Oli mukava lueskella offtopiccia tänään. Selvästi kaipasitte, höpönassut.
Muistan varmasti aina sen yön, kun saavuin yksin matkatavaroitteni kanssa Helsinki-Vantaan lentokentälle jännityksestä uupuneena. Ennen lentoa piti käydä kahdet hätäpaskat roiskauttamassa, sillä en ollut koskaan aikaisemmin lentänyt. Kaikki meni kuitenkin yllättävän hyvin enkä tarvinnut virkailijoiden apua missään. Lontooseen saapuessani tajusin viimein, että nyt ollaan sitten ihan kokonaan yksin. Jännitin niin kamalasti junalipun ostamista luukulta, että unohdin kaikki ne vähäisetkin enkun taitoni vuoroni koittaessa. Hävetti kamalasti kun aloin änkyttämään typeränä virkailijan edessä muiden kiroilessa takanani omaa vuoroaan. Pääsin kuitenkin oikeaan osoitteeseen ja löysin sijaisperheeni luokse. He ovat olleet tosi mukavia, mutta kaltaiselleni erakolle on tehnyt välillä rankkaa olla keskellä perhevilinää. Pieni yllätys oli huomata, että sijaisperheeni asuukin kauempana kuin olivat netissä ilmoittaneet. Joka päivä olen pyöräillyt yliopistoon yli 20 kilometrin verran, joka etenkin säiden kylmetessä on ollut vähän rankkaa.
University of Reading on valtavaa kampusaluetta, jossa opiskelelee yli 10.000 opiskelijaa. Taidelinja on vain yksi linja muiden joukossa, jossa ei ole ennen muita Suomesta ollut. Yliopistolla on parit hassut luennot viikossa ja loppu on itsenäistä työskentelyä. Se oli vähän pettymys, sillä ihmisiin on tästä syystä ollut hankala tehdä tuttavuutta. Ja koska en asu kampuksella, olen jäänyt muutenkin vähän ulkopuoliseksi. Tunsin itseni aika yksinäiseksi ekan kuukauden aikana.
Sitten kohtasin enkelin Puolasta. Eräs tosi mukava puolalainen opiskelijatyttö huomasi minun olevan vähän hukassa kielitaitoni vuoksi, joten hän tarjouitui antamaan minulle yksityistunteja. Oli uskomaton tuuri kohdata ihminen, joka haluaa valmistuttuaan englannin kielen opettajaksi. On ollut mukavaa tämän naisen seurassa ja olen ollut hänelle niin avoin kuin mahdollista. Tajusin pari viikkoa sitten, että olen täysin pihkassa häneen. Harmi vain, että hän on varattu. Eli naisettomuus jatkuu.
Englantini on kuitenkin parantunut paljon hänen ansiostaan ja meistä on tullut hyvät ystävät.
Hyvin on siis suurimmilta osin mennyt. Olen aloittanut pianotunnit ja soitin jopa eräässä konsertissa muutama viikko sitten. Tammikuussa muutan nähtävästi hindu-uskovaisten luokse lähemmäksi yliopistoa, joten tulee nähtyä monenlaista elämää. Nyt olen Lontoossa Suomen Merimieskirkossa joulua viettämässä. Joululahjaksi sain äidin lähettämät Pelit-lehdet ja yritän käydä katsomassa viimeisen Hobitin IMAX-teatterisssa. Luulisi käyvän Tohtori Freeamania kateeksi.
Kiva olla foorumilla.