Peliarvostelut

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Gigante » 30.06.2018 12:14

Fahrenheit aka Indigo Prophecy (Ps2)


”Kaksi kolmesta, on sekin toki jotain.”

Spoiler: show
Perusjamppa Lucas Kanen ilta kuppilassa ei mene aivan toivotulla tavalla, kun aivan yhtäkkiä, kuin riivattuna hän viiltelee ranteensa ja puukottaa tyystin vieraan miehen kuoliaaksi vessan lattialle. Kane pääsee toki paikalta lippahivoon, mutta tuommoista iltaa, eikä jälkeenpäin seuraavia kummallisia näkyjä, kuitata pois enää perus persekänneillä, vaan hänen täytyy yrittää pysyä järjissään ja pitää mahdollisimman pientä profiilia poliisien seulonnoista.

Etsivä Carla Valenti sekä agentti Tyler Miles alkavat tutkia tapausta ja tästä alkaakin surmatyön tekijän metsästys, samalla kun Kane yrittää itse saada selville kuka oikeasti on vastuussa öiseen murhatyöhön ja mitä peliä kulissien takana oikein pelataan.


...

Fahrenheit,( myöhemmin tunnettu nimellä Indigo Prophecy) on paranormaalilla elementeillä varustettu interaktiivinen peli, jonka tarinankuljetus toimii sangen kunnianhimoisella tavalla kuin elokuvatrilleri konsanaan. Murhatutkimus ja lain kouran välttely etenevät vuorotellen hiljalleen aina pienissä pätkissä, luoden mukavalla tavalla tasapainoa ja samaistumista kummallekin osapuoliskolle. Toisinaan sekaan mahtuu myös kunkin hahmon yksityiselämää ja kevyttä paineidenpurkua. Olin tapahtumien aikana yhtä lailla kiinnostunut niin etsiväntyöstä kuin myös karkurina toimimiseen.

Itse pelaaminen on Fahrenheitissä hyvin minimaalista ja suurin osa ajasta käytetäänkin ohjaimen tattien liikuttamiseen haluttujen toimintojen suorittamiseen. Toisinaan menoa kuljetetaan QTE-meiningillä, joissa päästään heiluttamaan tattia ihan reippaasti. Pientä interaktiivisuutta pelissä tarjotaan mm. valinnoissa tahi keskusteluissa, joissa pitää valita joko asia/puhetapa melko lyhyellä varoitusajalla. Lopputuloksen kannalta pikku teoilla ei ole massiivista merkitystä, mutta tekevätpähän pelikierroksesta yksilöllisemmän.



Kehumista on annettava kyllä niin animointijäljestä kuin pelin ulkoasusta, kuin myös elokuvamaisesta kerrontatavasta. Fahrenheitiä voi tituleerata kirkkaasti yhdeksi sulavasti animoiduimmista Ps2-peleistä, jossa hahmot liikkuvat ja ilmeilevät yllättävän uskottavasti. Kuin ”kaksnelosesta” suoraan lainatut jaetut ruudut eri hahmojen vinkkeleistä samoihin aikoihin tuovat nekin uskomattoman paljon jännitystä menoon. Tulee melkoisen kuumottava olo esim. kun pitäisi siivota murhapaikkaa samalla kun kuppilassa tallusteleva pollari etenee hiljalleen kohti vessaa…Myös nämä toimiston hallusinaatiot jättiläiskirpuista jäivät loppuiäksi kummittelemaan.


Kehumatta ei pidä myöskään jättää pelin tunnelmallista soundtrackiä ja huolellista ääninäyttelyä. Toiminnallisissa hetkissä soi painostavat sävellajit ja esim. Tylerin taustalla tuntuu aina soivan mukavan rentoja biisejä. Ääninäyttelyn laatu on kokonaisuudessa erittäin hyvää jälkeä ja erityisesti SELKEÄÄ. Kun dialogista saa selvää 97% ei tekstityksen puute pääse potuttamaan. (Ottakaa oppia, ”Prince of PERSEa”, ”HALOsta päähän” ja View-VITUN-ful Joe!)



Mutta sitten onkin aika muistaa että kauniissakin ruusuissa on varsissaan terävät piikit:


Ihan ensimmäisenä, ne kontrollit yhdistettynä siihen saakelin kameraan: Alkukohtausten aikana nämä eivät tuntuneet vielä niin vaivaavan, mutta voi helvetti kun pitäisi sitten osata suunnistaa asunnossa vessaan saati ulko-ovelle. Aina kun kamerakulma vaihtuu itsestään, on erittäin suuri todennäköisyys että myös kontrollien keskipiste vaihtuu samalla, joka vuorostaan johtaa siihen että hahmo suorittaa täyskäännöksen ihan vikasuuntaan, mikä johtaa kiireissä hyvin vakaviin ongelmiin. Mä niin mielelläni vaihtaisin ohjauksen Resident Evil-konkarina näihin monien kammoamiin tankkikontrolleihin, joissa liikkumissuunta sentään pysyi vakiona kamerasta välittämättä.


Sitten ovatkin vuorossa ne Quick Time Eventit. Välillä peli puskee näitä ruudulle aivan saatanasti ja näissä pitäisi vielä väännellä tattia toisinaan aivan naurettavan lyhyillä varoitusajoilla. Luojan kiitos, että muutamissa kohdissa ei tattien heiluttelussa tarvitse onnistua aivan sataprosenttisesti....peli tosin jätti kertomatta että QTE:isä epäonnistuminen voisi olla myös vaihtoehto.
Huonosti toimivat pakolliset hiiviskelyosuudet tuppaavat usein pilaamaan muuten toimivan pelin, eikä Fahrenheit tee poikkeusta tähänkään perisyntiin. Luojan kiitos, että niitä tungettiin tähän peliin vain kaksi ja nekin ovat loppujen lopuksi lyhyemmästä päästä.


Nämä ongelmat olisivat voineet potentiaalisesti pilata koko pelin tunnelman, mutta onneksi pelin tarina ja kaiken taustalla pyörivä suuri mysteeri pitävät hyvin otteessaan, jolloin tämmöiset kauneusvirheet osaa toisinaan antaa anteeksi.
Pelin tarina pysyykin hyvin kasassa kaksi kolmasosaa, mutta sitten tapahtuukin pelin viimeinen kolmannes…

Tarina tekee aika törkeän pitkän aikaloikan, jättää näköjään välistä aikas paljon mahdollisia tapahtumia, eikä tätä kaikkea selittävää vastausta oikeastaan pohjustettu lainkaan. Mulla ei ole mitään salaliittoja tahi yliluonnollisuuksia vastaan, mutta kun koko tämä sekametelisoppa menee överiksi jopa tämän pelin omalla mittapuulla. Kuvitelkaa vaikka Mass Effect 3:sen lopetuksen aiheuttama giganttinen pettymys, mutta että se tapahtuikin jo vuonna 2005.



Lopputulos:
Kontrollit ja kamerat aiheuttavat toisinaan turhautuneisuutta ja hampaitten kiritelyä, mutta hyvin käsikirjoitettu tarina ja kiehtovan elokuvamainen tunnelma lohduttavat kuitenkin kärsimystä...mitä nyt loppuratkaisu kompastuu turvalleen melko nolosti. Mikäli nämä virheet eivät olisi niin suuresti esillä, Fahrenheit ansaitsisi kevyesti täydet pisteet. Kaksi kolmesta, on sekin toki jotain.


3-/5
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 19.07.2018 07:38

Vampyr
Kokonainen arvostelu

"Vampyr on kuitenkin kaikesta huolimatta kokemuksen arvoinen peli, kunhan ei odota sen pelilliseltä puolelta liikoja. Se loistaa tarinassa ja hahmoissa, mutta tylsä ja yksitoikkoinen taistelu, teknisen puolen ongelmat ja edestakaisin sokkeloisilla kaduilla ramppaaminen käyvät äkkiä ärsyttämään. Jos kuitenkin vampyyriteemaista peliä etsit, on Vampyr tällä hetkellä selvästi paras vaihtoehto, johtuen myös kilpailun puutteestakin. Pelissä ei kuitenkaan ole mitään auringonvalossa helmeileviä yliopistovampyyreja, vaan synkkiä ja verenhimoisia yön kasvatteja, jotka kamppailevat enemmän itseään, kuin toisiaan vastaan."
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 07.09.2018 10:24

Dead Cells: Linkki arvosteluun

"Mikäli haluat tunnin ryppäissä pelattavaa, äärimmäisen laadukkaasti toteutettua ja toiminnallista 2D-tasohyppelyä, on tässä oiva valinta. Parinkympin peliksi tarjolla on nimittäin reilusti huonompiakin vaihtoehtoja, joiden kaikki potentiaali tai jopa lopputekstit ovat nähty yhdessä illassa. Voin taata, ettei Dead Cells ole sellainen peli."
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Gigante » 13.09.2018 09:20

Kuva

Night In The Woods (Swt, PC, Ps4 ja muita alustoja)


”Kuvittelitko, että sun syksys oli outo?”

Spoiler: show
Tiedättehän sen tunteen aikuistumisen kynnyksellä, kun olette iät ajat kulkeneet samaa tuttua reittiä, mutta jossain vaiheessa wanha tuttu reitti ei olekaan enää entisensä. Sitten huomaattekin olevanne risteyskohdassa, eikä sulla tahdo oikein olla käsitystä mihin suuntaan elämän tiellä pitäisi lähteä kulkemaan? Potkustarttirahoituksen saanut teos, Night in the Woods keskittyy melkolailla tähän kyseiseen teemaan.

Tarina lähtee käyntiin siitä hetkestä, kun kaksikymppinen kissatyttö Mae jättää lukion (college) kesken ja palaa takaisin kotiseuduille Possum Springsin pikkukaupunkiin. Kaveriensa, goottigaattori Bean, nahkatakkikettu Greggin sekä tämän poikakaveri karhu Angusin, parissa hengaileva Mae joutuu hetki hetkeltä heräämään siihen todellisuuteen kuinka vanha kotikoto kuihtuu hiljalleen kokoon: Työttömyys on alati kasvamassa, nuoriso on muuttamassa pois ja useat kivijalkaliikkeet ovat sulkeneet tai sulkemassa ovensa...eikä myös kulu kauaa kun paikallisen raflan pihalta löytyy jotain kummallista.
Tätä enempää en tarinasta voi paljastaa ilman että yllätykset kärsivät.

NITW on niitä pelejä, joissa hyvin kirjoitettu tarina ja dialogi kulkevat pelaamisen edellä. Lievästi ongelmallisen Maen päivät kulkevat pitkälti aina kaverien parissa hengaillessa, mutta lisäsisältöä peliin tuovat Possum Springsin muut asukkaat, joilla on päivittäin aina jotain uutta sanottavaa. Jotta peli ei olisi pelkkää dialogin lukemista, sekaan on myös heitetty pientä pelaamisentapaista, aina kevyiden minipelien ja tasopompintojen merkeissä. Löytyypä pelistä jopa mukavasti retroileva minipeli DemonTower.


Aina pelin ja pienten keskustelujen edetessä Maen ja kaverien menneisyys alkaa kasautua pala kerrallaan. Mikä tekee NITW:sta viehättävän, on kuinka se saa itsensä tuntumaan (ihmiseläinhahmoista huolimatta) realistiselta ja jopa samaistuttavalta. Kuten alkuasetelma tuo esille, ”ei elo ole aina iloa”: Monilla hahmoilta löytyy joitain henkilökohtaisia ongelmia, aina ongelmista vanhempien/työpaikan kanssa tai läheisen kuolemaan, jotka voivat kaikki tapahtua ihan IRL varoittamatta.
Pelin edetessä käydään lävitse monenlaisia fiiliksiä, eikä peli toki ole pelkkää masennusta. Silloin tällöin löytyy synkempien hetkien välistä, myös hetkiä jotka saavat kunnolla nauramaan tai syämmen lämpimäksi. Tosikaveri eivät jätä hädän hetkellä.


Tarina sekä dialogi toimivat loistavasti ja samaa voi sanoa myös pelin soundtrackistä. Sävellykset taustalla sopivat hyvin, varsinkin niihin tunnerikkaampiin hetkiin, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Mikäli pieniä heikkouksia pitää listata, niin löytyyhän niitä pari:

Vaikka dialogia ja sekoilua on aina ilo seurata, niin pelillisesti meno tuntuu paikoitellen ”hitaalta” ja jokseenkin itseään toistavalta. Jok’ikinen päivä pitää aloittaa siitä, että pitää kampeutua ulos talosta, liikkua pari katua ja sitten suunnistaa haluamiinsa paikkoihin ennen kuin päivän lopuksi hengailee jonkun pääkaverin kanssa, kun minkäänlaista quicktravellia ei ole.
Ei mulla muuten ongelmia tämän asian suhteen ole, mutta Maen liikkumisvauhti ei aina päätä huimaa ja sitä samaa latausanimaatiota ruudusta toiseen siirtyessä joutuu tuijottamaan pidemmän päälle enemmän kuin tarpeeksi. Hyppimiseen turhautuu muutenkin hyvin pian jo sen takia, että joidenkin ihmisten luo ei pääse ellei osaa hyppiä ensin voimalinjoja pitkin kerrostalon katolle ja sieltä sitten toisen talon katolle yms, ja näihinkin pitää usein tehdä pikselintarkkaa pompintaa.

Mitä tulee sitten bändiharkkojen kontrolleihin, niin voi luoja! Sitä on kiitollinen että kohtauksissa ei ole pakko onnistua, sillä perusohjaimella ei meinaa millään pysyä nuottien tahdissa...muuten kyllä hyviä biisejä olivat.

Maen sangen erikoiset uniosuudet eriskummallisissa maisemissa ovat kyllä melkoista katseltavaa ja omaavat kaunista sävellystä, mutta sisällöllisesti ne toistavat usein turhan paljon samaa kaavaa: Etsi neljä musikanttia ja palaa sitten urkujen luo, rinse ’n repeat. Näihin kohtiin olisi kaivannut päämäärän suhteen vähän enemmän vaihtelua.



Pieniä pikkuvikoja ja ns. kauneusvirheitä peliin mahtuu, mutta kokonaisuuden kannalta peli on silti erittäin tunnerikas ja kuvastaa mielestäni hienosti aikuistumisen kynnyksellä olevan nuoren ongelmia ja epävarmuutta. Upea tarina ja rakastettavat hahmot pitävät otteessaan loppuun saakka...ja kuka tietää, ehkäpä sitä tekee toisinaan mieli palata uudestaan Possum Springsiin kokemaan kaikki mahdolliset dialogit ja kohtaukset.


"Rötöksiä?"


"Rötöksiä."


4+/5 ja "Gregg Rulz"...eikun siis ”Gigsu Suosittelee”
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 29.09.2018 01:16

Destiny 2: Forsaken
Linkki arvosteluun

"Forsakenin huonoin puoli onkin oikeastaan vain sen hinta niin rahassa, kuin ajassakin. Lisäosa kun maksaa sen 40 euroa ja onkin kirjoitushetkellä pääpeliä kalliimpi. Se kuitenkin tarjoaa erinomaisen kokemuksen ja valtavan määrän paranneltua puuhaa jo nyt erittäin hyvään räiskintäpeliin. Koska Destiny 2 kuuluu vielä kuluvan kuun PlayStation Plus -peleihin, on Forsaken erinomainen ostos jo ilmaiseksi saatuun pääpeliin."
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 21.10.2018 01:36

V-Rally 4

"V-Rally voi mädäntyä vielä seuraavatkin 16 vuotta syvällä mutalammikossa. Osta mieluummin mikä tahansa Dirt-sarjan peli, tai vaikkapa Milestonen kehittämä Gravel ja saat parempaa vastinetta rahoillesi."

Arvostelu kokonaisuudessaan: Linkki
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 15.11.2018 16:21

DESTINY (PS3)

En ole koskaan ollut kiinnostunut nettiräiskinnöistä. Tai nettipeleistä yleensäkään. Ainoa mitä olen pelannut on Star Wars The old republic ja siihenkin kyllästyin kun kaikki tuntui menevän vain loputtomaan grindaamiseen eikä matkan etenemiseen. Destinystä olen lukenut joskus jotain arvosteluita ja kuunnellut internetin perusmölinää aiheesta. Kirpputorilla peli löytyi 2,50€ hintalapulla ja jotain naksahti päässäni... En tiennyt jos peli edes onnistuisi asentumaan, mutta päätin ottaa riskin. Ja nyt olen sitten astunut Destinyn ihmeelliseen maailmaan.....zzzz

Ensimmäinen taso lupaili vielä hyvää... Toki olin ihan ulalla että kuka olen TAI missä olen ja mitä tapahtuu, mutta silti. Ilmeisesti pieni lentävä Golf-pallo herätti minut henkiin. Ilmeisesti. En ole varma. En ole varma oikeastaan yhtään mistään. Kaikkea mielenkiintoista oli kuulemma menossa. Mutta sitten taso päättyy ja koko peli lässähtää pelaajan syliin kuin kuollut lahna. Tuntuu kuin juonta kertovat ja hahmoja esittelevät välivideot olisi unohdettu laittaa mukaan peliin. Mitään ei selitetä tai kerrota pelaajalle. Ei siis yhtään mitään. Ei hahmoja, ei tapahtumia, ei minua, ei vihollisia. Yhtäkkiä pelaaja siirtyy pelin Hub-maailmaan juoksemaan satojen muiden pelaajien kanssa ja olin aivan ulalla siitä mitä on tekeillä tai mitä pitäisi tehdä... tai kuka edes olen. Kaikki kutsuivat minua tuttavallisesti Warlockiksi hahmoluokkani mukaan ja kohtelevat minua kuin olisin tehnyt tätä jo vuosia rutiinilla, kaikki puhuivat kuin sekopäät outoja sanoja ja nimiä mitkä eivät sano minulle mitään pelin alussa eikä lopussa ja tuntui kuin tekijät olettaisivat minun jo tietävän ja tuntevan kaiken pelin maailmasta. Ihan kuin olisin valmis hyväksymään kaiken naaman eteen heitetyn sellaisenaan. Minua lähinnä nolotti kuunnella hahmojen tai paikkojen noloja nimiä ja lausumistapoja. Kukaan ei reagoinut minuun kuin olisin paikalla vasta ekaa kertaa ihmettelemässä mitä helvettiä on tekeillä, missä helvetissä olen ja mitä helvettiä niinkuin yleensä. Juoksen jonnekkin komentokeskukseen ja joukko tunnistettavia tv-näyttelijöitä -ilman mitään kunnollista mukanaolon perustelua- mumisee komentopisteen pöydän ympärillä jotain ja seison vieressä kolmantena pyöränä ja mietin että olenko tyhmä kun en ymmärrä mitä on tekeillä, skippasinko vahingossa kenties välinäytöksen? VAI ovatko tekijät isosta nimestään huolimatta ammattitaidottomia apinoita?
Pelissä ei ole edes minkäänlaista hakemistoa/codecia josta voisi tutkia maailmaa, taustoja tai eri muukalaisrotuja tai historiaa tai ylipäätään mitään.
Juonta tai tehtävänantoa ei Kertaakaan hoideta välivideolla tai selkeällä ohjeistuksen antamisella vaan tekstiplanssina ruudulla jota mukanani kulkeva pieni Golf pallo saattaa latausruudun aikana kommentoida jotta syntyisi tunne että juonella on muka väliä. Mutta millä juonella? Random "mene ja ammu kaikki"- tehtäviä ilmestyy karttaan ja ehkä viidesti koko pelin aikana tulee välivideoita missä päähenkilö seisoo tumput suorina ja kuuntelee miten Sivu"hahmot" keskittyvät kertomaan pelaajalle miksi he EIVÄT voi kertoa minulle mitä on tekeillä TAI mikä on pelin juoni. Yksi hahmo voisi kertoa minulle kaiken, mutta ei viitsi. Toinen käyttää kaiken ajan kertoakseen ettei hänellä ole aikaa edes selittää miksi ei ole aikaa selittää. Ja kolmas hahmo lupaa kertoa jotain, mutta vasta maksullisessa DLCssä. MITÄ.... VITTUAHH?!?! Ja minun persoonaton hahmoni ei sano sanaakaan vastaan vaikka itse kirjaimellisesti huusin tuskastumistani tv ruudun edessä.

Dialogi on aivan järkyttävän huonoa... tai pikemminkin Nolon Outoa. Se kuulostaa joltain mitä George Lucas varmasti kirjoitti alkuperäiseen Star Warsin käsikirjoitukseen ennen kuin tuottaja käski kirjoittaa jotain mikä ei kuulosta paskalta ja missä on jotain järkeä. Kaikki käyttävät outoja termejä ja lausuvat jenkkityyliin nimiä mitkä saavat korvani vuotamaan verta. Huomasin jokaikisessä "välivideossa" kiemurtelevani suurissa turhautumisissa tuolissani ja tekeväni face-palmeja kaiken amatöörimäisen paskan keskellä. Tekijät eivät osaa kertoa tarinaa, luoda kiinnostavia hahmoja tai edes motivoida pelaajaa kertaakaan koko pelin aikana. Erityisen vituttavana hahmona koin vaaleakaapuisen kusipää-Gandalfin, The Speakerin joka kovasti väittää tietävänsä kaiken mutta mitään ei suostu kertomaan, kun se on "turhaa"... Haista paska.

En edes tunne omaa asemaani mitenkään tärkeäksi pelissä. Olen vain random Warlock numero kuusimiljoonaa seitsemänsataa kuusitoista ja saan random "Mene sinne minne Golf-pallo osoittaa ja ammu kaikki"-tehtävänantoja liukuhihnalta muiden pelaajien kanssa. Hubissa ympärilläni juoksee sata muuta identtistä kyykkyhyppelijää ja tanssikoululaista jotka varmasti voisivat hoitaa saman kuin minäkin jos skippaisin tehtävän. Useasti mietinkin miten haluisin vain haistattaa kaikelle pitkät ja lähteä tutkimaan tuntemattomia maailmoja. Hubissa juostessani aloin usein miettiä miten paljon Mass effectin tehoa söisi se että Citadelissa juoksisi 60 muuta Shepardia, Talin ja Garruksen kanssa hakemassa Kapteeni Andersonilta tehtävänantoa...

Kaikesta irtoaa häiritsevä löyhkä joka kertoo että tekijät ovat tehneet pelin conceptitaide ja "Vittu me tehdään kaikkien aikojen siistein ja isoin scifiseikkailu ikinä"-hypetysvisio edellä ja "juoni" on elokuvatermejä käyttäen liitetty päälle loppusuoralla jälkituotannossa tekstiruuduilla tai offscreeninä puhuttuna duppauksena. Ja mikä juoni? Kaikessa on vain kyse "Tuolla on joukko vihollisia. Tapa kaikki." Tämä on aivan helvetin turhauttavaa koska maailma ja sen täyttävät rodut näyttävät mielenkiintoisilta ja vaikuttaa että siellä olisi paljon kerrottavaa ja näytettävää, mutta lopputuloksena on NOLO, ontto, tyhjä kuori conceptitaidepelistä jonka sisällä ei ole mitään. Siis ei yhtään mitään. Ei edes alkeistason tarinankerrontaa. Menet vain ja painat tulitusnäppäintä. Bungie saisi hävetä. Turha odottaa että edes suunnittelisin jatko-osan ostoa tai lisäosien pelaamista. Vielä parin-kolmen tunnin pelaamisen aikana pohdin että kyllähän tämän jaksaa painaa läpi mutta hyvin pian kyllästyin jatkuvaan grindaamiseen, samojen paikkojen läpijuoksuun ja yksitoikkoiseen pum-pum-pum-etenemiseen ja puskin loput pelistä läpi lähinnä periaatteesta.

Mitä jos alkuperäinen Star Wars tai Lord of the rings alkaisi sillä että Luke/Frodo heräisi ojasta, ei tietäisi yhtään missä on tai mitä maailmassa tapahtuu ja Ben Kenobi/Gandalf ilmestyisi paikalle ja sanoisi "Näet paljon asioita mitä et tule ymmärtämään, mutta kaikki on siis tooosi tärkeää ja haluan että seuraat minua ja ammu kaikkea mikä tulee vastaan.". Star Wars ja Lord of the Rings olisivat kuolleet siihen paikkaan.

Huomasin myös että peli teki normin nykypelin pelaajahuijauksen, Esittäen pelin ensimmäisessä pelikentässä superhiottuna ja viimeisteltynä elämyksenä: Pöly lentelelee ilmassa, asiat huojuvat tuulessa, valo tekee kauniita efektejä seinille, pimeyttä käytetään taidolla tunnelman luojana ja ympäristöjen äänisuunnittelu on upean elokuvallista, yksityiskohtaista ja tunnelmaa luovaa. Viholliset tuntuvat myös hyökkäilevän mielenkiintoisen yllättävästi katosta ja seinistä. Ja heti ekan tason jälkeen se olikin sitten siinä. Tämän jälkeen kaikki muuttuu tusina-ammuskelushootteriksi missä viholliset jakautuvat kahteen tyyppiin: Kulman takana räiskijöihin tai suoraan pelaajan päälle juokseviin.

Mutta mitä tulee itse THE Räiskintään? Ammuskeluun? Jatkuvaan grindaamiseen? Ammuskelu tuntuu Erittäin, erittäin hyvältä. Aseet käyttäytyvät ihastuttavan kauniisti ja jokainen laukaus onnistuu tuntumaan siltä kuin olisi ampunut. Erityisesti pidin padiohjausta varsin onnistuneena vaikka olen aina kammoksunut padilla suoritettavia firstperson raiskintoja paniikkissa tehtävien epämääräisen tähtäämisen ongelmien takia. Erityisesti pidin pelin erinomaisesta nopeasta hahmon kääntämisestä joka antoi mahdollisuuden kääntyä ja perääntyä nopeasti takaisin asemiin huonosti käyneen ammuskelu-etenemisen jälkeen.
Pelasin peliä yksin ja käytin edetessäni varovaista "ammutaan kulman takaa hyvistä asemista ja napsitaan vuorotellen kaikki pahikset"-taktiikkaa ja hyvin harvoin vain hyökkäsin kimppuun ja aloitin lähitaistelun. Pelaamani Warlock oli keskittynyt hahmonkehitykseen ja tuntui antavan pelaajalle juuri sen parhaimman tasapainon yksinpelattavan "kamppanian" läpikäyntiin. Kiväärillä ja sniperillä kauemmat kohteet ja liian lähelle tulevat kaverit hoidettiin kranaatilla tai iholle tullessa käden energiaburstauksella.
Pelaajaa palkitaan jatkuvasti uusilla paremmilla versioilla vanhoista aseista ja vaatteiden päivityksillä mitkä kumma kyllä pitivät etenemisen varsin virkeänä ja kiinnostavana. Kukapa ei nyt tykkäisi näyttää hyvältä...
Grindaaminen alkoi kuitenin nopeasti maistua puulta. Varmasti se on kaverien kanssa paljon kivempaa kun voi yhdessä juosta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan samoja käytäviä ja ammuskella samoja vihollisia, eikä vain keskittyä olemaan kaiken vastapuolen tulituksen kohteena uudestaan ja uudestan.

Pelin viholliskohtaamiset alkavat lupaavasti mutta hyvin nopeasti joutuu huomaamaan miten tekijät ovat valinneet helpon tien käyttämällä jatkuvasti paria samaa vihollistyyppiä. Erikoisvastukset ja pomomatsit tuntuivat olevan perusvihollisten Suurempia versioita, isommalla tasonumerolla mikä ei kovin hyvää kuvaa anna maailman kalleimmasta pelituotannosta...

Musiikki oli myös paikoitellen ihan kivaa. Pidin PALJON enemmän sen hiljaisista fiilistelymusiikeista esimerkiksi hub-alueella ja valikkoruusussa, kun taas pelikentissä soivat musiikit tuntuivat liian usein olevan automaattitoistolla. Tuntui kuin olisin kuunnellut soundtrack-levyä missä kappaleet vain vaihtuvat, eivätkä niinkään reagoi itse tapahtumiin.
Vihaan ja inhoan näiden "suurten julkaisuiden" tapaa castata tunnettuja elokuva/tv-näyttelijöitä äänirooleihin. Mitä se kertoo motivaatioista että hahmoa ei ole kirjoitettu periaatteessa ollenkaan eikä eteenpäinvievää juonta ole mutta Tunnistettavaan hollywoodnäyttelijään on kyllä tuhlattu ilomielin suuria summia rahaa? Varsinkin tällaisessa tapauksessa missä pelille ollaan tekemässä lisäsisältöä jatkuvasti. Mitäs sitten kun näyttelijä ei olekkaan saatavilla kun on työkeikalla toisella puolella planeettaa? Ilmeisesti näin oli jo käynytkin sillä itseltäni oli jäänyt täysin huomaamatta että uskollinen Golf-palloni, Game of Thronesin Peter Dinklage oli korvattu Aidolla Ammattilaisääninäyttelijällä Nolan Northilla. Great fucking job, assholes.

Pelasin peliä PS3lla. Pelin sisäinen resoluution tuntui vaihtelevan, varsinkin alussa, jatkuvasti kokoaan. Yleensä resoluutio tuntui olevan yksinkertaisimmissa kuvissa jossain HD-readyn rajamailla, 700pn lähituntumassa mutta välillä resoluutio tuntui olevan todella alhaalla, varsinkin alkupuolella se tuntui lähentelevän 420ptä. Varsinkin graafisesti näyttävissä ympäristöissä. Myöhemmässä vaiheessa peliä kuten Venuksessa näytti enemmänkin siltä että tekijät olivat tehteen päinvastoin ja ottaneet tehot grafiikasta eivätkä niinkään resoluutiosta. Peli ei tehnyt käynnistyessään kovin suurta vaikutusta kun jo pelkkä HAHMONLUONTI ruudun grafiikka oli ihan pullamössöä taikinaa. Ei antanut kovin loisteliasta kuvaa tulevasta matkasta...

Destiny on ammuskelun osalta hiottu hyväntuntuiseksi mutta muuten peli ei ole muuta kuin turhauttavan nolo, ontto, itseääntoistavan sisällötön ja väritön pieru joka olemassaolo on hyvin kyseenalaistettavaa tällaisenaan. Miksi ihmeessä tekijät eivät ole laittaneet tarinaa tai edes hahmoja peliin mutta silti peli käyttäytyy kuin kaikessa olisi kyse juuri tarinasta ja hahmovetoisesta jutusta... Jos antaisin pisteitä niin ne olisivat siellä kutosen ja seiskan välimaastossa ja tulisivat vain ja ainoastaan hiotusta ammuskelusta ja hyvissä väleissä annettavista uusista varusteista, sillä mitään muuta tarjottavaa pelillä ei ole. Outoa miten pelin kannessa on ikäraja 16 mutta "tarinankerronta" ja dialogi on kuin vauvojen ymmärrystasolle kirjoitettua. Toki totuuden itseltään kieltävät narkkarit voivat suhtautua peliin sillä että se on "Ensimmäinen osa isosta saagasta" ja että "lisäosat laajentavat juttua sitten tästä" MUTTA ensimmäisenä pelinä uudesta fantasiamaailmasta/pelisarjasta sen pitäisi VÄHINTÄÄN esittää meille maailma, sen hahmot, säännöt, kertoa miksi tapahtuu ja mitä tapahtuu ja ENNENKAIKKEA miksi minun pitäisi pelaajana välittää paskan vertaa yhtään mistään. Mutta peli ei tee yhtään mitään. Edes perusasioiden kuten tehtävänanto tai uuteen peliin pelaajan tuominen on amatöörimaisen surkeaa ja Juonta on vähemmän kuin randomissa internetin 3minuuttisessa pornoclipissä "Little Redhead wants to suck big daddys big thing." Siinä sentään on tarina ja hahmojen motivaatiot selvillä jo ekasta minuutista lähtien.

Voin vain todeta tähän loppuun että Onneksi minulla ei ollut minkäänlaista henkistä tunnesidettä peliä tai sen ilmestymistä kohtaa sillä en halua edes nauraa niille jotka ostivat tämän täysihintaisena ja miettivät mitä olivat menneet tekemään. Haluan vain sanoa että Otan Osaa kun menitte tekijöiden ja julkaisijan ansaan ja pulititte isot summat mokomasta pierusta.
Pelin loputtua olin yhtä ulalla kaikesta kuin ekan peliminuutinkin aikana. Ja vähemmän kiinnostunut kaikesta kuin koskaan ennen pelin aloittamista. Varmasti jonkinasteinen saavutus sekin...

Fuck this shit.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 16.12.2018 20:33

DEUS EX: Mankind Divided (pc)

Se oli siinä. Vihdoinkin varsin mainion Human Revolutionin "jatko-osa" ja näillä näkymin Deus Exin viimeisin osa on pelattu. Luvassa oli pelimekanillisesti ja strategiapuolelta luultavasti sarjan parhain osa, mutta tarinallisesti ja kokonaisuudeltaan valitettavasti koko sarjan peränpitäjä...

Heti alkuun on annettava poikkeuksellisesti kehut ja taputukset pelikenttien suunnittelusta vastaaville tiimeille, sillä varsinkin salamyhkäiseen ilmastointikanava-hiippailuun ja aavena leikkimiseen keskittyvässä pelisessiossani olin aina täydessä vauhdissa keksimässä toinen toistaan ovelampia tapoja saavuttaa kohteeni vihollisalueilla ilman että kukaan edes tiesi salaperäisen tunkeilijan paikallaolosta. Jokaisella pelialueella pelaaja voi olla varma että tekijät ovat suunnitelleet useita vaihtoehtoisia reittejä ja taktikoita mahdollistavia tapoja. Eikä ne usein edes ole kaikista ilmiselvempiä. Välillä oikeasti jouduin näkemään vaivaa löytääkseni tekijöiden nokkelasti piilottaman ilmastointikanavan tai keksimään kuinka pääsen hissikuilussa ylempään kerrokseen vaikka missään ei näkyisi portaita tai laatikoita.

Peliä kannattaa heti ekalla pelikerralla jo pelata rohkeasti vaikeimmalla vaikeustasolla vaikka ei olisi kovin hardcore pelaajakaan, sillä se taatusti antaa nautinnollisimman pelikokemuksen -varsinkin hiippailuun ja hakkerointiin keskittyvillä hahmoilla. Liian varovaivaisena pelaaja pelasin keskitason vaikeusasteella eikä minulla ollut kertaakaan ongelmia vaan olisin jopa halunnut pelin antavan enemmän haastetta. Edes pomovastuksia ei tarvitse pelätä tälläkertaa, sillä (valitettavasti) niitä on enää vain yksi ja sekin lopussa, The final boss, eikä heppu aiheuttanut minkäänlaista päänvaivaa kun tekijät tarjosivat pelaajalle useita vaihtoehtoja ja taktiikoita pomon kamppailua vastaan.

Ulkonäkö ei koskaan ole ollut minulle pelissä tai naisessa se tärkein asia, mutta Mankind Divided on kieltämättä hyvännäköinen peli. Varsinkin Brahan keskusta ja syrjäinen tekno-kylä ovat huolella mallinnettuja näyttämöitä. Peli on myös siirtynyt pois Human Revolutionin Kultaoranssista fantasiaväristä ja kuutio-designistä lähemmäs arkirealistisempaa lähituleivaisuus maailmaa. Mikä on tavallaan hyvä ja realistinen asia- Mutta jotenkin vain ympäristöt tuntuvat nyt mitättömän arkisilta, ilman kunnollista kosketuspintaa aitoon Deus Ex-kokemukseen. Peli onnistuu vain harvoin tuntumaan Deus Exältä ja enemmänkin vain tusina lähitulevaisuus scifiltä joka kantaa legendaarista nimeä ja edellisestä pelistä ikonisen tuttua päähenkilöä. Alueet ja pelin valikot tuntuvat myös häiritseväti siltä kuin ne olisi suunniteltu konsolit edellä ja pc on enemmänkin ollut alusta mille peli on tuotu lähinnä bonuksena loppumetreillä.
Pelialueiden lataustauot lähentelevät naurettavuutta. Keskeisenä alueenna toimiva Praha on tuskastuttavasti jaettu kahteen osioon joiden välillä vaihdetaan metrotunnelia pitkin. Tämän aikana odotetaan pelin latausta ja näytönsäästäjänä seurataan välivideota Adamin matkustaessa metrolla. Tai myöhemmässä vaiheessa adamia kävelemässä metrotunnelissa. Valitettavasti lataus lähentelee käsittämättömiä 5-6 minuuttia aikoja suurimmilla alueilla, mikä on ihan naurettavaa. Ja puhun nyt PCllä pelaamisesta. Pelin tehtävänantoja lukiessa näin jo silmissäni kuinka räplään kohtapuolin kännykkää seuraavan 5minuutin verran kädessäni kun odotan pelin latautuvan naapurialueelle jotta voisin käydä soittamassa videopuhelun Adamin kotona....

Peli alkaa turhauttavan ärsyttävästi keskenkaiken ei mistään ja päättyy keskenkaiken aikalailla ei mihinkään. Alku tuntuu kuin JOKU (köh squarenix köh) olisi tekemässä the Francheissea Deus existä ja petaisi pelin alkutapahtumien taustan oheistuotteisiin kuten kirjoihin tai sarjakuviin jotka muka olisi Pakko lukea, ymmärtääkseni mitä hittoa tässä munakokkelissa tapahtuu. Adam on Interpolin erikoisosastossa ja sielläkin supersalaisena soluttautujaagenttina toisesta organisaatiosta ja itse olen ihan pihalla tapahtumista. Lopussa ei ole yhtään sen enempää hurrattavaa. Yllättäen tajusin pelin olevankin jo lopussa. Kymmenet, selvästi tärkeitä ja keskeisiä kysymyksiä kutovat juonilangat ja hahmonkehitykset vain katosivat kuin tyhjään tai päättyivät kuin törmäten betoniseinään ja tuntui kuin olisin jäänyt kellumaan tyhjänpäälle kun peli ilmoittikin että "Se oli tässä, kiitos kun pelasit". Superpitkät lopputekstit ja kuvia tekijöistä.
Heti alussa olin jo ihan ulalla että missä mennään ja mitä tapahtuu ja miten Adam Jenssen on päätynyt outoon asemaansa.

Myös käsikirjoittamisen taso on paikoitellen pudonnut suorastaan pelottavan alhaiseksi hollywoodin "Syötetään informaatiota nyrkillä kurkusta alas"-tasolle. Tätä hirvitystä seurasin huolissani heti alussa kun hahmot puhuvat pelaajalle tärkeää infoa kuin kukaan paikallaolijoista ei tietäisi mitään ilmiselvistä perusasioista. Myös monet, aluksi mitättömältä vaikuttavat hahmot pomppaavatkin yllättäen keskeisen tärkeiksi hahmoiksi eikä peli missään vaiheessa tunnu kunnolla nostavan näitä pelaajalle esiin jotta muodostuisi kunnollinen kuva siitä mitä tapahtuu ja miksi. Onneksi homma on kuitenkin "vain" epätasaista sillä paikoitellen dialogi on kuitenkin ihan hyvää. Varsinkin sivutehtävissä jotka tuntuvat tarjoavan pienemmissä sivutarinoissaan huomattavasti mielenkiintoisemman ja huolellisemman tarinapuolen kuin suorastaan turhauttavan yksitoikkoinen ja pakkosyötöllä tapahtuva pääjuoni, josta puuttuu kunnon koukku, motivointi ja salaperäisyys koko pelin ajan. Mankind Dividen juoni on kuin tv sarjan täytejaksoista kun kauden 22sta jaksosta kuuteen piti keksiä jotain pikkujuonimaista tekemistä.

Edes lukuisat sivuhenkilöt eivät pärjää edeltäjälleen vaikka ovatkin hyvin ääninäyteltyjä ja selkeitä persoonia. Kukaan ei nouse Human Revolutionin tasolle ja kaikki ovat aikalailla vain informaatiopisteitä eivätkä niinkään aidontuntuisia hahmoja jotka tarjoisivat haasteita tai toveruutta.

Pelin suurin ongelma on kuitenkin sen Päähenkilössä. Adam "I never asked for this" Jenssen on palannut ja hahmo tuntuu Täysin Väärältä hahmolta pelin päähenkilöksi. Jenssen tuntuu enemmän Square-enixin markkinointiosaston vaatimukselta kuin tekijöiden halulta kertoa Jenssenillä uutta tarinaa. Jenssen ei vain sovi kuvioihin millään tavalla ja oikea ratkaisu olisi ehdottomasti ollut luoda uusi päähenkilö jonka kautta olisimme tulleet mukaan tapahtumiin. Jenssen on kuin Neo, joka Matrixin vapauttamisen jälkeen olisi ylimääräisessä jatko-osassa mennyt takaisin rivikoodaajaksi softafirmaan ja jäljittäisi nyt pikkutuhmureita paikallisessa poliisiyksikössä.
Tämä on itseasiassa todella turhauttavaa sillä tekijöillä olisi suorastaan herkullinen tilaisuus luoda uusi hahmo, mies tai nainen(Tai VALITA), joka olisi myös mahdollistanut uudenlaisen hahmorakentamisen ja puhtaan lähestymistavan tarinaan. Jenssen olisi hyvin voinut olla vaikka Deus Ex: Invisible Warin JD Denttonin tavoin tärkeässä sivuroolissa, mutta ei missään nimessä pääroolissa.

Jenssenin hahmonrakentamisesta puheenollen, kokemuspisteitä jaetaan heti alusta saakka runsaasti ja en missään vaiheessa tuntunut kaipaavani kipeästi lisää kokemuspiteitä jotta Ehdottomasti saisin jonkin kyvyn käyttöön. Päinvastoin, alusta saakka minulla oli tusinoittain pisteitä käytetäväksi ja kaikki tärkeimmät kyvyt sain aktivoitua jo ihan ensimmäisten pelituntien aikana. Jenssen kärsii huonon jatko-osan hahmokehityksestä sillä hänestä "löydetään yllättäen uskomattoman supersalaisia prototyyppi-teknologioita mitä kukaan ei ole ennen huomannut", biometalli-ihosta teleporttaukseen, jotka vain odottavat aktivointiaan. Ironisesti en käyttänyt niistä ainuttakaan koko pelisessioni aikana, sillä pärjäsin jo perusjutuilla ilman minkäänlaista ongelmaa. Ei kovin hyvin tasapainoitettua…

Ainiin, Michael McCann palaa ja tälläkertaa Sasca Dikiciyanin seurassa musiikkipuolella ja tarjoaa varsin hyvän ja tunnelmallisen ambientelektronisen soundtrackin. Mitään Human Revolutionin Icaruksen tasoista huippuutta ei luvassa ole vaikka nätti alkutunnari lähellä käykin, vaan tälläkertaa musiikki pyrkii synkemmän alakuloisempaan ja hionovaraisemman sävyn luomiseen. Yhteyden Human Revolutioniin ovat kuitenkin vahvat.


Mankind Divided on peliteknillisesti huolella hiottu ja pelillisesti nautinnollinen kokemus, mutta päälleliimattu b-juoni ja mielenkiinnottomat hahmot, yksitoikkoiset tapahtumat ja täysin väärä päähenkilö sekä naurettavan pitkät konsolimaiset lataustauot syövät tehoa todella paljon peliltä josta vain valitettavasti puuttu Se Jokin joka antaisi sille kunnon persoonan ja syyn olla olemassa. Kiva peli, But.....
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.12.2018 07:57

Super Mario Sunshine


Tuli tämä sitten viimein ja vihdoin pelattua. 79 tähteä keräsin ja stoorin katsoin lävitse, jonka jälkeen totesin, että nyt riittää. Sunshine on kiinnostava arvostella, sillä kyseessä on jo julkaisussaan runsaasti kritiikkiä saanut mustalammas, jota edelleen pidetään monissa piireissä heikoimpana pääsarjan Mario -pelinä. Ja ymmärrän kritiikin todella hyvin, eihän Sunshine loista millään alueella paremmin kuin legendaarinen edeltäjänsä Mario 64, jonka magia ei ole kadonnut 23 vuoden aikana mihinkään.


Missä siis mättää, vaikka kyseessä on Nintendon tärkein maskotti ja Cuben ainokainen pääsarjan Mario Miamoton vetämänä? Sunshine on erilainen ja outo huonolla tavalla, sillä alkuanimaatio on hämmentävä, kun ääneen puhuttua surkeaa dialogia kuullaan ekaa kertaa ja peli yrittää jotain tarinaakin kertoa. Hämmentävä lisäys pelissä on FLUDD, joka muuttaa Marion osaksi kolmannen persoonan vesiläiskyntäräiskyttelyksi. Idea on mielenkiintoinen, mutta ei mullistava.

Koko Delfiinon saari pelattavine kentteineeen ja episodeineen jäävät mielikuvituksessaan todella kauas hauskoista sandboximaisista 64:n alueista, joissa oli huoletonta seikkailla. Sunshinen suurimpia ongelmia ovat vaikea kamera ja ahtaat alueet, jotka ovat äärettömän huono yhdistelmä. Siinä missä 64:n seikkailussa kameraa oli helppo osoittaa haluamaansa suuntaa, Sunshinessa ahtaiden alueiden vuoksi se usein jää jumiin seiniin ja pelaaja saa tuon tuosta taiteilla sen kanssa. Kamera on muutenkin ongelmallinen, kun Sunshine sisältää selkeästi enemmän liikettä ja kapeita siltoja sekä liikkuvia alustoja kuin edeltäjänsä. Hermot ja ohjain meinasivat lentää ikkunasta pihalle monta kertaa, sillä kentät tuntuvat haastavuuden sijaan enemmänkin pirullisilta, eivät hauskoilta koetuksilta. Sunshine sisältää todella inhottavia ja tylsiä ilmassa leijuvia tasoja, jossa Mario liukuu alustoilta todella helposti pudotuksiin. Jopa kontrollit ovat pelissä ongelmalliset, vaikka liikearsenaali on aavistuksen pienempi, tuntuu Mario omaavan liikkeitä, joista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Putosin varmaan vahingossa tehdyn mahasyöksyn tai sivuhypyn takia kuiluihin 50 kertaa.


Kamera, ahtaat kentät yhdistettynä tarkkuutta vaativiin hyppyihin ja herkkiin kontrolleihin tekevät Sunshinen pelaamisesta aika tuskaista. En muista kokeneeni mitään turhautumisia Mario 64:n kohdalla, vaikka kyseessä on alitehoiselle laitteelle ja kiikkerälle ohjaimelle suunniteltu ihka ensimmäinen todellinen 3d-tasohyppely Nintendolta. On hämmentävää, että Sunshinessa samaiset asiat toimivat parhaimmillaankin vain hyvin, kun edeltäjä toimitti tehtävänsä lähestulkoon aina vähintään erinomaisesti, usein täydellisesti.

Sunshine ei ollut julkaisussaan todellakaan Cuben nätein peli, joka on vähän hämmentävää, sillä samoihin aikoihin saatiin tyylitelty ja hyvin animoitu The Wind Waker, upea Resident Evil ja edelleen hämmentävän sulava ja kaunis Star Fox Adventure. Sunshine on jopa Mario -peliksi liian värikäs, joskin auringon mennessä pilviin, maisemat muuttuvat tylsästi vain tumman värittömiksi. Mitään upeita efektejä ja tarkkoja pintatekstuureja ei nähdä. Hahmotkin ovat outoja muovailuvahaklönttejä. Muuten pelin sijoittaminen lomasaarialueelle ei ole huono idea, mutta siitä ei oteta kaikkea irti. Nyt tuntuu kuin vain piipahtaisimme sekavalla alueella, jossa ei ole kunnolla tutkittavaa toisin kuin 64:n upeassa linnassa useine kenttineen ja episodeineen.

Sunshine on erikoinen peli. Sen arvo ei ole vuosien aikana noussut yhtään, se häviää kiistatta edeltäjälleen ja jatko-osilleen. Sunshineä ei ole useinkaan edes hauska pelata, vaikka pieni koukku välillä tähtien keräämiselle syttyykin, ei peli jaksa pitää mielenkiintoa yllä kaiken koluamiselle.


Hyvää:

- Kerättävää riittää
- FLUDD ja muut yritykset tehdä uutta
- Kaikesta huolimatta Mario -tasohyppely, jossa on vahvuutensa...

Huonoa:

- ...jääden muiden pääsarjan tasosta hämmentävän kauas
- Pirullinen kamera ja herkät kontrollit
- Ahtaat kentät, joita ei ole kiinnostavaa tutkia
- Varsin vaisu ja mielikuvitukseton siihen nähden mihin ollaan yleensä Nintendolta totuttu
- Karsea ääninäyttely ja outo juoni, joka jää tyngäksi, siinä missä lopputaistelukin
- Useinkaan ei hauska pelata


82
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja typewriter » 03.01.2019 16:44

Red Dead Redemption II

Ensimmäinen Red Dead Redemption oli julkaisuvuonnaan 2010 oma suosikkipeli, ja se (sekä mainio DLC Undead Nightmare) tuli tahkottua läpi 100 prosenttisesti. RDR piti suosikkipelini titteliä vuoteen 2015 saakka, jolloin eräs Rivialainen(?) nappasi Villillä Jahdillaan tittelin itselleen. Lienee siis sanomattakin selvää että odotin RDR:n toista tulemista kuin Moonshinea konsanaan. Sanon jo nyt heti alkuun että ensimmäiset tunnit tämän parissa nostivat sen uudeksi suosikiksi, mutta kovana Western-miehenä (ja Cowboy Action Shooting-larppaajana) se ei ollut isokaan yllätys.

Peli sijoittuu ennen ensimmäistä osaa, vuoteen 1899. Teema "kuolevasta Lännestä" on edelleen läsnä, ja Ameriikka on teollistumassa ja kesyyntymässä kovaa vauhtia. Melankolinen pohjavire sopii kuin stetsoni karjapaimenen päähän, tämän enempää en pelin tarinasta tai juonesta paljasta. Päähahmo Arthur Morgan on kaikin puolin kova karpaasi, joka heittää toisia korstoja seinään ja on taipuvainen mustaan huumoriin.

Erityismaininnan pelissä ansaitsee parhaiten mallinnetut hevoset, mitä on koskaan peleissä nähty. Ratsastusta harrastaneena voin sanoa, että kun lämminverisellä Arabilla karauttaa kiitolaukkaan luotien viuhuessa ympärillä ja hevosen hirnuessa on realismi kohdillaan ja tunnelma katossa. Toinen erityismaininta aseiden mallinnukselle, joka on syvällistä ja toteutettu kiitettävällä realismilla (asioita kuitenkin pelattavuuden kannalta yksinkertaistaen ja oikoen maltillisesti).

Yksityiskohtia on enemmän kuin missään muussa pelissä ja grafiikat ovat parasta mitä on konsoleilla nähty. Jokainen varmaan tietääkin jo kutistuvat orin kivekset ynnä muut detaljit, todettakoon vain että kun näkee käärmeen uivan järvessä ja kotkan nappaavan sen kynsiinsä olin ällikällä lyöty.

Arvosanaksi 10/10 ja Guarma-Kaijan merkki.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 04.01.2019 15:48

typewriter kirjoitti:Red Dead Redemption II

Ensimmäinen Red Dead Redemption oli julkaisuvuonnaan 2010 oma suosikkipeli, ja se (sekä mainio DLC Undead Nightmare) tuli tahkottua läpi 100 prosenttisesti. RDR piti suosikkipelini titteliä vuoteen 2015 saakka, jolloin eräs Rivialainen(?) nappasi Villillä Jahdillaan tittelin itselleen. Lienee siis sanomattakin selvää että odotin RDR:n toista tulemista kuin Moonshinea konsanaan. Sanon jo nyt heti alkuun että ensimmäiset tunnit tämän parissa nostivat sen uudeksi suosikiksi, mutta kovana Western-miehenä (ja Cowboy Action Shooting-larppaajana) se ei ollut isokaan yllätys.

Peli sijoittuu ennen ensimmäistä osaa, vuoteen 1899. Teema "kuolevasta Lännestä" on edelleen läsnä, ja Ameriikka on teollistumassa ja kesyyntymässä kovaa vauhtia. Melankolinen pohjavire sopii kuin stetsoni karjapaimenen päähän, tämän enempää en pelin tarinasta tai juonesta paljasta. Päähahmo Arthur Morgan on kaikin puolin kova karpaasi, joka heittää toisia korstoja seinään ja on taipuvainen mustaan huumoriin.

Erityismaininnan pelissä ansaitsee parhaiten mallinnetut hevoset, mitä on koskaan peleissä nähty. Ratsastusta harrastaneena voin sanoa, että kun lämminverisellä Arabilla karauttaa kiitolaukkaan luotien viuhuessa ympärillä ja hevosen hirnuessa on realismi kohdillaan ja tunnelma katossa. Toinen erityismaininta aseiden mallinnukselle, joka on syvällistä ja toteutettu kiitettävällä realismilla (asioita kuitenkin pelattavuuden kannalta yksinkertaistaen ja oikoen maltillisesti).

Yksityiskohtia on enemmän kuin missään muussa pelissä ja grafiikat ovat parasta mitä on konsoleilla nähty. Jokainen varmaan tietääkin jo kutistuvat orin kivekset ynnä muut detaljit, todettakoon vain että kun näkee käärmeen uivan järvessä ja kotkan nappaavan sen kynsiinsä olin ällikällä lyöty.

Arvosanaksi 10/10 ja Guarma-Kaijan merkki.

Ite pelailin tän kans julkaisun aikoihin läpi ja pääosin samaa mieltä itekin. Guarma-osuuden ois kyllä voinu heittää huitin vittuun, ei vaikuttais tarinaan millään muotoa jos kyseisen pätkä ois jätetty pelistä kokonaan pois. Muuten peli on kyl toistaiseksi open world-pelien kuningas ja nyt en ees malta odottaa että mitähän ihmettä Rockstar keksii seuraavan GTA:n suhteen. Toivon todella että jatkavat samaa rataa tän RDR2:n kanssa.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 11.01.2019 11:24

Fallout 76: Linkki

"Höyryävän paskalautasen syöminen onnistuu, jos joku toinenkin on lusikoimassa."
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 18.01.2019 20:14

Resident Evil (ps1)

Ensimmäinen Resident Evil on ollut 20 vuotta yksi suurimmista suosikkipeleistäni ja sen voi perustella helposti. Tiukan vakava tunnelma ja elokuvamainen toteutus, suorastaan loistavasti kerrottu tarina hirviöiden hyökkäykseltä henkiinjääneistä kauhukartannossa jonka alta alkaa paljastua pieleen menneitä viruskokeita. Erinomainen kenttäsuunnittelu, rajattu inventaario ja rajallinen määrä ammuksia, tallennusvälineitä ja parannuslääkkeitä muodostavat yhdessä erinomaisen ja unohtumattoman pakkauksen. Ja kaiken tämän kruunaa maanläheinen ja realistinen ote. Resident Evil voisi helposti olla loistava kauhujännityselokuva 70- ja 80-luvun vaihteesta.

Pelasin pitkästä aikaa Chris Redfieldillä joka sopii ehkä jilliä paremmin veteraaneille joille reitit ovat tuttuja ja tekemisen järjestys jo ennestään selvillä päässä. Jilliä pienempi inventaariotila ja niukempi ammusvarasto pakottaa vahvaan ennaltasuunniteluun jotta edestakaisin juoksu saadaan minimoitua. Jokaisen ammutun laukauksen voi tuntea selkäytimessä, sillä yhtäkään ei halua tuhtala turhaan ja yksikin ohi ammuttu laukaus saa oikeasti tuhahtamaan. Jos jotain pystyy välttämään niin se kannattaa silloin myös välttää. Zombeihin kannattaa keskittyä pistoolilla, koirat juosta ohi ja haulikon sekä magnumin ammukset on säästettävä vikkeliin Huntereihin joiden kanssa ei kyllä halua leikkiä.

Pelin Se one thing, yksi asia mistä kaikki pelin muistavat ja turhauttavasti mollaavat on sen ääninäyttely. Tai pikemmin kaamea english-translation-kielinen dialogi. Dialogi kuulostaa juuri siltä miltä se varmasti onkin: Random japaniduden japanista enkglishiksi kääntämä teksti joka on annettu ääninäyttelijöiden luettavaksi ilman kunnollista kuvaa siitä mitä ruudulla milloinkin näkyy ja miten siihen pitäisi suhtautua. On valitettavaa että Kaikki tuntuvat aina takertuvan tähän ja vain tähän seikkaan tarinassa ja pelissä, sillä itse tarina on nerokkaan hienovaraisesti kartannosta löytyvillä päikäkirjamerkinnöillä kerrottu ja avautuu loistavasti pienissä osissa pelaajalle. Ja toisin kuin ääninäyttelty dialogi, päiväkirjat ovat erinomaisesti kirjoitettu.

Se mistä ensimmäinen Resident Evil ei tunnu vieläkään saavan tarpeeksi tunnustusta on sen erinomainen kenttäsuunnittelu. Varsinkin Kartannon alue on loistavasti suunniteltu pelialue joka avautuu varsin vapaasti tutkimalla ja aina rakastan sitä miten alueet linkittyvät toisiinsa samalla tavalla kuin esim ensimmäinen Dark Souls tai Ico tekevät. Se antaa pelaajalle mahdollisuuksia toimia joko luoteja haaskaten tai niitä visusti säästäen. Tämä tarjoaa myös veteraaneille paljon mahdollisuuksia. Ja vaikka pelissä on kartta, usein huomaan varsin harvoin katsovani sitä, sillä pelialueet tuntuvat piirtyvän pelatetta päähäni ja peli tuntuu hyvin opettavan pelaajalle pelialueiden rakenteen kuin itsestään.

Resident Evil on aito klassikko. Kakkosta ensin pelanneet saattavat hyvinkin sanoa yllämainitun juuri kyseisestä pelistä, mutta mielestäni yksikään jälkimmäinen peli ei saa aikaan ykkösen autiota ja aavemaista selviytymiskauhua yhtä laadukkaasti.


---------------------------------------------------
Mass Effect (Pc)

Resident Evilin ohella toinen suuri suosikkini on Mass Effect sarjan ensimmäinen osa jota monet kutsuvat peliksi "Joka kannattaa skipata ja aloittaa kakkosesta". Mutta se kertoo enemmän siitä mitä pelaajat itse haluavat kuin sitä mitä peli tarjoaa...

Ollakseen tyhjästä luotu, roolipelisarjan ensimmäinen osa, kokonaisella galaksilla elämää ja politiikkaa, pelin maailman on aivan usomattoman syvällinen ja uskottava kaikkineen olentoineen ja kulttuureineen. Aidon Aikuisille kirjoitetun hardcorescifin tavoin asiat on selitetty ja taustoitettu huolella ja en voi kun rakastaa pelin tarjoamaa maailmaa. Vaikka peli tarjoaa jo itsessään valtavasti hionovaraista maailmankerrontaa, löytyy valikoista erinomainen Codex-tietokirjaosio jossa ääninäyttelijä Neil Ross puhuu valittuja aiheita galaksin ja rotujen historioita ääneen.
Ainoan miinuksen annan siitä että keskeiset rodut muistuttavat kaikki ehkä liikaakin Ihmisiä -vaikka toki esim Asarien rotu nokkelasti välttääkin nämä syytökset muokkautumalla -ilmeisesti- jokaisen rodun ihannekuvaksi itsestään.
Peli myös käsittelee suorastaan yllättävän aikuismaisesti ja realistisesti Rasismia ja ennakkoluuloja jotka tuntuvat rehottavan galaksin joka nurkassa, ja varsinkin ikiomissa ihmissämme. Vähän aikaa sitten pelaamassani Deus ex: Mankind Devidissä rasismia ajettiin nyrkillä kurkusta alas kun peläten ettei pelaajat tajuaisi, mutta vuonna 2007 julkaistu Mass Effect tekee sen kuin ammattilainen. Joka kolmas vastaantuleva ihminen on kuin suoraan Perussuomalaisista, mutta ilman että suu vaahdossa raivoaa, vaan että asiallisesti selittää oman näkemyksensä. Ja aidon Roolipelin tavoin, se jätetään pelaajan harteille miten asioihin vastaa. Rasismia ja ihmisyyden ylivoimaisuutta voi kovaan ääneen julistaa, suhtautua neutraalisti tai vastustaa jyrkästi.

Biowaren keskustelut siirtyivät Mass Effectissä nerokkaaseen Dialogipyörään jossa vasemmalla tutkitaan keskustelun aihetta ja oikealla valitaan kolmesta vaihtoehdosta. Ja JOS hahmon keskustelukykyjä kehittää, nousee kriittisimmissä paikoissa mahdollisuus ylittää nämä valinnat jos hahmon keskustelukykyjä on kehittänyt.

Käytin pelatessa Kahta Modia joita suosittelen niin kaikille pelisarjan veteraaneille kuin ensikertalaisillekin. Modit olivat MEUITM joka korvaa kököt x-box 360 ajan pullamössötekstuurit terävillä, 4K tai vaihtoehtoisesti 2K textuureilla. Ei kuulosta paljolta, mutta pelin ilme muuttuu kummasti paljon tuoreemmaksi ja hahmot heräävät kauniisti eloon kun naamatekstuurit ovat muutakin kuin perunoita.
Toinen mod oli suorastaan erinomainen Cinema Mod joka on SweetFx-grafiikkamodi. Kyseessä ei ole mikään överin amatöörinen fanisäätö, vaan erittäin, erittäin asiallinen visuaallisuuden korjaus joka säätää mm Kontrastia ja Saturaatiota paremmaksi, parantaa valtavasti valo- ja sumuefektejä, lisää uuden film grain-efektin ja poistaa pelistä tuhtuisen oloisen vanhan dvd-julkaisun tunnun ja antaa tilalle remasteroidun Blurayjulkaisun ilmeen.
Rehellisesti sanottuna en edes halua pelata peliä enää ilman näitä kahta.

Mass Effect 1 on kuin aito hardcore scifinovelli herätettynä henkiin pelimuodossa. Pelatessa mietin monesti miten oikeasti haluaisin lukea syvällisen ja hyvin kirjoitetun kirjan pelistä.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Gigante » 19.01.2019 10:00

^ Myönnän kyllä että pidin ME2:sta enemmän mitä ykkösestä, mutten kyllä missään nimessä suosittelisi ensimmäisen osan skippaamista. Ykkösen suurimpana ärsykkeenä toimi itselleni lähinnä se, kuinka toistuvasti lähes jokaisen tehtävän jälkeen esinelaariin päätyy palkkioksi joitain "tehoton paska III"-pyssyjä tvs. rojua joilla harvoin tein yhtään mitään. (johtuen osaksi siitä, että menin pelin lähinnä pisla paukkuen) En yrittänyt kieltäytyä palkkiosta vain kun olin (hiukka epävakaa) hyvis, vaan kun en oikeasti halunnut yhtään enempää rojua. ja EI, kaiken rojun muuttaminen omnigeeliksi, ei auta kuin hetken ajan...varsinkin kun sitä geeliäkin oli säiliöt pullollaan.

Asarit ovat IMO ehkä sieltä tylsimmästä päästä mitä tulee muiden rotujen kiintoisampaan kirjoon.

Mass Effect oli itselleni kuitenkin heikkouksista huolimatta ns. oman sukupolveni Star Wars, mikäli pitäisi jollain sanoilla kuvailla sitä fiilistä miten sarjan maailma ja lore kaappasivat aikoinaan mukanaan...mutta sitten tuli se kolmonen.


Ekan reskun ääninäyttely jää turhan usein ensimmäisenä mieleen, vaikka muutoin kyseessä on mukiinmenevä selviytymiskauhuklassikko. Sitä niin toivoisi että zombit olisivat yhtä hurjia sarjan myöhemmissä osissa mitä tulee esim. vahingon tuottamiseen. Huntterit ovat joka pelikerralla, niin alkup. kuin directors cutissa aina yhtä vaarallisia penteleitä...kun olisivat pysyneet yhtä hurjina remakessakin.
Allekirjoitan itsekin tuon, että ekan reskun kohdalla ha
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Kallu » 19.01.2019 12:33

Pelasin itse myös taannoin Mass Effectin pitkästä aikaa ja vaikka en missään nimessä suosittelisi sen skippaamista, niin minusta peli on kyllä yliarvostettu. Se on itselleni trilogian selvästi heikoin osa ja kamppailee tasaväkisesti Andromedan kanssa sarjan huonoimman tittelistä (näistä tosin kumpikin loistaa vähän eri tavoin), eikä se missään nimessä ansaitsisi Metacriticissä yli 90 keskiarvoa. ME:n perus gameplay on hyvin kökköä, olit sitten taistelussa vähä-älyisten kumppaniesi ja ylikuumenevien aseidesi kanssa tai ajamassa Makolla, mitä tuskin tarvitsee avata sen enempää kellekkään peliä pelanneelle. Myös kaikenmaailman random avaruusroju, mitä mukaan tarttuu ja kehno kykjärjestelmä (paragoniin ja renegadeen pitää tuhlata pisteitä) häiritsee. Bioware osui kultasuoneen vasta ME2:ssa, kun korjasivat oikeastaan kaiken ykkösen paskan ja siitä pelistä tulikin sitten iätön klassikko.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 20.01.2019 21:21

Unohdin Mass Effectin "pika-arvostelusta" biljoona asiaa. Pahoitteluni. Epätavallista minulle joka yleensä ruikuttaa kaikesta...

Kallu kirjoitti:ME:n perus gameplay on hyvin kökköä, olit sitten taistelussa vähä-älyisten kumppaniesi ja ylikuumenevien aseidesi kanssa

Kieltämättä pelattavuus on hiomatonta ja selvästi viimehetkillä lukkoon lyötyä, selvästi ammuskeluun kokemattomien tekijöiden tekemää, mutta tavallaan sen ymmärtää. Bioware oli pieni, roolipelaamiseen keskittyvä, omillaan pyörivä firma kun taas Mass Effect 2nen oli jättijulkaisijan ison budjetin peli jossa kaikki oli isolla rahalla hiottua ja suunniteltua.
En kyllä näe tiimiläisten olevan vähä-älyisiä. Enemmänkin hyviä suport-hahmoja joita komentamalla voi helpottaa omaa etenemistään tiukoissa paikoissa.
Toki inventaarioon kasaantuvat yhtä ja samaa olevat roinat ovat perseestä ja aikaa menee kun niitä postaa, mutta ei mikään pelintuhoaja.
Ylikuumenevat aseet vaivaavat itseäni lähinnä vain ihan alkumetreillä kun tähtäys ei vielä ihan toimi ja kuumeneminen tapahtuu melkeinpä heti, mutta luulen että tämän kitinä tulee lähinnä nykyään siitä että jatko-osissa juttua on suoraviivaistettu tusinaräiskimisen suuntaan ja ykköspelin erilainen lähestymistapa on niihin verrattuna tuskastuttavaa.

tai ajamassa Makolla

Mako edustaa samaa asiaa kuin ekan Resident Evilin ääninäyttely. Aina kun eka Mass Effect mainitaan, MAKO on ainut asia mistä koskaan puhutaan ja se on se The one reason miksi skipata koko peli. En kyllä ymmärrä. Vaikka ajettavuus onkin enemmänkin jotain mikä muistuttaa leikkisähköautolla ajamista niin se tuo kuitenkin peliin valtavasti vaihtelua. Sivutehtävät ovat toki vapaavalintaisia mutta jo päätehtävissä itse kohteeseen ajaminen tuo valtavasti vaihtelua ja hyvää maailman fiilistelyä ja esittelyä peliin.

ja kehno kykjärjestelmä (paragoniin ja renegadeen pitää tuhlata pisteitä)

Päinvastoin. Sehän juuri roolipelaamista onkin että voit Vapaaehtoisesti Kehittää keskustelukykyjäsi. Jos et, niin ei sitten. Pelaajan valittavissa. Mutta jos kehität niin tarjolla on enemmän ratkaisuvaihtoehtoja tärkeissä ja vähemmän tärkeissä tarinakohtauksissa. Tästä enemmn kohtapuolin tulevassa Mass Effect 2sen arvostelussani...

Suuri ero juuri ykkösen ja kahden myöhemmän kohdalla on se että ykkös Mass Effect on Roolipeli-shootteri kun taas jatko-osat ovat oikeastaan vain shoottereita.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Kallu » 20.01.2019 22:35

Silence kirjoitti:En kyllä näe tiimiläisten olevan vähä-älyisiä. Enemmänkin hyviä suport-hahmoja joita komentamalla voi helpottaa omaa etenemistään tiukoissa paikoissa.


No kyllä ne nyt hieman vajokkeja ovat, kun eivät osaa mennä coveriin vaan jäävät coverin viereen seisomaan ammuttaviksi. Coverin ottaminen on about ainoa asia, mitä tiimiläisiltä odotan, mutta ykkösessä ei vielä oikein onnistunut.

Mako edustaa samaa asiaa kuin ekan Resident Evilin ääninäyttely. Aina kun eka Mass Effect mainitaan, MAKO on ainut asia mistä koskaan puhutaan ja se on se The one reason miksi skipata koko peli. En kyllä ymmärrä. Vaikka ajettavuus onkin enemmänkin jotain mikä muistuttaa leikkisähköautolla ajamista niin se tuo kuitenkin peliin valtavasti vaihtelua. Sivutehtävät ovat toki vapaavalintaisia mutta jo päätehtävissä itse kohteeseen ajaminen tuo valtavasti vaihtelua ja hyvää maailman fiilistelyä ja esittelyä peliin.


No en minäkään ymmärrä, jos Makon takia pitäisi koko peli skipata, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri etteikö vekotin olisi kauhea ajettava ja valitettavasti Makolla ajamista on kohtalaisen paljon. Tätä olisi helpottanut kenttäsuunnittelu, joka ei olisi ollut täynnä laavaa yms instadeath hauskuuksia, joihin Mako tuntuu suorastaan hakeutuvan, ja ajo-osuuksien lyhentäminen/poistamien. Mitä fiilistelyyn tulee, niin Noveriassa Makon käyttö toimi IMO parhaiten (silloin siis kun se ei ollut rotkossa), mutta muuten ajamista oli aivan liikaa ja Makolla taistelukin oli kohtalaisen epäkiihottavaa.


Päinvastoin. Sehän juuri roolipelaamista onkin että voit Vapaaehtoisesti Kehittää keskustelukykyjäsi. Jos et, niin ei sitten. Pelaajan valittavissa. Mutta jos kehität niin tarjolla on enemmän ratkaisuvaihtoehtoja tärkeissä ja vähemmän tärkeissä tarinakohtauksissa. Tästä enemmn kohtapuolin tulevassa Mass Effect 2sen arvostelussani...

Suuri ero juuri ykkösen ja kahden myöhemmän kohdalla on se että ykkös Mass Effect on Roolipeli-shootteri kun taas jatko-osat ovat oikeastaan vain shoottereita.


Roolipelit ovat vähän muutakin (ainakin itselleni) kuin pisteiden naksuttellua. Myöhemmissä peleissä systeemi on tallella mutta ei tarvitse enää syytää neljäsosaa kaikista kykypisteistä niihin, varsinkaan kun pisteet eivät edes takaa dialogien avaamista. Jos sua miellyttää D&D tyyppiset pelit enemmän, mikäs siinä, mutta ME2 ja ME3:sen tituleeraminen pelkiksi shoottereiksi on hämmentävintä hyperboliaa mihin olen vähään aikaan törmännyt.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 22.01.2019 15:55

Mass Effect 2 (Pc)

Ensimmäisenä Mass Effect 2sessa iskee päin näköä sen korjattu... tai siis "korjattu" pelisuunnittelu. Ensimmäinen Mass Effect on pistetty leikkauspöydälle ja suurinpiirtein Kaikki mistä pelaajat olivat kitisseet on joko kokonaan poistettu tai tiivistetty lähinnä olemattomaksi vitsiksi -sen sijaan että olisivat yrittäneet korjata tai parannella. Toki mukana on paljon hyvää kuten sulavaksi hiottu ammuskelu ja ryhmäläisten komentaminen. Mutta roolipelaaminen on hahmonkehityksen osalta tiivistetty suuren- ja mahdollisuuksia antavan valikon sijasta muutaman napin yksitoikkoiseksi, neliosaiseksi, suorastaan naurettavan surkeaksi listaksi muutamaa erillaista kykyä.
Enää ei myöskään ajeta ympäriinsä suuressa science fiction universumissa, tutkimassa maailmoja ja tekemässä löydöksiä. Nyt juostaan vain tiukoissa videopeli-ampumarata käytävissä räiskimässä vihollisia seuraavan tekosyyn perässä.

Mass Effect 1ssä oli Ashleyn mainitsema repliikki Citadelin Neuvoston tornin portaikoista ja tasanteista että ne eivät varmasti ole vain näyttävyyden takia rakennettu, vaan selvästi taktisesti rakennettu suojaamaan ja antamaan hyvät puolustusasemat hyökkäyksiltä. Joka tottakai nokkelasti vihjasi pelin loppufinaalista kun pelaajan on hyökättävä torniin.
Mass Effect 2sessa koko kenttäsuunniittelu on rakennettu Citadelin tornin periaatteella. Jos ykkösessä alueet olivat oikealta maailmalta tuntuvia, siirtokuntarakennelma ja entisaikojen kulttuureiden raunioita niin Mass Effect 2sessa ihan jokaikinen alue on kuin pelaajan etenemiselle rakennettu suoraviivainen ampumarata, jatkuvilla suojamuureilla, kaasukanistereilla ja suojastaräiskimisasemilla. Ne syövät ikävästi pelaamisen kustannuksella maailman eloisuuden vaikutelmaa. Luultavasti vain Lair of the Shadow Broker-dlcn kenttäsuunnittelu tuntuu luonnollisemmalta.

Pelin kaamein virhe on kuitenkin roolipelaamisen romuttava mustavalkoinen PARAGON-RENEGADE-systeemi joka pakottaa pelaajan pelaamaan joko superhyvänä tai superpahana jos haluaa oikeasti saada hyviä tuloksia aikaan. Ensimmäisen osan harmaaseen peliin mahdollistavaa, ja pelaajan omaksi huoleksi jätettävää dialogin,charmin ja karisman kehitystä ei enää ole olemassakaan vaan jos haluat pärjätä pelissä on pelaajan kallistuttava toimimaan jommankumman ääripään keinoin, sillä saadut pisteet eivät ikinä riitä tärkeisiin ratkaisuihin jos yrität kasvattaa hahmon määräysvaltaa tekemällä vapaasti niinkuin haluat. Tämä onkin AINOA asia koko trilogiassa mitä muokkaan pelillisesti jokakerta peliä pelatessani. Save Editoria käyttäen editoin pelaajan hahmonkehitystä niin korkeaksi että voi vapaasti pelata harmaalla alueella, enkä ole pakotettu olemaan joko superhyvis tai superpahis.

Mutta se mitä Mass Effect 2nen häviää pelisuunnittelussa, se saa takaisin synkässä ilmeessä, sekä henkilökohtaisemmassa ja hahmovetoisissa minitarinoissaan. Jos Mass Effect 1 oli kuin romaanista tehty hieno, kovaa scifiä edustava science fiction-elokuva niin Mass Effect 2 muistuttaa enemmänkin rikos/noir- tv sarjaa. Tai pikemminkin novellikokoelmaa joka koostuu Pienistä lyhyen ytimekkäistä tarinoista joita kannetaan valitettavasti aika yksitoikkoisella ja kepeällä keskusjuonella eteenpäin.

Ensimmäisen pelin kirkasotsaiset galaksin pelastajat ovat poissa ja pelaajan ympärille kootaan rikollisista, murhaajista ja palkkionmetsästäjistä koottu ryhmä, josta pelaaja yrittää leipoa itselleen uskollista tiimiä. Hahmot ovat todella mielenkiintoisia ja unohtumattomia. Pahimmat ovat oikeasti häiriintyneitä sekopäitä ja kirkaisotsaisimpiakin henkilöitä edustavat hahmot lähentelevät sosiopaatin rajoja.
Rehellisesti sanottuna en tiedä kenet nostaisin erityisesti esille sillä haluaisin mainita jokaisen erikseen. Osaan sanoa vain ne hahmot jotka kaikista vähiten kiinnostivat: Ehkä koko tiimin eniten tavishahmoa muistuttava Jacob joka yritti häiritsevästi lähennellä naissherpardiania sekä täysin tiimiin sopimattoman tuntuinen mestarivaras Kasumi joka tuntuisi sopivan enemän ykkösosaan kuin kakkoseen. Toki jotkut hahmot taas joutuivat odottamaan pari läpipelukertaa että oikeasti aloin lämmetä heille, kuten palkkasoturi Zaeed joka on tarinankertomisineen ja äksyllä asenteellaan on nykyään yksi suosikeistani.

Pelilllä on myös kasa DLC lisäreitä joista Zaeedin ja Kasumin seikkailut ovat ihan ok perus ammuskelutavaraa mutta valitettavasti hahmokaksikon kanssa ei voi käydä muiden tiimiläisten lailla kunnollisia keskusteluita. Vardinkin Kasumin vakoojaseikkailu olisi ehdottomasti voinut leikkiä enemmän mahdollisuuksillaan, mutta haluan erikseen nostaa esille sen erinomaisen melodia-soundtrackin. Normady Crash Site on nimensä mukainen fiilistelevä nostalgia-tunnelmakävely ykköstä pelanneille. Overold on "ihan kiva", vaihteleva ja mielenkiintoinen sivutarina ja kulkuneuvolla varustettuna. Arrival on tyhjänpäiväinen väkisinvääntö jota ei tarvitse pelata vaikka se "petaakin kolmosen alkua". Mutta kruununa kaiken päällä on huikea Lair of the Shadow Broker dlc joka on maineensa arvoinen parin tunnin seikkailu ykköspelin Liaran seurassa. Tuntuu kuin koko kehitystiimi olisi kunnolla pistetty tekemään Shadow Broker dlctä ja kaikki on huipputavaa. Erinomainen juonenkuljetus, elokuvamaiset välinäytökset, erinomainen kenttäsuunnittelu, maisemat ja tunnelma, sekä vielä kaikki tämä upealla taistelumusiikilla varustettuna. Jos vain yksi dlc pitäisi koko joukosta valita, niin se valinta olisi helppo. Itseasiassa aloin tällä läpipeluukerralla pohtia että Shadow Brokerin henkilökohtaisempi Noir-juoni olisi voinut olla parempi Pääjuoni itse Mass Effect 2selle kuin nykyinen tvsarjan sivuseikkailulta tuntuva tekele.

Toki juonessa on paljon lähtökohtaisia asioita jotka saavat miettimään MIKSI tekijät ovat päätyneet ratkaisuihinsa. Varsinkin pelin alku, kun peli alkaa päähenkilö Shepardin kuolemalla... Vain jotta hahmo tuodaan takaisin henkiin 2 minuuttia myöhemmin. No big deal. Ja Shepardin maineikas alus, Normandy tuhoutuu... vain tullen tuntia myöhemmin takaisin kuvioihin isompana ja parempana. No big deal. Molemmat ovat juoniratkaisuja jotka olisivat sopineet paremminkin pelin cliffhanger-lopetukseksi eikä aloitukseksi. Olisi ollut todella mielenkiintoista aloittaa kolmas peli sillä että pelaaja herätetään henkiin kun paljon pelätty Reaper-invaasio olisi juuri tulossa TAI jo menossa. Ja ehkä pelaaja olisi voinut alkaa epäillä onko hänet aivopesty Reapereiden avuksi, samalla tavalla kuin Saren ykköspelissä... Mutta nyt taidan jo suunnitella liikaa Menetettyjä mahdollisuuksia...

Mass Effect 2 on kieltämättä helvetin tiukka, synkkä ja unohtumaton paketti, ikimuistoisilla hahmoilla ja loistavalla Lair of the Shadow Broker dlcssä. MUTTA se menee pelisuunnittelun uudistamisessa ja asioiden "korjaamisessa" liikaa toiseen ääripäähän, pudottaen ja riisuen aivan naurettavasti erinomaisia mutta hiomattomia ykköspelin asioita pois- tai tiivistäen niitä aivan liikaa. Peli on kuin sisarteos Deus Ex: Invisible Warille: Tekijät ovat kuunnelleet valituksia ja toivomuksia ja menneet tekemään aivan liian radikaalisia muutoksia ja suoraviivaistamisia jolloin rikas roolipelielämys on muuttunut suoraviivaiseksi ammuskelupeliksi. Myös Collector-pääjuoni tuntuu hieman väkisinväännöltä tai pikemminkin DLC-tavaralta ja pelissä keskitytäänkin enemmänkin sen hahmoihin ja maailman synkempiin puoliin. Valitettavasti tällä ratkaisulla missataan tärkeä hetki ja mahdollisuus valmistella kolmosen tulevaa invaasio-finaalia. Silti en voi kieltää etteikö peli olisi kova ja unohtumaton pakkaus.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 07.02.2019 01:17

Mass Effect 3 (pc)

Muistan ikuisesti ensimmäisen pelikertani kolmosen parissa. Heti ensisekunneilta lähtien koin peliä kohtaan outoa, etäännyttävää ja vastenmielistä tunnetta. Pitkään mietin mistä se johtui, kunnes lopulta keksin: Pelin juoni ja tapahtumat Eivät ole kirjoitettu Veteraanipelaajille, Vaan ensikertalaisille. Kaikki selitetään ja kerrotaan niin että uudet pelaajat pääsisivät kärryille. Tutut hahmot puhuvat keskenään itsestäänselvyyksiä, mistä kaikki ovat jo tietoisia, asioita dramatisoidaan vain jotta uudet pelaajat oppisivat ymmärtään missä mennään, hahmot reagoivat toisiinsa suorastaan vastenmielisen alleviivatusti jotta Uudet pelaajat pääsevät rautalankaa vääntämällä kärryille siitä mitkä ovat hahmojen suhteet. Tämä kaikki laskettuna yhteen sen kanssa että EA piti isoa kamppaniaa pelin julkaisun aikana jossa viestitettiin "Eeppisen Pelitrilogian päätösosa! JOS ET OLE aikaisemmin tutustunut pelisarjaan... niin TÄMÄ on juuri oikea peli hypätä mukaan...". En voisi vastenmielisempää ja naurettavimpaa viestiä keksiä. Sarjan veteraanit uhrataan massoille tehdyn pelisuunnitelun alttarilla. Tai noh, niin tehtiin jo kakkososassa mutta se oli niin pientä ja viatonta verrattuna kolmoseen, joka ei enää edes yritä salata pyrkimyksiään.

Juoni ja teemat ovat Mass Effect 3sessa sen sekä vahvin että heikoin lenkki. Koko Galaksi on tulessa mutta kirjaimellisesti takapuolesta revitty superase onkin yhtäkkinen deus ex-machina jolla kaikki ratkeaa. Suurin syy Mass Effect 3sen juonen kökköydelle on Mass Effect 2, joka ei tehnyt tarpeeksi pohjustusta, jos lainkaan, kolmosen finaalia varten ja nyt ollaan heikoilla jäillä kaiken suhteen. Outoa kuitenkin on se että Käsikirjoittajat tuntuvat jakautuneen kahteen tiimiin. Veteraanaista koostuva A-Tiimi hoiti keskeiset ja jo aikaisimmista peleistä tutut tarinakaaret. Nämä ovat kauniisti, huolella ja paikoitellen liikuttavasti kirjoitettuja kokonaisuuksia. Paljon hyviä tilanteita, varsin hyvää dialogia ja yllättäviä huomioita täynnä. Erityisesti Gethien ja Quarien tarina joka parhaimmillaan päättyy todella liikuttavaan finaaliin ja tuntuu siltä kuin peli olisi enemmänkin rakennettu kyseisen osuuden ympärille , eikä toisinpäin. Täytyy myös antaa pisteet miten tekijät ovat onnistuneet kirjoittamaan mukaan varsin hyvää läppää miehistön jäsenien välillä, pelaajan kävellessä ympäri Normandya.

Mutta. Kaiken muun tuntuu hoitaneen B-tiimi joka ei tiennyt mitä pitäisi tehdä ja vetivät nopean hollywood-kaavamaisen, kliseisen, tusinakäsiksen kaiken ympärille sitomaan tarinaa yhteen ja pakottamaan helppoon finaaliin. Kaikesta jää Todella etäinen ja vaivaannuttava kuva, jossa pelaaja tuntuu olevan seikkailemassa epämääräisessä sotaseikkailussa, josta on väkisin yritetty tehdä uusi Modern warfare. Homma on todella kökköä varsinkin alkupuolella. Dialogikohtaukset ovat paikoitellen heikkoja, ilman kunnollista ajatusta sisältäviä, laiskasti kirjoitettua ja välillä aivan vastenmielisen kliseisiä. Fokus on useasti ihan hukassa ja Monet Juoniratkaisut ovat suorastaan ala-arvoisen halpoja. Malliesimerkkinä tästä vaikka koko sarjan ajan Kusipäänä ollut Udina joka paljastuukin -yllätys yllätys- kamalaksi petturiksi, vaikka paljon herkullisempi ratkaisu olisi ollut tehdä tästä juuri nyt kolmosessa todella tärkeä apuri Shepardille.

Myös pelin MAAPALLO-keskeisyys häiritsee aivan helvetisti ja tuntuu niin väärältä pelisarjan teemoille ja yleiselle viestille. Mass Effectissä ei ole koskaan ollut kyse maapallosta vaan isommasta kuvasta. Miksi maapallon pelastaminen on yhtäkkiä niin tärkeää kun koko galaksi on tuhon partaalla eikä ihmiskunnan tulevaisuus ole enää yhden planeetan varassa. Tuntuu enemmänkin markkinoinosaston päätökseltä jotta voivat rakentaa mainoskamppanian pelin ympärille.. Itseasiassa, niinhän myös tehtiin. "Take the Earth Back." -jokainen pelisarjaan tutustumaton pelaaja voi todeta "Oih, en tiedä mass effectistä mutta voin räiskiä maapalloa pelastaen!". Vihaan ja inhoan myös näitä F-luokan käsikirjoituksia niin elokuvissa kuin peleissäkin, joissa ensin mielenkiintoiselta ja salaperäiseltä vaikuttava juoni paljastuukin jatko-osissa helppojen ratkaisuiden klisekasaksi: "Kokoajan olikin kyse MEISTÄ! Olemme kaiken keskiössä!" Muutenkin on ihan naurettavan surkeaa miten Shepard ja kumppanit vaativat kovaan ääneen toisia rotuja tulemaan puolustamaan Maapalloa kun toisilla planeetoilla on yhtä pahat tuhot ja hyökkäykset menossa. Hälytyskellojen pitäisi soida pelintekijöiden päässä Kun Mass effect-pelisarjan loppufinaali on sitä että juostaan Lontoon kaduilla sissisotaa vetämässä...
En voi välttää tunnetta että nykyinen Mass Effect 3 on kuin vaihtoehtouniversumin versio Oikeasta Mass Effect 3sta, missä pelintekijät tekivät kaikki Väärät ratkaisut.

Ratkaisuista puheenollen, Mass Effect 1sen luoma hieno keskustelu-dialogipyörä on yksinkertaistunut osa-osalta ja nyt muuttunut suurinpiirtein kahden napin vaihtoehtovalikoksi missä dialogivalinnat ovat luokkaa "Okei, hyvä on" ja "No joo, okeih...". Peliä puhtaalta pöydältä käynnistäessä -tai valikosta valitessa- voi jopa erikseen valita (WTF?!?!?!) tilan missä dialogivalintoja ei tarvitse edes tehdä vaan keskustelut pyörivät elokuvana. Dialogikohtauset on Selvästi rakennettu ensisijaisesti toimimaan automaattisena keskusteluna ja vasta toisisijaisena roolipelimäisenä valinta-keskusteluna. Heti alussa jo kaikki käy ärsyttävän ilmeiseksi kun Sherpard heiluu keskustelusta toiseen ja pelaajan tuskin annetaan vastata edes kysymyksiin.
Keskusteluvalintojen suoraviivaistaminen ja vähentämisen lisäksi on kolmososa vähentänyt myös pelaajan tekemiä pelillisiä valintoja. Homma käy turhauttavan selväksi heti toisessa tehtäväosiossa Marsissa kun Liara liittyy tiimiin eikä pelaajalla ole mitään osaa siinä ketä hän valitsee toiseksi tiimiläiseksi, vaan peli automaattisesti heittää James Vegan pois tiimistä ja suosii Ashleytä. Ja homma tapahtuu uudelleen kun Garrus tulee mukaan ja Liara lentää "tekosyyllä" pois tiimistä...

Sama jatkuu kun kohdataan edellisten osien ratkaisuja. Ei ole mitään väliä mitä olet aikaisemmin päättänyt. Jos Et istuttanut auringonkukkasia kukkaruukkuun ykkösessä, niin siellä ne nyt kuitenkin ovat tavalla tai toisella. Asia X tulee joka tapauksessa tapahtumaan millilleen samalla tavalla. Joku toinen vain joko tekee sen jos vaikka henkilö Y ei olekaan enää elossa. En ole varma onko ratkaisut tehty tekijöiden laiskuuden vai kiireen takia. Haluan uskoa että Kiireen, sillä erityisesti KAIKESSA alkupuolen tapahtumisissa haiskahtaa kiire, helpon tien valinta ja suoraviivaiset ratkaisut. Luultavasti alku on viimeisenä peliin rakennettu osio. Onneksi kakkososan hirveästä Paragon-Renegade pisteytyssysteemistä on luovuttu ja pelaaja voi pelata huomattavasti vapaammin hahmoaan ilman pelkoa pisteiden menetyksestä.

Se että Shepard alkaa murtua mahdottoman tuhon edessä on erinomainen lisä hahmoon, mutta taustalla kummitteleva pikkupojan kuolema on tyhmä ja heikosti toteutettu. Shepardilla ei ole mitään tekemistä pojan kuoleman kanssa. Jotta juttu olisi toiminut Sherparin olisi itse pitänyt olla syy siihen että poika menetti henkensä. Ai niin, hups, taisin nyt vaatia liikaa Mass Effectiltä. Mass Effectit eivät hienoja tarinoita varten, vaan yksinkertaisia ammuskelupelejä missä juostaan joka viides minuutti eri tekosyyllä ampumaan niin kauan että vihollisaallot loppuvat. Jos haluat tarinaa, niin katso elokuva. Eiku lue Kirja. Eiku kuuntele kansansatu. Eiku katso luolamaalaus.

Pelin tämänkertainainen squad perustuu ykköspelin suosikkihahmoihin joiden joukkoon on lisäty nyt vain kolme uutta ja varsin tylsää hahmoa. Protean Javek (joka ei näytä ollenkaan ykköspelin tulkinnalta Proteaneista) on "mielenkiintoisin" mutta kuitenkin aika mitäänsanomaton olento jonka paras anti on hahmon huomiot maailmasta. Lihaskimppu James on kivan symppis ja hyödyllinen taistelukentällä ja vaikka Freddie Prize Jr tekeekin hyvää työtä ääninäyttelyssä niin hahmo jää tylsän harmaaksi ja jotenkin vain vääräksi Mass Effect peliin. Robottiruumiin saanut EDI on suorastaan vastenmielistä fanserviseä ja yliseksillistämistä, joka saa melkein oksentamaan. Toki homma olisi toiminut... mutta kuten aina, Toteutus ratkaisee. Ja yliseksillistämisestä puheenollen... Ashley ei enää näytä Ashleyltä vaan lähinnä pornoelokuvan versiolta hahmosta Silikoonirintoineen, huulineen, lyhythameineen ja meikkeineen. Onneksi käytin modia joka poisti hahmon ylimeikatun pornopaskan ja antoi naturalistisemman ilmeen. Kokoonpano on kuitekin kaikenkaikkiaan varsin tylsä ja pettymys jossa pelataan varman päälle eikä mielenkiintoisia yllätyksiä ole enää luvassa. Sama koskee kaikkia muitakin pelin Uusia hahmoja. Kukaan ei erotu edukseen ja kaikki hukkuvat tasapaksuun harmauteen. Arkivihollinen Kai Leng on uskomattoman tylsä ja mielenkiinnoton ninjapahis, kun taas Normandylle tuleva toimittajanainen(?) Diana Allers on IGN-pelisivuston toimittaja jonkinlaisessa... ööh... Fanservice juttuna.. Ööö, olen todella hämmetynyt ja ihmeissäni tekijöiden ajatuksenjuoksusta. Oliko jollain Biowarella suhde IGNn toimittajatyttöön vai onko tämäkin EAn laskelmoitua nörttipelaajien kosiskelua? Hienoa kuitenkin että Kolmas Mass Effect on ensimmäinen jossa Lance Henrikseniltä on vaadittu Oikeasti näyttelemistä eikä unissaan dialogin lukemista. Ääninäyttelijät ovat kuitenkin olleet läpi koko sarjan erinomaisesti castattuja ja ohjattuja. Shepardeista Jennifer Halen naisSherpard on ehdoton suosikkini rikkaan ja moniväreisen roolisuorituksensa ansiosta.

Yllätyin siitä miten mitäänsanomaton kolmososa on musiikkien suhteen, varsinkin kun kahdella aikaisemmalla pelillä on todella erinomaiset soundtrackit. Yhtä tai kahta keskeistä teemaa lukuunottamatta mitään mieleenpainuvaa ei ole tarjolla. Usein musiikkia ei ole edes taustalla ambient-tunnelmaksi. Mutta sen sijaan Peli soittaa jopa liian paljon edellisten osien musiikkeja. Varsinkin kakkospelin hahmotehtävien musiikkeja käytetään runsaasti. Eikö säveltäjillä ole ollut aikaa tehdä kappaleita? Onko joku säästellyt budjetissa? Tuntuu todella outoa kuunnella esim Mordinin teemaa ihan eri pelin random ammuskelutehtävässä. Musiikista puheenollen... Koen todella laiskaksi ja sokeaksi Illusive Manin teemamusiikin jatkuvan soittamisen kun mies on ruudulla. Mass Effect 2sessä sitä käytettiin taidokkaasti koska keskusteluiden näkökulma oli aina Illusive Manin luona. Nyt mies ilmestyy kuvioihin vain videokeskusteluissa ja korruptoituneena mutta kappaletta vain soitetaan automaattisesti koska "Oho illusive man on ruudulla". Olisivat Edes tehneet uuden variaation kappaleesta missä vihjattaisiin miehen aivopesusta...

Peli julkaistiin selvästi kiireellä ja viimeistelemättömänä ja siitä huutaa vielä seitsemän vuotta myöhemminkin valtava bugisuus. Dialogin äänet katoilevat, pahimpana Taylorin ääni, joka kuuluu melkein ei koskaan. Välillä päät kääntyilevät ihan vääriin suuntiin keskusteluissa ja välillä kamera heilahtaa oudosti irti pelaajasta. Myöskin taisteluissa pikavalintavalikko jumittuu oudosti kesken kaiken, eivätkä nappulat toimi. Puhumattakaan yleisestä, koko pelin fiiliksestä että kaikki on tosi tunnelmatonta ja elotonta. Kuin katsoisin raakaleikkausta elokuvasta, missä kaikki ei ole vielä kohdallaan.

Itse toimita on kuitenkin varsin hyvin toteutettua -varsinkin tulitaistelut Cerberuksen sotilaita vastaan on koukutavaa tavaraa. Sotilaat ovat päälekäyviä, monipuolisia ja erilaisia lähestymistapoja- ja liikkeitä käyttäviä. Tosin osa ihailusta rapisee nopeasti pois kun Turianien Husk-versiot tuntuvat käyttävät paikoitellen samoja copy-paste liikkeitä... Niin, ja Cerberuksen kommandojen heittämät savukranaatit ovat upean näköisiä.... Niinkauan kunhan et liiku sivusuunnassa. Muutoin paljastuu niiden kökkö 2d ilme. Kehuja täytyy antaa erityisesti Pelaajan liikkumiseen, joka on hiottu sujuvaksi ja helpoksi. Enää ei ole pelkoa jumittumisesta väärään asentoon suojautumisen yhteydessä tai kakkosen kamalasta suorasta juoksusta, vaan kaikki tuntuu tapahtuvan kätevän sujuvasti. Kenttäsuunnittelu on myös huomattavasti parempaa kuin kakkosessa. Vaikka kaikki alueet ovatkin ampumaratoja edelleen niin ne tuntuvat nyt paljon luonnollisemmilta ilmeensä, fiiliksensä ja monitasoisuutensa osalta.

Pisteet myös Biowarelle siitä miten he pelastivat koko sarjan korjaamalla alkuperäisen, umpipaskan pelintuhooja-alkuperäislopetuksen korvaamalla sen Laajentavalla, ILMAISELLA DLCllä. Mitään ei poisteta, mutta asioita selvennetään, pohjustetaan ja kerrotaan paremmin. Isoin ero korjauksen ja alkuperäisen välillä on varmaankin se että pelattuani pelin alunperin alkuperäislopulla läpi, en enää ikinä halunnut palata pelisarjan pariin, jonka lopetus tuntui keskisormen näyttämiseltä faneille. Extendet cut puolestaan saa haluamaan palata takaisin.

DLCeistä puheenollen... Itse olen pelannut vain From Ashes dlctä(siis extendet cut-lopetuksen lisäksi), jonka kiroillen ostin yhdessä pelin julkaisun yhteydessä. Kyseessä ei millään tavoin ole oikea DLC vaan kauppaversiosta röyhkeästi irti leikattu minimuotoinen ammuntatehtävä joka tuo Shepardin tiimiin elävän Prothean-lajin edustajan. Itseäni eniten kiinnostavat DLCt ovat Arian kodinvaltausta käsittelevä Omega ja Chtulhu-fanfiction Leviathan, mutta molemmat maksavat nykyäänkin aivan naurettavan paljon Originissa. Paljon himoitsevani Omega on 15€ maksava dlc vaikka emopeli olisikin 2€ alennuksessa. Haistakaa paska! Kivoja hetkiä ja tilannekomediaa tarjoava Citadel-dlc ei ole edes käynyt mielessäni. Ehkä minun pitäisi löytää keino ladata dlct vaikka laittomasti... Jos se on edes mahdollista. Kaikki kun toimii nykyään Originin alla.

Käytin ensimmäistä kertaa modia nimeltä EGM - Expanded Galaxy Modia joka säätää kaikkea pientä mikromanagerointia ja valinnanvapautta kaluston suhteen. Mm pelaaja voi valita itselleen Normadylle seniorimiehistön ja päättää aluksensa turvamiehistä, kalustaa ruumaa sukkuloilla ja taisteluroboteilla ja parhaana kaikesta: valita omaa taisteluasuaan kymmenistä vaihtoehdoista ja hienosäädellä näitä vaikka kuinka. Niin, ja matkustaa Omega4-relayn kautta Mass Effect 2sen lopputapahtumapaikalle ja paljon muuta... Modi menee niin huomaamattomasti kokonaisuuteen etteivät uudet pelaajat edes tajua sen olevan fanityötä. Suosittelen vahvasti. Homma alkaa jälleen muistuttamaan kivasti ensimmäistä Mass effectiä valinnanvapauksien suhteen.

Näin kaikki kolme peliä putkeen pelanneena on surullista huomata miten sarjasta on osa osalta vähentynyt Biowaren seikkailuhenkinen roolipeli (Baldurs Gate, Knights of the old rebuplic, Jade Empire, Mass Effect 1, Dragon Age Origins) ja tilalle tullut tusinatuotettua kolmannen persoonan toiminta-räiskintää. Ykkösosan avaruusooppera-roolipelistä ei ole juuri enää mitään jäljellä ja tilalle on noussut yhä vain suoraviivaisempi, massoja nuoleva, yksinkertaistettu käytävissä ja sotaympäristöissä tapahtuva sotilasshootteri. EA osti Biowaren ensimmäisen Mass Effectin ilmestyisen aikoihin vuonna 2007 ja ison julkaisijan tuomat tuotantoarvot ovat Mass Effect 2sesta alkaen olleet korkealla mutta samalla Roolipelimäisyys ja seikkailuhenki on pyyhitty maton alle suoraviivaisen kolmannen persoonan räiskinnän tieltä.
Mass Effect 3 ei ole enää Biowaren roolipeli vaan EAn kolmannenpersoonan räiskintäpeli jolla on Biowaren vaatteet päällään. Suurinpiirtein joka toisen suunniteluratkaisun voi kyseenalaistaa ja Focus on usein kateissa. Peli on selkeästi tehty valmiiksi liian nopeasti, liian tiukalla aikataululla Ja vaikka ammuskelu on kieltämättä ihan kivaa, niin se ei ole se syy miksi aloin Mass Effectiä pelata -tai edes se mitä Alkuperäinen Mass Effect oli... Ollakseen eeppinen päätös tärkeälle trilogialle, on suorastaan pelottavaa miten vähän olin kiinnostunut pääjuonen tapahtumista.... En vihaa Mass Effect 3sta, se on "varsin mukiinmenevä räiskintäpeli" jolla on dramaattiset hetkensä -Mutta peli tuntuu enemmän EAn checklistan ja markkinatutkimuksen tulokselta, mihin Bioware on onnistunut ujuttamaan muutaman oman juttunsa mukaan. Siinä on paljon jotain jotain todella vastenmielistä, sarjan juuret unohtavaa, mutta väillä myös jotain todella hellyttävää fanien kunnioitusta. Varmaankin kaikki se mistä ylempänä avauduin...
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Gigante » 07.02.2019 08:24

^ Aika pitkälti samoilla linjoilla itsekin. Itseänikin otti päähän kun Ashley, Liara ja EDI olivat kuin jostain fanin kyhäämästä pornoleffasta kuin mitä itse pelistä. Kyllä EDIn kehonhankinta muutoin toimi tarinallisesti, mutta olisin kaivannut jotain käytännöllisempää enkä "seksibottia Jokerille".

Jo ekalla pelikerralla haisi pelin sivumissioista (ne jotka koostuvat edellispelin kumppaneista) pienenpuoleinen sama pohjakaava. "Mene planeetalle, tapaa kumppani/tämän korvikehahmo, pistä paukkumaan ja kumppani joko selviää lopun yhteenotosta tahi kuolee." Vaikka myönnän toki, että olin Gruntin kohdalla aikas varpaisillani.

Muutoinkin koko Riipijöiden/Reapereiden suuri suunnitelma, joka on on mukamas "liian monimutkainen ymmärtää" oli niin harvinaisen epälooginen, että jopa itsekin pidin sitä typeränä.


En tiedä olinko vain onnekas, vai osaanko vain katsoa joitain pieniä graafisia häikkiä läpi sormien. Kut itselleni ei pahemmin ekalle pelikerralle kummoisia grafiikkabugeja sattunut, vaikka aloitin pelin peluun julkaisupäivänä.


Mietityttää olisiko peli muuttunut paljonkin, jos sitä alkup. käsistä (johon kakkosessa vähän oikeasti pohjustettiin) oltaisi käytetty...Tuskin ehkä pelillisesti ainakaan.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 07.02.2019 11:19

Gigante kirjoitti:^ Aika pitkälti samoilla linjoilla itsekin. Itseänikin otti päähän kun Ashley, Liara ja EDI olivat kuin jostain fanin kyhäämästä pornoleffasta kuin mitä itse pelistä. Kyllä EDIn kehonhankinta muutoin toimi tarinallisesti, mutta olisin kaivannut jotain käytännöllisempää enkä "seksibottia Jokerille".

Entistä vastenmielisempää se on siksi että ekassa osassa hahmot näyttivät todella luonnollisilta. Naishahmojen -hissikyydissä tirkistelemäni- sivuprofiili oli normaalinoloinen, riippurintainen ja huonoryhtisen näköinen. Ainoastaan Liara oli viettelevän oloinen ja sekin tarkoituksella. Kakkosesta eteenpäin asiat alettiin suunnitella seksikkäästi. Kolmosessa kaikilla on DD-rinnat ja superkireät vaatteet jotka eivät jätä mitään arvailujen varaan. Siis hyi helvetti miltä Edi näyttää. Ja tämän sanon Minä, joka olen pervo naisten suhteen kuin kuka tahansa toinen... öh pervo.

Muutoinkin koko Riipijöiden/Reapereiden suuri suunnitelma, joka on on mukamas "liian monimutkainen ymmärtää" oli niin harvinaisen epälooginen, että jopa itsekin pidin sitä typeränä.

Reapereiden juttu on niin simppeli että siinä ei ole mitään monimutkaista. "Orgaaniset ja synteettiset eivät voi elää yhdessä". Hups. PAITSI että koko sarjan viesti on ollut Yhdessäelo orgaanisten ja synteettisten välillä. Gethitkin olivat kolmosessa Sherpardini uskollisia kavereita... mutta silti saatanan pikkupoika väittää vastaan että "Ei toimi."


En tiedä olinko vain onnekas, vai osaanko vain katsoa joitain pieniä graafisia häikkiä läpi sormien. Kut itselleni ei pahemmin ekalle pelikerralle kummoisia grafiikkabugeja sattunut, vaikka aloitin pelin peluun julkaisupäivänä.

Katsoit läpi sormien. Itselläni niitä on tullut jokaikisellä pelikerralla vastaan. Pahimmat silloin julkaisun yhteydessä, ennen patchien julkaisua.


Mietityttää olisiko peli muuttunut paljonkin, jos sitä alkup. käsistä (johon kakkosessa vähän oikeasti pohjustettiin) oltaisi käytetty...Tuskin ehkä pelillisesti ainakaan.

Ei Biowarella ole kyllä ollut mitään alkuperäiskäsistä. Jokainen osa on selvästi tehty omana juttunaan, sen enempää seuraavaa suunnittelematta etukäteen. Kakkosessa se vielä menee läpi mutta kolmosessa kun juonilankoja pitää alkaa yhdistää, ollaan pulassa. Niinhän se aina menee. Disneyn Star Wars trilogian kolmas osa on siksi ihan kusessa koska juonessa ei ole kirjaimellisesti enää mitään mihin mennä...
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Gigante » 07.02.2019 11:50

Silence kirjoitti:
Ei Biowarella ole kyllä ollut mitään alkuperäiskäsistä. Jokainen osa on selvästi tehty omana juttunaan, sen enempää seuraavaa suunnittelematta etukäteen. Kakkosessa se vielä menee läpi mutta kolmosessa kun juonilankoja pitää alkaa yhdistää, ollaan pulassa. Niinhän se aina menee. Disneyn Star Wars trilogian kolmas osa on siksi ihan kusessa koska juonessa ei ole kirjaimellisesti enää mitään mihin mennä...


Miten minä taas muistan, että eräs ainakin ideavaiheella ollut lopetus, olisi ollut jotain siihen tyyliin että reaperit olisivat kasanneet resursseja jotain toista vielä suurempaa uhkaa/ilmiötä vastaan (johon kakkosessa viitattiin tällä erään planeetan auringolla joka oli alkanut kuolla ennen aikojaan ). Loppu olisi sitten jäänyt pelaajan valinnan vapaan, tuhoaako nämä galaktiset kalmarit tai liittoutuuko näiden kanssa ja mänee kohtaamaan tämän uhan. Loppu olisi jäänyt tällöinkin hivenen auki tvs. Mutta loppujen lopuksi päädyttiin sitten tähän nykyiseen...ja sitten jälkijunassa paikkailtuun versioon.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja Silence » 21.02.2019 23:40

RESIDENT EVIL 2 (Dolphin, Gamecubeversio)

Tarkoitukseni oli pelata peli omistamallani PC versiolla läpi mutta sen toimiminen nykykoneessa on todella vammaisen vaikeaa. Kakkosvaihtoehtona oli japanilaisen korjattu pc versio mutta myös sillä oli ongelmia. Yritin saada kahdella ps1 emulaattorilla pelin pyörimään kunnolla mutta lopulta ajauduin itseasiassa Parhaimpaan ratkaisuun, mikä olisi pitänyt olla jo ykkösvaihtoehtona: Nintendon Dolphin emulaattorilla gamecubeversion pelaaminen. Vaikka taustat jäävätkin offkorse pikselimössöksi niin hahmot ovat 1080p tarkkoja ja gamecube versio tarjoaakin parhaimman version nykypelattavaksi. Ainoat erot ovat että pelin aloitusruudussa on eri (typerämpi) ääni lausumassa pelin nimen. Plus cgi-välivideot tuntuvat muita versioita (paitsi N64) paljon huonommalla laadulla pakatuilta.

Koska ykkönen oli tuoreessa muistissa vain puolitoista kuukautta sitten tapahtuneen läpipeluun ansiosta, yllätyin miten paljon kakkosen pelisuunnitelu on tarkalleen rakennettu ykkösen päälle. Poliisiasema käyttäytyy hyvin samalla tavalla tasosuunnittelun ja avautuvien reittien osalta kuin kartano. Peli tuntuu nojaavan tähän mutta rikkovan samankaltaisuutta tekemällä eri ratkaisuja yksityiskohdissa, kuten esim esittelemällä Lickerin kaltaisen vaarallisen vihollisen hyvin aikaisessa vaiheessa ja pistämällä pelaajan hetimiten useampaa zombia vasten. Itseasiassa ainoa vaihe kun kärsin ammustenloppumispelosta oli poliisilaitokselle saapumisen aikoihin kun piti "puhdistaa" käytäviä esteistä. Heti poliisiaseman siivouksen jälkeen en enää kertaakaan kärsinyt ammuspulasta vaan ihan yllätyin miten inventaarioni oli täynnä niin haulikon kuin magnumin kuteja, kuin myös ink ribboneita, vaikka pelasin peliä sen "vaikeimmalla" vaikeusasteella eli Normalilla.

Poliisiasema itsessään edustaa kuitenkin kaikkea sitä hienoa mitä Pelisarja voi parhaimmillaan olla. Pikkuhiljaa avautuvaa labyrinttia joka nyt tuntuu vain pikkaisen laimennetulta versiolta ykkösen kartanosta. Eteneminen on kuitenkin hyvin suunniteltu ja jokainen zombie on oma pulmansa. Missään vaiheessa en myöskään tuntenut olevani hukassa sen suhteen mitä seuraavasi piti tehdä vaan peli löysi luonnollisen oloisen tavan siirtää pelaajalle tarvittava tieto tai vihjata yllättäen esimerkiksi "kellotornista" vastaan tulevalla muistiolla kun pelaaja saattoi jo hyvinkin olla unohtanut koko paikan missä kävi ehkä tuntia- paria aikaisemmin.
Sydämmeni sulaa aina S.T.A.R.S.in toimistossa mikä on rakkaudella ja kunnioituksella tehty ykköspeliä kohtaan, jopa seinällä olevaa tiimin ryhmäkuvaa myöten.

Pelasin pelin Original Mode pelitilaa käyttäen Leonin A kamppanilla ja Clairella Bn. Tekijöiden nerokas ratkaisu kertoa samaa tarinaa kahdesta näkökulmasta voisi ylistää ja tavallaan ylistänkin, mutta toisessa vaakakupissa on se fakta että ratkaisu on taatusti syntynyt siitä heräämisestä että "Voi paska, meidän peli on ihan helvetin lyhyt!". Leonin A skenaarion läpäisin vajaassa neljässä tunnissa ja rehellisesti sanottuna peliltä puuttuu kokonaan kunnollinen keskikohta ja loppuosiokin on vain sutaistu kasaan. Poliisilaitos on huolella suunniteltu ja ykkösen rakennetta käyttäen rakennettu timanttinen kokonaisuus. Mutta tämän jälkeen peli on aika lailla siinä. Vuorossa on supernopea viemäriosio jossa vihdoin tarjotaan tarinaa, mutta pelillisesti ei ole oikein mitään muuta haastetta kuin Birkin hississä ja loppuhuipennus Umbrellan tutkimuslaitoksessa tuntuu taas viemärin tavoin nopealta läpi-pikajuoksulta joka ei tarjoa strategiaa tai haastetta missään muodossa kun edes ammuspulasta ei tarvitse kärsiä. Alkuperäinen RE onnistui pitämään painetta loppuun asti ja pitämään fokuksen jatkuvasti kasassa viimemetreille saakka. Poliisilaitoksen jälkeen vain huomasin juoksevani huolettomasti eteenpäin. Edes loppuhuipennuksi tarkoitetussa laboratoriossa ei ole yhtään mitään juonellisesti kutkuttavaa kuten vaikka päiväkirja/tukimusmerkintöjä jotka boostaisivat tunnelmaa ja ennakoisivat vaikka oudosta perhoshirviöstä. Tekijät tuntuvat unohtaneen että peli kaipaa kyllä muutakin kuin pari hirviötä siellä täällä. On myös aika epämääräistä MITÄ Leon ja Claire oikein yrittävät tehdä? Poistua kaupungista, joo, mutta yhä syvemmälle maan alle meneminen ei tunnu ihan loogiselta ratkaisulta siihen.

Ilkeänä B skenaarion voisi luokitella vain saman toistoksi mutta tekijät ovat nerokkaasti rakentaneet sen yhteen "samaan aikaan tapahtuvaksi" osioksi mitä ruokitaan omalla juonikuviolla, omalla päävihollisella ja muutamalla uudella alueella jotka kutkuttavasti istuvat yhteen jo pääpelissä nähdyn kanssa. Suorastaan outoa miten tällainen törkeä saman toisto voikin tuntua näin hyvältä ja nokkelalta. Kieltämättä suurimmat koukut B skenaariolle on sen uusi asioiden rytmitys ja ennenkaikkea T-1000 vainoaja, Mr X jonka henkilöllisyys pidetään nokkelasti salassa finaaliin saakka. X tulee juuri ahdistavasti häiritsemään pelaajaa kun sitä vähiten odottaa ja saa jo kertaalleen läpikäydyt tilat tuntumaan jälleen vaarallisilta alueilta.

Tuntuu myös vähän absurdilta että tekijöiden suurin inspiraatio ykköspelin ohella kakkoselle on aivan selvästi ollut.... Terminator 2. RE 2 on itseasiassa melkein kuin James Cameron tekemässä zombielokuvaa. Kaikki designistä tyyliin on kuin Cameronilta. Ideana kuulostaa kyllä oudolta mutta homma kieltämättä toimii ja antaa oman persoonansa pelille.

Toivoisin että zombeja olisi useampaa erilaista. Varsinkin ulkonäköisesti. En todellakaan usko että pelkkä tekstuurien vaihtaminen olisi ollut iso homma tekijöillä. Nyt vastaan tuli usein absurdeja hetkiä kuten kerran poliisiasemalla kun olin ampunut viisi kohti tullutta zombia hengiltä ja pum pumin jälkeen katsoin näitä makaamassa maassa ja siinä oli Viisi tismalleen identtistä, ruskeapaitaista zombieta. Kamoon.
Itse Monsterisuunnittelu on hyvää mutta vaihtelevuutta saisi olla Enemmän. Licker on kivan näköinen ja vaarallinen kuin mikä mutta tämän ja Birkinin lisäksi tarjolla ei ole kuin mitään sanomattomat kasvi-hirviöt sekä outo koi-perhonen joiden potenttiaalia ei käytetä MITENKÄÄN hyödyksi, vaan lätkäistään vaan pelaajan eteen. Birkinistä olen kuitenkin aina tykännyt. Hahmossa on rohkeasti vedetty kunnolla överiksi suunnittelu ja tykkään siitä miten absurdiksi hahmon jatkuva muuttuminen menee.

Välivideot ovat nykyäänkin elokuvallisen näyttäviä, kiitos erinomainen kuvauksen, leikkauksen ja ohjauksen. PClle ilmestyneessä uusiojulkaisussa välivideot ovat kuulemma korkeamma resoluutiolla ja olisin kyllä halunnut sellaise jo tähän gamecuveversioonkin. Musiikkia on pakko kehua. Se on selvästi tehty täysin eri tyylillä kuin alkuperäisessä ja kuulostaa enemmän toimintaelokuvan eeppiseltä musiikilta kuin ykkösen pienimuotoiselta kauhuelokuvalta, mutta sopii epämääräiseen selviytymistunnelmaan hyvin. Toiminnallisissa osioissa soi hyvin vahvat toimintamusiikit kun taas kauhu on enemmänkin yhden tai kahden nuotin venyttelyä. Vastapainona näille mukana on tottakai aitoon japanilaiseen tapaan kauniita ja haikeita melodioita kuten Leonin ja Adan musiikit ja A skenaarion kaunis lopputekstimusa. Jostain syystä en kuitenkaan koe äänimaailmaa isoja efektihetkiä lukuunottamatta yhtä toimiviksi kuin ykkösessä. Ehkä mahtipontisuus vain syö sen tehoa.
Ääninäyttely vaihtelee ihan ok:sta ihan hyvään. Clairen Alyson Court on hieman kaksijakoinen sillä äänellä tuntuu olevan kaksi vaihdetta: Lapsekas tai aikuisen vakava. Courtin suoritus ei ole vielä lähellä sitä laatua mitä esim Code Veronicassa kuullaan. Leon on mielenkiintoinen persoona äkäisen asenteensa ansiosta, mutta huomasin että hahmolle on kirjoitettu varsinkin alun introelokuvaan rasittavan ärsyttäviä "anime duppaus"-ajatusääniä "Oh boy", "what are these things". Ääninäytttelijöistä paras on Adan ääninäyttelijä Sally Cahill joka tuntuu oikeasti saavan monisävyisen roolisuorituksen aikaiseksi. Siihen on hyvä syy miksi juuri Court ja Cahill ovat vaivalla hommattu useamman kerran mukaan. Yllättävää on myös se miten hyvää työtä käsikirjoittajat ovat tehneet juonen eteen. Suoraviivaisuudesta huolimatta pelissä tapahtuu paljon ja hahmodraama toimii yllättävän hyvin. Clairen isosisko-draama on kivaa ja Leon tykkää Adasta-juonikuviossa on jotain todella kutkuttavaa ja koskettavaa. Ja ääninäyttelijät oikeasti palvelevat musiikin ohella tätä.

Resident Evil 2 on hieno peli mutta poliisilaitoksen jälkeen peli muuttuu pelkäksi pikajuoksuksi finaaliin ja toivon oikeasti että Remake on puuttunut tähän osa-alueeseen peliä ja luonut jotain uutta sekä viemäristöön että ennenkaikkea lopun laboratorioon. Pelin pituutta on yritetty korvata saman asian toistolla eri näkökulmasta ja kerrankin se oikeasti toimii.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 26.04.2019 05:59

Devil May Cry 5

"Kaikenkaikkiaan Devil May Cry 5 on sarjalle juurikin se jatko-osa, jota se on kaivannut kolmososasta lähtien"

Arvostelu
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Peliarvostelut

ViestiKirjoittaja PT2 » 24.05.2019 11:16

Sekiro: Shadows Die Twice: Linkki

Vaikka Dark Souls onkin loppuunkäsitelty, ei se silti tarkoita että From Softwaren tarina olisi ohi. He vain halusivat vaihtelua, he halusivat kokeilla jotain uutta. Jotain, missä kuolema ei olisikaan välttämättä loppu. He halusivat luoda Sekiro: Shadows Die Twicen.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron