Minkä pelin pelasit viimeksi?

[PT2]

Silent Hill 2

Ajattelin nyt pelata ainakin lähes kaikki Silent Hillit läpi, kun olen niiden pelaamista pantannut niin pitkään. Ykkönenhän meni läpi jo muutama viikko sitten, nyt oli jatko-osan vuoro. Tykkäsin kovasti juonesta, joka oli huomattavasti uskottavampi kuin ykkösosassa. Ehkä siksi, ettei tässä ollut mitään kulttishittiä tai maailmanlopun Jumalia, vaan syntisiä ihmisraunioita jotka olivat tehneet kukin mitäkin pahaa (ja ihan syystäkin) muille ja joutuivat nyt kohtaamaan itsensä Silent Hillin kaupungissa. Teknisestihän peli ottaa huikean harppauksen edellisestä eteenpäin, mutta samalla myös juoni antaa paljon enemmän pohdittavaa, mikä onkin pelin paras puoli.

Huonoin hetki koko pelissä oli lopun vankilaosio, koska se nyt vaan on ärsyttävä ja tylsä paikka. Ahtaita käytäviä, kymmeniä ovia, eikä oikein mitään muuta.

Silent Hill 3

Tämän lopputekstit rullasivat eilen ja täytyy sanoa, että kolmososa on ehkä mielestäni paras näistä. Toki heikkoja hetkiä tässäkin, mutta pelin tarinankerronta, hahmot ja tekninen toteutus vievät ykköspaikan edelliseltä. Toimintaa tosin ehkä vähän liikaa; vähemmälläkin vihollismäärällä olisi varmasti pärjätty. Ja kuten ilmeisesti sarjan peleissä aina, myös tässä pelin loppuosa oli aivan perseestä. Täytyy myös sanoa, että kolmososa on näistä kolmesta selvästikin häiriintynein ja se sisältää tähän mennessä surullisimman kohtauksen koko pelisarjassa. Aivan mahtava peli.

Ainiin; olen pelannut pelit läpi myös ihan nauhoitukset päällä, jotta ei kuumota liikaa. Silent Hill-soittolista löytyy tästä, joka päivittyy pikkuhiljaa.

[Silence]

SAINTS ROW The Third Remastered (pc, Epic Games)

Olipa kaikinpuolin pettymys ja puolitiehen jäänyt peli jokaisella osa-alueella loistavan kakkososan jälkeen. Saints Row on siis alunperin aikalailla "vain" GTA-kopiona aloittanut gangstapelisarja missä päähahmo toimii Saints-nimisen jengin pomona ja leipoo pienestä jengistään koko kaupunkinsa isointa rikollisliigaa. GTA saattaa olla aloituspiste mutta sarja löysi nopeasti oman *juttunsa* tuomalla mukaan överin huumorinsa, sekopäiset tehtäväideansa ja puhtaasti psykopaattipäähahmonsa.

Olin kuullut ennakkoon paljon ylistystä sarjan kolmannelta osalta ja kakkososa oli itsellenikin todella vakuuttava häröpallopeli, kuin GTAn adhd-serkku joka ei yhtään välitä mitä muut hänestä ajattelevat.
Kolmosen Remastered-version grafiikat ovat kivat. Avoimen maailman tapahtumapaikkana oleva Steelport-kaupunki on vakuuttavasti mallinnettu ja tuntuu hyvällä tavalla isolta ja oikealta ympäristöltä. Remastered-version valaistus on komeaa, vuorokauden aikojen valo- ja säävaihtelut ovat kivoja ja hahmomallit näyttävät hyviltä. Ajotuntuma ja erilaiset autot ovat myös laadukkaita ja erikoismaininta pitää antaa supercoolille kurvausliikkeelle missä kamera seuraa pelaajan auton takana kun pelaaja tekee käännöksen risteyksessä toiseen tiensuuntaan.

Mutta aikalailla siihen loppuukin sitten kehut. Saints Row The Thrid on kaiken muun puolitiehen jättävä pökäle, missä mitään ei ole tehty kunnolla loppuun tai edes yritetty saada aikaan eheää kokonaisuutta. Peli on pullollaan täynnä mitä hullumpia (ja luovia) ideoita, mutta ne ovat joko pöllitty aikaisemmista osista tai sitten jääneet vain yhden idean varaan, eikä mitään ole kunnolla rakennettu monipuolisesti peliin. Kaikessa on sellainen ala-astemaisen pikkulapsijoukon suunnittelufiilis missä hauskalle idealle on naurettu vedet silmissä mutta sitten sillä ei ole tehty yhtään mitään kun se on lisätty peliin.

-Hei mitä jos päähahmo naamioituisi tarinan pääpahaksi ja soluttauduttaisiin tämän asussa vihollisten tukikohtaan?
-Jooh, v*tun hyvä idea! Entä mitä sitten tapahtuu?
-....Öööh... Pitääkö jotain muka tapahtua? Eikö riitä että tuo lähtökohta keksittiin?
-No okei, se soluttautuu sinne... ja sitten... en tiedä... jotain. Se nyt vaan on siellä.
-Joo, kova idea!

Joo, pariin otteeseen lämpenin kyllä hauskoille jutuille. Kuten päähenkilö mainostamassa omaa jengiään esiintymällä B-luokan science fiction elokuvassa. Tai tarinan pahiksen rökittäminen vapaapainiottelussa. Tai tyhmillä sivujutuille kuten jo kakkosessakin mukana olleelle vakuutuspetos-minipelille missä hulvattomana ideana on tahallaan jäädä autojen yliajamaksi ja kerättävä hyvät vakuutuspetosrahat taskuun.

Pelin tarina jää ihan pieruksi ja olin ihan hämmentynyt kun vertasi kakkosen eheään kokonaisuutteen missä noustiin ojasta kaikkien kilpailevien jengien yläpuolelle. Mutta kolmosessa oikein mitään ei rakenneta alkupuolen juonialoitusten jälkeen mihinkään suuntaan ja peli päättyy kuin seinään. Meille esitetään iso kasa vihollisia, yhtäkkiä parin tehtävän ja about 13h pelaamisen jälkeen kaikki onkin ohi ja on lopputekstien aika. Edes oman jengin sivuhahmot eivät saa minkäänlaista kunnollista tarinakaarta kolmosessa itselleen. Jokaisella on about kolme-neljä omaa tehtävää ja odotin kokojan että juttu on menossa johonkin... mutta sitten se olikin siinä. Ei mitään. Luulin olevani pelin puolivälissä kun ihmetyksekseni lopputekstit ilmestyivät ruudulle. Ja kaikki jäi tarinan ja hahmojen osalta kesken.

Peli kärsii myös todella pahasti siitä että sarja on osa osalta lähtenyt vain entistä överimpään suuntaan. Kakkonen on helposti tämän sarjan kohokohta, jonka uskaltaa laittaa kehään kamppailemaan vaikka parhaimpien GTA-pelien kanssa. Mutta kolmonen korvaa eheät rakenteet ja tehokkaan kokonaisuuden häröilevällä sekopäähuumorilla. Mitä överimmät tilanteet, sitä parempi. Millään muulla ei tunnu olevan mitään väliä ja peli tuntuu todella ontolta. Lopputulos on hämmentävän tyhjä kokonaisuus. Jopa ammuskelu tuntui ikävän tunnottomalta. Olisipa siihen panostettu yhtä paljon kuin ajotuntumaan.

Jos joku ei ole Saints Roweja koskaan pelannut, niin suosittelen suuresti kakkosta.

[Joni Ahonen]

Jos joku ei ole Saints Roweja koskaan pelannut, niin suosittelen suuresti kakkosta.

Selvä pyy! Aina vähän kiinnostanut ottaa selvää näistä peleistä.

[Silence]

SAINTS ROW The Third Remastered (pc, Epic Games)

Niin, sellainen tärkeä ja nolosti unohtunut asia vielä että peli on yhtä isoa samojen assettien uudelleenkäyttöä uudestaan ja uudestaan. Kun olet kymmenennen kerran taistellut isoa vihollisjoukkoa vastaan ja homma lopetetaan heittämällä TAAS KERRAN Hulkin kokoinen, steroideja nauttinut copypastepahis pelaajan kimppuun TAAS KERRAN niin alkaa väkisinkin menettämään uskoa peliä kohtaan.

[Gigante]

Eilen illalla tuli tahkottua switchille portattu Quake n viimeinenkin laajennus. Näkee kyllä selvästi, että peli on Doomin henkinen seuraaja mitä tulee pelin meininkiin. Doomiin verrattuna meno on aavistuksen suoraviivaisempaa, tai ainakin pelaajan ei tarvitse arvailla että minkä helkutin oven tämä yksi nappi nyt oikein avasi. Tosin karttaa jäin Doomista hieman kaipaamaan, vaikka ilmankin tuli pärjättyä. Pääpeli on rehellisesti sanottuna vähän turhan vaatimaton ja lähinnä vain "ihan okei", mutta laajennus-seikkailuissa peli pääsee paremmin oikeuksiinsa kun peli ottaa paremmin irti vihollisten määrissä, musiikeissa, aseissa ja ympäristöissä. Löytyy niin egyptiläisteemaista temppeliä täynnä sokkeloita, valtava hylätty kappeli, kaivoksen rauniota ja niitä Lovecraftilaisia linnoituksia täynnä hirviöitä. Peli pyörittää läpi pelin kyllä lähinnä niitä yksiä ja samoja vihuja (ritareita ja öykkäreitä), mutta toisaalta niin teki myös Doomikin ja usein juuri nämä kyseiset penteleet aiheuttivat aina päänvaivaa ahtailla käytävillä. Viimeisen laajennuksen ympäristöt aukeilla alueilla ja kauas ulottuvilla maisemillaan ovat heittämällä pelin parhaimmistoa.

Olen tyytyväinen, että sain viimeinkin täytettyä sen Quaken mittaisen aukon pelisivistyksestäni. Sitten seuraavaksi, kun ehditään, korkataan Quake 2

[Gigante]

Resident Evil 4 Remaken Separate Ways-skenaario tuli pelattua viikonloppuna lävitse. Pohjaltaan sama periaate kuin alkuperäisessäkin, mutta sisällöltään kuitenkin hieman erilainen kokemus. Muutamia toiminnalisempia kohtia, jotka oli leikattu pois pääpelistä, (kuten laserkäytävä, viemäriosio muutamalla novistadorilla, gondola-ammuskelu) on siirretty tähän sivuseikkailuun. Myös uuteen rooliin siirretty U3 esiintyy tässä skenaariossa useaan otteeseen. Luojan kiitos se kahden sotalaivan upottaminen Leonin ja Krauserin ekan taistelun aikana on korvattu pelkällä yksittäisellä bossitaistelulla. Mahtuihan peliin myös yksi ihan uusi monsterikin, mutta tämän osuus jäi pelissä melko mitäänsanomattomaksi yhden osion ihmeeksi.
Läpipeluun myötä aukeni sitten mahdollisuus vaihtaa pääpelissä niin Adan, Luisin ja Weskerin kuteet toisiin. Itse tosin en kokenut tarpeen vaihtaa Adan vaatteita Remake2:n vaatteisiin, saatika päivitettyyn kiinalaismekkoon kun tykkään edelleen enemmän remaken poolopaidasta.

Pitäisi joskus Mercenariesia jaksaa pelittää enemmän, mutta taidan keskittyä tänä syksynä Alien: Isolationiin.

[Joni Ahonen]

Terminator: Resistance (PS5)


Kyllä. Tämä on parasta T-kamaa yli 30 vuoteen, josta Salvation ja moni muu surkea jatko-osa olisi saanut ottaa mallia. Kaikesta näkee että Teyon -studio on todellakin halunnut tehdä lähdemateriaalia kunnioittavaa matksua, vaikka heidän plakkarissaan olikin surkea Rambo The Video Game, joten pelkoa oli toisen kasari-actionin rampauttamisesta pelimuotoon. Onneksi studio on selvästi kehittynyt ja vaikka kaikesta näkee ettei butjettia ja sellaista A-luokan osaamista olekaan, niin tosissaan tekeminen näkyy ja panostaminen perusasioihin. Tarinallisesti pelissä on omat hetkensä enkä olisi pistänyt pahakseni, jos fan servicen määrää olisi ollut paljon enemmänkin. Pelin hahmot eivät ole suurimmaksi osaksi kovin kiinnostavia kasvotonta päähenkilöä myöten, mutta yhden vastarintaliikkeen komppanian johtaja Jessica Baronin hyväksyn oikein hyvin T-saagaan, hänessä on asennetta, mitä tarvitaan. Päästäänpä hänen kanssaan myös hässimään, joka yllätti positiivisesti.

Alkuun peli ei vaikuttanut kovin lupaavalta ja myönnän jo vähän katuneeni hankintaa, etenkin kun RE4:n lisäsisältökin ilmestyi ladattavaksi. Tympeät kaupungin rauniot, Walking Deadista napatut unohdettavat sivuhahmot ja heikoilla aseilla räiskintä häiritsivät, kunnes peli alkaa töksähtelevän alun jälkeen parantumaan nopeasti, kun saadaan plasma-aseita käyttöön ja päästään jopa vaikuttamaan juonenkulkuunkin tekemällä omia valintoja. Myöhemmin pelissä päästään erilaisiin ympäristöihin ja laajemmat tuhoutuneet suurkaupungit ovat oikein mallikkaasti toteutettu. Valtavat lentävät Skynetin koneet ja ilmoja halkovat ohjukset sekä helvetin isot tankit ovat oikeasti upeita näkyjä, jotka tunnistaa ensimmäisen osan Kyle Reesen tarinoista tulevaisuudesta.

Terminaattorit ovat oikein tappavia esityksiä eikä niiden uhkaavuus vähene, vaikka myöhemmin aseet muuttuvatkin pelaajan käsissä oikein tehokkaiksi. Hakkerointi on toteutettu ihan näppärästi, hahmo kehittyy koko ajan ja lähes 99 % kaikkien kaappien ja lukittujen arkkujen sisältä löytyy tavaraa. Pelaaminen tuntuu tyydyttävältä ja sivutehtävätkin tuli mielellään suoritettua kaikki. Totesin että pelaaminen tuntui koko ajan vain paremmalta ja paremmalta edetessä, joka ei ole kovin yleistä. Ylivoimaisesti parasta pelissä ovat joukkokohtaukset, jossa juostaan muiden vastarintaliikkeen sotilaiden kanssa taisteluun ja meno onkin parhaimmillaan aivan hemmetin upeaa, jossa huomasin vain hymyileväni. Terminator: Resistanceen sopii hyvin vauhdikas räiskintä ja taistelut ovat sellaisia kuin päässäni olen kuvitellut.


Miinusta tulee muuten hahmoista ja myös tarinasta, jonka suhteen olisi voitu ottaa aiheesta enemmänkin irti, mutta piti minut paremmin otteessaan kuin kaikki kakkosen jälkeen julkaistut neljä leffaa. Ääninäyttely ja kasvoanimaatiot ovat aika kehnoa kamaa eikä ympäristö reagoi räjähdyksiin lainkaan. Musiikki lainailee leffojen sävelmiä, mutta vähän vaisummalla otteella, en tiedä olisiko soundtrackit suoraan sitten tulleet liian kalliiksi siinä missä Arskan naaman esittäminen pelissä? Olisin myös kaivannut taisteluita monipuolistamaan ihmisvastustajia ja harmillisesti mitään nestemmäisiä metalli T-1000 -malleja ei myöskään nähdä. Jäi sellainen olo että enemmän olisi voinut olla vielä kaikkea.

Vaikka kyseessä ei olekaan napakymppi, on silti kiva nähdä välillä sitä meininkiä, jota elokuviin ei ole saatu mukaan vuosikymmeniin. Jos studiolla olisi ollut enemmän pätäkkää panostaa koko audio-visuaaliseen elämykseen, olisi tämä voinut olla suorastaan huikea kokemus ja parhaimpia elokuviin perustuvia lisenssipelejä. Nyt käsiin jää oikein toimiva räiskintä, jossa on mukavasti leffojen tunnelmaa havaittavissa ja loppua kohden meno paranee kyllä. Odotan mielenkiinnolla Teyonin Robocop -peliä. Mitähän sen jälkeen heiltä tulee? Poliisiopisto pelimuotoon?


Hyvää:

+ Parasta Terminaattoria vuosikymmeniin
+ Joukkoräiskintä kohtaukset toimivat todella hyvin
+ Aseissa on jytyä
+ Välillä erinomainen tunnelma
+ Pelaajalla mahdollisuus vaikuttaa juonenkulkuun
+ Paranee koko ajan

Huonoa:

- Enemmänkin aiheesta olisi voitu ottaa irti
- Suurin osa hahmoista tylsiä
- Ei Arskaa tai T-1000 (joskin Robert Patrickin hahmo löytyy kuolleena!)
- Fan serviceä olisin halunnut lisää

84

[Gigante]

Alien: Isloation (Ps4) Tuli tahkottua loppuun, vaikka viikonloppuflunssan jälkeinen yskä vielä vaivaakin. Pakko nostaa hattua sille kuinka peli on tehty tuntumaan lähdemateriaalilleen mahdollisimman uskollisena teoksena ja painotus on enemmän hiiviskelyssä ja selviytymiskauhussa sarjatuliräiskinnän sijaan. Peliä tajuaa myös antaa aina pientä hengähdytaukoa alienin kanssa käytävän kissa ja hiiri-leikkiin, jotta joka paikassa ei joudu heti ensi töikseen taas piiloutumaan pöydän alle. Muutamissa kohdissa Alsulla on kyllä ärsyttävä tapa rampata ilmastointikanavissa edestakaisin, jolloinka eteneminen toisinaan hankaloituu. Ymmärrän hyvin pelin kritiikin mitä tulee pelin pituuteen, varsinkin kun loppuvaiheilla käydään ties kuinka monta fakeout-lopetusta.

Alien-faneille ja selviytymiskauhun ystäville kokeilemisen arvoinen teos.

[Gigante]

Wasteland 3 (PC)

Huhhuh, nyt on tämäkin työmaa sitten valmis. Haluan pitää jutut lyhyenä, joten sanottakoon kärkeen että peli on kyllä hyvä, muttei mielestäni aivan yhtä mukava mitä Wasteland 2 oli...vaikka WL2 olikin koodauksen kannalta tehty aivan päin persettä ja bugaili ja kaatuili yhtenään, se pysyi silti hyvässä tasapainossa huumorin ja vakavan menon kannalta. Kolmosessa tuntuu olevan ehkä aavistuksen verran liikaa ns. "hölmöjä" ja randomeja asioita, kuten Reagania jumalana palvovat sekopäät, klovneihin pakkomieltyneet murhameksikaanit huonolla huumorintajulla, joulupukin paja joka toimii huumelabrana, kaasuja imppaavat hörhöt, klassisia elokuvahirviöitä fanittava armeija yms. Mielestäni kuitenkin ydintalven paskoma Colorado on kivaa vaihtelua Arizonan aavikoihin ja Patriarkka Buchananin kannalta moraalinen valinta jää toimivalla tavalla pelaajan lopullisen tulkinnan varaan.


Randomeja kaatuilija, vituiksi meneviä tekstuureja ym. osasi kyllä odottaa ja onneksi näistä leijonasosa korjautuu uudelleelataamisella. Kuitenkin varsinaiset valituksen aiheet ovatkin sitten epätasaisesti skaalautuvat viholliset normaalista vaikeusasteesta eteenpäin. Peli työntää toisinaan päälle vihuja, joilla on ihan naurettava määrä panssaria ja helaa verrattuna pelaajan tiimiin, mikä olikin lopulta syynä miksi vaihdoin pelin vaikeustason helpommalle.
Alkupuoliskolla ehkäpä yksi raivostuttavimmista asioita taisteluissa olivat hitboxien vaikutuksen korkeuksiin nähden. Ette voi uskoakaan miten paljon turhauttaa, kun tiimi ei vaan voi ampua nenän edessä pällistelevää kohdetta koska tämä seisoo tyyliin pari senttiä kaltevammalla tasolla.


Lisäreistä Steeltown tarjosi toki jotain, vaikkei mikään ihmeellinen ollutkaan, sen sijaan Cult of Holy Detonation jätti paskan maun. Jälkimmäinen lisäri tarjoaa neljä, keinotekoisesti pitkitettyä taistelua joissa vihollisia tunkee loputtomina aaltoina ja tiimin pitää vaan verenmaku suussa puskea maaliin ennen kuin joutuvat listityksi. Tuo tyyli ei varmana miellytä kaikkia, mutta sen kanssa pystyy kyllä elämään, mutta se mikä pilaa itselleni koko lisärin ovat ne kaksi ****n tyyppiä, jotka kuittailevat rangerien valintoja koko pelin ajalta (ihan sama mitä teit, saat vittuilua osaksesi). Kaksi, koskematonta, kasvotonta tyyppiä vittuilemassa pelaajalle koko DLC:n ajan kaikkialla, etkä missään vaiheissa voi listiä kaksikkoa, haistattaa näille takaisin heidän omaa tekopyhyyttä tai edes paskoa kostoksi näiden valvontahuonetta vaikka sinne pääsisitkin...VITTU. MITÄ. PASKAA. Muutenkin koko kaksikon olemassaolo ei istu koko lisäriin ollenkaan, vaan tuntuu lähinnä jonkun tekijätiimissä olleen viime hetkillä keksityltä aivopierulta.



...

Kokonaisuuden kannalta toki hyvä peli muuten, vaikkei aivan Wasteland 2:n veroinen. Jälkimmäistä lisäriä en pahemmin suosittele muuten kuin tosi halpaan tarjoushintaan.

[PT2]

Duke Nukem: Forever

Peli, joka julkaistiin viimein vuonna 2011 ja jonka pelasin läpi silloinkin. Ajattelin sen silloinkin olevan keskivertopaska, mutta nytpä sitten ostin pelin uudelleen parilla eurolla ja pelasin läpi. Ja kyllä; se on edelleen keskivertopaska.

Kohdeyleisö pelille kai koostuu 13-vuotiaista pojista, joille uppoaa kikkelitissipersevitsit kuin kuuma veitsi voihin, mutta itseäni kaikki tämä vain kyllästytti ja myötähäpeilytti. Myöskin toiminta on tylsää, Halosta lainatut ajokohtaukset vielä tylsempiä, eikä grafiikkakaan säväytä. Ei silloin, eikä varsinkaan nyt. Muutenkin koko peli on sellaista sekamelskaa ideoineen ja toteutuksineen, että kukaan ei oikein tunnu olevan tietoinen millaista peliä tässä on lähdetty tekemään. Ideoita on lainattu vuosien varrella yhdestä jos toisesta pelistä ja isketty sitten samaan kattilaan, vispattu jonkinlaiseksi mössöksi ja tuutattu lautaselle. Eikä se nyt vaan toimi.

2/5 kuitenkin. On niitä huonompiakin pelejä olemassa.

[Gigante]

Spider-Man 2 (Ps5)


Todella kivaa ja koukuttavaa tykitystä, mitä nyt tietyissä "pätki rivikonnia"-sivutehtävissä oli pari itsensä kopiota pienillä muutoksilla. Sääli sinänsä että muutamat hahmot jäivät tähdittämään lähinnä omaa sivutehtäväänsä, mutta pidin silti menosta ja meiningistä. Parissa sivutehtävässä tuli rehellisesti sanottuna tippa linssiin, varsinkin kun oli ns. aikaisempaa kokemusta henkilöistä kahden edellisen pelin myötä .

Mikä itseäni kiskoi eniten seiteistä oli usein se kuinka vihollisten iskut ja ammukset tuntuvat paikoitellen ohjautuvan magneetin lailla kohti, pakottaen spämmimään ympyränappia. En oikein koskaan tottunut käyttämään torjuntaa taisteluiden aikana, kun aikaisemmista peleistä on niin tottunut väistelyyn. Muutamissa kohdissa tuntui pelillä olevan jotain ongelmia ns. etäisyyden tunnistamisessa tämän kolmionapin suhteen. Kun eräässä kohdassa en päässyt tietokonetta aktivoimaan kun peli ei vaan suostunut antamaan mahdollisuutta painaa kolmiota.

Pääruoka on takanapäin, mutta jäin kyllä innolla odottamaan joskos saataisiin tulevaisuudessa lisäherkkua lisäosien myötä kuten se edellisen pelin kolmiosainen laajennus teki.

[Joni Ahonen]

Pokemon Crystal

Eilen hakkasin Redin, joka olikin vaikea pala, kun luolassa liikkumiseen vaadittiin flashin ja waterwall -liikkeiden käyttöä, joita en voinut yhdellekään ryhmän jäsenistäni opettaa, joten lähdin vain neljällä vahvalla Pokemonilla hakkaamaan Ash...siis Rediä. Se vaati monta yritystä ja max revineitä sekä hyper potioneita, mutta lopulta onnistui. Kerrankin olen alkanut hyödyntämään muitakin kuin vain hyökkäyksiä; screech osoittautunut oikein käytännöllikseksi, jota tulen jatkossa näissä peleissä hyödyntämään.


Crystal ei kovin juuri mitään uutta tuonut, mitä en olisi Goldissa jo kokenut. Spritet liikkuvat vähän vain esiintyessään, muuten taistelut olivatkin aivan yhtä staattisia kuin ennenkin. Suicunella ei ole mitään isompaa roolia, kunhan vain pari kertaa juoksee pelaajaa karkuun ja lopulta sen sain yllättävän helposti parilla great ballilla itselleni. Ennen eliittinelikon kohtaaamista päätin kerätä 100 taskuhirviötä pokedexiin ja huomasin tällaisen oman tavoitehaasteen asettamisen tekevän muuten niin tutun ja helpon pelin pelaamisesta mielekkäämpää. Vaikka samanlaisia fiiliksiä en enää Johto -alueella pyöriessä saanutkaan kuin lapsena, on maailma silti elävän oloinen, jossa päivä vaihtuu yöksi ja kouluttajilta voi numeroita pyytää itselleen. Muistan edelleen lapsuudesta yhden hauskan väärinymmärryksen, kun isälle hehkutin että kohta mulle soittaa yksi mies tässä illalla ja hän ei tajunnut minun tarkoittavan Pokemon -pelin maailman sisällä tapahtuvaa soittoa.

Crystalista nautin kyllä aina kun siihen perehdyin kunnolla ja eliittinelikon jälkeen avautuva Kanto -alue on edelleen yksi parhaimpia läpipeluun jälkeen avautuvia bonuksia, vaikka sitä onkin rajoitettu ihan ymmärrettävistä syistä. Tässä vaiheessa Game Freakin olisi pitänyt alkaa jo pohtimaan vakavasti Pokemonin tulevaisuutta, sillä taskuhirviöiden määrän sijaan pelisarjaa olisi pitänyt kyetä uudistamaan muilla keinoin.

Crystal ja kumppanit näyttävät kivoilta, mutta nyt minulle valkeni että Yellow vie voiton ylivoimaisesti, niin simppeleissä grafiikoissaan kuin taskuhirviöiden järkevällä 150 kappaleen määrällä. Nostalgialla toki tässä asiaa, mutta muistan nauttineeni kovasti Yellowin läpäistystä kolmisen vuotta sitten. Noiden originaalien audiovisuaalisessa toteutuksessa on sitä jotakin. Tekisipä Game Freak Capcomit ja julkaisisi Mega Man 9 ja 10 tavoin vanhoilla visuaaleilla uudet Pokemon -seikkailut. Maistuisi mulle!

Hyvää:

- Laaja maailma ja läpipeluun jälkeen avautuva Kanto -alue
- Näppäriä uudistuksia ja lisäyksiä
- Yön ja päivän sekä viikonpäivien vaihdokset tekevät maailmasta elävän
- Pelattavaa piisaa paljon

Huonoa:

- Uudet Pokemonit ovat monet aika kiirehdityn ja tylsän näköisiä
- Crystal ei juuri tuo mitään uutta seikkailuun, mitä ei olisi jo Goldissa ja Silverissä koettu
- Varsin helppo

89

[Gigante]

Metroid Dread: (Switch)

Paluu lähemmäksi alkuperäisiä kaksiulotteisia Metroid-pelejä on mielestäni ihan hyvä ratkaisu. Pelillisesti sinänsä suht yksinkertaista menoa ja paikoin on asioita jotka helpottavat hieman suunnistusta, kuten karttaan jäävät merkinnät piilotetuista ja missatuista jutuista. EMMIen välttely osasi olla usein painostavan ja ärräpäitä heittelyn väliltä. Bossitaisteluiden kohdalla voin rehelliesti sanoa että nämä taistot olivat vaikeita, jopa helpoimmalla...eikä aina siinä missään hyvässä mielessä. Valehtelematta taisin kuolla jokaisessa kunnon bossissa useaan kertaan ja usein ihan senkin takia että jo yksi osuma näiltä tuppasi tyhjentämään yhden energiapalkin armotta kokonaan. Vaikka tykkäsin siitä kuinka vapaasti voi ampua niin viistoon tai suoraan, olisi ollut mukavampaa jos pelissä olisi voinut suorittaa tähtäämisen oikealla tatilla. Turhan usein päädyin taistoissa tahattomaan kosketukseen vihun tai jonkin muun vaaran kanssa kun yläviistoon ampuessa juoksin suoraan eteenpäin.

Loppubossin kanssa lensi useita rumia sanoja, mutta kyllähän tuossa tuntui todella tyydyttävältä kun tuo lopulta kukistui.
Mikäli tämä peli kerran päätti pelisarjan pisimmän käynnissä olleen tarinakaaren niin mitähän sarjan suhteen mahtaa olla luvassa tulevaisuudessa?

[PT2]

Terminator: Resistance

Ahosen innoittamana pelasin läpi myös tämän, tosin PS4:llä ja todellakin suosittelen. Peli ei ole millään muotoa mestariteos eikä yritäkään olla, mutta alekoripeliksi todella viihdyttävä. Alkuun en ihan ymmärtänyt mihin ajankohtaan peli sijoittuu elokuvat huomioiden, mutta lopussa selvisi tämäkin. Samalla selvisi myös miksi pelissä ei ole Arskanaattoria eikä T-1000:a (paitsi nimeltä mainittuna) mutta moni muu terminaattoriversio kylläkin.

Olen muuten samoilla linjoilla Jonin kanssa, mutta parista asiasta annan vielä miinusta joka pudottaa arvosanaa.

- Terminaattorit eivät ole vaarallisia tai vahvoja. Normaaleilla aseilla (luoteja ampuvilla) aseilla ne eivät kaadu millään, mutta kun laseraseet kaivetaan esiin, niitä voi pudottaa kuin venäläisiä Ryssän Kauhussa. Ei tarvita montaakaan osumaa, niin robotti on varaosina.

- Seksikohtaukset ovat jotenkin todella kummallisia. Ne ovat toteutettu ihan ok (paitsi että hahmot ovat tonninseteli.jpg) mutta ne eivät oikein tunnu istuvan mihinkään. Pari tehtävää kun tekee parille naishahmolle, niin nämä jo palkitsevat sopivalla pikapanolla. Varsinkin näistä ensimmäinen tuli ihan puun takaa.

+ Plussaa tarinasta ja varsinkin lopusta. Sota ei todellakaan ole kaunista, eikä siinä ole kaikille iloista loppua. Hahmojen kohtalot nimittäin tulivat vielä enemmän yllätyksenä kuin pikaiset varvit yön pimeydessä.

+ Helppo platinatrophy niille jotka sellaista etsivät.

Ja kuten Ahonenkin sanoi, myös minä olisin kaivannut enemmän fanserviceä. Nyt sitä on todella vähän, mikä vähän jäi harmittamaan. Sitä kyllä on (esim Terminator 2:n rekka, tohtori Silvemanin muistot, Big Buns-ravintola, löytökoiran nimi myös) mutta aina sitä vain kaipaa enemmän.

7/10

[Gigante]

Middle-Earth: Shadow Of Mordor (Ps4)

Tuli vastikään pelattua loppuun saakka. Huomattavasti parempi pelikokemus kuin mitä se hirvittävän kamala Ps3-porttaus. Toki sankarihahmon tietyllä tapaa kankeat liikkeet taisteluissa ja älyvapaasti valittu reitinvalinta liikkuessa/kiipeillessä saattoivat silti haitata hieman, unohtamatta muutamia sivutehtäviä joissa niin moni juttu on välillä kiinni RNG:stä. Onneksi tällä kertaa kokemus ei muistuttanut bugittavaa diashowta, jossa äänet ovat yhtä sekavaa kakofoniaa ja ruudunpäivitys kyseenalaista.

Tiettyjä vikoja ja pieniä v-mäisyyksiä lukuunottamatta silti ihan kelpo seikkailu. Mikään ei ole niin hauskaa kuin örkkien sabotointi eri tavoin ja näiden komentajien kanssa taistelut. Silloin tällöin tuli törmättyä joihinkin yksilöihin jotka useiden kukistumisensa jälkeen tykkäsivät useasti palata enemmän tai vähemmän kuolleista groteskimmalla ulkoasulla uudestaan ja uudestaan.

Jatko-osan voisi korkata tai sitten vaan yrittää jatkaa Persona 5 Royalin läpipeluuta sitten loppukuusta, ellen sitten innostu Baldurs Gate 3:sta tai Super Mario Bros. Wonderia hommaamaan.

[PT2]

Fallout 3 (PS3)

Siitä on about 15 vuotta kun olen viimeksi pelannut Fallout 3:n läpi ja nyt kun PS3:n ostin, niin tämä oli ensimmäisten pelien joukossa jotka halusin pelata läpi. Pelasin pelin aiemmin PC:llä ja olisi kannattanut nytkin, sillä PS3 ei oikein jaksa peliä pyörittää... Lopputaistelu oli sen tason diashowta että oksat pois ja peli kaatui viimeisessä tehtävässä neljä kertaa. Silti, peli on edelleen erinomainen tekele. Ei se paras Fallout ole, mutta todella hyvä silti ja erittäin hyvä ensiaskel tuomaan sarja 3D-maailmaan.

[Gigante]

Bayonetta (Switch)

Meikällä oli jäänyt tän pelin pelitys kesken useaksi vuodeksi koska...emmätiä mä kai oletin tämän pelin olevan työläskin tapaus? Paljastuikin sitten että tämän sai tahkottua helpolla läpi alle noin kymmeneen tuntiin. Tarinallisesti ei tietenkään mikään omaperäinen tapaus. Enemmänkin yllättyisin siitä jos joku ei osaisi ynnätä yhtä yhteen tämän pikkupirpanan henkilöllisyyden osalta. Enemmän peli tuntui keskittyvän tyyliin mitä tarinaan ja sen näkee kun katsoo miten superseksuaalinen itse päänoidan olemus on yliampuvan pitkine säärineen, ihonmyötäisine vaatteineen ja kuinka usein kameran otokset myötäilevät häpeilemättä tämän kurveja.

Vihujen kurmottaminen käy kyllä helposti, mutta valitettavasti nopeaan menoon mahtuu muutamia kompastuskiviä: Ekana mieleen tulee nuo perkeleen QTE-osuudet, joissa annetaan aivan naurettavan lyhyt reaktioaika tehdä ylipäätään mitään. Yksi syy miksi eräästä alkupään kentästä tuli paskin arvosana johtui siitä kun se yksi vatun pilkuntarkka reaktiotesti ei vaan meinannut mennä läpi. Toiseksi tulevat sitten useat vihut jotka hyökkäävät hyvin raukkamaisesti esittäytymisensä jälkeen, jättäen ehkä sekunnin murto-osan aikas yrittää väistä. Kolmantena onkin sitten se ihan liian pitkään kestävä loppupuoliskon osuus, jolla ratsastetaan ohjuksen päällä. Neljäntenä nipotuksena on sitten nuo still kuvista koostuvat välivideot Ymmärrän kyllä että nuo ovat ns. "taiteellinen" valinta, mutta itse pidän noita osuuksia vain laiskana suorituksena.


Muutamia turhauttavia pikkuvikoja, mutta kokonaisuutena silti viihdyttävä aivot-narikkaan sekoilu.

[Silence]

Resident Evil 6: Bioguns of the Patriots (pc)

Läpi on ja täytyy sanoa että olipa Elämys! En muista koska olisin näin kovaa ja jatkuvaa tykitystä saanut nauttia pelatessani.

Ei se nyt NIIN huono tai sekopäinen toimintapelivitutus ollut kuin varoitettiin, mutta jumbosijalla voi aina saada säälipisteitä kunhan vain häröilee mahdollisimman överisti.
Ainakaan peli ei ollut yhtä itseääntoistava kuin RE5 oli....

[PT2]

Alice: Madness Returns

Olen ollut kiinnostunut pelistä vuosia, mutta en ole ikinä kuitenkaan päässyt sen pariin. Enkä oikeastaan tiedä miksi, kun eihän siinä ole muuta kuin menee ja ostaa pelin. No nyt sen sitten tein ja nykäisin PS3:lla läpi. Ja näin jälkikäteen mietittynä olisin voinut säästää tuon 20 euroa ja pelata jotain muutakin.

Peli on toki teknisesti parempi kuin edeltäjänsä, mutta silti olisi voitu palata vielä takaisin suunnittelupöydän äärelle. Vihollisia on vain muutama erilainen, tuttuja hahmoja vieläkin vähemmän, maailmat on suurimmaksi osaksi tylsiä ja tarinakin aika meh. Aseitakin on vain neljä, joista paras on tietysti se ensimmäinen. Pelin alku ja loppu oli ehdottomasti parasta antia vaihtelevan miljöön ja edes jokseenkin mielenkiintoisten vihollisvariaatioiden takia, mutta 80% pelistä oli juuri sitä tylsänharmaata hyppypomppua mikä oli kovaa sanaa vuonna 2010. Plus että peli on AIVAN liian pitkä. Varmastikin puolet olisi voitu leikata pois, eikä siinä olisi menettänyt yhtään mitään.

Ei siis oikeastaan millään muotoa mieleenjäävä kokemus, vaan samaa geneeristä toimintaseikkailua muiden joukkoon. Odotin enemmän sellaista Dante's Inferno-tyyppistä peliä, mutta nyt jäi aika vajaaksi.

[Silence]

Alice: Madness Returns

Olen ollut kiinnostunut pelistä vuosia, mutta en ole ikinä kuitenkaan päässyt sen pariin. Enkä oikeastaan tiedä miksi, kun eihän siinä ole muuta kuin menee ja ostaa pelin. No nyt sen sitten tein ja nykäisin PS3:lla läpi. Ja näin jälkikäteen mietittynä olisin voinut säästää tuon 20 euroa ja pelata jotain muutakin.

Peli on toki teknisesti parempi kuin edeltäjänsä, mutta silti olisi voitu palata vielä takaisin suunnittelupöydän äärelle. Vihollisia on vain muutama erilainen, tuttuja hahmoja vieläkin vähemmän, maailmat on suurimmaksi osaksi tylsiä ja tarinakin aika meh. Aseitakin on vain neljä, joista paras on tietysti se ensimmäinen. Pelin alku ja loppu oli ehdottomasti parasta antia vaihtelevan miljöön ja edes jokseenkin mielenkiintoisten vihollisvariaatioiden takia, mutta 80% pelistä oli juuri sitä tylsänharmaata hyppypomppua mikä oli kovaa sanaa vuonna 2010. Plus että peli on AIVAN liian pitkä. Varmastikin puolet olisi voitu leikata pois, eikä siinä olisi menettänyt yhtään mitään.

Ei siis oikeastaan millään muotoa mieleenjäävä kokemus, vaan samaa geneeristä toimintaseikkailua muiden joukkoon. Odotin enemmän sellaista Dante's Inferno-tyyppistä peliä, mutta nyt jäi aika vajaaksi.

PC-versio Madness Returnsista on ollut hyllyssäni jo 10 vuotta enkä ole koskaan vain saanut itseäni aloittamaan sitä. En tiedä miksi kun alkuperäisestä American McGee's Alicesta pidin paljonkin. Loistavan vinksahtanut tunnelma, upea score ja luovia ideoita täynnä jne.

ps: Alkuperäinen peli on nykyään abandonwarea ja löytyy myamandonware.comista...

[PT2]

ps: Alkuperäinen peli on nykyään abandonwarea ja löytyy myamandonware.comista...

PS3-version mukanahan voi ladata ilmaiseksi "DLC:nä" olevan alkuperäispelin, jota pelasinkin puoleen väliin. Peli on vain tasohyppelyosuuksiltaan niin turhauttavan ärsyttävä, että jäi kesken. Paskojen kontrollien takia kun putoatkin rotkoon, niin koko kenttä alkaa alusta... Muuten peli oli oikein mukava.

[Gigante]

Baldur's Gate III (Ps5) tuli tahkottua loppuun saakka eilisen aikana ja upposihan tuohon peliin semmoiset vähän päälle 132 tuntia. Olo olikin vähän kuin olisi tahkonnut viikkojen ajan Mass Effect-trilogian lävitse. Perhanan hyvä peli kokonaisuudessaan. DND-pelurina oli hyvin mieltä lämmittävää, kuinka peli muisti omia juuriaan hyödyntämällä d20-noppien nakkelua muutamissa kohdissa taisteluiden ulkopuolella. Toki joitain alkuperäisen pelin sääntöjä on hieman muokattu sopiman videopelimuotoon, mutta itsessään pidin kyllä pelin tavasta hyödyntää bonus actiona esim hyppimiseen ja tönimiseen. Myös aseiden päällystäminen myrkyillä ym. toimi kätevästi bonus actionin kautta, toisin kuin itse DND:ssä, jossa moista tulee harvoin harrastettua koska moinen syö taisteluissa kokonaisen arvokkaan toiminnon. Joitain tiettyjä loitsuja, kuten Green Flame Bladea ja Vitriolic Sphereä jäin tosin kaipaamaan.

Yllätyin positiivisesti siihen, että useat sivutehtävissä nähdyt hahmot pysyivät mukana koko pelin tarinan ajan, eivätkä vaipuneet tyystin unholaan yhden tehtävän jälkeen. Vihollisten tekoäly osasi välillä olla yllättävän fiksu, jolloin taisteluissa piti osata myös hieman taktikoida...tai hyödyntää halpamaisia temppuja saadakseen lisäetuja. Hami vaan, että samaa ei voi sanoa tekoälyn ohjaamista NPC-liittolaisista. Tiimikavereita voi toki hallita, mutta NPC:t osaavat vain tapattaa itsensä taidokkaasti mm. juoksemalla suoraan hyökkäysvalmiudessa olevien vihujen ohi tai teleporttaamalla suoraan itseään räjäyttävän vihollisen viereen. Pyrin toki suojaamaan mahdollisimman montaa liittolaista, mutta jossain kohtaa totesin vaan että joskus sitä vaan tulee menetyksiä...varsinkin näillä vajaakeilla ei ole sitä kuuluisaa itsesuojeluvaistoa lainkaan. Forgotten Realms jumalille kiitos, että näitä NPC:llä täytettyjä massataisteluita ei ole pelissä kovin montaa.


Ulkoisesti peli kyllä upeaa katseltavaa ja myös paikoitellen poikkeuksellisen aikuisille suunnattua. Meinaan taisteluiden jälkeen tuli usein tarvetta vesipulloille, kun hahmo oli kuin teurastamosta saapunut. Mitä pidemmälle peli meni, sitä useammin pelissä ilmeni kaikenlaisia bugeja niin graafisesti kuin audion osalta. mm. joillain hahmoilla oikea poski tykkäsi venyä kilometrien mittaiseksi, tekstuurit lataituivat jälkijunassa ja muutamien hahmojen äänet eivät saattaneet kuulua lainkaan. Tämän kokoisen pelin osalta moinen ei tule pahemmin yllätyksenä, kun ottaa huomioon miten paljon eri komponentteja ja assetteja peliin on loppujen lopuksi tungettu.


Summasummarum pikkuvioista huolimatta ihan giganttisen hieno ja mukaansatempaava roolipeli. Kaikki kehut mitä peli on sanut osakseen ovat ansaittuja. En yhtään pistäisi pahaksi, jos tällä moottorilla julkaistaisiin tulevaisuudessa vaikkapa Icewind Dale 3...

[Joni Ahonen]

The Lost Vikings

Tulipa viimein läpäistyä tämä ja kenttejä oli jännät 37 kpl. Peli oli alkuun suorastaan helppo, kunnes sitten viiden viimeisen tason aikana vaikeusaste nousee epäreilusti. Pelaajan on yritys ja erehdys menetelmällä edettävä, muuttuu hauska pelaaminen lähinnä puuduttavaksi. Plus kun yhdestä osumasta kuolee sähköansoihin ja lävistyy hipaisusta katosta sekä lattioista ammottaviin piikkeihin koko ajan, oli pakko lopulta pelata läpipeluuvideoita katsellen. Pelissä on muutama omaa teknistä logiikkaa hyödyntävä puzzle, jossa yhdessä olin tehnyt asiat oikein, mutta jotta ruudun ulkopuolelle lentävä nuoli aktivoi oven auki, pitää ruutu vierittää hahmolle, joka seisoo oven vieressä, jotta nuoli todellakin jatkaa matkaansa mihin se on suunnattu. Kun olin yrittänyt keksiä ratkaisua tunnin, päätin vain luntata netistä. Ei olisi tuntunut palkitsevalta keksiä vahingossa tuota ratkaisua itse, jossa todennäköisesti moni muukin jumittanut.


Yhtenä unettoman yönä pohdin mikä muu The Lost Vikingissä oikein mättää, kunnes keksin ettei pelissä ole mitään väliä sen suhteen että hahmot ovat viikinkejä. Ymmärrän että tekijöistä voinut olla hauska idea heittää viikingit heille outoihin maisemiin ja laittaa taustalle hip hop musiikkia, mutta miksi, kun meillä on jo valmiiksi populaarikulttuurin muovaamat hahmot ja maailma, josta riittäisi ammennettavaa niin sen tarustosta kuin todellisista hahmoista musiikkia myöten? Pelin kentät ovat vain kulisseja, tulee olo kuin graafikoille olisi heitetty vapaat kädet värittää esteradat luomalla mm. karkkimaailma, egyptikenttä ja viemäri. Minulle olisi maistunut paremmin ihan se että hahmot olisivat seikkaileet ympäri maailmaa metsistä, laivaan, vaikkapa valaan sisuksiin, Pohjoisnavalle ja muihin sen aikaisiin kaupunkeihin. Ja musiikkina olisi ollut viikinkiteemaisia biisejä. Hukattu mahdollisuus, joka vain pilattu hassuttelulla. Viikingit ovat peleissä kuitenkin rikollisen vähän käytetty juttu.

Vähän puuduttavaksi muuttui loppua kohden. Jatko-osasta en ole kiinnostunut, se näyttää rumalta uudella taidesuuntauksellaan ja huonolla tavalla liian samalta kankeine mekaniikkoineen. Tämä riitti, oli muuten ihan hyvä alkupuolelta lähes loppuun.


Hyvää:

- Virkistävää puzzleilua
- Hahmot ovat hauskoja...

Huonoa:

- ...mutta viikinkiteema hukataan täysin
- muutama epäreilu puzzle ja äkkikuolemat loppua kohden rokottavat paljon pelinautintoa

78

[Gigante]

One Piece Odyssey (Ps5)

Voi helvetti, olipa tämäkin työmaa...eikä lainkaan hyvässä mielessä.
Mua ei haitanntu että tämä oli tyyliltään RPG, mutta open wordliksi tätä peliä ei voi kutsua kuin jollain todella vinksahtaneella todellisuudesta vieraantuneella logiikalla. Kaikkialla on näkymätöntä seinää, varmistamassa että eteneminen tapahtuu ennalta määrätyssä putkessa ja pelaajaa pidetään koko ajan talutushihnassa. QuickTravelkin menee useissa ramppaamiskohdissa pois päältä koska peli vaan päättää että "haistakaa vittu, nyt saatte kävellä kiltisti paikkaan X." Muutenkin päätarinalle oleellisella saarella päästään likkumaan todella vähän, varsinkin kun suurin osa ajasta haaskataan memoriassa sarjasta tuttujen eri tarinakaarien uusintojen seuraamiseen, taas kuinka monetta kertaa. Jo alkupään Alabasta-osuudessa oli kärsivällisyys välittömästi koetuksella kun matkaa pitää väkisin hidastaa kaikenmaailman "apinat nussivat meidän rahakukkaron"-tasoisilla pakollisilla sivutehtävillä jotka eivät lisää tarinaan yhtikäs mitään vaan tuhlaavat lähinnä pelaajan aikaa. Olin jo tunnin päästä huutamassa ääneen "Päästäkää mut jo, perkele, hakkaamaan Crocodile, jotta päästään täältä" Onneksi tästä seuraavat uusintaosiot alkoivat lyhyentyä ja suoraviivaistua huomattavasti enemmän.

Hyvänä puolena voin mainita sentään että pelin taistelusysteemi on lapsellisen yksinkertainen, eikä tässä tarvinnut kertaakaan jäädä grindaamaan jonkin pomotaiston takia...harmi vaan että puutuminen jatkuvaan toistoon erikoisiskujen animaatioissa pääsi iskemään hyvin nopeaan. Onneksi suurimman osan taistoista pystyy sentään välttämään kokonaan.

Mä en nähnyt misään vaiheessa mitään syytä miten tämä peli on edes ansainnut kuden kympin hintalappunsa, eritoten kun pelistä ei edes löydy yhtään avattavia vaihtoehtoisia kuteita hahmojen kustomointiin...tai löytyy tasan yhdet ainoat bonuskuteet, mutta nämäkin ovat osa maksullista lisäriä, eivätkä kyseiset kuteet edes näy välianimaatioiden aikana. Koko peli tuntui meikälle lähinnä tosi kyyniseltä rahastukselta, mikä on todella suuri sääli kun OP:sta saa kyllä aikaan, ei ehkä täydellisiä mutta muuten hyviä ja viihdyttäviä pelejä.

[PT2]

Heavenly Sword (PS3)

En oikeastaan edes tiedä miksi olen pelin skipannut aiemmin kokonaan. Jostain syystä trailereissa tai videoissa se on kai aina näyttänyt huonolta God of War-kopiolta, joten on sitten vain jäänyt kokematta. Nyt kuitenkin menin, ostin ja pelasin. Ja tykkäsin! Peli on juuri sopivan mittainen (viitisen tuntia kesti läpäistä), toiminta on todella sujuvaa ja toimivaa (vaikkakin sitä on vähän liikaa) ja juoni on aivan erinomainen. Oikeastaan yllätyin kuinka hyvä tarina pelissä onkaan.

Ja suomidubbaus jossa Aikakoneen Sani on antanut äänensä pelin päähahmolle, aivan täyttä timanttia! Mietin aluksi että onpas tämä jotenkin todella cringeä mutta kun vertasin sitä englanninkieliseen dubbaukseen, niin se on itseasiassa täysin samanlainen. Suomidub on tässä todella laadukas ja päähahmot osaavat eläytyä erinomaisesti. Toki kirjakieli aina pistää vähän korvaan mutta sellaistahan se on.

Eniten miinusta annan epäreiluista pomotaisteluista. Eivät ole niinkään vaikeita, vaan nimenomaan epäreiluja. Ja Quick Time Eventit... Niille oli syynsäkin miksi ne poistuivat.

Silti arvosanaksi 4/5