Hopeanuoli katottu ja nyt otettu kiinni se puuttuva palanen lapsuutta. En ollut oikeastaan koko Hopeanuolesta tietoinen kuin vasta 10 vuotta sitten, kun Limingan taidekoululla huomasin yhden jos toisenkin tytön piirtelevän uljaita koirahahmoja. Olin pysynyt pimennossa täysin tästä sarjasta, eikä siitä ikinä peruskoulussa kukaan puhunut. Luulen tähän vaikuttaneen varmasti sen ettei Rantasalmen kirjastolla ollut Hopeanuoli VHS-kasetteja ja anime oli varsin harvinaista herkkua noin nyt yleensäkin 90-luvulla Suomessa ennen Pokemonin tuloa.
Hopeanuoli on Suomessa ollut mieletön ilmiö, suurempi kuin missään muussa maassa. En oikeastaan sitä ihmettele, sillä sen helvetin väkivaltainen ja rujo meininki on ihan muuta mitä nähty Präkähiirissä tai Kaukametsän pakolaisissa, vaikka nuokin sarjat olivat rankkoja kyllä. Japanilaiseen tyyliin Hopeanuoli on super vakava, super väkivaltainen, super tyylikäs ja hyvin koukuttava. Ja hei, kukapa ei koirista pitäisi. En siis ihmettele sen vaikutusta, kun mitään vastaavaa ei ole ollut, vaikka se vahvasti saksittuna Suomeen tuotiinkin. Hopeanuoli ei todellakaan ole lastensarja, joten kun on astetta rankempaa menoa ollut tiedossa, se hämmentää ja koukuttaa. Sarjassa on sitä entisajan raadollisuutta ja rosoisuutta, mitä ei enää muovisissa piiretyissä juuri näe.
No iskikö Hopeanuoli minuun, joka vasta 30-vuotiaana tutustui siihen? Kyllä sanoisin, vaikka sarjassa on selkeät ongelmat. Olen täysin samaa mieltä FWAMin kanssa siitä, että sarjan ihmishahmot ovat kiinnostavampia seurata. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt, että ihmisiä seurataan varsin pitkään alussa ja Hopeanuolen raadollinen koulutus on hyvin kiinnostavaa seurattavaa. Nauroin Takeda-vaarin pakkomielteelle tappaa Akakabuto ja muutenkin sarjan "ollaan-niin-helvetin-kunniakkaita-sotureita-saatana" -meno huvitti. Vain japanissa homma vedetään niin tappiin, että se toimii kumma kyllä yllättävän hyvin. Alkuun sarja on 10/10 tavaraa ja se asettaa myös välillä päähenkilöt ikävään valoon, vaikka karhut esitetään suurimmaksi osaksi todella demonisoituneina hahmoina. Sarjan luojalla on outo fetissi raateleviin koiriin ja karhujen esittämiseen pahuuden ruumillistumina. Karhut ovat hyvä vastus, ei tule muita sarjoja mieleen, jossa nallet olisi pahiksia.
Ei sarja huono ole, kun se koiriin keskittyy, mutta kun ihmiset unohdetaan tyystin, se jäi harmittamaan. Etenkin kun koirien tapa hakea jo valmiiksi suuriin laumoihinsa lisää sakkia alkaa toistamaan tosi pahasti. Hahmot ovat ihan kiinnostavia, mutta osa vilahtaa ruudulla niin vähän aikaa ettei mitään sidettä ehdi syntymään. Koiraporukan ainoa collie esitetään niin vastenmielisenä ja ohuena hahmona, joka vain tulee tyhjästä mukaan, vaikka oli hetkeä aiemmin valmis pennun tappamaan, joka myös liittyy Hopeanuolen joukkoon mukisematta.
Japanilaiset taitaa taisteluiden ja väkivallan esittämisen. Kyllä sarjan meininki on sitä luokkaa, että lätkäisin Hopeanuolelle sen K12-leiman heti, joka sekin tuntuisi liian lepsulta. Veri suihkuaa, silmiä puhkotaan ja koirat raatelevat kauloista toisiaan. Tässä on myös sarjan ongelma, kun hahmot tuntuvat osa olevan terminaattoreita, jotka ei kuole koskaan. Ben on vissiin sukua kissoille, sen verran monta elämää omaa. Koirat ja karhut ovat myös siitä ongelmallisia, että taistelut menevät aina samalla kaavalla. Koirat purevat aina toisiaan kauloista ja karhuja purraan kuonosta. Sarja näyttää ihan hyvältä, mutta animaatio on laiskempaa loppua kohden. Puhuvat koiranpäät, stillkuvat ja pitkät liikkumattomat panoraamat vievät yli puolet jaksojen kestoista. Sanoisin että ollut tekijöille varsin helppo työmaa, kun suurimmaksi osaksi näemme vain liikkuvia kuonoja ja lähikuvia koirista.
Hopeanuolessa on selkeät motiivit kaikkien hahmojen toiminnoille ja sarjaa seuraa ilokseen. Se on vakava ja melodramaattinen, joka iskee suomalaisiin. Ja enpä ihmettelisi, että Suomessa furrypornopiirit ovat varmasti saaneet Hopeanuolen kautta alkunsa. Tytöt varmasti ovat tykänneet atleettisista ja uljaista koirahahmoista, joten sarja vedonnut molempiin sukupuoliin. Kuitenkin sarja toistaa itseään ja menettää tehoaan, kun uusia hahmoja tulee joka jaksossa lisää, eikä kehenkään ehditä lopulta kunnolla keskittymään kuten alkupuolella. Jaksoja voisi poistaa sen viisi kappaletta ja välillä olisi voitu näyttää mitä Daisuke ja vaari puuhasivat siinä välissä kun Hopeanuoli oli poissa. Lapsikatsojat varmasti eniten tykänneet koirien edesottamuksista, mutta tällaista rytmitystä muuten niin kovin yksitotiseksi muuttuva sarja olisi kipeästi kaivannut.
Kyllä tykkäsin ja alku toimii huippu hyvin! Sarja on legendaarinen ja tunnari rokkaa.