Vuosittainen tapani pohtia kulunutta vuotta tulee tässä taas.
TalviEli tammi-maaliskuu kuuluvat tähän. Olen jo ehtinyt melkein unohtamaan opiskelleeni vuoden alussa. Koulu oli pelkkää etäilyä, joka sopi minulle mainiosti, sillä zoomin kautta päivissä oli oma rytminsä ja kykenin samalla työskentelemään teosten parissa siinä sivussa. Etenkin jäänyt mieleen kuinka Alien Isolationia tuli välillä hakattua koulujuttuja sivukorvalla kuunnellen, mutta aina onnistuin just ne tärkeimmät hetket olemaan läsnä antaen opettajille kuvan tietokoneen takana ryhdikkäästi istuvasta Joni-kultapojasta.
Pääsin tekemään ekaa lyhäriohjausta ja vaikka minulle ei todellakaan sovi johtoasemassa oleminen, oli meidän ryhmä onnistunut parhaiten tiimityöskentelyssä saaden kaikki valmiiksi muita nopeammin. Runsas ja tuiskuinen talvi ja riehuvan koronan takia asunnolla kykkiminen ei haitannut, ja totesin zoom-opiskelun sopivan minulle todella hyvin. Maaliskuussa oli myös Pieksämäen taidenäyttelyni, jossa oli yksi mukava kohtaaminen erään nuoren neidon kanssa. Se ei sitten johtanut haaveistani huolimatta tietenkään mihinkään.
Oli erikoinen talvi sen suhteen etten hakenut mihinkään kouluihin. Sivusta vain seurasin nuorempien pakertamista pääsykoetehtävien parissa helpotuksesta huokaisten, ettei minun tarvinnut moiseen enää ryhtyä- ainakaan tällä kertaa.
KevätHuhti-toukokuu. Aloitin puolivuotta kestäneen määräaikaisen työn, joka oli alkuun haastavaa ja pelkäsin seuraavat kuukaudet saavani lopputilin. Tavallaan lopetin jo koulun kuukautta aiemmin ottaessani työt vastaan ja tein pitkästä aikaa oman ns. “taidevideon” lopputeokseksi koulua varten, joka hullusta työmäärästään huolimatta sai minut tajuamaan kuinka olenkaan nauttinut omien taidejuttujen duunaamisesta. Toukokuussa loppui opiskeluni ja tajusin ihan mukavissa kevätjuhlissa viimeistään sen että taideopiskeluni on nyt opiskeltu. Töiden ansiosta en joutunut tyhjän päälle.
KesäLasken tähän kesä-syyskuun, koska työt määrittivät kesäni. Ja kesä oli vuoden parasta aikaa tällä kertaa, toisin kuin toissavuonna. Minulla oli töiden ansiosta sellainen hyvä rytmi päivissä; aamulla heräsin aikaisin joka toinen aamu salille kuntoilemaan, valmistelin taideteoksia näyttelyihin ennen töihin menoa ja oli aina palkitsevaa pyöräillä takaisin illalla kotiin. Kuuntelin ihan sikana elokuva-tubettajia ja tulikin sivistettyä itseään elokuvilla sitten loppuvuosi. Vaikka työt menivätkin mukavasti ja tutustuin pariin tosi kivaan tyyppiin, tiesin hyvin etten haluaisi nähdä itseäni tekemässä hanttihommia samassa paikassa enää määräaikaisen sopparin päätyttyä. Vaikka se tiesikin työttömyyttä ja epävarmuutta, haluan nähdä erilaisen lähitulevaisuuden. Kesä oli kaikin puolin superhyvää aikaa ja Rovaniemen taidenäyttely oli minulle itselleni henkilökohtaisesti paras näyttely aikoihin, jota varten syntyi erilaista kuvastoa. Huomaan sen vaikuttaneen edelleen haluuni uudistua taiteilijana.
Syksy/
TalviTähän kuuluu koko loppuvuosi. Olen ollut kolme kuukautta vailla vakituista duunia ja on myönnettävä, että hullun kiireisen kesän jälkeen etenkin marraskuussa iski lamaannus. Kait olen kokenut ikäkriisiäkin, kun yksin asunnollani päivisin makailessa aloin pohtimaan pienessä mielessäni kauhuissani sitä mahdollista tosiasiaa, että elämäni saattaisi olla seuraavat vuodet pahimmillaan yksinoloa ja jatkuvien hakemusten lähettelyä sekä pakkien saamista. Myönnän kai ekaa kertaa koskaan ajatusten menneen aika synkille poluille. Vaikka pieniä projekteja olikin, en ole ollut ylpeä aikaansaamattomuudestani ja siitä etten saa yhtä sarjakuvaprojektia ikinä valmiiksi. Aloitin uusia harrastuksia, joita myös lopetin tai ne opettajan sairastuttua jäivät kesken. Nämä kokeilut olivat miekkailu, jousiammunta ja kävinpä jopa Marttojen kurssillakin leipää leipomassa!
Ihmismieli luo oman totuutensa/uskonsa menneisyyden tapahtumien myötä, jolloin huomasin usein ajattelavani, ettei minun ole ehkä tarkoitettukaan saavutettavan jotakin tiettyä onnea tai asiaa koskaan elämässäni. Tiedän ettei tämä paikkansa, mutta lannistumisen fiilikset olivat välillä voimakkaat ja aina itsensä tsemppaaminen ei auta.
Onneksi kuitenkin ihan loppuvuosi on ollut parempi ja olen kokenut elämäni parhaimmat leffahetket uuden Bondin, Spider-Manin, Rocky IV:n ja New York Ninjan myötä. Myös intoa työskennellä vähän päivässä kerrallaan projektien parissa ja lukea vähintään yksi sivu kesken olevaa kirjaa, ovat vaikuttaneet paljon viimeisten viikkojen aikana mielialaani. Vähän päivässä, paljon viikossa on uusin mottoni.
Vuonna 2022 on tiedossa ainakin yksi suurnäyttely ja pari julkaisua, joihin olen päässyt mukaan. Toivoisin totta kai elämän yllättävän positiivisesti töiden ja ihmissuhteiden saralla. Olisi suuri pettymys jos tasan vuoden päästä olisin samassa pisteessä ja lukisin tätä julkaisua samat toiveet edelleen mielessäni. Suurin tavoitteeni olisi viimein työstää sarjakuvaprojekti valmiiksi.
Uskon että hyvin tulee käymään ja jo tammikuussa tiedossa paljon vastauksia moniin odotettuihin juttuihin.