Waeltavat Delanneet

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Silence » 27.03.2018 09:27

Gigante kirjoitti:Sen verta toimintapainotteinen jakso oli,

Joo, toimintaa oli. Mutta draaman tekeminen tuntui unohtuvan kokonaan. En oikeasti ymmärrä mikä tekijöillä on kun mitään jännitettä tapahtumiin ei tunnuta saavan aikaan. Kun se yksi namusetä makasi kuumeisena siellä sairastuvalla ja yö lähestyi niin mietin että "Olisi kova jos mies nyt kuolee yön aikana ja alkaa kunnon zombie-epidemia kun yöllä aloittaa kävelynsä"... Mutta sitten muistin että se oli oma visioni ja tekijät tuskin haluavat tehdä sarjassa yhtään mitään... Mutta sitten yllättäen tekivätkin juuri niin. Mutta sitäkään ei tehty kunnolla, koska missään vaiheeessa tätä jännitettä ei rakennettu katsojalle kunnolla niin että oikeasti pelottaisi että jotain alkaisi tapahtumaan. Se vain tapahtui. Tuntuu kuin joukko faneja kirjoittaisi tätä sarjaa eikä oikeasti oppineet ihmiset.

Mutta juonellisesti... mitäpä muuta olisivat voineet tehdä jaksossa, kun action oli heti alussa ja viimeiset viisisataa jaksoa on vaan istuttu ja puhuttu ja kyselty että "Hei, miten sulla menee?". Loppupuolelle ei ollut oikein mitään muuta ideaa. Voin kuvitella käsikirjoittajien palaverin:
-"Ei kai ne taas voi vaan puhua seuraavat 30 minuuttia... Mitä ne voisi tehdä... Hetkinen, mitäs muuta meillä on kuin päähenkilöt...? Ai niin, zombit! ... Hei olisiko kova jos joku haavoittunut kuolisi ja alkaisi tappamaan porukkaa kun kaikki nukkuu?"
-"Joo, vähän niin kuin niissä Romeron zombileffoissa! Mä oon aina halunnut tehdä zombijutun!".


Kuten sanoin, Zombie-epidemia tuli jaksossa ihan tyhjästä eikä sitä rakennettu millään tavalla minkään hahmon toimesta. Edes hyökkääjät eivät olleet millään muulla tavalla menossa mukana kuin ampumassa kaikkia ja sekin oli mitä typerin itsemurhahyökkäys tiukasti aidattuun linnoitukseen missä kaikki ovat valmiina odottamassa. Realistiversiossa niiden hyökkäys olisi pysähtynyt porteille kun kukaan ei olisi päässyt sisään ja sankarit olisivat grillanneet hyökkääjät polttopulloilla. Mutta nyt ovi oli auki ja Norman Reeds johdatti kaikki sisälle. Hitto mikä napakymppijakso tämä olisi voinut olla hyvin tehtynä ja huolella rakennetulla jännitteellä. Mutta ei.

Nyt tilalla on random menoa, surkeaa ajantäytedialogia ja kun tapahtuu niin se vaan tapahtuu ilman mitään jännitteen rakentamista. Yhtäkkiä koko kartano oli täynnä zombeja. Niitä oli lääkintätuvalla, niitä oli yläkerrassa, niitä oli vankiaitauksessa. Ja tottakai KAIKKI NUKKUVAT. Siis ihan kaikki. Kukaan ei ole hermostuneena muurilla vartioimassa että uusi hyökkäys tapahtuisi...

Dwightin nuolet taisivat olla käsittelemättömiä, kun Tara ei näyttänyt saaneen tätä "kulkijakuumetta".

Kyllä sekin tyttö kuolee. Piteli lopussa kättään huolestuneen näköisenä. Koska kautta on vielä kolme jaksoa jäljellä niin homma tapahtuu "dramaattisista syistä" vasta paljon myöhemmin. Samasta syystä kuin se että kaikki muut alottivat zombeilun juuri samaan aikaan.

Haluan myös kritisoida ja paljon sitä miten hahmoja käytetään. Minkäänlaista päähenkilö sarjalla ei ole. Rick on ehkä joskus ollut päähenkilö mutta nyt hän vain yhtäkkiä on mukana kun zombiehyökkäys on menossa. Sama juttu Kojiman uuden seksifantasia kanssa. Hahmo tulee, heiluu karismaattisena nahkaliiveissään pahana poikana ja se siitä.

Onneksi X-files loppui. Nyt ei tarvitse enää unohtua kanavalle katsomaan tätä..... Ensi viikkoon.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 27.03.2018 19:12

^
Silence ennakkonäytöksiin arvioimaan yksin leffat ja sarjat, niin aina noin 80-95% jouduttaisiin pistämään joka kerta uusiksi. :)


Tässä jaksossa oli muuten piristävää nähdä pitkästä tuoreita zombeja. Jossain välin jaksossa oli jopa lievää Telltale Gamesin tunnelmointia ja musiikkia. Mutta muuten tämä oli sellainen sekasotku yötaistelujakso, josta en ainakaan koneella saanut välillä mitään selvää. Oikeasti tässä olisi voitu Silencen kuvailemalla tavalla saada pelottava, mutta ei.

Tuo Neganin idea pistettiin siis oikeasti käyttöön, joka tekee asioita hirvittävän vaarallisia, kun pelkkä naarmukin aiheuttaa infektion.

Ensi jaksossa joko Negan pakenee keskustelujen päätteeksi tai Negan otetaan panttivangiksi ja pakenee myöhemmin.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Silence » 27.03.2018 20:53

Joni Ahonen kirjoitti:^
Silence ennakkonäytöksiin arvioimaan yksin leffat ja sarjat, niin aina noin 80-95% jouduttaisiin pistämään joka kerta uusiksi. :)

No ei ole minun syyni että kukaan ei yritä mitään. Star Warseilla on kaikki maailman rahat budjetissaan ja tekijät napauttelevat henkseleitään sillä että kukaan ei yrittänyt mitään ja pelattiin varman päälle. Jos Walking deadilla on ongelmia budjtin kanssa niin se pitäisi kääntää hyödyksi eikä rasitteeksi. Mitä nyt olen sarjaa katsonut viimeiset 4-5 jaksoa niin Käsikirjoitus on heikkoa, ei ole päähahmoja tai draamaa hahmojen välillä tai edes eteenpäin vievää voimaa, ohjaus on heikkoa, leikkauksessa ei osata muodostaa tunnelmaa ja hahmoja ei käytetä hyödyksi mitenkään.... Nyky-yleisö on kai tottunut siihen että "No halloo, se on zombie-sarja. Ei sen kuulukkaan olla hyvä"

Mikään ei vituta niin paljon kuin hukattu potenttiaali.

Ensi jaksossa joko Negan pakenee keskustelujen päätteeksi tai Negan otetaan panttivangiksi ja pakenee myöhemmin.

Luultavasti kaveri vain istuu tuolissa puhuu 3-4 minuuttia monologia jollekkin että "Minä kostan tämän... kaikki tulevat kärsimään... Siis ihan kaikki. Kostoni tulee olemaan hirrrveä. Kukaan ei tule pelastumaan. Tuhoan kaiken.... Heti kun olen noussut tästä tuolista... Parin... kolmen jakson päästä."
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 03.04.2018 08:02

Kahden välinen monologi käytiin ja menihän tuo hivenen eri tavalla mitä oletin (ja miten Silence sen ennusti). Plusmiinusnollahan tuosta kuitenkin tuli, mutta toisaalta satiin nyt telkkuversioonkin lisäselitystä Neganin taustaan.
Päähenkilökin on alkanut mennä pimeälle puolelle sen verta, että nimi pitäisi muuttaa Prick Grimesiksi...ei niin ettenkö osannut odottaa tuota lopputulosta, mutten ihan tuolla muodossa.

Niin ja se nuolikin oli puhdas, kuten otaksuin.

Vielä pari jaksoa tässä kait pitää odottaa, että saataisiin lopputaisto käyntiin...ellei tekijät päätä heittää uuttaa hattutemppua ja pitkittää tätä sotaa TAAS yhdellä kaudella.


Spoiler: show
Mutta ketkä pirut tuolla vispilällä oikein pörisevät pitkin maita ja mantuja? Commonwealth? vaiko jokin tv-versio only-ryhmä?
Jäi myös ihmetyttämään kenet Negan oikein poimi auton kyytiin. Oma veikkaus olisi kait joku Hiltopin random punapaitakarkuri...tai sitten se muija jonkanimeäenenäämuista joka tietää Dwightin takinkäännöstä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Silence » 03.04.2018 15:14

Taas yksi mitäänsanomattoman turha täytejakso missä ei tapahtunut oikeastaan mitään. Rehellisesti sanottuja jokainen sarjan käsikirjoittaja, showrunner ja tuottaja pitäisi erottaa ja korvata uusilla ihmisillä sillä kenelläkään ei tunnu olevan mitään kunnon otetta sarjasta . Tai sitten antaa vain armonlaukaus koko sarjalle.
Tuntuu hullulta ajatella että menossa on Kahdeksas kausi ja tällä menolla vain jatkuu ja jatkuu.

Mutta joo, käytin viimeviikon itsemurhan sijasta lukiessa kaikki tähän menneessä ilmestyneet Walking Dead-sarjakuvat. Itse omistin ennestään kaksi ekaa suomessa ilmestynyttä albumia.
Robert Kirkmanin kirjoitus on hyvää ja osaa luoda mielenkiintoisia hahmoja ja asetelmia ja jopa onnistuu pitämään asiat aina eteenpäin menevänä ja juonen raikkaana vaikka helposti hommassa voisi luisua saman toistoon... Yli 150 numeroa myöhemmin homma kulkee enemmän mielenkiintoisilla poluilla kuin kertaakaan aikaisemmin.
Charlie Adlarin piirrostyyli, kuvajaottelu ja raskas mustan käyttö luo juuri sopivan ilmeen sarjalle. Miinuksena oikeastaan vain se että jotkut hahmot näyttävät keskenään niin pirun samannäköisiltä että välillä en ole varma kenestä on kyse.

Tykkään siitä että Tv sarja menee eri reittejä kuin alkuperäistarina, sillä se avaa aina ovia omiin ja uusiin tulkintoihin. Valitettavasti tv sarja (mitä olen toooodella rajoittuneesti nähnyt) tuntuu näyttävän kaikelle sarjakuvan hyvälle ja rikkaalle puolelle keskisormea ja tekevän omat juttunsa kuin tahallaan huonosti ja Tahallaan ei koskaan anna tapahtumien edetä. Yhtä ja samaa asiaa vatvotaan tuhat vuotta kunnes katsojaa ei enää edes kiinnosta. Tv sarjan hahmot ovat ihan helvetin mielenkiinnottomia verrattuna sarjakuvan alkuperäisiin versioihin. Jotenkin ironista että Norman Reedusin tvtä varten luotu uusi hahmo on kaikkien suosikki...
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.04.2018 20:04

Olipahan unohdettava täytejakso. Ainoastaan Rickin temppu lopussa vähän yllätti, vaikka vastaavaa on ainakin kerran tapahtunut, jonka kruunasi Glennin järkyttynyt ilme kakkoskaudella. Morganin sekoilu alkoi ärsyttämään ja lopussa vähän pelkäsin miehen seivästävän Henryn oikeasti pään tiltatessa.

Minulta meni nukuksissa ollessa ihan ohi Jadisin ja Neganin jutut. Miksi Jadisin kuvat olivat Neganin vieressä ja mistä Negan sai pyssyn ja valoammuksen? Meni ohi tuo tilanne, kun mielenkiinto herppaantui hetkeksi omien varpaankynsien viilailuun.

Ainakin kiinnostaa nähdä miten Simon saa tuta Neganin otteet seuraavassa jaksossa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 12.04.2018 22:17

https://muropaketti.com/elokuvat/the-wa ... isontissa/

Nyt pakko nähdä miten kasikausi päättyy. :roll:
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja whatever » 13.04.2018 00:11

Joni Ahonen kirjoitti:https://muropaketti.com/elokuvat/the-walking-dead-loppuu-8-kauteen-uusi-alku-horisontissa/

Nyt pakko nähdä miten kasikausi päättyy. :roll:

Jaa, semmosta. Ehkä sarja alkaa poiketa enemmän sarjakuvien touhusta, voisi ainakin auttaa rytmitys-ongelmien kanssa. Tai sit tää on vaan jotain perätöntä hypen lietsontaa... :roll:
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja NightFan » 13.04.2018 07:56

Veikkaan että uusi 2. Kausi tulossa
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja whatever » 17.04.2018 00:24

Spoiler: show
"Noniin, vihdoinkin alkaa tapahtua!"
*Kaikki pahiksien pyssyt räjähtää käsiin*
"... :| "

Mitä helvettiä nyt oikeesti, hieno sota oli. Yksi kunnon tulitaistelu koko kaudessa ja siinäkin kuoli pelkkiä punapaitoja. Ja vaikka toi aseiden räjähtäminen olikin selitetty ihan järkevästi, niin silti jäi kyllä paskan maku suuhun. Semmonen fiilis mulla että tähän ratkaisuun päädyttiin puhtaasti siksi, että se oli halvempi toteuttaa kuin kunnon taistelukohtaus. Aloin pikkuhiljaa tykätä vähän itsevarmemmasta Eugenesta pahiksen kätyrinä, mutta sitten se käänsi takkinsa taas. Sarjikset lukeneena ei toki yllättänyt, mutta jos tämä ei olisi ollut kauden finaali niin täys-pahis Eugenessa olisi ollut potentiaalia poiketa sarjiksista hyvällä tavalla. Näin jälkikäteen Carlinkin kuolema tuntuu paljon loogisemmalta, kun tajuaa että se luultavasti tapettiin ihan vaan siksi että näyttelijä alkoi olla liian vanha näyttelemään lasta. Kuvausprosessin realiteetit tämän show'n suunnan määrittelee, ei minkäänlainen taiteellinen visio...

No mielenkiinnolla odotan että mitä ne meinaa muka tehdä erilailla ensikaudella, mutta odotukset ei ole kovin korkealla. Jakson aikana ruudulla pyöri jotain #TWDxFearTWD tekstiä, en tiedä viittaako se nyt siihen että FearTWD tulee ruutuun tämän jälkeen, vai onko ne oikeasti tekemässä jotain crossoveria...
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.04.2018 07:42

Spoiler: show
Oli tosi jännät hetket tässä jaksossa. Pahis Eugene alkoi jo vituttamaan, mutta osasin jo vähän aavistella jotakin sen tehneen viime hetkellä luodeille. Kohtaus olikin tosi siisti eikä minua jaksanut vaivata, että nyt jäi yksi pum pum-taistelukohtaus välistä. Ihan hauskasti eri juonittelut punottiin yhteen ja kohtaus, jossa Rick taistelee viimeinkin Neganin kanssa, oikeasti jännitti.

Se että Negan jätettiin eloon on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta näin Carlin kuolema ei ole täysin turha ja Rick ei vajonnut lopullisesti pimeälle puolelle, jossa Morganin kanssa ovat heiluneet. Maggien raivostumisen ymmärtää täysin, mutta tuo loppu, jossa Maggie yhdessä Jesuksen ja Darylin kanssa esiintyivät kuin uusina pahiksina, jäi vähän ihmetyttämään. Miksi Jesus haluaisi tappaa Neganin ja olla juonitteluissa mukana? Mieshän on ollut se väkivallattomin ja sovittelevin tapaus tähän saakka. Miksei mukana ollut Rositaa?

Pidin jaksosta, vaikkei se nyt täydellinen finaali ollutkaan. Se päätti kuitenkin nyt selvästi tämän Rickin porukat vastaan Pelastajat. Oli oikeasti piristävää nähdä vaihteeksi happy endiin viittavia asioita.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja whatever » 17.04.2018 12:06

Elikkäs... https://www.facebook.com/FearTWD/videos ... 414294898/

Crossoveria pukkaa. Mie arvasin. Tälläkö ne meinaa sarjan pelastaa? :mrgreen:
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 18.04.2018 19:45

Spoiler: show
N'jaahah...kaikki tämä pohjustus ja homma onkin ohi yhdellä kertaa...jopa kuvernöörin uusintaisku vankilaan toteutui paremmin. Ei niin ettenkö osannut odottaa tämmöistä lopputulosta, kun sarjiksen tapahtumista tiedän kuitenkin jonkun verran, mutta silti tuo tulitaistelun päättyminen pyssyjen poksahtamiseen tuntui lievältä antiklimaksilta. eikö olisi kannattanut lopettaa all out war ihan siinä kauden puolivälissä kuin venyttää sitä näin hemmetisti?

Eugenen ylläritakinkääntö ei sinänsä tuntunut kuitenkaan pehvasta kiskotulta käänteeltä, itselläni kun oli pidemmän aikaa aina ollut uskomus että Eugene tekee kaiken työnsä pelastajien messissä enimmäkseen pakotettuna (vaikka silti osasikin ottaa tilanteesta ja asemasta hieman iloa irti). Darylin, Rositan ja Maggien pienoinen kapinahenki antaa kyllä joltain osin jonkinlaista osvittaa tulevasta, vaikka toisaalta uskon vakaasti että tekijät onnistuvat nollaamaan/kusemaan tuonkin juonenkäänteen jollain tapaa.

Mutta hei, Negan on vielä mukana kuvioissa, Morgan tajusi vihdoinkin olevansa turhan harhainen olemaan muiden kanssa, Gabriel on enimmäkseen turha, mutta tekee silti enemmän mitä sarjisversionsa ja Jadiskin on vielä hengissä. Saas nähdä mitä tuleman pitää.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 09.10.2018 20:49

Yhdeksäs kausi alkoi eilen.

Spoiler: show
Olipas tylsä aloitus. Tunnarin kuvasto on muuttunut kuin myös sarjan tyyli hieman enemmän länkkärityylikseksi. Vaikka aloitus oli tylsä, pieni aikahyppy tulevaisuuteen hyvä veto.

JA ÄLKÄÄ LUKEKO ETEEN PÄIN, JOS ETTE OLE UUTISIA SEURANNEET, SILLÄ NÄMÄ ASIAT EIVÄT LIITY EILISEEN JAKSOON, VAAN YSIKAUDEN ISOIMPAAN MUUTOKSEEN YHDEN HAHMON OSALTA!!!



Ainoa asia miksi ysikausi kiinnostaa on Rick Grimesin kohtalo, sillä näyttelijä Andrew Lincoln on ilmoittanut jo aikaa sitten lopettavansa sarjassa. Päähenkilön poistuminen sarjasta olisi harvinainen ja kova veto, jos tämä kuuluisi käsikirjoitukseen, mutta kukaan ei voi pitää ketään ikuisuuksia samassa sarjassa. Carlin lähtö oli myös sellainen asia, jota käsikirjoittajat eivät olisi tehneet, jollei olisi ollut pakko. Katson tämän kauden varmasti vain siksi, jotta näen tapetaanko Rick vai poistuuko hän sarjasta muulla tavoin.

Ja sarjassa nähdää kolmen kuolleen hahmon cameot. Jee. Muuten alkaa kiinnostus lopahtamaan, mutta odotetaan, pääseekö Negan vapaaksi milloin.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 10.10.2018 12:04

^ Voi kunpa tietäisitkin mitä tulee vielä tapahtumaan...ainakin sen perusteella mitä itse osaan jo odottaa sarjiksen ja tropes-saitin perusteella.

Olinko minä muuten ainoa, jolle tuon jakson audio ja äänenvahvuus tuntui vähän kusevan? Kaikki vähän voimakkaammat äänet ns. särähtivät telkan kaijuttimissa, mutta vain kun TWD pyöri ruudulla.


On kyllä muuttunut melkoisesti westernimäisemmäksi yleisilme, vaikka Rick ei edes pidä enää sheriffihattuaan. Sinänsä kuitenkin ymmärrettävä ratkaisu, sillä bensa ei tuossa maailmantilassa enää kasva puissa tahi pensaissa...(tai noh, bioetanolia tvs saavat kyllä valmistettua mutta se vie aikaa)
Intro oli eittämättä eriskummallisen näköinen lisätyn animaation myötä, mutta itse henk kohtaisesti pidin enemmän ekan kauden visuaalisesta tyylistä ja yksinkertaisuudesta.


Melko peruskauraa tuo aloitus, vaikka kyllähän tuossa sentään tapahtui suht paljon jo yhdelle jaksolle. Eipä tarvinnut paljoa arvailla kupsahtaako joku punapaita, jota ei olla nähty ruudussa kertaakaan aikaisemmin.

En odota mitään mestarillista, mutta kun töllöstä ei pyöri muutakaan katsomiskelpoista kuin Doctor Who ja tämä, joten eipä tässä muutakaan voi.




....


Mitä tulee tähän uutisen tämän erään näyttelijän lähtemisestä. Eikö tämmöiset asiat voitaisi pitää oikeasti yllätyksenä katsojille? Näin internetin suur-aikakaudella on oikeasti HEM-ME-TIN vaikeaa vältyyä uutisilta "näyttelijä X lähtee/vaihtuu"-uutisilta ja sen suomilta spoiluilta, etenkään kun uutinen esitetään tyyliin kuukausia ennen itse jaksoa tai kauden aloitusta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 10.10.2018 15:30

Gigante kirjoitti:
Olinko minä muuten ainoa, jolle tuon jakson audio ja äänenvahvuus tuntui vähän kusevan? Kaikki vähän voimakkaammat äänet ns. särähtivät telkan kaijuttimissa, mutta vain kun TWD pyöri ruudulla.


Sama ongelma, joka alkoi siinä kun tyypit olivat rikkoutuneen sillan kohdalla. Luulin ensin, että joku on menettänyt äänensä ja puhuu jonkin kojeen kautta. :P Vika ei ollukaan vain minun telkkarissani.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 30.10.2018 12:53

Spoiler: show
Rick jäi tosi paskamaiseen tilanteeseen. :? Seuraava jakso varmasti tämän kauden kiinnostavin.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.11.2018 21:19

Spoiler: show
Tämän kauden kiinnostavin jakso, jonka aikana en meinannut nukahtaa. Rickin kohtalo aidosti kiinnosti ja minua huolestutti kamalasti, että hahmo tapetaan. Jaksossa oli hienoja cameoita ja tunnelmallisia hetkiä, mitä nyt joissakin green screeniä vasten kuvatut jutut pomppaa helposti silmiin. Unijaksot olisivat voineet olla tehokkaampiakin.

Eniten jaksossa huvitti Rickin tilanne sen suhteen, että äijä vuotaa litratolkulla verta, mutta ei silti kuole. Entä sisäiset verenvuodot ja sekin, että lopussa edelleen räjähdyksestä huolimatta Rick lähinnä marisee kuin huonovointinen juoppo, vaikka henki olisi pitänyt mennä jo. :)

Jakson lopetus oli mielenkiintoinen. Helikopteri on ollut sarjan salaperäinen juttu, johon ei edelleenkään annettu vastausta. Mihin Rick vietiin, mitä ihmettä tapahtuu ja palaako hän? Olin iloinen, että hahmo ei kuollut, mutta jos hän nyt vain poistui kokonaan sarjasta näin, päätös on hölmö.

Muuten tämän kauden paras jakso yli voimaisesti.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 07.11.2018 11:22

Vaihteeksi ihan oikeasti kiinnostava jakso, jonka aikana seurasi ihan kiinnostuneena sen sijaan että olisin nukahtamassa taas minuuttien mittaiseen dialogiin.


Joni Ahonen kirjoitti:
Spoiler: show
Tämän kauden kiinnostavin jakso, jonka aikana en meinannut nukahtaa. Rickin kohtalo aidosti kiinnosti ja minua huolestutti kamalasti, että hahmo tapetaan. Jaksossa oli hienoja cameoita ja tunnelmallisia hetkiä, mitä nyt joissakin green screeniä vasten kuvatut jutut pomppaa helposti silmiin. Unijaksot olisivat voineet olla tehokkaampiakin.

Eniten jaksossa huvitti Rickin tilanne sen suhteen, että äijä vuotaa litratolkulla verta, mutta ei silti kuole. Entä sisäiset verenvuodot ja sekin, että lopussa edelleen räjähdyksestä huolimatta Rick lähinnä marisee kuin huonovointinen juoppo, vaikka henki olisi pitänyt mennä jo. :)

Jakson lopetus oli mielenkiintoinen. Helikopteri on ollut sarjan salaperäinen juttu, johon ei edelleenkään annettu vastausta. Mihin Rick vietiin, mitä ihmettä tapahtuu ja palaako hän? Olin iloinen, että hahmo ei kuollut, mutta jos hän nyt vain poistui kokonaan sarjasta näin, päätös on hölmö.

Muuten tämän kauden paras jakso yli voimaisesti.


Spoiler: show
N'juuh, itekin pistin merkille tuon Rickin verenvuodon ja tuommoisia määriä verta ei vuodeta kalpenematta kuin One Piecessä.

On kyllä pistänyt aidosti mietityttämään mitä hittoa nämä helikopteriväet oikein ovat. Aluksi luulin että se olisi ollut se kolmoskaudella tippunut kopteri, mutta näköjään ovatkin ihan eri porukkaa. Vielä suurempi mysteeri on mitä nämä Rickistä ja "A:sta" oikein haluavat. Pelaako joku koko maailman mittaista zombirealityshowta vai mistä ihmeestä on kyse.


Tuo Hershelin cameo jäi kyllä ihmetyttämään, lähinnä siis sen vuoksi että millä he olivat korvanneet jo edesmenneen näyttelijän, vai oliko kyseessä samainen kasvokikka mitä on käytetty Doctor Who:n 50v-spessussa ja Rogue Onessa?


Pikku kovis (L'il Asskicker) kasvaa hurjaa vauhtia. harmi vaan että tuo näyttely loppukohtauksessa ei tuntunut järin luontevalta. Kohtapuoliin varmaan siirrytään sitten ottamaan yhteen uuden antagonistiryhmän kanssa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 07.11.2018 13:17

Gigante kirjoitti:
Spoiler: show
Tuo Hershelin cameo jäi kyllä ihmetyttämään, lähinnä siis sen vuoksi että millä he olivat korvanneet jo edesmenneen näyttelijän, vai oliko kyseessä samainen kasvokikka mitä on käytetty Doctor Who:n 50v-spessussa ja Rogue Onessa?


Spoiler: show
Kyseessä on sama näyttelijä. :P Kohtaukset ehdittiin kuvata ennen näyttelijän poismenoa käsittääkseni.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 20.11.2018 21:26

Ei spoilereita, mutta laitetaan silti spoilerlaatikon sisuksiin.

Spoiler: show
Taidan kohta itsekin liittyä näihin tyyppeihin, jotka ovat jättäneet sarjan kesken. Katsojakato on ollut valtaisa, josta olen iloinnut, sillä se pakottaa tekijät joko päättämään sarjan oikeasti jossain vaiheessa tai sitten panostamaan siihen enemmän. Eilistä jaksoa en edes jaksanut tv:stä katsoa aamuvuoron takia ja nyt sen äsken "katsoin" skippailen läpi Fox Playssa.

Rickin lähtö sarjasta vaikuttaa suuresti, kun selkeä keskushahmo puuttuu nyt kokonaan. Andrew Lincoln oli oikeasti mielenkiintoinen ja hyvä valinta rooliin, sillä näyttelijä toi Rickin hahmoon omanlaista ahdistusta, burnouttia, inhimillisyyttä ja moraallista kipunointia, kun darksiden puolelle uhattiin lipua lopullisesti. Tuntuu ettei Lincoln saanut ihan sitä ansaitsemaansa arvostusta roolistaan sarjassa. Itse sijoitan hänet omissa listoissani top 1. zombimaailman selviytyjäksi. Hyvä näyttelijä, jolla on tunnistettava tyyli ja kaikin puolin muutenkin pidettävä, ei mikään nättipoika, joka esittelee sixpackiaan naiskatsojille.

Katson varmaan tämän kauden loppuun ja totta kai ne tv-elokuvat kiinnostaa, jossa Rick sitten tekee come backin. Kuitenkaan en ollenkaan haluaisi tämän sarjan jatkuvan vielä vuosia.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 02.04.2019 15:43

En viitsi nyt spoilulootiin mitään laittaa, jotenka puhun vähän epäsuorasti.

Kauden vika jakso tuntui lyhyen talven (kyllä, tekijät peräti muistivat että se vuodenaika ylipäätään on olemassa) perusteella lähinnä joltain jouluspessulta (without joulu) kuin varsinaiselta kauden päätösjaksolta, mutta toisaalta edeltävän jakson "rajaseipäiden" jälkeen kait haluttiin antaa vähän kevyempää matskua ja muistuttaa osalle katsojista että se Negankin on yhä olemassa.

Kauden alkupää ei nyt tuntunut kummoiselta, mutta heti tämän pidemmän aikaskippauksen jälkeen, on pakko myöntää että katselin seuraavia jaksoja huomattavasti kiinnostuneempana ja paikoitellen jopa jännittyneenä heti kun kuiskaajat saapuivat kehiin. Osasihan sitä kyllä ennustaa, että osa vastikään esitellyistä hahmoista päätyisi seipääseen, mutta tuo kyseinen kohtaus osasi silti yllättää varsinaisilla uhreillaan, eritoten loppua kohden.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.04.2019 21:38

^
Itseltä jäi loput jaksot katsomatta, joten Tubesta stekkasin nuo tärkeimmät loppukohtaukset. Tämä kausi oli aika tylsä siis aina Rickin viimeiseen esiintymiseen saakka. Nyt jos milloin sarjasta puuttuu selkeä päähenkilö, eihän Darylista ole sellaiseen, kun mies on Nuuskamuikkusen kaltainen cooli hiljainen sivuhahmo.
Idea talveen sijoittuvasta ajankohdasta olisi tosi mielenkiintoinen, kun ei tuollaista ole juuri paljoakaan käytetty. Voisin jo kuvitella lumen alta yllättävät zombit ja osin jäätyneet yksilöt. :)

Whisperit ihan mielenkiintoisia pahiksia, joilla on hyvä stragedia ujuttautua osaksi kulkijoita, vaikka muuten ovat tosin aika helposti ammuttavia maalitauluja. Niitä Walking Dead -tv-elokuvia odotan mielenkiinnolla, seuraavaa kautta en niinkään.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja whatever » 08.07.2019 18:52

Jöö tota toi spoileritagi on rikki, ei anna postata viestiä kun käytän sitä... uusimmasta sarjisluvusta kyse tässä viestissä, lue omalla vastuulla. :mrgreen:

Spoiler: show
Se on ohi nyt! Arvelinkin että tarina alkaa lähestyä loppuaan silloin joskus, kun Commonwealth esiteltiin. Vähän yllättäen loppui mutta se oli tarkoituskin, huijasivat oikein kunnolla että sarjis jatkuisi muka vielä. Pakko nostaa hattua, en epäillyt yhtään mitään ennen kuin jossain 60. sivun kohdalla tajusin että nyt on kyllä ollut normaalia pidempi luku. Tuli tippa linssiin aivan lopussa Carlin lukiessa tyttärelleen iltasatua Pappa Rickistä, perin erinomainen lopetus.

Hyvä että loppui ajoissa, Commonwealth oli mielestäni aika heikko osa tarinaa ja pelkäsin että mihin suuntaan tarina on oikein menossa. Itsestäni ainakin tuntui siltä, että koko mesta oli olemassa vain vertauskuvana nyky-yhteiskunnalle jonka kautta Kirkman pääsee hyvesignaloimaan ja saarnaamaan nykypolitiikasta juuri ennen tarinan loppua... melko typerää mielestäni, mutta onneksi tajusi sentään lopettaa tähän.

Voin vain kuvitella jos sitä maagista 300. luvun rajaa olisi väkisin lähdetty tavoittelemaan samoilla raiteilla. Luku 267: Michonnen LGBT-kesäleiri "Kun yhtä yhteisön lapsista kiusataan haukkumalla homoksi, Michonne järjestää lapsille seksuaalivalistusleirin jossa Jesus ja Yumiko kertovat lapsille homoseksuaalisuudesta. Kun Negan saapuu paikalle avautumaan ongelmallisesta objektofiliastaan, Michonne tajuaa että aikuisillekin tarvitaan oma kesäleiri." :roll:
Viimeksi muokannut whatever päivämäärä 09.07.2019 14:04, muokattu yhteensä 3 kertaa
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Waeltavat Delanneet

ViestiKirjoittaja Gigante » 09.07.2019 07:52

^
Kuulemma näitä vastaavia bugeja on sattunut muillakin munfoorumin voorumeilla, (vielä eilen sertifikaatit eivät olleet uusiutuneet tjsv), pitää vielä seurata muuttuuko tilanne.

EDIT: Nohniin, nyt toimii. Kiitokset Bellalle.


Mahdollisia spoiluja sarjista koskien, joten lukeminen omalla vastuulla.



Spoiler: show
Pienenä yllätyksenä tuli itelle tuo sarjan päättyminen, varsinkin kun edeltävän opuksen tapahtuma Rickin kuolemaan. Sinänsä ihan hyvä ratkaisu, kun tuskimpa sarjalla olisi enempää kerrottavaa muutenkaan. Päätös oli sentäs sinänsä positiivinen verrattuna tähän aikaisemmin suunniteltuun lopetukseen.

Hyvä uutinen myös tv-sarjaa ajatellen. Nyt on EHKÄ (painotus siihen 'ehkä') mahdollisuus, että kun sarjan potentiaalinen päätös näkyy kaukana horisontissa, voidaan tv-versioonkin suunnitella päätöstä ilman että kausia tarvitsisi venyttää turhalla fillerillä yhtään enempää. Kuiskaajien niittaus ja sitten Commonwealth. Tässä olis potentiaalia päättää sarja jo ehkä kahdella kaudella...olettaen että tälle kopteriväelle annetaan jokin halvatun selitys.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

EdellinenSeuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa