Maailmalla tänään

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Salem » 12.08.2014 20:27

Julkkiskuolemat eivät yleensä säväytä mihinkään suuntaan, mutta Michael Jacksonin, Leslie Nielsenin, ja nyt Robin Williamsin poismeno ovat kukin vetäneet hiljaiseksi. En ollut Williamsin fani sen enempää kuin Jacksoninkaan, mutta kyseessä nyt kuitenkin on lapsuusaikojen ikoni, jonka kaikki tiesivät ainakin jostain yhteydestä. Hook oli muksuna kova sana.
Hyvin ikävää on myös tapa jolla mies poistui taivaalliseen hiippakuntaan, mutta niin se elämä vain joskus menee, oli julkkis tai tavan tallaaja.
Levolliset unet hänelle.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja NightFan » 03.09.2014 00:30

Uutisissa on nyt pyörinyt jokunen päivä juttu julkkisten alastonkuvien vuotaminen nettiin kun joku hakkeri oli varastanut ne näiden julkkisten pilvipalveluilta. Ricky Gervais oli sitten vitsaillut että julkkikset voisivat vaikeuttaa hakkereita siten etteivät laita alastonkuvia koneelle. Ja tietenkin tästä oli nousut meteliä.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 03.09.2014 09:34

NightFan kirjoitti:Uutisissa on nyt pyörinyt jokunen päivä juttu julkkisten alastonkuvien vuotaminen nettiin kun joku hakkeri oli varastanut ne näiden julkkisten pilvipalveluilta. Ricky Gervais oli sitten vitsaillut että julkkikset voisivat vaikeuttaa hakkereita siten etteivät laita alastonkuvia koneelle. Ja tietenkin tästä oli nousut meteliä.

Joo, tää nykyinen internet-feminismi* on ihan vitun järjetöntä. Naiset saa kyllä huomiohuorata ja olla huoria netissä niin paljon kuin haluaa, mutta HETI kun joku mies ilmaisee mielipiteensä asiasta niin hänet leimataan kaikkien feministien ja valkoritareiden toimesta misogynistiseksi siaksi, jolla ei ole minkäännäköistä häpyä.

*internet-feminismi
-miehiä vihaava asenne, jonka mukaan naisia ei saa kohdella edes vitsillä loukkaavasti (edes fiktiossa)


Viime aikoina etenkin on ollut esillä tapaus Zoey Quinn, joka petti poikaystäväänsä viiden eri jätkän kanssa, jotta saisi paskan indiepelinsä julkaistua Steamissa. Heti, kun ihmiset vähänkin ottavat kantaa tuohon, niin aletaan vetämään kaikki maailman sovinisti-/naisvihaajakortit esiin, sorrutaan vanhaan kunnon ad hominemiin ja sivuutetaan kaikki mitä tämä horo on oikeasti tehnyt.

Parin viime viikon aikana muutenkin ollut usko internetiin koetuksella, kun ton tapauksen tiimoilta on alkanut paljastumaan ihan järjetön rinkirunkku joidenkin indiedevaajien (muun muuassa Fezin kehittänyt apina Phil Fish) ja kaiken "ammattimaisen" pelimedian (Kotaku, Rock Paper Shotgun, Polygon) takaa. En ole näitä medioita seurannut koskaan aiemmin, koska ne ovat yksinkertaisesti vaikuttaneet paskoilta ja ihan oikeassa olen näköjään ollutkin.

Karkasin vähän alkuperäisestä asiastani, mutta olen itse ollut tosi pitkään kyllästynyt tähän, että miten pitkälle tää "ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti"-paska on mennyt. Olen itse ihan samaa mieltä, mutta tämä tarkoittaa sitä että ihmisistä voi heittää läppääkin ihan samanarvoisesti ja paskanpuhumisesta ei tarvitse leimata heti naisia vihaavaksi apinaksi, jolla ei ole minkäännäköisiä moraalikäsityksiä. Eniten kyrsii tämä internet-feministien kaksinaismoralismi, jonka mukaan naisten ulkonäköä yms ei saa haukkua ollenkaan MUTTA heti kun heille heitetään vähänkin argumenttia siitä, että miten heidän ajatusmaailmansa on perseestä ja miten tiettyjä asioita jätetään noteeraaamatta, niin takaisin saa vaan haukkuja siitä, että kaulapartaiset läskit ikineitsyet eivät voi käsittää miltä heistä tuntuu. Se voi olla hyvinkin mahdollista koska suurin osa näistä läskeistä kaulapartaisista ikineitsyistä ei ole yhtään niin kehareita.

Ei jeesus että vihaan taas maailmaa. Jospa aamusuihku ja aamukahvi vähän piristäisi ja sitten voisin levittää "nainen pysyy keittiössä"-asennettani jossain hassussa videopelissä.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.09.2014 12:19

ForWeAreMany kirjoitti:
*internet-feminismi
-miehiä vihaava asenne, jonka mukaan naisia ei saa kohdella edes vitsillä loukkaavasti (edes fiktiossa)

Tämä.

Tasa-arvo on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä sitä ei voi toteuttaa. Ironisesti sen myötä paljastuu vain lisää epäolennaisuuksia koko aatteesta, kuten jo useiden tapausten kohdalla on voitu todeta. Sitä en kiellä etteikö varmasti joissakin yhteisöissä naisia kohdeltaisi väärin, mutta usein myös miehetkin saavat paljon paskaa niskaansa. Ristiriita tasa-arvon puolesta puhujien kohdalla syntyykin jo heti siinä, etteivät naiset muka ansaitsisi saada samanlaista ikävääkin kohtelua siinä missä miehetkin. Fiktiota ja sekstismiä kohtaa nostetut äläkät feministien toimesta vain nolottavat ja ärsyttävät

Tasa-arvo on mahdollista vasta kun maailmaa asuttaa yksi ainoa ihminen.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja NightFan » 03.09.2014 16:41

Joni Ahonen kirjoitti:
ForWeAreMany kirjoitti:
*internet-feminismi
-miehiä vihaava asenne, jonka mukaan naisia ei saa kohdella edes vitsillä loukkaavasti (edes fiktiossa)

Tämä.

Tasa-arvo on ajatuksena kaunis, mutta käytännössä sitä ei voi toteuttaa. Ironisesti sen myötä paljastuu vain lisää epäolennaisuuksia koko aatteesta, kuten jo useiden tapausten kohdalla on voitu todeta. Sitä en kiellä etteikö varmasti joissakin yhteisöissä naisia kohdeltaisi väärin, mutta usein myös miehetkin saavat paljon paskaa niskaansa. Ristiriita tasa-arvon puolesta puhujien kohdalla syntyykin jo heti siinä, etteivät naiset muka ansaitsisi saada samanlaista ikävääkin kohtelua siinä missä miehetkin. Fiktiota ja sekstismiä kohtaa nostetut äläkät feministien toimesta vain nolottavat ja ärsyttävät

Tasa-arvo on mahdollista vasta kun maailmaa asuttaa yksi ainoa ihminen.

Kutakuinkin näin. Muistelisin että joku puolustusvoimien komentajista olisi sanonut jossain että "Niin kauan kun naiset synnyttävät lapsia ja miehet eivät, niin ei voida olla täydellisessä tasa-arvossa."
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja whatever » 13.09.2014 13:48

Espoolainen voitti 61 milliä Eurojackpotissa. Pitää itekkin ruveta tekemään rivi netissä, kun kaupan kassalta saa aina ihan älyvapaita numeroyhdistelmiä...
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja whatever » 20.09.2014 21:58

Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Pidgeon » 28.11.2014 22:57

Mitäs foorumilaiset ovat mieltä tämän päivän äänestyksestä, joka on askel kohti tasapuolista avioliittolakia?

En kyllä ihan ymmärrä sitä kritiikkiä, että lapsi tarvitsisi sekä äidin että isän, ja täten kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä eivät saisi oikeutta adoptioon. On tietenkin hyvä, jos lapsella on sekä isän että äidin malli, mutta onko yksinhuoltajien adoptio sitten yhtään suotavampaa, koska tällöin lapsi kasvaisi ilman toista vanhempaa. Sen sijaan kiinnittäisin mielummin huomion niihin perheisiin, joissa nykyisillään esiintyy perheväkivaltaa ja muuta lapsen kasvua haittavaa toimintaa. Mikäli homo- tai lesboparin adoptoiva lapsi saa turvallisen kasvuympäristön ja huolenpitoa, niin tuskin se siitä kieroon kasva.

Eniten ärsyttää nämä kaltevan pinnan argumentit "mitähän tästä nyt seuraa". Tuskin tästä seuraa mitään sen kummempaa, paitsi mitä kirkko tulee tekemään tulevaisuudessa.
Pidgeon
 
Viestit: 55
Liittynyt: 28.02.2014 22:51

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja NightFan » 29.11.2014 00:25

Pidgeon kirjoitti:Sen sijaan kiinnittäisin mielummin huomion niihin perheisiin, joissa nykyisillään esiintyy perheväkivaltaa ja muuta lapsen kasvua haittavaa toimintaa.

Seuraavaa argumentti on esiintynyt niin paljon mediassa ja muuallakin että se ärsyttää minua suunnattomasti. "Miksi samaa sukupuolta olevat eivät saisi hankkia adoption kautta lapsia kun joillakin 'normipariskunnilla' esiintyy perheväkivaltaa tjsp." Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni aivan eri asia, enkä tarkota tällä hetero vs homo jutulla. Jos halutaan verrata tätä adoptio asiaa niin heteropariskunnista vain ne joilla on adoptio lapsi, on verrannolliskykyinen tähän asiaan.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja killer89 » 29.11.2014 01:00

Pidgeon kirjoitti:Sen sijaan kiinnittäisin mielummin huomion niihin perheisiin, joissa nykyisillään esiintyy perheväkivaltaa ja muuta lapsen kasvua haittavaa toimintaa.


Kyllä sitä on ollut jo vuosikymmeniä.
Ajattelen, siis olen (olemassa)
En ajattele, en siis ole (olemassa)
killer89
 
Viestit: 46
Liittynyt: 10.03.2014 17:27

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Gigante » 29.11.2014 10:21

Pidgeon kirjoitti:Mitäs foorumilaiset ovat mieltä tämän päivän äänestyksestä, joka on askel kohti tasapuolista avioliittolakia?


Vihdoinkin jotain edistystä tähän maahan. Konservatismifossiilit tietenkin vaahtoavat ja yrittävät pönkittää asioita, kuten aina. Mielestäni niillä homoilla/lesboilla on yhtälailla oikeus avioon kuin heteroillakin, eikä tietääkseni samaa sukupuolta olevien liitosta pitäisi syntyä mitään mahd. avioeroa suurempia ongelmia.


Sitten tähän adoptiohommeliin. Onhan maailmassa olemassa lukuisia lapsia, joilla on on vain toinen vanhemmista tai ei kumpaakaan, joten mitä haittaa on, jos lapsella sattuisi olemaan kaksi äitiä/isää. Pääasia on, että on edes joku huolehtimassa kersasta ja tämän hyvinvoinnista. Maailmassahan on lukuisia perheitä, jotka eivät voi/halua huolehtia lapsesta, joten miksi emme vaan voisi antaa lasta niille, jotka haluavat sellaisesta huolehtia?
Tietystihän koulussa voi ilmetä ongelmia, jos lapsella sattuu olemaan homovanhemmat, ovathan koulun kapeakatseiset pikkupennut yksi maailman pahimmista hirviöistä jotka kilvan raatelevat toistensa sisinsä riekaleiksi henkisellä terällä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 29.11.2014 12:28

Pidgeon kirjoitti:Mitäs foorumilaiset ovat mieltä tämän päivän äänestyksestä, joka on askel kohti tasapuolista avioliittolakia?

En kyllä ihan ymmärrä sitä kritiikkiä, että lapsi tarvitsisi sekä äidin että isän, ja täten kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä eivät saisi oikeutta adoptioon. On tietenkin hyvä, jos lapsella on sekä isän että äidin malli, mutta onko yksinhuoltajien adoptio sitten yhtään suotavampaa, koska tällöin lapsi kasvaisi ilman toista vanhempaa. Sen sijaan kiinnittäisin mielummin huomion niihin perheisiin, joissa nykyisillään esiintyy perheväkivaltaa ja muuta lapsen kasvua haittavaa toimintaa. Mikäli homo- tai lesboparin adoptoiva lapsi saa turvallisen kasvuympäristön ja huolenpitoa, niin tuskin se siitä kieroon kasva.

Eniten ärsyttää nämä kaltevan pinnan argumentit "mitähän tästä nyt seuraa". Tuskin tästä seuraa mitään sen kummempaa, paitsi mitä kirkko tulee tekemään tulevaisuudessa.


Mun mielestä tää on hienoa edistystä täällä pohjoisen junttilassa, mutta ikävä on kuitenkin huomata se, että miten iso siivu eduskunnasta menee vielä tohon juntti-termin alle. En ole kuullut yhtään hyvää perustelua kyseistä asetusta vastaan ja silti kristillisdemokraatit ja persut jaksaa inistä, että "AVIOLIITTO ON MIEHEN JA NAISEN VÄLINEN ASIA" ja tämän kanssa mennään niinkin alas, että aletaan tulkitsemaan ihan väkisin väärin YK:n ihmisoikeusjulistusta.

Tohon adoptiohommaan sen verran, että onko sillä vanhempien sukupuolella mitään helvetin väliä, jos lapsella kuitenkin on turvallinen ja rakastava kasvuympäristö? Jotkut vitun vammaset ovat keksineet tällaisiakin argumentteja, että homoparien lapsia kiusataan koulussa ja tämän vuoksi homopareilla ei saisi olla adoptio-oikeutta. Oiskos tässä vaiheessa vika enemmänkin vaikka tässä paskassa xenofobisessa yhteiskunnassa, jossa homoja pidetään geeniloton hävinneinä luonnonoikkuina? Kuten Gigsukin sanoi, niin maailmassa on helvetisti muksuja joilla ei ole vanhempia tai joilla on yksinkertaisesti vaan ihan paskat vanhemmat. Jos joidenkin mielestä tohon tilanteeseen verrattuna homovanhemmat on vielä paskempi kohtalo, niin voi moro. Helvetti, että pistää taas ihmisten typeryys vihaksi.

EDIT:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288785854236.html
Hassu asiaankuuluva video, ei hyvä helvetti kun jaksaa naurattaa ihmisten mielipiteet.
Viimeksi muokannut ForWeAreMany päivämäärä 29.11.2014 12:52, muokattu yhteensä 1 kerran
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Pidgeon » 29.11.2014 12:52

NightFan kirjoitti:
Pidgeon kirjoitti:Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni aivan eri asia, enkä tarkota tällä hetero vs homo jutulla. Jos halutaan verrata tätä adoptio asiaa niin heteropariskunnista vain ne joilla on adoptio lapsi, on verrannolliskykyinen tähän asiaan.

Millä tapaa? Pointtini on, että en ymmärrä ihmisten pelkoa siitä, miten hompari ei muka kykenisi kasvattaa lasta normaalisti ja että turvallinen kasvuympäristö on aina tärkeää lapselle väkivaltaisen ja haitallisen sijaan, riippumatta siitä ovatko vanhemmat samaa sukupuolta. Sillä ei ole väliä, onko lapsi adoptoitu vai ei, vaan että sille lapselle tarjotaan hyvät eväät elämää varten.

Ymmärrän joidenkin, etenkin vanhempien ihmisten negatiivista suhtautumista homoseksuaaleihin, koska olihan kyseinen juttu pitkään laitonta Suomessa, mutta on absurdia perustella homovastaisuutta kristinuskolla, varsinkin jos perustelut ovat tätä luokkaa.
Pidgeon
 
Viestit: 55
Liittynyt: 28.02.2014 22:51

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja whatever » 29.11.2014 15:38

Aika surullista että äänestys oli noinkin tiukka, tän asian pitäis olla ihan itsestäänselvä tällä vuosituhannella. Tämän takia kirkko ja valtio ei sovi yhteen... ilmeisesti juurikin tuo adoptio jakoi mielipiteitä, muuten olisi mennyt läpi paljon helpommin. En kyllä tiedä itsekään miten suhtautua tuohon adoptioon, kun ulkomailla on jo eriskummallisia ennakkotapauksia:
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... tment.html
Hyvin vahvasti epäilen että tuo muksu olisi päätynyt samoihin valintoihin eri vanhempien kasvatuksessa. Jos on itse onnellinen niin en näe tuossa tapauksessa mitään pahaa. Toistaiseksi vaikuttaa onnelliselta, mutta ei voi tietää miten käy jos aikuistuttuaan alkaakin kyseenalaistaa päätöstänsä ja vanhempien vaikutusta siihen.

Toisaalta adoptiolasta hakevat homopariskunnat tullaan todennäköisesti seulomaan niin tarkoin, että ne jotka adoptiolapsen saavat pystyvät tarjoamaan paljon paremmat kasvuolosuhteet kuin suuri osa heteropariskunnista, jotka voivat hankkia lapsia ihan mihin elinoloihin tahansa.

edit:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1417228426349
Tämä uutinen pisti hymyilemään.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja NightFan » 29.11.2014 19:39

Pidgeon kirjoitti:
NightFan kirjoitti:Nämä kaksi asiaa ovat mielestäni aivan eri asia, enkä tarkota tällä hetero vs homo jutulla. Jos halutaan verrata tätä adoptio asiaa niin heteropariskunnista vain ne joilla on adoptio lapsi, on verrannolliskykyinen tähän asiaan.

Millä tapaa? Pointtini on, että en ymmärrä ihmisten pelkoa siitä, miten hompari ei muka kykenisi kasvattaa lasta normaalisti ja että turvallinen kasvuympäristö on aina tärkeää lapselle väkivaltaisen ja haitallisen sijaan, riippumatta siitä ovatko vanhemmat samaa sukupuolta. Sillä ei ole väliä, onko lapsi adoptoitu vai ei, vaan että sille lapselle tarjotaan hyvät eväät elämää varten.

Tarkennan, tuntuu että yleensä kun väitetään heteropariskuntien kohtelevan huonosti lapsiaan niin silloin kohteena on ollut ei-adoptoneita vanhempia. En lähe väittämään että homopariskunnat kasvattaisivat huonommin lapsia vaan että heillä olisi samankaltaiset lähtökohdat kuin heteropariskunnilla jotka myös hakevat adoptiota. Eli tiivistetysti pariskunnat joilla on adoptiolapsi niin, homo-parit = hetero-parit. Ainoa asia minkä koen haitalliseksi tässä adoptioasiassa on että jos mies-mies parilla on tytär tai nais-nais parilla on poika niin mistä kyseinen lapsi ottaa mallia. Ja ei, en näe tätä esteenä.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Kallu » 30.11.2014 23:42

Todella hienoa, että viimeinkin täälläkin saatiin tuo läpi. Äänestyksen tulos yllätti minua hieman, ettei ollut loppujen lopuksi niin tiukka kuitenkaan. Olin hyvin mielissäni katsellessani Soinin ja Räsäsen vittuuntuneita naamoja ja lukiessani heidän selityksiään. Nyt sitten vaihteeksi konservatiivit kaikkoavat kirkon riveistä ja näyttää sitlä, että kirkko on aika ahtaalla. Hieman käy jopa sääliksi arkkipiispaa, vaikka olenkin uskontoja ja kirkkoa vastaan. Nyt vielä talous parempaan kuntoon ja NATO hakemusta postiin niin mennään taas oikeaan suuntaan.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 01.12.2014 00:09

Kallu kirjoitti:Hieman käy jopa sääliksi arkkipiispaa, vaikka olenkin uskontoja ja kirkkoa vastaan.


Kuva
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja typewriter » 01.12.2014 00:55

Reps kops :D
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Kallu » 01.12.2014 17:20

^^

Aivan!
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 07.12.2014 01:27

Jotenkin arvasin että kun täällä Tampereella riehui noita vasemmistohippejä viime vuoden itsenäisyyspäivänä, tästä muodostuu vuosittainen perinne. Toivottavasti saunan takana on vielä tilaa ...

Kuva
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Lord_Kado » 09.12.2014 07:49

^ Anarkisti"rahvaat" riehuvat kaupungilla, sillä välin kun herrat sikailevat linnan juhlissa. Huh hah, molempi parempi ja tiukilla olevat verorahat menevät kankkulankaivoon tuplavauhdilla. :roll:

Paras lopputulos olisi ollut viitoittaa nämä riehujat suoraan paikan päälle näyttämään mieltänsä sinne mikä kajahtaisi parhaiten näiden verorahoilla pröystäilijöiden keskuuteen. Niitä otsikoita olisin voinut lukea mielelläni lievä hymy huulilla.
When the so-called justice fails,
the corrupted goverment blackmails,
your precious, loved ones betray,
or a religion leads you astray,
raise up your fists and fight.
Nobody tells you, what's wrong and right.
Avatar
Lord_Kado
 
Viestit: 158
Liittynyt: 02.03.2014 22:39
Paikkakunta: Tyhjiölinna Akikado

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 09.12.2014 10:56

Paras lopputulos olisi ollut viitoittaa nämä riehujat suoraan paikan päälle näyttämään mieltänsä sinne mikä kajahtaisi parhaiten näiden verorahoilla pröystäilijöiden keskuuteen.


Tai sitten opiskelemaan ja töihin ja pian koko poppoo oikein kutsutaan paikan päälle ;) Tarja Halosen hallintokaudelta alkaen linnan juhliinhan on kutsuttu enemmän ja enemmän Pienyrittäjiä, muusikkoja ja esiintyviä taiteilijoita, jotka tuskin ovat kultalusikka suussa syntyneet.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Pidgeon » 09.12.2014 12:42

Aina on hauskaa seurata, kuinka nuo "anarkistit" jaksavat itkeä kuinka "eliitti" tuhlailee verorahojamme, vaikka linnan juhlissa on henkilöitä jotka maksavat enemmän veroja kuin tuo roskaporukka yhteensä. Niin että kuka sen hyvinvoinnin meille tarjoaakaan?
Pidgeon
 
Viestit: 55
Liittynyt: 28.02.2014 22:51

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja Kallu » 07.01.2015 23:09

Islam iskee jälleen.

Mietin jälleen kerran, että miten monen ihmisen täytyy kuolla ennen kuin tämä uskonnollinen hulluus loppuu. Mutta tämähän ei ole "oikeaa" islamia, eihän?
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Maailmalla tänään

ViestiKirjoittaja whatever » 07.01.2015 23:24

Tätä samaa piti postata.
http://youtu.be/i-FFx7Xy0Uo
http://www.dailymotion.com/video/x2e6xn ... istes_news

On noi kyllä niin fiksuja noi hihhulit, tekivät kerralla noi äijät mailmankuuluisiksi ja heidän satiirinsa samalla paljon ajankohtaisemmaksi. Mitä olen lukenut noista uhreista, niin olivat varautuneet siihen että näin tulisi käymään eivätkä antaneet vittuakaan. Hienoja miehiä. Osanottoni sivullisille uhreille.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron