Minkä leffan katsoit viimeksi?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 27.01.2022 09:30

Gigante kirjoitti:Maameren Tarinat (Se Miyazakin pojan leffa)

Okei, en ole lukenut lähdemateriaaliin perustuvaa alkuperäisnovelleja, mutta ymmärrän kuitenkin miksi tähän elokuvaan on suhtauduttu melko penseästi. Alkuvaihe kyllä esittää mielenkiintoisan maagisen maailman, jossa elämän ja kuoleman tasapaino on alkanut järkkyä. Harmi vaan, että puolenvälin jälkeen meno tuntuu vaan hidastuvan tarpeettomaksi ja kaikki mitä alkupäässä tarjottiin jää tyystin sivuun yhden ainokaisen elämän tärkeyden alleviivattuun moraalisaarnaan. Muutenkin näin Ghibli-leffaksi jälki ei ole sitä parhainta antia, vaikka maisemat upeita ovatkin.


Monta vuotta halusin nähdä Maameren Tarinat. Sitten lopultakin näin sen ja olin todella hämmentynyt että wtf? Jo heti elokuvan aloituksessa pääpojun tekemä murha jää ihan mysteeriksi että miksi se tapahtui, eikä siihen koskaan palata...
Elokuva hämää katsojaa luulemaan että se on taas yksi Ghiblin suuri mestariteos, kun sillä on ikoninen Ghibli-look ja ohjaajan sukunimikin on taattua laatua.... mutta hitto sentään se oli komeasta taiteesta huolimatta sekava elokuva, missä pysyy tapahtumien perässä vain välillä.
Goro Miyazaki on selvästi kokematon tekijä ja se näkyy tarinankerronnassa kun paljon tapahtuu mutta oikein mistään ei tajua mitään. Ihan ihmettelin että miksi studio on antanut julkaista elokuvan tuollaisessa muodossa. Hemmetin sääli, sillä pohjatarina vaikutti todella mielenkiintoiselta. Pitäisi kyllä lukea kirjat....
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 27.01.2022 11:24

Silence kirjoitti:
Gigante kirjoitti:Maameren Tarinat (Se Miyazakin pojan leffa)

Okei, en ole lukenut lähdemateriaaliin perustuvaa alkuperäisnovelleja, mutta ymmärrän kuitenkin miksi tähän elokuvaan on suhtauduttu melko penseästi. Alkuvaihe kyllä esittää mielenkiintoisan maagisen maailman, jossa elämän ja kuoleman tasapaino on alkanut järkkyä. Harmi vaan, että puolenvälin jälkeen meno tuntuu vaan hidastuvan tarpeettomaksi ja kaikki mitä alkupäässä tarjottiin jää tyystin sivuun yhden ainokaisen elämän tärkeyden alleviivattuun moraalisaarnaan. Muutenkin näin Ghibli-leffaksi jälki ei ole sitä parhainta antia, vaikka maisemat upeita ovatkin.


Monta vuotta halusin nähdä Maameren Tarinat. Sitten lopultakin näin sen ja olin todella hämmentynyt että wtf? Jo heti elokuvan aloituksessa pääpojun tekemä murha jää ihan mysteeriksi että miksi se tapahtui, eikä siihen koskaan palata...
Elokuva hämää katsojaa luulemaan että se on taas yksi Ghiblin suuri mestariteos, kun sillä on ikoninen Ghibli-look ja ohjaajan sukunimikin on taattua laatua.... mutta hitto sentään se oli komeasta taiteesta huolimatta sekava elokuva, missä pysyy tapahtumien perässä vain välillä.
Goro Miyazaki on selvästi kokematon tekijä ja se näkyy tarinankerronnassa kun paljon tapahtuu mutta oikein mistään ei tajua mitään. Ihan ihmettelin että miksi studio on antanut julkaista elokuvan tuollaisessa muodossa. Hemmetin sääli, sillä pohjatarina vaikutti todella mielenkiintoiselta. Pitäisi kyllä lukea kirjat....



N'juuh. Muakin hämmensi tuo alkupään murhatapaus aivan hemmetisti, varsinkin kun päähahmo itsekin ei pystynyt asiaa perustelemaan. Ainoa "selityksen" tapainen on vain diipadaapa varjosta tai "pimeydestä sisälläni", mutta tämäkin selitys jäi ontumaan kun kyseinen varjontapainen onkin loppuvaiheilla auttava osapuoli? Mitä hemmettiä!?
Vähän huolellisemmalla tekemisellä olisi tästä elokuvasta ja sen hemmetin hyvästä pohjasta saanut taatusti paremman kuin se loppujen lopuksi päätyi.
Sikälin kummallinen yhteensattuma että Miyazakin Isän "Liikkuva Linna" ja Pojan "Maameren tarinat" molemmat pohjautuvat valmiiseen kirjaan ja molemmissa lopputulos jää lupaavan alun jälkeen parhaimillaan keskinkertaiseksi, vaikka kummassakin omat hyvät hetkensä löytyvät.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17

Verkkosarjis
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2082
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.02.2022 19:41

First Love

Olen kuullut aika paljon Takashi Miikestä, josta etenkin No More Heroes 3:ssa Travis jauhaa koko ajan. Miehen leffoja tai nyt ylipäätänsä aasialaisia leffoja ole kovin paljoa tullut nähtyä, joten katselin tätä mielenkiinnosta ihan kulttuurierojenkin takia. Tarina tuntuu aika hajanaiselta, jossa nuori nyrkkeilijä sotkeutuu vahingossa yakuzan epäonnistuneeseen huumekeikkaan, jossa on mukana soluttauneita poliiseja sekä varmaan myös joku toinenkin rikollisjengi. Oletin elokuvan olevan todella överi, mutta yllättäen verta suihkuavia raajoja ja ylilyötyä meininkiä on todella vähän mukana. Kulmakarvoja tuli kohotettua kun leffa muuttuu hetkeksi noin puolen minuutin mittaiseksi animaatioksi, joka ei istu kokonaisuuteen.

Aina kun leffa meinasi tylsistyttää, alkoi tapahtumaan jotakin mielenkiintoista, mutta loppua kohden meno alkaa vähän laahaamaan ja pituutta olisi voinut 10 minuutia saksia pois. Ihan menevä ja omalla tavallaan tyylikäs elokuva. Ei sellaista Kill Bill -menoa, jota vaikkapa kannesta saattoi päätellä.

***½/*****


Päiväni murmelina

Jenkeistä tilattu Sopranos -seinäkalenteri sen näytti, että eilen oli Groundhog Day. Edellisestä katselukerrasta on aikaa lähes vuosikymmen, joten mielelläni tämän halusin kyseisenä päivänä katsoa, kuten oletettavasti moni muukin. Elokuva on sympaattinen ja nokkelan ideansa vuoksi oikein koukutava ja ajatuksia herättävä: mitä itse tekisit, jos voisit elää saman päivän aina uudestaan ja uudestaan?

Bill Murrayn tyylistä en ole ikinä pahemmin tykännyt, mutta tässä vittumaisena sääennustajana hän on oikein hyvä, kun tuntuu ettei miehen tarvitse juuri näytellä ylimielistä liikaa. Ideasta otetaan irti oikeastaan kaikki todella hyvin ja yllätyin suuresti ettei leffa tästä huolimatta toista itseään lainkaan, vaan alun heräämisepisodin jälkeiset tapahtumat skipataan kolmannen kerran jälkeen kokonaan ja katsoja oivaltaa ilman mitään ruutuun erikseen pamahtavia "Day 179" -tekstejä, että Murray on viettänyt samaa päivää mahdollisesti satoja kertoja. Myös puolentoista tunnin kesto yllätti, olisin voinut hyvin kuvitella tekijöiden venyttävän ideaa liikaa.

Sympaattinen elokuva, jonka perusideaa ei ole yllättäen juuri paljoakaan kopioitu. Huvitti että aina Andie Macdowellin nähdessäni ruudulla mieleeni tulee ysärin Loreal -mainokset. :lol:


****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 04.02.2022 16:59

Joni Ahonen kirjoitti:Bill Murrayn tyylistä en ole ikinä pahemmin tykännyt, mutta tässä vittumaisena sääennustajana hän on oikein hyvä, kun tuntuu ettei miehen tarvitse juuri näytellä ylimielistä liikaa.

Joo, Murray on kyllä aina ollut todella outo tapaus näyttelijänä. Heppu kun aina tuntuu siltä ettei voisi v*ttuakaan kiinnostaa vähempää... Todella melankoolinen ja masentuneen oloinen ihminen. Mutta tykkään valtavasti Murraysta juuri tuosta syystä miehen myöhemmissä leffoissa kuten Lost in Translation (yksi suurimmista suosikkielokuvistani) ja Broken Flowers.

Ideasta otetaan irti oikeastaan kaikki todella hyvin ja yllätyin suuresti ettei leffa tästä huolimatta toista itseään lainkaan, vaan alun heräämisepisodin jälkeiset tapahtumat skipataan kolmannen kerran jälkeen kokonaan ja katsoja oivaltaa ilman mitään ruutuun erikseen pamahtavia "Day 179" -tekstejä, että Murray on viettänyt samaa päivää mahdollisesti satoja kertoja. Myös puolentoista tunnin kesto yllätti, olisin voinut hyvin kuvitella tekijöiden venyttävän ideaa liikaa.

"Ennen vanhaan" vaan osattiin nämä asiat paremmin kuin nykyään. Lyhyesti ja tehokkaasti. Potenttiaalia käyttäytettiin ajatuksella ja todella vaivattoman tuntuisesti. Ei venytyksiä tai katsojakunnan tyhmimmän jäsenen mukanapysymisen kautta asioita kertoen....
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 10.02.2022 19:12

Koirat eivät käytä housuja

Olin vältellyt tätä leffaa, koska minulla on suomalaisista elokuvista usein inhottava fiilis, jossa käsitellään masentavasti seksiä tai parisuhteita. Levottomat paras esimerkki, jonka pelkkä ajatteleminen saa olon huonolla tavalla likaiseksi. Vaikka BDSM-touhuista olen lukenut ja oikeassa elämässä tavannut ammatti-dominoita työssään, ei minua oikein kiinnosta katsella tällaista tv:ssä ja vieläpä ankealla Suomilisällä. Pelkäsin elokuvan pröystäilevän kuvastolla ja olevan ihan pihalla siitä mitä se tekee.

Onneksi sain yllättyä positiivisesti, sillä siitäkin huolimatta että kuvasto on rajua, ei elokuvassa seksiä ja paljasta pintaa niinkään esitellä. Jopa ne BDSM-jutut ovat sivussa, sillä päähenkilön oma elämä ja traumat ovat se pääjuttu, johon vain sattumalta domina astuu mukaan. Elokuvan visuaalisuus on todella upeaa ja erityisen hienon valaistuksen ja hämärän käytöllä Krista Kososen esittämä Mona on jopa Ghost in the Shellin hahmojen piirteitä omaava cgi-hahmo, joka on kuitenkin oikea. J.P. Valkeapää on taustaltaan graafinen suunnittelija ja sarjakuvapiirtäjä, eli taiteilija, jolla on silmää ja osaavalla ammattiporukalla saadaan aikaiseksi jotakin oikeasti upeaa kuvastoa, joka on luonnollisen näköistä ja sopivan fantasista.

Elokuva on masentava, inhorealistinen sekä siinä on monelle outoa ja etäännyttävää BDSM-kuvastoa, mutta jotenkaan se ei häiritse kun sitä ei esitetä falskisti. Muissa leffoissa koko touhua yliseksualisoitaisiin, jolloin se muuttuisi monissa jenkkileffoissa nähdyiksi parodiaksi. Vaikka tässä on nahka-asuja, alastomuutta ja piiskaamista, ne tuntuvat luonnolliselta elokuvan omassa maailmassa. Jos tälle tehtäisiin jatko-osa jenkeissä, olisi siinä 80 % enemmään piiskaamista ja seksiä tietenkin, jolloin alkuperäisen idea katoaisi.

Olin jo antamassa viittä tähteä tälle ja valmis ostamaan omaan hyllyyn, mutta loppua kohden jotenkin fiilis tipahtaa. Myös tietyt epäuskottavuudet ja rakkaustarina tuntui liian kliseiseltä onnellisen loppunsa takia. Silti kevyesti yksi parhaimmista kotimaisista filmeistä.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 13.02.2022 22:48

STAR WARS (1977) (4K77)

Star Warsit ovat niitä outoja asioita maailmassa joita sekä rakastan että vihaan kuin myös oksentaen välttelen kun alkaa pahasti heittämään yli sietokyvyn. Nykyään eletään Disney-Star Warsin aikakautta ja se on alusta asti ollut katastrofi, mikä tuntuu vain pahenevan, mihin tahansa suuntaan se sitten kehittyykin. Kaikkea on liikaa, kaikkea on liian vähän. Kaikki on niin saatanan ahdasmielistä ja kapeakatseista -tai vastavuoroisesti niin kaikesta pihalla olevaa että haluan vain sulkea aivoni kaikelta tuolta...
Mutta kauan kauan sitten asiat olivat aivan toisin. Kauan sitten, kaukaisella 1970-luvulla ei ollut saagoja, trilogioita, muinaisia ennustuksia tai Jar Jar Binks-trilogioita. Oli vain klassinen fantasiaelokuva nimeltä Star Wars. Kukaan ei odottanut siltä mitään. Se oli vain yksi monesta 70-luvulla tehdystä lapsellisesta satuleffasta, johon nuori George Lucas sai rahaa studiolta koska miehen edellinen elokuva oli kerännyt Oscar-ehdokkuuksia.... mutta siitä tuli yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista elokuvista mitä on koskaan tällä planeetalla tehty.

Nykyään Star Warsien ongelma on että niitä katsotaan väärästä näkökulmasta. Ihmiset eivät katso niitä Alkuperäisen elokuvan, tai edes alkuperäistrilogian- vaan puhtaasti "Ison saagan" ja ennenkaikkea Prequelien näkökulmasta. Jopa alkuperäistrilogiaa on 20-30-vuotta ilmestymisensä jälkeen muokattu sopimaan paremmin yhteen myöhempien elokuvien kanssa. Se jokin mikä oli viaton ja kiehtova kokeilu vuonna 1997 kun Special Editionit tulivat, on nykyään muuttunut aivan raivostuttavaksi katsojan kiusaamiseksi missä Alkuperäiset elokuvat on kokonaan viety pois katsojien ulottuvilta ja tilanne on pakotettu raskaasti manipuloidut ja tietokonegrafiikoilla päivitetyt Special Editionit.
Katsomani ja tässä arvostelemani versio on ALKUPERÄINEN Star Wars vuodelta 1977, ei *viralliset* Special Editionit viimeiseltä 25 vuodelta. Kyseessä on alkuperäisistä, teatterissa pyörineistä filmikeloista fanien toimesta 4K-resoluutiolla skannattu ja remasteroitu 4K77-niminen projekti. https://www.youtube.com/watch?v=v3fNOpTo930 Se ei palauta, vaan paljastaa Aidon ja alkuperäisen Star Warsin komeassa ulkonäössään nykykatsojille. Elokuva ei ole miljoonaan suuntaan menevä osa suurta saagaa tai edes yksi osa omaa trilogiaansa, vaan yksi ja ainoa seikkailuelokuva vuodelta 1977.
Poissa ovat kaikki s**tanan lisäykset. CGI-lisätyt Jabba the Huttit, cgi-avaruustaistelut, cgi kivenmurikat ja bluescreenillä lisätyt Boba Fettit. Enää ei joka saatanan kuvassa hassuttele cgi-avaruusoliot tai pikkurobotit tekemässä hauskoja ääniä Moss Eysleyssä. Enää ei edes Lightsaberit ole erivärisiä karkkitankoja, joista jokainen lapsi voi valita suosikkinsa, vaan kaikki on simppeliä: Sankareilla on Valkoisen hohtoiset valosapelit ja pahiksilla Punaiset. Kaunista ja simppeliä. Niinkuin Star Wars on joskus kauan kauan sitten ollut.

Ja avainsanat ovat juuri Simppeli ja Puhdas. Star Wars ei ole mikään synkkä scifi-elokuva tai moderneja sosiaalisia ongelmia käsittelevä syvällinen tutkielma polttoaineverotuksesta tai naisten asemasta yhteiskunnassa- vaan kyseessä on ajaton, superpuhdas, klassinen fantasia-satukertomus Hyvän ja Pahan taistelusta ja nuoren sankaripojan jännittävästä seikkailusta. Maalaispoika unelmoi seikkailusta, kunnes sellainen kirjaimellisesti koputtaa oveen. Mukana on pelastettavia prinsessoja, ritareita miekkojen kanssa, viisaita velhoja ja ilkeitä velhoja, veijarimaisia tyyppejä joilla onkin sydän kultaa ja toheloivia pelkureita. Se tapa miten George Lucas on onnistunut elokuvan maailman ja taustakertomukset luomaan tähän teokseen on jotain niin käsittämätöntä että mitään tuollaista ei pystyisi enää nykyaikana luomaan. Ihailin varsinkin tapaa miten hienosti elokuva esittelee meille The Forcen ja miten se toimii. Elokuva onnistuu niin vaivattomasti ja sadunomaisesti esittelemään maailmansa ja sen maagiset elementit vailla pienintäkään väkinäistä yritystä.
Lucas ei todellakaan ole mikään kaikkien aikojen lahjakkain elokuvantekijä, mutta alkuperäinen Star Wars on tehty aikana jolloin George Lucas ei ollut virheetön jumala, niinkuin Prequelien aikana ja lahjakkaat ihmiset tekivät yhdessä teosta, parantaen kokonaisuutta entisestään ja eri elementtien muovautumisesta johtuen lopputulos on niin huikea kuin se lopulta on. Lucas ansaitsisi kuitenkin kaikki ylistykset Star Wars-maailman luomisesta vaikka tämä olisi ainoa Star Wars-elokuva mitä koskaan olisi tehty. Ja se kertoo aika paljon siitä miten huikean teoksen mies on onnistunut lopulta tekemään.

Alkuperäinen Star Wars on ennenkaikkea yhdistelmä eri osa-alueiden täydellistä yhteistyöskentelyä. Kaikki kulkee niin kauniisti käsi kädessä, auttaen toisia elementtejä luomaan maailmasta ja tarinasta toimivaa. Niin kuvaus, leikkaus, lavastus, erikoistehosteet kuin yleisesti tuotantosuunnittelu menee täysillä yhteen. Dialogi on yllättävän hauskaa, kekseliästä ja näppärää ollakseen samalta mieheltä joka kirjoitti Prequelit. Elokuva myös yhdistelee todella kiehtovasti esimerkiksi aasialaisia vaikutteita Star Warsin maailman. Esimerkiksi Tatoeenilla kaikkien perusvaate tuntuu olevan japanilaishenkinen takki-housut-kengät-yhdistelmä. Kuka sitten onkaan tämän keksinyt, niin pakko sanoa että helvetin nerokas idea! John Williamsin musiikki on se varmasti elokuvan ikonisin juttu ja hyvästä syystä. Williams käyttää taitavasti klassisen henkistä orkesterimusiikkia luomaan kiehtovaa tekstuuria maailmalle. Esimerkiksi The Force theme/Binary Sunset on esimerkiksi aivan mieletön kappale missä yhdistyy kaikki mikä tässä elokuvassa on niin kiehtovaa ja sadunomaista.
Yksi tärkeä elementti elokuvalle on myös sen valmistumisajankohta. Elokuva on tehty 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, minkä tyyli ja yleinen viba auttaa entisestään luomaan elokuvalle oudon kiehtovan ja ajattoman fiiliksen. Ihan kaikki näyttelijäsuoritukset eivät valitettavasti parhaimpia ole. Mark Hamill tuntuu aika ailahtelevalta. Välillä tosissaan roolissaan olevalta, mutta välillä heppu vaikuttaa siltä ettei hirveästi kiinnosta. Onneksi kaikki keskeiset ja tärkeät sivuhahmot ovat kuitenkin roolitettu kovan luokan ammattilaisilla kuten nuorella Harrison Fordilla ja elokuvalegendoilla kuten Alec Guinness ja Peter Cushing.

Ainoa isompi kitinäni alkuperäisestä elokuva tulee sen jälkimmäisellä puoliskolla olevasta Jätekuilu-osiosta joka tuntuu aina kestävän vaan aivan liian kauaa. Nopeatempoinen seikkailu tuntuu vaan jotenkin jämähtävän hetkeksi täysin kun sankarimme ovat jumissa puristimisen sisällä.

Kuten jo ylempänä kirjoitin, ihmiset tuntuvat katsovan Star Warsia nykyään aivan eri näkökulmasta kuin aikoinaan ja missään se ei näy paremmin (tai pahemmin) kuin Alkuperäisen elokuvan The Lightsaber-kaksintaistelussa. Eli kohtauksessa missä Darth Vader ja Obi Wan Kenobi taistelevat. Nykyään se on "Nolo, huonosti koreografioitu ja kömpelö heilumiskohtaus". Mutta ongelma onkin siinä että kaikki katsovat sitä Prequelien näkökulmasta missä kaksintaistelut ovat taistelun sijasta enemmän eeppisiä tanssiesityksiä. Alkuperäisessä Star Warsissa kyseessä on puhtaasta kaksintaistelusta kahden miekkailijan välillä. The Force itse on irrallinen asia mikä ei ole kokoajan esillä apukeinona vaan enemmän syvällisenä ja henkisenä osa-alueena. Mikään ei tiivistä Star Wars-katsojien asenneongelmaa pahemmin kuin kohtauksesta tehty faniversio https://www.youtube.com/watch?v=to2SMng4u1k missä kohtaus on muokattu "Kunnolliseksi" eli ylipitkäksi Prequel-versioksi missä kaikki tekevät voltteja, käyttävät voimaa ja heiluvat hulahula-vanteidensa... eiku tarkoitan valosapeliensa kanssa.

Tuntuu niin helvetin oudolta miten kovasti jotkut puolustavat Special Editioneita *Oikeiksi* Star Warsseiksi, kun edes ne versiot eivät pysy uskollisina itselleen, vaan about jokaikinen uusintajulkaisu sisältää uusia muutoksia, muokkauksia ja lisäyksiä edelliseen verrattuna. Välillä asioita lisätään. Välillä vanhoja lisäyksiä otetaankin pois ja laitetaan uusia tilalle. Ja katsojat tuntuvat oudon passiivisilta "No näinhän sen kuuluukin mennä". Vielä 2000-luvun hampaat irvessä hyväksyin Special Editionit kun oikein muuta ei ollut... Mutta lopullinen murtumiseni niille tapahtui vuonna 2011 kun blurayt alkuperäisistä elokuvista julkaistiin. TAAS oli tehty muutoksia. Nyt R2D2 piilotteli cgi-kivien takana. Mutta todellinen murtumiseni tapahtui trilogian päätöksessä: Vaderin legendaarinen, hiljainen käännös hyvälle puolelle oli pilattu typerällä ja naurettavan alleviivaavalla "NOOOO"-huutolisäyksellä... Se oli SE hetki kun murruin lopullisesti ja haistatin hyvästit koko Star Wars Special Edition-paskalle.

Mutta jonkin aikaa tämän jälkeen tapahtui jotain ihmeellistä. Ilmeisesti en ollutkaan yksin tämän tuskailun kanssa, vaan uskolliset fanit olivat omatoimisesti päättäneet tehdä sen, mitä George Lucas, Lucasfilm ja nyt Disney ei katsojille suostu antamaan: Alkuperäiset, koskemattomat elokuvat. Alkuperäisistä elokuvista on nykyään itseasiassa parikin versiota saatavilla.... tai siis *saatavilla*. Harmy's DeSpecialized Edition, TN1-versio sekä kaikista uskollisin ja laadukkain, 4K77-versio minkä tässä juuri arvostelin. Se palauttaa katsojille katsottavaksi Alkuperäisen Star Warsin puhtaana ja laadukkaana julkaisuna, joissa ei ole myöhempien versioiden paskoja lisäyksiä tai värimuutoksia yleisilmeessä. Alkuperäinen elokuva, alkuperäisessä muodossaan on todella raikas ja jotenkin vain niin positiivisen puhdistava kokemus, vailla minkään muun Star Wars-nimikkeen taakkaa. Niin, ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista.

5/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 14.02.2022 23:10

^

Olisi mieletön kokemus nähdä tuo aito ja alkuperäinen Star Wars, jossa olisi sitä todellista taikaa juuri. En ole koskaan alkuperäisiä valitettavasti nähnyt.

Tuleehan arvostelu myös Imperiumin vastaiskusta! :D
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 18.02.2022 20:58

Joni Ahonen kirjoitti:Tuleehan arvostelu myös Imperiumin vastaiskusta! :D

Never!


THE EMPIRE STRIKES BACK (1980) (Harmy's DeSpecialized Edition)

Empire Strikes Back on kaikinpuolin aikuismaisempi ja kypsyneempi elokuva kuin edeltäjänsä. Vielä aloitus lupaa edellisen elokuvan henkistä räiskyvää ja viihdyttävää seikkailua. Mutta alun jälkeen elokuva alkaa rauhoittua, tunnelmaa viritellään, mystiikkaan syvennytään ja elokuva paljastaa todellisen luonteensa. Empire ei ole "sitä samaa kuin viimeksikin"-jatko-osa, vaan tarinan seuraavan osa, joka muuttaa edellisen osan viattoman ja lapsekkaan fantasiaseikkailun paljon synkemmäksi ja ennenkaikkea aikuismaisemmaksi kasvutarinaksi.

Suuri muutos edelliseen elokuvaan on myös se että George Lucas ei enää vastaa elokuvasta kuin sen taustalla projektia pyörittävänä tuottajana sekä elokuvan alkuperäisjuonikuvion kirjoittaneena henkilönä. Alkuperäisen elokuvan tuotanto oli miehelle niin raskas sydänkohtausta myöten että heppu päätti siirtyä takapenkille. Uusina käsikirjoittajina ovat pitkänlinjan hollywoodveteraani Leigh Brackett ja Raiders of the Lost arkin Lucasille kirjoittanut nuori tulokas Lawrence Kasdan. Brackett vastaa elokuvan juonesta ja on myös kuulemma vastuussa tämän elokuvan ja elokuvahistorian suurimasta spoilerishokkiloppujuonenkäänteestä, eli siitä että Darth Vader on.... lapsena rakentanut C3POn äidilleen kotiapulaiseksi. Elokuvan hahmoista ja dialogista vastaa puolestaan Raidersistakin tuttu Kasdan, jonka todella näppärä dialogi tulee hienosti esille varsinkin Indyn... eiku tarkoitan Han Solon ja Prinsessa Leian välisissä hetkissä. Elokuva onnistuu myös hyvin tasapainottamaan synkempää tarinaansa sopivilla annoksilla keventävää huumoria, josta vastaa yllättävän hyvää dialogia sepittävä C3PO, sekä hieman yllättäen todella synkkää huumoria tarjoava Impieriumin upseeristo, joita Vader tappaa aina palkkioksi epäonnistumisesta.

Tekijät ovat tehneet fiksun ja loogisen ratkaisun hypäten tapahtumissa joitakin vuosia eteenpäin. Kaikki hahmot ovat edellisestä osasta kehittyneet eteenpäin. Luke on jo heti alussa reippaasti edellistä elokuvaa kypsempi ja henkisesti maltillisempi hahmo, jolla on kuitenkin vielä pitkä matka edessään. Veijari Han Solo on kehittynyt karismaattiseksi Kapinaliiton upseerihahmoksi, jonka edellisosan itsekeskeinen asenne tuntuu korvaantuneen kaikista muista huolehtimisella. Luke saattaa olla tämän elokuvan sankari, mutta todellinen sydän tuntuu kuitenkin olevan Han Solon yllättävän koskettavan tarinakaaren luona. Edellisen elokuva jälkeen luulisi että Han Solon tarina olisi saapunut päätökseen, mutta Empire esittelee meille paljon vastuullisemman ja muista huolehtivan sankarimiehen. Carrie Ficherin Prinsessa Leia on pääkolmikosta se vähiten muuttunein hahmo, mutta tämä toimii hyvin Luken ja Hanin välimaastossa tasapainoisena hahmoja joka luulee pärjäävänsä omillaan, kunnes vasta aivan lopussa murtuu. Jostain syystä elokuva onnistuu joka ikinen kerta aivan yllättymään siitä miten koskettava ja tuskastuttava hetki on Hanin ja Leian viimeinen kohtaus tässä elokuvassa. Se on täydellinen kohtaus joka saattaa upeasti niin Han Solon kuin Leian tarinakaaren päätökseen. Ja kyllä, päätökseen. Sillä seuraava elokuva ei tee enää tälle juonikuviolle yhtään mitään.

Hahmoista suurin muutos on itse pääkonna Darth Vader, joka vielä edellisessä elokuvassa oli enemmänkin Gestapon natsimajuri, mutta nyt tilalla on itse pimeyden lordi joka komentaa koko Empiren armeijakuntaa. Vader suorastaan huokuu karismaa, uhkaavuutta ja käskyvaltaa. Tekijät rakentavat taitavasti Vaderista todella uhkaavaa hahmoa jota kaikki tuntuvat pelkäävän. Yllättäen tekijät jopa onnistuvat syventämään Vaderia elokuvan aikana hienovaraisesti tehdyillä, pienen pienillä yksityiskohdilla. Vaderin pukuakin on edellisen elokuvan pahvilaatikko-lookista päivitetty ja nyt asu näyttää aivan helvetin vaikuttavalta suurelta ja raskaalta haarniskalta. Myös Vaderia esittävän David Prowsen todella jämäkkä roolisuoritus paistaa jopa Vaderin naamion ja puvun alta todella voimakkaasti. Niin, enkä todellakaan voi jättää mainitsematta myöskään James Earl Jonesin huikeaa ääniroolia Vaderina, joka viimeistelee hahmon täydellisesti.
Elokuva tuo pari uutta keskeistä hahmoakin Star Wars-universumiin: Billy Dee Williamsin Lando Carlissianin ja Frank Ozin Yodan. Yoda tottakai on koko Star Warsin keskeisimpiä hahmoja ja tätä elokuvaa katsoessa lähinnä voin pahoin kun mietin miten hahmoa on Prequeleissa käytetty. Elokuvan aikana tulevat Yodan opetukset muodostavat koko sarjan syvimmän sydämen ja ovat älykkäästi kirjoitettu ja esittyjä. Yodan dialogi aivan mieletöntä, ja jokatoisen lauseen voisi printata paitaan quotiksi.
Lando Carlissian on puolestaan kiehtova hahmo. Han Solon kaltainen vekkuli, jolla on hyvä kamppailu elokuvan jälkimmäisellä puolella omantuntonsa kanssa. Tosin ihan lopussa alan aina huolestua että toivatko tekijät Landon tarinaan vain korvatakseen Harrison Fordin millilleen samanlaisella hahmolla, mutta vain mustaksi maalattuna, sillä vikassa kohtauksessa Landolla on Millenium Falconilla, istumassa Chewien vieressä Hanin paikalla istuessaan täsmälleen samanlainen liivi päällään kuin Han Solollakin...

Elokuvan on ohjannut George Lucasin vanha opettaja, Irvin Kershner. Kershnerin käsissä elokuvasta on kadonnut sellainen keveä lauantaiaamun seikkailusarjan meno sekä ilkeästi sanottuna hieman osaamattoman keltanokan kädenjälki ja tilalle on tullut synkempi, ammattilaisen ottein toteutettu draama, missä keskitytään seikkailun sijasta paljon syvempiin asioihin. Kershnerin kädenjälki on varsinkin draamakohtauksessa todella terävää eikä todellakaan hukkaa tärkeitä hetkiä spektaakkelin alle.
Elokuva tuntuu myös luopuneen maailmansa valtavista avaruusolio-roduistaan, sillä aikalailla kaikki tarinassa vastaan tulevat hahmot ja taustalla pyörivät statistit ovat ihmisiä. Tämä ehdottomasti auttaa enemmän hahmovetoisen ja astetta synkemmän tarinan samaistuttamisessa kun joka toinen vastaan tuleva hahmo ei ole mahdollisimman hassusti suunniteltu alieni. Tosin elokuva esittelee yhden uuden avaruusoliotyypin: Mustan Miehen.... tai noh, vitsi vitsinä, mutta taisivat tekijät saada edellisestä osasta sapiskaa siitä että mustat puuttuivat Star Wars universumista, sillä tälläkertaa pari on Landon lisäksi eksynyt mukaan taustallekin.

Elokuvan the valomiekkailukohtaus on helposti sarjan paras, vaikka Return of the Jedin vastaava pääsee kieltämättä todella lähelle. Se on täydellisesti toteutettu kohtaus mistä näkee miten hienosti ennen osattiin kertoa tarinaa jo pelkällä toimintakohtauksellakin: Luke aloittaa amatöörimäisen agressiivisesti, haastaen vastustajansa ja Vader ei edes yritä taistella kunnolla. Luke joutuu nopeasti pulaan mutta neuvokkuutensa ansiosta selviää ja alkaa kehittyä taistelun aikana huimasti, alkaen oikeasti muodostua uhaksi Vaderille, kunnes Vader alkaa pikkuhiljaa menettää malttinsa. Verrattuna Prequelin tanssiesityksiin tällainen hienovarainen ja hiljainen miekkailukohtaus on aivan eri ulottuvuudesta. Kiehtovaa on myös se että itse valomiekkailu on osuuden tylsintä antia. Jännitys on kohtauksessa suurimmillaan aina silloin kun miekkailua ei edes tapahdu.


Toisin kuin viimekerralla arvostelemani 4K77-version kohdalla, Empiren oma vastaava versio 4K80 ei ole vielä julkaistu. Sen sijaan tässä arvostelemani versio on ehkä näistä faniprojekteista kuuluisin: Harmy's Despecialized Edition. Ja kuten nimikin vihjaa, kyseessä on Special Editionit takaisin alkuperäiseksi palauttava/muokkaava fanituotos, missä pohjana toimii vuoden 2011 blurayjulkaisu. Projektista on digitaallisesti poistettu KAIKKI lisäykset ja muutokset on paikattu alkuperäisillä materiaaleilla toisista julkaisuista, kuten vuoden 1993 Laserdick-julkaisusta sekä TN1-tiimin vanhemmasta faniskannausprojektista. Kuulostaa aivan helvetin katastrooffiselta sekamelskalta, mutta lopputulos on todella onnistunut ja kuva kuvalta alkuperäiseksi muutettu teos. Jopa virallisen blurayjulkaisun aivan kaamea väripaletti on korjattu alkuperäisjulkaisua vastaavaksi. Projektista vastaa Tsekkiläinen Star War-fani Petr Harmàcek, eli kaverien kesken Harmy. Tämä on myös se kaikista helpoiten fanienkin käsiinsä hommaama versio ja Harmy on jo julkaissut koko alkuperäis trilogian korjattuna ja tällähetkellä heppu työstää uutta, korkeampilaatuista versiota.

Empire itse on se alkuperäistrilogiasta VÄHITEN Special Editioneissa muokattu teos. Melkein meinasin sanoa että se viattomin. Mutta niin ei kuitenkaan ole. Suurimmat muutokset olivat cloud cityssä olevat ikkunoiden ulkomaisemat, avaruuskohtaukset sekä vuonna 2004 kokonaan uusiksi kuvattu The Emperorin kohtaus. Ja tämä on mielestäni yksi v**un typerimmistä muutoksista koko helvetin alkuperäistrilogiassa. Ja jostain saatanan syystä kukaan ei tunnu valittavan muutoksista, koska kaikki katsojat tuntuvat olevan tottuneita anaaliraiskaukseen.
-ALKUPERÄISESSÄ kohtauksessa salamyhkäinen, kaapuun pukeutunut hahmo ottaa yhteyttää. Katsoja saa tietää että kyseessä saattaa olla Vaderin tavoin voimaa käyttävä Sith-pahis. Ja suuri mysteeri on että kuka tai mikä tuo hahmo on. Hahmo jopa vähän kuulostaa Ben Kenobilta.... Emperor kertoo että heillä on uusi vihollinen, mutta Vader on ajan tasalla ja myy pomolleen ajatuksen että Luke käännytetään heidän apulaisekseen. Ja Emperorin siunauksella Vader lupaa hoitaa homman, mitä on hän jo ollut kokoajan salaa tekemässä.
-VUODEN 2004 SPECIAL EDITIONISSA kohtaus on tarpeettomasti ja ennenkaikkea ajattelemattomasti muutettu sisällön osalta: Nyt salaperäinen viittahahmo on poissa ja näkökulma on tehty puhtaasti prequelin suunnasta "Aaah, sehän on Palppatine prequeleista joka soittaa puhelun Vaderille kun hepulla on tylsää toimistossa!". Jostain saatanan syystä kohtaus on myös uudelleenkirjoitettu niin että Palppis on se joka paljastaa Vaderille että heillä on uusi vihollinen.... Anakin Skywalkerin jälkeläinen. Ja Vader on aivan ulalla että miten tämä voi olla mahdollista.... SIITÄ HUOLIMATTA että Vader on koko elokuvan alun JAHDANNUT Luke Skywalkeria. Helveti sentään, jopa elokuvan alun TEKSTI-introssa kerrotaan Vaderin jahtaavan Lukea. Toisin sanoen kohtaus tuhoaa Vaderin oikeasti älykkäänä hahmona ja tekee tästä Prequelien idioottihahmon. TÄYDELLINEN esimerkki siitä miten Special Editionin muutoksia tehdään. Pää perseessä. Vailla pienintäkään ymmärrystä kokonaiskuvasta. Ja sitten ihmetellään miksi en suostu vain hyväksymään "Virallisia" julkaisuja.
Jesus Christ...

Mutta joo. Pienestä raivoamisestani huolimatta Empire Strikes Back vie koko Star Wars-saagan synkemmille ja mystisimmille teille. Se ei edes yritä olla niinkuin edellinen elokuva, vaan tilalla on itsenäinen teos, joka kantaa itsenäisesti omaa tarinaansa ja ironisesti koko loppusaagaa harteillaan. Upea esimerkki siitä kun kaikki asiat vain osuvat täydellisesti yhteen ja lopputulos jatkaa edellisen elokuvan tavoin todella korkealla- ellei jopa korkeammalla laadulla eteenpäin....

5/5
Viimeksi muokannut Silence päivämäärä 18.02.2022 22:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 18.02.2022 22:08

Meikän paikallisen teatteriin saapui anime-elokuva nimeltä Belle ja tulihan tuo sitten käytyä katsomassa, vaikka kirjaimellisesti kuulin koko elokuvasta ekan kerran vasta eilen.

Koulutyttö Suzu pyörii virtuaalimaailmassa nimeltä "U" supersuosittuna laulajana "Bell/Belle" (Suzu kääntyy englanniksi "Bell") ja pian kuvioihin sattuu salaperäinen ruhjeinen, vainottu hirviö, jonka todelliselle henkilöllisyydelle löytyy muutamia epäilyjä, mutta mikä on salaisuus hahmon ruhjeiden takana...


N'juu, muutamia asioita on selvästi lainailtu (Disneyn) "Kaunottaresta ja hirviöstä", mutta mistään täydestä kopioinnista ei suinkaan ole kyse. Myönenttäköön, että ilman spoiluja elokuva peräti osasi yllättää hirviön/lohikäärmeen luonteen suhteen, eikä hahmo ollutkaan se ensimmäinen (saati toinen) veikkaamani hahmo. Myöskin leffa onnistui hyödyntämään aluksi täysin irralliselta tuntuvia hahmoja ja asioita edukseen. Virtuaalimaailman CG-tyyli ei ollut lainkaan pöllömpää jälkeä ja musikaalinen puoli on todella kaunista kuunneltavaa. Eritoen avauslaulu "U" nappasi heti mukaan menoon, eivätkä muutkaan lauluosiot huonommiksi jääneet. Edelleen spoilaamatta, on mainittava myös kuinka elokuva osasi kertoa kaunistelematta siitä muutamissa perheissä esiintyvästä epämielyttävästä asiasta, josta useimissa piireissä ei uskalleta aina puhua ääneen.

Sitä voisin kait yrittää kritisoida elokuvaa jostakin, mutta ei mulla vaan rahkeet riitä tämän elokuvan haukkumiseen. Ei ehkä se täydellisin, mutta silti hieno elokuva, joka kannattaa vilkaista jos tilaisuus tulee.

Arvosana: Neljä lentävää kaiutintinvalasta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17

Verkkosarjis
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2082
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 19.02.2022 00:12

Silence kirjoitti:
Joni Ahonen kirjoitti:Tuleehan arvostelu myös Imperiumin vastaiskusta! :D

Never!




Tuleehan arvostelu myös Jedin paluusta! :D


The Spe(c)alist (en voi kirjoittaa sanaa, koska se roskapostittajien käyttämä sana ja siksi estetty. Okei)

Paska mutta todella viihdyttävä ja hauska leffa, jossa Syltyn ja Sharon Stonen vaivaannuttava meininki saa kiemurtelemaan. Huomaa kuinka näyttelijät ovat aivan pihalla ja kuvauskin mitä on. Hassuja kohtauksia löytyy ja sellaista typeryyttä, jolle ei voi muuta kuin nauraa.

Viihdyin.

**/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 20.02.2022 09:01

Joni Ahonen kirjoitti:
Silence kirjoitti:
Joni Ahonen kirjoitti:Tuleehan arvostelu myös Imperiumin vastaiskusta! :D

Never!

Tuleehan arvostelu myös Jedin paluusta! :D

Ever!



RETURN OF THE JEDI (1983) (Harmy's DeSpecialized Edition)

Jos Alkuperäinen Star Wars oli kaikenikäisten ajaton seikkailufantasia ja Empire oli siitä kypsempi ja synkempi tarinan jatko, niin Return of the Jedi on vain puhdas lasten leluelokuva. Rehellisesti sanottuna minun on vaikea nähdä tätä edes oikeana elokuvana, vaan puhtaana kahden tunnin oheistuotemainoksena. Jos paljastuisi että koko elokuvan hahmot on suunniteltu lelufirmassa ensin ja vasta sitten on käsikirjoitus kirjoitettu niiden ympärille, niin en jaksaisi edes yllättyä.

Kaikki aikaisemmat George Lucasin elokuvat tuotti Star Warsin toisena vanhempana pidetty tuottaja Gary Kurtz. Tässä on mies joka potki Georgea persuksille ja vaati käsikirjoitukseen parannuksia, oli kuvauksissa vaatimassa aina parempaa ja aina oli valmiina heittämään ideoita, uhrautumaan ja auttamaan kun homma kävi hankalaksi. Valitettavasti Empiressä budjetti ja kuvaukset venyivät pahasti yli ja mies sai lähteä Lucasin tuotannoista. Ja sen myös pystyy Return of the Jedistä näkemään. Elokuva ei edes yritä enää kertoa kahden edellisen tyyppistä fantasiatarinaa, vaan tuntuu pelkältä lasten satuleffalta. Tärkeintä on tehdä mahdollisimman myyvä ja ennenkaikkea mahdollisimman hassun hauska lasten elokuva. Mikään ei tiivistä tätä paremmin kuin se tapa miten Boba Fettin kaltaista hahmoa elokuvassa kohdellaan.

Myös Lucas tuntuu kyllästyneen koko Star Warsiin ja tuntuu vain haluavan päättää koko trilogian mahdollisimman suoraviivaisella leffalla, joka keskittyy 90 prosenttisesti oheistuotteiden ympärille. Periaatteessa 70% koko elokuvasta on pelkkää filleriä. Ja jo elokuvan alkuteksti-intro antaa pahat vibat koko tuotoksen ylle kun esipuhe paljastaa että TAAS on rakennettu UUSI Death Star ja TAAS kapinalliset aikovat tuhota sen.... zzz.
Elokuva nostaa samantien kätensä ylös antautuneena ja ei edes yritä luoda edellisen elokuvan harteille kiipeävää trilogian päättävää finaalia. Koko alun Han Solon pelastusoperaatio on vain yksi iso lelumainos hassuille & erilaisille Star Wars-figuureille. Tilanne menee vain pahemmaksi elokuvan jälkimmäisellä puolella kun Ewokit saapuvat mukaan elokuvaan. Elokuva tuntuu kokonaan kadottavan identiteettinsä hetkeksi ja keskittyvän metsästämään lapsiyleisöä söpöillä nalleilla. Alunperin näiden oli tarkoitus olla Chebaccan kaltaisia Wookieita, mikä kuulostaa heti sataprosenttisen loogiselta ja järkevältä, mutta ilmeisesti lelufirman markkinointitutkimus osoitti Lucasille että pikkulapset tykkäävät enemmän pienistä ja karvaisista Baby Yodista...eiku Ewokeista. Muutenkin koko saatan leffa on suorastaan ylikuormitettu erilaisissa alienroduilla. Jos Empiressä tekijät olivat korjanneet moitteet mustien puutteesta lisäämällä mustia, niin Jedissä tekijät ovat korjanneet valituksen alien roduista tunkemalla niitä joka paikkaan. Vähän vaikeaa ottaa mitään vakavasti kun Kapinaliiton suuri johtaja näyttää puhuvalta kalalta..... En sano enempää...

Myös näyttelijöiden roolisuoritukset ovat todella levällään tässä elokuvassa. Kaikki ailahtelevat todella joka suuntaan. Välillä tunnutaan olevan ihan eri elokuvassa. Edelliselokuvan ihanaa päähahmojen yhteiskemiaa ei ole enää edes olemassa. Kaikki tuntuvat vain ilmestyneen sanomaan vuorosanoja kameran eteen ääneen. Mark Hamill tuntuu pääjoukosta tälläkertaa eniten yrittävän. Edellisosan jäljiltä pois kuvioista joutunut Han Solo palaa takaisin.... eikä tekijöillä ole MITÄÄN tarjottavaa koko hahmolle. Han pelastetaan ja Indy vain roikkuu mukana loput leffaa. Vielä pahemmaksi menee Landonin kohdalla, jolle ei keksitä oikein mitään tekemistä ja heppu vaan roikkuu ihan taustalla koko elokuvan ajan. Carrie Ficher saa vähän enemmän tekemistä tälläkertaa kuin viimeksi, mutta edellisen osan Han-Leia-menosta ei ole enää mitään jäljellä. Enkä tiedä mitä Ficherin äänelle on tapahtunut kolmannessa osassa, sillä kuulostaa siltä kuin nainen olisi vetänyt sikareita ja viskiä viimeiset kolme vuotta. Niin, ja myös elokuvan yllätyskäänne Luken ja Leian sukulaissuhteesta on todella heikko ja ihan tyhjästä mukaan lätkäisty juonenkäänne ja tekivät vain olettavat että läpi menee. Alunperin tekijöiden oli tarkoitus kertoa seuraavassa trilogiassa tarinaa Luken sisaresta joka olisi toisella puolella galaksia, mutta kuten kaikki muukin tässä elokuvassa, Lucas taisi vain kyllästyä koko Star Warsiin ja kaikki iskettiin nopeaan ja helppoon pakettiin. Vähän sentään kehaisen tekijöitä että kyseistä twistiä käytetään hyvin hyödyksi elokuvan lopputaistelussa Vaderin käyttäessä informaatiota Luken kuumoittamiseen.

Elokuvan pelastaa täydeltä tuholta onneksi Luke-Vader-Emperor-triangeli. Ian McDiarmid on aivan helvetin täydellinen valinta ikivanhan The Emperorin rooliin. Hahmo on niin täynnä pahuutta että jopa Vader vaikuttaa vain pelkältä koulupojalta tämän rinnalla. Rakastan miten hahmo on elokuvassa esitetty viittaan kääriytyneenä heiveröisenä muumiohahmona, joka tuntuu olevan elossa vain siksi koska voiman pimeä puoli on hepussa niin vahva. McDiarmidin roolisuoritus on ylivoimaisesti koko elokuvan paras ja taas tässä on yksi näistä vammaisista muutoksista mitä Prequelit tekivät. Jedissä Emperor on vain ikäloppu vanha pappa, jolla on iho kalpea ja ryppyinen ja silmät keltaiset pahuudesta, mutta Prequelit tekevät tästä jonkun oudon alienin jolla on oudot muodonmuutosvoimat.... huoh. MIKÄÄN ei voi olla simppeliä.
Emperorin parhauden lisäksi myös Luken ja Vaderin pari kahdenkeskistä hetkeä loppupuolella ovat timanttia, vaikka niin paljon oltaisiin voitu tehdä enemmän. Tuo voisi itseasiassa olla elokuvan alaotsikko: "Niin paljon oltaisiin voitu tehdä enemmän".

Luken ja Vaderin loppukamppailu on lyhyt mutta erinomainen pieni toiminnanhetki. Pidän todella paljon täydessä pimeydessä tapahtuvasta hetkestä aivan ennen viimeistä miekanheiluttelua. Kaikki tämä on niin potenttiaallista todelliseen taistoon siitä että kääntyykö Luke pimeyden puolelle.... Valitettavasti vain elokuva ei missään vaiheessa onnistu viemään tarinaa niin korkeisiin säfäreihin että kyseessä olisi oikea hyvän ja pahan kamppailu. Nyt käsissä on vain kamppailu siitä että voittaa Luke Vaderin.
Emperorin hengaussalissa tapahtuvan finaalin lisäksi myös muutamat elokuvan jälkimmäisen puoliskon toimintakohtaukset ovat ihan hyvää tavaraa. Kiituripyörillä tapahtuva takaa-ajo metsässä on kieltämättä todella vauhdikas ja vaikuttava kohtaus. Samoin on todella näyttävä avaruustaistelu elokuvan finaalissa. Tekijät ovat kasarin alussa niin Jedin Paluulla kuin Blade Runnerillakin oppineet tekemään aivan huikeita pienoismallikohtauksia ja tässä elokuvassa nähdään parhaimmistoa siitä mitä pystytään tekemään pienoismalleilla, juuri ennen kuin tietokonegrafiikka tuli tilalle ja homma aloitti taas kehityksensä alusta. Ikävää vaan että avaruustaistelusta puutuu kokonaan alkuperäisen elokuvan tiukka selviytymistaistelu. Paljon vaan heilutaan ja Death Starin tuho on taas melkeinpä hyvästä säkästä kiinni, eikä siksi että jotain suurta saatiin aikaan.

Jedin Paluun on ohjannut koko saagan unohdetuin tekijä, Richard Marquand, jonka käsissä elokuvasta on poissa KAIKKI mikä oli upeaa edellisissä elokuvissa. Dynaamisuus, jännite, sadunomaisuus. En kyllä oikein tiedä voinko syyttää Marquandia tästä, sillä sarjan pääpirun ja tuottajan Lucasin kädenjäljen ja rajun tyylinmuutoksen voi suorastaan haistaa elokuvasta. On kerrottu että Lucas sai paniikkikohtauksen nähtyään Empiren kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa ja syytti sen päätekijöitä elokuvansa pilaamisesta ja rauhoittui vasta kun toiset vakuuttivat hänelle että kyseessä on loistava elokuva.... Tämä on helppo uskoa kun katsoo Jediä. Poissa on KAIKKI edellisten elokuvien synkkyys, maagisuus ja seikkailu. Tilalla on mutkat suoriksi vetävä lelumainos joka tekee kaikkensa varmistaakseen että tästä tulee jokaisen pikkulapsen suosikkistarwars. Niin, ja että jokainen lelu ostetaan. Haluan erikseen onnitella Jedin Paluun lelufiguureista vastannutta lelufirmaa erinomaisesta oheistuotekaupasta!


Katsomani versio on Empiren tavoin Harmyn DeSpecialized Edition. Elokuvasta on jo julkaistu myös laadukas 4K versio alkuperäisen elokuvan tavoin: 4K83. Mutta sitä en ole vain jaksanut hommata vielä, kun ei vain jaksa kiinnostaa. Ehkä jossain vaiheessa. En todellakaan tykkää katsoa tätä elokuvaa usein, joten en ole pitänyt kiirettä.
Mitä elokuvan Special Editionin muutoksiin tulee niin kyseessä on ensimmäisen elokuvan tavoin se isoiten muutettu leffa. Alun typerä Jabban palatsissa tapahtuva laulukohtaus oli special editionissa kokonaan uudelleen tehty eri laululla. Oli tästä sitten mikä versio tahansa niin kyseessä on supertyperä kohtaus. Mitkään digitaalliset kuvanmuutokset eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna siihen yhteen muutokseen. Kaikista muutoksista isoimpaan ja kamalimpaan. Eli elokuvan hienoimman hetken pilaamiseen Darth Vaderin aivan typerällä "Nooooo" huudolla, joka pilaa alkuperäisen versio aivan mielettömän hetken kun Vader vaihtaakin Luken puolelle. Fuck you, Lucas. Mutta DeSpeciaized edition on poistanut sen. Niin ja Harmy on myös heittänyt prequelien Hayden Christensenin vittuun elokuvan loppukohtauksesta ja palauttanut Anakin Skywalkeriksi tämän elokuvan Anakinin Sebastian Shawin. Mutta ou nou, nyt ehkä Luke tunnistaa kuka hahmo on, MUTTA prequelin katsojat eivät.........

Saatan olla tarpeettoman julma pisteytyksissäni, mutta elokuva ei tarjoa mitään edellisosien kaltaista eheää kokonaisuutta tai edes kunnollisia hetkiä hahmojen välillä. Tämän pitäisi olla kaikkien aikojen hienoimman elokuvasarjan eeppinen päätös, mutta lopputulos on todella laimea elokuva joka ei edes halua olla samanlainen mestariteos kuin edeltäjänsä. Luojan kiitos edes muutamat avainhetket siellä täällä pelastavat elokuvaa tarpeeksi jotta ihan ojaan ei tarvitse mennä.

2½/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.03.2022 13:08

The Batman

Todella tyylikäs visuaalisesti, jossa Robert Pattinsonin esittämä Batman näyttää täydellisen upealta hienosti verhoutuen tumman harmaisiin varjoihin, jotka ovat luonnon oma filtteri ja taitavasti kuvattuna miljoona kertaa hienompaa kuin CGI konsanaan. Elokuva on niin synkkä ja lohduton, että tämän jälkeen Nolanin Batmanit ovat aivan kevyttä kamaa. Arvuuttaja on upeasti toteutetti ja pidin kovasti leffan maanläheisestä menosta. Batman ottaa hittiä ja taistelee raa'alla voimalla.

Arvuuttaja on siitä hankala tapaus kaikissa Batman-tarinoissa, ettei katsojana ainakaan itse ole voinut niitä arvoituksia oikeasti pähkäillä ja kokea niitä ahaa-elämyksiä. Sen takia juoni kulkee niin vahvasti raiteilla antamatta mitään hengähdystaukoja. Myös elokuvan hyvin raskas moodi alkaa kolmen tunnin kestonsa puolesta ottamaan voimille.

Tavallaan tämän voisi tituulerata parhaimmaksi Batmaniksi ja pidän siitä että tämä on pidetty sellaisena etsivä-dekkaritarinana. Kuitenkin välillä dialogi vähän tökkii, hahmot jäävät etäisiksi ja Sevenistä otettu tyyli ja raskaus varmistavat sen ettei tämä ole viihde-elokuva, josta tulee mahtiolo. Enkä siis olisi kaivannutkaan mitään one linereitä tai sutkautuksia. Elokuvassa alkoi myös häiritsemään jatkuva "jesuksen" hokeminen.


Kaikesta raskaudestaan huolimatta Batman ei ole ikinä ollut yhtä hieno ja synkkä, joka sopii tyyliin. Ei kuitenkaan se Batman, jonka haluaisi heti nähdä uudestaan. Muuten kyllä visuaalisuuden puolesta helvetin komeaa jälkeä ja Pattinson vetää hyvin. Ehkä aika näyttää tykkäänkö enemmän.

***½/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 01.04.2022 08:46

THE GODFATHER (1972)

Viikko sitten tuli kuluneeksi huikeat puoli vuosisataa (50v) alkuperäisen Kummisedän julkaisusta. Piti silloin katsoa ja arvostella leffa vuosipäivän kunniaksi, mutta työkeikan takia on ollut niin kiire että ihme kun ehdin edes nukkua puoleentoista viikkoon. Mutta nyt sekoiluiden jälkeen on täydellinen hetki katsoa koomatilassa kolmen tunnin mafiaeepos.

Tämä on näitä kolmen tunnin ja viiden tähden mestariteoksia joiden kohdalla voisi vain todeta että täydellinen elokuva ja päättää arvostelu siihen. Tästä tuleekin vähän tylsää kun ei ole oikein mitään muuta kuin ylistettävää sanottavaa. Mario Puzon romaaniin perustuva leffa on elokuva joka teki pienestä Paramount-studiosta yhden hollywoodin isoimmista studioista. Ohjaajaksi valittiin Francis Ford Coppola. Ei siksi että mies oli saanut yhtä käsikirjoitus-oscaria lukuunottamatta mitään erikoista aikaan.... vaan puhtaasti siksi että studion pääpamppu halusi italialaisista kertovan elokuvan puikkoihin italialaiselta vaikuttavan hepun joka toisi elokuvaan aitouden tunnetta. Ja sitä elokuvassa myös on. Meno on niin Italialaista ja uskottavaa että ihan keittiön ruuat pystyy haistamaan elokuvaa katsoessa. Pienet yksityiskohdat kuten se miten väki käyttäytyy juhlatilaisuuksissa tai keskenään yksityisesti antaa niin paljon rikasta tekstuuria elokuvalle ettei se pääse tuntumaan kertaakaan joltain pintakiiltoiselta ja kaavamaiselta hollywoodtuotokselta. Muutenkin koko rikostarina hautautuu kauniilla tavalla paljon tavallisempia ja arkisempia perhearvoja kertovan tarinan pinnan alle.
Godfather on näitä klassikkoelokuvia jotka ovat myös täynnä legendaarisia reploja alusta loppuun. Jokatoisessa kohtauksessa tuntuu tulevan vastaan quotteja mitkä tulevat tänäkin päivänä, 50v myöhemmin vastaan ties missä nykyviihteessä.

Ohjaaja Coppola on yksi amerikkalaisen elokuvan suurimmista mestareista. Miehen uran huippuhetki oli koko 1970-luku jolloin ohjaajamaestro tuntui liukuhihnalta tuottavan elokuvahistorian suurimpia mestariteoksia, Kummisedästä Apocalypse Nowiin. Kummisedän tuotantohistoriasta on absurdeja tarinoita liikkeellä. Se on yksi niistä monista leffoista johon kukaan ei taaskaan uskonut yhtään. Coppola itse sai useaan otteeseen potkut tuotannon aikana ja työryhmäkin nauroi koko leffan paskuudelle läpi tuotannon. Ja silti toisesta päästä tuli ulos elokuvahistorian yksi tärkeimmistä teoksista. Huvittavaa myös että Coppola itse teki elokuvasta alunperin paljon lyhyemmän ja "paremmin massoille myyvän" version, mutta Paramount-studion johtaja haukku ohjaajan lyttyyn ja pakotti tekemään elokuvasta isomman ja Coppolan itsekin lupaaman mafiaeepoksen. Vaihteeksi näinpäin.

Kummisetä on elokuvana hyvällä tavalla kirja-adaptaatio, sillä se onnistuu välttämään hyvin tyypilliset leffakliseet ja rutinoituneet juonenkuljetukset ja tarinankerronta tapahtuu paljon vapaamman oloisesti. Aina välillä onnistutaan juuri sopivasti sivuttamaan itse päätapahtumia ja rikastuttamaan maailmaa pienillä kertomuksilla ympäröivästä maailmasta, mitä normaalisti ei tällaisissa elokuvissa eksyttäisi kertomaan.
Pohjana on hyvin klassinen Shakespearemainen tarina suuresta johtajasta jolta valta siirtyy perillisille, mutta päätyykin lopulta kaikista viattomimman jälkikasvun käsiin, korruptoiden tämän. Aina ihailen valtavasti sitä miten huomaamattomasti tarinan keskiössä oleva nuori Michael (Al Pacino) alkaa kasvaa tarinan edetessä viattomasta pikkuveljestä mafiaperheen pelottavaksi johtajaksi. Hahmoa vain onnistutaan rakentamaan niin vaivihkaa että kasvu tapahtuu täysin huomaamatta ja niin luonnollisen tuntuisesti että kun lopussa seisoo täysin erilainen hahmo, niin katsoja pystyy silti ymmärtämään miten tänne on päädytty.
Motiivit hahmon muuttumiseen ovat jalot (isän suojelu) mutta samalla aukeaa tie jonnekin paljon synkempään mistä ei ole enää paluuta. Studio kuulemma halusi jatkuvasti erottaa Al Pacinon pääroolista, mikä näin jälkikäteen tuntuu vain niin absurdilta ajatukselta, sillä Pacino on aivan helvetin hyvä roolissa. Hyväsydämminen poika jonka viattomuuden alta alkaa kasvamaan (tai paljastumaan) jotain todella kylmää ja pahaa. Varsinkin viimeinen puolituntinen on Michaelin osalta todella kuumottavaa katsottavaa, sillä Pacino onnistuu muuttamaan alun viattoman pikkuveljen todella pelottavaksi mafiaperheen johtajaksi.
Mutta vaikka Pacino onkin upea, niin shown varastaa kuitenkin Marlon Brando koko mafiaperheen päänä Don Vito Corleonena. Brando ei ollut edes vielä viittäkymmentä tätä roolia tehdessä ja mies onnistuu silti vakuuttamaan katsojan täysin roolisuorituksellaan siitä että päähahmo on kahdeksaakymmentä lähestyvä vanha ja viisas mafioso. Kaikki hahmon roolisuorituksessa on pienenpientä yksityiskohtaa myöden täysin uskottavaa. Ei ihme että Brando nappasi Oscarin roolista, sillä jos tuollaisesta ei palkintoja nappaa niin ei sitten mistään. Toinen tärkeä tekijä on myös miehen kasvoilla oleva aivan huikea "vanhan miehen"-maskeeraus joka menee edelleenkin ilman minkäänlaista kyseenalaistamista läpi. En tiedä mitä helvettiä hollywoodissa on tapahtunut, sillä nykyään vanhoiksi ihmisiksi maskatut nuoremmat näyttelijät eivät tunnu koskaan uskottavilta. Hetkeäkään Brandoa katsoessa ei tule tunne että reippaasti nuorempi näyttelijä piilottelisi naamion alla. Laatu on samaa luokkaa kuin Manaajan huikeassa Max Von Sywodin Father Merrinin maskissa.

Sivuosat ovat myös täynnä todella kovanlinjan näyttelijöitä, joista tosin moni nousi omaan maineeseensa juuri tämän elokuvan ansiosta. Kovaa osaamista näyttävät niin James Caan, Diane Keaton, Robert Duvall, John Cazale ja Coppolan oma sisko Talia Shire.

Robert Duvallin esittämä Tom Hagen on aina ollut itselleni yksi kiehtovimmista hahmoista koko elokuvassa. Hahmo kun ei ole oikeasti Corleonen perhettä, vaan "adopotoitu jäsen" eikä edes Italialainen, mutta hahmo on siitä huolimatta syvästi Sisialaisen Kummisedän luotettu kakkosmies ja perheenjäsen jonka uskollisuutta kukaan ei niin omissa kuin vihollisissakaan missään vaiheessa edes keksisi alkaa kyseenalaistaa. Tuollainen yksityiskohta kertoo todella paljon Corleonen perheestä.

Mutta jos kerronnallisesti ja näyttelijöiden osalta kaikki on upeaa niin sitä elokuva on myös visuaalisesti. Elokuva on ehkä ilmestynyt vuonna 1972, mutta sen tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1945-1955 ja tässä on taas jotain mitä pitää ylistää. Maailma on upeasti luotu epookkielokuvaksi. Kaikki tuntuu ja vaikuttavaa vain niin uskottavalta pienintäkin yksityiskohtaa myöden. Elokuvalla on myös todella voimakas oma visuaalinen tyylinsä: Elokuva kun on kuvattu todella hämärästi niin että maailma tuntuu todella pimeältä paikalta ja kaiken yllä on seepiamainen filtteri antamassa komeaa vanhanajan vibaa. Elokuva tuntuu siltä kuin se voisi melkein suoraan olla kuvattu 1940-50 lukujen vaihteesta, sillä visuaalinen tyyli on hyvin hienovaraista ja ajatonta, jonka ansiosta elokuva tuntuu edelleenkin siltä kuin se voisi olla tehty mikä vuosikymmen hyvänsä, vanhojen klassikkoaikojen tyyliin. Loistavalla tavalla ajaton elokuva.
Väkivalta on myös todella raa'asti tehtyä. Se ei ole koskaan kaunisteltua tai edes ylityyliteltyä vaan tekijät tuntuvat aina tähtäävän mahdollisimman brutaalin kylmään ja katsojan mieleen jäävään kauhistuttamiseen.

Elokuvaa voi aikalailla sanoa täydelliseksi. Vikoja on vaikea kaivaa mistään esille, sillä elokuva on viimeisen päälle tehty hillitty kokonaisuus ensimmäisestä kohtauksesta lopetukseensa saakka, eikä milloinkaan tule tunne että elokuva haparoisi, olisi liian löysästi tai hitaasti kerrottu tai että fokus olisi kateissa. Nykyelokuviin verrattuna Kummisetä myös luottaa katsojan omiin hoksottimiin ja vaatii katsojalta tarinan seuraamista, eikä vain oksenna informaatiota katsojakunnan tyhmimmän jäsenen ehdoilla, niinkuin nykyään on pahana tapana tehdä. Elokuva etenee rauhallisella temmolla eteenpäin ja tietää aina milloin värittää tapahtumia sopivan mustalla huumorilla tai toiminnallisemmilla hetkillä.
Klassikko ja yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista.

5/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 01.04.2022 11:29

Silence kirjoitti:THE GODFATHER (1972)

Toinen tärkeä tekijä on myös miehen kasvoilla oleva aivan huikea "vanhan miehen"-maskeeraus joka menee edelleenkin ilman minkäänlaista kyseenalaistamista läpi. En tiedä mitä helvettiä hollywoodissa on tapahtunut, sillä nykyään vanhoiksi ihmisiksi maskatut nuoremmat näyttelijät eivät tunnu koskaan uskottavilta. Hetkeäkään Brandoa katsoessa ei tule tunne että reippaasti nuorempi näyttelijä piilottelisi naamion alla. Laatu on samaa luokkaa kuin Manaajan huikeassa Max Von Sywodin Father Merrinin maskissa.
5/5


Maskeerauksen hienoutta ei voi tarpeeksi ylistää, sillä itsehän en alkujaan tajunnut että Brandoa edes oli maskeerattu. Kun katsoo miltä mies sitten oikeasti on Kummisedän iässä näyttänyt 90-luvulla, lopputulos herättää entistä suurempaa ihastusta. Luulisi että nykyisin olisi kaikkea helpompi tehdä paremmin, mutta nähtävästi ei...


Kummisetä on niitä leffoja, jotka vaati itseltäni sen pari katselukertaa vuosien aikana, että todella tajusin sen hienouden. Elokuva on kyllä superhieno, jatko-osakin mestariteos.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 06.04.2022 09:15

THE GODFATHER: PART 2 (1974)

Alkuperäinen Kummisetä on suuri mestariteos. Täydellisyyttä hipova elokuva. Se on elokuvahistorian parhaimpia kohtauksia ja upeinta dialogia kohtaus kohtauksen perään täynnä oleva teos. Se on helvetinmoinen temppu. Ja Kummisetä-saagan kakkoselokuva jatkaa käsittämättömästä täsmälleen samalla linjalla eteenpäin.

Part 2 on siinä mielessä outo tapaus että se on viiden tähden mestariteos, mutta myös paljon enemmän muminaa eri asioista ja lähestymistavoistaan aiheuttava elokuva. Elokuva ei ole jatko-osa, vaan Empire Strikes Backin tavoin tarinan seuraava chapter. Yhtäläisyydet Empireen ovat todella vahvat ja luulen että Empiren tekijät ovatkin käyttäneet Part 2sta esikuvanaan lähestyessään Star Warsin jatkoa. Monet pitävät tätä elokuvaa Kummisetä-kolmikosta parhaimpana ja kaikkien aikojen parhaimpana jatko-osana. Itsekin pidän elokuvasta valtavasti, mutta trilogian parhaan elokuvan titteli menee kuitenkin ylivoimaisesti ensimmäiselle elokuvalle, kiitos sen ytimekkään ja selvästi etenevän juonikuvionsa.
Part 2sen juoni tuntuu enemmän haaleammalta, kuin laineilla seilaavalta tarinalta joka nyt jossain vaiheessa saavuttaa seuraavia käänteitään ja välillä juonikuvioita tuntuu pomppaavan kuvioihin kuin tyhjästä. Ilkeästi sanottuna elokuva tuntuu enemmän tekosyillä etenevältä, tyyliin "Pitää keksiä hahmoille/elokuvalle jotain tekemistä"- kuin ensimmäisen elokuvan tavoin melkein itsestään rakentuvalta juonelta.
Välillä elokuva siirtyy juonipoluille jotka tuntuvat tulevan kuin tyhjästä, kuten esimerkiksi senaatin kuuleminen. Veikkaan kylläkin että tämä johtuu siitä että elokuvaa on saksittu lyhyemmäksi sillä nykyiselläkin kestoa on jo huikeat 3h 20minuuttia. Mutta samalla herää myös vähän kysymys että onko elokuvaa pakko ollut tehdä niin isoksi kuin se on, varsinkin koska elokuvassa seurataan oikeastaan kahta irrallista juonikuviota.

Tapahtumat kun jakautuvat kahteen aika-osioon, joista pääjuoni keskittyy Michael Corleonen seikkailuihin yhä synkemmäksi muuttuvana mafiaperheen päänä 1950-luvulla. Toisena rinnakkaistarinana seurataan Robert De Niron esittämän nuoren Vito Corleonen nuoruuden seikkailua 40 vuotta aikaisemmin. Viton nuoruuden seikkailu tavallaan antaa lisäpohjaa vertailussa Michaelin tavasta lähestyä asioita, mutta ainakaan omasta mielestäni nämä kaksi eri juonilankaa tuntuvat paikoitellen vähän liian irrallisilta eivät ihan niin nätisti oikeuta molempien mukana oloa elokuvassa. Vaikka jokakerta molempia juonikuvioita ihaillen seuraankin, niin huomaan jotenkin vain hetkellisesti aina irtaantuvani tapahtumista kun yhdestä ajasta siirrytään toiseen ja minun pitää katsojana muuttaa fokustani.

Myös se että osa elokuvasta on prequelia, saa se hälytyskellot soimaan päässäni kun tekijät saavat tilaisuuden suorittaa vähän fanservicea: "Oh my god! Näin Vito siis oppi tavoille, tuota hän käytti esikuvanaan, tuolle hän teki palveluksen, näin hän keksi kuuluisan lausahduksensa, näin hän sai itselleen uskollisia miehiä! Näin tuo uskollinen kaveri loukkasi jalkansa!" ja niin edelleen... Nykyään joka saatanan prequel tuntuu pyörivän juuri näiden katsojille helppoa mielihyvää tuottavien fanservicten ympäillä, mikä saa mahani sekaisin. Ero on vain siinä että tämä on se elokuva mikä aikalailla teki tämän ensimmäistä kertaa, ja mikä tärkeintä: Elokuva tekee näitä callbackeja paljon huomaamattomammin ja ennen kaikkea luonnollisen kehityksen kautta kuin nykyelokuvat, eikä tunnu nykyelokuvien vastaavanlaisten ratkaisujen checklistalta, minkä ympärille koko elokuva on rakennettu ja mitä tekijät vain yrittävät toteuttaa antaakseen katsojille helppoa fanservistä.
Aikalailla kaikki edellisestä elokuvasta selvinneet hahmot palaavat kuviohin myös kakkos-chapterissa ja asettelee näitä uusiin asemiin. Elokuva tuo kuvioihin pari uutta keskeistä hahmoakin. Senaattori Gearyn (G.D. Spradlin), sekä toisen rikospomon ja loistavasti nimetyn Hyman Rothin (Lee Strasberg), niin ja Corleoneperheen oman alaisen, Frankie Pentagelin (Michael Gazzo). Molemmat ovat erinomaisia hahmoja tarinaan. Näistä jälkimmäinen on käsittääkseni luotu elokuvaan korvaamaan edellisestä elokuvasta tutua Corleonen perheen uskollista Clemenzaa, jonka näyttelijä ei diivailuiden takia mmmmh... *päätynyt* mukaan jatko-osaan. Hahmo tapettiin ja korvattiin Frankien hahmolle. Ja tämä toimii samalla tavalla kuin Twin Peaksin kolmoskauden "Harry on sairaana... Olen Harryn.... mmmh... veli"-sheriffikuvio. Jos sitä ei kokoajan muistutettaisi katsojalle, homma voisi mennä läpi, mutta huomaan jatkuvasti irtautuvani elokuvasta kun katsojaa muistutetaan että Clemenza kuukahti ja Frankie tuli tilalle.

Mutta se kritisoinneista. Siis jumalauta, en tiedä miten Al Pacino voi olla niin hemmetin loistava roolissaan Michael Corleonena. Mies on pelottava kuin mikä. Sitä nykyään tunnettua, ylinäyttelevää ja karhumaisella äänellä rähisevää Pacinoa ei ole olemassakaan. On vain hiljainen, polttavalla katseella varustettu mafiajohtaja. Michaelin murhaava katse jää ikuisesti kuumoittamaan katsojan tajuntaan tämän elokuvan jälkeen. Toinen yhtä isot ylistykset ansaitseva on nuorta Vitoa näyttelevä Robert De Niro joka onnistuu täydellisesti luomaan nuoren version Marlon Brandon klassikkohahmosta jokaista pientä olemusta ja maneeria myöden.
Yksi parhaimmista asioista Osa 2sessa on Michaelin veljen, Fredon tuominen mukaan tapahtumien keskiöön. Varsinkin kun roolia näyttelee aivan huikea John Cazalle, joka ei ehtinyt lyhyen elämänsä aikana näytellä kuin viidessä elokuvassa. Michaelin hahmon muuttuessa vain entistä kylmemmäksi ja etäisemmäksi, tarinan toiset hahmot tuntuvat sen sijaan muuttuvan sitäkin lämpimämmiksi ja kasvavan henkisesti kypsemmiksi. Päällimmäisenä Fredo jonka surullista tuhoutumista häväistystä isoveljestä perheen hylkiöjäseneksi ja lopulta maailman parhaimmaksi enoksi Michaelin pojalle on todella tuskastuttavaa ja koskettavaa seurata. Luulen että jokaiselle katsojalle tästä elokuvasta jää päällimmäisenä mieleen juuri Fredon tarinakaari ja erityisesti sen loppu.

Elokuva on edelleen kaunis kuin mikä. Se jatkaa ensimmäisen elokuvan hallitun ja hillityn visuaalisella linjalla ja onnistuu tekemään visuaalisesti kahdessa eri ajassa tapahtuvat osiot juuri oikealla tavalla eri näköisiksi. Ja huh huh, jos ensimmäinen elokuva oli ulkonäöltään tumman ja tunkkaisen näköinen niin tuntuu että Part 2 vetää asiat vielä rohkeammalla otteella pimeämmäksi. Tekijät eivät todellakaan tunnu pelkäävän pimeyden käyttöä, vaan entisestään vain rohkeammin tuntuvat uskaltavan tehdä kokeiluita nyt kun ovat tekemässä palkitun elokuva jatko-osaa. Huomasin myös jatko-osasta sen että musiikkia soitetaan reippaasti enemmän ja melodioita tuntuu olevan paljon enemmän, kuin hillityssä, hiljaisessa ja muutaman nuotin alkuperäisessä elokuvassa.

Sanoin jo että elokuva on ulkonäöltään pimeä ja sitä se on myös tunnelmansa osalta. Siis huh huh, tämä ei ole mikään feel-good, hyvänmielen jatko-osa vaan asioita entistä synkemmäksi vievä sysimusta tarina pahan ihmisen muuttumisesta entistä pahemmaksi ja kylmemmäksi olennoksi. Kun viimeinen laukaus on lopussa ammuttu ja "viholliset" ovat kuolleet ja Michael Corleone seisoo jälleen kaiken päällä voittaja, ei voi enää tuntea samanlaista ovelan voiton tunnetta kuin ensimmäistä osaa katsoessa. Ero on se että siinä missä ensimmäisessä elokuvassa Michaelin teot loppufinaalissa olivat häijyt mutta ovelat, sillä hän olisi muutoin ollut itse vastaavassa tilanteessa kuin uhrinsa, niin tällä kertaa Michaelin teot lopussa ovat todella synkät ja itsekkäät ja kun viimeinen kuva tulee, tulee väkisinkin tunne että Michael on kadonnut kauas, kauas tavoittamattomiin.

Todella sysimustan synkkä kakkoschapter Kummisetä-tarinaan, jolla on pieniä vähän..mmmh ongelmallisempia juttujaan, mutta niistäkin huolimatta todella upea elokuva.

5/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.04.2022 11:56

Olisi hauska kuulla mietteet kolmannen chapterin uudelleen leikatusta versiosta.

Molemmat leffasarjan kahdesta ekasta osasta ovat omilla mittareillani tasavahvat. Pystyisin muutaman lisä katselukerran jälkeen paremmin pohtimaan eroja niiden välillä. Kakkosen lopussa Michaelin yksinäisyys on riipaisevaa katseltavaa. Monasti unohtuu että tässä sama mies joka näytellyt Tony Montanaa ollen eri tavalla pelottava. Todellakin jäänyt mieleen tuo Michaelin pistävä katse, joka tappaa. Myös se vatsan puukolla auki repäisy on karuudessaan pysäyttävä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 07.04.2022 08:54

Joni Ahonen kirjoitti:Olisi hauska kuulla mietteet kolmannen chapterin uudelleen leikatusta versiosta.


En ole valitettavasti vielä nähnyt sitä. Mutta kerron kyllä kunhan se aika koittaa...


THE GODFATHER, PART 3 (1990, alkuperäinen teatteriversio)

Kolmas Kummisetä on "trilogian" päätös. Hieman epätasainen kokonaisuus kun kolmas osa tuli vasta 16 vuotta edellisen jälkeen ja niin tapahtumien aikakausi kuin hahmotkin ovat aivan erilaiset.

Coppolan lähtökohdat koko elokuvan tekoonkin ovat vähän surullisen hataralla pohjalla. Miehen oma tuotantoyhtiö kun oli konkurssin partaalla ja kolmas Kummisetä tehtiin pelastamaan firma. Välillä tuntuukin vähän liikaa siltä että tämä on vain tehty, mutta sydän tuntuu puuttuvan. Jotain elokuvassa vain on "off" eivätkä asiat iske tai tarinaan uppouduta ollenkaan niinkuin kahdessa aikaisemmassa elokuvassa. Dialogi ei välillä ole kovin ihmeellistä, eikä todellakaan kovinkaan hyvin edes esitettyä. Välillä ihan havahduin keskenkaiken että herranjumala, olipa tökerösti lausuttua dialogia, jopa normaalisti todella hyviltä näyttelijöitä. En myöskään yhtään pitänyt elokuvan tavasta leikata aikaisempien elokuvien kohtauksiin päähahmon niitä muistellessa. Jokin vain niissä tuntui vähän halvahkolta nostalgian kalastukselta, eikä siltä että elokuvalla olisi oikeus käyttää niitä boostatakseen omaa draamansa.

Häiritsevin asia on kuitenkin päänäyttelijä Al Pacino itse, sillä heppu ei näytä tai tunnu Michael Corleonelta. Kun katsoin elokuvaa, minulla oli ehkä kolme tai neljä hetkeä kun tunsin Michaelin läsnäolon, muuten katselin vain Al Pacinoa esittämässä itseään. En tiedä miksi tähän tulkintaan hahmosta on päädytty. Tuntuu että Coppola on ohjeistanut Pacinoa näyttelemään hahmoa mahdollisimman eri tavalla jotta hahmo tuntuisi ihan eri henkilöltä.... ja se vasta kummastuttaakin. Toinen kaamea asia on Michaelin ulkonäkö, joka ei enää yhtään näytä hahmolta. Poissa on Michael Corleone ja näen vain Al Pacinon vuodelta 2005. Kaamein kaikista on hahmon hiukset, jotka ovat vain niin väärät hahmolle kuin olla ja voi. Tämä oli kuulemma Coppolan "radikaali" ratkaisu joka johti edellisten elokuvien maskivastaavan lähtöön projektista ja välien katkeamiseen. Enkä ihmettele.
Yksi universumin suurimmista mysteereistä on myös se, että milloin hitossa hiirimäisesti piipittävä Al Pacino muuttui karhumaiseksi, ylinäyttelijä-köriläs Al Pacinoksi? Tätä olen aina ihmetellyt. Ja tässä elokuvassa se tulee pahiten juuri esille. Pacino tuntuu vain heiluvan kuin itseään esittäen, rikkoen jatkuvasti keskittymistäni elokuvaan. Ja luultavasti tämä tulee Coppolalta, sillä mies on kuuluisa rohkeista- mutta vielä 1970-luvulla toimivista ratkaisuista. Valitettavasti miehen myöhempää uraa koristaa se surullinen teema että nämä samat "rohkeat ratkaisut" ovat kääntyneet aivan liian övereinä häntä itseään vastaan.

Se surullisen kuuluisa asia mistä kaikki tuntuvat elokuvan muistavan on että Coppola roolitti oman tyttärensä Sofia Coppolan elokuvan keskiöön, Michaelin tyttären rooliin. Ja kyllä, Sofia on aivan kaamea. Erityisesti neidon puhe joka kuulostaa siltä kuin joku raapisi kynsillään liitutaulua. Monet syyttävät tästä Coppolan diivailua, mutta roolissa piti alunperin olla Winona Ryder, joka kuitenkin lähti viimeisellä mahdollisella sekunnilla pois ja Coppola teki paniikkiratkaisun ja roolitti tyttärensä elokuvan. Ymmärrän paniikin, mutta tällainen rooli olisi tarvinnut Oikean näyttelijän, eikä mitään ohjaajan tytärtä vähän esiintymässä isin leffassa. Itseasiassa molemmat Michaelin lapset on roolitettu ei-näyttelijöillä ja hemmetti kun sen huomaa. Michaelin poikaa Anthonyä näytelevä kaveri on selvästi roolitettu miehen oopperakykyjen- eikä näyttelijäkykyjen takia. Ihan tekee myös pahaa haukkua Sofiaa, sillä tämä ei todellakaan ole hänen vikansa ja neito kun teki 13 vuotta myöhemmin yhden kaikkien aikojen suosikkielokuvistani, Lost in Translationin (2003).

Itse olen aina kuulunut elokuvan kohdalla siihen haalean puolivälin katsojaryhmään. En todellakaan rakasta elokuvaa, mutta en myöskään vihaa. Katselin nytkin elokuvaa vähän pettyneenä ja silloin tällöin tyytyväisen nostalgisena. Käsikirjoitus tuntuu vain ikävän kiirehdityltä. Asioita olisi voitu hioa sieltä täältä vielä reippaasti. Pohjana on selvästi alkuperäisen Kummisedän kaava, jonka päälle rakennetaan eeppisen saagan ikävästi vähän lässähtävää epilogia. Michaelin muuttunutta persoonallisuutta vanhoilla päivillä ja katumusta veljelleen tekemästään teosta on täynnä potentiaalia.... mutta silti tuntuu ettei elokuva koskaan tavoita kunnolla sitä mitä yrittää. Mutta mikään täystuho elokuva ei todellakaan ole. Elokuva onnistuu juuri sopivasti tasapainottelemaan oikeasti hyvien ja pöhköjen ideoidensa kanssa ja esimerkiksi Vatikaaniin liittyvä juonikuvio on oikeasti todella mielenkiintoinen. Harmi vain että fokus jää vähän niin ja näin sen kanssa. Coppola tuo takaisin myös monia tuttuja hahmoja aikaisemmista elokuvista ja Michaelin sisko Connie varsinkin jää mieleen melkein Kummitätimaisena kylmänä perheen kakkospäänä. Valitettavasti... tai Onneksi Robert Duvall sentään sanoi elokuvalle ei ja niin Tom Hagenin hahmo vain tapettiin ja korvattiin toisella hahmolla.

Mutta vaikka tätä elokuvaa vihaisi kuinka paljon, niin yhdestä asiasta kaikki ovat taatusti yhtämieltä: Loppufinaali oopperatalossa kaikkine ristiinleikkauksineen on aivan helvetin upea. Täydellisesti rytmitetty ja rakennettu osuus joka tavoittelee alkuperäisen elokuvan loppufinaalin kaltaista eeppisyyttä.
Myös uusi keskeinen hahmo, Andy Garcian näyttelemä Michaelin veljenpoika Vincent on todella hyvä hahmo, jonka kasvutarinan pääsemme todistamaan tarinan aikana. Tuntuu vaan siltä että hahmo jää ikävästi alkupuolen jälkeen sivuun ja miehen kasvu hulttiosta mafiapomoksi tapahtuu todella epätasaisesti ja melkeinpä naurettavan nopeasti. Ensin hahmo on ihan hölmö mutta jo alun esittelyn jälkeen hahmo alkaa kehittyä oudoilla hyppäyksillä, eikä esim alkuperäisen elokuvan huikeaa Michael Corleonen kaltaista kasvutarinaa ole nimeksikään. Todella epätasainen kasvutarina niin keskeiselle hahmolle ja silkkaa potentiaalin hukkaamista. Mutta niinpä koko elokuvakin. Epätasainen, joka välillä käy hyvässä materiaalissa ja välillä sukeltaa selvästi kökömmin toteutettuun materiaaliin. Ja se on surullista koska kyseessä on Kummisetä-elokuva...

Mutta joo, mukana on iso joukko todella kovia näyttelijöitä sivurooleissa kuten Joe Mantegna ja todella pimeän version Michaelin siskosta esittävä Coppolan pikkusisko Talia Shire. Melkeinpä toivon että elokuva olisi tapattanut Michaelin jo ennen elokuvan alkua ja keskittynyt sisko-Connieen. Myös Diane Keatonin Kay Adamia käytetään hyvin nostalgian luomisessa ja vastavoimana Michaelin hahmolle. Kolmas kummisetä on myös itseni kaltaisille elokuvahulluille yhtä bongausjuhlaa sillä sivuosista voi bongata todella kovia 1960- ja 70-lukujen Italoleffatähtiä kuten Eli Wallach, Raf Vallone ja Helmut Berger.

Elokuvan selkeä pohjarakenne on ensimmäisessä elokuvassa. Elokuva jopa alkaa samankaltaisella juhlallisuudella ja Michaelin "perheeseen" mukaantulon sijasta seurataan nyt tämän velivainaan äpäräpoikaa. Myöhemmin tehdään callbackeja mm Sisilian lokaatioihin ja rinnastetaan alkuperäisen elokuvan ihmissuhteita. Nämä toimivat, mutta olisi kivaa jos elokuvalla olisi oikeasti vahva kokonaisuus myös boostamassa näitä, sillä nyt ne kaikki tuntuvat vain aika irrallisilta elementeiltä jotka vain sattuvat olemaan mukana kun ohjaaja niin halusi. Tarinallisesti elokuva kulkee epätasaisesti, mutta on hienoa miten identtisenä elokuvan visuallisuus on onnistuttu pitämään aikaisempien osien kanssa. Kukaan ei ole saanut hulluja ideoita uudistaa kuvastoa tai tyyliä ylipäätään, vaan tarkasti ollaan saman paletin ja kanvaasin käytössä kuin puolitoista vuosikymmentä aikaisemmin. Jännää sinänsä ettei "rohkeita" muutoksia tekevä Coppola ole päättänyt sentään tätä aluetta kusta, vaan selvästi on ymmärtänyt että tällainen yhteneväisyys on todella tärkeää kokonaisuuden kannalta.

Kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat mestariteoksia kaikin puolin, mutta kolmas on vain vakaata ja hallittua elokuvantekemistä, kiirehdityllä käsikirjoituksella, eikä sen enempää. Elokuvasta näkee että se on nopealla aikataululla kasaan puskettu kokonaisuus, jonka parissa ei ole aikaa käytetty tarinan tasaiseen tai tarkkaan rakentamiseen vaan ollaan luotettu enemmän vain nopeaan kokonaisuuden kasaamiseen ja toivottu parasta.

3/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Red Lobster Forman » 14.04.2022 13:37

Face Off, ysärinostalgiaa!

Ysäritoiminta on ajoittain aika aliarvostettua. Totta kai 1980-luku oli actionin kulta-aikaa, mutta seuraavallakin vuosikymmenellä tuli kyllä paljon hyviä pätkiä. Toiset niistä sisälsivät yllättäviä elementtejä, toiset eivät. Tämän elokuvan toimivuus taitaakin enimmäkseen nojata Nicholas Cagen ja John Travoltan näyttelysuorituksiin. On kyllä aika kullannut muistot sillä eihän tämä leffana niin hyvä ollut kuin pikku kossina.
Avatar
Red Lobster Forman
 
Viestit: 3
Liittynyt: 13.04.2022 20:33

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 14.04.2022 18:55

Con Air

Ystävän kanssa katottiin tämä, kun oli leffahyllyni se kevein pätkä, jonka parissa ei tarvitse aivoja niin käyttää.

The Rockin tavoin oikein viihdyttävä toimintaraina, jossa on sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Hauska leffa, jossa Cage on Cage ja pahikset ihastuttavan pöhköjä. Musiikeista tuli muutamaan otteeseen itselleni mieleen Bowserin esiinmarssi Mario 64:ssa. Muutenkin musiikki toimii ja kokonaisuus rullaa eteenpäin.

Con Air, The Rock ja Speed ovat kaikki sellaisia leffoja, jotka voi katsoa milloin vain ja aina fiilis on hyvä.

***½/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 16.04.2022 01:05

GHOST IN THE SHELL (1995)

Itselläni on outoja sääntöjä joita yritän noudatella. Yksi niistä on se etten koskaan ala arvostelemaan top-kärjen suosikkielokuvieni suosikkielokuvia. Tuntuu vain aina liian henkilökohtaiselta alueelta. Mutta rikoin tätä sääntöä jo viime jouluna kun arvostelin Lawrence of Arabianin, joten hitot, taidan rikkoa sitä taas. Tälläkertaa mennään ihan suosikkielokuvieni kärkeen.

Ghost in the Shell on Mamoru Oshiin ohjaama cyberpunk science-fiction anime vuodelta 1995 ja yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista anime-elokuvista Akiran ohella. Se perustuu Masamune Shirown samannimiseen mangaan vuodelta 1988. Elokuva itse ei ole suora adaptaatio mangasta, vaan vapaampi tulkinta joka nappaa mangan puolentusinan eri chapterin tarinoista elementtejä ja koostaa niistä oman eheän juonikuvionsa elokuvaan.
Tapahtumat sijoittuvat kaukaiseen tulevaisuuteen, vuoteen 2029, jolloin ihmiskunta on alkanut kadottaa rajaa ihmisyyden ja koneistamisen väliltä. Cyborgiruumiit ovat arkipäivää ja persoonallinen identiteetti ja ihmisyyteen liittyvät elementit alkavat nousta kysymyksiksi kun päähenkilömmekin on vain aivojensa osalta enää oikea ihminen. Cyberterrorismi, hakkerointi ja suuret tietovarkaudet ovat arkipäivää ja sellaista vastaan taistelee myös tarinan keskiössä oleva poliisin erikoisjaosto, Section 9. Ryhmän jäsenet ovat kollaasi erilaisia taustoja omaavia alansa spesialisteja armeijan erikoisjoukoista tiedusteluun, tavalliseen poliisiin, palkkasotilaisiin ja yakuzaankin. Tarinan keskiössä on ryhmän kenttäjohtaja Majuri Kusanagi, täysin ruumiltaan cyborgiksi muutettu nainen, joka tarinan aikana kyseenalaistaa niin oman olemassaolonsa kuin ihmisyytensä merkityksen.

Ghost in the Shell on suuri mestariteos, mutta se on myös tärkeä elokuva joka mursi länsimaissa animen kunnolla arkiseen tietoisuuteen. Anime ei ollutkaan enää väkivaltaista sekoilua tai lapsellista höpsöttelyä, vaan syvällistä ja ajatuksia herättävää filosofiointia. Toki mukana on myös toimintaa ja alastomuutta, mutta paljon kertoo elokuvan muusta sisällöstä se että ne eivät ole aiheita joista edes jaksaisin pahemmin alkaa tarkemmin puhumaan.

Avainelementti elokuvassa on jämäkkyys, tunnelma ja vähäeleisyys. Mitään ulkopuolista tai ylimääräistä ei ole tuotu vain 1h 20minuuttiseen elokuvaan mukaan vaan tapahtumat, hahmot ja seurattu maailma pysyy todella pienenä. Jopa Mangasta tuttu Section 9 on rajoitettu vain muutaman keskeisen hahmon ympärille ja kyseessä on rohkea ja ennen kaikkea todella toimiva ratkaisu. Paljon luotetaan hiljaisiin fiilistelyhetkiin ja siihen että hiljaisuus kertoo enemmän kuin tusina turhaa sanaa. Elokuva on myös keveään manga-esikuvaansa verrattuna haudanvakava. Se pieni huumorinpoikanen mitä tekijät elokuvaan päästävät on todella kuivaa ja totista. Ohjaaja Mamoru Oshii on auteur-tekijöitä joilla on välillä paha tapa tunkea teoksiinsa jokainen suosikki metaforansa ja filosofiansa, mutta Ghost in the Shellissä kaikki tämä on täydellisessä tasapainossa tiukan tarinan ja toteutuksen kanssa. Koskaan ei tule tunne että mikään olisi liian löysällä, vaan elokuvan ytimekäs kerronta ja tarkasti rakennettu visuaalisuus pitää huolen siitä kaikki elementit kulkevat tarkassa tasapainossa eteenpäin. Elokuvan visuaalinen ilme on myös erittäin realistinen, mangasta poiketen hahmojen ulkonäkö on vaihdettu erittäin realistiseksi, joka on varmasti tehty tukemaan vakavampaa tulkintaa lähdemateriaalista. Elokuvan jälki on muutenkin huippuluokkaa. Tuotannosta vastaa yksi Japanilaisen animaation arvostetuimmista studioista, Production I.G. Taustat ovat viimeisen päälle maalattuja, animaatio huolella tehtyä ja yksityiskohtaista. Se harva CGI mitä elokuva käyttää, on käytetty juuri oikealla tavalla esimerkiksi monitorien ruuduissa, aseiden tähtäimissä tai taustataidetta kohtisuoraan liikutettaessa. Jopa mekaaniset asiat mitä elokuva on pullollaan on ihanasti piirretty käsin. Tuo jos mikä ihan sulattaa sydämeni.

Kaksi aluetta mistä tämä elokuva jää taatusta kaikille mieleen on sen toiminta ja soundtrack, josta vastaa japanilainen säveltäjämaestro Kenji Kawai. Toimintaa ei edes ole kuin kourallinen, mutta se on viiden tähden tavaraa. Esimerkiksi The Matrix on pöl.... lainannut valtavasti tästä elokuvasta niin toiminnan, filosofian kuin teknologiansakin osalta. Kenji Kawain musiikki on se mikä pistää elokuvan viimeisenkin tunnelmapalikan paikalleen, varsinkin kiehtova tunnussävel jää varmasti soimaan mieleen. Elokuvan soundtrack on varmasti yksi eniten kuuntelemiani elokuvasoundtrackeja, sillä se on niin täynnä aavemaista tunnelmaa ja atmosfääriä että huh huh.

Mitä itse Ghost in the shell-francheiseen tulee, niin tämä elokuva on ylivoimaisesti sen huipentuma. Valtava, viiden tähden mestariteos joka kuuluu kaikkien aikojen parhaimpien elokuvien joukkoon. Francheisse on pysynyt erittäin korkealaatuisena myös sen jälkeen. Elokuvan jatko-osa Ghost in the Shell 2: Innocence (2004) on itseasiassa varsin hyvä jatko-osa, mutta todellisia helmiä ovat kuitenkin saman tuotantoyhtiön tv-sarja Ghost in the Shell: Stand Alone Complex (2002-2003), sekä sen suorastaan hemmetin hyvä jatko-osa sarja The Second Gig (2004-2005). Molemmat sarjat venyttävät tapahtumien maailmaa isommaksi ja käsittelevät laajemmin niin päähahmoja kuin Section 9 miehistöäkin. Sarja myös löysentää hieman supervakavaa ruuviaan ja antaa välillä kaiken vakavuuden keskellä sijaa myös keveämmälle menolle, mikä tosin saattaa olla tämän elokuvan jäljiltä katsojille aluksi todella järkyttävä tapaus -kuten oli itsellenikin. Erityismaininta pitää vielä antaa molempien tuotantokausien aivan mielettömille soundtrackeille, joista vastaa toinen animepuolen musiikkilegenda Yoko Kanno.

Francheisse on alkanut kompuroida vasta 2010-luvulla heikompien sarjojen, anime-elokuvien sekä varsinkin edellisvuotisen Netflixiin tehdyn 3d-cgi animaatiosarjan kanssa, joka on saanut niin hirveät haukut etten ole uskaltanut edes koskea siihen. Puhumattakaan vuoden 2017 americalaisesta live-action adaptaatiosta, johon en ole vieläkään uskaltanut koskea, sillä pelkään pahinta... mutta who knows. Ehkä jonain päivänä...
Mutta alkuperäinen elokuva vuodelta 1995 on kuitenkin se yksi palapelin palanen minkä jokaisen pitäisi nähdä edes kerran elämässä.

5/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja whatever » 16.04.2022 01:53

Silence kirjoitti:Itselläni on outoja sääntöjä joita yritän noudatella. Yksi niistä on se etten koskaan ala arvostelemaan top-kärjen suosikkielokuvieni suosikkielokuvia. Tuntuu vain aina liian henkilökohtaiselta alueelta. Mutta rikoin tätä sääntöä jo viime jouluna kun arvostelin Lawrence of Arabianin, joten hitot, taidan rikkoa sitä taas. Tälläkertaa mennään ihan suosikkielokuvieni kärkeen.

Ois ihan suotavaa, että tekisit enemmän arvosteluja juurikin noista sun suosikeista. Ei paljon kiinnosta sun arvostelu siitä, kuinka 8. Transformers-leffa olikin, yllätys yllätys, täyttä paskaa. GitS on itelle hyvinkin tuttu, mutta esim. toi Lawrence of Arabia lähti itellä heti lataukseen kun luin sun 5/5 arvostelun siitä. Vielä en oo sitä kerennyt katsomaan, mutta silti...
Avatar
whatever
 
Viestit: 643
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Voldsøy

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 16.04.2022 14:01

whatever kirjoitti:Ois ihan suotavaa, että tekisit enemmän arvosteluja juurikin noista sun suosikeista. Ei paljon kiinnosta sun arvostelu siitä, kuinka 8. Transformers-leffa olikin, yllätys yllätys, täyttä paskaa.

Hmm, noh voin jonkin verran niitä yrittää lisää arvostella jos kerran kansa niin vaatii.

Enkä kyllä omasta mielestäni ole mitenkään liikaa tehnyt arvosteluita elokuvista mitkä haukun lyttyyn. Enkä ennakkoon voi tietää että leffa on paska, kun yleensä tykkään katsoa elokuvia sokkona, ilman trailereiden tai arvosanojen vilkaisua. Haukkumisarvostelut vain tuntuvat paremmin jäävän ihmisten mieliin kuin ne kolmen tähden "ihan ok"-leffa-arvostelut mitä on reippaasti enemmän.

whatever kirjoitti:mutta esim. toi Lawrence of Arabia lähti itellä heti lataukseen kun luin sun 5/5 arvostelun siitä. Vielä en oo sitä kerennyt katsomaan, mutta silti...

No kiva että mielenkiinto heräsi! :D
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.04.2022 09:01

Silence kirjoitti:
whatever kirjoitti:Ois ihan suotavaa, että tekisit enemmän arvosteluja juurikin noista sun suosikeista. Ei paljon kiinnosta sun arvostelu siitä, kuinka 8. Transformers-leffa olikin, yllätys yllätys, täyttä paskaa.

Hmm, noh voin jonkin verran niitä yrittää lisää arvostella jos kerran kansa niin vaatii.

Enkä kyllä omasta mielestäni ole mitenkään liikaa tehnyt arvosteluita elokuvista mitkä haukun lyttyyn. Enkä ennakkoon voi tietää että leffa on paska, kun yleensä tykkään katsoa elokuvia sokkona, ilman trailereiden tai arvosanojen vilkaisua. Haukkumisarvostelut vain tuntuvat paremmin jäävän ihmisten mieliin kuin ne kolmen tähden "ihan ok"-leffa-arvostelut mitä on reippaasti enemmän.

whatever kirjoitti:mutta esim. toi Lawrence of Arabia lähti itellä heti lataukseen kun luin sun 5/5 arvostelun siitä. Vielä en oo sitä kerennyt katsomaan, mutta silti...

No kiva että mielenkiinto heräsi! :D


Olen huomannut itse olevani just erityisen kiinnostunut lukemaan niiden keskinkertaisten leffojen arvosteluita, koska niistä löytyvät plussat ovat aina hyvinkin mielenkiintoisia. Mutta kuten eräs vihainen videopelinörtti sen totesi lähes 20 vuotta sitten, raivokkaat analyysit herättävät aina huomiota ja ovat usein parasta viihdettä. Kuitenkin tasapuolisuuden nimissä on mukava kuulla välillä mietteitä mestariteoksistakin.

Seuraan itse aika aktiivisesti eri elokuvaharrastajien arvosteluita ja niiden myötä tutustunut moniin itselleni uusiin nimikkeisiin. Chernobyli tuli juuri tässä Silencen arvostelun jälkeen tsekattua. Buffyyn en olisi varmaan myöskään tutustunut koskaan ilman Pelitin ja Silencen hehkutusta.

Alejandro Jodorowskyn tuotantoon haluaisin joskus tutustua, se kun on kokonaan jäänyt näkemättä. Niistä olisi hauska kuulla mietteitä myös täällä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 17.04.2022 11:12

Joni Ahonen kirjoitti:Olen huomannut itse olevani just erityisen kiinnostunut lukemaan niiden keskinkertaisten leffojen arvosteluita, koska niistä löytyvät plussat ovat aina hyvinkin mielenkiintoisia. Mutta kuten eräs vihainen videopelinörtti sen totesi lähes 20 vuotta sitten, raivokkaat analyysit herättävät aina huomiota ja ovat usein parasta viihdettä. Kuitenkin tasapuolisuuden nimissä on mukava kuulla välillä mietteitä mestariteoksistakin.

Joo itselläni on varmasti eniten juuri näitä kahden ja puolen tai kolmen tähden "no joo, ihan ok" -keskivertoarvosteluita. Niissä tuntuu aina eniten olevan molempiin suuntiin analyysiä mutta ne tuntuvat myös unohtuvan kaikista parhaiten kun eivät edusta jompaa kumpaa ääripäätä. Olen sitä paitsi tällä foorumilla muinaisessa menneisyydessä arvostelut valtavasti juuri näitä isompia huippuelokuvia mitä niin itse kuin kaikki muutkin tuntuvat rakastavan kuten Terrminator 2, Aliens tai Matrix tai jopa niitä parempia/huonompia Michael Bay-elokuviakin.
Nykyisillä elokuvilla vain tuntuu olevan se sama syöpämäinen ongelma rakenteissaan, käsiksissään ja toteutuksissaan, niin on vähän vaikeaa alkaa löytämään positiivisuuksia kun sama on tehty 20-30 vuotta aikaisemmin sata kertaa paremmin.

Joni Ahonen kirjoitti:Buffyyn en olisi varmaan myöskään tutustunut koskaan ilman Pelitin ja Silencen hehkutusta.

Niko Nirvin ja Tapio Salmisen Buffyilya Pelitistä on kiehtovaa lukea kun se on niiiiin identtinen oman valaistumiseni kanssa. Tarina tuntuu aina oleva sama: "Jooh kyllä mä Buffyn tiedän. Se on se paska sarja" ........ kunnes vahingossa alkaa katsoa: "Oho, tämähän on..... hyvä.... pakko hommata kausiboxi".
Hitto niistäkin on jo melkein 20 vuotta....

Alejandro Jodorowskyn tuotantoon haluaisin joskus tutustua, se kun on kokonaan jäänyt näkemättä. Niistä olisi hauska kuulla mietteitä myös täällä.


OHO, nyt olet siirtymässä koviin aineisiin... Jodorowsky on kyllä jotain uskomatonta. El Topo (1970) ja The Holy Mountain (1973) ovat ihan must have-katsomisia ja tärkeää myös että tuossa järjestyksessä. Varsinkin El Topo kuuluu suosikkeihini. Suosittelen myös katsomaan dokumentin nimeltä Jodorowsky's Dune joka käsittelee miehen pieleen mennyttä Frank Herbertin Dune elokuva-adaptaatiota.
Miehen youtubesta löytyvät haastattelutkin ovat aina ihan uskomatonta seurattavaa koska mies puhuu huonoa Englantia... musta jostain syystä ei koskaan tule tunne että putoaisin kärryiltä mitä tämä selittää. Outo kulttimainen vaikutus miehellä.
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 27.04.2022 15:36

POLICE STORY (1985)

Tuli todella pitkästä aikaa katsottua tämä Jackie Chanin ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä actionklassikko vuodelta 1985.

Juoni on aika simppeli, mutta eipä tämänkaltainen vauhdikas toimintakomedia hankalempaa tarvitsekkaan. Chanin näyttelemä nuori (taistelutaitoinen) poliisi joutuu henkivartijaksi oikeudenkäyntiä odottavalle naistodistajalle. Ja tottakai ilkeät pahiksevat haluavat päästä neidosta eroon. Luvassa on koheltamista, väärinkäsityksiä, lisää väärinkäsityksiä, lé Romancea ja helvetinmoisesti fyysistä toimintaa jossa ei todellakaan säästellä stunmiehiä.
Vaikka Jackie Chan tunnetaankin ennenkaikkea esiintyjänä, niin myös elokuvantekijänä legendaarinen actiontähtemme on yllättävän taidokas ja ymmärtää erityisesti miten komediaa ja toimintaa rakennetaan käsikädessä tehokkaaksi paketiksi. Aina ollaan juuri oikealla vaihteella liikkeellä ilman että asiat menevät liian totisiksi tai liian keveiksi. Aina tuntuu löytyvän se oikea tasapaino sympaattisen tohelopääsankarin ja vakavamman rikollismenon väliltä. Bruce Leellä oli hieman samanlainen tapaus, vaikkakin totisempi, esimerkiksi omassa tekeleessään Way of the Dragon. Outoja nämä aasialaiset...

Toimintaelokuva tämä on, mutta myös todella voimakkaasti fyysistä komediaa täynnä oleva viihde-elokuva. Jackie Chan on kirjaimellisesti aasialainen versio klassisista komediaesiintyjistä kuten Buster Keaton tai Charlie Chaplin. Heppu on aina valmis nolaamaan itsensä ja naurattamaan katsojaa omalla sähläyksellään ja pahoja vammoja uhmaavilla stunteillaan. Ja samaa voi sanoa myös tämän elokuvan ja vastaavien Hongkong-stunttiimeistä jotka näyttävät olevan valmiita mitä hullumpiin stuntteihin mihin ei takuulla amerikkalaiset vakuutusyhtiöt ikipäivänä suostuisi.

Aasialainen toiminta on aina kuin jostain toisesta ulottuvuudesta ainakin itselleni. Lähestymismalli on niin erilainen kuin meillä länsimaissa ja tärkeintä tuntuu aina olevan mahdollisimman näyttävä ja ennenkaikkea selkeä kokonaisuus, eikä vain avuton sekamelska heiluvia kuvia missä joku ilmeisesti teki jotain coolia. Kun porukkaa heitetään voltilla ympäri keskellä liikkuvia liukuportaita tai bussin ikkunasta asfalttiin niin se todellakin näytetään kerralla ja selkeästi eikä tuhannella eri kuvakulmalla ja stuntmiehellä varustettuna. Sinänsä vähän absurdia että tämän keveän sekoilukomedian amerikkalainen kopio on Michael Bayn Bad Boys 2 joka tekee samaa mutta suuremmasta budjetistaan ja överimmästä visuaallisuudestaan huolimatta ei pääse lähellekkään Police Storyn sympaattista actionmenoa. Itseasiassa Arnoldin samana vuonna tämän elokuvan kanssa ilmestynyt Commando on yllättävän lähellä Police Storyn menoa. Jopa ostoskeskus-kohtaus tuo aina tätä elokuvaa katsoessa Commandon mieleen, ja päinvastoin. Outo sattuma.

Suosikkiosioni elokuvassa on kasarin slasher-kauhuelokuvista parodiaa tekevä osio alkupuolella missä tarinan The Lady joutuu kotonaan naamiotappajan ahdistelemaksi. Osio osoittaa tekijöiden erinomaista ymmärrystä kliseitä kohtaan ja tekee hemmetin näppärästi hauskaa kasarin kuuman genren eli kauhuelokuvan tuhanteen kertaan nähdyistä tempuista ja kääntää ne hauskasti ympäri oman teoksensa komediasekoiluun. Elokuva voisi hyötä vastaavanlaisesta kikkailusta ehdottomasti myös loppupuolellaan, sillä se alue missä elokuva tuntuu hieman menettävän otettaan on jälkimmäinen puolisko. Alkupuoli kun tuntuu olevan niin täynnä nerokkaita ja mieleenpainuvia osuuksia että jälkimmäisellä puoliskolla alkaa jo iskemään hieman ähky kaikesta. Ja juonikin tuntuu ikävästi alkavan pomppia ja väkinäisesti löytää keinoja saataa tapahtumat jollain kikalla nopeasti näppärään finaaliin. Kun lopetus iskee niin tulee vähän sellainen hölmistynyt "Täh, tässäkö se nyt oli?"-hämmennys. Onneksi Chanin leffat aina varaavat lopputekstien paikat näyttääkseen pieleen menneitä ja vaihtoehtoisia kuvakulmia hulluista stunteistaan jotta katsoja pääsee näkemään sen vähän kivulliaamman näkökulman hulluista ja "helposti tehdyistä" toimintakohtauksistaan.

En ole todellakaan nähnyt kuin ehkä murto-osan Chanin tekemistä/tähdittämistä elokuvista, mutta kaikista näkemistäni Police Story on ehdottomasti kirkkainta kärkeä yhdessä toisen klassikon, Drunken Masterin (1978) kanssa. Elokuvan kruunaa vielä loistava tunnarisävellys minkä laulusta vastaa päätähti itse.

4/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

EdellinenSeuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron