sinking City (Ps4) on tällä hetkellä käynnissä. Voisi kyllä tätä peliä verrata tavallaan Deadly Premonitioniin, koska pelin tarina itsessään on kyllä mielenkiintoinen huolimatta siitä että taistelut ovat puolestaan aivan perseestä kankeutensa takia. Se mistä mistä TSC:ssä pidän, on sen tutkivan salapoliisin leikkiminen, jossa täytyy mm käydä kaivelemassa vähän tietoa eri arkistoista ja paikoista jotta pääsisi eteenpäin. Peli ei myöskään leimaa karttaan mitään questipohjaisia leimoja näyttämään tietä, vaan pelaajan täytyy itse merkitä kyseinen piste kartalle, kun tarvittavat tiedot on löydetty.

[PT2]

pelaajan täytyy itse merkitä kyseinen piste kartalle, kun tarvittavat tiedot on löydetty.

Kiinnostusta oli, tähän lauseeseen asti. Ei saamari sentään mä en ikinä sais mitää tossa pelissä aikaseks ku en tajuais huomioida mitään Oon liian yksinkertainen tommoselle.

[Gigante]

pelaajan täytyy itse merkitä kyseinen piste kartalle, kun tarvittavat tiedot on löydetty.

Kiinnostusta oli, tähän lauseeseen asti. Ei saamari sentään mä en ikinä sais mitää tossa pelissä aikaseks ku en tajuais huomioida mitään Oon liian yksinkertainen tommoselle.

Peliä ei ole suunniteltu saastaisille kasuaaleille Mutta siis, mä sain tuon kuulostamaan vaikeammalta prosessilta kuin se todellisuudessa on.
Pelistä siis löytyy funktio, jossa löydetty osoite näkyy ruudulla saman aikaan kun asetat merkkiä kartaan. Pelaajan tehtäväksi jää lähinnä siis etsiä haluttu risteys tietyltä alueelta ja lätkäistä leima siihen.
Ottaen huomioon kuinka rajallisesti pelistä löytyy rakennuksia joihin edes pääsee sisälle, ei paikkojen tutkiminen ole niin monimutkaista.


Itse olen kyllä mielissäni, että vaihteeksi peli odottaa pelaajan oikeasti kuuntelevan/lukevan edes osan puheista/tekstistä eikä vaan painele skip-nappulaa ja oleta että peli ratkoo itse itsensä...(huomatkaa osittainen sarkasmi lauseessani.)

[PT2]

Pelistä siis löytyy funktio, jossa löydetty osoite näkyy ruudulla saman aikaan kun asetat merkkiä kartaan. Pelaajan tehtäväksi jää lähinnä siis etsiä haluttu risteys tietyltä alueelta ja lätkäistä leima siihen.
Ottaen huomioon kuinka rajallisesti pelistä löytyy rakennuksia joihin edes pääsee sisälle, ei paikkojen tutkiminen ole niin monimutkaista.

No nyt tää palautti hieman kiinnostusta takaisin Laitetaas sit wishlistille odottamaan alennusta.

Itse aloitin tuossa Hitman Blood Moneyn ja siinä on vähän sama vika kuin kaikissa Hitmaneissa. Ajatus niiden pelaamisesta on kivempaa kuin itse pelaaminen. Varsinkin kun peli ei ole edes kovin hyvin kuluttanut aikaa, ohjaus on nimittäin aika kankeaa. Sinänsä ihan kiva myös ettei peli kerro juuri mitään mitä tehdä ja mihin mennä, mutta jo neljännessä kentässä jouduin miettimään että kukahan tässä oikein nyt pitäisi päästää päiviltä, kun ei näitä NPC-hahmoja oikein tunnu erottavan mitenkään. Olisi hyvä jos pelissä voisi edes puhua ihmisille tai jotakin, voisi ehkä kysellä vähän vihjeitä kohteista yms. Ja se ettei tässäKÄÄN Hitmanissa voi sammuttaa peliä ja jatkaa kesken tehtävän, koska tallennukset katoavat jos pelin sammuttaa. Eihän tehtävät pitkiä ole, mutta silti. Ehkä tätä pelaa yhden tehtävän kerrallaan mutta 3 tehtävää putkeen oli kyllä ihan liikaa.

[Silence]

Marvel's Spider-Man Remastered (pc)

Vihdoinkin ja viimeinkin. Tätäkin peliä on joutunut sivusta odottamaan vuosikaudet kun tehot ei PCllä riittäneet ja konsolikin hyllyssä on ollut väärää sukupolvea.
Hämis on aina ollut supersankareista suosikkini niin on tuntunut lähinnä kidutukselta kun en ole päässyt pelaamaan aikaisemmin. Taidan säästää tarkemmat ajatukseni pelistä arvosteluun, mutta sen verran sanon että v*tutti niin paljon tuo "Remasterin" uusittu Peterin naamavärkki että menin samantien pelin aloitettuani vaihtamaan modilla alkuperäiset PS4-kasvot tilalle.

[Gigante]

The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom (Switch)

Tuli vähän missattua tän pelin julkaisuajankohta, kun enimmäkseen kiven alla asustelen. Aikas alkuvaiheilla ollaan, mutta toistaiseksi meno on ollut lupavaa ja peli muutenkin on söpö kuin mikä.
Menossa palaillaan siihen klassisempaan Zeldaan, mutta muutamilla uusilla jutuilla. Ulkoasuunkin mahtui yllätyspaljon kaikenlaista uutta ja vanhaa (kuten mm. alun Linkin BOTW-viitta ja Ganonin pienoinen Ganondorf-estetiikka.)

Voi olla että tämän pelitys menee hivenen jaksotettavaksi, kun pitäisi pelitellä Switchillä myös Donkey Kong Country 3 ja Turok 3:a.

[PT2]

Operation Flashpoint: Red River

Perinteinen yksi osa Flashpoint-sarjaa ja samalla myös sarjan viimeinen, kunnes kävi niin ne perinteiset; julkaisija tappoi raha-ahneudessaan koko sarjan. Ei Red River suinkaan huono ole, mutta ei se kyllä Flashpointikaan siinä mielessä ole. Toki onhan peliä konsolinerffattu jonkinverran, tekoäly on aivan surkea ja sotilaiden käskytys todella alkeellista, mutta kyllä tätä pelaa. Lähtökohtaisestihan Flashpointit ovat tasoa "Amerikkalainen sotakoneisto näyttää verkkareissa ja huppareissa juokseville AK47-sotilaille mahtia ja sodan voimaa"-tyyppistä propagandaa mutta Red River tekee pienen poikkeuksen alun jälkeen.

Pelin ensimmäinen osio taistellaan Tadzikistanilaisia "terroristeja" vastaan jotka ajavat infidel-pickeupeillaan ja räiskivät lonkalta minne sattuu. Mutta sitten tapahtuu muutos kun Yhdysvallat sohaisevatkin kiinalaista muurahaispesää ja saavat Kiinan armeijan kimppuunsa. Sitä väen määrää mitä Kiinan armeija puskee kukkulan takaa kimppuun, voi helvetti sentään kun nousikin vaikeustaso yhtäkkiä. Mutta samalla myös kiinnostus. Harmi vain, että se tuntuu vain pelaajassa. Omat tiimikaverithan huutavat kiinalaisille mitä sattuu ja heittävätä rasistista "rice and wontons eating chopstick thick eyes tofuchicken salad motherfuckers"-paskaa ihan jatkuvasti eikä tunnu yhtään siltä että nyt muuten otetaan armeijalta pataan. Muutenkin aivan typerää että vaikka kiinalaisia virtaa yhdessä tehtävässä satoja kimppuun tankkeineen ja helikoptereineen, pystyy kolme HUMVEE-autollista jenkkisotilaita muka jotenkin pärjäämään näille ja vielä pakenemaan turvaan ilman että yksikään kaatuu.. Tämän olisi voinut toteuttaa niin paljon paremmin, että osa sotilaista itkisi epätoivossa äitiään ja vain osa selviäisi juuri ja juuri pakoon. Mutta eeeihän nyt se käy päinsä.

Lisäksi pelissä ei näe välillä jumalauta mitään. Sotilaat huutavat kyllä että "Soldier, East, 200m!" mutta sitten kun katsot suoraan sinnepäin, et näe mitään. En tiedä onko näköni huono vai töllö paska, mutta kivahan se on kun sotilaita ei vain näe. Sama tosin on jokaisessa Flashpointissa ja varmaan oikeassakin sodassa, mutta silti.

Jos pelissä siis kaksi asiaa häiritsee niin;
1. Rasismi ja kielenkäyttö. Siis se kuinka amerikkalaiset sotilaat kommentoivat niin kiinalaisia kuin Tadzikistanilaisiakin, niin ei helvetti että hävettäisi olla pelin ääninäyttelijä. Muutenkin kun komentajat eivät tee muuta kun haukkuvat kokoajan sotilaita, ei tunnu että tässä olisi nyt ammattilaiset liikenteessä. Enemmänkin teinipojat sotatantereella. Tosin.. tuollaisia ne US Marinet ovat varmaan oikeastikin.
2. Näkyvyys. Vihollisia ei vain näe. Tuntuu että tarvisin Teräsmiehen näön pelatakseni tätä kunnolla PS3:lla. PC:llä tilanne varmasti parempi.

[Silence]

Chrono Trigger (snes)

Ensimmäinen kertani koskaan tämän pelin parissa. Paljon olin kuullut hyvää ennakkoon ja vaikuttaa siltä että vaihteeksi ennakkohype pitää kerrankin paikkansa.
Jotenkin vaikeaa kuvailla tätä stressitöntä ja rentouttavaa tunnetta kun pääsee nauttimaan kunnon vanhaa jrpgtä.
Tarina liikkuu alusta saakka nopeasti eteenpäin, musat ovat upeat, tunnelma toimii, taistelu sujuvaa ja hahmotkin mukavia. Miten piristävää.
Vaikuttaa siltä että yksi omista suosikkipeleistäni (Shadow of Memories) on ottanut tästä vaikutteita omaan juttuunsa.
Kun on tullut viimekuukaudet pelattua nykypäivän suurten julkaisijoiden satojen miljoonien dollareiden megapelejä, niin tällainen ikivanha jrpg 30 vuoden takaa on kuin tuulahdus raikasta ilmaa menollaan.

[Joni Ahonen]

Super Mario Bros. Wonder (Switch)

Ihan kelvollinen Mario tasoloikka, vaikkei ole aivan yhtä eeppisentuntuinen kuin 3D World. Kiva määrä erilaisia kenttiä joissa oli vaihtelevia teemoja ja gimmickejä aina matomaisista putkista salamoihin tai limalötköilyyn.
Pora- kupla- ja norsu powerupit olivat kyllä hyödyksi pelin aikana. Harmi vaan että pelin Badge gimmick puolestaan tuntuu...noh päälleliimatulta ominaisuudelta. Suurin osa badgeista saaduista kyvyistä tuntui erittäin tilannekohtaisilta tai sitten suorastaan aivan turhilta. Liitohattu-badge oli kuitenkin hyödyllinen suurimman osan ajasta.

Haluaisin niin tietää miksi tähän peliin piti lisätä puhuvia kukkia kommentoimaan asioita? Tuntuivat vain niin...irrallisilta pelin menoon nähden varsinkin kun muuten äänettömään peliin nähden on näiden puhe on dubattu ääneen, mutta onneksi näiden ääninäyttelyn saa halutessaan muutettua mykäksi.

Just aloitin pelaamaan tätä samoin miettein, mitä sulla läpäisyn jälkeen. Kaipasin joululoman ajaksi jotain kevyttä ja kivaa pelattavaa, jota Wonder odotetusti tarjoaa. Aluksi odotin kovasti keräilykoukkua, joka syntyisi kolikoiden ja purppuralanttien suhteen, mutta toistaiseksi homo sapiensin keräilijä -viettiin peli ei ole kyennyt vastaamaan. Olin vähän pettynyt siihen ettei kolikoiden ja pienten purppurapalasten keräilyllä ole nähtävästi juurikaan merkitystä, sillä Mario 64:n tavoin olisi ollut kiva haaste löytää jokaisesta kentästä 100 kolikkoa. Vielä toistaiseksi itselleni jäänyt mysteeriksi se mistä kaikesta täydellinen completed -merkintä tuleekaan, kun tason läpäisee.

Tämä on sellainen väli-Mario ennen Switch 2:lle varmasti tulevaa "oikeaa" suurta Mario -tasohyppelyseikkailua.

[Gigante]

Monster Hunter Wilds (Ps5) on tullut pelailtua satunnaisesti, pienissä erissä viikonloppuisin aina kun ehtii tai jaksaa. Poikkeuksena tavanomaiseen, päätin tällä kertaa tehdä naishahmon (dnd-pelien inspiroimana) ja olen päättänyt keskittyä enemmän pitkän miekan ja kaarijousen käyttämiseen.
Worldiin en pahemmin koskaan tutustunut, mutta tuttu monhun-pohja on silti tunnistettavissa näin mm. mh riseä pelanneena. Onneksi tällä kertaa ei tarvitse käyttää tuntia siihen että pitää suorittaa joitain rehujen keruuta ennen kuin päästään oikeasti metsästämään.
Maisemat ovat kyllä upeita ja yksityiskohtaisia, vaikka uusiin paikkoihin hypitään nopeammin kuin näihin ehtii kunnolla edes tutustumaan. Haarniskoissa on sentään mahdollisuus valita kahden eri setin osasten välitlä, jolloin suojasta saa mieleisensä näköisen, eikä hahmon tarvitse näyttää aina joltain kämäiseltä stripparilta kömpelöissä "tissilevypanssarissa".

Tarkoitus olisi pelata yksinpelin tarinatila tai vastaava lävitse ennen kuin hyppään nettimoninpeliin. Tod. näk. ostan sitten paremmalla ajalla kuukaudeksi Ps Plus jäsenyyden ja grindaan sen ajan sitten hullun kiilto silmissä...Meinaan, näillä hinnoilla ja palkoilla en salesti pulita verkkomaksua koko vuodeksi.

[Silence]

MORTAL SHELL (pc)

Olen tässä viimeaikoina pelannut peliä josta en ollut kuullutkaan, mutta löytyi epic gamesin ilmaispelieni kirjastosta.

Paljon oli saanut ylistystä ja kehuja ja isoja pistenumeroita niin päätin kokeilla. Hehkutuksiin nähden en kyllä ole itse ollut hirveän innoissani vaikka suoraan mitään suurta valitettavaa ei olekkaan. Peli ottaa enemmän kuin paljon "vaikutteita" eräästä Souls Dark-nimisestä pelisarjasta eikä tee oikeastaan mitään omaa ollenkaan. Aluksi ajattelin että kiva juttu, kun kaikkihan nyt tykkäävät Darks Soulesta.
Pelihahmo herää ruumiina jossain tuonelantapaisessa sketchbookmaailmassa henkiin ja miekan sekä ritarihaarniskan löydettyään lähtee eteenpäin seikkailemaan raunioituneessa ja useiden polkujen linkittämässä avoimessa maailmassa jota yhdistelevät kallion koloista löytyvät oikopolut ja zeldamaiset dungeonit joiden päässä aina odottaa pomovastus kaatamistaan. Juoni on olemattoman vähäeleinen ja kaikki on niin mystisesti puhuttua ja masentuneen vähäeleistä että pitäisi kai rivien välistä lukea tarinaa. Viholliset käyttäytyvät aivan kuin Dark Soulissa ja oman kuoleman kohdatessa kaikki palautuu aina alkuunsa, eli viimeisimpään checkpointpaikkaan joita on pelikartassa muutamia siellä täällä. Taistelut pitää varovasti hoitaa sillä pelaaja on yhtä arka vihollisen hyökkäyksille kuin vihollinen pelaajankin. Kuoleman koittaessa aikaisemmat saavutukset on mahdollista pelastaa juoksemalla aloituspisteestä edelliselle kuolinpaikalle ja keräämällä aiemmalta ruumiilta saavutukset.
Omaperäisin "oma idea" on että pelaaja ei itse suoraan ole haarniskoihin pukeutunut yksinäinen soturi vaan löytää näitä matkan aikana ja "ottaa ne valtaansa" toimien eräänlaisena henkisenä ohjeistajana. Ja kuoliniskun saadessa, pelaaja heitetään haarniskoista ulos ja tällä on pieni mahdollisuus pelastaa tilanne vielä, jos pelaaja vain onnistuu pääsemään takaisin soturihaarniskansa sisälle ja jatkaa pelaamista. Aloin kyllä peliä pelatessa epäröidä että mistäköhän tämänkin idea oli pöl... lainattu.

Ja tottakai aivan kuten "inspiraation lähteessään" pelaaja voi ostaa ja myydä kauppiaan kohdalla kamoja ja päivitellä kykyjään. Viholliset eivät kyllä tee hirveää vaikutusta alun jälkeen sillä kaikilla on aina se yksi ja sama animaatio minkä kerran opittuaan alkaa käydä todella vanhaksi. Välipomot ovat Souls Darksista tuttua menoa missä rivivihollisista poiketen energiabar ruudulla kamppaillaan isompia ja vaarallisempia vastustajia vastaan. Tästä ei kyllä taida tulla kovinkaan positiivinen pohdinta pelistä vaikka mitään paskaa sanottavaa ei olekkaan. Ehkä nousin väärällä jalalla ruumisarkustani tai jotain. Tämä on vain näitä harmaita pelitapauksia. Peli ei vain jaksanut hirveästi napata enkä taida jaksaa loppuun saakka pelata vaikka kestoa ei pelillä pitäisikään hirveästi olla. Vähän outoa kun alkuperäistä Dark Soulsia olen aina tykännyt pelata jo ihan jo vain muuten vain, mutta tämän kohdalla ei vain napannut yhtään. Pelatessani näin vain jokapaikassa sellaista fanihenkistä Souls Dark-inspiraatiota tapahtumaympäristöistä jutun rakenteluun ja pelimekanikoihin, enkä hirveästi mitään omaa milloinkaan. Inspiraation ottamisessa ei ole mitään vikaa, mutta kyllä nyt jotain omaa pitäisi olla jutussa.
Ja tässä onkin se suurin ongelma. Peli ei ole oikein mitään muuta kuin Kiinalainen Dark Souls-kopio (vaikka tekijät eivät kiinalaisia olekkaan). Voisin kirjoittaa oikeastaan kaikesta "aivan kuten Dark souls mutta ei yhtä maaginen tai hyvä". Jos tämä olisi From Softwaren tekemä Souls-peli niin ensimmäisenä ihmettelisin miksi homma tuntuu niin liukuhihnamaiselta ilman omaa sielua.

Peliä vaivaa myös ulkonäköinen ongelma missä ei ole oikein minkäänlaista omaa visiota. En ollut pelannut peliä kuin minuutin ja olin jo että "hoh hoijaa, jahas, tämä on taas näitä Unreal Engine teknologiademo pelejä jotka kaikki näyttävät ulkoisesti ja tuntuvat pelimekaanisesti keskenään aivan identisiltä ja tuntuvat rakennetun samalle valmiille templatelle...". Mitään vikaa grafiikoissa tai pelimekaanikoissa ei ole. Näyttävää ja yksityiskohtaista on. Mutta sitä yhtä ja samaa, tuhanteen kertaan koettua Unreal Engine menoa ympäristöjen ja hahmojen osalta. Eli joo, en kyllä hirveän innostunut ole vaikka kunnon mahdollisuuden pelille annoinkin.
Sidenotena muuten: Juuri kun olin pelaamassa Mortal Sheliä, julkaistiin Elder Scroll Oblivionin remasteri ja kas kummaa kun sieltä paljastui TAAS joku Unreal Enginellä tehty grafiikkaremake vailla pienintäkään alkuperäiseen linkittyvää ulkonäköä, mutta aivan kaikkia muita Unreal Enginen pelejä muistuttava ulkonäkö. Siis.... hoh hoijaa...

[Silence]

NIOH (pc)

Jonkin aikaa sitten pelaamani Dark Souls-kopiopeli Mortal Shell jäi kesken kun ei vaan jaksanut kiinnostaa. Ehkä joku toinen kerta uudelleen. Sen sijaan aloin kokeilla toista pelikirjastostani löytyvää Dark Souls-kopiopeliä, Niohta. Ja pienestä alkukankeudesta huolimatta huomasin hypänneeni Niohn kyytiin huomattavasti kiinnostuneemmin.

Muinaiseen Japaniin tositarinaa enemmän (tai vähemmän) omilla vapauksillaan ja värityksillään kertova Nioh siirtää hyvin tutunoloisen FromsoftSouls-kaavan hieman "realistisempaan" ympäristöön, eli Shogunin aikaiseen sisällissotamaiseen Japaniin. Luvassa on tiukkoja taisteluita ronineita ja hirviöitä vastaan loputtoman tuntuisessa samurai-mättömaailmassa missä edetään vapaamuotoisesti alueita eteenpäin.
Kenttäsuunnittelu ei maailman ihmeellisintä ole mutta hoitaa kyllä tehtävänsä ihan kelvollisesti. Aina piristyttää mieltä ja saa aivan uutta energiaa pelaamiseen kun aiemmin ahtaalta reitiltä tai yksitoikkoiselta etenemiseltä tuntuva matka paljastuukin monipuolisemmaksi uuden oikoreitin avulla, jolla voi vielä ohittaa aikaisemmin tukkeena olleet vihollisjoukot. Soulsien tallennuksesta ja päivityksestä vastaavat nuotiot näyttävät tälläkertaa Japanilaisilta rukousalttareilta missä käsiä yhteen laittamalla päivitetään tuhanteen kertaan nähtyjä speksejä ja myydää ylimääräistä kalustoa pois. Taisteluissa hengenlähdön voi tuttuun ja nykyään tuhanteen kertaan nähtyyn malliin pelastaa vielä seuraavalla yrityksellä vanhan ruumiin kamat ja sielupisteet turvaan hakien.

Pelin virkistävin ei-soulsjuttu on että hitaasti tapahtuvan tavaroiden löytämisen sijasta kamaa löytyy kirjaimellisesti JATKUVASTI jokapaikasta. Arkuista, Ruumiilta, päihitetyiltä vihollisilta. Paremmat vaateosat, aseistus, kalusto saa jatkuvasti parempia tai huonompia uusia osia ja niitä huomaa jatkuvasti vertailevan valikossa parempaa kalustoa itselleen etsiessä. Aivan nollista lähtevä sankarikin on aika nopeasti samurailta näyttävä ja tuntuva mestari vaikka vasta hetki sitten Japanin ihmeelliseen maailmaan rantauduttiin. Ainoa vitutus valikkoihin liittyen on että peli on jatkuvasti tuttuun nykyhevonpaskan tapaan pyörimässä taustalla eikä tunne käsitettä paussesta.

Taistelu itse on kyllä erinomaista ja monipuolisen tuntuista ja hommaa riittää taatusti vaihtoehtoisilla teknikoilla useampaa läpipeluukertaakin varten koettavaksi. Jokainen taistelu pitää ottaa huolella huomioon tai muuten saattaa käydä nolosti. Taistelun laatu ei ole ihme, sillä pelin kehittäjänä toimii Japanilainen huipputiimi Team Ninja, eli yhden kaikkien aikojen suurimman mestariteospelin, alkuperäisen xboxin Ninja Gaidenin tehnyt tiimi. Ninja Gaiden oli pelikansan Dark Souls ennen kuin Dark Soulista tuli Dark Souls pelaajille. Supervaikea, tosissaan pelimekaanikansa ottava ja palkitseva kuin mikä kunhan suostui oppimaan homman jujun. Niohn meno ei kyllä hiveästi Ninja Gaidaamiselta tunnu, sillä taistelut ovat erittäin maanläheisiä kaikista supervoimalisäyksistä huolimatta ja kaikessa on hyvin iso Dark Souls-leima yllä.
Ninja Gaidenista ehkä suorimmin on lainattu pelaajan b-aseistukseen kuuluva jousipyssy sillä se oli itselleni yksi tyydyttävimmistä aseistuksista millä pystyi vihollisen hoitelemaan helposti kauempaa.

Koen kyllä aika surkuhupaisaksi sen että Team Ninja, tiimi The motherfucker Ninja Gaidenin takaa on laitettu tekemään Dark Souls rivisuoritus-kopiopeliä sen sijaan että tekisivät omaa supervahvaa Ninja Gaiden henkistä samuraipeliään. Miten ihmeessä trendien asettajasta tulikin trendien perässä juoksija? The Fak?

Mitään ihmeellistä pelistä ei kyllä löydy. Tämä ei ole mikään tajunnan räjäyttävä must have pelikokemus. Vain erittäin vahva sellainen. Jutussa ei vain ole mitenkään persoonallista tai syvällistä otetta jolla pelaaja napattaisiin mukaansa. Juonikin on ihan huttua ja tuntuu viimeisenä peliin lisätyltä osa-alueelta. "Englantilainen heppu purjehti Japaniin ja siellä se nyt kamppailee kaikkea vastaan" -luki taatusti vessapaperiin kirjoitetussa käsikirjoituksessa.
Myöskään ulkoasu ei mitenkään ihmeitä tehnyt vuoden 2017 peliksi. Näyttää sellaiselta perus PS3-peliltä hieman boostattuna eikä oikein hirveästi mitään enempää. Ei kai siinä mitään kun hommassa on kyse kamppailusta itsestään, mutta silti.

Nioh ei vaikutava maailman omaperäisimmältä peliltä ja Team Ninjalta varsinkin odottaisi jotain OMAA ja VAHVAA visiota. Sen sijaan nyt tarjolla on hyvin tutunoloinen Fromsoft-kopiopeli. Nioh on ainakin tällähetkellä juuri sellainen erinomaisen 8-pisteen perushyvä Dark Soulspeli. On kyllä sellainen kutina että taidan pelata pelin läpi, sillä tätä oli mukava pelata pienissä osissa ja aina huomasin hetken päästä pelaamisen lopetettuani hamuavani takaisin pelaamaan. Se on aina hyvä merkki.

[Gigante]

Dungeons & Dragons: Dark Alliance (Ps5)

Tätä tullut pelailtua pienissä erissä viikonloppuisin. Käytännössä tämä on ei-kaanoninen jatko-osa R. A Salvatoren Jäätuulen laakso-trilogialle, mikä ei mahdu ihan kirjasarjan varsinaiseen jatkumoon mutta toiminee silti ns. "mitäpä jos?"-meiningillä, jossa Drizzt ja kumppanukset (miinus Regis) pääsevät hakkaamaan laaksoa uhkaavia olentoja. Tarinankerronnan osalta vähän turhan minimaalinen, jolla meinaan että mikäli ei tunne Forgotten Realmsia ja hahmoja entuudestaan, voi mennä moni asia aikalailla ohitse.

Tullut enimmäkseen pelailtua Drizztillä ja Bruenorilla, joista Drizzt suikaloi viholliset nopeasti nippuun. Mistään haastavasta pelistä ei suinkaan ole kyse, mutta minulle tämä on semmoista rentouttavaa aggressionpurkua tyyliin "40K Space Marine". Verkkomoninpeli ei toimi enää, eikä jaetun ruudun yhteistyöpeliä ole, joten yksinpeliin on tyytyminen.

Asiat mitkä tässä pelissä taitaa rassata eniten on se ettei vihollisiin lukkiuduttaessa lukitus siirry tappamisen myötä automaattisesti seuraavaan viholliseen, minkä takia saa lukitusnappia painella yhtenään jollei halua pyöritellä kameraa yhtenään. Sitten on nuo pahuksen hyppyiskut, joissa painovoima alkaa tyystin bugittamaan eikä sen avulla tahdo osuvan mihinkään luotettavasti. Muutoin on ollut semiviihdyttävää sekoilua.

[Joni Ahonen]

Last of Us II Remastered

Hyvin tuttua menoa on aina valikoita myöten. Todella hitaasti tätä aloittelin ja tiesin jo ennakkoon isosta juonenkäänteestä. Nyt tässä rauhallisesti samoilut ympäristöjä nuohoten, joka ollutkin kivan rauhoittavaa puuhaa. Mukavaa että ympäristöt ovat varsin rajattuja ja osittain lähes suoria putkia, mutta kyllä näissä silti riittää ihmeteltävää ja aika menee komeaa grafiikkaa ihastellessa. Välillä mieleen hiipinyt epäillys että onkos tässä nyt mitään ihmeellistä, kun tutkitaan nuohoten ympäristöjä, taistellaan ja katsellaan juonta edistäviä välivideoita? No tätähän lähes kaikki pelit ovat, joten kysymys kuuluukin, miten hyvin peli nappaa mukaansa. Tähän mennessä odotan vielä sitä innostusta. Huvittaa kuinka Naughty Dogin pelit aiheuttavat nykyisin joillekin paskahalvauksia, aivan kuin studion vähän dramaattisemmat pelit nyt oikeasti olisivat niin maata mullistavia, että niiden takia pitää alkaa tappouhkauksia lähettelemään.


Super Metroid (SNES)

Jos Last of Usin matkaan lähdin hitaasti, niin Super Metroidin hommasin jo synttärilahjaksi viime vuoden lopulla, mutta jäi vain alussa kesken. Eikä johtunut laadusta. Tämä peli kyllä täyttää kaikki ne sille asetetut hehkutukset ja kehut.

Metroid on siitä hyvin erikoinen pelisarja Nintendolta, joka on aina jäänyt Marioiden ja Zeldojen jalkoihin. Minä tutustuin sarjaan Metroid Primen myötä lähes 20 vuotta sitten ja onkin ollut hauska huomata kuinka samanhenkinen Super Metroid on, kuin pelaisi Primen 2D-versiota. Osoittaa sen, miten loistavaa työtä Retro Studio aikanaan tekikään sarjan siirtämisessä kolmiuloitteeseen maailmaan. Super Metroidista paistaa erinomainen pelisuunnittelu, jossa pelaaja saa kokea koko ajan edistyvänsä. Tunnelman puolesta peli tuo hienosti mieleen Alienin ja ekan Resident Evilin. Yllättävän synkkä pelisarja Nintendolta, jossa olet yksin tuntemattomalla planeetalla. Tässä vaiheessa voin jo sanoa, että mestariteokselta vaikuttaa vahvasti.

[Masse]

Nyt tuli ekaa kertaa sitten varmaan vuoden 2006-2007 laitettua tulille (PS1-)pelien Mersu eli wanha kunnon Tony Hawk's Pro Skater 2.

Varmaan ainakin kymmenen vuotta olen kaiholla katsellut aina mökillä käydessä, kun aikanaan PS2:n möin vuonna 2007-2008, mutta yhden pelin jätin, oikein kahden kopion kera, eli tuon edellä mainitun Haukan. No nyt, kun vihdoin alkuvuodesta tuli hommattua takaisin PS2 ja nyt, kun juhannuksena vihdoin pääsin ekaa kertaa mökille tälle vuodelle tuli nuo molemmat kopiot otettua mukaan ja laitettua pelitykseen. On se vaan edelleen kova, ja kankea... mutta kova.

Vähän kyllä toivoin, että muisti olisi tehnyt temput ja olisi löytynyt vielä alkuperäinen RE2:n PS1-kopio, mutta hölmönä sen taisin Gamestopille johonkin kahden markan hintaan myydä muiden pelien seassa. Tekisi melkein vetää itseään turpaan siitä hyvästä. No, nykyään ei harmita niin paljon, kun nuo OG Ressat on pelattavissa PC:llä, mutta onhan siinä konsoliversiossa oma tunnelmansa.

[Gigante]

The Legend of Zelda: Oracle of Ages (Switch/NSO)


Päätin lopulta ottaa pelitykseen Oracle of Ages/Seasonsin Switchin Gameboy-kokoelman kautta. Muutoin ollut viihdyttävää menoa, mutta emulaation laadussa on sattunut erittäin kiusallinen ongelma. Nimittäin toisinaan pelin värit saattavat mennä ihan vaturalleen tai muuttua tyystin mustaksi, mutta menemällä valikkoon ja takaisin tämä ongelma toki korjautuu. Harmi vaan että tämä grafiikoiden mustuminen tuppaa tapahtumaan myös joidenkin juonivälinittein löytämisen ja joidenkin tärkeittein keskustelujen yhteydessä. Näissä kohtaa ei auta sitten muuta kuin naputtaa A:lla eteenpäin keskustelua, jota ei mustumisen myötä voi lukea lainkaan. Kiva sitten menettää joitain vihjeitä tai reploja tyystin.

Toinen ongelma pelissä on sitten tavaroitten käyttäminen. en tykkää siitä että esim kilpeä käyttääkseen tämä pitää varustaa erikseen toiseen esinenappiin, johon usein tarvitaan aina jotain muuta työkalua. Muutenkin tuo valikossa pomppinen rikkoo rytmiä samaan tapaan kuin alkuperäisessä RE4:ssa.

[PT2]

Aloitin pelaamaan Syphon Filteriä (ensimmäistä) kun se löytyi PS4-julkaisuna. Ai hitto, on kyllä yllättävän hyvä peli! Run & gun -tyyli toimii erinomaisesti edelleen ja jokseenkin hassusti nauhoitettu ääninäyttely vaan kruunaa paketin. En muista oonkohan pelannut peliä ikinä läpi mutta jos oon, niin en kyllä muista mitään.

[whatever]

Aloitin pelaamaan Syphon Filteriä (ensimmäistä) kun se löytyi PS4-julkaisuna. Ai hitto, on kyllä yllättävän hyvä peli! Run & gun -tyyli toimii erinomaisesti edelleen ja jokseenkin hassusti nauhoitettu ääninäyttely vaan kruunaa paketin. En muista oonkohan pelannut peliä ikinä läpi mutta jos oon, niin en kyllä muista mitään.

Joo ei tuota itsekään tullut ikinä paria kenttää pidemmälle pelattua, muistan vaan kuinka perseiltiin ja sähkötainnuttimella sytyteltiin vihollisia palamaan.

[PT2]

Joo ei tuota itsekään tullut ikinä paria kenttää pidemmälle pelattua, muistan vaan kuinka perseiltiin ja sähkötainnuttimella sytyteltiin vihollisia palamaan.

Aikalailla juuri sama juttu, se on se mistä peli kai parhaiten muistetaan Tuli pelattua peli kyllä ihan 100% läpi ja oli varsin viihdyttävä. Aika vaikea peli joka ois ihan varmasti jäänyt kesken jos nykykonsoleiden emulaattoreissa ei ois rewind-toimintoa. Varsinkin loppuvastus on suunniteltu todella oudosti että esittelyvälivideon jälkeen jos et HETI tajua rullata sivuun, kuolet. Aikaa on ehkä sekunti jos sitäkään Ja tuo on vain yksi esimerkki vastaavista ratkaisuista.

Seuraavaksi pitää sit pelata myös Syphon Filter 2 koska siitä en muista kyllä mitään muuta kuin alun.

[Joni Ahonen]

Metroid Prime 2: Echoes

Aina ollut fiilis näiden 20 vuoden ajan, että tämä on ihan hyvä jatko-osa, mutta sellainen, joka häviää kaikessa edeltäjälleen 25 %. Nyt alun perusteella vaikuttaa juurikin tältä, että on ihan toimiva ja silleen, mutta mitään ihmeellistä ei ole vielä tullut vastaan. Yllättävän soljuvasti tämän pariin kuitenkin hyppäsin ja kaikki vaikuttaa tutulta, vaikka Metroid Primen läpipeluusta onkin varmaan jo 15 vuotta aikaa.

Toisin kuin Super Metroid, pelaan tämän tasaisesti läpi jättämättä kesken pitkäksi aikaa. Vähän pelkään onko pelin maailma sekava ja sukkulointi kahden ulottuvuuden välillä pidemmän päälle puuduttavaa, mutta ainakin ne pelisarjalle ominaiset vahvuudet etenemisen tunteesta uusia alueita avatessa kykyjen lisääntyessä pitävät menon virkistävänä.

Uskoisin että lopputuomio olisi 80 pistettä eli ihan kiva jatko-osa. Ei sen enempää tai vähempää.

[Gigante]

Star Ocean The Second Story R (Ps5)
Tämä peli tuli ostettua Nekoconin aikana, kun alkuperäinen peli Ps1-ajalta on kummitellut mielen sopukoissa valehtelematta jo varmaan +20 vuoden ajan eikä alkuperäistä peliä voinut päästä pelaamaan kun kyseinen peli oli ihan hemmetin harvinainen ja huutonetissäkin aikoinaan pelistä joku mulkero vaati 500€.

Päivitetty peli näyttää ja kuulostaa hyvältä. Itse pidän ainakin siitä kuinka simppelit chibi-hahmospritet juoksevat 3D-ympäristössä. Valitsin ääninäyttelyksi japanin ja tyydyin vaikeusasteessa kasuaaliin "helppoon". Tästäkin huolimatta taisteluissa voi tulla tosi helposti turpaan, jos hahmo jää kahden vihollisen väliin. Olen kiitollinen siitä, että nykystandardien mukaan satunnaistaistelut aktivoituvat esim. Persona-pelien tyyliin kartalla liikkuviin vihollispalluroihin törmäämällä kuin siihen että joka joudut tappelemaan uudestaan ja uudestaan joka toisella askelmalla.

Tästä pelistä voi tulla pitkäkin urakka, sillä olen lukenut että tähän peliin voi upota pelitunteja yli sadan tunnin edestä, eli kutakuinkin yhtä paljon kuin Persona 5n kanssa. Voi olla ettei tämän jälkeen tule korkattua välittömästi uutta JRPG:tä.

[Masse]

Need For Speed: Underground

Vihdoinkin pääsin tämän klassikon pariin, kun vuosi sitten tuli hommattua PS2 takaisin ja työkaveri lahjoitti kasan pelejä, tämän mukaan lukien. Täytyy sanoa, että joko vanhuus ei tule yksin tai ainakaan tämä peli ei ole kovin arvokkaasti vanhentunut. Pari ekaa kisaa tuntui ettei saanut mitään selvää mitä ruudulla tapahtuu ja täytyi vähän väliä vilkuilla kartasta, että mihin pitää kääntyä, kun ruudulla näkyi vain suttuinen neon-oksennus. Laitoin sitten pleikkarin HDMI-konvertterin kautta telkkariin ja se auttoi ehkä vähän, mutta on kyllä silti sumeaa suttua. Ja ihan helvetin vaikea peli. Ei tämä lapsena tuntunut miltään, senkun grindasi menemään. Nyt saa oikeasti keskittyä, että pääsee ensimmäiselle sijalle vaikka kyllä parin kisan jälkeen alkoikin sujumaan vähän paremmin.