Mikä peli menossa?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja PT2 » 04.11.2014 06:10

Sniper Elite 3:ssa taitaa olla neljäs kenttä menossa. Asiaa hidastaa ajanpuute, sillä pelataan peliä kaverin kanssa kahdestaan läpi. Authentic-taso on vain niin tuskallisen ärsyttävä. Viimeksi peli kaatui siihen, kun pitää suojella jotakin separia ja ainoa paikalla oleva vihollinen oli auton takana piilossa ampumassa. Kumpikaan ei nähnyt tätä, joten vihollinen tappoi separin ja koko kenttä alkoi alusta.

50cent Blood On the Sandissa olen pelannut about 1/3 osan pelistä. Tuntuu kyllä pidemmältä. Pelin hahmot voisivat edes hieman kehittyä XP-mittarin kanssa joten olisi jokin syy jatkaa. Pelissä ei ole edes saavutuksia pleikkarilla, toisi hieman intoa pelaamiseen. Aika tylsää putkijuoksuahan tuo peli on. Kaverin kanssa en ole pelannut.

Call of Duty: Advanced Warfare on tullut myös avattua paketistaan. Kokeilin tuossa muutaman erän pelata ja täytyy kyllä sanoa että on merkittävän muutoksen tehnyt sarjaan. Aika paljon juttuja tulee mieleen Titanfallista, vaikka COD:AW onkin alettu kehittämään jo tätä aiemmin. Myös peli on nopeutunut hieman entisestäänkin, joten varmasti haters_gonna_haterit ovat vieläkin enemmän vittuuntuneita asiaan. Yksinpelin pariin en ole vielä lähtenyt, pelasin vain tänään nettipeliä koska tuplaXP.

Käsikonsolipuolella menossa on Kingdom Hearts Dream Drop Distance, eli 3DS. Olen 22h pelannut ja ilmeisesti loppubossessa. Se on vain aivan saamarin vaikea, joten pitää vähän grindata Rikkua paremmaksi jotta en ota ihan heti turpaani. Kokeilin jo kerran ja voitinkin pari muotoa, mutta kolmanteen pysähtyi.
Pelin selkeästi suurin ongelma on kamera, sillä ruutu on aivan liian ahdas ja kamera jää seinien sisään jumiin yms. Tällöin otetaan turpaan ja kuollaan. Myöskin Spiritien avuttomuus on huono juttu, osaisivat edes parantaa perkele. Aku ja Hessu olivat aivan ylivertaisia näihin verrattuna.
PS: Pelihän on tulossa kuulemma myös telkkarikonsoleille.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 30.11.2014 15:23

Final Fantasy V

Aloittelin pelailemaan tätä. FF7 on ainut sarjan peli, jonka olen mennyt läpi ja nyt teki mieli palata sarjan pariin. Hyvältä tämä peli vaikuttaa, en vain osaa antaa tarkempaa arvoita vielä.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 30.11.2014 21:51

-Zerials- kirjoitti:Final Fantasy V

Aloittelin pelailemaan tätä. FF7 on ainut sarjan peli, jonka olen mennyt läpi ja nyt teki mieli palata sarjan pariin. Hyvältä tämä peli vaikuttaa, en vain osaa antaa tarkempaa arvoita vielä.

Jooh, peli on itellä ollut kesken jo pian toista vuotta. En vain millään ole saannut itseäni takaisin pelaamaan tätä peliä. Enkä tarkoita että peli olisi huono, vaan puuduin pelimekaniikkaan loppupuoliskolla. Tavoite pelata kaikki FF:t läpi on siis kesken.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja whatever » 02.12.2014 16:01

Ostin vihdoinkin Wasteland 2, kun oli alennuksessa. 40€ ihan liian suolainen hinta, toi ~25€ oli jo ihan inhimillinen. Tänään lähtee.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Gigante » 04.12.2014 07:28

Päätin muutaman vuoden tauon jälkeen viedä Rogue Galaxyn (Ps2) uudelle kierrokselleen. Kuin Dark Chronicle...mutta avaruudessa! Musiikit muisuttavat DC:stä, ääninäyttey muistuttaa DC:stä ja jopa pelin toinen kenttä rämmitään metsässä. Ei mikään yllätys tietenkään, onhan pelin takana Level5. Kyllä tätä yhä on kivaa pelittää, vaikka tarina on omaperäisyyden suhteen sangen kyseenalainen. Mutta kuka jaksaapi purnata tarinasta, jos peli itsessään on kivaa grindaamista, aseita piisaa enemmän kuin tarpeeksi ja iskuissa on mukana toisinaan rentoa huumoria ("Kännilataus", "OhjuSade" ja se katkuavan sukan nakkaaminen).
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja typewriter » 05.12.2014 09:37

Grand Theft Auto V työn alla, PS4:lla. Tältä GTA:n kuuluukin näyttää! Ja tuntua. FPS-moodi <3
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 05.12.2014 12:35

typewriter kirjoitti:Grand Theft Auto V työn alla, PS4:lla. Tältä GTA:n kuuluukin näyttää! Ja tuntua. FPS-moodi <3

GTA V:n PS4-versio vaikuttaa sen verran ebiniltä, että se pitää kyl hommata saman tien kun saa itse värkin hommattua tulevaisuudessa. Puhumattakaan siitä, että se oli PS3:llakin pelattuna aivan helvetin kova ja ylivoimaisesti paras GTA omillla listoilla. Trevor ftw.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Juripa » 05.12.2014 20:20

Loppuvuosi on ollut kyllä erittäin kova pelitarjonnallaan. Muutama peli on tullut hankittua

GTA 5:n PS4-versio heti julkkarina. Assassin's Creed Unity tuli myös hankittua, mutta lähti heti lainaan kaverille kun en itse siitä niinkään innostunut. Tänään tuli sitten vielä Kingdom Hearts 2.5 Remixi, ja Birth by Sleep lähti heti pelitykseen.
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Masse » 10.12.2014 14:50

Skyrimissä jatkuu taas jälleen questien hakkaaminen ja pelimaailman tutkiminen. Älyttömän paljon tuntuu olevan vieläkin kohteita löytämättä vaikka pelitunteja on jo päälle 150. Hieman tosin ärsyttää miten joihinkin luoliin on ruvennut viholliset respawnaamaan ja osan tehtävistäkin tyyliin "tapa tämä klaanijohtaja luolassa x" olen ihan varmasti jo pariinkiin otteeseen tehnyt. Osahan noista sivutehtävistä kierrättyy vain uudestaan, mutta hankala muistaa mitä on jo tehnyt ja mitä ei.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja PT2 » 13.12.2014 06:30

Masse kirjoitti:Osahan noista sivutehtävistä kierrättyy vain uudestaan, mutta hankala muistaa mitä on jo tehnyt ja mitä ei.


Kai tiesit että Skyrim luo kokoajan lisää ja lisää side questeja, jotka ovat juuri noita "Tapa herra X paikasta X" tai "Hae tavara X ja vie äijälle Y"? Peli siis generoi niitä loputtomiin, siksi pelissä on tekemistä ikuisesti. Et tule ikinä pääsemään kaikkia noita läpi.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Masse » 13.12.2014 06:41

PT2 kirjoitti:
Masse kirjoitti:Osahan noista sivutehtävistä kierrättyy vain uudestaan, mutta hankala muistaa mitä on jo tehnyt ja mitä ei.


Kai tiesit että Skyrim luo kokoajan lisää ja lisää side questeja, jotka ovat juuri noita "Tapa herra X paikasta X" tai "Hae tavara X ja vie äijälle Y"? Peli siis generoi niitä loputtomiin, siksi pelissä on tekemistä ikuisesti. Et tule ikinä pääsemään kaikkia noita läpi.


Jotain tämän tapaista olen kuullut ja kuulostaa ihan uskottavalta.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 13.12.2014 19:40

Masse kirjoitti:
PT2 kirjoitti:
Masse kirjoitti:Osahan noista sivutehtävistä kierrättyy vain uudestaan, mutta hankala muistaa mitä on jo tehnyt ja mitä ei.


Kai tiesit että Skyrim luo kokoajan lisää ja lisää side questeja, jotka ovat juuri noita "Tapa herra X paikasta X" tai "Hae tavara X ja vie äijälle Y"? Peli siis generoi niitä loputtomiin, siksi pelissä on tekemistä ikuisesti. Et tule ikinä pääsemään kaikkia noita läpi.


Jotain tämän tapaista olen kuullut ja kuulostaa ihan uskottavalta.

Ei vaan kuullosta uskottavalle, vaan se on myös totta. Elder Scrolls on alusta saakka käyttänyt randomgeneraattoria peleissään.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 13.12.2014 22:25

Final Fantasy IX

Yhdeksättä Faikkaria on tullut lähipäivät pelailtua ja onhan tämä hyvä. Henkilökohtaisesti tykkään tästä kyllä enemmän kuin FF7:sta ja maailmakin on todella mielenkiintoisen oloinen.

On myös tullut huomattua muutamia muihin peleihin liittyviä viittauksia. FF7 ja RE2(en ole kyllä Ressasta ihan varma) ovat ainakin pelissä huomioitu.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 13.12.2014 22:47

-Zerials- kirjoitti:On myös tullut huomattua muutamia muihin peleihin liittyviä viittauksia. FF7 ja RE2(en ole kyllä Ressasta ihan varma) ovat ainakin pelissä huomioitu.

En jaksa uskoa millään, että pelissä on viittaus RE2:een, mutta muihin Final Fantasyihin pelissä on ihan törkeän paljon viittauksia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että peli oli viimeinen "yksinumeroinen" FF ja sen ideana oli vissiin vähän niinkuin olla eräänlainen "end of an era" Final Fantasyille.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 14.12.2014 08:52

ForWeAreMany kirjoitti:
-Zerials- kirjoitti:On myös tullut huomattua muutamia muihin peleihin liittyviä viittauksia. FF7 ja RE2(en ole kyllä Ressasta ihan varma) ovat ainakin pelissä huomioitu.

En jaksa uskoa millään, että pelissä on viittaus RE2:een, mutta muihin Final Fantasyihin pelissä on ihan törkeän paljon viittauksia. Tämä johtuu lähinnä siitä, että peli oli viimeinen "yksinumeroinen" FF ja sen ideana oli vissiin vähän niinkuin olla eräänlainen "end of an era" Final Fantasyille.


Tuo RE2 tuli vain mieleen, kun saavuin Lindblumiin ja menin siihen huoneeseen, josta mennään hissillä ylöspäin. Siinä huoneessahan on patsas, jota tutkiessa Zidane sanoo jotain: "Hmm, looks like there's no place to insert the medal". Tuli heti mieleen tuo kakkosressan poliisiaseman aulassa oleva patsas, jossa on pieni reikä mitalia varten.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 14.12.2014 17:50

-Zerials- kirjoitti:Tuo RE2 tuli vain mieleen, kun saavuin Lindblumiin ja menin siihen huoneeseen, josta mennään hissillä ylöspäin. Siinä huoneessahan on patsas, jota tutkiessa Zidane sanoo jotain: "Hmm, looks like there's no place to insert the medal". Tuli heti mieleen tuo kakkosressan poliisiaseman aulassa oleva patsas, jossa on pieni reikä mitalia varten.

Ahaa, tuollaiseen en itse muista törmänneeni. On toi kyllä semiselkeä RE2-viittaus.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Hunter97 » 16.12.2014 20:10

Dark Souls
Kolmannessa bossissa, eli Bell Gargoylessa ollaan ja onhan tämä hyvä ja haastava peli. Harmi vaan, että jumituin tähän kohtaan. Se perkele monisti itsensä ja sain liekkikylvyn ja kepakkoa kalloon ihan kunnolla. :D Ei auttanut se paranneltu miekkakaan siinä kohtaa sitten yhtään, kun ei vaan ehtinyt väistää. No, eiköhän tuosta vielä selvitä.
Avatar
Hunter97
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.02.2014 00:07
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Salem » 18.12.2014 04:05

Hunter97 kirjoitti:Dark Souls
Kolmannessa bossissa, eli Bell Gargoylessa ollaan ja onhan tämä hyvä ja haastava peli. Harmi vaan, että jumituin tähän kohtaan. Se perkele monisti itsensä ja sain liekkikylvyn ja kepakkoa kalloon ihan kunnolla. :D Ei auttanut se paranneltu miekkakaan siinä kohtaa sitten yhtään, kun ei vaan ehtinyt väistää. No, eiköhän tuosta vielä selvitä.

Tuo on vissiin yksi yleisimpiä jumikohtia ensimmäisellä pelikerralla, Firelink Shrinen hautausmaalla olevien luurankojen lisäksi siis. Kyllä se siitä vielä onnistuu, ja toisella pelikerralla tuo on jo melkoisen helppokin kohtaaminen. ;)

Omia pelipäivityksiä:

The Binding of Isaac: Rebirth (PS4)
Yksinkertainen, mutta silti niin haastava ja monella tapaa kiehtova indiepeli. Alkuperäistä versiota en koskaan ole kokeillut, mutta tätä on nyt kolmisen viikkoa aika ahkeraan tullut pelattua, osittain siksi ettei pleikkari neloisella ole muuta pelattavaa vielä. Paljon on jo nähty ja koettu, mutta silti pelillä vain on lisää tarjottavanaan. Mahtavaa viihdettä.

Beyond Good & Evil (PS3)
Pitkään tämäkin on virunut ladattuna mutta pelaamattomana, joten päätin vihdoin tehdä asialle jotakin. Ihan kiva-leiman tälle epäilemättä voi antaa, mutta peli ei vielä ole onnistunut täysin vakuuttamaan ansaitsevansa sen kulttiklassikon maineen mikä sillä on...ehken ole vielä tarpeeksi pitkällä? Viimeisimmäksi saavuin hylätylle teurastamolle.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja PT2 » 18.12.2014 16:32

Salem kirjoitti:ettei pleikkari neloisella ole muuta pelattavaa vielä


Aijaa? Onhan pelejä vaikka kuinka paljon.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Salem » 18.12.2014 17:28

PT2 kirjoitti:
Salem kirjoitti:ettei pleikkari neloisella ole muuta pelattavaa vielä


Aijaa? Onhan pelejä vaikka kuinka paljon.

Toki on, mutta mikään niistä ei vain vielä löydy tästä taloudesta. :mrgreen:
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 19.12.2014 01:39

Tuli aloitettua Minecraftin pelaaminen vaimon kanssa, ihan mukavalta vaikuttaa mutta vielä on hieman opetelteva. Alustana toimii siis PS3 joten hieman kömpelöä pelaaminen vielä on.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Juripa » 19.12.2014 18:28

Kingdom Hearts Birth by Sleep Final Mix (PS3)

Terralla pelaillaan ja pakko sanoa, että olen vähän pettynyt. Peliä on kehuttu yhdeksi parhaaksi Kingdom Heartsiksi, ja ihmettelen suuresti miksi. Tietysti pitää muistaa että tämä on alunperin tehty käsikonsolille. Se näkyy hyvin läpi, sillä pelialueet ovat melkeinpä tyhjiä huoneita. Ei mitään eloa. Tarinalta odotin vähän enemmän. Onhan tämä sentää Kingdom Heartsin aikajanalla oikeasti se ensimmäinen osa. Samaa huttua nämä ovat kuin kaikki Kingdom Heartsit. Seikkaillaan Disney-maailmoissa. Autetaan tyyppiä ja hyvällä tuurilla tarina saa lisää puhtia. Varmasti joutuu pelata kaikilla kolmella hahmolla peli läpi, mutta itse en taida jaksaa.

Pakko mainita vielä melko surkeista ääninäyttelijöistä. Terra ja Ventus menevät, mutta loput ovat melkein yhtä huonoja kuin alkuperäisessä Resident Evilissä (no okei, ei ihan). Aquaa ei vain pysty kuunnella! Ylläri, yleensä Square Enix panostaa peleihin :D
Viimeksi muokannut Juripa päivämäärä 20.12.2014 14:10, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Highwind » 20.12.2014 02:54

Juripa kirjoitti:Kingdom Hearts Birth by Sleep Final Mix (PS3)
jadajadajada


Saman huomasin itsekin, että hirveän puisevaa pelattavaa on ps3:lla. PSP:llä olen myös pelin pelannut kahteenkin kertaan, mutta taitaa itselläkin jäädä tällä kertaa vain yhden hahmon pelaamiseen tämä, Aquan tarinan jo pelailin koska rasittavin hahmo ja halusin sen alta pois, mutta eipä ole löytynyt intoa jatkaa sen jälkeen.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 20.12.2014 20:12

Final Fantasy IX

Tänään vielä illalla jatkan seikkailuja Burmeciassa. Alkaa hahmot olla jo ihan hyvillä leveleillä ja tuntuu, että olen jopa ylivoimainen tällä hetkellä. Pakko sanoa, että on kyllä helppo peli. Toivottavasti tulisi vähän lisää haastetta.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Kaya » 21.12.2014 10:32

-Zerials- kirjoitti:Final Fantasy IX

Tänään vielä illalla jatkan seikkailuja Burmeciassa. Alkaa hahmot olla jo ihan hyvillä leveleillä ja tuntuu, että olen jopa ylivoimainen tällä hetkellä. Pakko sanoa, että on kyllä helppo peli. Toivottavasti tulisi vähän lisää haastetta.


Kyllä viimestään Ozmaa vastaan taistellessa luulisi menevän sormi suuhun :lol: Kyllä siinä sitä haastetta on kun ei vaan ylilevuta niitä hahmoja.


Tomb Raider Underworld PS3
Muutama ilta sitten tuli tämä aloitettua. Ihan hyvä peli on tähän asti ollut, hienot grafiikat ja suht hyvä pelata. Juoni ei ole vielä kovin kummoseksi edennyt, mahtaako tuon paremmaksi muuttuakkaan. Onhan se tietty ihan perus Tomb Raider, että "kuulin tämmöstä ja lähdin tutkimaan sitä ja tätä ja tuota, ja joku muukin on sitä tutkimassa ja haluaa tappaa minut etten ehdi ensin".
Kamera vaan on taas tässäkin pelissä ihan sieltä ja syvältä. Pyörii vähän väliä ihan miten sattuu. Niin ja aika köyhää että tämmösessä nykypäivän pelissä ei edes saa vaihdettua pelin asetuksia, kun toimii kaikki juurikin väärinpäin.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron