Uutta telkkaria on tullut koeajettua katsomalla joku 4K-leffa melkein joka päivä. Ei tuo 4K-resoluutio nyt mikään hirveän suuri harppaus 1080p:stä eteenpäin ole vaikka pikseleitä onkin kirjaimellisesti tuplasti, mutta aina välillä pääsee kyllä oikeuksiinsa. Joitain kesken jääneitä 1080p sarjojakin on tullut katseltua ja ihan hyvältä ne näyttää edelleen, välillä on vaikea edes huomata mitään eroa. Tykkään myös räpsiä kuvakaappauksia ja niiden suhteen oikein kätevä tuo 4K-resoluutio, kun voi sitten leffan jälkeen vaikka zoomata johonkin pieneen tekstiin että mitä siinä luki, tai rajata jostain hassusta ilmeestä oikein korkealaatuisen reaktiokuvan tai avatarin vaikka ei olisikaan mikään lähikuva naamasta. Tässä nyt katselujärjestyksessä mitä on tähän asti tullut katsottua:
2001: A Space Odyssey (1968)
No huh huh, tällä oli kyllä hyvä aloittaa. Harmi että juonikuviot oli entuudestaan aika tutut internetin ansiosta, olisi varmaan ollut hienoa mennä ihan sokkona sisään. Uskomattoman hyvin toimivat tehosteet vielä nykyaikanakin. Yleensä mua ei kiinnosta pätkääkään ottaa selvää elokuvien tekoprosesseista vaan katson ne mielummin sellaisenaan ja vedän omat johtopäätökset ja teen omat tulkinnat, mutta tämän kohdalla oli kyllä pakko katsoa vähän making-of materiaalia kun olin niin hämmästynyt että miten tämä on voitu tehdä 60-luvulla. Ei mikään ihme että jotkut epäilevät Kubrickin lavastaneen kuulaskeutumisen, kun tämä leffa on tehty ennen sitä. Miniatyyreja tietenkin nuo avaruusalukset sen nyt arvasin, mutta peilejä oli käytetty todella nerokkaalla tavalla, semmoisesta tekniikasta en itse ollut ikinä ennen kuullutkaan. En edes tajunnut että alun apinatarina oli studiolla kuvattu ja isolle peilille vaan heijastettu tausta, näytti ihan oikeilta paikoilta. Ja olipa muuten päräyttävän psykedeelinen loppu tässä.
Tenet (2020)
Tämän meinasin käydä katsomassa elokuvateatterissa aikoinaan, mutta päädyin sitten johonkin toiseen leffaan. Tykkään kyllä Christopher Nolanin leffoista vaikka jotkut niistä ovatkin vähän pseudoälykkäitä, ja tässä hyvä esimerkki. Aikamatkustus on aina kiehtonut ja tässä se toteutettiin kyllä aika mielenkiintoisella tavalla, siten että ajassa matkustettiin samaan aikaan eteenpäin ja taaksepäin. Välillä olin ihan pihalla että miten se aikamatkustus oikein toimii, mutta kyllä se saatiin mielestäni ihan tyydyttävästi selitettyä leffan loppuun mennessä. Juoni oli ainakin ihan järkeenkäypä, en sitten tiedä oliko siinä aikajatkumossa mitään aukkoja, en ainakaan itse huomannut kun olin niin pihalla suurimman osan ajasta. Tämä on yksi niitä leffoja mitkä hyötyy varmasti useammasta katselukerrasta, eli pitää ottaa joskus uusintakierros.
Spartacus (1960)
Toinen Kubrickin leffa mitä en ollut ennen nähnyt. Oikein eeppinen tarina Roomalaisten orjien kapinasta mikä saatiin kyllä kukistettua, mutta pisti kunnolla kapuloita rattaisiin ja nosti nöyrän orjan myyttiseksi hahmoksi. Nauratti kyllä leffan alussa kun juontaja vihjasi että orjuutta ei enää nykyään olisi edes olemassa, mutta noh, 60-luku... hämmästytti todenteolla yksi kahden miehen välinen kylpykohtaus että miten tämmöistä on julkaistu jo 60-luvun alussa, mutta sain selville että se olikin poistettu kohtaus joka nähtiin virallisesti ensimmäisen kerran vasta vuoden 1991 restauroinnissa. Ostereita ja etanoita, ihan hyviä molemmat, heh heh. Selvisi myös että Kirk Douglas, Spartacuksen näyttelijä itse, oli tässä vähän niinkuin tuottajan roolissa ja Kubrick ei tästä leffasta kauheasti itse pitänyt kun ei päässyt toteuttamaan omaa visiotaan ihan täysillä. Sen version olisin kyllä halunnut nähdä, missä Kubrickille olisi annettu vapaat ohjat.
Jotkut kohtaukset oli kyllä kuvattu todella feikin näköisellä studiosetillä, mutta paljon oli myös todella hienoja ulkokohtauksia ja varsinkin Roomalaiset rakennukset oli todella kauniita niin sisältä kuin ulkoa. Loppupuolella oli yksi ulkokohtaus missä kirkkaus oli melkein nollassa, päivällä kuvatulta näytti ja en tiedä oliko se yritetty huonoin tuloksin editoida yöksi vai oliko joku tekninen vika omissa laitteissa, mutta ei kestänyt onneksi kuin muutaman minuutin.
District 9 (2009)
Olin tästä leffasta aika innoissani julkaisun aikoihin, mutta jäi sitten katsomatta jostain syystä. Vähän petyin kyllä, odotin jotain paljon vakavampaa mutta tämä olikin joku ihme huumoripläjäys vaikka aihepiiri oli aika vakava. Päähahmo Wikus oli todella ärsyttävä pelle ainakin aluksi, ja vaikka touhu vähän vakavoituikin melko pian niin oli todella vaikea ottaa mitään tosissaan sen alun sekoilun jälkeen. Ripaus body horroria oli kyllä mieleeni. Mutta parasta tässä leffassa oli kyllä se, että sain vihdoinkin tietää mistä tähän biisiin on sämplätty lyriikat:
https://www.youtube.com/watch?v=6_ePGXBmtgkSpoilereita:
Loppu oli kyllä vähän outo... Wikusin motiivit oli hyvin itsekkäät, mutta lopussa kuitenkin jää itse maanpäälle mutatoitumaan katkarapuolennoksi ja päästää sen yhden avaruusolennon pakenemaan emoaluksen kanssa ja hakemaan tukijoukkoja kotiplaneetaltansa, mikä todennäköisesti johtaa ihmiskunnan tuhoon. No mikäs siinä, kun on itse nyt yksi niistä, itsekäs kusipää loppuun asti.
(1962)
Huh huh, pitkä leffa... mutta ei yhtäkään turhaa minuuttia. Uskallettaisiinpa nykyäänkin tehdä tämmöisiä teoksia pilkkomatta niitä moneen osaan. Todella mielenkiintoista nähdä arabit hyvässä valossa pitkästä aikaa. Lawrencen hahmonkaari runoilijapojasta armottomaksi sotaherraksi ja heimojen yhdistäjäksi oli kyllä hienoa seurattavaa. Eeppinen tarina joka perustuu vielä ihan tositapahtumiin, ja varmaan paljon tarkemmin kuin Spartacus kun on
hieman tuoreempaa historiaa. Komeita maisemia ja rakennuksia tässäkin, mutta en tästä keksi paljon muuta sanottavaa kuin että helvetin hyvä elokuva. Kehuminen on aina niin vaikeaa, paljon helpompi haukkua.
The Batman (2022)
Supersankarileffat ei itsellä iske kovin lujaa ikinä, mutta Batmanista on kyllä tehty monta hyvää tulkintaa ja laskisin tämän yhdeksi niistä. Oli kyllä tosi synkkä leffa, siis visuaalisesti meinaan (vaikka oli se kyllä temaattisestikin aika synkkä, ainakin PG-13 supersankarileffaksi). Mutta hyvin sain silti kaikesta selvää, kenties tässä se 4K-resoluutio ja HDR auttoi. Tässä oli kyllä ehkä hienoin Batmobile ikinä, 60-luvun Dodge Charger (ainakin inspiraationa) mihin on pultattu suihkumoottori perään kiinni. Yksinkertaista ja kaunista. Riddler ja sen salaliittohörhöt fanit oli hyvin ajankohtaisia ja tykkäsin Riddlerin harhaisesta maailmankatsomuksesta. Olin kyllä todella skeptinen Robert Pattinsonista Batmanina kun herra on itselle tuttu vain Twilighteista* mutta veti kyllä tosi hyvin Batmanin roolin... Bruce Waynenä puolestaan oli vähän outo, Emo-Bruce ei oikein napannut itsellä, mutta sitä ei onneksi leffassa ollut paljoa. Ja muutenkin Bruce on tässä vielä hyvin nuori, niin toimii kyllä ihan hyvin ainakin silloin kun ei ole mascarat naamalla.
*(oli toki myös em. Tenetissä ja veti ihan hyvän roolisuorituksen siinä, ja on ollut näköjään mm. The Lighthouse -leffassa mistä olen kuullut paljon hyvää, pitää katsoa se sitten joskus kun pääsen 4K-hypestä yli.)
Jokeria tässä rebootissa ei vielä paljoa nähty, lopussa vain ihan vähän eikä näkynyt edes kunnolla... mutta katsoin jonkun poistetun kuulustelukohtauksen, ja oli kyllä siinä vähän, öö... pöhöttyneen näköinen. No, jatko-osassa nähdään sitten minkälaisen roolin vetää, Jared Leton tulkintaa huonommaksi on ainakin vaikea vetää.
(1977)
Tämmönen tuli katseltua vielä tänään, joku Spielbergin vanha intohimoprojekti UFO:ista. Oli kyllä hyvin optimistinen näkemys avaruusolennoista ja ihmisistä, mutta pistän spoilereihin kun melkein kaikki sanottava tästä on ihan leffan loppupuolelta. Oli ihan hienoja efektejä ja tosi värikkäitä UFO:ja.
Avaruusoliot oli ihan hyvällä asialla, niiden kanssa kommunikoitiin musiikin välityksellä ja lopussa vedettiin kunnon jammailusessio. Jenkkiarmeija oli myös tosi lepsu siviilien suhteen eikä alkanut lahtaamaan todistajia, vaan antoi lopussa jopa päähahmon ihan vapaasti vuorovaikuttaa avaruusolentojen kanssa. Nauratti kyllä ne avaruusoliot siinä lopussa, pari niistä näytti ihan törkeän uskottavalta lähikuvassa, mutta yhdessä kuvassa missä niitä oli useampi ne näytti siltä kuin olisi näyttelijöille vedetty sukkahousut päähän ja maalattu siniset silmät päälle. Hieman outoa oli että päähahmo, ison perheen isä, lopussa päättää lähteä avaruusolentojen matkaan ja jättää perheensä taakseen, mutta itseänikin kyllä kiehtoo avaruusolennot sen verran että tekisin varmaan ihan samoin.
Mutta eipä tule toista yhtä kevytkenkäistä naista mieleen näissä leffoissa ilman että asiaa korosteta mitenkään. 
