Kirjoittaja Kreivi Kado » 21.05.2023 00:50
Tuossa vajaa kuukausi sitten rupesin miettimään niitä syvimpiä mietteitä vähään aikaan koskien nykypäivän pelaamista ja siitä mihin koko ala on viimeisen kahden vuosikymmenen aikana joutunut. Sensuuri ja munattomuus rehottaa erityisesti Sonyn alustoilla, Japanilaisia kehittäjiä syrjitään Steam:ssa ja Nintendoon pitäisi pystyä luottamaan saadakseen oikeaoppisen kolmannen osapuolen pelin ilman silpomista... Vuosikymmen sitten olisin nauranut paskaisesti näille väittämille.
Mutta sitten tuli Putlerin ja koronankyllästämä 2020-luku. Porukkaa lakosi kadoksiin, eikä vain "kiinakuumeen" takia, ympäri nettiä allekirjoittaneenkin kohdalla. Onneksi kukaan ei tiettävästi kuollut, mutta niiden osalta, jotka eivät enää palanneet, saa vain arvailla. Tuli PS5 ja X-lootan Series. Vain Nintendon Switch herätti jotain kiinnostusta innovaationsa puolesta, valitettavasti vain lähinnä allekirjoittaneen mielestä. PSN:n puolelle jäi paljon, pelilobbyt ovat nykyään tyhjillään niissä peleissä, joita tuli pelattua vielä viisi vuotta sitten.
Seuraavaksi se sitten iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jospa tämän kaiken rappion takana oli muutakin kuin peliyhtiöiden ahneus, juostenkustut pelit ja niiden avuttomat tekijät ja kaiken maailman #metoo:t, vähemmistöryhmien lipomiset ja väkinäistetty multikultturaallisuus. Pelaajakunta oli vääristynyt yhtälailla, pelit eivät olleet enää huvituksen ja kokemuksen välineitä vaan pelkkiä kertakäyttöisiä speedrun-maratooneja pokaalien ja saavutusten perässä tai ikuisuusprojekteja kyllästettynä itseääntoistavilla sivutehtävillä ja tienesteillä. Mihin oli kadonnut se ahaa-elämys, shokkiarvo ja räävitön pikkutuhmuus, johon viimeisimmät sukupolvet oltiin jo totutettu?
Taisi olla niin että me viimeiset puhtaan pelaamisen linnakkeet menetimme itse fokuksen siitä minkä piti olla tärkeää ja menimme virran mukana suoraan ajopuuhun haarat edellä. Ja se koskee edelleen.
Luulisi kahdeksan vuotta limbossa tekevän viisaammaksi, kaikki mitä se teki oli tulla katkerammaksi.