Mitä kuuluu?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 10.03.2014 13:30

Hunkster kirjoitti: Edelleen pelaan ressoja, kiskon hulluna bissee ja sillon tällöin astun kissanpaskaan, eli mikään ei oikeastaan ole muuttunu.

8-)
Itselläni hyvinkin sama linja. Viimeksi pari viikkoa sitten kun kiskoin olutta menin astumaan keskellä tietä möllöttävään kasaan koiranpaskaa, joka levisi farkkuihin asti. Kirosanatkin lensivät hyvin luotevasti tuttuun Beck's -tyyliin.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 11.03.2014 15:16

Tänään tuli tieto, että olen päässyt lävitse ekasta karsinnasta vaihto-opiskelujen suhteen. Nyt odotellaan lopullista tietoa sitten Sveitsistä, joka saattaa vierähtää kesäkuuhun asti. Jännittää saakutisti, mutta vielä ei pidä innostua, koska hakijoita on ympäri maailmaa tähän suosittuun taideyliopistoon.


Koulun animaatiokurssilla totesin aamulla, että haistatan paska TVPaint-ohjelmalle ja työstän animaation koneellani photarilla ja Final Cut Pro:lla. Eilen postissa saapui tilaamani musta seksikäs mekko, joka sopii just eikä melkein päälleni. Ainoastaan olkaimettomuus huolettaa, sillä asu meinaa pudota yltäni koko ajan. Tekotissitkin pitäisi saada muulla kuin maalarinteipillä kiinnitettyä rintaan.


Olen ollut vähän koomassa ja allapäin viime päivinä, mutta uutiset vaihto-opiskelusta ja tuon mekon saapuminen ovat nostaneet mielialaa. Ja tällä viikolla julkaistaan Dark Souls 2, joka tarkoittaa viikkoa ilman ruokaa! :mrgreen:

Kyllä elämä onkin ihanaa välillä!
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 11.03.2014 16:37

Joni Ahonen kirjoitti:Kyllä elämä onkin ihanaa välillä!
Muista vetää välillä pää täytee, et sä muuten oo mikään taiteilija.

Muutenkin alkoholismi ainoastaan tekee taiteilijan imagosta vakuuttavamman, joten suosittelen harkitsemaan.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 11.03.2014 18:45

Beksiii kirjoitti:Muista vetää välillä pää täytee, et sä muuten oo mikään taiteilija.

Muutenkin alkoholismi ainoastaan tekee taiteilijan imagosta vakuuttavamman, joten suosittelen harkitsemaan.

True dat. Punaviinin hajuinen henkäys ja intellektuelli huivi kietaistuna olkapäille ovat täydellisiä asusteita taiteilijoille (ainakin allekirjoittaneen kohdalla Linnoituksessa ja Taiteiden Yössä). :mrgreen:

----------

Hyvää kuuluu työttömän rotan arkeen. Päivät kuluvat salimakeilemalla kavereiden kanssa ja "vapaa-aika" piirtäen ja maalaten kuin viimeistä päivää. Aloitin nimittäin uuden sarjakuvaprojektin, koska sain Colliden valmiiksi hiljattain. En kestäisi eloa ilman piirtämistä. Kuva
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 11.03.2014 23:19

Paskaaks tässä. Eilen ja tänään 10 tuntia tetsausta, luultavasti vielä pienessä kuumeessa. Loppuviikon voisikin makoilla vapautustaistelijana.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 12.03.2014 11:46

Hittoakos tässä. Huomenna mentävä taas johonkin ryhmähaastatteluun, jonka onnistumista epäilen melkoisesti. Olisipa jo huominen, niin pääsisi tästäkin tuskallisesta odottelusta. Onneksi kuitenkin haastattelujen jälkeen pääsen noutamaan uuden pöytäkoneeni puodista.
Koska niin sanotusti "pingviini ja puutarhatonttu tulevat rikkomaan ikkunani", toivon hartaasti että koneen asennus sujuisi ilman sen kummempia ongelmia. Tiedossa kun mitä luultavammin olisi vielä paljon hienosäätöä sen suhteen. Mutta mikäli kaikki sujuu edes osittain suunnitellusti, hyvin monet stressitekijät tietokonetta koskien vähentyvät...tai ainakin tiivistyvät vain yhdeksi ainoaksi tekijäksi. Sittempä kelpaa piirrellä ja kokeilla pelitellä näitä hyllyni vanhempia pelejä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Beksiii » 12.03.2014 13:37

Gigante kirjoitti:Onneksi kuitenkin haastattelujen jälkeen pääsen noutamaan uuden pöytäkoneeni puodista.
Hardware-hiirenä pakko tietää minkälainen kone tulossa.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 15.03.2014 07:42

Tässäpä taasen, mutta tällä kertaa ei kuulu todellakaan mitään mukavaa. Ostamani kone kyllä pelittää, mutta asia ei koskekaan sitä.

On alkaneet nämä viime vuodet sakottaa sukua äidin puolelta: Ensin yksi eno menehtyy, toinen eno sai pahan verenvuodon ja nyt äidillä on todettu rintasyöpä. Ei mitään kovin kevyesti otettavia uutisia perheelle saati äidille, vaikka tämän sairauden tilasta ei vielä ole varmuutta. Giganttisen paljon voimia ja toivoa hänen hoidolleen :cry: .
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Pidgeon » 15.03.2014 11:57

Gigante kirjoitti:Tässäpä taasen, mutta tällä kertaa ei kuulu todellakaan mitään mukavaa. Ostamani kone kyllä pelittää, mutta asia ei koskekaan sitä.

On alkaneet nämä viime vuodet sakottaa sukua äidin puolelta: Ensin yksi eno menehtyy, toinen eno sai pahan verenvuodon ja nyt äidillä on todettu rintasyöpä. Ei mitään kovin kevyesti otettavia uutisia perheelle saati äidille, vaikka tämän sairauden tilasta ei vielä ole varmuutta. Giganttisen paljon voimia ja toivoa hänen hoidolleen :cry: .

Todella valitettava juttu. :( Todellakin paljon voimia sinne päin.

Itse joudun lähiakoina leikkaukseen, kun yksi viisaudenhammas on tehnyt sen verran pahaa jälkeä ja sitä ei voi vain repiä pois. On tässä jotain hyvääkin, sillä olen nyt panostanut suuhygieniaan entistä enemmän.
Pidgeon
 
Viestit: 55
Liittynyt: 28.02.2014 22:51

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 15.03.2014 14:54

Empä oo vähään aikaan täällä nyt kirjoitellut. Kiirettä pitää koulussa ja vapaalla. Koulussa pitää yrittää väsätä viimeisiä asioita kasaan sillä opinnot loppuvat virallisesti tältä keväältä ensiviikon jälkeen ja sitä ennen pitää hoitaa alta pois kolme tenttiä ja pari esseetä. Vapaalla taas aikaa vie häiden suunnittelu ja passin hankkiminen koska pitäisi lähteä huhtikuun lopussa Budapestiin. Kaiken tämän kruunaa liki viikon kestänyt pahoinvointi joka alkaa lopulta väistymään. Keli on hyvä sillä lumet eivät tänne ole vielä päässeet. Hyvä juttu että ne jumittuivat sinne etelä-Suomeen :D
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Zipuli » 15.03.2014 16:53

Mitäs tässä, parisen vuotta tässä on mennyt ilman opiskelupaikkaa. Viimeinen vuosi kun oli menossa datanomi tutkintoa tuli se lopetettua. Masennus ja kaikki siihen littyvät todella ihanat asiat iskivät ja on vaivannut nämä pari tylsähköä vuotta. Tuossa tuli noin vuosi sitten armeijassakin käytyä parisen päivää ennen kuin totesivat, että on vain parempi, että jättää koko homman väliin. Onneksi tuli saatua paikka Nuorten Työpajalta täälläpäin ja siellä sitten on viime vuosi mennyt aikalailla. Hommahan ei ole mitenkään mainio, mutta ainakin vihdoinkin saa jonkinlaista rahaa taskuun niin voi vihdoinkin ostella asioita joita ennen en pystynyt hommaamaan. Psykiatri ja sun muut tutkimus reissutkin tuli tehtyä pariin otteeseen. Ei niistä tosin paljoakaan hyötyä ollut.Toki tässä parin vuoden aikana on ollut hyviäkin asioita. On tullut moikattua monia netin puolelta olevia tuttuja pariin otteeseen ja niiden kanssa meno ollut suhtiinsa mukavaa.

Ja mitä nyky päiviin kuuluu? Noh, töitä tehdessä pajalla ja välillä jonkin verran yritystä masennuksen parantamiseen. En tiedä toimiiko sekään, mutta ainakin yritän. Pitäisi tässä vielä odotella kuukauden tai parin verran jos vaikka pääsisi edes jonkinlaiseen koulutukseen.

tl;dr: Masennus on perseestä.
Kuva

PSN: Yussyz
XBL: Zipuli
Steam: zipuli0/Yusaris
Avatar
Zipuli
 
Viestit: 34
Liittynyt: 15.03.2014 15:56
Paikkakunta: Turenki, Janakkala

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 15.03.2014 17:31

Gigante kirjoitti:On alkaneet nämä viime vuodet sakottaa sukua äidin puolelta: Ensin yksi eno menehtyy, toinen eno sai pahan verenvuodon ja nyt äidillä on todettu rintasyöpä. Ei mitään kovin kevyesti otettavia uutisia perheelle saati äidille, vaikka tämän sairauden tilasta ei vielä ole varmuutta. Giganttisen paljon voimia ja toivoa hänen hoidolleen :cry: .


Siskoni joutui viime vuonna käymään monissa tutkimuksissa, koska hänellä epäiltiin olevan rintasyöpä. Ei onneksi löytynyt mitään, mutta on sanomattakin selvää miten huolissaan kaikki olivat.
Voimia perheellesi.


Viikonloppua vietetään läppäri sylissä makeisia syöden. Tai ei onneksi ihan kokonaan, sillä piirtelin aamun, jonka aikana kuitenkin aloin pohtimaan, että olen typerä ja hidasälyinen raapustelija. Saatan tuhertaa yhtä kuvaa tuntikausia ja pyyhkiä pois tekemäni jutut ja aloittaa ne taas sitten alusta muutamalla pienellä säädöllä. Silti piirtäminen jaksaa aina huvittaa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kaya » 16.03.2014 10:47

Gigante kirjoitti:On alkaneet nämä viime vuodet sakottaa sukua äidin puolelta: Ensin yksi eno menehtyy, toinen eno sai pahan verenvuodon ja nyt äidillä on todettu rintasyöpä. Ei mitään kovin kevyesti otettavia uutisia perheelle saati äidille, vaikka tämän sairauden tilasta ei vielä ole varmuutta. Giganttisen paljon voimia ja toivoa hänen hoidolleen :cry: .


Paljon voimia sinne teille kaikille. Toivottavasti asiat järjestyy parhain päin.


Itsellä tuntuu olevan nyt piitkästä piitkästä aikaa asiat aika hyvin. Viime vuosi meni niin perseelleen terveyden pelleillessä, kun alkoi yhen äkin tulla paniikki/-ahdistuskohtauksia, huimausta, pahoinvointia ja muuta kivaa. Ja nämä tietenkin tuli aina silloin kun piti lähteä jonnekkin. No eikun pääkoppaa hoidattamaan ja alkohan niitä juttuja sieltä henkiseltä puolelta löytyä. Lääkehoitoahan olivat tuputtamassa heti, mutta en halunnu niihin röppöihin sekaantua, ainakaan ensimmäiseksi. Sanoinkin hoitajalle että jos ei ala asiat järjestymään omalla ponnistelulla, asioita miettiessä ja hänelle puhuessa niin sitten otetaan lääkkeet kuvioihin. Mutta kyllähän nuo on vähentynyt, jos ei jopa kokonaan loppunut. Ainut pelonpaikka tuntuu olevan vielä nämä yleiset odotustilat, hyi. Mistä lie johtuu sekin, kun kuitenkin asiakaspalveluammatissa olen, eli en nyt ihmisiä tai kontakteja sinänsä pelkää ollenkaan. Edelleen siis hoitajan kanssa käyn noin kerran kuussa jutustelemassa asioista, joskus useammin jos siltä tuntuu. Eikä oo tarvinnu lääkkeisiin koskea.

No kuitenkin, syksyllä oltiin jo entisen pomon kanssa kahdenvaiheilla voinko jatkaa nykysessä työssäni enää terveyteni takia jne jne. No sattuikin niin, että pomo vaihto ite paikkaa ja toinen tuli hänen tilalle, joka sano että en saa lähteä, että hän ei pärjää ilman mua :D Nyt olisikin mahdollisuus toukokuussa ylentyä myymäläpäälikkö kakkoseksi, jos onni suo. Saa nähdä mitä tuleman tuo.

Käräji hommelistakin pääsi viimein eroon. Olin viime vuoden tammikuussa näkemässä kun eräs henkilö vei liikkeestä pussillisen tavaraa, ja todistajaksi tietysti jouduin heti. Kyseinen henkilö sattui olemaan semmosta lusmu-laatua että aina kun käräjipäivä sovittiin, hän soittaa syyttäjälle edellisenä iltana että ei voi tulla, ja on muka sairas. No nyt kuukausi sitten saatiin viimein homma hoidettua, kun syytettyä ei vaadittu tulemaan paikalle. Eli käytiin vain antamassa meidän todistajanlausunnot ja se siitä. Tyhmää kun siitä ei saa mitään palkkiota, bensarahat vaan.

Asunto jahti jatkuu edelleen, alkaa jo naama hajota tähän kerrostaloelämään. On vaan niin surkea rivari tilanne täälläpäin nyt, siis omistusasunnoissa. Mutta jospa se tässä kohta sattuisi kohdalle. Johan tuota on etitty jo yli vuoden sopivaa asuntoa.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 16.03.2014 22:03

Joo, voimia Gigsun äidille ja koko perheelle. Toivottavasti kaikki selviää...

Itselläni on mennyt sunnuntai ihan lorvaillen. Kebabbia jaksoin polkupyörällä käydä hakemassa ja tuli melkein kaaduttua. Nyt voisin viihdyttää itseäni Silent Hill 2:lla, kun pimeä on jo laskeutunut.

Näkemiin.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Surely » 17.03.2014 00:22

Noh, koko vklp tuli pelattua uutta Dark Soulsia ja peli on melkein lävitse jo. Tosiaan, kuumettakin kerettiin tästä saada samalla äidiltäni jotenka pitääpi katella minkälainen olo on huomenna, hakeeko saikkua vai ei. Perjaatteessa ihan hyvä tuuri kävi, kun juuri tänään kipeäksi tuli niin saapi jatkaa Dark Soulssin pelailua ehkä huomenna, mutta tosiaan ei niin isoissa määrissä mitä viikonloppuna tuli pelailtua, kyllä sitä lepiä myös pitää saada.
Kuva
Avatar
Surely
 
Viestit: 19
Liittynyt: 10.03.2014 02:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Marsa » 17.03.2014 16:20

Gigantelle voimia myös minulta! Tiedän mimmoista on olla huolissaan äidistään, mun äitillä on eräs kasvain vatsassa. Siihen ei oikeastaan ole hoitoa, sillon tällön napsivat vaan polyyppeja pois.

Töissä on yllättäen oma aika suurimmaksi osaksi menny. Ylläri. Kotona tekis mieli laittaa paikkoja kuntoon, oon yli kaks vuotta asunu tuossa nykyisessä asunnossa ja se näyttää edelleen siltä, että oon vaan vallanu randomisti jonku kämpän :D. Juhannuksena ois pari päivää vapaata, sillon vois kenties vähä siivoilla ja järkätä rankemmalla kädellä sitä.

Viikonloppu meni töissä onneksi aika kivuttomasti, oon ikuisesti onnellinen että sain erään työntekijän takas mulle hommiin. On sen verran hyvä jätkä, että aikaki kuluu vaan siivillä ko heitetään vaan läppää koko ajan.
At the temple, there is a poem called "Loss" carved into the stone. It has three words, but the poet has scratched them out. You cannot read Loss, only feel it.
Avatar
Marsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 01.03.2014 13:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja V-The-Wonderman » 17.03.2014 17:14

Nonih, että tälläistä täällä? Gigantelle tsemppiä, ei muutakaan nyt voi tältä puolelta maailmaa. Paha homma katella jonkun läheisen kamppailua, oli se sitten syöpä tai joku muu. Oman isäukon dementia on ollut viimeaikoina ikävää katseltavaa, kun äijä ei edes tunnu tunnistavan sukuaan saati on ärtsynä suuren osan päivistä ja toistaa samaa asiaa
parin minuutin välein tai jotain viime vuodelta, mutta jotenkin tätä odotettu railakkaan
elämäntapojen vuoksi. (Keittoa joka päivä 40v.)

Itsellä ei mitään muutosta arkeen oikein. Kuukausi taakseppäin onnistuin melkein taas
paskomaan jalkani sorsapuiston jääkentillä kun sain idean taluttaa koiraa, mutta meni
vain ilmat pihalle ja paikat hellänä muutama päivä. Syksyllä edessä muutto uuteen kämppään ja sitten katsoo mitä seuraavaksi. Vähän yksitoikkoista suurilta osin ollut, mutta on tossa kahta koiraa hoideltu jotain viikkoja taas, pitää ainakin kunnossa ilman että muuttuu sohvaperunoiden keisariksi. Tänään alkaen edessä on tv-sarja maratooni, on missattu sarjoja viime vuodelta.
Formerly Sharpshooter (2005-2014)
Avatar
V-The-Wonderman
 
Viestit: 24
Liittynyt: 17.03.2014 16:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 18.03.2014 15:09

Mikäs tässä. Talvi tuli ja kesä myöhästyy entisestään. Sinänsä vituttaa, kun on jo valmistautunut kesään ja nyt talvitakki piti ottaa taas esille. Noh, samakos tuo.

Hyvää kuuluu! Onneksi en ole sairastunut, kun moni näyttää olevan kipeänä flunssassa tai jonkin sortin köhässä. Muutenkin minulla taitaa olla hyvä hyvä vastustuskyky, sillä olen ollut sairaana...eh, tai oikeastaan toimintakyvytön, kun viime keväänä sain silmätulehduksen.

Näkemiin!
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 21.03.2014 08:52

Kiinnioloviikonloppu pitkästä aikaa, koska vartioviikko. Ihan jees, kun joudun vaan parina päivänä olemaan apupäivästäjä ja muuten saa vain rötvätä. Nyt vaan sain mukavan ajonakin kuskata muut presidentin linnalle vartioon. :)
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Marsa » 21.03.2014 15:21

Nuhaa näkyy pukkaavan vähäsen, jospa nyt kuitenki isommalta sairastumiselta välttyis. Huomenna pitäs ennen töitä käydä nakkaan 3DS:n laturi giganttiin, saavat tarkistaa mikä sillä on hätänä, kun ei ala lataamaan. Ehtihän tuo olla käytössä jo kolme kuukautta.
At the temple, there is a poem called "Loss" carved into the stone. It has three words, but the poet has scratched them out. You cannot read Loss, only feel it.
Avatar
Marsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 01.03.2014 13:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 23.03.2014 21:11

Viime aikoina on pitänyt oikeasti tehdä hommia koko ajan, koska muutaman projektin deadline lähestyy todella uhkaavasti. Hassua on ollut huomata, että kiireisenä ehtii tekemään myös lukuisia pikkuasioita, joille ei aikaisemmin joutenollessa ollut mukamas aikaa. Osittain siksi tämä kiire sopii minulle.

Kotona kävin pikaiseen, jossa näin siskoa lapsilaumansa kera. En ole kasvattaja, mutta kyllä huomaa, että miten hemmottelulla ja passaamisella lapsi menee piloille ja muuttuu kaikkeen tyytymättömäksi kitisijäksi. Jos joskus olen isä, mielestäni pennun on hyvä alusta asti oppia, ettei kaikkea haluamaansa voi saada. Kauhea hyysääminen ei näytä koskaan olevan hyväksi, jonka huomaa myös siitä miten tapaturma-alttiita moiset lapset ovat. Meitä ei pentuna vahdittu ollenkaan, koska äidin piti hoitaa karjaa. Oikeastaan ihmettelen miten olemme edes elossa, kun olimme aina ilman valvontaa kaikkien tappovehkeiden keskellä.


Huomenna pitää vetää luokan edessä esitelmä ruotsiksi. Se tuntuu toivottomalta ja on varmasti noloa, mutta pakko kestää. Perkele, jos en pääse tuota ruotsia lävitse. :x
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kallu » 24.03.2014 13:44

AMK-meno ei oikein maistu, joten olisi erittäin suotavaa jos ne yliopiston portit aukeaisi nyt toisella yrityksellä. Ensi viikolla alkaa vielä pikkuinen valmennuskurssi, niin toivottavasti se sitten antaisi ainakin sen viimeisen tarvittavan potkun perseeseen, että muljahtaisi sen pisterajan yli. Muuten menee ihan mukavasti.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Apple » 25.03.2014 00:03

Täysi-ikäisyys tulla tupsahti. Moni tuppaa juhlimaan 18-vuotispäiväänsä siideribileissä räkä poskella, meikäpoika katseli lähinnä telkkaria ja mutisi sitä tosiasiaa, kuinka vuodet vierivät niin nopsasti. Ei juhlapäivänä oikein mikään erikoinen innostanut. Joka tapauksessa lahjat ylittivät täysin odotukset, sillä yhtään suklaalevyä tai rahaa ei tullut, vaan rakkaimmat ihmiset halusivat täydentää vaatevarastojani ja elokuvakokoelmaa (klik). Joskus on vaan niin ihanaa olla jollekin aidosti kiitollinen.

Lyhyet yöunet ja aikainen kotiinpääsy tiesivät pelkkää laiskottelua ja pelaamista tälle päivälle. Hupsista. Nyt pitäisi vielä alkaa vääntää läksyjä.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Wagner` » 27.03.2014 14:22

Rakas päiväkirja

Lauantai:

Onnistunut jalkatreeni + frendi tuli kaupunkiin ja loistava meininki jutustelun ja kahvittelun lomassa. Hyvä päivä!

Sunnuntai:

Herää ja nouse sängystä ja onnistu venäyttämään niska siten että koko päivän infernaalinen kipu vasemmalla puolella niskaa. Mikään asento ei tarjoa lievitystä, ainoastaan oikean niskan varassa pään pitäminen helpottaa pikkaisen. Yhtään ei passannut päätä liikutta mihinkään suuntaan. Jos menin maaten, oli varmaa että ylösnousemisen taidon sai keksiä uudestaan. Loppuillasta alkoi jo niskanperkele olla vaiva sillä oikean puoli niska oli jo totaalisen puutunut koko päivän pään kannattelusta. Kipulääkkeitä niin helvetisti, ettei tarvinnut nukkumisasentoja ruveta etsimään mistään joogakirjoista. Päivän askareita ei helpottanut edellispäivän jalkatreeni, sillä kompuroiva kävelytyyli edesauttoi seuraavaan päivään...

...Josta päästään maanantaihin jolloin pingviini kävely + niskakipu sai kävelytyylin näyttämään kehitysvammaiselta pingviiniltä ja oli vain ajan kysymys milloin ja missä paukkuu seuraavaksi. Sehän oli tietysti klassinen porras episodi: kävele portaita, astu harhaan, ota refleksimäisesti kiinni kaiteesta ja nyrjäytä olkapää. Ja jos tuo ei riittänyt niin ei todellakaan tehnyt hallaa niskalle. Kipua ei voinut sanoin kuvailla. Niskakipu levisi päänsäryksi asti. Sehän oli lääkärireissu ja saikulle. Lihasrelaksantteja, kipulääkkeitä ja magnesiumia 35634 kertaisella annoksella.

Nyt ollaan jo torstaissa ja niskakipu on lähes kokonaan poissa ja kädelläkin pystyy runkkaamaan.

Ehkä tästä vielä tulee hyvä loppuviikko.
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 27.03.2014 16:44

Wagner` kirjoitti:Lihasrelaksantteja, kipulääkkeitä ja magnesiumia 35634 kertaisella annoksella.

Sopiiko kysyä mitä lääkkeitä tuli? Kiinnostaa koska tuleva farmaseutti.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa