Sivu 4/44

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 12.04.2014 15:42
Kirjoittaja Gigante
Äiti on ollut jo muutaman viikon lepolomilla leikkuun jälkeen, mutta luonnollisesti vuorossa on vielä jälkitestejä ja hoitoja mahdollisesti seuraavien vuosien ajan...siis hyvässä tapauksessa. Turhauttavaa kuitenkin sinänsä, kun kotona en pääse kunnolla piirtämään. Omassa koneessa ei vanhempi piirtotaso toimi ja vanhempien koneella ei voi keskittyä kun jompikumpi kahdesta hyörii myötänään taustalla.


Pikkuisen myös potuttaa sekin kun tämä netistä tilaamani piirtotaso ei vastannutkaan kuvausta, eli kyseinen läpyskä ei omannut paineentunnistusta siinä muodossa kuin toivoin. Palautin tuotteen tietenkin heti seuraavana päivänä ja pitää toivoa, että viitsisivät antaa rahat takaisin. Pitää kait tyytyä ostamaan gigantista se sikakallis Wacomin Intuos piirtotaso, jos mielin päästä lähitulevaisuudessa piirtämään.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 19.04.2014 21:16
Kirjoittaja NightFan
Viikon päästä olen nauttimassa Unkarin halpoja oluita eurooppalaisten farmaseutti opiskelijoiden kanssa. Kuitenkin sitä ennen pitää yrittää löytää hevikappaleita jotka eivät kuulosta niin heviltä häitä varten. Ja se on mukavan haastavaa.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 20.04.2014 15:17
Kirjoittaja Marsa
Pääsiäinen on ollu ihmeen hiljanen töissä, toivottavasti kuitenki hieman vilkastuisi. Eilen tuli käytyä parin rippikoululaisen seurana yömessussa. Oli ihan mielenkiintoista käydä kirkossa pitkästä aikaa. Nyt oottelen jos lapsukaiset toisivat mulle italianpataa, meinaa olla jo nälkä.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 20.04.2014 18:02
Kirjoittaja Joni Ahonen
Kotosalla päin maalla olen pääsiäisen viettänyt. Kävelin tänään reippaan 16 kilometrin lenkin, joka ei väsyttänyt ollenkaan. Pari päivää sitten olin todella näännyksissä, kun poljin ilman vettä satasen verran. Täytyy myöntää, ettei ollut aikoihin kylmä kokis maistunut yhtä hyvältä. Saatan ehkä jatkossakin rääkätä itseäni näin, jotta pienet elämännautinnot tuntuvat vieläkin suuremmilta. :D

Ensi viikolla pitää harmittavasti palata Tampereelle torstaiksi terveystarkastuksen ja ruotsin sanakokeen uusimisen takia. Perjantaina matkustan heti takaisin kotia veljen tytön kastajaisiin, jossa olen yksi kummeista. Ensi viikolla toimitan myös vihoviimeiset kaavakkeet Sveitsiin päin. Saan kesäkuussa tietää ottavatko tätä poikaa sinne opiskelemaan.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 20.04.2014 18:21
Kirjoittaja Masse
Joni Ahonen kirjoitti:Kotosalla päin maalla olen pääsiäisen viettänyt. Kävelin tänään reippaan 16 kilometrin lenkin, joka ei väsyttänyt ollenkaan. Pari päivää sitten olin todella näännyksissä, kun poljin ilman vettä satasen verran. Täytyy myöntää, ettei ollut aikoihin kylmä kokis maistunut yhtä hyvältä. Saatan ehkä jatkossakin rääkätä itseäni näin, jotta pienet elämännautinnot tuntuvat vieläkin suuremmilta. :D


Itsekin kävin tänään pyöräilemässä vuoden ensimmäisen kauppareissua pidemmän matkan (20km) ja maistui kyllä kokis tavallista paremmalta sen jälkeen. Muuten pääsiäisen pyhät on mennyt kotona lähinnä musiikkia tehden. Huomenna taas armeijan harmaisiin, mutta sitä ennen ajattelin vielä käydä kerran saunassa ja katsoa Kääbik 2. :D

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 21.04.2014 16:01
Kirjoittaja ForWeAreMany
Masse kirjoitti:Itsekin kävin tänään pyöräilemässä vuoden ensimmäisen kauppareissua pidemmän matkan (20km) ja maistui kyllä kalja tavallista paremmalta sen jälkeen.

Masseseni, sinulla taisi käydä kirjoitusvirhe niin ajattelin sen korjata puolestasi. :3

Itselläni on taas klassinen rapulapäivä. Lähdettiin eilen avokin kanssa käymään veljen luona ja keksittiin, että lähdetään mahtavien terassikelien kunniaksi ottamaan parit bisset ja eiköhän se pyörä alkanut taas kerran pyörimään, kun pari vanhaa tuttua ilmaantui sattumalta paikalle. Tästä jäi sit käteen ainoastaan helvetinmoiset ruhjeet oikeaan käteen ja lava lonkeroa. Joten ihan ebin reissu, 4/5.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 23.04.2014 11:12
Kirjoittaja Pidgeon
Vappu lähti käyntiin eilen ja tulihan siinä juotua koko rahalla. Lievä vitutus on päällä, mutta ei auta valittaminen. Hengissä ollaan ja tärkeimmät tavarat ovat edelleen tallessa, joka lienee tärkein asia.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 24.04.2014 23:53
Kirjoittaja NightFan
> Erääseen lehteen, minkä mainostenhankkijana toimin, olisi pitänyt tulla ylimääräinen mainos.
> Aineisto päivä oli 6.4 eli liki kolme viikkoa sitten.
> Kuulin asiasta tänään ensimmäisen kerran
> Lähden aamulla aikaisin Unkariin joten en voi sitä hoitaa kunnolla
> Pitäisi myös matkalaukkua tässä pakata
> Minulla on semmonen viisi tuntia aikaa tehdä tämä
> Lisäksi pitäisi tiskata ja koittaa siivota
> Ja tehdä muutama muu asia

Kyllä elämä on nyt niin kivaa prkl!!!

Edit.
> Matkalaukkuun ei löydy sopivaa lukkoa
> Täytyy viilata lukkoa jotta se sopisi

:evil:

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 26.04.2014 11:25
Kirjoittaja whatever
Yhä intissä. Viestirykmentissä jaettiin eilen kessun nappuloita, vähän harmittaa että ei osunut omalle kohdalle. Ehkä ne jämät sitten...

Siviilissä kaikki meneekin sitten perse edellä puuhun. Yli 500€ perinnässä ja keräämässä korkoa, koska en omaa saamattomuuttani ole saanut soitettua perintöfirmoille sopiakseni jonkunlaisen maksuaikataulun. Jos jotain positiivista, niin muutto Tampereelle menossa parhaillaan. Pääsee pois alkoholisti-faijan nurkista, vaikka en siinä varsinaisesti ole ikinä asunut kun oon viimeiset 5 vuotta ollut kokoajan reissussa, ensin sisäoppilaitos ja nyt intti. Mitä nyt välillä käyn viikonloppuisin nukkumassa peräkammarissa, ja nykyään ne viikonloputkin menee lähes poikkeuksetta Tampereella. Kämppä on valmiina jo, pitäisi vaan muuttamalla muuttaa kaikki omat kamat vielä...

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 26.04.2014 18:38
Kirjoittaja Joni Ahonen
Torstaina kävelin perse nilellä ympäri Tamperetta hoitelemassa tusinaa eri asiaa. Eräs ADHD-juoppo pysäytti minut ja pyysi heittämään rahaa viinaan. Kieltäydyn, mutta jäin miehen kanssa höpisemään kadulle joksikin aikaa, koska äijällä oli oikeasti hyvät jutut. Kun hän kertoi tarinoita siitä miten on paskat housussa nukkunut monet yöt, minä pistin paremmaksi kertomalla uineeni paskassa. Mies piti minua hyvällä tavalla hulluna ja toivotti menestystä taideuralleni.

Ruotsin sanakokeen uusinta oli torstaina ja lunttasin lähes puolet vastauksista. En tiedä pääsenkö vieläkään läpi, mutta nyt sentään oikeasti yritin, kun jaksoin lunttilappuja rustailla ennen koetta. :) Maanantaina pitää toimittaa viimeiset kaavakkeet Sveitsiin, jonne minä nyt todennäköisesti olen jopa pääsemässä vähintään puoleksivuodeksi vaihtoon.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 01.05.2014 13:34
Kirjoittaja Masse
Vittu mikä viikko, anteeksi vulgaari ilmaisuni. Maanantaista keskiviikkoon olin leirillä jossa ei vaihteeksi paljoa tullut nukuttua. Eilen oli tarkoitus juhlia vappua vain rauhallisesti kotona vanhempien kanssa ja mennä ajoissa nukkumaan. Sitten huomasinkin illalla, että Helsingissä on Stam1nan keikka ja vajaan tunnin päästä istuinkin jo bussissa matkalla stadiin. Keikka oli kyllä ihan hyvä ja viinaa tuli vedettyä. Pienenä miinuksena vain se, että tänään heräsin yhdeltä. Se siitä univelkojen maksamisesta. Hyvää vappua vaan kaikille!

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 02.05.2014 00:34
Kirjoittaja whatever
Jees, sain hoidettua koneeni Tampereelle. Siellä koti missä kone. :mrgreen:

Aika vaisu vappu on ollut, keskiviikkona yritettiin ottaa kuppia mutta mihinkään mahtipontiseen ei ollut varaa. Tili tuli juuri tilille, eli huomisen puolella pääsee juhlimaan.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 02.05.2014 15:39
Kirjoittaja Wagner`
Olen jo ottanut askeleen eteenpäin harkitessa vihdoin hakeutua lääkärin pakeille uniongelmien kanssa. Joka helvetin yö on katkonainen ja saattaa mennä tuntikin että nukahdan uudelleen. Kun menen nukkumaan niin nukahtamisessa ei ole ongelmaa, sillä nukahdan lähes heti. Ensimmäiset 2-3h, joskus hyvinä öinä jopa 4h, menee hyvin, mutta sitten alkaa rumba ja heräilen loppuyön aikana lukemattomia kertoja. Uniapneatestissä kävin pari vuotta sitten ja ja tulos normaali. Sain kuitenkin lääkettä levottomiin jalkoihin. Hyvin huonot ennusteet myös kilpirauhasen liika/vajaatoiminnalle, mutta tuon ajattelinkin käydä seuraavaksi varmistamassa kokonaan pois. Ei ole stressiä ja päivärytmi on lähes normaali. ZMA:ta jotkut suositelleet muttei mitään apua. Melatoniiniakin kokeilin, mutta pahensi vain asiaa enkä enää siihen paskaan koske tikullakaan. Jouduin turvautumaan pari päivää sitten zopinox nimiseen unilääkkeeseen ja otin sitä heti tupla-annoksen ja ai autuutta sitä seuraavaa päivää kun oli mieli virkeä ja mikään ei vituttanut. Olisi hiton hienoa saada samat fiilikset ilman unilääkettä...

Se joka keksi nukkumisen voi haistaa pitkän vitun

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 02.05.2014 16:02
Kirjoittaja NightFan
Viikko Unkarissa tuli vietettyä ja tuliaisiksi sain jalat täyten rakkoja, kipeän kurkun ja väsymyksen varmasti seuraavaksi kuukaudeksi. Kuitenkin se oli niin mahtavaa että aion todellakin lähteä syksyllä uudestaan samaiseen tapahtumaan joka järjestetään Tsekeissä seuraavaksi. Kyllä tämmöinen kansainvälisyys kannattaa. Mutta pidän tässä pienen tauon ennen kuin jatkan facebook-stalkkaamista osallistujista. Se ei tule olemaan helppoa koska varmaankin tiedätte että eurooppalaiset nimet ei välttämättä ole helppo kirjoittaa suomalaisten osalta ja viikon biletys on jättänyt joitakin epäselvyyksiä nimen yhdistämisestä kuvaan. Eihän siellä ollut kuin kolmisensataa henkilöä.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 02.05.2014 20:58
Kirjoittaja Joni Ahonen
Joni Ahonen kirjoitti:
Ruotsin sanakokeen uusinta oli torstaina ja lunttasin lähes puolet vastauksista. En tiedä pääsenkö vieläkään läpi...


V**** en päässyt. :x No, toivottavasti kuuluisa elämänviisaus kolmas kerta toden sanoo pitäisi paikkanasa, sillä kolmannen kerran jälkeen sanakoetta ei voi enää uusia. Ruotsi on niin EVVVK kamaa.


Muuten menee hyvin. Kävin pitkästä aikaa Kotkassa Repin instituutissa moikkaamassa koulutusohjelman päälikköä, jonka kanssa oli ihanaa jutella syviä. Olen vähän ihmetellyt näitä ystävyyssuhteitani, sillä en olisi koskaan uskonut saavani niin hyvää ystävää ihmisestä, jonka kanssa minulla ei näennäisesti ole mitään yhteistä. Tämän viehättävän venäläisen kanssa voin jutella innostuneesti vaikka mistä. Silloin tietää olevan erityisen ihmisen seurassa, kun muutaman minuutin oloinen juttutuokio onkin lipsahtanut 3 tunnin mittaiseksi.

Kävelin tapaamisen jälkeen Karhuvuorella, jossa oli entinen asuntoni. Verestelin muistoja, mutta en kokenut hetkeäkään kaipaavani takaisin asumaan Kotkaan. Kotkan koulusta jäin kaipaamaan loistavia opettajia ja koulutusohjelman päälikköä. Vähän harmittelin ettei Juri Kirgizov ollut opettamassa nyt. Hän on maailman paras opettaja koko maailmassa, joka sai minut ajattelemaan toisin.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 02.05.2014 21:46
Kirjoittaja typewriter
Joni Ahonen kirjoitti:Tämän viehättävän venäläisen kanssa voin jutella innostuneesti vaikka mistä.

Näyttikö kyseinen henkilö kenties tältä:
Kuva

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 03.05.2014 01:10
Kirjoittaja Beksiii
Itse kaavailin vähän eri kaliberia
Kuva

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 03.05.2014 15:10
Kirjoittaja typewriter
Mitäs miulle kuuluu: sarjakuva edistyy siihen tahtiin, että viikon päästä on koko tarina (hulppeat 40 värisivua!) valmiina, ja sitten keskityn muihin projekteihin (kuten uuden emännän metsästämiseen). Asiat toki tärkeysjärjestykseen, comics before hoes.

Alkoholia on kulunut lähiaikoina vähän liikaakin, ainakin lompakon mielestä. Ensi viikko menee selvinpäin koska kahdet pääsykokeet eri puolella Suomea. Kiva lähteä ajamaan 200 km lenkkiä aamu kolmelta, saas nähdä romahdanko.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 04.05.2014 14:37
Kirjoittaja Pidgeon
typewriter kirjoitti:Ensi viikko menee selvinpäin koska kahdet pääsykokeet eri puolella Suomea. Kiva lähteä ajamaan 200 km lenkkiä aamu kolmelta, saas nähdä romahdanko.

Mihin äijä on hakemassa opiskelemaan?

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 10.05.2014 19:27
Kirjoittaja whatever
Tää päivä on mennyt siivotessa. Oon kantanu jo kolme jätesäkillistä romua ulos yhdestä huoneesta. Kämppä on 3h+k, ja suoraan kun jostain hoarding nightmares realitysarjasta joten hommaa riittää. Vaan pakko siivota, koska faijalta lähtee tää kämppä alta kun muutan tästä pois. Tähän asti ollaan saatu asua kaksin tässä, koska paperilla se on mun huoltaja niin sossu ei voi potkia pihalle ja joutuu vielä maksamaan vuokrankin. :lol: Joskus muinoin tässä kämpässä asui koko perhe, mutta viimeset 10 vuotta se on ollu meiän kahden luuserijuopon poikamiesboxi.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 12.05.2014 20:06
Kirjoittaja Joni Ahonen
Olen yrittäny saada animaatiota koulua varten valmiiksi. Yksi maailman vaikeimmista asioista on animoida luonnollisen näköinen kävely, josta syystä olen kokenut mieletöntä riittämättödyyden tunnetta.

Hauskaakin toki kuuluu. Olen viime aikoina naureskellut enoni touihuille, joka kerran oli meinannut lähteä marssimaan eduskunnan eteen muutaman miehen kanssa p*llun puutteen takia. :lol: Yksi hullu suvussa piristää elämää.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 16.05.2014 16:37
Kirjoittaja whatever
Nyt saatiin tässä Tampereella reititin asennettua, niin toimii molemmilla 10mb netti koneessa. Itellä alkaa loppusota maanantaina ja lähdetään Rovajärvelle viestittelemään, niin nyt tulee tinattua huolella. Käytiin heti aamulla hakemassa veljen kanssa litra viinaa mieheen, kerkesin sammua kaverille jo kerran ja nyt tehdään kotona safkaa että jaksaa illalla jatkaa pitkään.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 17.05.2014 09:24
Kirjoittaja Masse
Viime ilta oli kyllä taas melkoista settiä. Ensinnäkin, olen ollut tämän viikon apupäivystäjä intissä joten nukkuminen on jäänyt aika vähälle yövuorojen takia. Eilen sitten päästiin lomille ja yksi inttikaveri houkutteli lähtemään stadiin juomaan hänen kanssaan. Pienen epäröinnin jälkeen sitten lähdin. Mentiin eka tämän kaverin luokse pelaamaan juomapelejä jonka jälkeen aloimme siirtyä baariin, mutta kello oli tässä vaiheessa jo sen verran ja busseja kulki niin huonosti, että ajattelin lähteä kotiin.

Menin sitten bussiin ja en tiedä mitä tapahtui, mutta kai sitten hieman nukahdin siinä ja seuraavaksi huomaankin, kun bussi kaartaa päätepysäkille jossain ihan tuntemattomassa paikassa joka sitten osoittautuukin naapurikyläksi tuossa reilun kymmenen kilometrin päässä. Kello jotain yksi yöllä. Bussikuski sitten kertoi, että seuraava bussi menisi puolen tunnin päästä joka nyt hieman lohdutti, mutta ulkona oli kuitenkin aika vilpoista ja olin pukeutunut hyvin kevyesti.

"Onnekseni" joku toinen mies oli myös nukahtanut bussiin ja oli nyt samassa veneessä kanssani. Mies yritti ensin soitella jotain kaveriaan hakemaan häntä, mutta paikalle tulikin kuin tilauksesta taksi jonka mies otti ja itse vaistomaisesti nousin myös kyytiin, koska olin valmis maksamaan vaikka mitä ettei tarvitsisi jäädä siihen bussiasemalle seisomaan ja saamaan puukosta.

Taksimatka tuntui muutenkin kestävän ikuisuuden, mutta taksikuski veti sitten vielä erään liittymään ohitse ja kävimme tekemässä noin kymmenen kilometrin ylimääräisen lenkin moottoritiellä. Taksikuski kuitenkin reiluna otti mittarin pois päältä ettei siitä nyt ainakaan ylimääräistä hintaa tullut.

Noh, olimme lopulta sitten kotikylässämme ja tämä toinen mies jäi pois jossain 4 kilometrin päässä kotoani. Reiluna taksikuski kuitenkin heitti minut vielä kotiin ja vieläpä ilman maksua. Joskus kahdelta olin vihdoin kotona ja painuin samantien lämpimän suihkun kautta nukkumaan.

Että sellainen tarina. Oli kyllä eka ja vika kerta, kun lähden Helsingin yöhön. Ainakaan bussilla.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 19.05.2014 22:09
Kirjoittaja whatever
Joo tosiaan aamulla lähtö Rovalle loppusotaan. Tätä on odotettu ja itse olen ainakin innolla lähdössä, kunhan ei olisi samanlaista hellettä siellä. Tasan kuukausi palvelusta jäljellä, jonka jälkeen Tampereelle viettämään arkea. Vähän ankealta näyttää, kouluihin en ole hakenut ja töitä ei ole luvassa. Metsäalalla olisi oikein työvoimapula ja alan koulut käyty, mutta ilman autoa tai sahaa on vaikea lähteä alalle...
Pitää pistää tuet rullaamaan ja koittaa kehittää jotain.

Re: Mitä kuuluu?

ViestiLähetetty: 22.05.2014 16:00
Kirjoittaja Joni Ahonen
Hemmetti miten nopeasti tilanteet voivatkaan muuttua. Tein eilen koko yön aamukuuteen asti koulun animaatiokurssin piirrettyä, jonka valmistumisesta olin koko ajan paniikissa. Asiaan ei auttanut ollenkaan saada eilen yllättäen tietää, että hakemukseni opiskeluvaihtoon on hylätty. En vajonut surkeuteen, vaikka niin olisi luullut.

Ihmettelen itsessäni suuresti tätä piirrettä, että kun otan suuren takaiskun vastaan, suhtaudunkin niihin äärimmäisen rauhallisesti ja alan välittömästi hoitamaan asioita uskomattoman päättäväisesti. Pienien ongelmien kohdalla saatan menettää malttini ja harkintakykyni totaallisesti, mutta isot pettymykset saavat minut palaamaan maan pinnalle.

Minulla on kuitenkin edelleen mahdollisuus päästä jonnekin vaihtoon, joten peliä ei ole vielä täysin menetetty. Nyt teen kaikkeni, jotta seuraava hakemukseni menee lävitse. Haluan oikeasti päästä näkemään maailmaa ja oppia puhumaan kieliä. MINÄ TAISTELEN! :twisted: