Mitä kuuluu?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 08.05.2015 17:49

Töissä on kyllä riittänyt viime aikoina vauhtia ja vaaratilanteita, kun esimerkiksi renkaat on poksahdellut ihan miten sattuu. Itsellä tullut nyt kahden viikon sisään kaksi kertaa rengasrikko ja eilen näytti olevan yhdestä toisesta kumi tyhjänä varikon pihassa.

Viime yö kuitenkin vei voiton, kun pääsin todistamaan ihan hillitöntä tulipaloa. Olin ehtinyt juuri aloittaa työvuoron, kun kuulin laittaessani lehteä postilaatikkoon hirveän pamauksen joka kuulosti erehdyttävästi ihan aseen laukeamiselta. Siinä sitten tähyilin ympärille ja huomasin yhden teollisuushallin pihassa, josta olin juuri minuuttia aiemmin ajanut ohi, ainakin neljä autoa ihan ilmiliekeissä (joista se pamahdus siis tuli).

Ajoin sitten siihen viereen ja soitin samantien hätäkeskukseen (joka oli samalla ensimmäinen soitto kyseiseen numeroon elämäni aikana) ja selitin tilanteen hieman paniikissa jota lisäsi se etten tiennyt yhtään kyseisen kohteen osoitetta. Yritin sitä sitten käydä siitä pihasta katsomassa postilaatikosta joka oli hieman kuumottava, kun ne autot räjähteli kokoajan siinä vieressä kuin jossain GTA:ssa konsanaan. Sain sitten lopulta sen osoitteen työkännykän jakolistasta ja palokunta saapui paikalle ihan parissa minuutissa, koska paikallinen pelastuslaitos sattuu sijaitsemaan kirjaimellisesti kivenheiton päässä eli toisella puolella kyseistä korttelia.

Tiedä sitten mikä sen palon sai aikaan, mutta onni onnettomuudessa, että satuin siihen paikalle, koska muuten se palo olisi saattanut olla siinä vielä parinkin tunnin päästä huomaamatta. Saattaa olla, että se/ne ketä ne autot omistaa on saattanut riipaista tänään kovan kännin. :lol:

Loppuun vielä kämäinen kuva jonka pikaisesti nappasin siitä palosta, hieman harmittaa etten ottanut videota, mutta en sitten enää kehdannut, kun palokunta saapui paikalle ja piti muutenkin jatkaa vuoroa.

Linkki kuvalle
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.05.2015 23:36

^
Anna juttuvinkkinä kuvan kera vaikkapa Iltasanomiin. Luulisi ihan varmasti jonkin lehden tuosta joka tapauksessa uutisoivan.


Tulin juuri burlesque -tunnilta, jossa ei sitten mitenkään enää meinaa pokka pitää, sillä nyt siellä opeteltiin piiskaamaan itseään perseeseen ja ottamaan sellaisia "oih kun sattui" -ilmeitä. Kurssin naisilla on ollut naurussa pidättelemistä minun kompuroimista katsellessa. :) Opettaja pyysi meitä huomiseksi erääseen ravintolaan esiintymään, johon oli pakko suostua, kun kaikki oli siitä niin innoissaan. Nyt epäilyttää ihan kamalasti huominen, kun olen niin paska tanssija.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Apple » 09.05.2015 20:34

On muuten Masse päässyt todistamaan aikamoisen liekkimeren. :o

Olin varannut lauantain independent-shoppailupäiväksi. Iltavuorolaisen rytmi on mitä on, ja tänäänkin torkuin pitkälle päivää. Ostarit kun menevät kiinni niin varhain, piti putiikit kiertää kiireessä eikä oikein mitään tarttunut mukaan. Uudet kuulokkeet ja uusi reppu tulevat kuitenkin kovaan käyttöön.

Aurinko paistaa, mutta koneellahan sitä tässä maleksitaan. Tänään ei jotenkin iske mikään hikoilu lenkkipolulla, heh heh. Sluibailu jatkukoon, ja pian PS3:n pariin ->
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kallu » 10.05.2015 13:00

Vanha vaivani närästys palasi taas n. vuoden tauon jälkeen. Olo välillä aivan saatanallisen paska kun on vaikea syödä/juoda mitään, kurkussa ällöttävä tunne ja maha kipeä. Sain uusittua reseptilääkkeeni terveyskeskuksesta, toivottavasti kohta taas kunnossa.

Koulussa vielä pari koetta jäljellä sitten olisi eka vuosi pulkassa. Kesäksi olisi tiedossa labrahommia sukulaisen tutkimusryhmässä, kiva, että löytyi vaihteeksi kesätöitäkin.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 10.05.2015 21:51

Joni Ahonen kirjoitti:Opettaja pyysi meitä huomiseksi erääseen ravintolaan esiintymään, johon oli pakko suostua, kun kaikki oli siitä niin innoissaan. Nyt epäilyttää ihan kamalasti huominen, kun olen niin paska tanssija.


Tanssin ihan päin helvettiä. Ahtaalla lavalla esiintyminen kahden muun tanssijan kanssa oli mahdottoman vaikeaa ja olin lopussa melkein tipahtaa lavan reunalta. Onneksi burlesque on aika itseironista touhua.

Oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen ilta. Juttelin erään naiskurssilaisen poikaystävän kanssa, joka paljastui yllättäen suureksi vanhankoulukunnan Resident Evil -pelaajaksi ja Alan Waken diggaajaksi. Tapasin myös erään vanhan ruotsalaisen rouvan ja ekaa kertaa ikinä elämässäni pääsin puhumaan ruotsia. Hän oli hyvin tietoinen siitä miten monia suomessa kismittää pakkoruotsi ja sanoi että asialle vähän jopa naureskellaankin ruotsissa.
Kiva ilta oli, vaikka esiintyminen hävettää edelleen. :P
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 11.05.2015 15:51

Joni Ahonen kirjoitti:Hän oli hyvin tietoinen siitä miten monia suomessa kismittää pakkoruotsi ja sanoi että asialle vähän jopa naureskellaankin ruotsissa.

No onhan se nyt ihan turha kieli. Ruotsiksi pärjää 20 miljoonan ihmisen kanssa, kun taas esim. Venäjäksi 260 miljoonan. Kyllä Ruotsalaisiakin kismittäisi jos heidät pakotettaisiin opiskelemaan Suomea.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 12.05.2015 16:45

Tänään tuli vihdoin tuo paljon puhuttu reserviläiskirje. En nyt tarkalleen uskalla sijoitustani sanoa, mutta voin sanoa, että olen ihan tyytyväinen kohtalooni. Samoin myös palkkalaskelma töistä. Erittäin hämmentävää, että palkka on joka kuukausi noussut noin parilla kymmenellä eurolla vaikken ole töitä sen enempää oikeastaan tehnyt.

Mitäs muuta. Pääsykokeet rupeaa nyt pikku hiljaa jännittämään, kun ne on jo parin viikon kuluttua. Eniten stressaa, että saanko nyt vielä anottua lomaa noille päiville. Hitto, kun piti jättääkin näin viime tinkaan. :|
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Hunter97 » 12.05.2015 17:49

Viimeisillä voimilla yritän seviytyä koulusta, jotta pääsisin viimeinkin lomalle kuun lopussa. Autokoulun teoriatunnitkin sain jo suoritettua ja eka ajotunti on joskus juhannuksen tienoilla. Kaiken lisäksi sain töitä, vaikkakin huono duuni, niin auttaa kuitenkin saamaan sen koneen joskus syksyllä. PC Master Raceen siirtymisessä on huonoa vaan sen kallius. Esimerkiksi PS4:n saisi täälläpäin 300€ hintaan. Lehtien ja mainosten jaosta siis oli kyse.
Avatar
Hunter97
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.02.2014 00:07
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 12.05.2015 20:22

Hunter97 kirjoitti:PC Master Raceen siirtymisessä on huonoa vaan sen kallius. Esimerkiksi PS4:n saisi täälläpäin 300€ hintaan. Lehtien ja mainosten jaosta siis oli kyse.

Investoit PC:hen kaksikin kertaa tuon verran massia, niin saat ihan kevyesti yhtään konsolia tehokkaamman värkin ja PC:llä voi pelaamisen lisäksi tehdä jotain produktiivistakin plus jos omatunto ei kolkuta, niin pelejä saa "alennuksella". Sen jälkeen kun itse PC:n hommasin niin ei ole hirveästi kuumotellut yhdenkään nykyisen konsolisukupolven värkin hankkiminen, koska konsolien kiinnostavat yksinoikeuspelit ovat ihan helvetin vähissä.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Hunter97 » 12.05.2015 20:44

ForWeAreMany kirjoitti:
Hunter97 kirjoitti:PC Master Raceen siirtymisessä on huonoa vaan sen kallius. Esimerkiksi PS4:n saisi täälläpäin 300€ hintaan. Lehtien ja mainosten jaosta siis oli kyse.

Investoit PC:hen kaksikin kertaa tuon verran massia, niin saat ihan kevyesti yhtään konsolia tehokkaamman värkin ja PC:llä voi pelaamisen lisäksi tehdä jotain produktiivistakin plus jos omatunto ei kolkuta, niin pelejä saa "alennuksella". Sen jälkeen kun itse PC:n hommasin niin ei ole hirveästi kuumotellut yhdenkään nykyisen konsolisukupolven värkin hankkiminen, koska konsolien kiinnostavat yksinoikeuspelit ovat ihan helvetin vähissä.

Budjetti liikkuu näillä näkymin 1000-1200€ tienoilla, mutta kerranhan se vain kirpaisee. Olen myös samoilla linjoilla nykykonsolien hyvien yksinoikeuspelien puutteesta ja sitten vielä pyöriikin pelit paremmin. Esimekiksi Castlevania: Lord of Shadowsia pelatessa alkaa konsolit jo kyllästyttämään, kun peli ei pyöri edes 30fps. Varsinkaan silloin kun pelissä sataa. :(
Avatar
Hunter97
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.02.2014 00:07
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 12.05.2015 22:54

Hunter97 kirjoitti:Budjetti liikkuu näillä näkymin 1000-1200€ tienoilla, mutta kerranhan se vain kirpaisee. Olen myös samoilla linjoilla nykykonsolien hyvien yksinoikeuspelien puutteesta ja sitten vielä pyöriikin pelit paremmin. Esimekiksi Castlevania: Lord of Shadowsia pelatessa alkaa konsolit jo kyllästyttämään, kun peli ei pyöri edes 30fps. Varsinkaan silloin kun pelissä sataa. :(

Joo, no tuolla rahalla saa jo ihan kunnollisen purkin. Itse käytin omaan värkkiin about tonnin puolisen vuotta sit ja viiskymppiä näyttöön ja ei ole ollut mitään valittamista minkään suhteen ja nyt kun on tullut uudempia malleja ala GeForcen näyttikset ja Intelin prossut, niin varmaan saa samatehoisen värkin halvemmallakin. Jos on jotain ns pakollisia PC-pelejä pelaamatta niin kunnon PC:n hommaaminen on semmonen teko mitä ei ihan heti tule katumaan.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 13.05.2015 21:06

Olen nyt melkein kolme vuotta jutellut päivittäin tietokoneen välityksellä yhdelle amerikkalaiselle tyypille. Nyt ei ole tosin 15 päivään näkynyt kaveria onlinessa joten päätin poistaa hänet Steam-kavereista. Olisi nyt kohteliasta edes ilmoittaa jos ei halua enää olla missään tekemisissä kanssani. Olo on kyllä ollut tässä pari viime viikkoa aika tyhjä, kun suuri osa vapaa-ajasta meni tosiaan hänen kanssaan jutellessa. Noh, elämä jatkuu. :(
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Frost » 13.05.2015 21:09

Ehkä sillä sun kaverilla ei jatku.
Avatar
Frost
 
Viestit: 18
Liittynyt: 28.02.2014 16:17

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kaya » 14.05.2015 09:42

Mitäpäs sitä, töitä ja töitä. Parin viikon päästä olisikkin jo ensimmäinen kesälomaviikko. Ei oikein vielä edes tunnu että olisi loman tarpeessa. Eipä nuo kelitkään vielä kovin kummoset ole kun sataa vaan koko ajan, ainakin täällä idässä.
Lauantaina oisi mummon hautajaiset. Sinänsä vaikka mummon poismeno surettaakin, niin toisaalta se oli helpottavaa meille kaikille. Mummo kun puhui jo kymmenen vuoden ajan että "joutais jo muitten ristinä olemasta". Onhan se surullista silti aina. Nyt onki enää sitten yksi isovanhempi elossa.

Ensi viikolla tulisi jo yhdeksän kuukautta täyteen ilman tupakkaa. Vaan kylläpä on viikon aikana ollu monta monta kertaa mielessä rööki, vissiin kesän tulo vaikuttaa asiaan. Talvella ei harmittanut yhtään kun ei tarvinnu pakkasessa värjötellä tupakoimassa. Jännä nähä meneekö kesä läpi ilman tupakkaa. Joskushan se on retkahdettava varmaan kuitenkin :D
Jääkiekon MM-kisoja on tullu seurattua ahkerasti. Sen verran pitää itsekkin kerran vuoteen penkkiurheilla kun muuta urheilua ei tule sitten seurattua. Kyllä on vaan taas välillä niin paskaa tuomaripeliä että en ees tiiä. Toivottavasti loppu pelit ei kusisi huonon tuomariparin takia.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 15.05.2015 19:44

Alkaa pikkuhiljaa vituttaa. Kahen kuun vuokra maksamatta, palkat saamatta, työkkäri leikkelee tukia lisää ja sossun asenne on "se nyt on vaan pärjättävä niillä mitä on". Rupeen kohta nakkeleen polttopulloja ikkunoista jos tää on vittu tämmöstä kokoajan...
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 17.05.2015 11:50

Toinen akaattikotiloistani sitten nukkui pois. Olo tuntuu jotenkin oudolta, mutta ei kuitenkaan alakuloiselta. Tulihan tätä jo odoteltua tapahtuman vääjäämättä ja toinen etana varmaan seuraa sitten toisen perässä joku päivä/kuukausi/vuosi. Elihän tuo limanassu kuitenkin kevyesti yli keskimääräisen eliniän, joten saavutus sekin.


Kämpän metsästys jatkuu yhä, jopa työpaikan etsintää kuumeisempana. Valitettavasti asunnottomia tuntuu olevan tällä lohkolla liki yhtä paljon kuin työttömiä, joten vapaan yksiön löytyminen vaikuttaa olevan työpaikan saamiseen verrattava, liki mahdoton tavoite.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.05.2015 12:29

Ensi viikolla on viimeinen burlesque -tunti jota varten olen ajatellut saapua niin naiseksi muuntautuneena kuin mahdollista. Hauskaa on ollut, vaikka eihän tässä kuuden viikon aikana ole lähinnä saanut kuin pienen maistiaisen tuosta koko hommasta.

Parin viikon päästä matkustan Puolaan viikoksi tämän muotokuvamallini luokse. On kamalasti järkännyt minulle kaikenlaista ohjelmaa ja luultavasti tulee tuota maata nähtyä enemmän kuin Englantia koko vuoden aikana. Hänen ystävänsä odottavat oikein innolla tapaavansa minut. Tuntuu oudolta olla itse nyt se eksoottinen mies muille.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Lord_Kado » 19.05.2015 06:52

Ehehe... Yo, foorumi. Viime kerrasta onkin aikaa, oho, kuukausi? :oops:

Koko kevään osalta jäljellejäänyt kasa elämän p*skaa on piakkoin lapioitu parempiin paikkoihin ja voiton puolelle ollaan, onneksi. Tuli sitten koettua kolme kertaa uusiutunut tulehdus, rahatilanteen naamalle kuseminen peräkkäisinä kuukausina, edeltävistä syistä noussut uusi masennusaalto, Konamin kuolema, lupauksen rikkominen ja parin luotetun ihmisen viimeisimmät valheiden lyhyet jäljet... lista jatkuisi vielä, mutta pidättäydyn ranttaamasta enempää.

Jostain syystä en vain jaksa välittää enää joistain tärkeistäkin asioista kuin ennen. Liekkö elämä taas opettanut tai alkaako psyyke oikeasti murtumaan lopullisesti lähivuosina. Syön vain yhden aterian päivässä, valvon yön yli aamukuuteen asti, saatan idlata useita tunteja paikallani miettien missä meni taas vikaan... Oikeasti vaikuttaa siltä, että niin keho että mieli haluavat vapautua tästä hevonp*skan noidankehästä keinolla millä hyvänsä.

Kaippa jatkan miettimistä ja sitä mitä teen mielelläni, kunnes elämä tekee taas temput päin näköä.

Paluu takaisin tyhjiölinnaan odottaa... :arrow:
When the so-called justice fails,
the corrupted goverment blackmails,
your precious, loved ones betray,
or a religion leads you astray,
raise up your fists and fight.
Nobody tells you, what's wrong and right.
Avatar
Lord_Kado
 
Viestit: 158
Liittynyt: 02.03.2014 22:39
Paikkakunta: Tyhjiölinna Akikado

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 19.05.2015 07:08

^ Voimia Kado. Kyllä kaikki järjestyy.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 19.05.2015 11:21

Lord_Kado kirjoitti:Ehehe... Yo, foorumi. Viime kerrasta onkin aikaa, oho, kuukausi? :oops:

Koko kevään osalta jäljellejäänyt kasa elämän p*skaa on piakkoin lapioitu parempiin paikkoihin ja voiton puolelle ollaan, onneksi. Tuli sitten koettua kolme kertaa uusiutunut tulehdus, rahatilanteen naamalle kuseminen peräkkäisinä kuukausina, edeltävistä syistä noussut uusi masennusaalto, Konamin kuolema, lupauksen rikkominen ja parin luotetun ihmisen viimeisimmät valheiden lyhyet jäljet... lista jatkuisi vielä, mutta pidättäydyn ranttaamasta enempää.

Jostain syystä en vain jaksa välittää enää joistain tärkeistäkin asioista kuin ennen. Liekkö elämä taas opettanut tai alkaako psyyke oikeasti murtumaan lopullisesti lähivuosina. Syön vain yhden aterian päivässä, valvon yön yli aamukuuteen asti, saatan idlata useita tunteja paikallani miettien missä meni taas vikaan... Oikeasti vaikuttaa siltä, että niin keho että mieli haluavat vapautua tästä hevonp*skan noidankehästä keinolla millä hyvänsä.

Kaippa jatkan miettimistä ja sitä mitä teen mielelläni, kunnes elämä tekee taas temput päin näköä.

Paluu takaisin tyhjiölinnaan odottaa... :arrow:


Toivon voimia sinulle Kado! Löysin itseni samanlaisesta suosta vuosia sitten, joten ymmärrän kyllä tuntemuksiasi oikein hyvin. Elämä osaa olla välillä tosi paskamaista. On valitettavan helppoa jämähtää paikoilleen ja jäädä mielensä kanssa vankilaan, kun ei tunnu olevan mitään kunnollisia päämääriä. Moni pakenee toimettumuutta nukkumalla, joka vain pahentaa asiaa. On tosi tärkeää pitää kiinni omista harrastuksistaan ja tavoitteistaan, edes niistä ihan pienistäkin jutuista joista saa hyvän mielen. Itseäni on auttanut paljon se, kun päätin kaikista ikävistä asioista huolimatta luvan kohdella itseäni hyvin.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 19.05.2015 16:52

Joni Ahonen kirjoitti:Parin viikon päästä matkustan Puolaan viikoksi tämän muotokuvamallini luokse. On kamalasti järkännyt minulle kaikenlaista ohjelmaa ja luultavasti tulee tuota maata nähtyä enemmän kuin Englantia koko vuoden aikana. Hänen ystävänsä odottavat oikein innolla tapaavansa minut. Tuntuu oudolta olla itse nyt se eksoottinen mies muille.

Yllätä ne pukeutuneena naiseksi, siinä olisi sitä eksotiikka. (ks tilalle voi vaihtaa r-kirjaimen jos kokee sen paremmaksi)
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Pidgeon » 19.05.2015 23:08

Pitkästä aikaa tänne kirjoittelen, mutta eipä elämässä ole mitään oikein tapahtunut. Opiskelut ovat jatkuneet normaaliin tapaan ja samalla olen yrittänyt löytää alan töitä, tosin tähän mennessä tuloksetta. Pitää vaan jatkaa yrittämistä.

Vapaa-aika on mennyt nykyään suuresti pelien parissa. Sen lisäksi olen aloittanut joogaamisen tosissaan ja nykyään joogaan viidesti viikossa ja tämä on auttanut muun muassa stressinhallintaan positiivisesti. Mielenkiinnolla odotan, miten kroppa voi vaikkapa parin kuukauden päästä mikäli saan pidettyä tuon rutiinin yllä.
Pidgeon
 
Viestit: 55
Liittynyt: 28.02.2014 22:51

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 20.05.2015 01:13

Pidgeon kirjoitti: Vapaa-aika on mennyt nykyään suuresti pelien parissa. Sen lisäksi olen aloittanut joogaamisen tosissaan ja nykyään joogaan viidesti viikossa ja tämä on auttanut muun muassa stressinhallintaan positiivisesti. Mielenkiinnolla odotan, miten kroppa voi vaikkapa parin kuukauden päästä mikäli saan pidettyä tuon rutiinin yllä.


Hauskaa, että mainitsit tuon joogaamisen, kun itse olen nyt noin viikon ajan harjoitellut yhtä hengitystekniikkaa joka on vähän kuin joogaamista, mutta tuossa tosiaan keskitytään vain hengittämiseen (linkki) ja itse olen ainakin huomannut, että tuolla on ainakin hetkellinen vaikutus (vähentää siis juuri stressiä). Ajattelin perustaa aiheesta topicinkin tänne siltä varalta jos foorumilta löytyisi muitakin näihin hommiin perehtynyttä, mutta en sitten jaksanut. :?

Eipä tässä muuta oikeastaan. Vieläkään en ole kevään pääsykokeisiin aloittanut lukemista vaikka ensimmäinen koe on jo ensi maanantaina. Siihen nyt en varmaan edes aio valmistautua muuten kuin hieman vilkaisemalla aiempien vuosien kokeita, mutta toiseen kokeeseen pitäisi sitten nuo ennakkoaineistot opetella, kun koe perustuu täysin niihin. Hitto, kun mitä pidemmälle tuon lukemisen aloittamista lykkää niin sitä enemmän tulee stressattua. Täytyy kyllä nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa se lukeminen. Liikuntaakin pitäisi nyt lisätä, kun nuo kelit näyttäisi vihdoin vähän parantuvan. CS:n pelaaminen on kyllä vienyt nyt parin kuukauden ajan kaiken vapaa-ajan, kuten myös rahat...
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 20.05.2015 03:15

Sunnuntai-aamuna löyty töistä tullessa siili joka oli jäänyt auton alle. Otin sen kotiin keräilemään pariksi päivää ettei korpit tai muut paskiaiset syö sitä hengiltä. Käytiin tossa eilen illalla veljen kanssa palauttamassa se luontoon, kun alkoi vaikuttaa jo ihan terveeltä:
https://vid.me/6Kpv
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 22.05.2015 21:12

Ihmeiden aika ei olekaan ohitse. Nyt sitä on sitten tullut saatua itselleni oma, passelinoloinen yksiö kaupunkiseudulta. Ehkä samalla sitten siunautuisi sitä omaa rauhaakin, toivomma. Vielä olisi tietenkin tiedossa erillisiä paperisotia, kalusteiden hommaamista ja kaiken tavaran siirtäminen tähän poikamiesboksiin. Jos kykenen vielä jäämään omilleni vuokranmaskun ja laskujen jälkeen, niin hyvä.


Pientä taskurahaa tullut samalla tienattua korvasieniä etsiskelemällä. Meikällä kun tuntuu olevan kyky bongata helpommin sieniä maastosta, joten tulipahan tuossa ansaittua muutama kymmenen euroa suht vähällä vaivalla. Vähän kuin pullojen keräämistä, mutta enemmän metässä rämpimistä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa

cron