Hammerkrieg kirjoitti:En suosittele tuota Director's Cutia. Enkä myöskään alkuperäisen PS1-versiota. GOG.com:n Director's Cutissa on myös alkuperäinen mukana, joten kannattaa varmaan se hommata.
Eikä tuossa ole (paria lukuunottamatta) mitään kovin vammaisia puzzleja, joten aika suoraviivainen kokemuskin luulisi olevan. Hieno homma jos joskus arvostelun teet.
Hyviä ja huonoja uutisia. Sain haltuuni tämän ensimmäisen Broken Swordin, mutta kuitenkin Director's Cut-muodossa. Koska meikä ei kykene maksamaan pelejä GOGille, niin piti tyytyä Steamin tarjontaan.
Noh, internetin tietojen mukaan peli on sentään henkisesti sama teos, joten tähän on tyytyminen. Otan kuitenkin huomioon alkuperäisen version, mahdollista arvostelua tehdessäni.
Nyt kuitenkin on aika aloittaa tuttuun tapaan joka lokakuinen perinteeni, elikkä on taas aika aloittaa Kalmokekkerit!
Tiedossa tällä kertaa hieman uutta ja vanhaa.
OneeChanbara aka Zombie Hunters (Ps2)
”[aseta laimea tissivitsi tähän] with Zombies!”
OneeChanbara kuuluu niihin pehmopornahtaviin peleihin, joissa kantava voima on yrittää kaupitella jotain seksuaalisella voimalla pyörivää peliä, jonka pelillinen puoli on niin ikään kirjoitettu ja koodattu yhdellä kädellä, mikäli ymmärsitte vitsin. Eräs toinen peli joka kuuluu tähän kastiin on mm. Demolition Girl, jota kaupitellaan varmaan vieläkin jossain yli kolmen euron riistohintaan.
Mikäli jollakulla on jotain kysyttävää, niin itsehän en tätä peliä kaupasta ostanut. Serkku tämän pelin löysi, meikäläiselle niin rakkaan peliliikkeen loppuunmyynnistä. On sanomattakin selvää, että viisi euroakin tästä pelistä tuntui suolaiselta hinnalta...
Karmivinta kuitenkin oli se havainto, että tämä peli onkin erikoisversio alkuperäisestä pelistä, joka julkaistiin jenkkilässä nimeltään ”Zombie Zone”. Tarkoittaen siis sitä että tämmöisestä tekeleestä jotenkin hitossa raaskittiin tehdä erikoisversio. Erikoisversio lähinnä lisää kimittävällä äänellä puhisevan Riho-hahmon ja jonkun toisen ihmenaikkosen. Huvittavaa kuinka hahmon nimen ohessa mainitaan suurin kirjaimin tämän olevan 19- kesäinen, sillä kimittävästä heliumäänestä voisi neitiä varmasti erehtyä luulemaan silikoneilla varustettu sakkolihaksi tai jotain.
Elikkä siis kuitenkin pelin idea pähkinänkuoressa: Meillä on bikinit päällä juoksenteleva stetsonipäinen neitonen katanan kanssa hakkaamassa zombeja palasiksi, tissien painovoimaa uhmaava hölske siis kuuluu asiaan. Paikasta A paikkaan B pitäisi edetä arcademaisesti ja zombeja on toisinaan pakko pistää siivuiksi. Onhan tässä gorefestissä joku hemmetin tarinakin, mutta jos joku oikeasti väittää löytäneen siitä jotain syvällisempää sanomaa, hän valehtelee itselleen. Ainoastaan Rihon tarinantapainen osaa nauraa itselleen, mutta helevettiäkö minä tarinapuolesta yritän mitään enää kaivaa?
Kun pahuuden voimalla nostatetut torsot pilkkoutuvat, myös näiden sisällä pursuava paskainen veri roiskuu pitkin mantuja, niin sankarittaremme avujen päälle kuin heidän aseisiinsa. Vaikka tämä äskeinen turhalta erotisoinnilta kuulostikin, niin sillä on pitkälti paljon merkitystä. Nääs, veriset katanat menettävät teräänsä, eivätkä umpiverisinä tee juuri yhtään damaa aikaseks, siksi terästä olisi hyvä ravistella ylimääräiset möhnät aina säännöllisesti pois.
Naikkosten päälle (punaisista palluroista) kasautuva veri sen sijaan kasvattaa berserkkimittaria ylöspäin ja mikäli mittari täyttyy, sankaritar muuttuu melkoiseksi tappokoneeksi... vaikkakin hintana on tällöin jatkuvasti hiipuvat elinvoimat. Lisäksi moisesta tilasta ei vapauduta kuin kahdella eri konstilla, joista yksi on kuolema ja toinen rajalliset enkelipatsaat. Berserkkitilaa kannattaisi toki vältellä parhaan mukaan, mutta harmi vaan että sitä vaaditaan muutamien ärsyttävien rivipaskojen listimiseksi ja onhan siinä toki melkoisesti tehoja pomovastuksia vastaan.
Se mistä varmasti näkee, miten vähän vaivaa pelin tekoon on käytetty, nähdään niin ikään heti pelin kaikissa välivideossa. Välivideot koostuvat nääs vain jostain köyhästä taustasta jossa skrollataan tekstimuodossa kunkin valitun tissitelineen sen hetkinen tilannekatsaus. Mikäli peli panostaa jo näin hemmetin vähän itse välinäytöksiin, älkää toivoko suurempaa antia itse pelilliseen osioon. Siinä missä Dead Island ja Dead Rising varmistivat kukin omilla tavoillaan sen, että peruskalmojen paloittelukatkomiseen ei kyllästy heti, käy tämän pelin zombien nutistaminen pakkotyöstä.
Zombit katkeavat aina samoista kohdista ja roiskuvat pitkin poikin, mutta meno on silti helkkarin puuduttuvaa. Katana ei leikkaa porukkaa edes puhtaana, ennen kuin sen päivittäisi. Lisäksi tappoduunissa ei ole mitään vaihtelua, sen kun vain hakkaat nappia tai hypit ja viipaloit, lopputulos on pitkälti aina sama eikä jaksa innostaa. Lävitse pelin tyydyin vain loikkimaan laumojen ylitse kohti seuraavaa etappia ja hakata porukkaa vasta kun se oli pakollista.
Suurin vaiva nähty lähinnä siinä, että katanalla varustettu tissiteline hölskyy liikkuessa ja veri kertyy tappojen myötä paljaalle hipiälle, mistä jälkimmäisestä on annettava hieman kehuja yksityiskohtaisuudestaan PS2-rintamalle, ilman sen kummempia pervouksia.
Kenttäsuunnittelussa ei ole myös nähty kummoisempaa vaivaa: Copypaste seinämiä silmänkantamattomiin lävitse koko himputin tason. Sairaalakentässä lähestulkoon identtisten seinämien takia eksyin hemmetin monet kerrat ja aloin kokea jatkuvasti huonoa oloa. Eräs myöhempi kenttä oli kaiken lisäksi vain pelkkä tympeä uudelleenkierrätys ensimmäisen kentän maisemista. Kenttien musiikkivalikoimakin toisti yhtä ainoaa tylsää jumputusta, joten päänsärky ja sekoaminen toistuvan äänimaailman takia olivat läpipeluun ohella tuttuja oireita.
Kontrollipuolesta on mainittava lähinnä vain se, kuinka kömpelöä se pidemmän päälle on. Vihollisia ei listitä kuin lähinnä muutamalla lyönnillä ja erikoisviipaloinnilla ja pomotaisteluissa väistötoiminto toimii huonosti, varsinkin kun hahmo ei välillä tahtonut tehdä väistöliikettä laisinkaan. Puhumattakaan siitä kuinka saatanallisen kauan hahmolla kestää aina nousta jokaisen iskun saamisen jälkeen takaisin jaloillensa. Ei kevyessä vaatteissa kulkeminen noin raskasta voi olla!
Mainitsemisen arvoinen asia zombeista on kuitenkin annettava siitä, kuinka normaaleista kalmoista poiketen mokomat jaksavat löntystää perässäsi vaikka ilman päätä tai koko ylätorsoa! Kenties se vanha väite siitä, kuinka jotkut ajattelevat alapäällään, pitää sittenkin paikkansa. Pomovastukset eivät olleet mitään järin vakuuttavia ilmestyksiä hekään, ainoastaan alkupään ylitsepursuavan groteski läskimooseszombi saa pisteitä yököttävyydestään, muut vastukset olivat nyt lähinnä peruspersoonattomia pökäleitä.
Löytyykö tästä kyhäyksestä juuri mitään kummoisempaa hyvää mainittavaa bikinineitosten ja bonuksina avautuvan vaatevalikoiman jälkeen? Eipä oikeastaan. Zombien tappo on hämmästyttävän tylsää ja peli itsekin on lähestulkoon täysin laiskasti tumputettu räpellys. Lisäksi nämä pakosti berserkkitilassa tapettavat zombit ovat ärsyttäviä perkeleitä, kun erikoistilan väenväkinen tavoittelu näitä vastaan kestää tällöin aivan liian kauan.
Pelille en kummia kehuja, enkä varsinkaan suosituksia ala jakelemaan, mutta olisi tämä toki voitu vielä paskemminkin männä toteuttamaan... En ostaisi tätä alelaarista edes kolmella eurollakaan. Parempaa pehmopornoa kun löytää netistä kasapäin ilmaiseksikin.
1½/5
Hengähdystauko tähän väliin.
Cold Fear (Ps2)
"Toimii kuin Silja Linen vessa."
Cold Fearin tekijätiimininä toimi muinoinen Darkworks, joka kyhäsi aikoinaan mm. Alone in The Dark: New Nightmaren ja...eipä juuri mitään muuta sanomisen arvoista. Cold Fear floppasi myyntien osalta aivan helkkaristi. Osasyynä oli mm. se, että sitä syytettiin Resident Evil 4:sen kopioimisesta (jonka Ps2-julkaisua tuolloin vielä odoteltiin). Kyllähän peli on selvästi apinoinut joitain elementtejä, mutta pystyi pitämään pintansa ihan omana teoksenaan...siis jos vain unohdetaan kehnot myyntiluvut.
Pelin stoori alkaa siitä, kun merivoimien väki lähtee tonkimaan salaperäistä, venäläistä valaanpyyntialusta. Homma menee kuitenkin pahan kerran pieleen ja solttupojat revitään kirjaimellisesti palasiksi. Paikalle lähetetään hetimmiten hätiin lähiseudulla partioiva rannikkovartiosto. Kuinka ollakaan, myös tämäkin partio kokee mitä kamalan kohtalon, jättäen ”perus prettyface”, jenkki, Tom Hansenin tutkimaan paikkoja yksinään, apunaan ainoastaan radioyhteyden kanssa ohjeita jakava CIA:n agentti, joka vaikuttaa tietävän enemmän kuin suostuu puhumaan. Aluksella onkin jotain pahan kerran pielessä, kun laivan miehistö ampuu vainoharhaisena kaikkea vastaantulevaa ja syykin selviää sangen pian. Laivalla kun näet vaanii uhka, joka ei suostu pysähtymään ennen kuin pää irtoaa. Kaiken lisäksi myrsky voimistuu...
CF:n meiningin voisi simppelisti tiivistää, muottiin ”Resident Evil-merellä”, vaikkakin suoraviivaisena. Hansenin täytyy kulkea ”ei-niin-autiolla-aluksella” erillisten tehtävien perässä, kerättävä avaimia ja räiskittävä vastaantulevia örmyjä. Mikä tekee menosta haastavampaa on se, että hirviöt kuolevat lopullisesti vain pään irtoamiseen ja laiva keikkuu myrskyssä sangen suurilla aalloilla.
Laiva keikkuu aaltojen armoilla, sade piiskaa vasten kasvoja ja tuuli ujeltaa korvissa. Kuka tahansa voi siis äkkiarvaamatta iskeä selkään, jos ei pidä varaansa. Kaiken lisäksi kannella olevat irralliset koukut ja narut, puhumattakaan aalloista voivat olla vaaraksi terveydelle. Toisinaan aallot voivat mennä niinkin hurjiksi, että Hansen ja muut onnettomat saattavat pahimmassa tapauksessa liukua suoraan mereen.
Mielestäni koko laivan kannella tapahtuva sekasorto ja huono näkyvyys ovat kirkkaasti koko pelin parhaiten toteutettu ja animoitu osio. Kovin moni muu peli ei ole hyödyntänyt vastaavaa, ellei Left 4 Dead 2:n myrskyskenaariota lasketa. On melko sääli sinänsä, ettei pelissä päästy kulkemaan kannella kovin usein. Verta ja suolenpätkiä valaanpyyntialuksella riittää enemmän kuin tarpeeksi ja pitkin botskia löytyy kiitettävä määrä eri huoneita, joista kaikki eivät ole pelin kannalta edes oleellisia. Erittäin kiitettävänä yksityiskohtana on myös mainittava, kuinka kaikki pelialueen tekstit ja kyltit on kirjoitettu venäläisin kirjaimin.
Kontrollipuoli lainaa toki ampumiskuvakulmansa RE4:sta, mutta kamerakulmat eivät ole automaattisesti lukittuina hahmon selän taakse, vaan kuvakulma vaihtelee monin paikoin ennaltamäärättyihin kohtiin wanhan koulukunna RE-pelien tapaan. Ohjaus ei kuitenkaan toimi samalla tankkikontrolli-menolla kuin RE:ssä, niin hyvässä että pahassa.
Aina kun hahmo ei tähtää aseella, hän voi liikkua tatin osoittamaan suuntaan aina kun kamerakulmat vaihtuu. Itselläni tämä liikkumistapa tuotti tankkikontrolleihin tottuneena hieman hankaluuksia, mutta paremman puutteessa pelaaja voi liikkua pyssy tanassa. Ahtaat käytävät saattavat tuottaa muutamissa kohtaa hieman hankaluuksia, erityisesti rappusten päässä, kun Hansen saattaa laskea aseensa alas tähtäämisen sijaan. Näistä ongelmista huolimatta ohjaukseen kuitenkin tottuu. Se, että hahmo ei osaa kiivetä tahi hyppiä esteitten yli ei ole Survival Horrorissa mikään uusi juttu, vaan se johtuu pelimoottorista, joten siitä on turha urputtaa.
Äänipuolelta voi todeta ainakin sen, että pyssyt paukkuvat kiitettävän munakkaasti, taustabiisit, vaikka erikoisia ovatkin, kuulostavat tilanteisiin nähden kiitettävän painostavilta. Ääninäyttely menettelee suurimmalta osalta, vaikka parempaakin olisi voinut olla. Hirviöt, ainakin Exomutantit kirkuvat turhan samaan tapaan ja aina samaan sävyyn. Olisivat voineet lisätä sekaan edes hieman vaihtelua.
Sitten niiden huonojen puolien listaukseen. Mistäpä sitä nyt alottais...
Hahmot eivät lainkaan mielenkiintoisia. Tylsiä kliseitä, ilman sen kummempaa höystöä, eikä heidän kohtalo voisi vähempää kiinnostaa.
Sitten nämä pelin tekstikirjaset, jotka valaisevat tarinallisia yksityiskohtia ja kertovat pelaamisen kannalta oleellisia yksityiskohtia. Voi herran pieksut... Korostetut osiot vielä ymmärtäisin, mutta kaikki tekstiosuudet on kirjoitettu sillä periaatteella, että pelaajalla ei olisi lainkaan aivotoimintaa.
”Olemme havainneet, että ampuessamme tynnyreitä, keltaisia hanaratteja ja vaahtosammuttimia NE RÄJÄHTÄVÄT erittäin voimakkaasti!” Voi helvetti, minä kun kuvittelin että RE4:sen kirjaset oli kirjoitettu typerästi, mutta tämä vie kyllä voiton.
Sitten vielä vähän aseista. Kaikki löytävät kyllä käyttötarkoituksen, jopa se naurettavan epäkäytännöllinen, 'hädin-tuskin-metriä-kantamaa' liekinheitin. Valitettavasti MP5-konepistoolin asettaminen itse peliin on tehty...sanoisinko ajattelemattomasti. On ironista, että pelin kansikuvassa Hansen käyttää kyseistä asetta nimenomaan laivalla, vaikka koko tussarin löytää kaikista aseista vihoviimeisimpänä aivan loppuvaiheilla peliä. Kun käytössä on jo haulikko, AK-47 ja kranaatinheitin, jää konepistooli näihin verrattuna naurettavan alitehoiseksi. Olisivat nyt yksin tein antaneet sen alkuvaiheilla käyttöön.
Mikä eniten pelissä rassaa, on kartanpuute. Jokainen itseään kunnioittava selviytymiskauhuseikkailu tajuaa, että kartta on yksi hemmetin oleellinen asia pelissä, oli peli sitten kuinka suoraviivainen tahansa. Kun pitäisi suunnistaa toiselle puolelle paattia, menee suuntavaisto ahtailla käytävillä väkisin sekaisin ilman karttaa. Loppuvaiheilla peliä käytävät menevät kyllä leveämmiksi, meno tylsän toimintapainotteiseksi, mutta sama ongelma on olemassa yhä vain siksi kun sitä karttaa ei ole.
Loppuvaiheesta puheen ollen, peli tuntuu tältä osin erittäin hätäisesti tehdyltä. Pelin tarina loppuu vähän turhankin äkisti ja muutamassa kohtaa olisi selvästi ollut olemassa jotain suurempaa ideaa varten, mutta nämä ovat jäänet ajanpuutteen takia hyödyntämättä. (Esim. eräs dialogi viittasi siihen, että Anna olisi pelastanut Hansenin eräässä kohtaa.)
Ei Cold Fear suinkaan surkea tapaus ole. Sisällöllisesti peli ei tarjoa laivan heilumista ja myrskyä lukuun ottamatta mitään uutta kauhugenreen. Ehkä peli on turhan lyhyt, suoraviivainen ja viimeistelemätön, mutta on silti rehellisesti keskiverto kauhutoimintapläjäys. Kyllä tämän parissa viihtyy ne pari iltaa sen yhden läpipeluun ajan...siis jos satut löytämään pelin halpaan hintaan kirpparilta.
3/5