Pidgeon kirjoitti:
Nyt kun käyn töissä arkipäivät, niin opiskeluaikoihn verrattuna minulla ei ole edessä mitään suurempia tulevaisuuden suunnitelmia, joka itse asiassa vähän huolestuttaa meikäläistä. Tästä johtuen olenkin alkanut miettiä, mitä asioita voisin saavuttaa elämässäni, joista voisin olla loppuun saakka ylpeä. Ennen treenaus ja opiskelu jossain määrin olivat tavoittelemisen arvoisia asioita, mutta nyt opintojen loputtua ja treenaamisen muututtua enemmän rutiiniksi pitäisi asettaa uusia pitkänaikavälin tavoitteita elämälleni. Ikää alkaa olla myös sen verran, ettei voi kutsua itseään enää nuoreksi ja samalla tajuaa, että aika tässä elämässä alkaa jossain vaiheessa olemaan oikeasti kortilla.
Edellä mainittu tilanne on ainakin saanut itseni muuttamaan elämänasennettani paljonkin positiivisempaan suuntaan. Ennen tapanani oli stressata pienemmistäkin asioista ja ajattela liikaa muiden ajatuksista ja sanomisista,mutta nykyisin olen oppinut suhtautumaan elämään paljon positiivisemmin ja pyrkinyt oppia tuuppaamaan turhat negatiiviset ajatukset syrjään. Lisäksi ihmissuhteissa olen oppinut olemaan ymmärtäväisempi, kuuntelemaan ja välittää muiden asioista.
Hyvin samantapaisia ajatuksia itsellänikin tullut, etenkin nyt kun uhkaavasti lähestyy kolmeakymmentä. Viimeisen kahden vuoden aikana koen kypsyneeni ihan julmetusti, vaikka pentuja sitä vielä monella tavalla tässä ollaan. Olen tajunnut, että oma asenne vaikuttaa melkeinpä 100 % miten elämä menee ja usein ihan ärsyttää oman nuoremman itseni puolesta kaikki ne turhat asiat, joita kelaili mielessään kuin nauhoittamiaan Pokemon-jaksoja VHS:llä.
Vuoden sisällä 3 tuttavaani on kuollut täysin yllättäen, joista kaksi oli vain 20 vuotiaita. On tullut tajuttua se tosiasia, että kuolema ei katso ikää, asemaa tai sitä oletko hyvä vai paha. Noiden nuorten tuttavien puolesta olen usein ajatellut, että minä olen saanut elää kuin bonuksena jo nyt 8 vuotta heitä kauemmin. Ja mikä hätä tässä itselläni oikeasti juuri koskaan on ollutkaan? Onneksi olen viime vuosina lopettanut murehtimatta tyttöystävän puutetta, alkanut matkustelemaan, toteuttamaan entistä rohkeammin luovaa puoltani ja myös pitämään paremmin yhteyttä muutamiin harvoihin ystäviini. Olen tajunnut, että nuoria sitä ei tosiaan olla kovin kauaa täällä, vaikka lapsena ajatteli elävänsä kuin jossakin piiretyssä ikuisesti 10-vuotiaana Bart Simpsonina.
Edesmennyt enoni ei tuntunut oppineen mitään elämässään ja mokasi oikeastaan kaiken mahdollisen nais- ja työsuhteitaan myöten. Joskus ajattelin, että jokainen kokee onnellisen Disney-lopun herätyksineen, mutta enostani opin ettei niin oikeasti tapahdukaan automaattisesti. Sama asia isän puoleisilla isovanhemmilla, jotka elivät jossain kuplassa ja uskottelivat maailman olevan paha lapsilleen, vaikka itse omilla uskomuksillaan pilasivat oman ja läheistensä elämän. Ne jutut, joita olen kuullut näiden ihmisten elämästä ovat sellaista matskua, ettei edes oma mielikuvitus riittäisi keksimään sellaisia hulluuksia.
Mutta joo, kannattaa ihan tosiaan tehdä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Eräs viisas henkilö kerran totesi, että on hyvä miettiä mitä oikeasti tarvitsee kuin haluaa.