Mitä kuuluu?

[Gigante]

Onnea Typelle perheenlisäyksestä...siis mikäli lapsen saaminen oli siis suunniteltu juttu, eikä suinkaan totaalinen vahinko tai vastaavaa. Tänä päivänä kun ei voi olla varma oikein mistään.
Sitä on tullut usein todettuakin, että ne jotka katoavat foorumilta, joko kuolivat tai löysivät sitten sen paljon puhutun elämän.

[Masse]

Mitäs tässä, poikani täyttää pian 2 vuotta. Tulin siis isäksi elokuussa 2021, ja ei ole sen takia ollut paljon aikaa käydä täällä tai muuallakaan. Pikku-typewriter (oikealta nimeltään Leon) on varsin vilkas taapero.

Töitä teen ja vaimon yritän pitää tyytyväisenä hillitsemällä Warhammer-ostohalujani parhaani mukaan.

Täällä kirjoittelee ikuiset poikamiehet.

Tää on kyllä ahdistavaa, kun samanikäiset menee naimisiin ja hankkii lapsia, kun ite ei ole päässyt elämässä yhtään eteenpäin lukiovuosien jälkeen. Mutta Typelle toki onnittelut ja ilahduttavaa nähdä vanhoja jäseniä täällä. Mutta itse jatkan Ahosen tavoin aikamiespoikaelämää. Täytyy varmaan ruveta johonkin Seiskaan rustaamaan perswittu-hakuilmoituksia.

[Joni Ahonen]

Mitäs tässä, poikani täyttää pian 2 vuotta. Tulin siis isäksi elokuussa 2021, ja ei ole sen takia ollut paljon aikaa käydä täällä tai muuallakaan. Pikku-typewriter (oikealta nimeltään Leon) on varsin vilkas taapero.

Töitä teen ja vaimon yritän pitää tyytyväisenä hillitsemällä Warhammer-ostohalujani parhaani mukaan.

Täällä kirjoittelee ikuiset poikamiehet.

Tää on kyllä ahdistavaa, kun samanikäiset menee naimisiin ja hankkii lapsia, kun ite ei ole päässyt elämässä yhtään eteenpäin lukiovuosien jälkeen. Mutta Typelle toki onnittelut ja ilahduttavaa nähdä vanhoja jäseniä täällä. Mutta itse jatkan Ahosen tavoin aikamiespoikaelämää. Täytyy varmaan ruveta johonkin Seiskaan rustaamaan perswittu-hakuilmoituksia.

Se olisi maailman kahdeksas ihme, jos tänne ikinä mitään kirjoittaisin naimisiinmenoista ja perheen perustamisista. Joni aikamiespoika seikkailee jatkossakin maailmalla ja taiteen parissa omin ehdoin. Mutta myönnettävä rehellisyyden nimissä sekin, että etenkin tänä vuonna on tuttavapiirissä saanut todella monet lapsia tai menneet naimisiin vastikään. Kieltämättä välillä niitä juhlaperhekuvia katsellessa pohtinut, että näinköhän tuollaista tulee itse ikinä kokemaan...

Typewriterille vielä kuitenkin mitä suurimmat onnittelut perheenlisäyksestä!

[typewriter]

Onnea Typelle perheenlisäyksestä...siis mikäli lapsen saaminen oli siis suunniteltu juttu, eikä suinkaan totaalinen vahinko tai vastaavaa. Tänä päivänä kun ei voi olla varma oikein mistään.
Sitä on tullut usein todettuakin, että ne jotka katoavat foorumilta, joko kuolivat tai löysivät sitten sen paljon puhutun elämän.

Oli positiivinen yllätys, eli ei suunniteltu muttei vahinkokaan.

Katsokaas mihin törsäsin RE4 Remaken julkaisun kunniaksi.

[Silence]

Silencen viikonloppuseikkailuita...

Olin aamupäivällä kävelemässä ja syventynyt masentuneisiin ajatuksiini, kun kuulin kaamean kräsähdyksen ja havahduin: Ohitseni ajanut teinityttö oli ilmeisesti vaihdetta vaihtaessa saanut polkupyöränsä ketjut lentämään paikoiltaan ja luvassa oli maailman noloin pyörän jumiutuminen, kompastuminen polkimiin ja siitä seuraava kaatuminen naamalleen asfalttiin.
Ja olin hämmentynyt kun se tapahtui jollekin toiselle kuin minulle, sillä tuo oli juuri sellainen lapsuudessani kokema painajaismainen, maailman noloin kaatuminen missä unelmaversio on vain nopean kaatuminen ja painajainen oli juuri se mitä pääsin todistamaan: Kaamean ylipitkä kaatumisepisodi ihmisten edessä, jossa yritetään tasapainoitella pyörää pystyssä ja selviytyä, mutta lopulta luvassa olisi maailman noloin kompastuminen, sotkeutuminen ja kaatuminen maahan jossa pyöräilijän avuton osaamattomuus muistuttaa selällään maassa räpiköivää kilpikonnaa... Argh.

Tyttö oli kyllä kaatumisen jälkeen niin nolona että hyvä kun ei kuollut häpeään siihen paikkaan. Tosin, en ole varma johtuiko se kaatumisesta, vai siitä että neidolla oli päällään maailman lyhyin minihame, jossa hameenhelma on kirjaimellisesti kahden millin päässä pikkuhousurajasta. Ja luvassa oli kaatumisen yhteydessä aikamoinen näky kun pääsin kirjaimellisesti näkemään Kaiken, kuin olisin ollut jotain perverssiä animesarjaa paikanpäällä kokemassa.

Tyttöparka yritti aluksi olla kuin ei mitään, mutta oli sen verran solmussa että tällainen pelottava hirviökin kelpasi pelastajaksi siinä tilanteessa, vaikka meno oli siinä kohtaa kuin jostain hentaista. Autoin neidon ylös ja asetin ketjutkin pyörässä (jotenkuten) paikoilleen. Näyttivät kyllä olevan aika kaameassa kunnossa.

Yhteisen leffaillan ja illallisen sijasta luvassa oli paikan päällä tapahtunut maailman noloin kiitos ja omalta osaltani vakuuttelu siitä että itsekin olen aivan yhtä kaameasti onnistunut kaatumaan. Tai ainakin Melkein yhtä nolosti.

[Masse]

Silencen viikonloppuseikkailuita...

Olin aamupäivällä kävelemässä ja syventynyt masentuneisiin ajatuksiini, kun kuulin kaamean kräsähdyksen ja havahduin: Ohitseni ajanut teinityttö oli ilmeisesti vaihdetta vaihtaessa saanut polkupyöränsä ketjut lentämään paikoiltaan ja luvassa oli maailman noloin pyörän jumiutuminen, kompastuminen polkimiin ja siitä seuraava kaatuminen naamalleen asfalttiin.
Ja olin hämmentynyt kun se tapahtui jollekin toiselle kuin minulle, sillä tuo oli juuri sellainen lapsuudessani kokema painajaismainen, maailman noloin kaatuminen missä unelmaversio on vain nopean kaatuminen ja painajainen oli juuri se mitä pääsin todistamaan: Kaamean ylipitkä kaatumisepisodi ihmisten edessä, jossa yritetään tasapainoitella pyörää pystyssä ja selviytyä, mutta lopulta luvassa olisi maailman noloin kompastuminen, sotkeutuminen ja kaatuminen maahan jossa pyöräilijän avuton osaamattomuus muistuttaa selällään maassa räpiköivää kilpikonnaa... Argh.

Tyttö oli kyllä kaatumisen jälkeen niin nolona että hyvä kun ei kuollut häpeään siihen paikkaan. Tosin, en ole varma johtuiko se kaatumisesta, vai siitä että neidolla oli päällään maailman lyhyin minihame, jossa hameenhelma on kirjaimellisesti kahden millin päässä pikkuhousurajasta. Ja luvassa oli kaatumisen yhteydessä aikamoinen näky kun pääsin kirjaimellisesti näkemään Kaiken, kuin olisin ollut jotain perverssiä animesarjaa paikanpäällä kokemassa.

Tyttöparka yritti aluksi olla kuin ei mitään, mutta oli sen verran solmussa että tällainen pelottava hirviökin kelpasi pelastajaksi siinä tilanteessa, vaikka meno oli siinä kohtaa kuin jostain hentaista. Autoin neidon ylös ja asetin ketjutkin pyörässä (jotenkuten) paikoilleen. Näyttivät kyllä olevan aika kaameassa kunnossa.

Yhteisen leffaillan ja illallisen sijasta luvassa oli paikan päällä tapahtunut maailman noloin kiitos ja omalta osaltani vakuuttelu siitä että itsekin olen aivan yhtä kaameasti onnistunut kaatumaan. Tai ainakin Melkein yhtä nolosti.

Oliko raidalliset pantsut?

[Joni Ahonen]

Tyttö oli kyllä kaatumisen jälkeen niin nolona että hyvä kun ei kuollut häpeään siihen paikkaan. Tosin, en ole varma johtuiko se kaatumisesta, vai siitä että neidolla oli päällään maailman lyhyin minihame, jossa hameenhelma on kirjaimellisesti kahden millin päässä pikkuhousurajasta. Ja luvassa oli kaatumisen yhteydessä aikamoinen näky kun pääsin kirjaimellisesti näkemään Kaiken, kuin olisin ollut jotain perverssiä animesarjaa paikanpäällä kokemassa.

Nyt tuli déjà vu! Eikös Silence aikaisemminkin ole nähnyt naisen hameen alle julkisella paikalla joskus koronan aikaan? Alan olla jo vähän kateellinen kun äijällä käy moinen mäihä. Harmi ettei tullut ihan romanttista loppua.


Nykyisessä työpaikassa sopparia jatkettiin vielä vuoden loppuun kolmella kuukaudella, mutta olen kyllä hakenut muita töitä ja tänään tulikin kutsu yhteen videohaastatteluun. Ehkä onni onnettomuudessa tämän paikan suhteen sattui, kun olin lähettänyt hakemukseni kahdesti luullen ettei mikään mennytkään läpi. Lähetin sähköpostia varmistaakseni asiaa ja työpaikalta vastattiin ystävällisesti että toinen hakemukseni näkyi heillä, ja samalla oli tämä pyyntö jo haastikseenkin tullut. Osoitin varmaan hyvää aktiivisuutta tällä tavoin.

Muuten elämä rullaa tässä yksikseen The Crownia katsellen ja Pokemon Crystalia pelaillen.

[Silence]

Oliko raidalliset pantsut?

Noup, ihan yksiväriset olivat.

Nyt tuli déjà vu! Eikös Silence aikaisemminkin ole nähnyt naisen hameen alle julkisella paikalla joskus koronan aikaan? Alan olla jo vähän kateellinen kun äijällä käy moinen mäihä. Harmi ettei tullut ihan romanttista loppua.

Juuh, jotain tuollaista on ennenkin tullut vastaan. Tälläkertaa meni kyllä päähuomio maailman noloimpaan kaatumiseen... Nytkin olen koko päivän vain miettinyt miten kaamea kaatuminen oli. Siis ei helvetti mikä episodi...

[Silence]

Kaiken maailman pellet ovat ilmestyneet katukuvaan.

Nämä, Tampereella viimeksi sekoilleet ajoivat tänään vuorostaan Turun keskustassa ja soittivat iskelmää ohikulkijoille:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/64726efa-d373-4e11-8469-c48c94467d0e
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/6097341

Ajoivat peräti kolmesti ohitse kun kävelin yhtä pidempää kadunpätkää kotiin. Meno oli kyllä jotenkin todella absurdia seurattavaa. Kuin suoraan jostain Trump Rallystä.

[Tohtori Freeman]

Eihä täällä pysty olee sattuu silmii

[Joni Ahonen]

Eihä täällä pysty olee sattuu silmii

Massen molemmat vanhemmat tehneet paluun.

[Masse]

Eihä täällä pysty olee sattuu silmii

Massen molemmat vanhemmat tehneet paluun.

Meni muutama minuutti tajuta, että tämä oli Foorumilla tapahtuu-viittaus. Vai oliko?

[Joni Ahonen]

Eihä täällä pysty olee sattuu silmii

Massen molemmat vanhemmat tehneet paluun.

Meni muutama minuutti tajuta, että tämä oli Foorumilla tapahtuu-viittaus. Vai oliko?

Nyt sulla on velipuoli.

[whatever]

Eihä täällä pysty olee sattuu silmii

Jos meinaat foorumin kirkasta ulkoasua, niin asenna Dark Reader selainlisäosa. Itsellä nyt ollut jonkun vuoden käytössä, enkä voisi enää edes kuvitellä elämää ilman tätä, samoin kuin adblockerin kanssa.

[Gigante]

Sitä tuli sitten käytyä taas kerran tampereella päin, tällä kertaa traconissa. Reissuun lähtö oli vähän nihkeämpää kun onnistuin saamaan pari päivää ennen lähtöä kuumeettoman flunssan, jonka myötä oli kurkku kipeänä ja tämän tautta piti kitata strepsilsiä yhtenään, eritoten automatkan ajan. Onneksi vointi lähti paranemaan päin jo tampereella, mitä nyt yskä ja satunnaisesti vuotava/tukossa oleva nokka vähän vituttikin pe-la ajan.

Itse Tracon olikin sitten aika hektinen, mikä sinänsä on ymmerrättää kun katsoo coniin osallistuvien väkimäärää, mutta sinänsä tämmöiset väkijoukot eivät ole mitään uutta. Suurin osa ajasta tuli kierreltyä kyllä lähinnä myyntipöytiä rahoja hassaamassa, pari luentoa kävinkin tsekkaamassa ja pariin roolipeliinkin sekä boffausturnaukeen osallistuin. Kirpputorialueen satametrinen jono tuli kyllä pienenä kulttuurishokkina, kun ei moista järjestelyä normaalisti myyntipöytien osalta näe.
Tri-Freeman tuli spotattua poistumassa fanidubbiluennolta, tai ainakin tämän discossa antamat tuntomerkit itsestään täsmäsivät (kaapin kokoinen ja päässä päärapu). Sen jälkeen häiskä hävisikin meikän näköpiiristä loppupäiviltä.


Reissulta onkin sitten taas kevyenraskas paluu töitten pariin. Meinaan hyvänä uutisena on, että meikän ei tarvitse enää yksinäni siivota päivittäin suurta rakennusta ja työtunnit päivää kohtaa puolittuivat, mutta huonona uutisena onkin sitten että joudun kulkemaan melkoisella juoksutahdilla tämän puolikkaan aamupäivän. Väkisinhän tässä joutuu jättäämään jotain siivottavaksi vasta seuraavalle päivälle, kun ei muuten riitä aika päivittäin paskottujen vessojen siistimiseen, mikä saa olon tuntumaan riittämättömältä. Pitää kehitellä ja kokeilla jotain eri tapoja, jotta saisi kaikki käytyä viikon aikana kaiken sopivalla aikavälillä.

[Silence]

(kaapin kokoinen ja päässä päärapu)

Tällainen?

https://i.imgur.com/OhxD9Hh.jpeg

[Joni Ahonen]

Sitä tuli sitten käytyä taas kerran tampereella päin, tällä kertaa traconissa. Reissuun lähtö oli vähän nihkeämpää kun onnistuin saamaan pari päivää ennen lähtöä kuumeettoman flunssan, jonka myötä oli kurkku kipeänä ja tämän tautta piti kitata strepsilsiä yhtenään, eritoten automatkan ajan. Onneksi vointi lähti paranemaan päin jo tampereella, mitä nyt yskä ja satunnaisesti vuotava/tukossa oleva nokka vähän vituttikin pe-la ajan.

Itse Tracon olikin sitten aika hektinen, mikä sinänsä on ymmerrättää kun katsoo coniin osallistuvien väkimäärää, mutta sinänsä tämmöiset väkijoukot eivät ole mitään uutta. Suurin osa ajasta tuli kierreltyä kyllä lähinnä myyntipöytiä rahoja hassaamassa, pari luentoa kävinkin tsekkaamassa ja pariin roolipeliinkin sekä boffausturnaukeen osallistuin. Kirpputorialueen satametrinen jono tuli kyllä pienenä kulttuurishokkina, kun ei moista järjestelyä normaalisti myyntipöytien osalta näe.
Tri-Freeman tuli spotattua poistumassa fanidubbiluennolta, tai ainakin tämän discossa antamat tuntomerkit itsestään täsmäsivät (kaapin kokoinen ja päässä päärapu). Sen jälkeen häiskä hävisikin meikän näköpiiristä loppupäiviltä.


Reissulta onkin sitten taas kevyenraskas paluu töitten pariin. Meinaan hyvänä uutisena on, että meikän ei tarvitse enää yksinäni siivota päivittäin suurta rakennusta ja työtunnit päivää kohtaa puolittuivat, mutta huonona uutisena onkin sitten että joudun kulkemaan melkoisella juoksutahdilla tämän puolikkaan aamupäivän. Väkisinhän tässä joutuu jättäämään jotain siivottavaksi vasta seuraavalle päivälle, kun ei muuten riitä aika päivittäin paskottujen vessojen siistimiseen, mikä saa olon tuntumaan riittämättömältä. Pitää kehitellä ja kokeilla jotain eri tapoja, jotta saisi kaikki käytyä viikon aikana kaiken sopivalla aikavälillä.

Ohoo, käväisin myös Traconissa ihan sattumalta, kun tulin Tampereelle ystävää näkemään. En ole tapahtumien kohderyhmää, vaikka toisin voisi luulla. Ihan mukavaa nähdä kyllä pelihahmoiksi sonnustautuneita suuria faneja, mutta olen muuten aivan ulkona animesta ja vähän yleensä sateenkaarimaisesta menosta, jossa tietyt puolueet ovat automaattisesti paskaa. Kiva tunnelma tuolla vaikutti olevan ja boffausta kokeilin myös. Muuten Tampereella ollessani huomaan aina sen vahvan vanhan tunteen siitä ettei kyseinen kaupunki ollut ikinä koti itselleni. Reilu päivän jälkeen jo tekee mieli lähteä pois.

Työt jatkuu vuoden loppuun saakka ja ei haittaa. Nyt ollut pari päivää vapaata ja eilen tuli käytyä Tallinnassa ensimmäistä kertaa yksin. Mielenkiintoinen Miles Aldridgen valokuvanäyttely oli täysin meikäläisen makuun ja näyttelytila paras ikinä: ei masentavan valkoisia huoneita, vaan tummilla väreillä maalatut seinät ja voimakkaat spotit valaisemassa pimeissä tiloissa vain itse teoksia. Voisin joskus toistekin mennä Tallinnaan, kun helppoa täältä Vantaalta lähteä.

[Gigante]

Tässä edellisen kuukauden aikana onkin sattunut vähän kaikenlaista. Sairastin mm. pari, lyhyttä, kuumeetonta flunssaa parina peräkkäisenä viikonloppuna, sain monta viikkoa kestävän yskän ja silmäkin pääsi siinä sivussa tulehtumaan. Leipäkone lakosi ja uusi onneksi löytyi SPR:n kontista.
Eilinen päivä meni vesilumisohjossa ajellessa hieman harhaan kun gmaps luuli minun kulkevan pyörällä auton sijaan ja tuulilasin uusi suojahuppu meni sekin kerrasta rikki. Ahoselta ostettu taulu tuli käytyä noutamassa ja moikattua hetkellisesti itse taiteilijaa siinä sivussa. Paikka, josta taulun noudin oli kyllä semmoinen mitä en aikaisemmin kotikaupungista tiennyt tosissaan edes löytyvän. Eilen oli tarkoitus käydä pyörittämässä zombilautapeliä yhdessä tapahtumassa, mutta harmi vaan että pelaajat olivat joutuneet perumaan miitin tuolta päivältä, ja huomasin kyseisen viestin vasta kun olin paikan päällä laittanut pelilaudan jo kasaan. Eipä siinä sitten muuta kuin palata takaisin kotiin teetä juomaan ja pullavanukasta syömään.
Pyhäinpäivän kunniaksi päätin illemmalla käydä haudoilla, mutta kiitos sohjoisen lumen ja vesisateen oli matka molempiin suuntiin kyllä melkoista puurossa polkemista...yhtä hyvin olisin voinut taittaa koko matkan kävellen.


Aloitin marraskuun kunniaksi myös vaihteeksi suklaalakon, jonka olisi tarkoitus kestää jouluaattoon asti. Kylmiön suklaakonvehti-jemmaa onkin hyvä kartuttaa tässä lakon aikana, jotta aika ei kuluisi turhan nopeaan.

[Joni Ahonen]

Taas aika käydä läpi huisin nopeasti kulunutta vuotta. Tämä oli elämäni ensimmäinen vuosi alusta loppuun saakka työelämässä samassa paikassa. Irtisanouduin töistä perjantaina siitäkin huolimatta että minut olisi haluttu pitää ja itse työ oli kyllä todella helppoa. Mutta en halua nähdä itseäni tekemässä merkityksetöntä työtä vuosikausia hymyttömänä NPC-hahmona, täytyyhän Joni Ahosen elämässä olla jotain ihmeellistä. Sitä lähdetään seuraavana vuonna selvittämään.

Mutta nyt kuluneeseen vuoteen:


ALKUVUODEN TALVI

Heti ensimmäinen päivä alkoi oikein mukavasti, kun onnistuin löytämään itselleni hienot työskentelytilat kävelymatkan päästä. Olisipa tällaista nopeaa toimintaa elämässä enemmän, sillä omistajat ottivat yhteyttä heti viestini nähtyään. Pääsin paikalle samana iltana ja tilat tuli vuokrattua taiteen tekemiseen. Harmitti vain että meni kuukausia ennen kuin aloitin siellä oikeasti mitään maalaamaan.

Töissä oli vähän haastavaa vielä tammi- ja vielä helmikuussakin, koska en ollut saanut aloittaessani joulukuun puolella mitään perehdytystä siitäkin huolimatta, että kyseessä oli korkean turvaluokituksen hommaa. Alkuun pelkäsin niitä ns. "vastuupäiviä" ja pieniä mokia tulikin tehtyä. Onneksi koulutukseeni nähtiin lopulta vähän vaivaa ja työt alkoivat sujumaan. Yövuorot tuli koettua ja voin nyt kokemuksesta sanoa etteivät olleet yhtään meikäläisen juttu. Pää menee aivan sekaisiin viikon valvomisesta ja on maailman epähaluttavinta lähteä maanantaina iltasaunan jälkeen kävelemään lumituiskuun töihin työskentelemään aamukuuteen saakka. Tämä oli yksi syy irtisanotumiseeni. Ei kolmivuorotyötä jatkossa.

Talvi oli mahtavaa aikaa kun tuli hommattua 4K-televisio ja PS5:sta sekä innostuttua oikein kunnolla RE4 Remaken pelaamisesta. Rahaa meni, mutta tulojakin onneksi riitti. Kotini on nyt viimein valmis viihdeluola, mitään ylimääräistä hyllyä tai laitetta ei tänne enää tarvita. Talvi meni siis oikein mahtavasti.

KEVÄT

Töitä ja maalaamista. Keväästä jäi mukavimpana kokemuksena mieleen yöjunamatka Ouluun, jossa kaverini kanssa käytiin muistoja verestämässä vanhalla taidekoulussamme Limingassa. Reissu oli tunnelmallinen ja meillä oli just sopivasti aikaa siellä nostalgisoida. Vanhaa opettajaakin tuli nähtyä. Samalla reissulla näin yhtä mukavaa naishenkilöä menneisyydestä ja totesin että olisipa kaikki tapaamiset näin ihania. Keväästä ei oikeastaan muuta mieleen nyt jäänyt.


KESÄ

Oman taiteilijaelämän 10-vuotisnäyttely meni hyvin ja onneksi vanhemmat saivat valvomiset hoidettua, kun en töiltäni ehtinyt olemaan paikalla kuin viikonloppuisin. Täytyy nyt luvata itselle etten enää kolmatta kesää pidä mitään näyttelyä, sillä se on paras tapa pilata heinäkuu istumalla omien töidensä keskellä hiljaisessa galleriassa, jossa käy välillä vain pari ihmistä päivässä. Kesäkuussa kävin Pariisissa, joka oli aika tympeä paikka ja olisin kolmen päivän sijasta voinut olla vain pari päivää. Eiffel -torni oli kyllä iso ja vaikuttava.

Kesän aikana onneksi ehdin nauttia pyöräilemisestä ja löysin maailman parhaimman burgeripaikan, jossa kävin tänään kaverin kanssa syömässä. Kesällä ei tullut uitua kertaakaan ja vähän jäi yleensäkin tuo kuntoilu vähälle. Yövuorot olivat kesällä aivan kammottavan vaikeita, kun päivällä ei saa asuntoa pimeäksi ja nukkuminen oli kehnoa. Monta kertaa sai taistella pysyäkseen hereillä aamuneljän aikaa töissä. Yh hyh.

Kesältä jäi hyvät leffakokemukset Flashista ja Barbiesta.


SYKSY

Syksystä en osaa oikein sanoa mitään. Työsopimusta jatkettiin, joten kaikki jatkui samalla tapaa vuoden loppuun saakka. Syyskuun jälkeen onneksi meidän työpiste siirtyi vaihteeksi kahteen vuoroon, joten yöhommat loppuivat. Syksyllä ei tapahtunut muuten mitään ihmeellistä, kävin kyllä Tallinnassa ja piirtelin… hmmm, eipä mitään järin ihmeellistä, mutta ei mitään ikävää. Ainoa ehkä mainitsemisen arvoinen asia oli kuntosalin vaihdos, jossa myös otin henkilökohtaisen personal trainerin itselleni. Se on ollutkin hyvä sijoitus.


TALVI

Jätin irtisanoutumisilmoituksen ja työt loppuivat nyt tässä perjantaina. Ei ole tietoa vielä tulevasta, mutta otan tammikuun iisisti keskittyen rästiin jääneiden pelien pelaamiseen ja sarjakuvien piirtämiseen. Vähän huolettaa kyllä se ettei sitä vain lamaantuisi toimettomuuteen, joten pitää huolehtia omasta aktiivisuudesta ja pysyä mahdollisimman paljon poissa asunnolta. Kyllä sitä siellä ehtii istumaan muutenkin. Se lohduttaa tässä lopettamisessa että töissä olisi jatkunut heti yövuorot, joten ei itketä lähtö, vaikka hommassa eikä ihmisissä ollut mitään vikaa todellakaan.



Ja näin. Vuosi meni jälleen tässä ihan yksikseen ja välillä oli pieniä lamaannustilojakin, kun tuntuu että sitä vain vuodesta toiseen haaveilee samoista asioista ja ikää tulee lisää. Monet asiat alkavat siksi tuntumaan sellaisilta että näinköhän niitä elämääni tuleekaan...? Olen iloinen että sain viimein aikaiseksi perustaa säästötilin, pidin vuoden ajan kiinni limpparilakosta ja alkanut käymään salilla aktiivisemmin. Muuten ei mitään sen kummempaa tapahtunut ja rakkausrintamalla on ollut aivan yhtä hiljaista kuin Mars -planeetalla -ellei jopa hiljaisempaa, kun siellä sentään Nasan mönkijät pörrää.


Hyvä vuosi oli, vaikkei se mieleenpainuvin. Seuraavaa kohti!

[Silence]

Taas yksi pökäle vuosi takana. Eipä ole oikein mitään sanottavaa mihinkään suuntaan.

Kävin sentään elokuvateatterissa pitkän tauon jälkeen. Tosin viimeiset viimeiset 5 teatterissa nähtyä elokuvaa ovat olleet kaikki vanhoja, yli 30 vuotta vanhoja elokuvia.
Uusia ei vain uskalla mennä katsomaan kun kaikki tuntuu paskalta, vaikka pari elokuvaa tänävuonna ilmestyikin mitkä lievästi kiinnostivat. Oh well, säästyipä rahat.

Muistan kuinka joskus viimesyksyllä huomasin että vuosi 2023 olisi Disneyn 100-vuotis juhlavuosi ja mietin että miten tätä juhlittaisiin ja mitä kaikkia hienoja klassikkoja Disney toisi juhlajulkaisuissa katsottavaksi... öööh... joo-o. Vuosi on nyt päättymässä ja Disney ei juhlinut mitenkään satavuotista taivaltaan vaan päinvastoin tuntuvat käyttäytyvän kuin toivoisivat ettei kukaan muista että heillä on hieno historia ennen nykyajan scheissea.
Noh, Tuhkimo sai sentään komean 4K Ultra Hd -julkaisun, että jotain hyvää sentään. Komeaa että firman oma "juhlaleffa" Wish floppasi täydellisesti ja Disney menettää tekijänoikeuden Mikki Hiireenkin näin vuoden loppumisen kunniaksi.

Jotenkin ei edes jaksa hajoilla kaiken paskuutta. Olen vain saavuttanut sen tyhjän, do not give a shit-tilan missä kaikki menee vain läpi sen kummempaa välittämättä.

Kuten Chris Redfield sen osuvasti totesi, selviyttyään terroristien hyökkäyshelikopterin tulitukselta, hypittyään samalla satamalaiturissa olevissa kalastuspaateissa yhdestä toiseen ja väistellen hämähäkki-biohirviöiksi itsensä muokanneiden bioterroristien haulikkotulitusta, pudotettuaan helikopterin kranaatinheittimellä ja hypätessä viimehetkellä räjähtävältä kasinolaivalta laiturille tulimeren seassa: "That's that then."

[Joni Ahonen]

Tulipa tässä käytyä Los Angelesissa ja Las Vegasissa kahden viikon reissussa. Matkat oli suunniteltu jo loppukesän puolella, joilla "lukitsin" lähtöni edellisestä työpaikasta. Las Vegas oli matkani eka kohde ja alkuun sellainen pakollinen paha, mutta yllättäen se olikin se parempi kaupunki näistä kahdesta, jossa tunsin oloni kotoisaksi! Las Vegas on todellakin sellainen valosirkus, jossa on talojen kokoisia mainoksia ja uskomaton se The Strip -katu ilta-aikaan. Kyseinen katu on kuin yksi suuri silmänkääntötemppu, sillä huikeiden, satoja metrejä korkeiden mainoksien ja rakennuksien takia välimatkat ovat todellisuudessa monta kilometriä pidempiä toisin kuin silmät ja aivot tajuavatkaan. Sai kerran jos toisenkin ihmetellä kun aivan selkeästi horisontissa näkyvä mainoskyltin luokse saa kävellä lähes tunnin ajan. Aivot tottuneet siihen että isot kyltit näkee noin parinsadan metrin päästä, ei kilometrien. Asia pitää itse kokea jotta sen tajuaa.



Yllättäen Las Vegas oli maailman selkein kaupunki, jossa eksyminen on mahdotonta. Minä eksyn lähes aina Kampin alueella hortoilessa, mutta Vegasissa on yksi valtava keskustie ja kaikkialle näkyvät maaelementit. Las Vegasin ehkä vaikuttavin juttu oli se Sphere, joka koostuu miljoonista led-valoista ja siinä pyörivät kuviot toivat mieleen kuin jonkin tosielämän keskelle eksyneen Marvel -leffan valtavan erikoisefektin. Ja tietenkin ne kasinot olivat sellaista valomerta ja kolketta, että peliongelmaiset olisivat heti hukassa. Kaupunki oli poikkeuksellisen kävely-ystävällinen, sillä siellä liikkuu hulluna turisteja kuuden kilometrin mittaisella keskuskadulla. Totta kai kaikenmaailman kaupustelijoita pyörii kaduilla ja jouduin sellaiseen ikävään huijaukseen, jossa iso tummaihoinen mies kavereineen tunkee cd-levyä käteeni ja kysyy nimeäni kirjoittaakseen sen levyn päälle. Sitten pyydetään lahjoitusta ja napataan satanen, joka rikotaan niin että itselle jää 20 dollaria käteen. Väitetään että menee jonkun syöpähoitoihin, mutta vitut. Kieltämättä tuo tilanne tuli niin puskista ja ahdisti, kun blokataan kulku ja sitten raivostuttaa, kun olin päättänyt elää mahdollisimman säästeliäästi reissussa. Näitä tapahtuu maailmalla, joten pidä reagoida mihinkään ja olla kädet vapaana.



Kävin myös Kauhukeittiössä ja myös yllättäen Panttilainaamon ohjelman Pawn Stars oli lähellä hotelliani, jossa näin Rick Harrisonin pyörähtävän tiskin takana. Las Vegasissa ekaa kertaa ikinä pistin myös oman taidemyyntipisteen kadulle pystyyn ja kokeilin myydä maalauksiani pois. Ihmisiä kyllä pysähtyi ja huomasin hauskasti että muut kaupustelijat jättävät heti rauhaan, jos itse olet kaupustelija, joka liikkuu kansio ja kynä kädessä. Yksi vanhempi mieshenkilö otti käyntikorttini ja lähettikin myöhemmin sähköpostia minulle tässä, että tilaisi pari teosta. Joskaan ei ole nyt vastannut minun viestiini.


Mutta jos jotakin huonoa täytyy sanoa, niin ilmasto oli kuivan viileä ja minulla oli koko ajan kuiva kurkku ja yskä. Myös puhelimeni meni mykäksi, enkä voinut soittaa vanhemmille kotiin. Onneksi wifi-yhteydellä sitten siskolle ilmoitin, että soittaa heille kaiken olevan minulla hyvin. En tiedä johtuuko puhelinverkon täydellinen mykkyys sitten siitä kun Vegas on keskellä aavikkoa, sillä heti Los Angelesiin saapuessa pystyin soittamaan kotiin ja vastaanottamaan puheluita. Mene ja tiedä.


Los Angelesissa majoittauduin kolmeen eri kohteeseen, sillä kaupunki on niin laaja. Ensin olin Beverly Hillsissä huoneistossa, joka ei loppujen lopuksi ollut aivan niin hieno kuin netin kuvissa. Huone oli kylmä eikä siellä mikään lämmitys toiminut, ärsytti kun omistaja ei uskonut tippaakaan ettei seinän lämpösäädin oikeasti vaikuta yhtikäs mihinkään. Losissa oli karmea todellisuus nähdä Lasia enemmän kodittomia. Itse Hollywood on asunnottomien paikka ja siellä näin kun mies huutaa keskellä katua aivan kamapäissään ja eräs tappeli oman peittonsa kanssa pyörien kuin raivohullu. On todella räikeää että samaan aikaan Tom Cruiset ja Margot Robbiet kulkee viiden tähden ravintoloihin limusiineilla, kun päihdeongelmaisia kodittomia pyörii sivulla. Kävin myös tähtien hautausmaalla, Forest Lawnissa, joka oli hämmentävän satumainen kokemus. Tuhansia muistolaattoja joka puolella, peuroja siellä ja täällä sekä ikuinen kesä. Tuntui kuin menisi pelissä alueelle, jossa vaihtuu vuodenaika ja fiilis heti portista sisään astuessa.



Los Angelesissa yritin kivuta sinne Hollywood -kyltille lukitun portin kautta, mutta kiipeäminen märkää kivikkoista polkua myöten osoittautui niin raskaaksi ja vaaralliseksi, että oli pakko kääntyä takaisin puolivälin paikkeilla. Kiitin suorastaan jumalaa että selvisin jalkaani nyrjäyttämättä pois sieltä, sillä minulla oli kaikkea muuta kuin soveltuvat varusteet liikkumiseen. Sääntö numero 1. Älä ikinä telo itseäsi ulkomailla, anna järjen voittaa. Minulla olisi ollut mahdollisuus käydä Warner Brosin studiolla, mutta tyydyin vain sivusta katselemaan tätä valtavaa tehdasta rakennuksineen ja sitä kuuluisaa vesitornia.



Viimeiset päivät vietin Santa Monicassa ja ranta ei todellakaan voittanut Miamia. Oli mukavaa vain kävellä, syödä hotellissa hampurilaisia ja katsella koneella Tubea. Loppujen lopuksi maailmalla on ihan parasta ne samat asiat kuin täällä kotonakin: piirtäminen ja typerien Tube-videoiden katselu samalla suklaata mässyttäen. Minä teen omannäköisiä reissuja, jossa ei biletetä, ihmetellään ja käydään parissa tapahtumassa ja koitetaan säästää rahaa, sillä sitä menee helposti paljon. Lopulta jopa siitä huijauksesta huolimatta sain dollareita yli 200 edestä vaihdettua Suomessa euroiksi.


Paljon muutakin pientä sattui, mutta olen niistä instassa jakanut tarinoissa. Maailmalla ollessa näkee asioita, joita ei muuten tajuaisi ja sitä ei tiedä ennen kuin matkustaa paikan päälle millainen fiilis mistäkin kaupungista jää. Yllättäen Las Vegas oli minulle kaikkea muuta kuin pinnallinen, syntinen kaupunki, näin siellä paljon inhimillisyyttä ja ihmiset olivat välittömämpiä kuin LA:ssa.



Tähän samaan viestiin nyt vielä lisättäkööt, että ehkä jet lagista ja muutamista vitutuksen aiheista johtuen sai sitten Joni Ahonenkin viimein aikaiseksi kirjoittaa tulenkäryiset viestit niitä muutamaa ihmistä kohtaa, jotka ovat aikoinaan minua verisesti loukanneet. Ei siihen mennytkään kuin 8 vuotta saada oma sanainen arkku auki sähköpostitse. En ole ikinä uskaltanut olla suora ja ilkeä kellekään, aina pelännyt seuraamuksia ja koittanut olla se fiksu ja kiltti, joka ei riehaannu. Mutta kun paskat muistot painaa vuodesta toiseen sydämen ja mielen päällä, ajattelin että ei nyt saatana näin voi enää jatkua. Halusin tietää mitä tapahtuu, kun suoltaa sen kaiken paskan ulos voimalla. Ne viestit olivat sata kertaa potenssiin Silencen raivokkaat leffa-arvostelut, joten siitä voi päätellä, että toivottavasti eivät päädy muiden nähtäväksi. Helpotti, mutta nukkua en ole kyennyt kahteen yöhön. Olen ylpeä että viimein uskalsin. Aika näyttää kevenikö olo oikeasti. Ainakin nyt on ihan hyvä olo ja tuli tunne, että tein selväksi kantani. Toki tavalla, joka soti omaa moraalikoodistoa vastaan, mutta koen oikeutetusti olla julma julmille. En minä tyhjästä kuitenkaan suutu, etenkään tällä tavoin.


Huh, kukahan tähänkin asti jaksoi oikeasti lukea?

[Silence]

Tulipa tässä käytyä Los Angelesissa ja Las Vegasissa kahden viikon reissussa.

Oho, olipas mukavan leppoinen lomakertomus. Kiva oli lukea. Yllättävää että varsinkin Las Vegas oli se mukavempi paikka, kun itselleni se on aina ollut "se" bilepaikka mikä ei hirveästi innosta. Nuorempana (about 10-12v sitten) suunnittelin Los Angelesiin/San Franciscoon parin viikon matkaa mutta ei siitä tullut suunnittelua enemmän mitään. Varsinkin jenkkien kansallispuistoja olen aina halunnut päästä kokemaan.
Nykyään ei amerikka vain jaksa enää kiinnostaa ja on tullut nähtyä niin paljon videoita jenkkipoliisien amatöörimäisistä väärinkäytöksistä että pelkään joutuvani pidätetyksi vain siitä jos paikallinen poliisi näkisi minut istumassa ulkona penkillä kirja kädessä (niinkuin itselläni on usein tapana tehdä matkoilla).

Huh, kukahan tähänkin asti jaksoi oikeasti lukea?

Mie!


Omia seikkailuitani:
Olen viimeisen puolentoista kuukauden aikana meinannut jäädä auton alle kolmesti täsmälleen samalla tavalla jalankulkijoille tarkoitetuissa ylityspaikoissa. Viimeksi eilen.
Autoilijoilla tuntuu olevan outo tapa kiihdyttää saapuessaan jalankulkijoiden ylityspaikoille, vaikka näkyvyyttä mahdollisiin ylittäjiin ei olisikaan.

Eilen olin juuri ylittämässä katua risteyksessä (ei liikennevaloja kyseisessä kohdassa), samaan aikaan tietä oli saapunut ylittämään pikkulapsinen perhe, mutta huomasin silmäkulmasta kuinka nämä jäivät odottamaan pikkulapsensa takia seuraavaa vuoroa ylittää tie. Mutta itse olin jo ylittämässä askeleen verran niin jatkoin ja koska tie oli hieman jäinen niin ylitin hieman varovaisesti kohtaa kun kuulin auton saapuvan risteykseen. Vilkaisin autoa jonka oletin hidastavan kun itse olin keskellä tietä. Sisällä kuski sen sijaan tuntui vain tuijottavan tien reunassa olevaa perhettä joka oli pysähtynyt odottamaan seuraavaa ylitysvuoroa, eikä kuljettaja katsonut ollenkaan minua edessään (KESKELLÄ TIETÄ) vaan alkoi kiihdyttää kovempaa. Oli sellainen klassinen Max Paynen puolen sekunnin hetki kun aika tuntui kestävän useita sekuntteja kun tajusin että jään ihankohta aikuisen oikeasti auton alle. Vaikka tie oli liukas niin onnistuin tekemään pienen liikkeen taaksepäin kaatumatta ja auto ajoi aivan edestäni ohi, peilin osuen käsivarteeni (peili vääntyi osumisesta vähän) ja nuori kuljettaja kurvasi paikalta pois. Takana olleen perheen mies (tai olikohan nainen) kysyi että olenko kunnossa ja viittosin vain "ok" kun oli samaan aikaan sekava olo monesta syystä ja en tiennyt että olinko raivoissani, kauhuissani, helpottunut tai jotain. Noh osui käsivarteen mutta ei sattunut joten whatever... Olisipa osunut tappavasti niin olisi loppunut tämä paska mitä kutsutaan elämäksi.

Ja kuten sanoin, tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Joulukuussa tämä täsmälleen sama tapahtui minulle kahteen otteeseen samana päivänä kun olin käymässä Finnkinolla ostamassa lippua Miyazakin Laputaan. Ensimmäinen näistä oli samanlainen kuin eilinenkin mutta onneksi en ollut niin pitkällä vielä ylittämässä kuin eilen. Auto kuului lisäävän vauhtia mutta ylityspaikan vieressä parkissa oli pakettiauto eikä näkyvyyttä paikalle olleeseen kaahausautoon ollut minulla, eikä tämän kuski nähnyt myöskään ylityspaikkaan kunnolla. Auto kuljettaja ilmeisesti lisäsi ylityskohdassa vauhtia ehtiäkseen seuraavaan risteykseen nopeammin ennen kuin valo siellä vaihtui punaiseksi eikä yhtään huomioinut että keskustassa saattaa joku jalankulkija ylittää juuri suojatietä. Oh well. Onneksi liikuin sen verran rauhallisesti ja kuulin kaahauksen pakettiauton takaa että ehdin hidastaa tarpeeksi että auto singahti vain naamani edestä suojatien yli. Jos minulla olisi ollut kuulokkeet korvissa tai jos ympäristössä olisi ollut kovempi melu, olisin hyvinkin saattanut saada iloisen lentomatkan suojatieltä lähemmäs seuraavaa risteystä...

Toinen kerta samana päivänä oli ehkä 10 minuuttia myöhemmin kun olin lähestymässä kotiani ja kävelin kerrostalojen edestä jalankäytävää pitkin ja saavuin kohdalle missä vieressä kulkevan autotien vieressä olevien autojen autoparkit loppuvat ja avautuu pieni aukko mistä pääkadulta autot voivat ajaa kerrostalon takapihan autopaikoille. Päätieltä kaahasi neljän-viiden ruuhkasta henkilöauto jalkakäytävän yli JUURI kun olin ylittämässä sitä, kiihdyttäen, aivan kuten kahdessa edellisessäkin tarinassa kuin päästäkseen mahdollisimman nopeasti jalkakäytäväkohdan yli pihan puolelle ja homma meni aivan kuten eilenkin: Auto ajoi aivan naamani edestä, kyljen hangatessa takkiani vasten ja TAAS auton peili osui käteeni (ei yhtä pahasti kuin eilen). Siis oikeasti mitä helvettiä tämä on että kuuluu kiihdyttää jalankulkijoiden kohdassa vaikka näkyvyys huono? Edes pimeyteen ei voi vedota kun jokainen näitä tapahtui joko valoisaan aikaan tai valaistussa kohdassa ja pimeän aikana minulla oli heijastinnarut molemmissa hihoissa.
Olin jotenkin niin helvetin hämmentynyt tästä että katsoin vain aivan saatanan vihaisena ja epäuskoisena autoa kohti joka teki jalkakäytävän ylitettyään (no kiva että pysähtyi edes sen jälkeen) äkkipysähdyksen ja jatkoin matkaani. Naiskuski nousi autosta ja alkoi huutaa jotain perääni mutta en enää kuullut että pyysikö anteeksi vain raivosiko minulle kun vain vitutti niin paljon kun olin meinannut 10 minuutin sisällä jäädä kahdesti auton alle jalankulkijoiden kävelypaikalla. Siis ei jumalauta...

[Joni Ahonen]

Tulipa tässä käytyä Los Angelesissa ja Las Vegasissa kahden viikon reissussa.

Oho, olipas mukavan leppoinen lomakertomus. Kiva oli lukea. Yllättävää että varsinkin Las Vegas oli se mukavempi paikka, kun itselleni se on aina ollut "se" bilepaikka mikä ei hirveästi innosta. Nuorempana (about 10-12v sitten) suunnittelin Los Angelesiin/San Franciscoon parin viikon matkaa mutta ei siitä tullut suunnittelua enemmän mitään. Varsinkin jenkkien kansallispuistoja olen aina halunnut päästä kokemaan.
Nykyään ei amerikka vain jaksa enää kiinnostaa ja on tullut nähtyä niin paljon videoita jenkkipoliisien amatöörimäisistä väärinkäytöksistä että pelkään joutuvani pidätetyksi vain siitä jos paikallinen poliisi näkisi minut istumassa ulkona penkillä kirja kädessä (niinkuin itselläni on usein tapana tehdä matkoilla).

Poliiseja enemmän nuo kaupustelijat ja kodittomat huumehörhöt aiheuttavat ongelmia. Santa Monicassa poliisiauto kurvasi suojatiellä eteeni vähän ikävästi, kun jahtasivat vapaana olevaa koiraa, joka hyökkäsi toisten ihmisten koirien kimppuun. Hetken aikaa siinä pohdin, että nyt joudun kohta itse poseen, kun jouduin poliisiauton kiertämään suojatien ulkopuolelta, samalla kaikkien muiden odottavan nätisti kadulla tilanteen loppumista. Viimeisenä iltana Santa Monicassa rannalla kävellessäni kolmen tummaihoisen nuoren miehen kopla yritti kovasti pysäyttää puhutellakseen minulle, vaikka selvästi näkivät että olin omissa maailmoissani nappikuulokkeet korvissani ja puhuin ääneen itsekseni. Huitaisin vain heille kättäni merkiksi ettei kiinnosta/ole aikaa ja otin ripeämpiä askeleita pois tilanteesta. Alkoi heti ahdistamaan ja ärsyttämään se että mitä helvetin tärkeää asiaa niilläkin mukamas olisi kuin joko rahan nyhtääminen tai ryöstäminen? Ei Suomessa kukaan pysäyttele kadulla, myyjätkin tajuavat pienestä vihjeestä jättää rauhaan.


Omalla kohdalla matkalla tuli käytyä lisäksi treffeillä niin speed datingissa kuin sitten yksittäisillä, joista pikadeitit oli ihan hauska kokemus ja yllättävän hyvin juttu luisti, vaikka rallienglannilla mentiinkin. Niillä myöhemmillä treffeillä meni sitten totaallisesti hermot naiseen (en tiedä onko tällä väliä, mutta kyseessä oli musta neito siis) jonka kanssa syötiin italialaisessa paikassa, jossa luonnollisesti tarjosin. Hän ilmoitti että joutuu ruuan jälkeen menemään työhaastatteluun, mutta palaa parin tunnin päästä. Olin että joo, totta kai hoidat haastiksen pois alta, odottelin kaupungilla vapaasti siinä kävellen. Yritin mennä takaisin hotellille, mutta eksyin ja huomasin että pakko kääntyä pikaisesti takaisin, jotta en myöhästy uudelleen näkemisestä. Siinä sitten kadulla odottaessani häntä hän kurvaa autolla viereeni ja ilmoittaa että hänellä on vatsa kipeä ja kuulemma luottokortti ei kelpaa apteekissa. Kyseli onko minulla depit-korttia, jotta voisin ostaa tämän 15 dollarin lääkkeen. Siinä vaiheessa mulla leikkas kiinni. Valehtelin ettei korttia ole ja näytin lompakkoani osoittaakseni puhuakseni totta (kortti oli poikkeuksellisesti puhelimeni suojakotelon taskussa) ja siinä sitten typeränä kadulla pää hänen autonsa sisäpuolella hetki äimisteltiin mitä tehdään, kunnes vain hymyillen totesin, että ehkä on aika sanoa goodbye sitten. Nainen oli vain että "okay", ja kurvasi pois. Olin aika tuohtunut, kun tunsin oloni siinä kadulla seistessä ja kiirehtiessä niin typeräksi. Kuka ihme kehtaa ensitreffeillä kysyä toista ostamaan lääkkeitä?! Ja vieläpä ulkomailla. Tuntui niin ärsyttävältä vaan taas palata kävelemään takaisin hotelliin, jonka suunnilta olin juuri palannut aivan turhaan. Hotellilla pistin vielä viestiä tälle naiselle, kiitin illallisseurasta ja toivotin että vatsa voisi paremmin. Ei vastannut mitään. Arvasin sen ja voin jo kuulla kun kertonut kaikille miten sydämetön paska se suomalainen olikaan, kun ei suostunut lääkkeitä ostamaan ja tuhlaamaan häneen enempää rahaa.

Luulen että tämä kokemus oli se kokemus, joka katkaisi kamelin selän ja sai kotiin palattua minut kirjoittamaan ne helvetin viestit menneisyyden ihmisille. Aarrgh!! Jokin tarkoitus kai tälläkin sitten oli.

Siis ei jumalauta...

Nimenomaan!

[Joni Ahonen]

Ei mitään uutta kuulu arkeen, mitä nyt asioiden reflektointia mukava harrastaa ja uppailla tänne päiväkirjamaisesti kuin te-toimiston tädille tilannettaan avaten. Töitä ei ole toistaiseksi löytynyt, kuten vähän ounastelinkin kestävän viime vuoden puolella. Vaikka tässä asunnolla makoilessa ja pitkään aamuisin nukkuessa sitä ehtii mieliin hiipimään ajatus kuin ulkopuolisilta ihmisiltä konsanaan, että pallo tuolla miehellä hukassa, ja eihän tilanne tietenkään ole se optimaallisin, niin en tästä mitään ikävää toimettomuutta ole kokenut. Ihan levolla tilanteeni olen ottanut ja hakenut toki töitä koko ajan ja pitänyt paljon yhteyttä eri elämäntilanteissa oleviin henkilöihin, joidenka ansiosta saa vähän näkökulmaa siihen esimerkiksi olisiko perhe-elämä tai mikään muu erilainen elämä minulle oikeasti sopiva tällä hetkellä.

Nyt jos milloin viime vuonna fiksusti säästetyt rahat tuovat suuren suurta helpotusta elämään, kun hakemukset junnaavat työttömyyskassalla toista kuukautta. Ei ole stressiä ja onneksi samalla tuntuu aina mystisesti ilmaantuvan tilaustöitä, joista olen todella kiitollinen. Muilla ihmisillä tuntuu olevan paljon suuria juttuja, mutta kateutta en tunne, sillä jos mitenkään kykenee näkemään todellista itseään/stressinsietokykyään siinä, on helpompi elää omaa elämäänsä. Jotkuthan saattavat kadehtia juuri sinua ja onhan tässä itsellä tällä hetkellä kaikki tavallaan unelma helposti. Riittäisi vain että saisi pian jonkin tarkoituksen, joka innostaa pyrkimään eteenpäin. Ehkäpä yksi hotellinäyttely ja pakkotyöskentely sen parissa tuo sitä tässä keväällä ja toivottavasti jokin tunne siitä, että voi olla hyödyksi ja tärkeä elementti. Vielä toistaiseksi tämä helppo tilanne ja kelluminen ei minua haittaa juuri nyt. Eiköhän tässä tule positiivisia muutoksia.

[Joni Ahonen]

Ei mitään uutta kuulu arkeen...Eiköhän tässä tule positiivisia muutoksia.

Mukava kirjoittaa tänne nyt että töitä löytyi ja ovat sujuneet mukavasti. Positiivista että ihan kokonaan uutta hommaa ja lähellä asuntoa. Alustavasti elokuun loppuun, mutta jos viihdyn ja jatkomahdollisuutta esitetään, olen päättänyt pysyä niin kauan aikaa kunnes löytyy taas uusia hommia, etenkin jos mahdollisesti luovalta puolelta. Näin alkuun ei kovin stressaavalta vaikuta ja työvuorot ovat vain aamuisin eikä luojan kiitos ole yövuoroja. Rahaa alkaa tulemaan säännöllisemmin ja voi pistää taas säästöön sukanvarteen joka kuukausi.


Muutenkin hyvä fiilis ja minua eivät nämä takatalvet haittaa ollenkaan. Tulee suorastaan jouluinen olo näistä, kun pääsee ulos valkoiseen kiprakkaan säähän. Koin todella nostalgisen fiiliksen jo niinkin tuoreesta muistosta kuin viime joulukuulta, kun työpaikalla radiossa alkoi soimaan Ylivoimainen -biisi, joka soi kuntosalilla ja edellisessä työpaikassa erityisen usein joulukuussa samalla kun katselin ikkunasta taivaalta satelevaa lunta. Kappale suorastaan ärsytti silloin, mutta nyt 4 kuukauden tauon jälkeen sen soiminen jälleen talven ollessa täällä sai minut tuntemaan sen ihanan "oi niitä aikoja" -fiiliksen. Hauskaa että nostalgiaa voi kokea muustakin kuin yli 100 vuoden takaisista jutuista.


Näin menee ja Vice Cityä on mahtavaa pelata. Olo kuin vuonna 2002 tai sitä kauempana menneessä, kun katselen joka ilta Beverly Hillsiä ja piirtelen innokkaasti omia juttuja hyvällä mielellä.