Jooh, taisin luvata, että kertoisin vähän laajemmin tuosta yliopistosta ja vaihtovuodestani.
Univerity of Reading oli aika massiivinen paikka kun ajattelee sitä tosiasiaa, että koulun kampus on suurempi kuin kotikyläni ja opiskelijoita viisi kertaa enemmän kuin Rantasalmella asukkaita. Alku oli vaikeaa ja valitsin pakon sanelemana kursseja, kun suunnittelemani kurssivalinnat eivät olleetkaan vaihtareille auki toisin kuin alussa annettiin ymmärtää. Valitsin taidehistorian luentoja, joissa käsiteltiin Delacroixia ja hänen aikansa tapahtumia. Kurssi ei olisi voinut oikeasti vähempää kiinnostaa, eikä siellä ollutkaan ketään muita taideopiskelijoita kuin minä. Siellä kuitenkin kohtasin ainoan ystävän koko yliopistosta, jota ilman olisi ollut tosi yksinäinen vuosi. Menin häneen sitten onnettomasti myöhemmin ihastumaan aika tavalla, mutta en kadu mitään.
Taidepuolella meillä oli varsin hyvät tilat, joissa sai tehdä melkein mitä vaan, jos oma teos sitä vaati. Opiskelin yhdessä ensimmäisen vuosikurssilaisten kanssa, mutta jo he olivat uskomattoman luovia mitä tulee tilan käytön suhteen. Vierailevia taiteilijoita ja luennoitsioita oli paljon, jotka kaikki olivat itselleni ennestään tuntemattomia. Englanti on tosi kansainvälinen maa, joten luonnollisesti erilaisia tekijöitä eri maista oli paljon enemmän kuin mitä Tampereella on koskaan käynyt puhumassa. Itselleni riitti se, että löysin edes yhden mielenkiintoisen ja inspiroivan taiteilijan.
Suurimmaksi osaksi yliopisto oli luentoja ja itsenäistä työskentelyä. Keskityin öljyvärimaalaamiseen sekä omiin sarjisprojekteihin koulun kirjastossa, jossa oli paljon paremmat pöydät piirtää. Opettajat olivat päteviä, mutta harmillisesti tuntui, että ne parhaimmat tyypit opettivat vanhempia opiskelijoita, eivätkä kyseiset kurssit olleet mahdollisia ekan luokan tyypeille.
Rehellisyyden nimissä sanottakoot, että loppujen lopuksi yliopisto ja opiskelu olivat aivan sivuseikka koko vaihtovuodessa. Minulle sitä oikeaa oppimista elämästä ja maailmasta tapahtui yliopiston ulkopuolella, kiitos parin loistavan ystävän. Kielitaito ensinäkin kehittyi luonnollisesti paljon. Englantini oli niin paskaa alussa, etten edes uskaltanut puhua. Nyt se on edelleen kyllä paskaa, mutta ero on siinä, että uskallan puhua ja heittää läppää aika sujuvasti kaikkien kanssa. Aloitin ottamaan pianotunteja ja löysin opettajastani sielunkumppanin, jonka kanssa pidän tiiviisti yhteyttä. En pianoa oppinut soittamaan, mutta ainakin ymmärrystä soittamista ja musiikin luomista kohtaa tuli paljon. Sitten rupesin harrastamaan burleskia, joka sopikin meikäläiselle oikein hyvin ja tutustuin sitä kautta myös mielenkiintoisiin ihmisiin.
Parasta tuossa vaihdossa oli saada etäisyyttä omaan elämään ja löytää ihmisiä, joihin luottaa. On paljon helpompi olla avoimempi muille paikassa, jossa kukaan ei tunne sinua eikä ole pelkoa ns. kiinnijäämisestä. Rohkein teko oli tunnustaa omat tunteensa tälle muotokuvamallilleni, vaikka turpaan tulikin.
Loppuun sanon kaikille niille, joilla on mahdollisuus lähteä opintojen tai töiden perässä ulkomaille, että lähtekää ihmeessä! Jos minunkaltaiseni kielitaidoton, sosiaallisesti vammainen ja pilluasaamaton maalaistollo Savosta selvisi yksin koko vuoden, niin selviää kuka tahansa muukin! En ollut edes koskaan lentänyt aikaisemmin, joten olin alussa niin tumpelo, että meinasin mennä jopa väärään koneeseen. Nyt kynnys lähteä maailmalle on madaltunut huimasti. Eikä se elämä ainakaan Englannissa tai Puolassa nyt niin ihmeellistä loppujen lopuksi ollut, joten arvostus Suomea kohtaa kasvoi huimasti.
Lähtekää siis vaan rohkeasti maailmalle!