Mikä peli menossa?

[whatever]

Pelaillut tässä pitkän, lähes vissiin 15 vuoden tauon jälkeen N64:lla Perfect Darkia vaikeimmalla Perfect Agent -moodilla. Ollut koukuttavaa puuhaa, vaikka voin nyt viimein selkeästi päättää GoldenEyen olevan se Raren parempi FPS.

Jos löytyy toinen ohjain, niin kokeileppa huvikses pelata kahdella ohjaimella: https://youtu.be/Qsup2w4rQxE?t=283

[Joni Ahonen]

Pelaillut tässä pitkän, lähes vissiin 15 vuoden tauon jälkeen N64:lla Perfect Darkia vaikeimmalla Perfect Agent -moodilla. Ollut koukuttavaa puuhaa, vaikka voin nyt viimein selkeästi päättää GoldenEyen olevan se Raren parempi FPS.

Jos löytyy toinen ohjain, niin kokeileppa huvikses pelata kahdella ohjaimella: https://youtu.be/Qsup2w4rQxE?t=283

Oho, nykypäivän ohjaustyyli ollut siellä aina olemassa! Harmi kun asunnolla ei ole toista ohjainta nyt, kokeilisin kyllä.

[Salem]

Olen jo ehtinyt melkein unohtamaan pelanneeni tämän aikoinaan Wii U:lla. Vihasin peliä ja pidin sitä yksinkertaisesti tylsänä, josta en juurikaa pysty muistamaan enää yhtikäs mitään. Luulen vahvasti etten vain ole Project Zero -pelien ystävä muutenkaan, kun ainakaan tässä nähnyt ripaustakaan mikä näissä pitäisi viehättää.

Muistan itse asiassa kuinka minua harmitti sinun puolestasi, kun olit niin intona pelin saamisesta (muistanko oikein että onnistuit nappaamaan jopa fyysisen version?), vain todetaksesi ettet pitänyt pelistä ollenkaan. En todellakaan suosittelisi tätä ensikosketukseksi sarjaan, mutta on tässä toisaalta sen verran samaa muidenkin kanssa, että melko varmaksi voi sanoa ettei ne loputkaan kolahda jos tämä ei maistunut millään mittapuulla.

[Joni Ahonen]

Olen jo ehtinyt melkein unohtamaan pelanneeni tämän aikoinaan Wii U:lla. Vihasin peliä ja pidin sitä yksinkertaisesti tylsänä, josta en juurikaa pysty muistamaan enää yhtikäs mitään. Luulen vahvasti etten vain ole Project Zero -pelien ystävä muutenkaan, kun ainakaan tässä nähnyt ripaustakaan mikä näissä pitäisi viehättää.

Muistan itse asiassa kuinka minua harmitti sinun puolestasi, kun olit niin intona pelin saamisesta (muistanko oikein että onnistuit nappaamaan jopa fyysisen version?), vain todetaksesi ettet pitänyt pelistä ollenkaan. En todellakaan suosittelisi tätä ensikosketukseksi sarjaan, mutta on tässä toisaalta sen verran samaa muidenkin kanssa, että melko varmaksi voi sanoa ettei ne loputkaan kolahda jos tämä ei maistunut millään mittapuulla.

Joo fyysisen limited edition -version omistin, jonka myyminen näin jälkikäteen vähän harmittaa, kun arvo noussut suuresti. No sain muistaakseni myynnissä melkein omani takaisin. Jotenkin onnistunut mielestä pyyhkiytymään koko tämä tapaus.

[Gigante]

Törmäsin tuohon kyseiseen Project Zeroon tässä Nekocon-viikonlopun aikana myyntipöytäsalista, mutta voi perkele kun tuosta pelistä olisi saanut pulittaa Switchille yli viisi kymppiä ja Pleikkarille yli seitsemän kymppiä!? Ei todellakaan ollut innostusta ostaa peliä tuohon hintaan, varsinkin kun tiedän etukäteen ettei se ollut edes fanien keskuudessa supersuosittu osa. Varmaan harkitsisin sitten digiversiota jostain superalesta, jos pelisarjaan löytyisi yhtään enempää kiinnostusta, kun ottaa huomioon että pelin kolmesta ekasta osasta vain kolmonen osasi pelottaa oikeasti vaikka se oli mekaniikoiltaan/sisällöltään kahta edellistä peliä heikompi tapaus.

....

Batman Arkham Cityä tuli tuossa hieman aloiteltua, kuin myös Monster Hunter Risen Sunbreak-laajennusta, mutta Switcille tuli samalla korkattua eräs hivenen oudompi pelitapaus kuin Gal*Gun2 .

Miten hitossa tuosta pelistä voisi selittää mitään ilman että se kuulostaa aivan väärältä, vaikka sekin "väärä" on tavallaan oikeassa?...
Noh, peli on japanilaisella anime-fanservicellä kuorrutettu ammuskelu+deittisimuhybridi, jossa ideana on...ampua feromoneilla varustetulla pyssyllä pelihahmoa kohti rynniviä koulutyttöjä+naisopettajia, jotka demoni on riivannut ja jotka ovat muuttuneet pelaajaa kohtaan super-rakastuneiksi/himokkaiksi? Jalat veteläksi vetävän ekstaasin aiheuttavat ammukset tulevat tarpeeseen, sillä muuten söpön neitolauman rakkaudenosoitukset vievät pelaajalta energiat tai jotain. Peli on erittäin NSFW , mutta tavallaan ei ole myöskään mitään pornoakaan, vaikka on sisällöltään erittäin seksuaalisesti ladattu, puhumattakaan kaupasta löytyvistä lukuisista vaatetus-dlc:stä.

Saas nähdä mitä hittoa tästäkin seuraa.

[PT2]

Alotin taas pitkästä aikaa Sims 4:n kun se on niin sopivan aivotonta höttöä. Rentoa pelaamista, jossa helppo tehdä mitä tykkää. Tuommoseksi viiden euron peliksi varsin hyvää viihdettä.

Lisäksi olen tässä pelaillut Green Helliä, eli "viidakossaselviytymissimulaattoria". Ihan jees peli, mutta kokoajan saa kytätä Wikistä mitä tehdä ja mitä ei tehdä, koska kuten muutkin selviytymispelit, tämä on vaikea. Kaikenlisäksi kun pleikalla pelaa, niin kontrollit ovat suht perseestä. Mutta tykkään kyllä, vaikka kyllähän tuossa henki lähtee vähän liiankin helposti ja hahmolle tuntuu olevan kokoajan jano. Kai se on sitä realismia.

Gran Turismo 7 on silleen sopivasti pelityksessä, että tulee aina välillä ostettua uusi auto, napsittua siitä 120 screenshottia photomodella ja sitten jättää pelaamatta yhtäkään kisaa. Turismo on kyllä paras valokuvasimulaattori mitä tarjolla on, vielä kun saisi uusia autojakin. Eikä siis mitään superautoja, vaan ysisatasia Saabeja ja huumori-Volvoja!

[Salem]

Coromon (Switch)
Tällainen vastikään julkaistu monsterinkesytyspeli tuli napattua välipalaksi Project Zeron aiheuttaman turhautumisen ohelle. Pokemon-kloonihan tämä on henkeen ja vereen, mutta samaan aikaan tuntuu halventavalta kutsua sitä pelkästään sellaiseksi, koska kyseessä ei ole mikään isomman nimellä ratsastava rahastus, vaan peli joka on selvästi fanien tekemä ja luotu rakkaudella genreen.
Ensimmäisenä minut tähän peliin ihastutti sen ulkoasu. Ihmishahmot ovat ehkä geneerisiä ja tylsiä pökkelöitä, mutta päätähtenä toimivat coromonit ovat lähes poikkeuksetta todella upeita ilmestyksiä kaikessa pikselikauneudessaan, jotka silittelevät varmasti jokaisen GBA- ja Snes-ajan peleistä innostuvien silmää. Toinen iso plussa on mahdollisuus kustomoida pelikokemuksensa mieleisekseen. Pelistä löytyy neljä eri perusvaikeusastetta, joita voi valikon kautta muokata ottamalla toisten vaikeustasojen ominaisuuksia käyttöön mielensä mukaan. Ominaisuuksia on aina parannusesineiden vaikutuksesta ja kaupan hintatasosta nuzlocke-sääntöihin ja randomizeriin.

Mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea pelillä on tarjota. Alku on ainakin ollut hyvinkin vakuuttava, joskin hieman turhan dialogipainotteinen.

[Kreivi Kado]

Vanha pelilordi ei lepää koskaan.

PS4

Conan: Exiles

Helvetti mihin nykypelaaja voi tuhlata aikaansa, kun parempaakin tekemistä on. Jo seitsemäs suurlinna kasassa 99-prosenttisesti oman käden kautta (ja koska muut tiimitoverit ovat niin kädettömiä ja eivät ikinä paikalla). Samat tutut kuviot joka kerta, mutta jokin siinä orjien nappaamisessa, kerrostalon kokoisten superhirviöiden kaatamisessa ja älyvapaassa rakentamisessa jaksaa viehättää, ainakin vielä.

Aliens: Fireteam Elite

Älkööt vaivautuko tähän lisenssiroskaan, ellei oikeasti muuta (pientä) tiimipeliä muualta löydy. Allekirjoittaneella juuri kyseinen ongelma, kun ei ne hyvät tiimipelit tunnu nykypelaajille enää kelpaavan.

TMNT: Shredder's Revenge

Ja hyvänä esimerkkinä lupaava peli, josta pelaajat ovat jo osittain kadonneet sisällönpuutteen vuoksi. Kuuden hengen nettimätöt on edelleen parasta antia, mutta onnea matkaan löytää viittä muuta pelaajaa samaan huoneeseen...

Switch

Yu-no: A Girl Who Chants Love from the Bound of this World

Oikeastaan mielenkiintoinen visual novel, teemana tällä kertaa aikakikkailut ja päähenkilöjonnen peittämättömät pervoilut.

[Gigante]

Wiin Pandora's Tower on käynnissä, vaikkakin pelailemaan olen viime aikoina ehtinyt satunnaisesti. Aluksi kokeilin classic-ohjaimella, mutta siirryin sitten ihan Wiimotella pelittämään, kun tähtäily kävi nopeammin siten. Pelin lähtökohta tuntuu eittämättä huvittavalta näin nykyhetkeä ajatellen. Meinaan "Koko ikänsä rehuja popsinut tyttö on vaarassa muuttua karmeaksi hirviöksi ja tämän asian voi korjata vain syöttämälle tälle lihaa..." Mitähän Vegan Artbookin töhertäjä ja telaketjuvegaani Priya Kishna mahtaisi tuumata kun tämän pelin näkisi .
Luulin aluksi että pelin aikarajasysteemi olisi armottomampi, kunnes ymmärsin miten kellon saa "nollattua" takaisin alkuun, mikä mahdollistaa sen että linnojen koluaminen ei tapahdu tuli persuksissa juoksemisella. Muutoin on vaikuttanut ihan lupaavalta ja mukavalta peliltä.


Ps4:n "ZombiU" tai pelkkä Zombi ilman U:ta tuli sekin korkattua kun syyskauden alku alkaa häämöttää nurkan takana ja illat ovat alkaneet hieman pimentyä. Todella lupaavalta peliltä vaikuttaa ja tuntuu hyvin tunnelmalliselta kuinka Prepperin viestit saa kuulumaan ohjaimen kaijuttimen kautta. Alkuvaiheella suurin säikähdys ei tapahtunut hyökkäävästä zombista, vaan kun prepper karjaisi ilman ennakkovaroitusta "Varo! Kalmo lähestyy!" Onneksi tuo hahmo ei muuten ole, ainakaan vielä, hoputtanut hahmoa millään loputtomalla kitinällä. Oma tyyli on ollut toistaiseksi se, että koitan listiä zombeja hitaasti yhden kerrallaan ja puhdistaa nurkat kaikessa rauhassa, mutta saa nähdä kuinka kauan menee ennen kuin eka kuolema korjaa hahmon talteen tai on sorruttava räiskimiseen.

[Gigante]

Alan Wake Resmasteredia lähdin pelailemaan Ps5:llä ja toivon hartaasti että tämä peli olisi niin väärti kuin Ahonen täällä on sitä fanittanut. Sillä sanotaanko, nyt niin että pelin aloitus on tuonut kiusallisesti mieleen läpipeluuni Re6n ja Metro-pelien kanssa. Turhan nopeatempoista [lue: ADHD-] taistelua ja sitten peli pitää tiukasti kiinni talutushihnasta, jotta eteneminen suunniteltua putkea pitkin varmasti tapahtuu...Lähes koko ajan on hoppu johonkin. Piti myös säätää pelin asetuksista kirkkautta pienemmälle, sillä pelihän oli perusasetuksiltaan yhtä kirkas kuin Wiin Project Zero 2. Onneksi teksitysasetuksista löytyy myös mahdollisuus valita fontin kooksi vähän isompaa, jottei tekstiä tarvitse tihrustaen tavailla.
En tiedä mitä tekijätiimi oikein ajatteli, mutta eivät nämä riviholliset tahdo pelottaa millään, eritoten kun nämä tervassa uitetut ganadot huutelevat randomeja, suorastaan naurettavia mainos-sloganejaan. Twin Peaksin kolmoskauden metsurit tekivät toki jokseenkin samaa, mutta olivat sitten oikeasti karmivaa porukkaa.

Sitten tämä pelin taskulamppu...uskomatonta, että Doom3:n ja Half Life 2:n vastaavat tuntuvat patteritehoiltaan verrattuna nyt suorastaan uskottavilta.

Elän edelleen toivossa, että tämä tästä lähtisi paranemaan.

[Silence]

ja sitten peli pitää tiukasti kiinni talutushihnasta, jotta eteneminen suunniteltua putkea pitkin varmasti tapahtuu...Lähes koko ajan on hoppu johonkin.

Saako remasterissa valikon kautta poistettua käytöstä hintti/suunnannäyttö toimintoa peliruudulta siitä minne pitää seuraavaksi juosta? PCllä toiminto v*tutti itseäni pelissä eniten kun kokoajan pidettiin kädestä ja osoitettiin menosuuntaa kuin olisin pikkuvauva ja kun ensimmäisen puolen tunnin jälkeen löysin valikosta off-napin, niin meno parani valtavasti.

[Salem]

Wiin Pandora's Tower on käynnissä, vaikkakin pelailemaan olen viime aikoina ehtinyt satunnaisesti. Aluksi kokeilin classic-ohjaimella, mutta siirryin sitten ihan Wiimotella pelittämään, kun tähtäily kävi nopeammin siten. Pelin lähtökohta tuntuu eittämättä huvittavalta näin nykyhetkeä ajatellen. Meinaan "Koko ikänsä rehuja popsinut tyttö on vaarassa muuttua karmeaksi hirviöksi ja tämän asian voi korjata vain syöttämälle tälle lihaa..." Mitähän Vegan Artbookin töhertäjä ja telaketjuvegaani Priya Kishna mahtaisi tuumata kun tämän pelin näkisi .
Luulin aluksi että pelin aikarajasysteemi olisi armottomampi, kunnes ymmärsin miten kellon saa "nollattua" takaisin alkuun, mikä mahdollistaa sen että linnojen koluaminen ei tapahdu tuli persuksissa juoksemisella. Muutoin on vaikuttanut ihan lupaavalta ja mukavalta peliltä.

Tässä on sellainen peli, jonka ehdottomasti toivoisin päätyvän Switchille. Surullisen vähälle huomiolle se jäi aikanaan, vaikka sitä varten ihan kampanjoitiin että se suostuttaisiin tuomaan lännen markkinoille, yhdessä The Last Storyn ja Xenoblade Chroniclesin rinnalla. Tuskin tarvitsee kellekään sanoa mikä noista kolmesta kahmi suurimman huomion ja otti parhaiten tuulta alleen.


Itse aloitin tuossa eilen sellaisen survival horror-seikkailun kuin Tormented Souls PS4:lle, joka kiinnitti huomioni kuullessani sen ammentavan inspiraatiota Resident Evileistä, Silent Hillistä sekä Alone in the Darkista. Mitä sitä nyt pari tuntia olen pelaillut, voin myöntää olevani myyty. Pimeitä ja sokkeloisia käytäviä, karmiva äänimaailma, rajoitettu määrä resursseja, fixattuja kamerakulmia ja jopa mahdollisuus tankkikontrolleihin...vanhana Ressa-fanina olo on, kuin olisin palannut kotiin pitkän matkan päätteeksi. Nyt vain hartaasti toivon, että ensivaikutelma pitää pintansa ja jaksaa kantaa seikkailun loppuun asti.

[Gigante]

ja sitten peli pitää tiukasti kiinni talutushihnasta, jotta eteneminen suunniteltua putkea pitkin varmasti tapahtuu...Lähes koko ajan on hoppu johonkin.

Saako remasterissa valikon kautta poistettua käytöstä hintti/suunnannäyttö toimintoa peliruudulta siitä minne pitää seuraavaksi juosta? PCllä toiminto v*tutti itseäni pelissä eniten kun kokoajan pidettiin kädestä ja osoitettiin menosuuntaa kuin olisin pikkuvauva ja kun ensimmäisen puolen tunnin jälkeen löysin valikosta off-napin, niin meno parani valtavasti.

Ainoa asia, jolla kompassin saa pois asetuksista päältä on sammuttaa koko HUDi grafiikkaasetusten kautta. Samalla häviää kyllä energiapalkki ja ammusten/lippaan määrä, mutta eipä tuo pahemmin menoa haittaa kun pelin combat on aivan karmeaa sekoilua niiden näkyessäkin. Alkoi vituttamaan nuo jatkuvat magneetin lailla osuvat iskut ja kilometrien päästä lentelevät aseet siihen malliin, että vaihdoin vaikeusasteen tylysti suoraan helpolle kolmannen episodin kohdalla.

Wiin Pandora's Tower on käynnissä, vaikkakin pelailemaan olen viime aikoina ehtinyt satunnaisesti. Aluksi kokeilin classic-ohjaimella, mutta siirryin sitten ihan Wiimotella pelittämään, kun tähtäily kävi nopeammin siten. Pelin lähtökohta tuntuu eittämättä huvittavalta näin nykyhetkeä ajatellen. Meinaan "Koko ikänsä rehuja popsinut tyttö on vaarassa muuttua karmeaksi hirviöksi ja tämän asian voi korjata vain syöttämälle tälle lihaa..." Mitähän Vegan Artbookin töhertäjä ja telaketjuvegaani Priya Kishna mahtaisi tuumata kun tämän pelin näkisi .
Luulin aluksi että pelin aikarajasysteemi olisi armottomampi, kunnes ymmärsin miten kellon saa "nollattua" takaisin alkuun, mikä mahdollistaa sen että linnojen koluaminen ei tapahdu tuli persuksissa juoksemisella. Muutoin on vaikuttanut ihan lupaavalta ja mukavalta peliltä.

Tässä on sellainen peli, jonka ehdottomasti toivoisin päätyvän Switchille. Surullisen vähälle huomiolle se jäi aikanaan, vaikka sitä varten ihan kampanjoitiin että se suostuttaisiin tuomaan lännen markkinoille, yhdessä The Last Storyn ja Xenoblade Chroniclesin rinnalla. Tuskin tarvitsee kellekään sanoa mikä noista kolmesta kahmi suurimman huomion ja otti parhaiten tuulta alleen...

Totta. Näin jälkikäteen katsoen tosta kolmikosta vain Xenobladeista saa kuulla yhtenään, vaikkakin ironisesti Xenoblade Chronicles oli itselleni koko kolmikon suurin pettymys, jonka peluun lopetin sitten tylysti kesken kun kyrpiinnyin grindaamiseen ja hemmetin hitaasti etenevään tarinaan.

[Joni Ahonen]

^
Kolmikosta en ole pelannut yhtäkään ja Xenobladen kohdalla eniten itseäni pelin massiivisuus on se tekijä, joka ei houkuttele edes sitä kokeilemaan. Omistaudun aika harvoin pitkille peleille ja aika vahva intuitioni sanoo ettei Xenoblade jaksaisi niin kiinnostaa.

Pandora's Tower on kolmikon kiinnostavin tapaus.

[PT2]

MGS V: Phantom Painia on tullu pelattua nyt paljon. Sanoisin että aikas hyvä peli, vaikkakin tykkäsin enemmän kun MGS ei ollut täynnä open worldia ja itseääntoistavia tehtäviä... Tässä kun jokainen tehtävä tuntuu aikalailla samalta ja tarina etenee TOOOOSIII hitaasti. Muutenkin välillä tehtävät on vaan aivan ylivaikeita, ellei niihin osaa varautua. Ja miten osais, kun et tiedä yhtään mitä odottaa? Traitors Caravan on tähän mennessä varmasti ollut vittumaisin ja vaikein tehtävä, jonka tietäjät kyllä tietää.

Kytkin myös PS2:n kiinni töllöön ja laitoin NFS: Undergroundin rullaamaan. Yllätyin kuinka vaikea peli on kyseessä, tai sitten vaan taidot ruostuneet. Alkukisaakin piti ottaa kolme kertaa uusiks Plus että peli ei 55"-töllöltä pelattuna näytä ihan niin hyvältä kun 32":lta... Aika pikselimössöähän tuo on.

[Silence]

MGS V: Phantom Painia on tullu pelattua nyt paljon. Sanoisin että aikas hyvä peli, vaikkakin tykkäsin enemmän kun MGS ei ollut täynnä open worldia ja itseääntoistavia tehtäviä... Tässä kun jokainen tehtävä tuntuu aikalailla samalta ja tarina etenee TOOOOSIII hitaasti. Muutenkin välillä tehtävät on vaan aivan ylivaikeita, ellei niihin osaa varautua. Ja miten osais, kun et tiedä yhtään mitä odottaa? Traitors Caravan on tähän mennessä varmasti ollut vittumaisin ja vaikein tehtävä, jonka tietäjät kyllä tietää.

Itselleni koko pelisarjan suurin pohjanoteeraus ja se yksi peli mikä vei kaiken kunnioitukseni Kojimaa ja tämän tekemistä kohtaan. Läpipeluusta on kuusi vuotta enkä ole vieläkään toipunut siitä järkytyksestä miten absurdin heikko tekele kyseessä oli. MGS4 oli niin ja näin, mutta tarjosi silti paljon timanttisia hetkiä, Peace Walker oli todella positiivinen yllätys ja palautti uskoni Kojimaan ja sarjaan, mutta Phantom Pain tuhosi kyllä kaiken omalta osaltani lopullisesti.

Spoiler: show

Juoni on lähes olematon, surkeasti kerrottu/kirjoitettu ja pelisuunnittelu on ihan naurettavaa copy-pastea: "Lennä sinne, juokse/hiivi kohteeseen, tee siellä jotain ja juokse takaisin noutopisteeseen". Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Puhumattakaan siitä että peli on kuin avoimen maailman peli jonka on suunnittelut joku joka ei tunnu ollenkaan ymmärtävän mitä avoimen maailman kanssa pitäisi tehdä. Luvassa on vain kilometrikaupalla tyhjää ja autiota maisemaa. Uudestaan ja uudestaan. Ja kotona tukikohdassa odottaa autio tukikohta vailla mitään ideaa.
Muistan kun pelin alussa, kolmatta tehtävää aloittaessani havahduin miettimään "Ei kai.... koko peli ole tätä yhtä samaa uudestaan ja uudestaan?" ja sitten seuraavat 90 tuntia pääsin tekemään samaa uudestaan ja uudestaan. Jeesus christ...

Ensimmäinen puolisko pelistä vielä menee mutta jälkimmäinen puoli on järkyttävää rimanalitusta rimanalituksen perään pelisuunnittelun osalta. Se tapa miten peli pakottaa Chapter 2sessa pelaamaan uudestaan aikaisempia tehtäviä mutta vaikeampina on ihan absurdia, eikä edes yritä saada näitä vaikuttamaan siltä kuin jotain olisi vähän muutettu kakkoskertaa varten.
Tuntuu että kaikki ne ihmiset jotka olivat ennen seisoneet Kojiman rinnalla hiomassa ja antamassa lisäideoita ja sanomassa kun maestrolla oli paska idea, olivat kadonneet ja kaiken täydellisesti tekevä Maestro oli saanut yksin tehdä ihan mitä vaan....

[PT2]

Se tapa miten peli pakottaa Chapter 2sessa pelaamaan uudestaan aikaisempia tehtäviä mutta vaikeampina on ihan absurdia, eikä edes yritä saada näitä vaikuttamaan siltä kuin jotain olisi vähän muutettu kakkoskertaa varten.

Juu täytyy kyllä sanoa että kun pelin pääsi viimein läpi (enkä todellakaan pelaa kaikkia tehtäviä, päätarina riitti) niin jotenkin se vaan... päättyi. Silleen että jotenkin jäi vielä paljon aukkoja. No, siinä sitten selvittelin että mitäs nyt niin "Juu pitäis pelata vielä 30 tehtävää jotka on samoja kuin aiemmat, mutta vaikeampia. Sitten näet oikean lopun!" joten totesin että fuck that, katson Youtubesta mistä on kyse. Olipahan huikea yllätys tuo "oikea loppu ja se shokeeraava yllätys". Sitten vaan peli uninstalliin, tämä on nyt koettu.

[PT2]

Red Dead Redemption 2

Loppuukohan tää peli ikinä? Tuntuu että oon pelannu tätä jo kohta kaks viikkoa joka ikinen ilta, mutta loppua ei vaan näy. Just pääsin Chapter 4:ään.

Ihan ok peli, mutta ei vaan tuo länkkäri-teema ja inhorealistinen hitaus iske sitten yhtään. Joka ikinen asia mitä pelissä tehdään, tehdään NIIN HITAASTI kun ikinä vaan voi. Aina ei voi juosta, keskeyttää ihmisten pälätystä tai edes laukata hevosella, vaan pitää mennä niin pelin ehdoilla kun vaan voi. Jokainen vihollinen pitää erikseen lootata ja jokainen ammusrasia nostaa yksitellen maasta. Ihan siedettävää sen ensimmäiset kaksi tuntia, mutta ei kymmenen tunnin, saati 30 tunnin jälkeen. Tämä on aina jokaisessa open worldissä sama juttu. Ideat toimivat paperilla ja pienissä määrin, mutta kun pelin kesto on kymmeniä tunteja, niin ei saatana sentään.

Pakko toki sanoa että muuten peli on täyttä Rockstar-laatua ja pelin maailma aivan käsittämättömän upea, yksityiskohtainen ja eläväinen, mutta tuo hitaus ja kömpelyys rasittaa todella paljon. Ja liialliset överiräiskintäkohtaukset, jossa kaksi ukkoa ampuu 50 poliisia ja selviää ilman ongelmia. Vähempikin räiskintä riittäisi.

Todellakin toivon, ettei GTA 6 sisällä tällaista samanlaista inventaariomikromanagerointi-pornoa kuin RDR2.

[PT2]

Mafia: Definitive Edition

Siitä on aikaa kun olen pelannut viimeksi Mafiaa, oikeasti siis melkein 20 vuotta, joten oli aika palata noihin fiiliksiin uuden version myötä. Ja pakko myöntää; en muista tarinasta juuri mitään, muutamia pätkiä sieltä ja täältä + tietysti ihan alun ja lopun.

Nyt kun olen ehkä 70% pelannut pelistä, niin tykkään kyllä paljon enemmän kun esimerkiksi Red Dead Redemptionista. Tarinakin on itseasiassa todella hyvä, mitä nyt muutamia pikkujuttuja vähän häiritsee (kuten se että Tommy muuttuu nysvästä "en voi ampua tätä"-äijästä massamurhaajaksi yhden iltapäivän aikana). Mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen ja tämän jälkeen kun ottaa originaalin Mafian vertailuun niin näkee ne erot muuallakin kuin ulkonäössä.

[Joni Ahonen]

The Last of Us Remake

En ole ihmeekseni kuullut kenenkään täällä foorumilla koskaan puhuneen mitään The Last of Us -peleistä, vaikka taitaa olla viime vuosikymmenen kehutuin ja kohutuinkin tapaus. Mulla menee kaikki aika vain ihmetellessä uskomattoman komeaa ja yksityiskohtaista grafiikkaa. Tuntuisi väärältä pelin graafikoiden puolesta vain pyyhältää asioiden ohitse, sillä pelihän on mykistävän komean näköinen ja 4K-kuva on selkeä hyppäys HD:sta. Tämä on myös ensimmäinen peli itselleni jossa Suomi-tekstitykset, jollei lasketa vähän yllättäen NESin F-15 Strike Eaglea.

Todella elokuvamainen ja aikuismainen peli, jota voisi vanhempanikin sivusta seurailla. Iso plussa mahdollisuudesta säätää asetuksista milloin vain kaikkea. Tarina kiinnostaa ja vaikka en omistakaan hienoa kaiutinjärjestelmää, on pelin äänimaailma myös harvinaisen elävä ja rikas. Se siellä olon tunne on valtava ja kyllä iho meni pariin otteeseen kananlihalle kun tuntui että nyt pelataan oikeasti mahtavaa peliä.

[PT2]

The Last Of Us on juurikin kaikkea tuota; aivan äärimmäisen hyvännäköinen ja -kuuloinen peli, jossa on hyvin kerrottu tarina. Tarina sinänsä ei ole mitenkään kummallinen, mutta se vain kerrotaan niin hyvin että pakkohan sille on nostaa hattua.

Eniten pelissä häiritsi se toiminnan määrä, koska sitä on aivan liikaa ja loppua kohden käy vain uuvuttamaan. Pelasin pelin läpi ehkä kuukausi sitten itsekin ja jossain vaiheessa alkoi kieltämättä puuduttamaan Mutta hyvä pelihän se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kakkososaa en ole pelannut.

[PT2]

Vaikka tuo signaturessa oleva PS4-profiili näyttääkin ties mitä animeboobiestekeleitä (siihen on syynsä), niin menossa on kuitenkin Mafia. Ja nimenomaan se originaali Mafia, jota pelaan PS2:lla. Pelasin äskettäin sen remakeversion ja nyt ajattelin ottaa työn alle myös alkuperäisen, jotta näen mitä eroa peleissä on.

Ja onhan niissä eroja, muutenkin kuin graafisesti. Juonessakin on pari isoa eroa; siinä missä OG-Mafiassa päähahmo Tommy jättää Michellen tappamatta lähinnä säälistä ja siitä että tyttö on Tommyn tulevan vaimon kaveri, niin remakessa Sammy antaa rahaa Tommylle jotta säästäisin likan hengen. Mikä taas muuttaa remaken loppua, koska siinähän Sammy syyttää Tommya petturuudesta, vaikka on itse uhmannut Salierin käskyjä, tosin vähän kiertoilmaistuna.

Toinen iso juttu minkä huomasin, oli kirkkotulitaistelun aikana. Remakessa Sammy tulee Tommyn apuun ja maksaa kirkon papille kivusta ja särystä, kun taas originaalissa Sammya ei ole koko tehtävässä. Myös se kuuluisa formulakisa on vähän erilainen; PS2:ssa siinä on ensinnäkin vaikeustasovalinnat ja kisan jälkeen Tommy ajaa aikalailla suoraan kotiin. Remakessahan lähdetään viemään humalaista Paulia kotiin tai tyttöbaariin.

Totta kai eroja on muutenkin, esim siinä että originaalissa ampuminen on vielä enemmän perseestä, varsinkin ohjaimella. Ja mitään regenhealth-systeemiähän ei todellakaan ole. Peli on muutenkin aika helkkarin vaikea ja checkpointeja joutuu ottamaan uudelleen jatkuvasti. Silti, tykkään. Rumahan tuo peli on kuin perkele, mutta pelattavuudeltaan kyllä parempi kuin esim GTA Vice City Stories joka tuntuu aivan helkkarin tönköltä ja arcadelta.

Oli myös hauska nähdä että rallikisan muut kilpailijat ovat erilaisten deathmetal-bändien jäseniä. Yksi kisaajista on esim Peter Tägtgren.

[Salem]

Vaikka tuo signaturessa oleva PS4-profiili näyttääkin ties mitä animeboobiestekeleitä (siihen on syynsä), niin menossa on kuitenkin Mafia. Ja nimenomaan se originaali Mafia, jota pelaan PS2:lla. Pelasin äskettäin sen remakeversion ja nyt ajattelin ottaa työn alle myös alkuperäisen, jotta näen mitä eroa peleissä on.

Pari vuotta sitten tuli pelattua itsekin se remake, joka oli samalla ensikosketukseni koko sarjaan. Tuolloin tuli myös vilkuiltua vähän että millainen se alkuperäinen versio oli, ja tuli varsinkin nuo Sammyyn liittyvät erot pistettyä mieleen. Sammy oli yksi remaken suosikkihahmoistani, joten sanoisin muutosten olevan pelkästään parempaan alkuperäisestä. Tommyn, Sammyn ja Paulien ryhmädynamiikka toimi mielestäni todella hyvin.

Tuon remaken mukana tulivat myös Mafia 2 ja 3, jotka odottavat vielä korkkausta. Olen kuullut että se kakkonen olisi sarjan paras, mutta korkean riman tuo remake sille ainakin veti. Kolmosesta ei kai sitten voi kuin yllättyä positiivisesti, koska siitä kuulemani puheet ovat olleet pääsääntöisesti negatiivisia.

The Last of Us Remake

En ole ihmeekseni kuullut kenenkään täällä foorumilla koskaan puhuneen mitään The Last of Us -peleistä, vaikka taitaa olla viime vuosikymmenen kehutuin ja kohutuinkin tapaus.

Pariin kertaan olen sen alkuperäisen PS3-julkaisun läpi mennyt, ja tarinankerronnaltaan tuo on kyllä uskomaton kokemus. Toiminnan määrää enemmän minua tässä pelissä häiritsi kuitenkin se miten valtaosa pelin puzzleista olivat hyvin köykäisiä ja lähinnä olemassa vain muodon vuoksi. Toisaalta ihan kiva että siinä lomassa sai paljon dialogia hahmojen välillä, mutta niiden samojen lankkusiltojen kanniskelu edestakaisin oli välistä vähän turhauttavaa.

Spoiler: show

Pakko myös todeta, että jatko-osan pelaamiseen minulla on täysin nollaintressit, ja oli jo ennen kuin siitä edes mitään virallista sanottiin. Arvostan suuresti tämän ensimmäisen pelin tarinaa, sitä kuinka Joelin ja Ellien kemiat on saatu toimimaan, ja erityisesti lopun tekemiä ratkaisuja. Koen saaneeni täysin tyydyttävän kokemuksen vaikka pelaamisen jättäisikin tähän ensimmäiseen osaan. Aina ei vain tarvitse sanoa enempää.

Itselläni on nyt jokusen viikon ollut kesken paljon puhuttu ja internetissä puhki pureskeltu Hogwarts Legacy. En ole Pottereiden suuri fani, sen verran että ekoihin elokuviin on jonkinmoista nostalgiaa nuoruuden joulupyhiltä, mutta koska vaimo tämän päätti innoissaan ostaa, niin pitihän sitä nyt katsoa että onko se ollut kaiken myllytyksen arvoinen. Ja pakko on todeta, että ei tämä minusta kyllä ainakaan vielä mitään vahvaa kannattajaa ole saanut. Onhan tämä ihan veikeä pelata, mutta harvinaisen huono se on palkitsemaan tutkimisesta ja sivutehtävien suorittamisesta. Jos sivutehtävien tekemiselle ei ole mitään porkkanaa tavoiteltavaksi, niin motivaatio niiden tekoon haihtuu hyvin nopeasti. Tokihan monen takaa löytyy trophy, mutta pelissä hyödyttävät palkinnot ovat pääsääntöisesti vain huonompia versioita jo ennestään löytyneistä vaatteista. Peli olisi mielestäni vaatinut ehdottomasti myös jonkinmoisen moraalisysteemin, jonka turvin olisi voinut päättää suuntaako itsensä pimeyden voimille vai pitäytyykö hyväksyttyjen keinojen rajoissa. Vaikka peli antaa mahdollisuuden oppia ne suurimmatkin kielletyt loitsut, hahmo pysyy silti aina samanlaisena paahtoleivän jännittävänä hymypoikana, koska ilmeisesti juoni vaatii sitä. Toinen, hieman pienempi pettymyksen aihe oli lajitteluhattu, joka antaa hyvin yksiselitteisen valinnan sille mihin tupaan päädyt, sen sijaan että peli oikeasti analysoisi millaisella hahmolla haluat pelata, ja määräisi tuvan sitten sen mukaan. Menetettyjä mahdollisuuksia, mutta ottaen huomioon kuinka paljon työtä tämän eteen on tehty mahdollisimman autenttisentuntuisen maailman eteen, ehkä niiden kanssa pystyy elämään.

Ja ei niin paljon pahaa jos ei hyvääkään. Pelistä löytyy massiivinen määrä yksityiskohtia Harry Potter-fanien bongattavaksi, Tylypahka itse tuntuu juuri siltä elävältä ja maagiselta linnalta jollaiseksi elokuvat ja kirjat sen maalasivat, ja loitsuja on hyvinkin kattava määrä, osa tosin selkeästi toisia hyödyllisempiä. Maailma on iso ja siellä on paljon tutkittavaa, vaikka kuten aiemmin sanottu, palkkiot tutkimisesta käyvät hyvin nopeasti hyödyttömiksi. Ääninäyttely on pääsääntöisesti asiansa hoitavaa, tosin Hagridin virkaa riistanvartijana toimittava hahmo saa korvat valumaan verta ärsyttävän ylilyövällä äänellään.

Saa nähdä mitä mieltä tästä on sitten läpäisyn jälkeen. Toistaiseksi menee semmoiseen "ihan kiva"-pinkkaan.

[Gigante]

Tappelupeli söpöillä eläinhahmoilla Them's Figtin Herds ja sen tarinatilan otin pelitykseen. Tarinatilassa on tosin käytössä vasta ensimmäinen chapter ja saa nähdä kuinka kauan jatkoa saa odotella. Tyylin ja animoinnin osalta voin sanoa että peli on tosi hieno, harmi vaan että olen täysi tumpula mitä tulee Street Fighter tyylisiin tappelupeleihin...tai tarkemmin sanoen niiden kontrolleihin. Sitä pitäisi naputella joko alasnappia kahdesti alas hemmetin nopeasti tai sitten suorittaa padilla tai tatilla neljäsosaympyrä ja rämpäyttää kahta eri nappia samanaikaisesti lyhyessä ajassa, mutta kuten kuvitella saattaa erikoisisku onnistuu kovasta yrityksestä vain joka viidenellä yrityksellä. Tämän takia aloitin tarinatilan helpoimmallta, koska olen saastainen kasuaali. Mitä tulee itse tarinatilaan, niin tuntuu ERITTÄIN vahvasti siltä että tekijätiimi vihaa pelaajansa ihan silmittömästi. Heti kättelyssä näet isketään "Nyt sun pitää perkele opetella tasoloikkaa paskoilla hyppykontrolleilla, jos haluat päästä eteenpäin, senkin lehmä!"-tason häränhevonporonpaskaa ja sitten myöhemmin seuraavan osion lopussa olevassa bossitaistelussa vastustaja viskoo spessujaan loputtomasti ja peli on sitä mieltä että nyt on paras hetki pelaajan alkaa oppia väistelemään/torjumaan. Kolmannessa osiossa sitten tulee taas lisää sitä helvetin tarkkaa loikintaa, jossa riesana on vielä lentäviä vihollisia!! Saa olla melkoinen masokisti jos nauttii "ylöspäin-nappi on hyppy"-kontrolleista, perkele. Parastahan on vielä että peli tekee automaattitallennuksia miten sitä itseään huvittaa ja asioita onkin helkutin helppo missata kokonaan jos etenetkin vahingossa pelillisesti oikeaan suuntaan.

Varsinainen arcadetila luonnistuu jopa minulta sitten ihan mainiosti, kun ei tarvitse opetella tasoloikkaa niihin sopimattomilla hyppykontrolleilla ja tarvitsee vain piestä vastustajasta ilmat pihalle. Toivon kuitenkin hartaasti etteivät tekijät työntäisi tarinatilan jatkoon enempää tuota kamalaa pakkohyppymistä.


Wasteland 3:a korkkailin myös ja suurin osa alusta menikin hahmonluonnissa, jonka käyttöliittymä tuntui ensialkuun jotenkin turhan epämukavalta ja epätarkalta. Muutoin on kyllä kiva päästä seikkailemaan radioaktiivisen aavikon sijaan hyisiiin maisemiin. Tosin alun tutoriaalitaistelussa havaitsin sitten että jostakin syystä pelin linux-portin kursori on aivan giganttinen verrattuna windowsin vastaavaan. Sohvalta pelatessa tämä ei itsessään ole ongelma, mutta kun kyseinen jättikursori sattuu myös peittämään merkinnät siitä kuinka paljon AP:ta taistelukentällä liikkuminen kuluttaa. Toivon hartaasti, että linux-portin ongelmat jäisivät vain tähän, kun jo WL2:n linux-versio tykkäsi kasata väliaikaistiedostoja reilusti yli sallitun rajan, mikä haittasi yhtenään isompien alueitten latautumista.

[Salem]

Final Fantasy Pixel Remaster (PS4)
Koska Final Fantasy XVI on jo ihan nurkan takana, ja koska Square otti vihdoin asiakseen julkaista kuuden ekan Fantasyn pikseliremasterit konsoleille, tuntui aika hyvinkin otolliselta ottaa ja pelata sarjan pääpelit uudelleen läpi järjestyksessään. Ekan Fantasyn kanssa edistys on ollut hyvinkin miellyttävää, nopeaa ja mutkatonta, ja juuri saamani ilma-aluksen myötä koko maailma avautui tutkittavaksi. Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän remasteriin, sekä sen musiikilliseen ja visuaaliseen tarjontaan, jopa siinä määrin että sanoisin tämän olevan se definitiivinen versio joka pelistä pelata. Kiva lisä on myös mahdollisuus vaihtaa musiikki alkuperäisiin NES-pimputuksiin, jos sellainen kutittelee nostalgiahammasta. Dungeoneihin lisätty kartta puolestaan tekee sokkeloissa suunnistamisesta loputtomasti vaivattomampaa ja mukavampaa, kun ei tarvitse encounter ratea peläten kompuroida umpikujasta toiseen. Joku voisi sanoa että se tekee pelistä kasuaalimman, mutta itselleni tämä uudistus kelpaa oikein hyvin.