Mitä kuuluu?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 09.08.2014 19:42

Mitäs tässä. Hieman ylä- ja alamäkeä ollaan menty viimeiset kaksi viikkoa, lähinnä alamäkeä. Suunnittelin kaksi viikkoa kesän ekaa mökkireissua tälle viikonlopulle, mutta huomenna juuri ennen junaan astumista ajattelin, että ei jaksa ja tulinkin kotiin. Viime viikko oli intissä yhtä stressihelvettiä niin oli pakko päästä kotiin rauhoittumaan yksin vaikka perheenkin seura olisi varmasti tehnyt ihan hyvää.

Mutta joo, tänään piti käydä stadissa ostamassa uusi kännykän laturi, kun vanha päätti hajota viime viikolla. Kävin samalla katsomassa Hayao Miyazakin uusimman ja näillä näkymin viimeisen leffan, "Tuuli nousee". Oli hieman wtf-fiilis, kun leffateatterista ulos tullessa kolme tyyliin samanikäistä tytyä tuli kysymään 50 senttiä, että pääsisivät kotiin. Mitenköhän he ajattelivat 50 sentillä päästä kotiin?

Nyt kotona ja huomenna takaisin kassulle. Vielä 39 päivää pitäisi jaksaa ja sitten koittaa kauan odotettu vapaus.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 11.08.2014 16:28

Tuntuu, että helteet ovat lamauttaneet meitsin täysin. Päivät kuluvat kirjoja lukiessa tuulettimen alla, kun ei muuta jaksa tehdä. Onneksi kohta alkaa AMK ja loppuu tämä tällainen jonninjoutava lojuminen.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 13.08.2014 17:27

Kotona saatiin peltotyöt päätökseen, eli enää ei tarvitse hangon kanssa heilua tulikuumassa hallissa. Jostain syystä minulla nyt ollut pari päivää vähän kipeä ja tunkkainen olo, joka on vähän ärsyttänyt ja latistanut motivaatiota piirrellä.

Vähän kipeästä olosta huolimatta kävin tänään pyöräilemässä 50 kilometrin lenkin ja loppumatkan huvitin itseäni pohdiskelemalla minkälaista elämäni olisi nyt, jos en olisi saanutkaan taannoin pakkeja eräältä naiselta, ja olisimme päätyneet yhteen. Lopputulos tässä ajatusleikissäni oli se, että eläisin nyt köyhempää elämää, enkä varmasti olisi koskaan alkanut sekoilemaan mekko päällä, pitänyt Savonlinnassa taidenäyttelyäni ja olisi nyt lähdössä vuodeksi vaihto-opiskelemaan. Varmasti olisin välillä ollut onneni kukkuloilla ja oppinut tuntemaan itseni paremmin toisen ihmisen kautta, mutta loppupeleissä olisin onnettomampi, koska varmasti oltaisiin erottu katkerasti, josta toipuminen veisi pari vuotta. Kun sain ajatusleikkini päätökseen, huokaisin helpotuksesta ja hymyilin nykyiselle tilanteelleni. Kiitos jälleen mielikuvitus. :)

EDIT: Kehno olo johtuu 3 kuukautta ja päivän vanhasta jauhelihasta, josta tein pizzaa kotona. Hikoilen ja näen sekavia unia keskellä päivääkin. Toivottavasti olo tästä parantuu... :?
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 17.08.2014 10:17

Niin hyvää ginestä. Perjantaina vala ja kotiin nukkumaan.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 17.08.2014 17:39

Hyvää kuuluu.

Meni häiden jatkojen jatkot clubilla niin railakkaasti et tuli kadotettua kännykkä, avaimet, kravatti ja puvuntakki. Sentään löyty puvuntakki jälkeenpäin kun soitin paikan respaan. Mutta sentään kaikki häistä on muistissa puheita ja tansseja myöten, joten ei ihan hukkaan nuokaan juhlat menneet. Sen siitä saa kun kaikki juomat ovat ilmaisia clubia myöten, ei jeesus mitä perseilyä :lol:

Mutta nyt on phoenix linnun lailla uudelleensyntyminen koettu ja opittukkin jotain sen vaikeimman kautta + taskussa uus puhelin, avaimet ja elämä jatkuu.


PS. Ilman tupakkaa jo 3 kuukautta ilman yhtäkään repsahdusta tai muuta korviketta, sairasta :D Se oli siinä.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 17.08.2014 19:06

Beksiii kirjoitti:Mutta nyt on phoenix linnun lailla uudelleensyntyminen koettu

Tarkoitit kai Feelix linnun lailla?

Beksiii kirjoitti:PS. Ilman tupakkaa jo 3 kuukautta ilman yhtäkään repsahdusta tai muuta korviketta, sairasta :D Se oli siinä.

Miten teitte sen? Itse kiemurtelen tuskanhiessä jo yhden päivän lakon jälkeen. Vaikka käyttäisinkin kaikkia maailman korvikkeita.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 17.08.2014 19:27

typewriter kirjoitti:Miten teitte sen? Itse kiemurtelen tuskanhiessä jo yhden päivän lakon jälkeen. Vaikka käyttäisinkin kaikkia maailman korvikkeita.
Päätin olla polttamatta, jotenkin liian ärsyttävän yksinkertainen selitys :) En suunnitellut lopettamista, jotenkin vaan päätin siitä ja heitin avaamattoman askin kaverille lausein ''ota tosta, en jaksa enään''.

Yksinkertaisesti kyllästyin olla niin helvetin koukussa tohon tapaan. Ärsytti niin hemmetisti miten se kontrolloi elämääni.

Kannattaa taistella, se on sen arvoista jälkeenpäin kun alkaa elintoiminnot palautumaan normaaliksi aistien lisäksi. Energiaa elimistössä pienen ydinreaktorin verran.

Tykkäsin tupakoivanakin käydä lenkillä ja pitää huolta kunnosta, mutta nyt kun laittaa lenkkarit jalkaan on olo ku flashillä ja maantiekiitäjällä yhteensä.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kaya » 18.08.2014 10:25

Tänään alkoi sitten ensimmäinen ja (toivottavasti) viimeinen tupakkalakko. Noin kymmenen vuotta on tullut poltettua epäsäännöllisen säännöllisesti ja sen jälkeen hyvinkin säännöllisesti, noin kymmenen tupakkaa päivään. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Sähkötupakka on hankittu ja siihen jotain nikotiinitonta ja supermietoa nestettä, varmuuden vuoksi siis. Saa nähdä tuleeko noita ruvettua käyttämään. Tarkotus ainakin oli että noilla pääsisi mahdollisten niksojen yli ja sitten voisi tuonkin lopettaa. Tapapolttaja kun olen, niin varmaan pärjään hyvinkin ilman nikotiinia. Unohtuu helposti se tupakointi jos on muuta tekemistä eikä mitään niksoja ole tullut, vaikka polttaisin aamutupakan vasta esim kuusi tuntia heräämisen jälkeen. Tai mistäpä sitä tietää vielä etukäteen. Oisko kellään vinkkejä pahan hetken varalle, mitä te teette jos vituttaa ja ärsyttää ja tekisi mieli mennä tupakalle?
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 18.08.2014 15:03

Kaya kirjoitti:Tai mistäpä sitä tietää vielä etukäteen. Oisko kellään vinkkejä pahan hetken varalle, mitä te teette jos vituttaa ja ärsyttää ja tekisi mieli mennä tupakalle?

Vedä pähkinöitä, koska siinä on samanlainen liike kuin tupakoidessa (käsi menee suulle, tulee nopeasti pois). Myös veden runsas juonti auttaa niksoihin ja kahvia kannattaa vältellä (ainakin itsellä kahvi herättää tupakkamörön). Mutta aika tapauskohtaisia nämä tällaiset ovat, mikä tehoaa ja mikä ei.

Haluaisin itse lopettaa tupakoinnin ja siirtyä nikotiinipurkan/inhalaattorin maailmaan, mutta rahatilanne ei kestä Nicoretten jutkuhintoja. Sähkörööki ei vain toimi minulla.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 18.08.2014 17:08

Kaya kirjoitti: Oisko kellään vinkkejä pahan hetken varalle, mitä te teette jos vituttaa ja ärsyttää ja tekisi mieli mennä tupakalle?
Ota salmiakkipastilli tai mene lenkille. Itse suoritin alussa molemmat toimenpiteet. Eno lopetti 35v jälkeen sisuilla ja on insinööri raksalla :mrgreen: Ihan tajuton äijä.

Paras ja nopein tapa päästä kuitenkin eroon tosta skeidasta on jättää kokonaan sähkötupakat, nicoretet ja muut nuuskat kaupan hyllylle ja rikkoa jokainen pienikin riippuvuuden side. Se palkitsee yllättävän nopeasti, uskokaa pois. Ei se lopettamisen tuska kauaan kestä.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Wagner` » 19.08.2014 07:49

Se olis nyt kolmas yö putkeen kun yöunet jäänyt surullisen vähäisiksi. Herään 3h nukkumisen jälkeen eikä vain enää saa unta sen jälkeen. Ei kuitenkaan väsytä yhtään tai ole vittuuntunut olo. Ainoastaan se vituttaa kun miettii että miksi noin vähän saa vain unta.

Löysinpäs aarteita muistitikun uumenista, nimittäin minun ja kaverini ikivanhoja guitar pro 4 tabulatuureja. Vanhimmat vuoden 2005 kesältä. Kyllä haikean nostalginen fiilis näitä kuunnellessa. Ennen kaikkea sai revetä huolella aloittelijan tosissaan väännetyille biiseille, mutta on oikeastaan mielenkiintoista samalla tsekata sävellystaipaleen kehityskaarta. Harmi vain että vuoden 2008 jälkeen ei enää kauheasti ole tabulatuureja säilötty. Pari tabua vuosilta 2009 sekä 2010 ja vielä yksi vuodelta 2011. Harmittaa tosin sekin kun satoja omia tabuja meni aikoinaan hukkaan, kun en tajunnut ottaa vanhan koneen kiintolevyltä niitä talteen kun vedin sen sileäksi.

Löytyi samalla minun ja nyk puolisoni ensimmäisiä mese keskusteluja vuoden 2006 keväältä. Niitä ei kärsinyt lukea pari riviä pidemmälle. Miksi edes olen säilönyt nämä :lol:
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kaya » 19.08.2014 09:42

Beksiii kirjoitti:Paras ja nopein tapa päästä kuitenkin eroon tosta skeidasta on jättää kokonaan sähkötupakat, nicoretet ja muut nuuskat kaupan hyllylle ja rikkoa jokainen pienikin riippuvuuden side. Se palkitsee yllättävän nopeasti, uskokaa pois. Ei se lopettamisen tuska kauaan kestä.


Muuten kyllä mutta avokki kun ei suostunut ollenkaan semmoiseen, joten molempien kompromissi oli tämä sähkötupakka. Eli näillä nyt mennään ja siirrytään heti miedompiin ja sitten voi lopettaa kokonaan. Purkat yms ei varmasti minulla toimisikaan. Eka päivä sujui yllättävän helposti, ei niin mitään niksoja. Tupakka yleisesti vaan pyöri mielessä normaalia enemmän.
Hyviä vinkkejä oli, ainakin noi salmiakkipastillit, niitä pitääkin ostaa ens kerran kaupasta. Pähkinöitä tms pitää varmaan kanssa hankkia pahan päivän varalle. Ja lenkkeillyt olen muutenkin aina ahkerasti että sen tiesinkin että toimii. Lenkin jälkeen ei tee koskaan mieli tupakkaa.Tuntuu kyllä että ihan shokissa olisi, miten kivuttomasti meni ensimmäinen tupakaton päivä vaikka oon kymmenen vuotta polttanu.. Jos oisi tämän tienny ennen niin olisi kyllä jo aikaa sitten loppunut se kähryytys.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 19.08.2014 10:22

Taas näitä vaateostoksia ja hemmetin farkkujen-tapaisten sovittamista, kuten miltei joka syksy. Mikähän miniperse tikku-ukko näiden housujen mallina oikein on toiminut, kun pitäisi öljytä itsensä jotta sisään mahtuu? Mikäli minun olisi pitänyt maksaa koko hoidosta, olisivat suurin osa rytkyistä jäänyt armotta kauppaan. Toivon toden teolla, että näiden uusien housujen jäykkyys häviäisi käytön myötä, koska pyörällä polkemisesta tulee muuten erittäin tuskallista.


Työttömänä on oltu jo siihen malliin, että päätin ihan piruuttani hakea johonkin työvoimakoulutukseen...ja pääsin kurssille ihan tuosta vaan! Noh, tiedossa on kaiketi sitten kolmen viikon verran diibadaabaa ja jotain työharjoittelun tapaista, mutta saanpahan kuitenkin enemmän päivärahaa kuin tavallisesti, vaikka töitä ei näidenkään jälkeen irtoaisi. Venäjän jatkokurssillekin tuli haettua, vaikka olen jo liki unohtanut kaiken mitä edellisellä kurssilla edes mainittiin. On se jokseenkin kummallista, että kun saan vihdoinkin piirtopöydän toimimaan kompuutterillani, tulee kohdalleni juuri jotain tämmöisiä koulutusosioita... Noh, pääsenpähän kuitenkin piirtelemään sitten kun sopiva tilaisuus tulee kohdille... vielä kun olisi oma kämppä, jossa saisi töhertää kaikessa rauhassa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 19.08.2014 11:40

Gigante kirjoitti:Taas näitä vaateostoksia ja hemmetin farkkujen-tapaisten sovittamista, kuten miltei joka syksy. Mikähän miniperse tikku-ukko näiden housujen mallina oikein on toiminut, kun pitäisi öljytä itsensä jotta sisään mahtuu?

Oletko ylipainoinen tai laihaläski? Jos olet, farkut ei imartele sua. Kaikille normaalivartaloisille (tyyppi C) löytyy kyllä enemmän istuvia farkkuja kuin on maailmassa aikaa niitä kaikkia sovittaa. Jo ihan sieltä Menkkahaukasta tai Dressmanniltakin.

Gigante kirjoitti:Mikäli minun olisi pitänyt maksaa koko hoidosta, olisivat suurin osa rytkyistä jäänyt armotta kauppaan.

Äitisikö osti? :mrgreen: Vitsi vitsi.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 22.08.2014 20:21

Taas yksi viiden päivä leiri takana. Oli ehkä suklaisin leiri tähän mennessä, mutta pitihän sekin pilata sillä, että lomille lähtö jääti puolitoista tuntia ja uusi joukkueenjohtaja on lähes yhtä ärsyttävä persoona kuin edeltäjänsä. Eipä tosin kovin moni varmaan voi sanoa heränneensä kello neljä perjantaiaamuna vyöryttämään kuusikerroksista varastorakennusta rynnäkkökivääreillä keskellä Helsingin keskustaa. Nyt hyvin ansaitut lomat maanantaihin asti. :D
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.08.2014 21:21

Gigante kirjoitti:Työttömänä on oltu jo siihen malliin, että päätin ihan piruuttani hakea johonkin työvoimakoulutukseen...ja pääsin kurssille ihan tuosta vaan! Noh, tiedossa on kaiketi sitten kolmen viikon verran diibadaabaa ja jotain työharjoittelun tapaista, mutta saanpahan kuitenkin enemmän päivärahaa kuin tavallisesti, vaikka töitä ei näidenkään jälkeen irtoaisi.


Parempi tuokin kuin jäädä työttömänä kotiin roikkumaan. Eihän sitä koskaan tiedä jos sinulla vaikka tärppäisikin töiden suhteen.


Viimeistä perjantaita vietän asunnollani. Tarkoitus olisi mennä yöllä Finnkinoon katsomaan keskinkertaiseksi parjattu Sin City 2. Tänään pyöräilin Pinsiössä verestämässä muistoja viime kesän työharjoittelujaksosta. Onnistuin nyt nähtävästi viimeinkin oikeasti rikkomaan vanhan digikamerani, kun pudotin sen muutamaan otteeseen maahan. Ei harmita, sillä kamera on ottanut kolhuja jo niin paljon vastaan, että oikeastaan olen ihmetellyt miksei se ole aiemmin mennyt mäsäksi.

Viimeiset päivät menee siivotessa ja yöt kaupungin katuvalojen loisteessa pyöräilessä, joka on mielettömän tunnelmallista touhua, etenkin kun kuuntelee samalla MP3-soittimesta inspiroivia biisejä. Suosittelen. ;)
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 23.08.2014 20:42

Ei jumalauta mikä yö. Menin ihan omin nokkineni paikalliseen baariin, siitä kahteen eri yökerhoon joiden väliä ravasin edestakaisin (koska lipulla/leimalla pääsi sisälle ja ulos miten lystäsi). No, olin siis autolla liikenteessä, enkä olutta ottanut. Mutta toimin kuskina eräille kavereilleni ja kun olin heittänyt nämä, eräs naispuolinen puolituttuni soitti ja pyysi heittämään muutaman kilometrin päähän. Vein tytön sitten hänen kämpilleen, ja tämä ei halunnut viettää yötä yksin. Koska kyseinen muija oli hieman tequilan vaikutuksen alaisena, en tehnyt yöllä/aamuyöllä mitään. Nukuttiin vain. Aamulle herään siihen, että tämä nuori nainen onkin alasti sängyssä ja riisunut meitsinkin alasti. Siinä sitten luonto hoiti hommat kaksi kertaa putkeen, ja sitten lähdin ajamaan takaisin kotiin.

Nyt olen koomannut/palautunut koko päivän vähillä unilla menneestä yöstä, enkä vieläkään voi uskoa, kuinka onnekas olin. No, Insa Allah ja sitä rataa. Jos Jumala suo. Nyt näköjään soi. Jo oli aikakin, saatana! :mrgreen:
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Wagner` » 25.08.2014 09:04

typewriter kirjoitti:Ei jumalauta mikä yö. Menin ihan omin nokkineni paikalliseen baariin, siitä kahteen eri yökerhoon joiden väliä ravasin edestakaisin (koska lipulla/leimalla pääsi sisälle ja ulos miten lystäsi). No, olin siis autolla liikenteessä, enkä olutta ottanut. Mutta toimin kuskina eräille kavereilleni ja kun olin heittänyt nämä, eräs naispuolinen puolituttuni soitti ja pyysi heittämään muutaman kilometrin päähän. Vein tytön sitten hänen kämpilleen, ja tämä ei halunnut viettää yötä yksin. Koska kyseinen muija oli hieman tequilan vaikutuksen alaisena, en tehnyt yöllä/aamuyöllä mitään. Nukuttiin vain. Aamulle herään siihen, että tämä nuori nainen onkin alasti sängyssä ja riisunut meitsinkin alasti. Siinä sitten luonto hoiti hommat kaksi kertaa putkeen, ja sitten lähdin ajamaan takaisin kotiin.

Nyt olen koomannut/palautunut koko päivän vähillä unilla menneestä yöstä, enkä vieläkään voi uskoa, kuinka onnekas olin. No, Insa Allah ja sitä rataa. Jos Jumala suo. Nyt näköjään soi. Jo oli aikakin, saatana! :mrgreen:


Meillähän on täällä ehta alfa herraspelimies 8-)
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Wagner` » 27.08.2014 12:43

Ilmeeni kun sain punkin pureman ja olen allerginen suurelle osalle antibioottikuureissa käytettäville lääkeaineille

Kuva

Oireet samat kuin borrelioosissa. Joten borrelioosi elä tule, elä.
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 27.08.2014 16:26

Wagner` kirjoitti:Ilmeeni kun sain punkin pureman ja olen allerginen suurelle osalle antibioottikuureissa käytettäville lääkeaineille


Oireet samat kuin borrelioosissa. Joten borrelioosi elä tule, elä.
Kuva
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 27.08.2014 20:30

AMK alkoi tänään, hieno paikka ja hienoja ihmisiä kanssaopiskelijoina/opettajina. Mutta tosi pieni mesta, meitsin linjallakin aloitti vain 40 tyyppiä. No, oppiipahan talon tavoilla nopeasti. Tuli taas kiskottua varmaan puolitoista askia tupakkaa tänään. Pitäis vähän hillitä tupakanhimoa jollain muulla.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 28.08.2014 17:02

Itsellä on ollut maanantaista asti villiä AMK-elämää ja eilen oli ekat ryyppäjäiset. Oli ihan tykit reivit ja tommoset on ihan paras tapa oppia tuntemaan ryhmäläisiä. Pari ekaa päivää olivat kylläkin tosi awkwardeja koko porukan suhteen, mutta tänään kaikkia yhdistävä tekijä (tunnetaan nimellä "vitullinen darra") niin johan alkoi porukalla juttu luistamaan ja ihan kun siinä ei olisi ollut vielä tarpeeksi sosialisoitumista, niin sitten oli vielä koko ryhmälle tarjolla 12 tehtävärastia joissa yhdessä piti koota porukan vaatteista helvetin pitkä jono. Eli siis jo neljäntenä amk-päivänä olen ollut koulussa ihan vitun jäätävässä rapulassa ja ollut jätkien kanssa koko luokan edessä pelkät bokserit jalassa. Overall-arvosana meiningille 5/5 ja hyvin mielin jatkamaan.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 29.08.2014 21:24

Kaksi kertaa olen jo failannut Niinisalon kuskien C- kortin Inssiajoissa ja tämä ketuttaa. Mutta vieläkin enemmän se fakta että minulla (kuten ei muillakaan rästiläisillä)ei ole koko viikolla ollut yhtään uusintaa. Maanantaina oli siis toinen yritykseni, mutta sen jälkeen ei mitään. Alikit kertoivat päivästä toiseen että "Heti kun tilaisuus tulee niin ilmotamme.". Parina päivänä olin Alikersantti oppilaiden ryhmässä liikkumassa, mutta muuten olen mädäntynyt tuvassani sillä välin kun muu jaokseni on joko suorittamassa ammattipätevyyttä tai ajoharjoituksissa Porissa, mikä vituttaa. Pientä lohtua tulee että minun lisäksi viidellä muullakin patterin jannulla on samat rästit, joten heidän kanssa on tullut tapettua aikaa lamelissa.

Ja tulipahan nähtyä Jarmo Kataja, Lamourettes ja Anna Abreu ihan livenä sotilaskodissa. Ottaen huomioon että show ei maksanut minulle mitään, olen ihan tyytyväinen että Tykkimiestoimikunta järjestää tällaista viihdettä armeijan harmaissa.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.09.2014 13:16

Ensi viikolla meikäläinen lähtee Englantiin. On oikeasti alkanut jännittämään aika paljon, kun kielitaito on perseestä, ei ole asuntoa, enkä ole ikinä matkustanut maailmalla yksin. Ennen matkaa olen joutunut ottamaan A- ja B-yhdistelmärokotteen, josta kolmas piikki on otettava Englannissa. Minulle ehdotettiin apteekissa, että ottaisin rokotteen mukaani, mutta se olisi suoranainen itsemurha, sillä varmasti tullitarkastuksessa luulisivat sitä joksikin huumeneulaksi. Mutta huolistani huolimatta olen todella innoissani tulevasta. En tiedä ketään joka olisi katunut vaihtoon lähtemistä.

Olen yrittänyt etsiä isäntäperhettä, jonneka voisin majoittua aluksi. Se olisi varmasti todella hyvä idea muutenkin, kun olisi lähellä ihmisiä, joilta voisi kysyä neuvoa ongelmiin. Ja muutenkin varmasti perheessä oppisi nopeasti puhumaan englantia sujuvasti sen sijaan että jäisi yksin jonnekin asuntoon pyörimään.

Yritän vielä nauttia viimeisestä viikostani täällä. :)
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 08.09.2014 16:28

Joni Ahonen kirjoitti:Ensi viikolla meikäläinen lähtee Englantiin. On oikeasti alkanut jännittämään aika paljon, kun kielitaito on perseestä, ei ole asuntoa, enkä ole ikinä matkustanut maailmalla yksin. Ennen matkaa olen joutunut ottamaan A- ja B-yhdistelmärokotteen, josta kolmas piikki on otettava Englannissa. Minulle ehdotettiin apteekissa, että ottaisin rokotteen mukaani, mutta se olisi suoranainen itsemurha, sillä varmasti tullitarkastuksessa luulisivat sitä joksikin huumeneulaksi. Mutta huolistani huolimatta olen todella innoissani tulevasta. En tiedä ketään joka olisi katunut vaihtoon lähtemistä.

Olen yrittänyt etsiä isäntäperhettä, jonneka voisin majoittua aluksi. Se olisi varmasti todella hyvä idea muutenkin, kun olisi lähellä ihmisiä, joilta voisi kysyä neuvoa ongelmiin. Ja muutenkin varmasti perheessä oppisi nopeasti puhumaan englantia sujuvasti sen sijaan että jäisi yksin jonnekin asuntoon pyörimään.

Yritän vielä nauttia viimeisestä viikostani täällä. :)


Sijaisperhe, siis ystävällinen sellainen, voisi olla ehkä paras vaihtoehto. Toivottavasti kaikki menee hyvin siellä Englannissa :) Nauti vielä ajastasi täällä!
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa