Sivu 1/2

Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 00:21
Kirjoittaja Kallu
Eli täällä olisi tarkoitus puhua politiikasta, mikä tuntuu varsinkin tällä hetkellä olevan kuuma aihe Suomessa. Kiinnostaako politiikka ylipäätäänsä teitä? Ketä kannatatte? Oletko Soini fanboy/girl? Onko Stubb ihq? Sykkiikö rinnassa punainen tähti vaiko kasvaa sininen kukka? Hakaristi?

Minua ei perinteisesti ole politiikka kiinnostanut yhtään, pidin sitä pitkäveteisenä enkä uskonut, että poliitikkojen päätöksillä olisi minuun hirveästi vaikutusta. Tässä nyt jonkin aikaa olen kiinnostunut sen verran, että yritän jotenkin pysyä kärryillä pääasioista.

Kannatan Kokoomusta, koska sen porukat vaikuttavat minusta kaikista täysjärkisimmiltä ja ajavat minusta järkevän kuuloisia asioita. Erityisesti en pidä Persuista, heihin ja erityisesti Soiniin meni kaikki kunnioitus tasa-arvoisen avioliitto-säädön takia ja muutenkin vaikuttavat yleisesti junteilta. Pelottaa ajatuskin, että Soinin kaltainen ihminen hallitsisi enempää kuin kaukaista navettaa. En myöskään pidä Kristillisdemokraateista, syy selviää nimen ensimmäisestä osasta. Ah, ja Vasemmistoliitto osoitti selkärangattomuutensa kävelemällä taannoin hallituksesta ovet paukkuen.

Mitä Suomen tilanteeseen tulee, niin optimistina uskon, että tilanne saadaan hiljalleen parannettua. Minua ärsyttää ihmiset, jotka jaksavat valittaa tietämättä itse asioista mitään (Kokoomus vie mun rahat ja Stuppi vaa tviittaa!1!1). Tästä esimerkkinä Youtube-julkkis niilo22, joka syytti Kataista siitä, ettei hän nää ilotulituksia parvekkeeltaan, koska Kokoomus on vienyt ihmisten rahat ostaa ilotulitteita :D

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 03:16
Kirjoittaja Hammerkrieg
Kaikki uuniin.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 05:38
Kirjoittaja Beksiii
Kallu kirjoitti:(Kokoomus vie mun rahat ja Stuppi vaa tviittaa!1!1). Tästä esimerkkinä Youtube-julkkis niilo22, joka syytti Kataista siitä, ettei hän nää ilotulituksia parvekkeeltaan, koska Kokoomus on vienyt ihmisten rahat ostaa ilotulitteita :D
Joo aivan liian moni ei edes tiedä miksi ylipäätänsä vihaa heitä :mrgreen: Toki oikeitakin syitä löytyy, mutta esimerkiksi se talouden vakauttaminen tämän ison sotkun keskellä ei ole mikään muutaman päivän projekti.

Mitä omaan poliittiseen kannanottoon tulee, en käy edes äänestämässä enään. Jotenkin uskottavuus ja tarkoitus kadonnut jokaisesta puolueesta. Mitkään yksittäiset edustajat kuten Laura Räty tai Hakkarainen eivät kiinnostustani politiikkaan ainakaan ole palauttamassa. Suurinosa kansanedustajista ei oikeasti tee mitään tuolla tai ole edes kiinnostuneita tekemään heille tarkoitettua työtänsä, vaan pelkästään imevät hyvää liksaa muiden etuuksien ohella.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 07:45
Kirjoittaja whatever
Beksiii kirjoitti:Suurinosa kansanedustajista ei oikeasti tee mitään tuolla tai ole edes kiinnostuneita tekemään heille tarkoitettua työtänsä, vaan pelkästään imevät hyvää liksaa muiden etuuksien ohella.

Tämä. Ja vaikka sinne joku virkaintoinen eksyy, niin pakotetaan ääneestämään "puolueen kantaa" tai joutuu oman puolueen mustaksi lampaaksi.

Itse kannatan teknokratiaa. :geek:

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 08:52
Kirjoittaja Wagner`
Hammerkrieg kirjoitti:Kaikki uuniin.


Tässähän tämä.

Poliittiset debaatit ovat täysin turhia, varsinkin ääripäiden osalta (äärivasemmisto ja äärioikeisto). Varsinkin vasemmistolla on tapana pitää omia näkemyksiään universaalina totuutena, sillä muita näkemyksiä ei ole eikä hyväksytä. Ja näitä totuuksia puollustetaan kärjistelemällä, vittuilemalla, uhkailemalla ja jopa väkivallalla. Vähänkin kun vastustat jotain vasemmisto aatetta niin olet rasistinen äärioikeistolainen joka ansaitsee turpaansa. Nämä onneksi rajoittuu vain vasemmiston ääripäihin. Yksi parhaista kavereistani on vasemmistolainen (ei ääripää). Mukava kaveri jonka mielestä Jussi Halla-Aholla on järkeviä pointteja maahanmuutto keskustelussa, muttei kuitenkaan äänestäisi häntä missään vaaleissa.

En määrittele äärioikeistoa sen enempää, koska niitä nykykäsityksen mukaan jaetaan niin moneen lohkoon, mutta selvemmin näkyvistä kaikkein idiooteimpia edustaa Patriootti, vai mikä lie natsilarppaajien leikkikoulu.

Itse puollan kristillisdemokraatteja ihan siinä mielessä että elämämkoululaiset vetävät aina herneen nenään kuullessaan sanan "kristillis" tai Päivi Räsänen. Ja sitä paitsi Räsäsellä on ihan järkeviä ulostuloja. Alikehittyneet elämämkoululaiset vain tahtovat lytätä Räsäsen vain hänen aateen ja puoleensa takia, vaikka Räsäsellä olisikin elämämkoululaistan idealogiaan sopivia ulostuloja. Yleensä kuitenkin Räsänen kritiikiksi riittää vain se että puhuja on Räsänen ja puolue kristillisdemokraatit. En kuitenkaan koskaan äänestä kristillisdemokraatteja. Eräänlainen kannanotto ääliöille, joiden pitäisi pyrkiä enemään itsenäiseen ja avarampaan näkemykseen politiikasta.

En itse kuitenkaan kannata varsinaisesti mitään puoluetta. Varmaan tulee tyhjä lappu jätettyä eduskuntavaaleissa, jos jaksaa edes äänestyskoppiin raahautua.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 11:00
Kirjoittaja Joni Ahonen
Politiikkaa en kamalasti seuraa, joten siitä syystä en myöskään mene kritisoimaan asioita ja ihmisiä, joista en oikeasti ole täysin perillä. Siitä olen Wagnerin kanssa samaa mieltä, että valitettavan usein Halla-Ahon ja Räsäsen kaltaiset hahmot saavat automaattisesti paskaa niskaansa, vaikka heillä on oikeasti hyvinkin perusteltuja kannanottoja. En kannata erityisemmin mitään puoluetta, mutta tällä hetkellä Persut saavat kovaotteisuudellaan ja sanailullaan eniten pisteitä meikäläiseltä.

Tasavertainen avioliittolaki on asia jolle toivoisi hyväksynnän. En varsinaisesti kannata homoliittoja, sillä olen aina pitänyt avioliittoa simppelistä miehen ja naisen välisenä sitoomuksena. Myönnän olevani monissa asioissa vanhanaikainen, mutta koska jatkuva mesoaminen tasavertaisesta avioliittolaista lähinnä ärsyttää, antaisin sille hyväksynnän. Uskon sen jossain vaiheessa tapahtuvankin.

Presidentistä olen ylpeä. Sauli Niinistö on edustava ja sanansa harkitseva tyyppi.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 11:53
Kirjoittaja Wagner`
Joni Ahonen kirjoitti:Presidentistä olen ylpeä. Sauli Niinistö on edustava ja sanansa harkitseva tyyppi.


Komppaan täysin. Ainoa järkevä kokkari.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 12:19
Kirjoittaja NightFan
Wagner` kirjoitti:
Joni Ahonen kirjoitti:Presidentistä olen ylpeä. Sauli Niinistö on edustava ja sanansa harkitseva tyyppi.


Komppaan täysin. Ainoa järkevä kokkari.

Viime vaaleissa tuntui että Haavisto sai ääniä vain sen takia kun se oli homo. Niinistöä pidän yhtenä järkevimmistä politiikan henkilöistä tällä hetkellä.

Räsäistä pidän yleisesti ottaen idioottina joka käy hermoille mutta muutamia ideoita tulee häneltä joista on samaa mieltä.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 13:48
Kirjoittaja Kallu
Itse puollan kristillisdemokraatteja ihan siinä mielessä että elämämkoululaiset vetävät aina herneen nenään kuullessaan sanan "kristillis" tai Päivi Räsänen. Ja sitä paitsi Räsäsellä on ihan järkeviä ulostuloja. Alikehittyneet elämämkoululaiset vain tahtovat lytätä Räsäsen vain hänen aateen ja puoleensa takia, vaikka Räsäsellä olisikin elämämkoululaistan idealogiaan sopivia ulostuloja. Yleensä kuitenkin Räsänen kritiikiksi riittää vain se että puhuja on Räsänen ja puolue kristillisdemokraatit. En kuitenkaan koskaan äänestä kristillisdemokraatteja. Eräänlainen kannanotto ääliöille, joiden pitäisi pyrkiä enemään itsenäiseen ja avarampaan näkemykseen politiikasta.


Jos joku on pohjimmiltaan sitä mieltä, ettö Raamatun laki syrjäyttää kaiken muun, niin siinä ei minusta enää auta, vaikka olisi joistakin muista asioista miten samaa mieltä tahansa. Muita Räsäsen mielipiteitä (wikipediasta):

1) Raamattu antaa painavat perusteet vastustaa aborttia kaikissa oloissa.
2) Kirkon kannattaisi muistuttaa, että luomisjärjestyksen seurauksena miehellä ja vaimolla on erilainen asema avioliitossa.
3) Räsänen kannustaa seurakuntia opettamaan nuorille seksuaalivalistusta, jotka pohjautuisivat "Raamatun koeteltuihin perhe- ja seksuaaliarvoihin".
4) Räsäsen pohjaa perhearvoja koskevat mielipiteensä osin Lutherin teksteihin. Hänen mukaansa avosuhteet ovat huono pohja avioliitolle.
5) Homojen oikeuksista nyt ei varmaan tarvitse edes mainita.

Jos joku on noin juurtunut Raamatun "oppeihin", niin minulla ei ole henkilöstä hirveästi positiivista sanottavaa. Minua ihmetyttää aina, miten naiset voivat edes olla uskovaisia, kun pääuskonnot ainakin selkeästi polkevat heidän asemaansa ja arvoansa mutaan.

Toisekseen miksi ainakin minä vieroksun esim. juuri Kristillisdemokraatteja nimen perusteella on se, että jo siitä nimestä tietää, että minkälaisia ihmisia siellä on (katso ylempi). Ei siellä mitään ateisteja/agnostikkoja/järkeviä ihmisiä pyöri, vaan jumalan asiallahan sitä ollaan. Toisaalta tietysti hyvä, että ovat keskittyneet yhteen puolueeseen, niin heitä ei tarvitse äänestää. Ja onneksi Suomi on sen verran uskonnoton maa, ettei tuon kaltaiset ihmiset valtaan pääse. Toinen esimerkki on Vihreät ja kommarit. Vihreitä vastaan minulla ei ole erityisesti mitään mutta sama keskittyminen pätee heihinkin. Nimestä tietää, että heillä on suurimmaksi osaksi ympäristö mielessä, mikä on tietsti hieno juttu mutta tänä päivänä ainakin suurinosa puolueista panostaa ilmastonsuojeluun yms muutenkin. Kommarit sitten taas on... kommareita.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 14:30
Kirjoittaja whatever
Kallu kirjoitti:Jos joku on noin juurtunut Raamatun "oppeihin", niin minulla ei ole henkilöstä hirveästi positiivista sanottavaa. Minua ihmetyttää aina, miten naiset voivat edes olla uskovaisia, kun pääuskonnot ainakin selkeästi polkevat heidän asemaansa ja arvoansa mutaan.

Suurin osa uskovaisista ei ole edes lukenut raamattua (tai vast. teosta uskonnosta riippuen). Lisäksi useimpien (kaikkien?) kristinuskon haarojen käyttämät raamatut eivät edes pohjaudu alkuperäisiin kirjoituksiin, vaan satoja vuosia myöhemmin tehtyihin käännöksiin joissa sisältö on muokattu vallanpitäjien mieleiseksi että saadaan manipuloitua kansa tottelemaan. Mitään alkuperäistä raamattua ei ole edes olemassa, vaan se on aina kursittu kasaan useiden eri kirjailijoiden teksteistä ja kirjeistä. Tästä syystä raamatut on täynnä ristiriitoja, jokainen kirjoittaja on muovannut kuulemaansa omien tarpeiden mukaiseksi.

Raamattu ei ole muuta kuin sitaattikirja politikoille. Onneksi Suomessa uskonnolla ei ole paljoa vaikutusvaltaa nykyään. Vituttaisi asua jossain jenkeissä missä enemmistö on aivopestyjä hihhuleita.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 01.09.2014 14:52
Kirjoittaja Gigante
Politiikka: Aihe, josta puhun yhtä paljon kun siitä välitän tai jaksan perehtyä...eli aika vähän siis.

Edustavathan nuo 200 apinaa tuolla kait kansaa tai jotain, mutta lopputuloksen kannalta mikään harvoin oikeasti etenee yhtään mihinkään, vaikka siellä saattaisi seassa ollakin joku joka haluaisi tehdä joitain muutoksia asioihin...tältä tilanne siis ainakin on vaikuttanut jo muutaman vuoden verran.

Pisteitä Niinistölle kuitenkin siitä miten on kyennyt hoitamaan näitä vastuitaan viime aikoina, vaikka itse olen jo muutaman vuoden pitänyt koko suomen pressan valtuuksia liki olemattomina.

Mitään puoluetta en koe vahvasti tukevani, mutta kristillisdemarit, äskenlistattujen syitten lisäksi tuntuvat olevan lähinnä joitain fossiileilta muinaisilta ajoilta, joille en nykypolitiikassa näe tarvetta.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 02.09.2014 10:19
Kirjoittaja Wagner`
Kallu kirjoitti:Jos joku on pohjimmiltaan sitä mieltä, ettö Raamatun laki syrjäyttää kaiken muun, niin siinä ei minusta enää auta, vaikka olisi joistakin muista asioista miten samaa mieltä tahansa.


Ainoastaan siinä olen samaa mieltä ettei 2000 vuotta sitten kirjoitettua kirjaa voi soveltaa nykypäivän politiikkaan. Ellei sitä sitten päivitetä nykyaikaan joka sitten puolestaan sotii koko uskontoa vastaan. Tuolla Räsäsen puoltamisella tarkoitan nimenomaan sitä että vaikka häneltä tulisi järkevä kannanotto joka hyödyttäisi kaikkia, niin tämä ko kannanotto on perseestä koska puhujana on Räsänen. Pitäisi välillä pystyä katsoa sanomaa katsomatta itse puhujaan. Tosin politiikassa (varsinkin vaalien alla) puhutaan niin paljon paskaa että pieni vilkaisu puhujanpönttöön toki on hyvästäkin. Kuitenkin Räsäsestä yleensä kaikki vaan etsii ne hulluimat ideat ja niiden perusteella leimaavat koko ihmisen. Ja on raamatussa hyviäkin ohjeita, mutta se muttuu huonoksi silloin kun joku hoksaa että se ko ohje on raamatusta jolloin siitä ohjeesta tulee automaattisesti paska. Onhan Räsänen kuitenkin lääkäri, joten ei kuitenkaan ihan tyhmä ihminen voi olla vaikkei mielipiteet aina miellyttäisi.

Ja mistä vetoa, Kallu, että vihasi Timo Soinia kohtaan johtuu ainoastaan siitä että hän on uskovainen?

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 02.09.2014 13:33
Kirjoittaja ForWeAreMany
Kallu kirjoitti:Jos joku on pohjimmiltaan sitä mieltä, ettö Raamatun laki syrjäyttää kaiken muun, niin siinä ei minusta enää auta, vaikka olisi joistakin muista asioista miten samaa mieltä tahansa.

Paskapuhetta, mun mielestä homojen kivittäminen ja rikollisten ristiinnaulitseminen olisivat kumpikin suotavia toimintametodeja tänäkin päivänä. Heil Räsänen ja Hakkarainen pressaks.

https://www.youtube.com/watch?v=25V0Wnlf6SQ

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 02.09.2014 13:43
Kirjoittaja Kallu
Wagner` kirjoitti:
Ja mistä vetoa, Kallu, että vihasi Timo Soinia kohtaan johtuu ainoastaan siitä että hän on uskovainen?


En vihaa Soinia, Räsästä tai yleisesti uskovaisiakaan mutta pidän heidän uskomuksiaan tyhminä ja vaarallisina. Nämä "himo-uskovaiset" nyt sattuvat vaan edustamaan kaikkea sitä, mitä minä vastustan, millä ei nykymaailmassa pitäisi olla enää mitään sijaa ja mikä aiheuttaa suuren osan maailman ongelmista. Jos joku vastustaa esim. aborttia, naisten ja homojen oikeuksia, tieteen kehitysta yms. vaikkei olisikaan uskovainen, niin pitäisin häntä yhtälailla idioottina.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 13.03.2017 15:57
Kirjoittaja Kallu
Kuntavaalit tulossa! Oletteko tehneet vaalikoneita? Aiotteko äänestää?

Olen laiska äänestämään, sillä en yleensä viitsi raahautua jonnekkin äänestyspaikalle ja haluaisin netissä toimivan äänestyksen. Tällä kertaa kuitenkin muuton johdosta äänestyspaikat on ihan vieressä, joten saatan jopa mennä. Kokoomuksen Iida Aarnio vaikutti vaalikoneiden mukaan järkevältä otukselta.

Mikäli kiinnostaa niin tässä pari vaalikonetta:
https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/
http://www.vaalikone.fi/kunta2017/

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 13.03.2017 17:14
Kirjoittaja Gigante
Tipahtihan tuo äänestyskutsulappu postiluukusta ja ensimmäisenä tuli ajateltua "Voi paska, taasko tämä alkaa?" Minun tietämys ja kiinnostus politiikkaa koskien kun on muutenkin niin vajaavaista. Viimeisimmät asiat joista lukaisin ohimennen taisivat olla, "Homot ja lesbot voi mennä vihdoinkin avioon. Kirkko ei tykkää" ja "Timo Soini: 'Screw you guys, i'm going home!' tai jotain"


Kyllähän noista vaalikoneista näkyy tulevan joitain ehdokkaita. Tämä yksikin sai peräti 85 prossaa, vaikka en joistain kohdista ymmärtänyt hittoakaan. Ainakaan ei ollut sentään piraattipuolueen jäsen, sillä silloin olisi ollut yhtälailla sama äänestää Aku Ankkaa, kirkkovenettä tai Mustanaamiota.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 13.03.2017 21:49
Kirjoittaja NightFan
Ite tein vaalikoneen ja aika Vihreät painotteinen oli
Olin hyvin huojentunut kun persut oli pohjalla. Äänestyspaikasta ei oo mulla hajuakaan.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 14.03.2017 01:11
Kirjoittaja Kallu
Gigante kirjoitti:
Kyllähän noista vaalikoneista näkyy tulevan joitain ehdokkaita. Tämä yksikin sai peräti 85 prossaa, vaikka en joistain kohdista ymmärtänyt hittoakaan.


Itsellä on sama, että joihinkin kysymyksiin en osaa sanoa oikein mitään, kun en ole asiaan perehtynyt. Onneksi kuitenkin ehdokkaat laittavat usein kommentteja kysymyksiin, joista toivottasti saa edes vähän selkoa, että mistä on kyse.

NightFan kirjoitti: Äänestyspaikasta ei oo mulla hajuakaan.


Sulle pitäisi tulla postissa lappunen, missä lukee äänestyspäivän paikka ja sitten alueen kaikki paikat, mihin voi mennä ennakkoäänestämään.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 19:26
Kirjoittaja NightFan
Melko naurettavaa tämä alkoholi uudistus puuhailu. Kauhee hinku saada ne 4-oluet ja vastaavat sinne ruokakauppoihin kun ei jakseta alkosta hakea joka hyvällä tuurilla on siinä vieressä.

Lisätäkseni niin jos pienpanimoiden oluita jotka olisi sitä 5.5 -% niin en koe pahaksi, mutta jos ne on monipakkauksia niin sitten ei.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 19:51
Kirjoittaja Nikkeli94
NightFan kirjoitti:Melko naurettavaa tämä alkoholi uudistus puuhailu. Kauhee hinku saada ne 4-oluet ja vastaavat sinne ruokakauppoihin kun ei jakseta alkosta hakea joka hyvällä tuurilla on siinä vieressä.

Lisätäkseni niin jos pienpanimoiden oluita jotka olisi sitä 5.5 -% niin en koe pahaksi, mutta jos ne on monipakkauksia niin sitten ei.


Saisko tähän kuulla vähän perusteluja? Mikä tässä muutoksessa olisi niin paha?
Ja mitä itse olen Alkoissa käynyt niin yleensä kai nuo kolmosoluita vahvemmat myydään yksittäisinä. En sitten etelän isommista Alkoista tiedä.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 20:26
Kirjoittaja NightFan
Nikkeli94 kirjoitti:
NightFan kirjoitti:Melko naurettavaa tämä alkoholi uudistus puuhailu. Kauhee hinku saada ne 4-oluet ja vastaavat sinne ruokakauppoihin kun ei jakseta alkosta hakea joka hyvällä tuurilla on siinä vieressä.

Lisätäkseni niin jos pienpanimoiden oluita jotka olisi sitä 5.5 -% niin en koe pahaksi, mutta jos ne on monipakkauksia niin sitten ei.


Saisko tähän kuulla vähän perusteluja? Mikä tässä muutoksessa olisi niin paha?
Ja mitä itse olen Alkoissa käynyt niin yleensä kai nuo kolmosoluita vahvemmat myydään yksittäisinä. En sitten etelän isommista Alkoista tiedä.

Siis itse olen ymmärtänyt sen että nämä vahvemmat juomat tulisi olemaan myös monipakkauksissa (=lue koppa tvs.) mikä tod.näk. lisää alkoholi peräisiä kuolemia. Mutta jos ne on yksittäin myytäviä niin en koe sitä niin pahaksi kun ei ole niin "helposti" saatavilla.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 20:40
Kirjoittaja Kallu
NightFan kirjoitti:Melko naurettavaa tämä alkoholi uudistus puuhailu. Kauhee hinku saada ne 4-oluet ja vastaavat sinne ruokakauppoihin kun ei jakseta alkosta hakea joka hyvällä tuurilla on siinä vieressä.



Niin no olisihan se myös mukavaa, että Alkolla ei olisi monopoli-asemaa...

NightFan kirjoitti:Siis itse olen ymmärtänyt sen että nämä vahvemmat juomat tulisi olemaan myös monipakkauksissa (=lue koppa tvs.) mikä tod.näk. lisää alkoholi peräisiä kuolemia. Mutta jos ne on yksittäin myytäviä niin en koe sitä niin pahaksi kun ei ole niin "helposti" saatavilla.


Suomalaiset ovat sitten kaiketi kansana jotenki erityisvammaisia kun monissa muissa Euroopan maissa viinan saatavuus ja hankinta on paljolti helpompaa, eikä siellä ihmiset juo erityisemmin itseään hengiltä.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 20:52
Kirjoittaja NightFan
Kallu kirjoitti:
NightFan kirjoitti:Siis itse olen ymmärtänyt sen että nämä vahvemmat juomat tulisi olemaan myös monipakkauksissa (=lue koppa tvs.) mikä tod.näk. lisää alkoholi peräisiä kuolemia. Mutta jos ne on yksittäin myytäviä niin en koe sitä niin pahaksi kun ei ole niin "helposti" saatavilla.


Suomalaiset ovat sitten kaiketi kansana jotenki erityisvammaisia kun monissa muissa Euroopan maissa viinan saatavuus ja hankinta on paljolti helpompaa, eikä siellä ihmiset juo erityisemmin itseään hengiltä.

Tiedätkö mitä, koen että on. Erityisesti se että jos rattijupumuksen rajoja ehdotetaan laskettavan niin tulee someraivo

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 30.05.2017 22:01
Kirjoittaja NightFan
Arman pohjantähden alla. Nelonen. Nyt.

Re: Politiikka

ViestiLähetetty: 31.05.2017 11:05
Kirjoittaja Kallu
NightFan kirjoitti:
Kallu kirjoitti:
NightFan kirjoitti:Siis itse olen ymmärtänyt sen että nämä vahvemmat juomat tulisi olemaan myös monipakkauksissa (=lue koppa tvs.) mikä tod.näk. lisää alkoholi peräisiä kuolemia. Mutta jos ne on yksittäin myytäviä niin en koe sitä niin pahaksi kun ei ole niin "helposti" saatavilla.


Suomalaiset ovat sitten kaiketi kansana jotenki erityisvammaisia kun monissa muissa Euroopan maissa viinan saatavuus ja hankinta on paljolti helpompaa, eikä siellä ihmiset juo erityisemmin itseään hengiltä.

Tiedätkö mitä, koen että on. Erityisesti se että jos rattijupumuksen rajoja ehdotetaan laskettavan niin tulee someraivo


Onko sinusta someraivo pätevä todistusaineisto siihen päätelmään, että koko kansa alkaisi yhtäkkiä vaarallisesti ryyppämään, mikäli kauppoihin tulisi vähän vahvempia oluita?