Minkä pelin pelasit viimeksi?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kallu » 13.04.2017 21:20

Mass Effect Andromeda

Niin tuli tämä pelattua läpi tuossa vähän aikaa sitten. Massiivisena ME-fanina odotin tätä peliä kuin kuuta nousevaa mutta huolestuin hieman ennen julkaisua pelin saamasta kritiikistä.

Noh, kriitikille oli kyllä aihetta, mutta minusta sitä myös paisuteltiin aivan uusiin sfääreihin. Kasvoanimaatiot eivät olleet launchissa hirveän hyvät mutta Bioware korjaa niitä nyt sitten jälkikäteen. Ei ne minua suuremmin haitanneet tai peliä mitenkään pilanneet mutta ei niitä nyt hiotuiksi voi sanoa. Mutta hyvä, että korjaavat, näyttää nätimmältä sitten kun pelaan uudestaan. Muita miinuksia ovat jotkut epäoptimaalisuudet ja rasittavat ratkaisut mm. crafting systeemissä ja armorin kustomoinnissa. Ennen julkaisua seksi-kohtauksia hypetettiin mutta suureksi pettymyksekseni kehitin juttua asari journalistin kanssa, jolla sitten ei ollutkaan mitään hienoa huipennuspätkää.

Suurimmasta osasta pelia kuitenkin tykkäsin tosi paljon. Hahmot on kirjoitettu minusta hyvin ja sivuhahmot on paremmin esiin tuotuja kuin aiemmissa peleissä, esim. aluksen lääkäri. Tarinasta ei ole mitään valittamista, tuntuu Mass Effectiltä, hienot maisemat, peli näyttää graafisesti todella hyvältä, taistelusysteemi on paras mitä ME-pelissä on nähty (erityisesti biotic-voimat). Romansseissa enemmän vaihtoehtoja (esim. porukkaa aluksen ulkopuolelta) ja seksi-kohtauksissa menty enemmän Witcher suuntaan, mikä on hyvä (paitsi yllämainittu pettymys). Musiikesta tykkäsin myös, erityisesti alkuvalikkon ja lopputekstien biiseistä. TODELLA paljon tekemistä ja sivutehtäviä. Jotkut oli valittanut kirjoituksen laadun ailahtelevuudesta mutta en itse tälläista huomannut joitakin yksittäisiä vuorosanoja poislukien. Turhat tehtävät oli myös kritiikin aihe mutta jälleen minua ei haitannut. Jos menet uuteen galaksiin niin minusta ihan loogista, että siellä pitäisi skanailla uusia kasveja. Jos niitä ei halua tehdä, niin sitten ei tee. Yleensä ne meni aika kivasti samalla kun teki muitakin tehtäviä. Moninpeliä en ole hirveästi pelannut mutta idea on sama kuin ME3:ssa, ihan kiva, että laittoivat mukaan, tulee pelattua sitäkin jossain vaiheessa.

Kaikenkaikkiaan tykkäsin pelistä tosi paljon. Harmittaa tietysti, että tuli uunista vähän raakana ulos mutta korjaukset auttaa. Peliin meni 80h, mikä on enemmän kuin mihinkään pääpeliin on minulta mennyt. Odottelen innolla korjauksia ja DLC:tä, minusta kuitenkin yksi parhaista, ellei jopa paras Mass Effect. Hiomaton timantti, joka myöhemmin DLC:n ja fiksien jälkeen varmasti nousee omassa kirjassa ainakin 90:iin.

85
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja NightFan » 14.04.2017 10:02

Hieman huolletti toi ME Andromeda mutta kyllä nyt sit uskaltaa ostaa se kun hinta hieman tippuu nykysestä.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kallu » 16.04.2017 19:40

Uncharted 1-3

Pleikkarin omistajana sukelsin viimein Uncharted-sarjaan Nathan Drake Collectionin mukana. Boksissa siis PS4 remasterit ensimmäisistä kolmesta pelistä.

Ensimmäinen eli Drake's Fortune oli aivan kauhea peli. Kontrollit tuntuivat kankeilta ja taistelusysteemi oli kömpelö. Sinänsä tarina ja hahmot olivat ihan ok mutta peli nojasi liikaa ammuskeluun ja tuntuikin enemmän räiskintä-, kuin seikkailupeliltä. Vihollisia lappoi eteen edestä ja takaa, aalto toisensa jälkeen ja varsinkin loppupuolen laumat kirottuja möllejä, jotka easylläkin tappoivat 1-2 iskusta, pistivät päreeni sauhuamaan. Päälle vielä rasittava pomotaistelu ja joitakin quick-time eventtejä, niin ensivaikutelmat paljon hypetetystä sarjasta jäivät hieman ulosteen makuisiksi. Onneksi peli oli lyhyt, joten kärsimykseni loppui kohtalaisen nopeasti.

Olin kuitenkin ostanut koko trilogian ja toivoin, että myöhemmät pelit parantaisivat ensimmäisestä, ja näin sitten kävikin. Among Thieves paransi kaikilla osa-alueilla. Se oli ensisijaisesti Indiana Jones-tyyppinen aarteenmetsästys, missä tietysti pääsi tykittämään vihollisia mutta paino oli selkeästi enemmän seikkailun puolella. Tarina oli minusta mukaansatempaavampi , esiteltiin uusia hahmoja ja saatiin vanhoja vähän lisää. Draken muistikirjassa oli enemmän sisältöä, eikä se ollut vain parissa kohtaa esille saatava, kuten ensimmäisessä. Pelin pituus oli myös ensimmäistä pidempi, joka ei nyt haitannut, kun peli maistui paljon paremmin.

Trilogian viimeinen osa, Drake's Deception, jatkoi aikalailla kakkosen kaavalla. Taistelua oli hieman päivitetty ja peli keskittyi vahvasti Draken ja Sullyn suhteeseen ja Draken mennisyyttä valotettiin.

Lyhyesti ja ytimmekkäästi ykkönen oli kakkaa, kakkonen ja kolmonen maistui. Pitää tilata vielä nelonen, suunta ainakin oikea.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Highwind » 19.04.2017 01:03

Kallu kirjoitti:Uncharted 1-3

Pleikkarin omistajana sukelsin viimein Uncharted-sarjaan Nathan Drake Collectionin mukana. Boksissa siis PS4 remasterit ensimmäisistä kolmesta pelistä.

Jnejnejne


Nelonen oli ainakin itselleni suurehko pettymys. Seikkailufiilistä ei saanut, vaan peli tuntui pyörivän tempolla 15 minuuttia kävelyä ja puhumista, 15 minuuttia ampumista, 15 minuuttia kiipeilyä ja toisto. Nykyhinnoilla varmaan kyllä ihan ostamisen arvoinen, ja Unchartedeista pitävälle pakko-ostos.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Salem » 21.04.2017 13:46

Mighty No. 9 (PSN)
Suurena Megaman-fanina odotin tätä peliä kieli pitkällä sen saavutettua kickstarter-tavoitteensa moninkertaisesti ja ennätysajassa. Odotus venyi ja venyi, peli viivästyi ja lopulta kun se julkaistiin, siitä ei saanutkaan lukea mitään muuta kuin haukkuja ja pilkkaa, niin pelaajien kuin muiden pelifirmojen suunnalta. Nyt peli sattui olemaan vajaalla viidellä eurolla ladattavissa, ja koska lompakosta juuri tuommoinen summa löytyi joutilaana, päätin ottaa itse selvää kuinka ansaittua kaikki tuo kritiikki oli.

Yllättäen käteen jäi kuitenkin oikein mukiinmenevä tasoloikka, jossa toki on pieniä kömmähdyksiä. Pelin välivideot olivat ankeita vähäisen animoinnin vuoksi, tarina oli sitä samaa vanhaa "robotit sekoavat, mene ja pysäytä"-huttua, ja dialogia oli aivan liian paljon tällaisen pelin tarpeiksi, ja sitä toistettiin joka kuoleman jälkeen, mutta tällaisessa pelissä tarina on aina muutoinkin toissijainen, ja tärkeämmässä asemassa ovat pelimekaniikat, ja nehän toimivat kuin piri! Kenttäsuunnittelu on pääosin hyvää, ja sekä toiminta että tasoloikka tyydyttävät taatusti jos pelin roolimalli on yhtään lähellä sydäntä. Kentissä on kivasti vaihtelua, jotta meno ei ala maistumaan puulta. Löytyy niin perinteistä kaivostyömaata ja vesikenttää, mutta sitten seassa on kenttiä kuten Desolate Highway, jossa koko kenttä vietetään liikkuvien ajoneuvojen päällä kikkaillessa, samalla kun kentän pomo yrittää tuhota autoja altasi, tai mitenkäs vaikka Capitol Building, jossa tehtävänä on kiertää looppaavaa kenttää läpi ja etsiä sinua kohti koko ajan ampuvaa tarkka-ampujaa, kunnes tämä päättää kutsua sinut kaksintaisteluun. Viimeisenä mainitusta voi toki olla montaa mieltä, mutta ainakin siinä kokeillaan jotain erilaista.
Pelissä on paljon kritisoitu sitä, kuinka se käyttää vanhentunutta life-systeemiä, ja game overin jälkeen kenttä on aloitettava aina alusta. En tiedä sitten olenko kovinkin outo kun sanon tämän, mutta minusta tämä systeemi sopii peliin loistavasti. Se antaa mahdolllisuuden opetella kentän kulku ja parantaa omaa lähestymistapaansa. Esimerkiksi vaikka peli viimeinen kenttä, joka alkujaan vaikutti likipitäen mahdottomalta, mutta parin game overin jälkeen pyyhkäisinkin sen jo läpi kuolematta kertaakaan. Kentätkään kun eivät ole niin pitkiä että väkertää tuhertaisit niiden kimpussa tuntitolkulla vain menettääksesi kaiken progressin kuollessasi liian useasti. Ja jos se siitä on kiinni, niin optionsissa on kyllä tarjolla mahdollisuus asettaa jokainen kenttä alkamaan useammalla, jopa yhdeksällä extra lifellä, joten senkään ei luulisi olevan ongelma.
Vihollisten piekseminen absorboimalla ne pienen tulitaistelun jälkeen on hivenen päälleliimatun oloinen ratkaisu, mutta tavallaan se tuo ainakin pomotaisteluihin tiettyä lisähaastetta. Tehdäksesi oikeaa vahinkoa sinun täytyy jättää turvalliset patternisi ja mennä tarpeeksi lähelle, jotta voit imaista kulutetun osan energiapalkista pois. Jos et tee tätä, pomo parantaa kulutetun osan takaisin ajan myötä.

Viimeiseksi haluan kuitenkin säästää musiikin. Myös tämä osa-alue on saanut kritiikkiä, ja soundtrackia on haukuttu unohdettavaksi. Itsellänikin on tätä kohtaan kritiikkini, nimittäin se että musiikit ovat korkeimmallakin asetuksellaan liian hiljaisia ja hukkuvat toiminnan, ja aiemmin mainitun turhan dialogin alle. Ja se jos mikä on rikos, kun peli tarjoaa muun muassa tällaisia helmiä:

Burning Military Base
Desolate Highway
Avi's News Report
Raging Flames Smolder

Nostalgiahiirille on vielä tarjolla mahdollisuus muuttaa pelin musiikki asetuksista Nes-henkisiksi retroversioiksi.

Siihen en aio ottaa kantaa että kuinka hyvin projektille lahjoittaneet saivat rahoilleen vastinetta, tai edes kuinka buginen peli mahtoi olla julkaisussa (kuten niin moni muukin peli nykyään), mutta täysin ulkopuolisena kuluttajana tämä ei pettänyt, ja maksamani vitonen tuntui lähinnä polkuhinnalta. Kunhan juonen jättää omaan arvoonsa ja keskittyy itse peliin, sisältä löytyy erinomainen tasoloikka, jota uskallan suositella ainakin Megaman-peleistä nauttiville.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 05.05.2017 18:11

Battlefield: Bad Company (x360)

Joskus tulee vain niitä pelejä joita varten toivoisi että aikakone olisi keksitty. Pelasin nimittäin Bad Companyn Demoa joskus teininä ja rakastin sitä. Sitten tuli Bad Company kakkonen, ostin ja pelasin sen ajan kun se oli ajankohtainen ja unohdin tämän osan. Mulla on edelleen kavereita, jotka vannovat tämän juonellisen yksinpelikampanijan nimeen ja nykyään kun tämän saa pikkurahalla, niin täytyhän tuokin nyt pelata edes sivistyksen takia.

Yksinpelistä on paljon hyvää, mutta juonesta ei oo paljoa sanottavaa, pelaaja on uusi jäsen neljästä hengen Bad Company joukkueessa. Mukana on keskenään jatkuvasti nahisteleva nörtti ja amis ja johtajana mannerheimi. Nämä neljä jenkkiä sotivat nimettömässä konfliktissa nimettömässä keskiaasian maassa ryssiä vastaan. Parasta pelissä on avoimet kentät, jotka tuhoutuvat nätisti ja joista perfektionisti löytää tutkittavaa uusien aseiden ja kultakimpaleiden muodossa. Valitettavasti Pelin ohjaus on nykyään todella kankeaa. En edes pelaa paljon räiskintöjä, mutta heti huomasi että ohjaus tarvitsee säätöä. Myös vihollisten ja omien tekoälyssä ei ole kehumista. Omat katsoo väärään suuntaan, ampuvat ohi ja ovat kuolemattomia (ilmankos viholliset tähtäävät aina pelaajaa). Vihollisten tekoäly on korvattu tekemälllä niistä todella kestäviä. Edes räjähdykset eivät tapa ellei ne tapahdu parin metrin etäisyydellä vihuista. Olikohan tiimissä entisiä Blackin kehittäjiä, sillä tähän oltaisiin helposti voitu lätkäistä "Black 2" otsikko. Parasta pelissä oli yksi helikopterilla hoidettu tehtävä, joissa pelaaja pääsi oikeasti lentämään sellaista eikä vain raideräiskijäksi.

Bad Company on puutteistaan huolimatta paras juonellinen bäfä ja se pieksee muut tämän jälkeen tulleiden skriptattujen ripulinpaskaisien putkien juoksut. Moninpeliä tietysti yritin pelata, mutta siitä nauttimisen tekee vaikeaksi se fakta että tätä pelaa vain muutamat tappiin levuttaneet tyypit, jotka ovat omistaneet elämänsä tälle (gamerscorea vain 500 - 4000). Se on kuitenkin samanlaista kuin bad Company 2, mutta avattavia esineitä ja lisälaitteita ei paljoa ole. Battlefield 3 on edelleen lempi verkkoräiskintäni, mutta nyt voin ainakin todeta että battlefieldien paskoihin kamppanijoihin on yksi säännön vahvistava poikkeus.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 13.05.2017 22:13

Persona 5

Kauan kannati odottaa julkaisua (ja lataamista PSN storesta), mutta, perhana, kyllä kannatti.
Kevyesti parhain pelaamani JRPG pitkään toviin. Semmoiset vähän päälle sata tuntiahan tuossa ekassa läpipeluussa vierähti ja loppumatsi mentiin noin 70 levuisena, käyttäen personana 80 levuista Abaddonia. Debilate, Charge ja Gigantomachia niin kyllä tulee lämää perille, varsinkin jos tiimistä joku (vaikka Ryuji) boostaa hyökkäykset matarukajalla.


Mikäli näin lyhyeeseen mielipiteeseen jotain nipotettavaa löytyy niin kouluelämä ja sen aktiviteetit jäivät mielestäni turhan taka-alalle, loppudunkku venyi tarpeettomasti ja tarinan kaavapohja...noh, muutama kaavapohja oli niin ikään kuin lainattu nelosesta, vaikka toki sekaan mahtui myös muutama kunnon yllärikäännekin.


Noh, enemmän sitten varsinaisessa arvostelussa, aikanaan.

PS: Pelissä suomi mainittu, torilla tavataan ja jos joku aikoo vetää juomapeliä siitä aina kun joku sanoo "welp"-niin varautukoot nopeaan alkoholimyrkytykseen.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ressamies » 15.05.2017 13:26

Resident Evil 7: Biohazard (PS4)

Tämä tuli pelattua loppuun tässä äskettäin ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten Crapcom uskalsi julkaista kunnon selviytymiskauhupelin vuonna 2017.

Hieman hävettää myöntää, millaiset nostalgiastondikset tuli, kun näki vanhojen ressojen tyylisen save roomin ja tavaralaatikon. Pelissä on hieman vaikutteita uudemmistakin kauhupeleistä, mutta yleisesti peli tuntuu aivan vanhoilta ressoilta mutta ensimmäisestä persoonasta. Äärimmäisen suuret plussat pelin tunnelmasta ja paluusta sarjan juurille.

Sitten miinukset, tai oikeastaan se yksi ISO miinus pelissä: Pelin tunnelma hieman lässähtää loppua kohden ja alkaa muistuttaa enemmän F.E.A.Ria kuin Resident Eviliä ja viimeinen bossi oli melkoinen pettymys. Pelissä ei ole hirveästi uudelleenpelaamisarvoa, lukuunottamatta muutamaa avattavaa esinettä.

Olen tosin kuullut että pelin Madhouse vaikeustaso on aika kuumottava kokemus ja antaa pelille hieman uudelleenpelattavuutta, sillä se muuttaa peliä jonkin verran.
Kuva
XBL: Ressamies
Steam: Ressamies
Avatar
ressamies
 
Viestit: 86
Liittynyt: 28.02.2014 16:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 15.05.2017 13:35

ressamies kirjoitti:Sitten miinukset, tai oikeastaan se yksi ISO miinus pelissä: Pelin tunnelma hieman lässähtää loppua kohden ja alkaa muistuttaa enemmän F.E.A.Ria kuin Resident Eviliä ja viimeinen bossi oli melkoinen pettymys. Pelissä ei ole hirveästi uudelleenpelaamisarvoa, lukuunottamatta muutamaa avattavaa esinettä.

Tää kyl tiivisti omat fiilikset todella hyvin tosta pelistä. Resident Evilein Ressa vuosikausiin mut meni taas vähän turhan räiskintäpainotteiseksi loppua kohden.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja NightFan » 15.05.2017 21:19

ressamies kirjoitti:Olen tosin kuullut että pelin Madhouse vaikeustaso on aika kuumottava kokemus ja antaa pelille hieman uudelleenpelattavuutta, sillä se muuttaa peliä jonkin verran.

Kannattaa kokeilla sillä sen pitäs olla ihan erilainen kun tavarat on eri paikoissa kuin myös vihut.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 26.05.2017 20:19

Persona 5

Noniin tämä on viimeinkin saatu alta pois niin voinkin keskittyä opiskeluun pitkästä aikaa. Aivan uskomaton peli, meni saman tien Persona 4:n rinnalle parhaimmissa japsiropeissa mitä olen koskaan pelannut. Olen Gigsun kaa ehdottomasti samaa mieltä siitä, että arkielämään ois voinut panostaa hieman enemmän sillä sain aivohalvauksen joka kerta kun illalla aikoo tehdä jotain ja Morgana täräyttää ruutuun "Let's not do that now". Siinä sitten oikeastaan olikin ainoa valittamisen aihe pelistä. Hahmokaarti on mahtava, soundtrack aivan käsittämättömän hyvä ja gameplayn puolestakin kyseessä niin solidi japsirope kuin olla ja voi. Tarina ei ehkä omasta mielestäni yltänyt aivan nelosen tasolle, mutta kyllä tämäkin veti mukaansa vähintäänkin yhtä hyvin. Ehdotonta GOTY-materiaalia ja suosittelen ehdottomasti ottamaan peluuseen jos japsiropet nappaa.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 01.06.2017 08:27

Eilen illalla tuli viimeisteltyä GTA IV parin viikon pelailun jälkeen, ja aika ristiriitaiset tunteet jäi. Tavallaan oikein hyvä peli, mutta muutamat asiat ärsyttivät oikein huolella.

Pelailin tämän IV:n heti San Andreasin jälkeen ja sain hyvää vertailukohtaa pelien välille. Ensinnäkin Liberty City on aivan saakelin tylsä pelialue, kun vertaa San Andreasiin. Pelkkää yksipuolista kaupunkia ja synkkiä kujia. Synkkyydestä puheenollen, GTA IV:ssä saisi olla vähän enemmän väriä ja kirkkautta. Välillä ei nähnyt mihin oli edes menossa, kun oli niin pimeää. Synkkyys sopii pelin tyyliin, mutta c'mon...

Peli myös yski todella pahasti PS3:lla. Diaesitystä ei ole kiva pelata etenkin jossain tarkkuutta vaativissa kohdissa. Vitutti oikein huolella muutamassa tilanteessa.

No, huonot puolet oli nyt siinä. Tarina oli oikein hyvä ja hahmoihin sai SA:ta paremmin yhteyttä. Romanin kanssa keilaaminen oli ihan kivaa :D

GTA IV on malliesimerkki nykypäivän peleistä (yleistys). Tylsä ja väritön, mutta silti ihan ok. En pelaa uudestaan, mutta en kadu kymmenen euron ostostani. Kyllä SA hakkaa tämän ihan 100-0.

Nyt kyllä siirryn muihin peleihin.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja PT2 » 01.06.2017 09:40

-Zerials- kirjoitti:hahmoihin sai SA:ta paremmin yhteyttä. Romanin kanssa keilaaminen oli ihan kivaa


Plus että nelosessa on yksi parhaista GTA-hahmoista; Brucie Kibbutz. "Ice Cold!"

Ei siinä, nelonen on kyllä oikeasti aika huono peli. Mullakin meni pitkään ennenkuin hommasin ja pelasin sen. Ballad Of Gay Tony-lisäri tuo jo vähän lisää herkkuja mukaan, mutta se kaupungin synkkä ilme ja tylsyys vaan masentaa. Vitonen on jo aivan eri asia, kun pelialue on muutakin kuin yksi betonikylä.

Itelläni viimeisin on Uncharted 4: A Thief's End ja olihan se taas seikkailu. Vähän ehkä turhaan venytetty, jotta saadaan lisää pelitunteja, mutta nautin kyllä suuresti. Pelillisiä uudistuksia ei ole kuin yksi, mutta tarinankerronta on edelleen aivan mestarien työtä. Samoin grafiikka. Varmastikin yksi parhaimman näköisistä peleistä mitä olen ikinä nähnyt. Ja ne hahmot... Erittäin laadukasta työtä Naughty Dogilta. Varsinkin Nathanin ja Elenan keskustelujen parissa unohti että niin, tämähän on peli eikä elokuva.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 01.06.2017 14:47

-Zerials- kirjoitti:Pelailin tämän IV:n heti San Andreasin jälkeen ja sain hyvää vertailukohtaa pelien välille. Ensinnäkin Liberty City on aivan saakelin tylsä pelialue, kun vertaa San Andreasiin. Pelkkää yksipuolista kaupunkia ja synkkiä kujia. Synkkyydestä puheenollen, GTA IV:ssä saisi olla vähän enemmän väriä ja kirkkautta. Välillä ei nähnyt mihin oli edes menossa, kun oli niin pimeää. Synkkyys sopii pelin tyyliin, mutta c'mon...

Mulla oli enemmänkin sama ongelma GTA III:n kanssa, koko pelimaailma koostuu kutakuinkin kahdesta väristä ja se saa mut suurinpiirtein voimaan fyysisesti pahoin. Tokihan GTA IV:ssä on ongelmana tää että se on aika lailla tech demo Rockstarin uudelle moottorille (melkeinpä sama systeemi oli kolmosen kanssa), mikä aiheuttaa kanssa aivan mahdottoman paljon ongelmia GTA IV:ssä mutta ei perkele että perseilymahdollisuudet sillä ovat loputtomat. Ite oon kuitenkin aina ollut sitä mieltä että GTA:t ovat sarjana parantuneet joka pelin jälkeen ja GTA V oli aivan mahtava parannus nelosesta. Sen jos halvalla löydät jostain niin todellakin suosittelen pelaamaan, siinä ei enää ole ongelmana pelimaailman värittömyys ja tylsyys.
-Zerials- kirjoitti:GTA IV on malliesimerkki nykypäivän peleistä (yleistys). Tylsä ja väritön, mutta silti ihan ok.

Tähän haluan kyllä puuttua sen verran että GTA IV on jo yhdeksän vuotta vanha peli ja tollanen inhorealistinen värimaailma(ttomuus) oli just ton PS3-aikakauden pelien juttu. Meitsiä kyl kanssa tökkii tää peleissä et värimaailma koostuu kokonaan harmaasta ja ruskean sävyistä (MGS4 on toinen hyvä esimerkki tuon aikakauden peleistä), onneks tuosta on päästy aika lailla kokonaan pois, ei nimittäin tuu ihan hirveesti mieleen pelejä mitkä olisin viimeisen muutaman vuoden aikana pelannut jossa tää olis ollut ongelmana.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 09.06.2017 17:44

Silent Hill 4

Outbreakin pelailun jälkeen kekkasin et ai saakeli emulaattorillahan vois pelailla näitä muita PS2-pelejä mitä on aikoinaan jäänyt pelaamatta ja ensimmäisenä mulle tuli mieleen Persona 3:n jälkeen tämä. Tää on tosiaan neljästä ekasta SH:stä ainoa mitä en ollut pelannut ja odotin siis aika innolla tätä. Eniten diggasin pelissä tosta asetelmasta että omassa kämpässä tapahtuu kummia ja sit pitää lähtee jonkun satunnaisen kolon kautta lähteä ratkomaan tätä.

Tässä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka ja mihin, mutta tosi harmi että ite peli oli mun mielestä monelta osa-alueelta tosi keskenkertaisesti toteutettu. Äänimaailma ja tarinankuljetus oli aivan ensiluokkaista, kuten Silent Hilleissä pitääkin, mutta sitten taas kaikki muu oli jotenkin tosi mehhh. Peli alkoi mun mielestä tuntua Silent Hilliltä vasta puolen välin paikkeilla ja sitäkin piti sotkea muuttamalla peli escort-tehtäväksi. Tän lisäksi en pitänyt ollenkaan siitä että lähes kaikki pelin mestat pitää käydä uudemman kerran läpi, lähinnä sen takia että kenttäsuunnittelu oli muutenkin laadultaan hieman kyseenalaista, tästä erityisesti kunniamaininta metsä-osiolle. Tähän päälle kun lisätään paskemmat kamera- ja taistelumekaniikat kuin yhdessäkään aiemmassa sarjan pelissä nii kyllä parissa kohtaa meinasi lähellä olla että jätetään nyt peli sikseen.

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen että peli tuli pelattua läpi. Peli osasi monella tapaa vieläkin olla huonommista osa-alueistaan huolimatta helvetin toimiva kauhupeli, omassa asunnossa dallailu alkupelissä oli mun mielestä kuumottavampaa kuin nää Amnesian ja Outlastin tapaset paskat yhteensä. Tarinankerronnan puolesta tää kyl loistaa genressä ihan uskomattoman hyvin ja se on varmaankin suurin syy miksi edes loppukädessä pelasin pelin loppuun asti. Tuskin tulee koskaan pelattua uudestaan läpi eri loppuratkaisujen takia mutta onpahan nyt puolet tästäkin sarjasta pelattu. Nyt mulla onkin dilemma että siirrynkö seuraavaksi Originsin vai Homecomingin pariin.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 12.06.2017 17:16

Ninja Gaiden (NES)

Viimein sain tämän läpi. Periaatteessa Ninja Gaiden ei vaikea ole, kun muistaa vihollisten olinpaikat ja etenee pää kylmänä eteen päin. Pelissä on toki oikeasti todella veemäisiä asioita, joskin uudesti syntyvät vihulaiset ja iskuista takapakin ottaminen kuuluvat pelin luonteenseen. Ainoastaan oikeasti todella ärsyttävä asia, jota en voi läpi sormien katsella, on se kun Ryu tarttuu damagea ottaessa kiinni seiniin.

Ninja Gaiden aiheuttaa AVGN-raivoa todella paljon ja viholliset on tarkoituksella sijoiteltu mahdollisimman inhottaviin paikkoihin. Silti peli on yllättävän anteeksi antavainen, sillä pelaaja saa apuja erikoishyökkäyksillä ja game over ei aloitakaan yllättäen kokonaan peliä alusta. Ainoastaan pelin loppuvastustaja kysyy hermoja, kun kuolema johtaa loppukentän alkuun joka ikinen kerta. Raivosin ihan saatanasti loppuvastustajan kanssa ja NESsin ohjain lenteli pitkin seiniä. Kuitenkin sekin kaatui lopulta aika keposesti, mutta kun jännitys ja pelko kuolemasta kentän alkuun tekee pelaamisesta kaikkea muuta kuin rentoa. Lopussa on oikeasti hyvä testata hermojaan, sillä niitä todella koetellaan.

Hyvä peli, jossa on hienot välianimaatiot, musiikit ja haastetta.


Mario Land (GB)

Olipas lyhyt. Vissiin GB:n alkupään pelit oli tarkoitettukin näin minipelimäisiksi. Tasokas tasohyppely, jossa Mariolla on muutama kätevä kikka. Pirteät musiikit plussaa myös. Eipä tästä paljon muuta voi sanoa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 12.06.2017 21:53

Alundra

Huhhuh, vihdoinkin se meni läpi! Sanon vihdoin koska Alundran kanssa tuntui menevän pieni ikuisuus ja loppupuolella aloin kyrpiintymään pelin huonoille puolille, mistä vähän kirjoittelinkin tuonne toiseen ketjuun. Surkein tasoloikkapeli evör! :lol:

Tavallaan Alundra on ihan hyvä peli, mutta pelaaminen ei loppuun asti ollut hauskaa. Aivopähkinät haastoivat hyvin ja olivatkin paras puoli tässä seikkailussa. Tarina oli myös mielenkiintoinen.

En usko palaavani Alundran pariin enää ikinä, mutta jos peli saa joskus remaken missä tasoloikkailusta tehdään järkevämpää, saattaisi siihen vielä palata, mutta PS1-versio on niin brutaalia tavaraa, ettei sitä huvita pelata yhtä läpipeluuta enempää. Ottaisin hyllystä minkä tahansa Zeldan ennen tätä.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kallu » 19.06.2017 18:43

Life Is Strange

Kyseessä siis viidestä episodista koostuva peli, jossa seurataan Max-nimistä teinityttöä kun tämä yrittää ratkaista parhaan kaverinsa Chloen kanssa kadonneen Rachel Amberin mysteeriä, joka näyttää pyörivän Maxin uuden koulun ympärillä. Max myös huomaa omaavansa omituisia voimia, joilla hän pystyy palamaan ajassa taaksepäin; tämä onkin pelin päämekaniikka, jota käytetään paljon. Peliä kuvailtiin netissä Heavy Rainin ja Twin Peaksin sekoitukseksi, joka kuvaa peliä erittäin osuvasti ja Twin Peaksiin pelissä onkin lukuisia cameoita.

Positiivista pelissä on ehdottomasti hahmot ja tarina, jotka pitävät peliä tolpillaan ja saattavat sen maaliin kunnialla muista heikkouksista huolimatta. Niitä huonoja puolia onkin sitten sen verran, että peli jää minusta potentiaalistaan selvästi. Ensinnäkin varsinainen pelaaminen on melko tylsää touhua. Peli on paljolti cut scenejä joiden välillä päästään vähän kävelemään ja juttelemaan mahdollisesti hahmoille pienessä tilassa. Varmaan jotkut tykkäävät sellaisesta mutta minä en erityisesti välitä. Myöskään näiden tilojen välillä ei voi vapaasti liikkua; esimerkiksi jos menet pihalta rakennukseen mutta unohdit puhua jollekkin pihalla, et voi mennä sinne enää takaisin, vaan sinun täytyy aloittaa koko edellinen checkpoint alusta. Max on valokuvaaja ja kantaa siis mukanaan kameraa, jolla voi ottaa vieläpä kuvia. Mutta kuvattavat kohdat ovat ennalta määrättyjä ja triviaaleja. Varsinkin, kun Maxin valokuvausmaikka ohjeistaa häntä ottamaan aina kuvia, myöhemmin pelissä kun Max päätyy hämärälle rikospaikalle, JUURI SIELTÄ EI VOI OTTAA KUVIA TODISTEIKSI. Kuvaaminen olisi pitänyt tehdä vapaaksi ja merkitykselliseksi, kun peli juuri painottaa miten valinnoilla on väliä. Mutta valitettavasti valinnoillakaan ei ole hirveästi ole vaikutusta. Kai tässä tehtiin vähän Mass Effectit, että vaikka pelin aikana on kyllä paljon valintoja mitä tehdä, niin lopussa on tasan kaksi vaihtoehtoa, joihin aiemmat valinnat eivät vaikuta mitenkään. Myöskään pelin piirrosmainen ilme ei henk.koht. miellytä optimaalisesti mutta se nyt on aivan makuasia.

7
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 02.07.2017 15:22

Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Joo elikkäs vitut enää mistään Resident Evil 1:n remakesta, täältä tulee uusi remakejen kuningas. Pelasin koko trilogian tässä viikonlopun mittaan läpi ja ai jestas mikä nostalgiatrippi. Okei myönnän että olen ehkä muutenkin pelannut Crashejä (ainakin ensimmäistä) enemmän aikuisiällä kuin natiaisena mutta siitä huolimatta en muista milloin olisin viimeksi ollut jostain lasten tasoloikkapelistä näin fiiliksissä kuin näistä.

Tää boksihan tosiaan sisältää kolme ekaa PS1:n Crashiä ihan naarmusta asti uudelleentehtyinä ja en olisi ikinä uskonut että nää tulee onnistumaan näin hyvin. Eniten olin huolissani siitä että kusevat hahmojen kontrolloinnin pelissä mutta tääkin huolenaihe hävisi saman tien kun Crash ekan kerran vetäisi naamansa pois N. Sanity Beachin hiekoista. Pelien kentät ja musiikit on myös restauroitu todella uskollisesti alkuperäisille (ykkösen kentissä on ehkä hieman otettu taiteellisia vapauksia, varsinkin vihollisdesigneissa) ja tämän päälle kahteen ekaan peliin on lisätty kolmosesta tutut time trialit, mitkä ainakin takaavat mulle aivan helvetin paljon lisää pelitunteja.

Mutta juuhhista, suosittelen ehdottomasti hommailee tän PS4:lle jos tekee mieli nostalgioida tai jos joskus on jääny Crashit pelaamatta. 40e ei ole todellakaan paha hinta kolmesta laadukkaasta pelistä missä oikeasti riittää tekemistä pidemmäksikin aikaa. Ja jos on vaan trophyhuora niin tolla rahalla saa kolme platinatrophya.

Ainiin ja tällanen lisäys vielä loppuun et hoidan jonkun autopommituksen Activisionin toimistoille jos ne eivät laita Vicarious Visionsia duunaamaan CTR:n remakea seuraavaksi.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kaya » 03.07.2017 09:42

ForWeAreMany kirjoitti:...Ainiin ja tällanen lisäys vielä loppuun et hoidan jonkun autopommituksen Activisionin toimistoille jos ne eivät laita Vicarious Visionsia duunaamaan CTR:n remakea seuraavaksi.


Mietinkin tätä kuviota kun pelin hankin itsekkin, mutta en ole vielä pelannut. Ihmetytti että miksei Naughty Dog ole itse hoitanut remaken tekemistä vaan Activision/Vicarious Vision kansien mukaan. Mutta hyvä homma jos peli oli hyvin tehty, mene Uncharted 4:sen jälkeen ehdottomasti pelitykseen.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 03.07.2017 13:00

Kaya kirjoitti:Ihmetytti että miksei Naughty Dog ole itse hoitanut remaken tekemistä vaan Activision/Vicarious Vision kansien mukaan.

Tähän on itse asiassa montakin syytä. Activision omistaa tällä hetkellä Crashien oikeudet (samoin Spyrojen, wink wink) ja Vicarious Visions toimii aika lailla täysin Activisionin alaisena, joten on kaiken kannalta helpompaa hoitaa 'sisäisesti' tollanen devausprosessi kuin alkaa toimimaan ulkoisien lafkojen kanssa. Ja mitä tulee Naughty Dogiin, niin olen saletti että siinä lafkassa ei ole enää yhtään samaa työntekijää Crashien ajoilta kun molemmat perustajatkin ovat lopettaneet siellä työskentelyn jo aikaa sitten. Joskus joiltain Naughty Dogin tyypeiltä kyseltiinkin Crashien ja Jak-pelien potentiaalisista jatkoista ja sieltä päin vastattiin kiertoilmaisuin että ei enää tehdä tollasta lastenpaskaa vaan oikeaa viihdettä aikuisille Unchartedien ja Last of Usin tapaan. Tän takia en myöskään itse halua että Naughty Dogin tyypit koskisi enää sormellakaan Crasheihin koska mun mielestä tollanen ajattelutapa on aika törkeää ottaen huomioon että koko lafka olisi täysin irrelevantti ellei tätä lastenpaskaa olis tehty ennen näitä 'oikeita pelejä'. Itsekin kyllä olin aluksi tosi epäileväinen tän Vicarious Visionsin suhteen että mitähän näistä remakeista oikeasti tulee mutta näiden remakejen pelaamisen jälkeen palasi kyllä aivan täysin luotto tähänkin puljuun.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 04.07.2017 09:00

ForWeAreMany kirjoitti:Silent Hill 4

siirrynkö seuraavaksi Originsin vai Homecomingin pariin.

Skippaa molemmat. Origins on vain turha ja pointiton prequel. Ja Homecoming on Väärällä tavalla tehty amerikkalainen versio Silent Hillistä joka "korjaa tyhmät japanilaisten tekemät puutteet". Eli muuttaa hahmon taistelijaksi ja hukkaa koko pointin siitä miksi alkuperäiset pelit ovat niin tehokkaita. Shattered Memories on se mitä kannattaa mieluummin pelata.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 04.07.2017 09:51

Silence kirjoitti:
ForWeAreMany kirjoitti:Silent Hill 4

siirrynkö seuraavaksi Originsin vai Homecomingin pariin.

Skippaa molemmat. Origins on vain turha ja pointiton prequel. Ja Homecoming on Väärällä tavalla tehty amerikkalainen versio Silent Hillistä joka "korjaa tyhmät japanilaisten tekemät puutteet". Eli muuttaa hahmon taistelijaksi ja hukkaa koko pointin siitä miksi alkuperäiset pelit ovat niin tehokkaita. Shattered Memories on se mitä kannattaa mieluummin pelata.


Tästä viestistä tulikin mieleen, että minulla on vieläkin viime syksyllä hankkimani Homecoming täysin kesken. Näyttää ihan hyvältä, mutta pelkoa ja tunnelmaa saa hakeamalla hakea. Pitäisi yrittää edes kerran läpäistä.


Chip 'n Dale Rescue Rangers (NES)

Kaveri oli käymässä ja pelattiin yhdessä tämä läpi. Oli hauska huomata miten hyvin muistin kaikki kentät ja viholliset, vaikkei tähän peliin ole tullut koskettua koko 2000-luvulla. Tämä oli lapsuuteni ekoja pelejä, joka hommattiin alunperin siskolle ja veljelle minun ollessa vaippaikäinen. Todella toimiva ja sympaattinen peli, jossa on hyvät mieleenpainuvat musiikit ja mukavan iisi vaikeustaso. Kaksinpeliä kokeiltiin, mutta kaikki ylimääräiset NES-ohjaimet olivat niin rikkinäisiä, että sai voimalla painikkeita painella.

En tiedä muista, mutta jostain syystä sitä muistaa todella hyvin kaikkien pelaamiensa pelien sisällöt, vaikka olisi viime kerrasta 20 vuotta aikaa. Miksei minulla ole samanlaista muistia koulujuttujen kanssa? :?
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 12.07.2017 10:27

Suunnilleen kuukausi siihen meni, että sain tykiteltyä Persona 4:n läpi. Lopussa kello näytti 103h ja saavutin sen oikean lopetuksen eli True Endingin.

Mitä mieltä olin itse pelistä? No, olihan se helvetin kova! Erityisesti pelin tarina oli aivan tajuttoman hyvin kirjoitettu ja sanon suoraan kyseessä olevan yksi parhaimpia videopelistooreja, mitä olen kokenut Silent Hill 2:n lisäksi. Hahmot ovat myös todella pidettäviä ja Teddie kaikessa hassuudessaan nousi yhdeksi suosikikseni, mitä pelihahmoihin tulee. Musiikit olivat myös mainiot, joskin vähän erikoiset tällaiselle tottumattomalle Persona-rookielle.

Pelillisesti pienimuotoisena JRPG-fanaatikkona tykkäsin Persona 4:stä. En oikein osaa vertailla tätä muihin sarjan osiin, sillä en muita ole vielä pelannut (Persona 1 ja Persona 3 FES on kyllä hankittuna). Gameplay oli kuitenkin perinteistä vuoropohjaista mättöä ja välillä keskityttiin oikean elämän asioihin, kuten opiskeluun sekä kavereiden kanssa hengailuun. Pelissä on mukavasti vaihtelua.

Pieniä heikkouksia pelissä on hieman tylsä grindaaminen etenkin pelin alkupuolella ja helppous loppupuolella. Mielestäni Persona 4:n vaikeimmat bossit olivatkin ensimmäisen puoliskon aikana. Toinen juttu, joka vähän ärsytti, oli Inaban (kaupungin, johon tapahtumat sijoittuvat) pienikokoisuus. Olisin toivonut vähän isompaa aluetta tutkittavaksi, mutta toisaalta pienen alueen oppii tuntemaan nopeasti, eikä navigoinnin kanssa tule ainakaan ongelmia :D

Lisäksi päähenkilö on mykkä. En tykkää myöskään siitä, että joudut keksimään nimen hahmollesi. Menin itse sillä "oikealla nimellä" eli Yu Narukamilla, jonka netistä selvitin. Päähenkilö ei saa myöskään kertaakaan kuolla taistelussa, sillä game over lävähtää ruutuun samantien. Miksi sitten muut partyn jäsenet voivat kuolla ja heidät voidaan herättää takaisin henkiin Recarmilla tai jollain parannusvälineellä. Typerää.


Muutamista ärsyttävistä jutuista huolimatta tykkäsin Persona 4:stä erittäin paljon ja se todellakin ansaitsee kaikki kehut, mitä sitä kohtaan on täällä viljelty. Lopulta ne hyvät puolet syövät huonot ominaisuudet aamupalaksi ja ne unohtuvatkin nopeasti. Ehdottomasti yksi parhaimpia viime vuosina tehtyjä pelejä. Omilla listoillani ei mene JRPG:iden TOP3:een, mutta heti siihen neljänneksi. Loistava peli ja minä maksoin tästä 5€(!).

Seuraavaksi en kyllä mitenkään jaksaisi pelata roolipeliä, kun pieni ähky tuosta Persona 4:stä tuli. Varmaankin jotain kevyempää seuraavaksi. Ehkä Jet Set Radio voisi olla seuraavana vuorossa, kun se on pitänyt jo pidemmän aikaa sitten aloittaa.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Minkä pelin pelasit viimeksi?

ViestiKirjoittaja PT2 » 12.07.2017 10:56

-Zerials- kirjoitti:Lisäksi päähenkilö on mykkä. En tykkää myöskään siitä, että joudut keksimään nimen hahmollesi. Menin itse sillä "oikealla nimellä" eli Yu Narukamilla, jonka netistä selvitin. Päähenkilö ei saa myöskään kertaakaan kuolla taistelussa, sillä game over lävähtää ruutuun samantien. Miksi sitten muut partyn jäsenet voivat kuolla ja heidät voidaan herättää takaisin henkiin Recarmilla tai jollain parannusvälineellä. Typerää.


Sama juttu on ainakin myös Persona 5:ssä, sekä ilmeisesti kaikissa muissakin sarjan peleissä. Tuo "päähahmon" kuolemasta johtuva game over on varmastikin koko pelin ärsyttävin asia.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa