Mikä peli menossa?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.01.2016 20:16

Bayonetta 2

Viimeinkin ehdin korkkaamaan tämän. Kuolettavan väsyttävän Project Zeron jälkeen Bayonetta herätti kuin miljoonan voltin isku persiiseen. Peli alkaa hieman yllättävissä maisemissa, mutta tuttu asenne ja ylilyöty meno ovat edelleen tallella. Grafiikka pudotti leuan lattiaan sulavuudellaan ja selkeydellään, sillä peli on selkeästi yksityiskohtaisempi ja terävämpi kuin eka Bayonetta. Kontrollit ovat vanhat tutut ja jotain pikkuparannuksia on tehty sinne tänne.

Parasta on, että peli saa ykkösen tavoin innostumaan aivan hulvattomalla asenteellaan niin, että kovimmissa mittelöissä iskee oikeasti hiki pintaan. 8-)
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Gigante » 10.01.2016 12:53

Xenoblade jatkuu tuttuun tapaan, vaikka rehellisesti sanoen, koko maknametsä ja tämänjälkeinen merialue osasivat olla tuskallisen tylsiä ennen kuin päästiin lopulta asiaan.
Muutamia sivuhommeleitakin pyrin tässä tekemään vielä pari kappaletta ennen kuin lähden uudelle alueelle seikkailemaan. Tällä hetkellä tiimi on kasattu lähinnä Dunbanista, Shulkista ja Kharla...eikunsiis Sharlasta. Tiimin koko saisi olla tässäkin pelissä se neljä hahmoa, että saisi kaikki oleelliset hahmot kentälle, mutta kolmeen on tyydyttävä.


Wastelandia tuli pelailtua hetken verran, mutta piti poistattaa tämäkin kun peli alkoi bugittamaan turhan paljon (esim. äänet hävisivät ja pelin ikkuna ei suostunut sulkeutumaan lopettaessa). Kiva peli muuten, mutta vähän turhan buginen meikän makuun. Ehkäpä sitä sitten aikanaan hommataan jostain alesta Wasteland 2.

Sitä tuli sitten vuorostaan korkattua XCOM: Enemy Unknown ja olin pelkän tunnin peluun jälkeen totaalisesti myyty. Haastetta löytyy hyvin ja meno pysyy kiitettävän jännittävänä joka taistelussa. Melkoiset helpotushuokaukset tuli päästettyä kun yksi extraterrestiaali onnistui ampumaan kriittisellä hetkellä tappavat laukauksensa huti, jonka jälkeen meikän snipu Johnson kosautti yhtä mölliä samantein päähän ja alokas Turk veti kranaatilla toisen paskaksi. Suurin osa tiimistä päätyi lekurille, mutta elossa sentään ja tehtävä onnistuneesti läpi.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 13.01.2016 19:45

Koko tämän alkuvuoden olen pyhittänyt Chrono Triggerille, tuolle japsiroolipelien kultakimpaleelle ja timantille. Kaikki ylistyssanat on käytetty, joten käydään suoraan asiaan...

Peliä on tullut pelattua se 17h ja olen edennyt aika pitkälle. Suosikkipartyni on Crono, Frog ja Robo, jota on tullut käytettyä aika pitkälti koko ajan. Crono on tappava miekkamies, Frog on healer/miekkamies/mage ja Robo on healer/tappelija, joten aika monipuolinen ryhmä. Robo on vähän hidas, mutta Speed Tabit auttaa asiaan.

Tarina on kyllä jännä. Musiikit on priimaa, mutta mitäpä muuta voi Square Softin peliltä odottaa. Gameplay on aika tyypillistä roolipelailua, mutta taistelusysteemin erilaiset Techit tuovat mukaan monipuolisuutta. Hahmokaarti on monipuolinen ja yksi parhaimmista, mitä on tullut vastaan roolipeleissä.

Pitää vetää peli läpi (tuntuu siltä, että loppu alkaa lähestyä), niin voisin sitten ehkä kirjoitella jotain arvostelun kaltaista.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 20.01.2016 16:05

Shovel Knight

Kaikesta näkee tekijöiden rakkauden 80-luvun NES-peleihin! Pelissä on viittauksia Duck Talesiin, Mega Maneihin sekä Castlevanioihin ja jopa Dark Soulsinkin suuntaan vinkataan parissa jutussa. Alun perusteella tosi sympaattinen peli, joka viehättäneen erityisesti meitä kasibittisen parissa kasvaneita. :)
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Highwind » 21.01.2016 02:42

Bloodborne lähti uusintakiekalle kun Old Hunters lisäri oli 50 prosentin alennuksessa. En paljoakaan muista pelistä enää, ja kysynkin foorumin ammattilaisilta, että mitkä ovat lempiaseenne? Itse vedin ensimmäisen kiekan hyvin pitkälti kirveen kanssa, mutta haluaisin kokeilla jotain erilaista tällä kertaa.

Far Cry 4 myös pelityksessä vielä sen verran, että pari puuttuvaa trophya saisi. En kyllä suosittele, ellei erittäin halvalla satu saamaan. Jotenkin pettymys, vaikken osaakaan sanoa miksi.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 21.01.2016 09:08

Highwind kirjoitti:Bloodborne lähti uusintakiekalle kun Old Hunters lisäri oli 50 prosentin alennuksessa. En paljoakaan muista pelistä enää, ja kysynkin foorumin ammattilaisilta, että mitkä ovat lempiaseenne? Itse vedin ensimmäisen kiekan hyvin pitkälti kirveen kanssa, mutta haluaisin kokeilla jotain erilaista tällä kertaa.

Ite oon aloittanut pelin kaikilla eri aloitusaseilla ja Threaded Cane on ehkäpä suosikkini niistä. Tottakai kirves on damagen puolista kaikista kovin värkki, mutta Threaded Cane on ihan ylivoimaisesti tyylikkäin ja siistein ase noista, varsinkin aseen kakkosmuoto. Aseen hyviä puolia ovat myös se, että se skaalaa skillistä strengthin sijaan ja skill-statti boostaa myös visceral attackin voimaa todella paljon. Sitä suosittelen siis itse todella paljon, mutta Saw Cleaver ei ole myöskään huono vaihtoehto.

Tosiaan noiden aloitusaseiden ulkopuolella en ole hirveästi muihin aseisiin tutustunut paitsi Ludwig's Holy Bladeen, Kirkhammeriin ja Stake Driveriin. Kirkhammeria en ole ekan läpipeluun jälkeen käyttänyt yhtään, koska Holy Blade on yksinkertaisesti vaan parempi versio siitä ja Stake Driveria kokeilin ihan mielenkiinnosta kun se on ihan törkeen siistin näköinen vekotin. Old Hunters DLC on kyllä siitä kova, että se suurinpiirtein tuplaa pelin asemäärän, uusia aseita on yllättävän ja itse en edes löytänyt kaikkia kun DLC:n kipaisin läpi. Pitää jollain läpipeluulla hujauttaa DLC uudestaan läpi ja kerätä noi kaikki aseet.

Mutta niin, itselläni on tällä hetkellä pelauksessa seuraavaa:

Armored Core Verdict Day

Ostin tämän joskus syksyllä pari päivää ennen kuin erosin silloisen tyty-yden kanssa, niin jäi vähän vähemmälle peluulle silloin. Eilen ajattelin aloitella uudestaan ja tää oli kyl aika positiivinen yllätys, melkeinpä kovempaa mecharäimettä kuin Zone of the Enders. Pelissä siis pelataan palkkasoturilla, joka kuljettaa kerrostalon kokoista mechaa ympäri maailmaa erilaisia tehtäviä tehden (ookoo, ei nyt niinkään erilaisia kun toistaiseksi kaikissa on pitänyt vaan tappaa kaikki) ja sitten siitä saadaan massia ja käytetään loppuaika siihen kun rakennellaan sitä omaa mechaa. Tää rakentelu on toteutettu sen verran hyvin, että parin tehtävän jälkeen kustomoin omaa värkkiä joku puol tuntia ja sit muistin, että pelissä on oikeasti pelattavaakin. Jos joku ei tosiaan tiedä, niin Armored Core on se sarja mistä From Software oli tunnettu ennen Dark Soulseja ja tässäkään ei ihan kamalan paljon pelaajan kädestä pidetää kiinni.

Devil May Cry 3 Special Edition

Aloitin tosiaan tämänkin hakkaamisen Dante Must Die-vaikeustasolla ja ei jeesus en muistanut kyllä yhtään, että miten hauska ja haastava peli tämäkin oikeasti on. Tällä hetkellä oon menossa seiskatehtävässä eli kohta päästään kötisemään ekaa kertaa Vergiliä vastaan ja sitä odotan innolla, että mitenkä intensiivinen taistelu on tulossa, kun peliä on muutenki saanu pelata sohvan reunalta täysin etukenossa. Helvetin kova peli kyllä vieläkin kaikkien vuosien jälkeen, ehdottomasti oma suosikkini PS2-aikakauden peleistä.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 25.01.2016 15:41

Pokémon X

Kävi Pokemonin pelaaminen taas pitkästä aikaa kiinnostamaan (ehkä sen takia, kun tuli katseltua Anime-sarjan ensimmäinen tuotantokausi uudestaan. Suomi-dubeilla tietenkin!), joten uusimman generaation X-versio tarttui matkaan netistä. Y-version kansi oli siistimmän näköinen, mutta X oli euron halvempi, joten valinta oli selkeä.

Edelliset ja ainoat kokemukset sarjan peleistä ovat kakkosgeneraation Goldista ja tykkään kyseisestä pelistä erittäin paljon. Tähän nykyaikaiseen käyttöliittymään tottuminen vie aikansa ja kun sisältöäkin on enemmän, menee tähän peliin varmasti Goldia enemmän aikaa.

On ollut mukava huomata, että ikonisia ykkös- ja kakkosgenin monstereita ei olla haudattu maan alle kokonaan. Tottakai suurin osa on minulle ihan uusia, mutta onhan vastaan tullut myös vanhoja tuttavuuksia, kuten Butterfree, Pikachu ja ehdoton suosikkini Snorlax (kuvastaa minua erittäin hyvin :D ).

Tiimini on...

Absol
Pikachu
Hawlucha
Wartortle
Braixen
Snorlax

Näillä mennään. Hyvä sekoitus vanhoja suosikkeja ja uutta verta.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Gigante » 26.01.2016 17:38

Xenoblade Chroniclesia tullut pelitettyä jo tuonne Mechonisille asti ja on ihan pakko kysyä, että milloin tämä peli muuttuisi taas kiinnostavaksi? Alussa pelin juoni kulki hyvin ja olin aidosti kiinnostunut maailman tutkimisesta, ainakin siihen viidakkoon asti. Tämän jälkeen pelin eteneminen muistuttaa minua taannoisesta FFXII:n vertauksesta "Ensin seikkaillaan tuntiakausia jossain homometsässä ja sitten heilutaan taas jossain jorpakossa ennen kuin tapahtuu mitään oikeasti tähdellistä". Vasta joskus kalpalaakson tapahtumien jälkeen tarina alkoi taas kiinnostamaan ja tällöinkin vain hetkellisesti. Sitten olikin vuorossa taas joku tylsä tavaranhakutehtävä.

Minun on ihan pakko ihmetellä tämän pelin saamaa hypeä, sillä meno on alkanut toistamaan itseään pahan kerran, aivan sama seikkailiko tiimi missä, kun kaikki mitä tehdään, ennen seuraavaa tärkeää välikohtausta, on järkyttävän puuduttavaa pakkopullaa. Maisemamusiikit menettelevät kyllä, mutta älkää vain sanoko että kaikki perustaistelumusiikit ovat jatkossa tätä persoonatonta rämistelyä...ihan kuin rivitaistelut eivät jo puuduttaisi nyt aivan tarpeeksi. :x


Meikä tykkää paljon eri JRPG-peleistä, mutta Xenoblade ei vaan tunnu lunastavan takaisin kaikkea hypeään. Ihmettelen suuresti miten tästä pelistä vaaditaan kaupoissa vielä niin suuria summia.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Salem » 30.01.2016 01:27

Highwind kirjoitti:Bloodborne lähti uusintakiekalle kun Old Hunters lisäri oli 50 prosentin alennuksessa. En paljoakaan muista pelistä enää, ja kysynkin foorumin ammattilaisilta, että mitkä ovat lempiaseenne? Itse vedin ensimmäisen kiekan hyvin pitkälti kirveen kanssa, mutta haluaisin kokeilla jotain erilaista tällä kertaa.

Saw Cleaver on ehdottomasti yksi suosikkini Ludwig's Holy Bladen ohella. DLC-aseista Church Pick ja Beast Cutter ovat myöskin todella varteenotettavia vaihtoehtoja. Etenkin Church Pickiin rakastuin aivan täydellisesti viimeisimmällä pelikerrallani.

Metal Gear Solid HD Collection
Pitkästä aikaa iski into päästä pelaamaan Metal Geareja, joten tuli samoin tein hommattua pelikokoelman täytteeksi tämä HD collection. Koska Snake Eater on kronologisesti se ensimmäinen, päätin aloittaa tämän sarjan läpi kahlaamisen siitä. Ja kyllä tämä vain pitkän tauon jälkeen taas maistuukin. Villissä luonnossa hiippailu, ruoan metsästys ja Para-Medicin kanssa villieläinten makuskaalasta rupattelu on ihan yhtä hauskaa kuin ennenkin. Myös juoni on erinomainen, parempi kuin mitä muistin. Viimeisimpänä feattinani voitin The Painin, ja hyvillä mielin jatketaan patikointia kohti uusia taisteluita.
Eirtyisen innolla odotan myös noita kahta MSX-peliä, jotka tulivat tämän mukana. En ole koskaan aiemmin päässytkään kokemaan sarjan antiikkisinta alkuaikaa. Samoin Peace Walker tulee olemaan täysin uusi kokemus.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Highwind » 30.01.2016 23:54

Salem kirjoitti:
Highwind kirjoitti:Bloodborne lähti uusintakiekalle kun Old Hunters lisäri oli 50 prosentin alennuksessa. En paljoakaan muista pelistä enää, ja kysynkin foorumin ammattilaisilta, että mitkä ovat lempiaseenne? Itse vedin ensimmäisen kiekan hyvin pitkälti kirveen kanssa, mutta haluaisin kokeilla jotain erilaista tällä kertaa.

Saw Cleaver on ehdottomasti yksi suosikkini Ludwig's Holy Bladen ohella. DLC-aseista Church Pick ja Beast Cutter ovat myöskin todella varteenotettavia vaihtoehtoja.


Bloodbornessa tuli jotenkin niin kovasti turpaan Forbidden forestin jälkeen, että vaihdoin ainakin hetkellisesti Dark Soulsiin, kun tuo DLC:kin oli kohtuullisella ~4€ hinnalla saatavilla. Sinänsä mukavampikin vielä pelata tätä, kun oikeastaan muistan vain bossien sijainnit, en juuri mitään muuta. Melkein kuin pelaisi ensimmäistä kertaa, paitsi että tietää koska pitää varautua anaaliyhdyntään ilman liukkaria.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Apple » 02.02.2016 18:40

The Evil Within, jossa lopputekstit uhkaavat jo lähestyä... RE4:n ja Silent Hillien sekotus, oikein viihdyttävä tapaus. Liian sekava juoni tosin vituttaa aina välillä.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Highwind » 10.02.2016 18:59

Pelihyllyn kiertely jatkuu ja nyt on vuorossa Last of Us, pitkästä aikaa. Grounded modea vedellään toista kertaa lävitse ja sitten olisikin viimeinenkin trophy tästä upeudesta plakkarissa.

Jos saisi yhden pelin valita, jonka pelaisi ensimmäistä kertaa uudelleen, itselle se olisi tämä.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Salem » 10.02.2016 20:34

Metal Gear Solid: Peace Walker (PS3)
Tämä on ollut monella tapaa hyvin mielenkiintoinen tekele. Alussa en lämmennyt yhtään sille että peli on tehtäväpohjainen, enkä liioin päämajan mikromanageroinnille. Mutta mitä pidemmälle peliä on pelannut niin sitä vähemmän nuo ovat alkaneet haitata. Toki olisin miljoona kertaa ennemmin pelannut yhtenäisellä pelialueella kuin tehtävä kerrallaan, mutta kyllä tämä näinkin on mennyt. Juoni on ollut toistaiseksi mielenkiinotinen, ja välivideoiden sarjakuvamainen toteutus saa ison plussan.
Tosin yksi todella anteeksiantamaton asia tässä pelissä on se, kuinka syvältä perseestä sen pomot ovat. MGS-sarja tunnetaan eritoten mahtavista pomovastuksistaan, mutta tässä pelissä vastaan tulee vain joku geneerinen sotakone ja läjä sotilaita. Pari poikkeusta on toki ollut, lähinnä koska nuo pari pomoa ovat olleet sidoksissa pelin juoneen. Niistä viimeisin oli Chrysalis, jonka voitin juuri ennen viimeisimmän pelisession loppua.

Alundra 2 (PS1)
Ensimmäinen Alundra ei kolahtanut itselleni, paitsi teemansa puolesta. Ehkä se oli vain liian A Link to the Past-henkinen, jota en juuri osaa arvostaa sitäkään.
Alundra 2 vaikutti alkukokeilujen perusteella ihan hauskalta tekeleeltä. En siltä toki mitään suuria odota, mutta ainakin pelimaailmassa ja hahmoissa tuntuu olevan enemmän persoonaa kuin alkuperäisessä, mikä taas nostaa omaa mielenkiintoa nähdä mitä tuleman pitää.

Demon's Souls, Dark Souls, Dark Souls 2 ja Bloodborne
Dark Souls 3:n julkaisu lähestyy, joten päätin aloittaa llämmittelykierroksen pelaamalla kaikki FromSoftin masokistisimulaattorit läpi ennen kuin uusi seikkailu kolahtaa postiluukusta. Matka on alkanut Boletariasta ja Phalanxin löllyvä raato lojuu jo jalkojen juuressa.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Gigante » 11.02.2016 10:33

XCOMin...kai tämä on jo kolmas läpipeluu jatkuu passelisti. Muutamia menetyksiä on päässyt sattumaan, varsinkin alokkaiden puolesta. Tuli sangen tuskalliset olot kun tiimini tarkk'ampujien kohdalla tuntui olevan jokin kirous, kun mokomat kuolivat yhtenään kentällä. Kyllä lievästi potutti kun se geenimanipuloitu ruotsalais-snipu otti ja kuukahti kentälle. Meni hyvä tovi ennen kuin sain koulittua eräästä sakemannista tämän korvaajan.

EXALTin tukikohdan kävi tuossa eilisiltana vihdoinkin jyräämässä, meni pari tuntia räpeltää kun jokin bugi meinasi estää koko tehtävän aloittamisen tyystin. Suunnitelmissa olisi kyhäillä tulimyrskyt valmiiksi ennen kuin aloitan altsujen tuksan tyhjentämisen. PS3-versio ei ole enää kaatuillut yhtenään sen jälkeen kun otit autosaven hiiteen ja laskin tallennuksien määrän kahteen. Ero on hyvin selkeä toimivuuden puolesta.

Pitäisihän sitä yrittää Xenobladesia pelittää, mutta XCOM koukuttaa vaan tuota peliä rutosti paremmin. Xenobladesia jaksan pelittää aina ehkä hyvällä tuurilla tunnin kerrallaan.



Broken Sword 2:takin on tullut pelitettyä silloin tällöin. Aika-ajottaisista kaatuiluista huolimatta oikein mukavaa naksuttelu pulmanratkontaa. Monkey Islandeja läpipelanneena, melko tuttua menoa, tosin sillä erotuksella että BS:n huumori on huomattavasti aikuisempaa ja pulmat paljon loogisempia ratkaista. Helpottaa huimasti pelaamista kun hahmoa ei tarvitse juoksuttaa kymmenissä eri paikoissa kerralla.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 14.02.2016 11:54

Meinasin aloittaa pelaamaan Final Fantasy X-2:sta, mutta sitten tajusin, että mihin v*ttuun olen ryhtymässä ja päätin sitten aloittaa uusintakierroksen Final Fantasy VII:stä.

Pelin alussa vielä ollaan, kun seikkaillaan Midgarissa, mutta nyt olen jo innoissani. Jotenkin on sellainen fiilis, että tällä kertaa pelaan pelin läpi niin hyvin kuin vain kykenen. Voisi yrittää pelata niitä sivutehtäviäkin joskus :D

Vaikka kyseessä on miltei 20 vuotta vanha peli, on tätä kyllä mukava pelata. Pelaamista tahdittaa Uematsun upea musiikki, joka hakkaa suurimman osan tämänkin päivän soundtrackeistä sata-nolla. Materia-systeemi on nerokas ja gameplay muutenkin timanttia.

On muuten jännä ajatella, kuinka kovatasoinen pelisarja Final Fantasy aikoinaan oli. Näinkin loistava peli, kuin FFVII, on mielestäni vasta sarjan kolmanneksi paras peli FFIX:n ja FFVI:n jälkeen. Square oli ihan liekeissä back in the days.

Tänään pitää jatkaa pelailua.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 21.02.2016 20:39

Final Fantasy VII etenee tasaisen tappavaan tahtiin ja kakkosdiskillä mennään. Toiselle läpipeluulle olen laittanut itselleni tavoitteeksi hankkia kaikki ultimate weaponit ja Lv. 4 Limitit kaikille hahmoille bonushahmot mukaanlukien. Tosin tuo Cloudin Omnislash saattaa tuottaa päänvaivaa, kun pitäisi battle areenaa suorittaa. Sivutehtäviä olen tehnyt parhaani mukaan, mutta en tiedä jaksanko Chocobon kasvatustehtävää suorittaa. Palkinnot olisivat aika huikeat, joten pitää laittaa mietintään.

Sitten olisi vielä nuo Weapon-superbossit. Järjettömiä vastustajia, mutta edes yhden sellaisen voittaminen tuntuisi varmaan helvetin hyvältä. Olisiko foorumilaisilla joitain hyviä vinkkejä vai onko kukaan noita kaatanut?
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 22.02.2016 18:22

Final Fantasy XIII on ollut nyt peliteksyssä ja semmoset 13 tuntia on tullut pelattua/striimattua. En ymmärrä miksi en aikaisemmin ole sitä pelannut kun ihan mielenkiintoinen juoni ja varsinkin tämä "uusi" taistelusysteemi on herättänyt mielenkiintoa pelaamisessa. Myös hahmojen kehitysstydeemi on aivan uusi ja se vaatii vielä jonkin verran tutusmista että oppisi handlaamaan kunnolla.

ps. Ei random battleja
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Kaya » 23.02.2016 11:23

-Zerials- kirjoitti:Final Fantasy VII etenee tasaisen tappavaan tahtiin ja kakkosdiskillä mennään. Toiselle läpipeluulle olen laittanut itselleni tavoitteeksi hankkia kaikki ultimate weaponit ja Lv. 4 Limitit kaikille hahmoille bonushahmot mukaanlukien. Tosin tuo Cloudin Omnislash saattaa tuottaa päänvaivaa, kun pitäisi battle areenaa suorittaa. Sivutehtäviä olen tehnyt parhaani mukaan, mutta en tiedä jaksanko Chocobon kasvatustehtävää suorittaa. Palkinnot olisivat aika huikeat, joten pitää laittaa mietintään.

Sitten olisi vielä nuo Weapon-superbossit. Järjettömiä vastustajia, mutta edes yhden sellaisen voittaminen tuntuisi varmaan helvetin hyvältä. Olisiko foorumilaisilla joitain hyviä vinkkejä vai onko kukaan noita kaatanut?


Weaponithan ei loppujenlopuksi ole edes vaikeita. Kun vaan oikeilla leveleillä yrittää. Itse kyllä hoitelen ne aina kun seiskaa pelaan. Kun Weapon sattuu kohdalle niin tallenna, ja käy kokeilemassa ihmeessä miten pahasti tulee turpiin. Se kertoo jo paljon. Jos kuolet ekaan iskuun niin käy joskus kymmenen levelin jälkeen kokeilemassa uudestaan, jos taas pärjäät joten kuten niin sitten vähempikin riittää. Voi kokeilla heti peräänkin, joskus sattuu hyvä tuuri.
Limit mittarit kannattaa boostia täyteen normitappeluissa ennen bossia. Materioissa all-time (haste), all-restore, all-barrier, counter attack yms on myös hyviä lisiä. Slow kannattaa tehdä bossiin jos vaan tehoaa.

Battle areenalle semmonen vinkki että hanki tarpeeksi rahaa, sitten hanki tarpeeksi GPtä (esim chocobo racessa) joku 200 varmaan riittää hyvin. Niin ja jos voitat tarpeeksi monta kisaa S-rankin chocolla saat voitosta tavaraa mm. counter attack-materian. 50 lvl on melko sopiva areenalle. Hanki Hi-potioneita paljon, ribbon päälle. Jos löytyy hp ja mp plus ja counter attack on ainakin must. Tämäkään ei ole ihan tajuton homma jos vaan saat vedettyä battlet loppuun asti, silloin niistä saa hyvin pisteitä. Jos kuolet kesken, tms niin aika nihkeetä on. Ainiin ja jos sattuu olemaan se laiva viimesenä vihollisena niin tapa se äkkiä ettei heitä ulos.
Varaa siis aikaa ja pisteitä (joka battle maksaa) tähän hommaan koska battlepointsit nollaantuu jos lähdet areenalta eli omnislashin pojot pitäisi kerätä kerralla.

Ja mikä kallein ja työläin sivutehtävä, niin se chocobo homma. Vaatii ihan älyttömästi aikaa ja rahaa mutta kyllä se palkitaan. Jos päätät siihen ruveta niin sen verran vinkkiä että paritettavat värikkkäät chocot kannattaa treenata saucerissa S-rankille.
Ja osta Chocobo Sagelta Sylkis Greenssejä joilla buustaantuu kerralla kaikki statukset. Ovat vaan vähän tyyriitä, 5000 giliä/kpl. Yksi choco tarvitsee muistaakseni kymmenen sylkis greensiä. Niin ja tämä homma kannattaa tehdä muun pelaamisen ohessa koska vasta matetettuja/syntyneitä chocoja ei voi matettaa heti uudelleen. Täältä lisää vinkkejä http://www.fffin.com/final-fantasy-vii/vinkit/gold-chocobon-kasvatus

Niin ja jos motivaatiota kaipaat tähän chocobo tehtävään niin tässä tulee. Kultaisella, eli parhaalla chocobolla pääset saarelle (pieni saari kartan koillisessa nurkassa) jonne muuten ei pääse. Sieltä saa Knights of the round- summonin joka master-tasolla tekee jopa 16x9999 osumaa tappelussa 8-)

Tuli itse aloitettua ensi kertaa eilen FF X. HD masteroituna ostin joskus viime vuonna vaan eilen vasta aloitin ja olen kyllä tykännyt. Aika saman tyyppinen kuin Kingdom Hearts. Ääninäyttelyt kyllä melko koomisia välilä :D Huh mikä wall of text tuli.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Salem » 23.02.2016 17:19

Kaya kirjoitti:Weaponithan ei loppujenlopuksi ole edes vaikeita. Kun vaan oikeilla leveleillä yrittää. Itse kyllä hoitelen ne aina kun seiskaa pelaan.

Itse taas jätän ihan suosiolla Ruby- ja Emerald Weaponin rauhaan. Lähinnä koska koen että noiden jälkeen pelin loppu kävisi liian helpoksi, kun on grindannut itsensä liian korkeille leveleille. Minusta kun loppubossin tulee tuntua haastavalta, joten päädyn aina menemään lopputaistoihin lievästi alilevelisenä. Taistelut ovat näin aina penkin reunalla jännittämistä jokaisen vuoron kuluessa. :mrgreen:

Ultimate Weapon taas, mikäli et sitä edellisellä kerrallasi vielä piessyt, on lähes suora kopio FF6:n Doom Gazesta, eli sitä jahdataan ilma-aluksella ympäri karttaa ja kohdataan useita kertoja. Kaikki tekemäsi vahinko pysyy taistelusta toiseen, joten kyseessä on väsytyskamppailu. Otukselta oppii myös Shadow Flare-enemy skillin, joten kyseinen materia vain matkaan.

Ja se chocobo-sivutehtävä ei ole loppupeleissä edes kauhean turhauttava. Kunhan vain saa oikeantyyliset chocobot napattua niin loppu menee omalla painollaan. Ja palkinnot ovat kyllä kaiken sen arvoisia. Plus tuossa touhussa saa helposti ne tarvittavat GPt areenaa varten ilman että niitä pitää vielä erikseen lähteä hankkimaan.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Kaya » 23.02.2016 20:23

Salem kirjoitti:Itse taas jätän ihan suosiolla Ruby- ja Emerald Weaponin rauhaan. Lähinnä koska koen että noiden jälkeen pelin loppu kävisi liian helpoksi, kun on grindannut itsensä liian korkeille leveleille. Minusta kun loppubossin tulee tuntua haastavalta, joten päädyn aina menemään lopputaistoihin lievästi alilevelisenä. Taistelut ovat näin aina penkin reunalla jännittämistä jokaisen vuoron kuluessa


Kyllähän ne voi sitten Sepinkin voiton jälkeen vielä pelata jos ei ennen sitä halua. Ite tykkään enempi näistä weaponeista kun Sepi on vähän nähty jo :D Yleensä kun itse näitä vanhoja tuttuja pelejä pelaan niin on ollu tapana mennä ihan 100% sivutehtävineen läpi. Muistelen ettei ihan älyttömästi tarvinnut erikseen levuttaakkaan näihin bosseihin kunpelasi kaiken muunkin sälän, ne levelit kerty siinä sivussa.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 24.02.2016 12:40

Ultimate Weaponin kukistinkin jo viime pelikerralla. Se oli aika helppo, ei mitään ongelmia. Nyt puuttuu enää Barretin ja Cait Sithin ultimate weaponit. Barretin aseen sijainnin muistan edelliseltä pelikerralta, mutta Cait Sithin asetta en ole ikinä missään nähnyt. Googlettamalla selviää.

Party on tällä hetkellä Cloud, Tifa ja Yuffie. Vaikuttaisi aika tasapainoiselta. Viime kerralla käytin muistaakseni Cloudin lisäksi Barretia ja Cidiä. Cait Sith on periaatteessa ainut hahmo, mitä en ole koskaan kokeillut.

Lopussa alkaa peli olla. Nopeastihan tuon päätarinan menee läpi. Seuraavaksi pitäisi mennä taas Midgariin. pelin eeppisin kohtaus mielestäni.

Ja Salemille, ajattelin tehdä tallennuksen ennen viimeistä dungeonia, että pelin läpäisyn jälkeen voi palata vielä tekemään noita sidequesteja ja hakkaamaan nuo Weaponit. Samaa mieltä, että loppubosseihin mielummin low-levelinä, kuin 100lvl partyllä. Pitäähän sitä olla jotain haastetta :D
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Kaya » 24.02.2016 15:22

-Zerials- kirjoitti:..ajattelin tehdä tallennuksen ennen viimeistä dungeonia, että pelin läpäisyn jälkeen voi palata vielä tekemään noita sidequesteja ja hakkaamaan nuo Weaponit. ..


Muistaakseni Save Crystallilla pääsi vielä viimesestä paikasta warppaamaan kartalle. Mutta siinäkin taisi olla joku paikka minkä jälkeen sitä ei voinut enää käyttää.
Kyllä ne weaponit on kivoja bosseja, jotka jollain tapaa kannattaa ainakin kerran päihittää :)
Ruby Weaponilta muuten saa Desert Rosen, jonka voi vaihtaa Kalmissa Gold Chocoboon. En kyllä ihan satavarmaksi tätä muista. Mutta sillä säästyisi ainakin choco-tehtävältä, ja saisi sen Kotr:in. Btw lvl 70-80 riittää weaponeihin jos tietää mitä tekee ja on hyvät varusteet.

Osaako kukaan vinkata FF10 Blizball-minigameen mitään vihjeitä? Ei onnistu ei sitten millään, joten jos jotain hyviä vinkkejä on niin mielelläni kuulisin :D
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 24.02.2016 16:55

Kaya kirjoitti:Osaako kukaan vinkata FF10 Blizball-minigameen mitään vihjeitä? Ei onnistu ei sitten millään, joten jos jotain hyviä vinkkejä on niin mielelläni kuulisin :D

Meitsi, voitko hieman avata missä olet pelissä tällähetkellä? Ite oon yleensä hankkinut joukkueeseen Lucasta seuraavat hahmot: Shaami; toimittaja, Wedge; toinen portsari ennen katsomoa, Shuu ja Jamal; molemmat löytyy muistaakseni patsaan ympäriltä. Lisäksi oon hankkinu Ropp Mi'hen highroadin Al Bhed shopista. Noilla tyypillisesti pelaan aina ja paras molke on ehdottomasti Nimrook jonka saaminen on melko vaikeaa. Lisäksi kannattaa opetella nappaamaan niitä tech juttuja matseis.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja Kaya » 24.02.2016 17:39

NightFan kirjoitti:
Kaya kirjoitti:Osaako kukaan vinkata FF10 Blizball-minigameen mitään vihjeitä? Ei onnistu ei sitten millään, joten jos jotain hyviä vinkkejä on niin mielelläni kuulisin :D

Meitsi, voitko hieman avata missä olet pelissä tällähetkellä? Ite oon yleensä hankkinut joukkueeseen Lucasta seuraavat hahmot: Shaami; toimittaja, Wedge; toinen portsari ennen katsomoa, Shuu ja Jamal; molemmat löytyy muistaakseni patsaan ympäriltä. Lisäksi oon hankkinu Ropp Mi'hen highroadin Al Bhed shopista. Noilla tyypillisesti pelaan aina ja paras molke on ehdottomasti Nimrook jonka saaminen on melko vaikeaa. Lisäksi kannattaa opetella nappaamaan niitä tech juttuja matseis.


Ekasta kisasta jo menin ohi, mutta sinne Lucaan (?) pääsee varmaan joskus takaisinkin? Tällä hetkellä sijainti on mushroom rock-precipice jos sanoo jotain. Äskettäin tuli mahdollisuus save pointseihin pelata sitä blitzballia. Säännöt yms on hallussa kyllä mutta hahmot niinsurkeita etten pärjää vaikka tiedänkin mitä pitäisi ehkä tehdä.Eli pitääkö odotella ja pelata juonta eteenpäin että pääsen etsimään uusia pelaajia vai voinko jossain treenata omia hahmoja ja saada expaa? Mitä olen sieltä saven kautta pelannut (ja hävinnyt) niitä exhibition matseja niin niistä ei ainakaan ole mitään kertynyt.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mikä peli menossa?

ViestiKirjoittaja NightFan » 24.02.2016 18:54

^Jos pelaat niitä yksinpelejä niin pelaa kilikaa vastaan, ne on surkeimpia. Sun pitäs vielä pystyy palaamaan lucaan jos et oo vielä yhtä bossii vastaan. Alkuperäset hahmot on kyllä hyviä, tosin vasta korkeil tasoil.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron