Sivu 26/44

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 28.05.2016 22:31
Kirjoittaja JohnMclane
Kevyet n.50 tuntia tuli painettua töitä kuluneen viikon aikana, mutta ei näin opiskelijana voi olla kuin tyyvyväinen. Rahaa ainakin tulee. Perjantaina kun pääsin kotiin niin samantien nukahdin. Keskellä yötä sitten heräsin siihen, että valot olivat päällä :? . Esimmäistä viikkoa siis olin kesäduunissa.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 30.05.2016 01:33
Kirjoittaja Masse
Mökkiviikonloppu meni ihan mukavasti vaikka sää tosiaan oli harmittavan viileä. Noh, saipahan pari yötä sentään nukuttua kunnolla. Ei todellakaan huvittanut palata takaisin tänne kerrostalopätsiin hikoilemaan ja olisinkin jäänyt pariksi päiväksi faijan kanssa ellei olisi tarvinnut tulla himaan tekemään yhtä avoimen AMK:n nettikurssia minkä tekeminen olisi pitänyt aloittaa jo helmikuussa joten vähän kiire meinaa tulla tässä, kun sen pitäisi jo melkeenpä olla valmis. :?

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 31.05.2016 09:28
Kirjoittaja Gigante
No perhana, onpahan päässyt taas tapahtumaan.
Ensin olin aikeissa ostaa kirpparilta käytetyn Xbox 360:n (konsoli ilman ohjaimia ja pelejä) kolmellakympillä, kunnes totesin asiaan että "nääh!" ja päätin säästää ne rahat. Koska meikällä on jo kolmosplösö ja yli puolet boksin peleistä löytyy myös pleikalle ja boksin yksinoikeudet koostuvat lähinnä Haloista, niin miksipä vaivaitua.

Viimeinenkin meikän etanoista nukkui pois ja se tuli haudattua toverinsa viereen. Hyvät matkat, minne ikinä kulkevatkaan.


Eilispäivä menikin sitten kompuutteriketjussa mainitun kaapelin metsästyksessä ja voi halvattu miten vaikeaa niin yksinkertaista piuhaa oli löytää näin HDMI:n aikakaudella edes pöytäkoneita kauppaasta liikkeestä. Vasta prismalla onnisti, saakeli. Hetipian kun sitten kotiuduin kämppääni, pääsin melko lyhyellä varoitusajalla serkun matkassa kylpyläreissulle.
Miksipäs ei. Viikon rentoutumisreissu ja pidemmät aamu-unet tekevätkin ihan gudaa, kun on kaiket päivät tullut piirreltyä, pelattua ja panttipulloja keräillen.


Työrintamalta ei tuttuun tapaan olekaan kuulunut pastaakaan minkään hakemuksen suunnalta, mutta pääsin sentään edes vänkäriksi heinäkuun Kawaconiin. Niinhän se aina on, jos et pääse palkkatöihin, niin ilmaistyöhön on paljon suuremmat todennäköisyydet, koska kuka hullu näinä päivinä tahtoo maksaa kenellekään duunarille yhtään mitään. :roll:





Nyt kun kevät on loppumassa ja kesät virallisesti alkamassa, kysynkin onko poppoolla mitä kummempia suunnitelmia kesälle? Kaikki varmaan painuvat kesäduuneihin tahi vastaavaan ja meikä todenköisesti skitsoilee täällä yksinäni, kuten ennenkin.

Äskenmainitun Kawaconin työvoimana olon lisäksi tähtäimessä olisi myös Ilosaarirock ja muut tulevat lähialueen festarit. Ei minua kiinnosta pätkääkään kuka perkeleen artisti siellä kulloinkin pitää esitystä suuripäiselle laumalle ryyppäviä zombeja, minä keräilen talteen kaikki ne arvokkaat pullot niiltä juopoilta kuin kunnon opportunisti ikään.

Voisi kait sitä harkita myös joitain mahdollisia lyhyitä reissuja tai jotain, kuten vaikka varkauteen, mutta saa vielä nähdä miten rahatilanteet ja muuttujat niiden kohdalle toimivat.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 31.05.2016 11:44
Kirjoittaja NightFan
^Kesätöitä hyvinki, alkaa ensviikolla ja siinä meneekin loppukesä. Hyvällä tuurilla pääsen jopa opiskelija statuksesta eroon ja pääsen hommiin oikein tittelillä.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 31.05.2016 11:58
Kirjoittaja Kallu
Kesätöitä ei ilmeisestikkään ole tiedossa. Haluaisin saada levyni valmiiksi kesän aikana, joten puuhailen sitä ja pitäisi saada kandityö tehtyä ensi kuun aikana.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 31.05.2016 12:34
Kirjoittaja Joni Ahonen
Kesätöitä tiedustellaan. Luultavasti pääsen heinäkuussa mansikoita poimimaan. Muuten kesällä olen tehnyt hieman tilalla hommia ja istuttanut taimia. Olen pohtinut myös kysyä hommia vanhasta sivaripaikasta Valamo luostarista.


Kesällä aion pyöräillä ja lähteä viimein ajamaan teltta mukanani monen päivän ajaksi ympäri Suomea.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 31.05.2016 13:39
Kirjoittaja Masse
Mitä helvettiä? Sain tänään toisen kertauskutsun, mutta se on jo sen verran opsec-matskua, että siitä lisää vasta myöhemmin, kun tiedän varmasti, että siitä saa puhua. :shock:

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 01.06.2016 02:03
Kirjoittaja Apple
KESÄKUU!

eissaakeli. Kevät meni nopiaan!

Pari kuukautta on ryömitty aikalailla puolitehoilla. Parisuhteelle piti antaa jäähyväiset ja sai pitkästä aikaa kokea surua. Ihan kuin keho ois joutunu outoon myrkytystilaan, jossa tuli purskahdettua itkuun niin bussissa kuin pyykkiä pestessäkin. Läheisimmän ihmisen mukana sitä menetti myös yhteiset ihmissuhteet ja onnellisista muistoista tuli haikeita ja kipeitä muistoja. Koko homma oli ollut ennustettavissa kuukausia aiemmin, mutta ei siihen ratkaisevaan hetkeen voinut silti valmistautua. Neutraalista näkökulmasta päätös oli järkevä, koska intressit ja elämäntavat olivat lähteneet eri poluille vuosien takaiseen verrattuna. Mutta kun kuviosta puuttui kaikki draama ja riita, ja kummallakin on vielä tunteita, niin ei sitä vieläkään oikein voi olla kysymättä itseltään että oisko pitäny tehä jotain toisin ja yrittää vielä sanoa tai tehdä jotain. Tietenkin sitä tuntee ittensä helvetin paljon vapaammaksi kun ei tartte priorisoida menoja eikä miettiä mitä toinen ajattelee, mutta kulunee vielä kuukausi jos toinenkin kunnes saa ittensä vakuutettua siitä että tää polku on ainoa oikea.

Työnteko ei oo keväällä kiinnostanut pätkääkään ja töihin raahautuminen on ollut hemmetin rankkaa. Lykkäsin sivarin ensi vuodelle ja päätin suosiolla panostaa pääsykokeisiin vasta ens vuonna. Tällä viikolla motivaatio töihin palasi ihan yhtäkkiä, ilman että mitään erityisempää olisi tapahtunut. Maanantaina oli kiva herätä töihin. Tää tarkoittaa, et suunta on selvästi ylöspäin ja kohta on pakko olla yleisestikin hitosti parempi fiilis.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 01.06.2016 10:07
Kirjoittaja Kaya
Hyvää kuuluu tänne päin. Ensi viikolla olisi jo ensimmäinen pätkä kesälomaa, viikon verran tosin mutta kyllähän siinä ehtii jo vaikka mitä. Toinen lomapätkä onkin sitten elokuussa, kolme viikkoa. Sinne on varattu jo ainakin yksi viikonloppu eräälle rantamökille minne tarkoitus lähteä kalastamaan isommalla porukalla, toivottavasti kelit suosii.

Rullaluistimet ostin tuossa viime viikolla ja eilen kävin jo testiajamassa. Kyllähän tuo luistelutyyli oli jonnekkin selkäytimeen jäänyt muistiin vaikka edellisestä luistelukerrasta onkin vierähtänyt aika lähelle kymmenen vuotta aikaa. Ensi viikolla on sitten aikaa harjotella lisää, jos nyt ei sada koko viikkoa.

Komeat kelit on kyllä nyt ollu täällä itäsuomessakin, harmi on kun on töissä joutunut kökkimään kaikki päivät. Ensimmäistä kesää vietetään täällä uudessa kodissa, kun viime syksynä muutettiin. Huomattavasti vähemmän tukala on olla täällä vähän syrjemmässä kuin edellisen asunnon asfaltti-helvetissä. Siitepölyä täällä on kyllä paaljon enemmän, mutta onneksi ei nämä pölyt vielä haittaa, ennen kuin heinät alkaa pölistä.

Paljon on uusia pelejä vielä pleikka neloselle odottamassa vuoroaan, ja valokuitukin saadaan tässä kuukauden sisään niin pääsee paremmin netissäkin pelaamaan, jee.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 01.06.2016 12:38
Kirjoittaja Joni Ahonen
Joni Ahonen kirjoitti:Kesätöitä tiedustellaan. Luultavasti pääsen heinäkuussa mansikoita poimimaan.


Tai sitten ei. Vähän huonolta vaikuttaa sittenkin hommien laita. Mutta eipähän tässä onneksi kotosalla asuessa ole mitään muita menoja kuin kännylasku sekä kehystyskulut, mitä teoksiin menee.

Taideterapiakurssi päättyi kevään osalta viikko sitten. En ole sitä kovin hyödylliseksi kokenut, mutta se saattaa avittaa hakua toimintaterapia-koulutukseen, jota olen suunnitellut lähteväni opiskelemaan Jyväskylään ensi vuonna. Kävin TE-toimistolla työpsykologin vastaanotolla, jossa toin esille omia tulevaisuuden suunnitelmia ja psykologi mainitsi kyseisen koulutuksen. Selvää on etten yritä kitkutella taiteella ja opetushommilla loppuelämääni, joten on hyvä hankkia kakkosala turvaamaan tulevaisuus. Vuodet joka tapauksessa vierivät muutenkin, joten mielummin opiskelen lisää kuin odottelen ihmeitä työttömänä.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 05.06.2016 19:34
Kirjoittaja Masse
Kävin eilen heittämässä porukat yo-juhliin vanhaan naapuriin. Paluumatkalla kävin palauttamassa pulloja läheiseen kauppaan. Kassajonossa sattui sitten olemaan edessä yksi vanha kaveri jota en ole nähnyt varmaan neljään vuoteen. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja suunniteltiin, että nähtäisiin vielä uudestaan tässä lähiaikoina.

Ja sitten huonoihin uutisiin... Pahin pelkoni kävi toteen. Ensi torstain pääsykokeen ennakkoaineisto onkin helvetisti laajempi kuin oletin. En tietenkään jaksanut edes vilkaista sitä aineistoa, kun se tuli julki, koska viime vuodenkin aineisto oli niin pieni. Vasta nyt tässä muutama päivä ennen koetta ajattelin, että mitä jos sittenkin ja tietenkin tuo pelko kävi sitten toteen.

Toivottavasti tässä nyt ehtisi edes pari kertaa käydä sen aineiston läpi ennen koetta. Onneksi koko koe ei nyt kuitenkaan koske sitä aineistoa, mutta toisaalta kokeen logiikka/matikka-osiokaan ei ole todellakaan mikään vahvuus enkä tiedä näkeekö koulu sen posiitivisena asiana, että hakee kolme vuotta putkeen samaan kouluun (kannattaisikohan jo luovuttaa?). :roll:

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 05.06.2016 21:19
Kirjoittaja Hammerkrieg
Masse kirjoitti:enkä tiedä näkeekö koulu sen posiitivisena asiana, että hakee kolme vuotta putkeen samaan kouluun (kannattaisikohan jo luovuttaa?). :roll:

Kaveri haki viitenä vuotena musiikkituottajaksi ja pääsi.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 05.06.2016 21:25
Kirjoittaja Masse
Hammerkrieg kirjoitti:
Masse kirjoitti:enkä tiedä näkeekö koulu sen posiitivisena asiana, että hakee kolme vuotta putkeen samaan kouluun (kannattaisikohan jo luovuttaa?). :roll:

Kaveri haki viitenä vuotena musiikkituottajaksi ja pääsi.


Eri asia hakea tuollaiselle alalle johon on vaikea päästä, esim. joku lääkis tai teatterikoulu, imo. Tuo tradenomilinja nyt on sellainen, että jos osaa nimensä kirjoittaa paperiin oikein niin pääsee sisään. Kertoo siis jotain omista älynlahjoista, kun kolmatta vuotta saa hakea. Noh, kolmas kerta toden sanoo. :lol:

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 07.06.2016 15:42
Kirjoittaja ForWeAreMany
Joo ei täs, alko viime viikolla työharjottelu ja noin 60% työajastani oon vittu pelannut pasianssia. 5/5, suosittelen ICT-tukihommia kesän ajaksi, varsinkin kouluissa. Luojan kiitos työkaveri toimitti mulle luurit tänään et voi edes kuunnella musiikkia samalla kun istuu koko helvetin puljun tärkeimpänä jätkänä tässä koneella.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 11.06.2016 02:35
Kirjoittaja Masse
Töiden kanssa on kyllä ollut nyt kaikennäköistä hässäkkää viime aikoina. Eilen piti olla vapaapäivä, mutta koska jollekin toiselle tyypille ei olisi tullut vapaapäivää (pomo vaatii yhden vapaan per viikko) niin jouduin sitten tuuraamaan. No, tänään sitten oli ihan sovittu vuoro, mutta se vuoro oltiin lätkäisty kahdelle tyypille ja, koska tämä toinen tyyppi ehti ensin töihin niin itse sain sitten lähteä samaa matkaa himaan töihin päästyäni. Palkka tuosta vuorosta tulee onneksi silti. :mrgreen:

Eilen tuli tosiaan pyörähdettyä siellä Kajaanin pääsykokeissa. Koe meni vielä paskemmin kuin viime vuonna. Lähinnä sen takia, kun aika tuli vastaan tehtäviä tekiessä. Ei kyllä tavallaan edes harmita jos tulee hylsy. Ei jotenkin nappaa tällä hetkellä yhtään lähteä opiskelemaan ja mielelläni tekisin vielä vuoden vaan töitä. Tosin oma kämppä pitää syksyllä joka tapauksessa etsiä, kun porukat muuttaa taas.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 11.06.2016 15:46
Kirjoittaja typewriter
Työharjottelussa minäkin, ikävä kyllä palkattomassa. No, koska saan opintopisteitä niin saan myös opintotukea. Sentäs vähän käyttörahaa kesäksi. Ainiin, jatkoin vasenta dinohihaani:
Kuva

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 12.06.2016 16:51
Kirjoittaja Joni Ahonen
^
Kalevala-vibat tulee tatskoista. 8-)


Onnistuin saamaan kurkun kipeäksi, jonka lisäksi paikkoja on myös särkenyt. Vähän ollut motivaatio laskussa viime päivinä ja tullut märehdittyä vanhoja juttuja. Huomaa kaipaavansa mielekästä tekemistä, mutta onneksi piirtäminen saa usein piristymään. Olen kovasti pohtinut tekeväni reppureissun Lappiin syksyllä, josta syystä soitin eräälle sukulaiselleni, joka on liikkumisen suhteen meikään verrattuna 60 leveliä korkeammalla tasolla. Jooh, siis ihan aktivoitumista haluaisin sitten vaikka vaeltamisella elämääni.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 20.06.2016 08:22
Kirjoittaja Gigante
Kansainväliset suurmarkkinat täälläpäin olivat...ja menivät sitten. Tulihan tuolla itsekin ansaittua rahaa (köhköh, pulloja etsien köhköh). Kaikenlaista tilpehööriä ja varsinkin herkkuja oli kaupan maailman eri kolkista, kuin myös kotimaastakin, mutta perkele, kun kaikki on niin himputin kallista näin pihiksi varttuneelle työttömälle. Kyllähän sitä olisi himottanut ostaa mm. Brittiläläistä superimelää toffeeta ja syödä taas italialaista pizzaa, mutta hinnat ei miellyttänyt sitten alkuunkaan, vaikka ilmaisia maistiaisia saikin.

Tulihan tuolla käytettyä muutama euro mm. Brittiläisen mustikkapiiraaseen, italialaisjätskiin, vaniljakreemijauheeseen sekä tietysti kauan metsästyksessä olleeseen mustepastaan ja ruoste...siis ruususuolaan. Kalmarinmustepastaa tullaan sitten herkuttelemaan muutamaan otteeseen, kun ostin kyseistä kamaa ainakin puolitoista kiloa.
Ruususuolattu "mustavalko-pasta" on herkkua.


Seuraavat viikonloput menevätkin varmaan taas kiireisiksi. Ensiksi tulee juoppojen kesäpyhä...eikunsiis juhannus, jonka tod. näk. vietän kotivahtina pelittämässä Jazz Jackrabbit 2:ta, ellei Xcom 2 mene alennukseen. Seuraava viikonloppu siitä onkin sitten Joensuun Kawacon, johonka painun talkoovoimaksi. Ilmainen pääsy tapahtumaan on jo itsessään hyvä palkkio ja onhan tuo työkokemus edes jotain CV:ssäkin.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 22.06.2016 21:34
Kirjoittaja PT2
Olipas hämmentävää tänään Prismassa. Vastaan käveli mies, jolla oli TÄYSIN samanlainen Umbrella-tatuointi kun mullakin. Tosin mustavalkoinen ja pienempi, mutta samassa kädessä ja kohdassakin. Ei taida olla foorumilaisia?

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 06:28
Kirjoittaja whatever
PT2 kirjoitti:Olipas hämmentävää tänään Prismassa. Vastaan käveli mies, jolla oli TÄYSIN samanlainen Umbrella-tatuointi kun mullakin. Tosin mustavalkoinen ja pienempi, mutta samassa kädessä ja kohdassakin. Ei taida olla foorumilaisia?

Epäilen, Suomessa on varmaan aika helvetisti ressa-faneja joilla ei ole aavistustakaan että tämmönen foorumi on olemassa. Pitää kyllä ihan etsimällä etsiä että tänne löytäisi, ja siitä vähemmistöstä joka etsii jotain fanifoorumia suurin osa menee suoraan kansainvälisille foorumeille. Mutta jos on tatuoinnin otannut, niin semmosta äijää vois oikeesti kiinnostaa. Olisi aika sankariteko jos tulee uudestaan vastaan ja saat sen rekrytoitua liittymään. :mrgreen:

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 08:03
Kirjoittaja Gigante
whatever kirjoitti:
PT2 kirjoitti:Olipas hämmentävää tänään Prismassa. Vastaan käveli mies, jolla oli TÄYSIN samanlainen Umbrella-tatuointi kun mullakin. Tosin mustavalkoinen ja pienempi, mutta samassa kädessä ja kohdassakin. Ei taida olla foorumilaisia?

Epäilen, Suomessa on varmaan aika helvetisti ressa-faneja joilla ei ole aavistustakaan että tämmönen foorumi on olemassa. Pitää kyllä ihan etsimällä etsiä että tänne löytäisi, ja siitä vähemmistöstä joka etsii jotain fanifoorumia suurin osa menee suoraan kansainvälisille foorumeille. Mutta jos on tatuoinnin otannut, niin semmosta äijää vois oikeesti kiinnostaa. Olisi aika sankariteko jos tulee uudestaan vastaan ja saat sen rekrytoitua liittymään. :mrgreen:



Kuten Poison (rauha hänen sielulleen) ehdotti, kannattaa mainostaa tätä paikkaa muilla keskustelupalstoilla tahi IRL, tiedä vaikka sieltä saataisiin uutta poppoota.



N'jotta ei ihan ohviksi menisi, niin tulipahan peräti saatua jonkinasteinen työtarjousviesti tässä hiljattain. Kuukauden verran hommia olisi ehkä tiedossa, mutta saa nähdä miten tämä mahdollistuu muiden suunnitelmieni kanssa. Tosin tässä vaiheilla on ehkä turha innostua ennenaikaisesti, kun kyseessä on mahdollisesti vasta saatavilla olevien duunareiden listaus, joidenka pohjalta tod. näk. valitaan taas ne paremmat kandinaatit.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 10:41
Kirjoittaja Kallu
Gigante kirjoitti:Kuten Poison (rauha hänen sielulleen) ehdotti, kannattaa mainostaa tätä paikkaa muilla keskustelupalstoilla tahi IRL, tiedä vaikka sieltä saataisiin uutta poppoota.


Poison kuoli?

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 11:38
Kirjoittaja Gigante
Kallu kirjoitti:
Gigante kirjoitti:Kuten Poison (rauha hänen sielulleen) ehdotti, kannattaa mainostaa tätä paikkaa muilla keskustelupalstoilla tahi IRL, tiedä vaikka sieltä saataisiin uutta poppoota.


Poison kuoli?


N'joko on, tahi sitten ei, tiedä tuota kun ei varmuuttakaan enää ole. Edellisen voorumin ajoilta jotkut kai muistavat tämän joutuneen terminaaliin ja sitä kautta ties mihin puudutuksiin... tai niin minä olen asian käsittänyt. Kävihän se moikkaamassa täällä pitkä tovi sitten, mutta muuten ei ole kuulunut mitään.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 12:56
Kirjoittaja ForWeAreMany
Mä joskus yritin vanhalta foorumilta kaivella et mikä sairaus Poisonilla oli mutten ikinä sit löytänyt sitä (tiedä jos hän on ees ikinä foorumilla sitä suoraan maininnut). Tosi harmi et hyville jätkille sattuu aina tällaista, joskus tuli todella paljon jauhettua Poisonin kans irkissä paskaa.

Muista vanhoista käyttäjistä tuli mieleen et mitähän Bloodhoundille kuuluu? Nocturnaakaan eioo kuulunu iäisyyksiin ja sit täs yks päivä huomasin et yks mun entinen luokkalainen on Jerskaleen facebook-kaveri. Vittu et vihaan tätä maata ku kaikkiin on aina joku yhteys jotain kautta.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.06.2016 14:25
Kirjoittaja Kallu
Gigante kirjoitti:
Kallu kirjoitti:
Gigante kirjoitti:Kuten Poison (rauha hänen sielulleen) ehdotti, kannattaa mainostaa tätä paikkaa muilla keskustelupalstoilla tahi IRL, tiedä vaikka sieltä saataisiin uutta poppoota.


Poison kuoli?


N'joko on, tahi sitten ei, tiedä tuota kun ei varmuuttakaan enää ole. Edellisen voorumin ajoilta jotkut kai muistavat tämän joutuneen terminaaliin ja sitä kautta ties mihin puudutuksiin... tai niin minä olen asian käsittänyt. Kävihän se moikkaamassa täällä pitkä tovi sitten, mutta muuten ei ole kuulunut mitään.


Itse muistelin myös, että hän oli jotenkin vakavasti sairas, syöpä tuli minulle ensimmäisenä mieleen. En muista, että mitään varmistusta asiasta olisi ollut mutta toisaalta olen helposti saattanut missata jotain, niin lähinnä siksi utelin.