Minkä pelin pelasit viimeksi?

[Gigante]

^
Hyvä kun muistutit Heavenly Swordin olemassaolosta. On lojunut hyllyllä jo muutaman vuoden täysin korkkaamatta. Ehkä olisi kohtapuoliin korkea aika kokeilla itsekin pelittää tuo.


Nuuskamuikkunen: Muumilaakson Melodia (Switch-versio) tuli pelitettyä hetki sitten loppuun. Kyllähän tuo kiva oli, vaikka melko lyhyt olikin ja selvästi suunniteltu paljon nuoremmalle väelle.
Välianimaatioissa oli vähän pätkimistä, mutta ulkoasullisesti silti todella kaunis. Muistuttaa tosi paljon muumi-kuvakirjoista. Vaikka puheääniä pelissä ei olekaan, niin suomitekstien mahdollisuudesta kuitenkin iso plussa.
Ei ehkä tarinallisesti mitään kovin uutta tai yllättävää ja pelinä ns. "kertakäyttöinen", mutta muumilaaksoon on aina ilo palata muodossa tai toisessa. Tosin kukin itse päättäköön, olisiko pelin hinta parempi 17€:n 10€:n vaiko 5€:n tietämillä...

[Joni Ahonen]

^
Hyvä kun muistutit Heavenly Swordin olemassaolosta. On lojunut hyllyllä jo muutaman vuoden täysin korkkaamatta. Ehkä olisi kohtapuoliin korkea aika kokeilla itsekin pelittää tuo.


Nuuskamuikkunen: Muumilaakson Melodia (Switch-versio) tuli pelitettyä hetki sitten loppuun. Kyllähän tuo kiva oli, vaikka melko lyhyt olikin ja selvästi suunniteltu paljon nuoremmalle väelle.
Välianimaatioissa oli vähän pätkimistä, mutta ulkoasullisesti silti todella kaunis. Muistuttaa tosi paljon muumi-kuvakirjoista. Vaikka puheääniä pelissä ei olekaan, niin suomitekstien mahdollisuudesta kuitenkin iso plussa.
Ei ehkä tarinallisesti mitään kovin uutta tai yllättävää ja pelinä ns. "kertakäyttöinen", mutta muumilaaksoon on aina ilo palata muodossa tai toisessa. Tosin kukin itse päättäköön, olisiko pelin hinta parempi 17€:n 10€:n vaiko 5€:n tietämillä...

Nuuskiksen seikkailut kyllä kiinnostaisivat, mutta pituus ja kertakäyttöisyyden vuoksi maksaisin korkeintaan kympin. Alennuksesta kyllä nappaan joku päivä.

[PT2]

Resident Evil Survivor

En ole aiemmin pelannut Survivoria läpi saakka, mutta nytpä olen. Puolitoista tuntiahan siihen meni ja arvosanaksi napsahti A. Ei siis kovin pitkä peli, mutta eipä myöskään kovin monipuolinen tai haastava. Pulmiahan pelissä ei ole ollenkaan, vihollisiakin vain muutama (modelit tuttuja RE1:stä ja RE2:sta), eikä pelin etenemistä voi tallentaa. Uutta läpipeluuta varten on ilmeisesti kuitenkin mahdollisuus pelata peli vanhoilla aseilla + kerätä uusia, sekä kulkea vaihtoehtoisia polkuja. En esim käynyt sairaalassa ollenkaan, sillä en edes tiennyt että pelissä on sellainen.

Ääninäyttely ja juoni on tuttua Resident Eviliä, eli kökköä ja huonoa, mutta se kuuluu noihin vuosituhannen taitteen peleihin. Ohjaus oli alkuun haastavaa, mutta siihen tottui nopeasti.

Sanoisin silti että peli ei ole todellakaan huonoin Resident Evil, sillä Kutonen on edelleen huonoin. En nyt kuitenkaan antaisi tälle varmaan kuin 2/5. Vähän silti toivoisin että Ark Thompson kohdattaisiin vielä, varsinkin kun hän on kerran "Leon S. Kennedyn hyvä ystävä". Ainakin omasta mielestään.

[Joni Ahonen]

Alan Wake 2

Viimeinkin läpäisin tämän! Pelihän tuli hommattua jo julkaisussa lokakuun lopulla, joka on ihan järkyttävää. Välillä jäi peli kesken pariksi kuukaudeksi ja palaaminen Waken pariin oli vaikeaa. Tarina on jaettu kahtia, jossa Alanilla seikkaillaan painajasmaisessa Dark Placessa ja FBI agentti Saga Andersonilla Bright Fallsin kaupungilla ja sen lähialueilla. Mulla oli tästä pelistä aika negatiivinen ulostulo silloin aikoinaan ja osin kirjoitan edelleen samat valituksen aiheet, mutta samalla opin myös elämään Remedyn tuotoksen sisällä.

Minulla on vähän huono omatunto siitä miten tarinaa ymmärsin, sillä se on selvästi kunnianhimoinen ja sekoittelee niin oikeita näyttelijäsuorituksia kuin uskomattoman määrän taustatilpehtööriä, jonka seuraaminen vain on välillä aika uuvuttavaa, kun pelaajaa pakotetaan kuuntelemaan pitkiä efekti-/äänivyörytysfiltterin läpi useita monologeja. Mind Placeen pitää suhtautua suurena valikkona, jota se käytännössä onkin. Se on kunnianhimoinen tapa syventää tarinaa, vaikka välillä tuntui että jauhetaan itsestäänselvyyksiä tyyliin mistä kassakaapin yhdistelmä löytyy, vaikka pelaaja jo itse tajuaa vastauksen, mutta silti pitää mennä kuuntelemaan monologi, jossa hahmo tämän itse oivaltaa ääneen. Sitten taas välillä mennään todella kryptisiin suuntiin, jossa tulee niin paljon puhetta ja luettavaa tekstiä yli äyräiden, että myönnän käsi ylhäällä välillä väsähtäneeni kaikkeen puhetulvaan. Pitkä tauko ei tehnyt myöskään hyvää tarinan seuraamisen kannalta, sillä mitä enemmän pelasin, sitä enemmän aloin ymmärtämään ja välittämään tapahtumista. Peli pitäisi uudelleen kokea, jolloin se kaikki pyöriminen siellä Mind Placessa tuntuisi alusta asti luontevalta osalta peliä. Se vain on kumma kun peliin ei ole voitu tehdä suomenkielistä tekstitystä, kun sellainen löytyy odottamatta esimerkiksi Last of Usista tai Heavenly Swordista.


Alan Wake 2 parantaa huimasti kun päästään hittoon Waken osuuksista, sillä ne ovat yksinkertaisesti suorastaan uskomatonta moskaa. Jos Alan kompuroi taisteluissa ekassa osassa, hän kirjaimellisesti kaatuilee aineettomien vihollisten tönäisyihin, lataa aseet hiiiiiiitaaaaaaasti ja uskomattoman ärsyttävänä piirteenä kaikki Alanin osuuksissa kohdattavat viholliset teleporttaavat naamasi eteen, liikkuvat äänettä selkäsi taakse ja useimpiin kuluu turhaan ammuksia, kun ei tiedä varmasti mitkä varjot ovat tappavia. Sagan osuuksissa viholliset ovat selkeästi lihaa ja verta, josta syystä taistelut ovat niissä jopa nautittavia, vaikka kontrollit ja lääkkeiden käyttö pikavalikon kautta vaativat hermoja. Alanin osuuksissa on myös äärettömän rasittavaa ramppaamista alueilla, joka vaatii myös ravaamista siellä valikossakin koko ajan. Hotelliosuus oli yksi pahimpia, jossa juostaan eestaas loopissa ja etsitään yksittäisiä johtolankoja kokeillen muuttaa käsikirjoitusta kymmeniä kertoja, jotta uusi reitti avautuisi jonnekin. Samalla myös Alan voin valollakin muuttaa ympärillä olevia alueita, joka vain lisää sekavuutta miellettömästi muutenkin epäselvän synkissä paikoissa. En millään nauttinut sateisessa kaupungissa ravaamisesta, Alex Caseyn monologeja väkisin kuunnellessa, jotka hukkuvat välillä Alanin oman päänsisäisen selostuksen alle ja taistelusta epämääräisiä, aineettomia ja teleporttaavia vihollisia vastaan. Opin tykkäämään Sagasta ja hänen maailmastaan, mutta Alanin ja hänen yhdellä ilmeellä varustettu hengetön roolitus Ilkka Villiltä alkoi vain ärsyttämään kaiken aikaa. Alanin osuuksissa brutaali kauhukuvasto ei myöskään istu pelin maailmaan ja valitan edelleen siitä kuinka paljon niitä jännittäviä kohtauksia piti alleviivata musiikilla, säikäytyksillä ja vihlovalla äänimaailmalla. Äänimaailma on muuten pelissä todella upea, Alanin osuuksissa kaiken alleviivaaminen vain ärsytti ihan saakulisti itseäni.


Mutta peli lopulta nappasi mukaansa siellä tivolin ja vanhainkodin puolella, jossa tunnelma muuttuu odottamattoman pelottavaksi jopa. Siellä tarinakin alkoi iskemään ja huomasin aivan kas kummaa pelaavani peliä suorastaan innoissani. Alueet ovat just eikä melkein sopivan kompakteja ja ihmiset kivan aitoja. Saga Anderson on hitosti parempi hahmo kuin köykäinen Alan, jonka osuudet ovat myös palkitsevasti rytmitetty huumoria unohtamatta. Suomiviittauksia on enemmän kuin laki sallii ja välillä Remedyn studion omaa huumoria tuntuu olevan myös liikaa, mutta ei sitä voi kiistää etteikö tässä kaikessa paista puhdas rakkaus peliä ja sen maailmaa kohtaa. Iso raha näkyy komeassa audiovisuaalisessa toteutuksessa eikä kaikkea valojen ja heijastusten hienouksia edes tajua. Peli on tuotantoarvoiltaan priimaa ja kaikista valituksen aiheista huolimatta on kiva, että Remedy on saanut tehdä rohkeasti omaa villiä visiotaan olevan moniuloitteisen tuotteen, joka ei ole sunnuntaipelaajille. Ne joille tarina iskee kympillä ja eikä Alanin osuudet ärsytä, nauttivat tästä varmasti enemmän kuin minä nyt tällä kertaa kykenin. Uudelleenpeluu voisi mahdollisesti korottaa arvosanaa, mutta jo nyt se nousi hankalan alun jälkeen hyviin lukemiin ja nautin lopulta seikkailusta paljon. On hauskaa nähdä kuinka Remedy on uskaltanut lähteä rokkaamaan pelinsä kanssa The Game Awards -tapahtumaa myöten. Poikkeuksellisen hienoa että Suomen niin vähästi julkisuudessa olevalla nörttituotteella uskaltaa vaatimattomat suomalaiset railakkaasti esiintyä. Tästä voisivat muutkin ottaa mallia.

Aivan sitä kaikkea kriitikoiden suitstusta en ymmärrä, tuntui että Pelitin ja Pelaajan arviot unohtivat kokonaan kommentoida pelimekaaniikoita, Alanin osuuksia, rytmitystä ja efektivyörytyksen paljoutta keskittyen vain yleiseen hehkutukseen. Minulle pelistä nauttiminen vaati hermoja aika paljon, eikä sen pariin ihan helposti tee mieli palata heti uudelleen.


HYVÄÄ:

- Komea audiovisuaalinen paketti omaleimaisilla tehosteilla
- Parhaimmillaan mahtava tunnelma ja kiehtova tarina, joka vaatii paneutumista
- Musiikki ja musiikkikohtaus iskee
- Saga Andersonin osuudet toimivat erinomaisesti ja hahmo hyvä
- Rakkaus peliä ja Suomea kohtaa näkyy vahvasti
- Mind Place on kunnianhimoinen...

HUONOA:

- ...mutta se vaatii pelaajan huomiota välillä liikaa pysäyttäen etenemisen
- Alanin sekavat ja ramppaamista vaativat osuudet ovat pelinautinnon tappajia
- Välillä liiallinen jumpscare -kohtausten ja yliviivaavaan musiikin/äänimaailman käyttö vain ärsyttää ja pilaa tunnelmaa, ei vahvista sitä
- Kankeahko esinevalikko ja taistelut eivät sovi yhteen

87

[Silence]

Alan Wake 2
Aivan sitä kaikkea kriitikoiden suitstusta en ymmärrä, tuntui että Pelitin ja Pelaajan arviot unohtivat kokonaan kommentoida pelimekaaniikoita, Alanin osuuksia, rytmitystä ja efektivyörytyksen paljoutta keskittyen vain yleiseen hehkutukseen. Minulle pelistä nauttiminen vaati hermoja aika paljon, eikä sen pariin ihan helposti tee mieli palata heti uudelleen.

Tuntuu että nykyään peliarvostelijat aivan kilpaa etsivät peliä mille voivat huutaa täyden kympin mestariteosta, niinkuin vaikka Pelaajalehden arvostelu Alan Wake 2sta. Oma käsitykseni arvostelemisesta on kai hieman "vanhanaikaisempi": Arvioidaan peliä neutraalilla asenteella, sen meriiteillä ja kritisoidaan asioita mitkä ei toimi. Nykyään tuntuu että huippupelit ovat arvostelijoille niitä jotka pystyvät olemaan erittäin "cinemaattisia kokemuksia"= Eli paljon kamera olkapään takana kävelyä tarkasti rakennetuissa putkissa ja dialogin heittoa siinä samassa kun näyttelijät tunteilevat motion capture-puvuissa. Itse pelipuoli on yleensä tällaisissa peleissä se tuhanteen kertaan nähty ja autopilotilla tehty osapuoli mihin ei arvosteluissa sen enempää tarvitse kiinnittää huomiota.

5/5-menon vielä ymmärrän kun luku on suht pieni, mutta 10/10 on jo aikamoinen numero, joka ainakin omalla analyysilläni tarkoittaa visionääristä ja virheetöntä teosta. Jotenkin tuntuu nykyarvosteluita lukiessa ettei ysiä alemmas kehdata pelille antaa numeroa ilman että peli vaikuttaa epäonnistuneelta. Kasi on jo katastroofi ja seiska pelikelvoton... vaikka yleisesti ottaen kaikki seiskasta ylöspäin pitäisi kymmenen pisteen taulukolla olla jo hyviä pelejä ongelmineenkin. En ole koskaan antanyt yhdellekkään pelaamalleni pelille täyttä kymppiä (Ocarina of Timen ollessa ehkä lähimpänä kyseistä saavutusta), mutta nykyään sellaisia tuntuu ilmestyvän ainakin arvosteluiden perusteella vähän väliä.

[PT2]

Dark Souls (se originaali, PS3-versiona)

Pelaan nähtävästi nämä Dark Soulsit vähän hassussa järjestyksessä (käänteisessä) mutta sehän ei oikeastaan haittaa ollenkaan. Pelit eivät sinänsä kuitenkaan liity toisiinsa, koska pelien aikajana on niin sekaisin ja kiertelevä ettei mitään järkeä. Plus peliä pelaavana juoni jää 99% pimentoon, joten samapa tuo.

Dark Soulsin alku tuntui TODELLA nihkeältä ja kankealta. Ensimmäiset 3 tuntia tuntui että turpaan tulee kokoajan ja epäreiluutta puski ovista ja ikkunoista, mutta kun siitä pääsi yli ja sai hahmoa kehitettyä, alkoi Lyyti kirjoittamaan. Viimeistään toisen bossin jälkeen tiesi jo kuinka peliä pelataan ja sittenhän se hupi alkoikin. Sanoisin jopa että peli on Dark Soulseista helpoin, sillä pari bossia (myös viimeinen) kaatui ensiyrittämällä ilman oikeastaan mitään haastetta. Sen sijaan Bed Of Chaokseen kuolin 8 kertaa. Ja hänellähän on siis vain 1hp...

Jotenkin odotin Blighttownin olevan vittumaisin paikka koko pelissä kun olin kuullut siitä niin paljon huonoa, mutta eihän se nyt kummoinen ollut. Oikeastaan ihan hauska mesta, häiritsi vain se että peli pyöri 15fps:nä koko alueen mutta muuten ihan jees. Ehkä veemäisin itselleni oli Sen Fortress, koska se on aivan liian videopelimäinen. Tasohyppelyä, heiluvien kirveiden väistelyä, ansalaattoja ja ties mitä paskaa... Ei vain jotenkin toiminut muuhun peliin verrattuna yhtään.

Onko peli paras Dark Souls? Ehkä. Jotenkin tykkään eniten kakkosesta, vaikka monet sitä haukkuvatkin eivätkä edes pidä Dark Soulsina. Eikä se tavallaan sitä olekaan, mutta joku siinä vain iskee itseeni. Kolmonen taas on täynnä fan serviceä, joten en tiedä. Sanoisin että kaikki ovat 9/10.

Nyt odottelen Demon's Soulsin saapumista postilaatikkoon.