Minkä leffan katsoit viimeksi?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 12.04.2014 17:43

Katselinkin, että mitäs hittoa, se yksi oleellisimmista topikeistahan puuttuu. Korjataan tilanne helposti.



Road To El Dorado / Tie El Doradoon

Dreamworks ei ihan pärjää Disney-klassikoille, mutta on myönnettävä että tämä elokuva ei ole lainkaan pöllömpi. Hyvällä tavalla lyhyehkö, mukavaa veijarimeininkiä ja seassa pari hyvää vitsiä (sekä elokuvan sangen hottis "neiti Fanservice"). Elokuvan musiikkipuoli ei ole kyllä leffan parasta antia, ellei lasketa "Without Question"-biisiä kevyellä kitaransoitollaan, varsinkin elokuvan suomiversiota kyseisestä biisistä.

Sanoisinko, että elokuvassa on ehkä pari turhaa "aikuisempaa" vitsiä liika, jotta leffaa kehtaisi ihan koko perheen katseltavaksi (olinko ainoa, joka huomasi alun vyötiäispensas-jutun vitsin?). Siitä huolimatta mukavalla tavalla keskiverto-pätkä, vaikka olisi voinut toki olla vielä parempikin.


Arvosana semmoiset kolme...eikun siis Kolme ja Puoli kultakaupungista napattua kultaesinettä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 12.04.2014 23:18

Rammstein - Live aus Berlin

Meikäläisen yksi suosikkibändeistä, Rammstein osaa viihdyttää fanejansa musiikin lisäksi eeppisillä keikoillansa, missä ei muun muassa pyroefektejä säästetä. Valitettavasti bändiltä on ilmestynyt vain kaksi keikkavideota. Völkerbal, vuodelta 2006 ja tämä Live aus Berlin vuodelta 1998. Bändi esiintyi tuolloin uransa isoimmalle lössille, 17,000 fanille.

Kuten odottaa voi, video ei ole hirveän hyvin aikaa kestänyt. Dvd version kuva on suttuinen ja tumma, mutta äänenlaatu on onneksi kuuneltavaa ja se tukee 5.1 kanavia. Setti koostuu yhtyeen kahdesta ensimmäisestä levystä eli ajasta juuri ennen supersuosion saavuttanutta Mutter albumia, joka syöksi yhtyeen lopullisesti mainstreamyleisönkin huviksi. Keikkalavasteet ja yhtyeen jäsenten pukeutuminenkin on sen mukaista, fimifriikit saattavat bongata joukosta edukseen kovin Panssarilaiva Potemkin- tyylisen rumpulavan. Esiintyminen on harvinaisen energistä ja homma toimii kuin mittatilaustyönä tehty Mersu. En halua pilata katsojien iloa spoilaamalla mitä yllätyksiä puolentoistatunnin setti kätkee sisäänsä, mutta kohokohtina mainittakoon mm. yleisön laulattamiseksi päätyvä Heirate Mich, keikan päättävä haikean kaunis Seeman jonka aikana saadaan ihastella kosketinsoittajan uittamista kumiveneessä yleisömeressä. Oopperamainen Wilder Wein sekä yhtyeen jykevä nimikappale, jonka aikana solisti ja sirkustirehtööri Till Lindemann on kirjaimellisesti...noh, tulessa. Yhtään huonoa piisiä mukaan ei kuitenkaan ole eksynyt.

Fanina tälle olisi helppo antaa täydet pisteet, mutta minun on annettava miinus, koska dvd versioista on poistettu Bück Dich kappale, joka löytyy ainoastaan VHS versiota. Biisin aikana Till ja Flake näyttävät Miley Cyrukselle, miten tehdään hyviä liveperformansseja. Jos kiinostaa niin tästä linkistä voi katsoa: Klik

5-/5 on mekäläisen arvosana.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 14.04.2014 00:01

Oho, jännä etten itse perustanut tätä topicia. :o

Hostel Part II

En ole nähnyt mitään Hostel-leffoja aikaisemmin, mutta maineen tiedän. Mielestäni tämä oli aika outo elokuva, sillä 70% koko rainassa näytetään teininaisten biletystä ja löpinää. Rankkoja kohtauksia ei ole kuin pari, joista osa suorastaan noloja ja outoja. Elokuva ei myöskään näytä ottavan itseään kovin vakavasti, josta syystä mikään ei oikein jaksanut hetkauttaa.

**/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.04.2014 00:31

Harry Potter: Puoliverinen Prinssi

Viidennestä Potterista en tajunnut yhtikäs mitään, joten olin positiivisesti yllättynyt kuudennen osan sujuvuudesta. Vaikka eri henkilöiden tykkäämiset toisiaan kohtaan tuntuvat oudon äkkinäisiltä, lisäävät ne vähän maanläheisyyttä näihin viimeisiin osiin. Huvittavaa miten synkkiä nämä viimeiset osat ovat, kun väripaletti on kauttaaltaan vedetty luonnottoman vihertävän ja harmaanruskean sekamelskaksi. Tykkäsin paljon enemmän ensimmäisten osien kirkkaasta värimaailmasta.

***/*****


Harry Potter: Kuoleman Varjelukset osa 1.

Kaverini sanoi tätä kuolettavan tylsäksi, mutta mielestäni oivaa popcorn-viihdettä. Vaikka en ole mikään fani, ymmärrän kyllä miten sarjaa kiivaasti seuranneet ovat olleet pähkinöinä näiden viimeisten osien kanssa.

***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja typewriter » 23.04.2014 19:26

Mielestäni vain kaksi ensimmäistä Potter-leffaa toimivat omina itsenäisinä elokuvina, muut tuntuvat mukasynkiltä musiikkivideoilta. Viisasten Kivi ja Salaisuuksien Kammio ovat ihan eri tasolla muiden osien kanssa.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Apple » 23.04.2014 22:40

typewriter kirjoitti:Mielestäni vain kaksi ensimmäistä Potter-leffaa toimivat omina itsenäisinä elokuvina, muut tuntuvat mukasynkiltä musiikkivideoilta. Viisasten Kivi ja Salaisuuksien Kammio ovat ihan eri tasolla muiden osien kanssa.
Näinpä. Vaikka osaltaan asiaan voi vaikuttaa lapsuuden muistot, ovat kaksi ekaa osaa todella kelpo leffoja seuraajiin verrattuna. Kahdeksan elokuvaa, joista vain kaksi on pirteitä, värikkäitä ja taianomaisia. Onko syynä yksinkertaisesti Chris Columbus? En ole kirjoista lukenut kuin ensimmäisen, joten en kyllä tiedä miten tunnelma muuttuu sarjan edetessä.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 24.04.2014 19:40

^
Oma suosikkini Potter-leffoista on Liekehtivä Pikari. Yksinkertainen juoni ja pitkä kesto ei haittaa, kun leffa viihdyttää kympillä koko ajan. Jostain syystä se iskee minuun parhaiten, vaikka en pitännytkään synkistelystä.

Tuntuu ettei Potter-leffojen kohdalla ole yksimielisyyttä siitä mikä olisi niistä se paras. Kriitikot kehuvat eniten kolmatta osaa, kun taas katsojat haukkuvat tai kehuvat tasapuolisesti vähän kaikkia osia.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Hunter97 » 26.04.2014 15:30

Katsoin eilen yöllä pimeyden laskeuduttua Silent Hillin, koska sitä on hehkutettu yhdeksi parhaista pelifilmatisoinneista ikinä ja onhan Silent Hill loistava peleinä, joten miksei myös elokuvanakin?

Tuttu tunnelma on onnistuttu vangitsemaan kohtuu hyvin. Leffasta löytyy tuttuja musiikkeja ja se klassinen sireenin äänikin. Silent Hill on leffassakin synkkä paikka, muttei elokuvassa ollut yhtäkään oikeasti pelottavaa tai kauhean jännittävää kohtaa.

Tarinaa on hieman muunneltu. Silent Hilliin ei mene Harry Mason, Vaan Rose DaSilva, joka vie adoptiotyttärensä Rosen Silent Hilliin, jotta löytäisi selityksen Rosen painajaisiin, jotka luonnollisesti liittyvät kyseiseen kaupunkiin. Juttuun sotkeutuu myös poliisi Cybil Bennet ja näin seikkauilu voi alkaa. Rosen mies lähtee heidän peräänsä ja yrittää selvittää juttua niin omin, kuin myös poliisin avuin. Tämä on ihan mukava lisä, mutta rikkoo hieman tunnelmaa.

Loppujen lopuksi tämä on ihan jees filmatisointi, vaikkei pelin tunnelmaa täysin vangitsekkaan. Tuli muuten pitkästä aikaa katsottua elokuvan lopputekstit kokonaan, sillä Akira Yamaokan sävellyksiä on aina mukava kuunnella.
Avatar
Hunter97
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.02.2014 00:07
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 29.04.2014 21:54

Harry Potter: Kuoleman Varjelukset osa 2.

Jokseekin aika yllätyksetön lopetus tälle saagalle. Ylivoimaisesti parasta koko leffassa oli kohtaus, jossa Kalkaroksen menneisyyttä valoitettiin. En tiedä ovatko hahmot kirjoissa syvällisempiä, mutta Kalkarosia lukuunottamatta elokuvissa kaikki hahmot ovat uskomattoman yksiuloitteisia tapauksia, joissa ei tapahdu mitään mainittavaa kehitystä. Hermionnen ja Ronin romanssia en käsitä mitenkään. Kuulemma kirjailija itsekin katui ratkaisua myöhemmin.

***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.05.2014 19:34

Yves Saint Laurent

Oli pakko jokin leffa käydä katsomassa, kun veljeltä joululahjaksi saaduista ilmaislipuista oli yksi vielä käyttämättä. Olisi luullut, että tämä ranskalainen muotisuunnittelijasta kertova elämänkerta olisi iskenyt, mutta ei. Ranskan kieli ja pianomusiikki yrittävät kovasti tehdä elokuvasta koskettavan, mutta olen niin allerginen teennäisyyksille, että katsominen teki todella pahaa.

Elokuva ei oikeastaan kerro kenestäkään kunnolla mitään. Yves esitetään alusta asti arvostettuna muotisuunnittelijana, jonka herkkä taiteilija-minä suuttuu neitimäisesti pikkasen vaimeista aploleista ja arvioista. Elokuva hyppii pliisusti ilottelun, homostelun, muutaman pikku raivoamisen ja muka koskettavasta kohtauksesta toiseen, joista mikään ei kiinnosta tai herätä tunteita. Tylsä ja pliisu esitys, jota edes kaunis ranskan kieli ei pelasta.

**/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Apple » 04.05.2014 22:10

Hunter97 kirjoitti:Katsoin eilen yöllä pimeyden laskeuduttua Silent Hillin, koska sitä on hehkutettu yhdeksi parhaista pelifilmatisoinneista ikinä ja onhan Silent Hill loistava peleinä, joten miksei myös elokuvanakin?
Aloin fanittaa tätä filmiä vasta toisella katselukerralla. Ensimmäisellä kerralla jäin jotenkin kaipaamaan enemmän kaupunkia, sumua ja hirviöitä enkä niinkään halunnut tuijotella niitä sisätiloja. Vasta myöhemmin näin monet kohtaukset paljon säväyttävämpinä. Suurin suosikki on varmaankin SH1:lle uskollinen auto-onnettomuus ja sitä seuraava kaupunkiinastumiskohtaus. Myöskään paikasta toiseen säntäily ei tuntunut enää niin suurelta ongelmalta, sillä kyllähän peleissäkin juostaan koulusta kirkkoon ja sieltä sairaalaan jne. Totta kai ymmärrystä täytyy antaa myös sillä perusteella, että leffa on muutenkin yli kaksituntinen ja esiteltäviä paikkoja on paljon. Loppuratkaisu (ja erään hahmon kuolema juuri maaliviivalla) tuntuivat myös hyväksyttävämmiltä jälkeenpäin.

Voi miten kauan jaksoinkaan odottaa kakkososaa, ja voi miten pettymys se lopulta olikin. Ei lainkaan paska, mutta jotenkin ykkösosaa paljon vähemmän hillitympi. Alkaa lupaavasti, mutta säntäily paikasta toiseen asetetaan entistä suuremmalle teholle, itse Hillissä käydään pikaisesti ja esimerkiksi pyramidipää menettää entistä enemmän alkuperäistä hohtoaan.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 05.05.2014 09:06

Amazing Spider-Man 2 (2D-versio, mitään kolmedeetä ei tueta prkl!)

Spoilereita!!!


Ihan oikeasti Spoiluja!



Mitäpä tästä nyt sanoisi...perus Hämähäkkimies-tarina ottaa yhä erilaisia lähestymissuuntia muutamiin hahmoihin sekä jatkoi mielenkiintoisella tavalla Peterin vanhempien mysteeritarinaa. Viihdyin kyllä elokuvan parissa (edes poppariasteikolla elokuva ei ollut lyhyt), vaikka muutamat kiusalliset Gwen Stacy kohtaukset olisi voinut saksia lyhyemmiksi. Lisäksi Peter tekee yhä sangen surkeaa työtä yrittäessään piilotella Hämis-minäänsä, vaikka ei toki tee samaa typeryyttä kuin SM3 jossa Peter heilui vaarallisen usein ilman maskiaan.


Electrosta (eli siis Jyryjyryvoimilla varustettu Dubstep Tri. Manhattan) sen verran, että hepun puku oli todellakin paljon parempi kuin sarjakuvien pellepuku (sininen iho tosi oli erittäin laimea). Herran voimatkin olivat erittäin näyttävät, mutta jumaliste! Pitikö sitä dubsteppiä oikeasti männä tunkemaan tämän teemamusaksi! Muualla tuo elektroninen musa vielä toimi, mutta ei Elektron teemana!


Lisäksi raina teki saman virheen kuin kolmonen, eli meni tunkemaan liian monta pahista samaan elokuvaan. Elokuva olisi saanut keskittyä vain Elektron kukistamiseen, mutta ei...heti tämän jälkeen sekaan hyppää sitten (varhais) Menninkäinen ja vielä Sarvikuono. Hemmetti, sarvikuono mentiin tunkemaan loppumetreille, eikä häneen edes loppujen lopuksi vaivaiduttu keskittymään.


Onhan tietysti vielä toivoa, että Sarvikuono voisi tehdä paluun seuraavassa elokuvassa ns. kunnon Sarvikuonona, mutta jotenkin veikkaan että näemme kolmosessa Mustekalan tai lopullisen Menninkäisen.




Arvosana Kolme ylikuormittunutta paristoa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 06.05.2014 09:19

Terminator 2: Judgement Day


Jotkin elokuvat ovat hyviä, mutta toiset taas kuolemattomia. Yksi niistä harvoista jatko-osista, jotka oikeasti pistävät ensimmäistä leffaa paremmaksi. Hemmetin paljon hyviä ideoita, jotka väärin toteutettuna eivät olisi toimineet ollenkaan, mutta tässä elokuvassa, hittovie, toimii ihan kaikki. Toimintakohtaukset ovat upeaa paukuttelua eikä tylsiä hetkiä tule lainkaan.

Ainoat miinukset mitä elokuvalle antaisin ovat lähinnä ne T-1000:n alumiinifoliolautasilta näyttävät vammat, mutta muutoin elokuvan tehosteita ei ole ajan hammas päässyt raiskaamaan. Tietenkin ihmettelen yhä miten nestemäisestä metalliseoksesta tehty T-1000 oikein pääsi kulkemaan aikakoneella menneeseen, mutta itse hyväksyn tämän yksityiskohdan siten, että Teetonnin pinta vain kykenee jotenkin jäljittelemään orgaanista ainesta tai vastaavaa.

Pitkähiuksinen terminaattorityttö ryömikööt vastaantottimesta läpi kuristamaan jokaisen, joka menee sanomaan lopun metallisulaa "laavaksi".


Arvosana: Viisi kehittynyttä virtapiirilevyä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja typewriter » 06.05.2014 12:43

Ichi the Killer

Takashi Miiken klassikon katsoin pitkästä aikaa muistin virkistykseksi. Hienoja hahmoja, verevää väkivaltaa ja aidosti julmaa huumoria. Suosittelen kaikille gorehoundeille! :mrgreen:

Arvosanaksi 4/5 + Tadanobu "Tsingis-Kaani" Asanolle vielä puolikas tähti eli 4 1/2 /5
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 08.05.2014 15:02

Toxic avenger

Kaikkea sitä tulee katsottua. Myös tällaista kahdeksankymmentäluvun camppiä, joka sai aikoinansa kolme jatko-osaa, piirretyn tv- sarjan kuin valtavan määrän oheiskrääsää. Alunperin kiinostuin tästä Cinnemassacressa näkemäni arvostelun perusteella ja paikallisesta divarista löysin tämän "aarteen".

Elokuva sijoittuu kovasti New Yorkkilaista lähiötä muistuttavaan Tromavilleen, joka on maailman saasteisin kaupunki. Kaupungin kuntosalilla työskentelee sarjan päähenkilö, Melwin niminen jälkeenjäänyt ja kiusattu siivooja. Salin asiakkaidenjulman pila saa Melwinin putoamaan myrkkyjätettä sisältäneeseen tynnyriin ja pian tämän jälkeen parka muuttuu isoksi mutanttimöröksi, joka vastoin odotuksia rupeaa taistelemaan rikollisuutta vastaan ja etsii kostoakiusaajilleen.

Elokuva mässäilee väkivallalla ja sisältää paikoitellen erittäin huonoa näyttelyä. Koko komeuden kruunaa Toxicin suhde sokean vaaleaverikön kanssa. Silti elokuva on minusta camppiviihdettä parhaimmillaan, paikoin sai nauraa elokuvan älyttömyydelle ja ihastella luovia tapoja joilla tämä supersankari rankaisee ihmisiä. Unohtakaa ne Batmanit, Iron manit ja kumppanit. Kumartakaa sen sijasta Toxicia tai saatte jäätelösheikkeristä silmäänne!

5/5
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.05.2014 00:29

Locke

Paras näkemäni leffa tänä vuonna! Koko elokuva tapahtuu yhdessä paikassa ja ainoan näkyvän roolin vetää Tom Hardy. Ja hyvin vetääkin, sillä elokuva on hypnoottisen väkevää katseltavaa. Locke tuo mieleen Gravityn, sillä molemmissa elokuvissa keskitytään vain olennaiseen. Mahtavan soundtrackin tahtiin tuli fiilisteltyä teatterissa oikein kunnolla.

Käykää katsomassa! Ja Silenceltä arvostelu, kiitos! :)


*****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 27.05.2014 10:28

Devil

Kuten Happening -leffa, on tämäkin Shyamalan tuotos juonikuvaukseltaan todella kiehtova. Harmi vain, että kyseessä on samalla tavalla jööti leffa, vaikka kiehtovan pelottavia kohtauksia löytyykin yksi jos toinen. Ne kuitenkin ovat vain maustetta surkeuden keskellä, jotta katsojat eivät nukahtaisi kesken leffan. Kökkö esitys.

*/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Juripa » 01.06.2014 21:13

Käytiin tänään kattomassa Disneyn Maleficent. Juu, mut mähän voin koska oon jo ikäloppu. Tämä on siis elokuva Pahattaresta, joka on siis pahis Prinsessa Ruususesta. Meikäläisellä on aina ollut vähän outo leffamaku, siksi pidinkin tästä. Hyvin kerrottu Ruususen tarina pahiksen näkökulmasta. Muutama twistikin saatu mukaan mutta niitä en viitsi täällä spoilata. Varmasti hankin tämän kun se tulee myyntiin. Angelina Jolie on ihan täydellinen Pahatar :D
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.06.2014 10:42

Transformers

Viimeinkin tuli tämä niin paljon puhuttu elokuva katsottua. Michael Bayn kuvauksesta tulee mieleen, että hän on kuin se lahjakas 16 v mangapiirtäjä, joka tekee jokaisesta kuvasta yksityiskohdilla kyllästetyn nätin ja uskoo Zimmerin mahtipontisen ääniraidan vetoavan ihmisten tunteisiin. Elokuvassa on kenties noin pari sekuntia ihan toimivia kohtauksia, jotka ammutaan heti alas typerillä vitseillä.

Shia LaBeouf on raivostuttavan kliseinen teinisurkimus, joka on varmaan ajateltu vetoavan nuoriin, jotka ajelevat ekalla uudella autollaan kybäfiiliksissä muna kovana Megan Foxin kaltaisia kymppejä kyyditen. Oudointa koko elokuvassa on ettei se oikein tiedä haluaako se olla höhö-komediaa vai vakava toimintaa. Myös USA:n armeijan ylikorostus pistää miettimään, että onko leffa tehty yhteistyössä Bushin kanssa.

Eniten Transformeria katsellessa ärsyttää se, että jotkut ihmiset oikeasti pitävät sitä hauskana, jännittävänä ja katu-uskottavana. Todellisuudessa se on vain tylsä mainos USA:n aseteknologiasta, jossa Megan Fox heiluu houkuttimena. Minulle oli elokuvassa myös äärimmäisen vaikeaa erottaa kasvosokeuteni vuoksi Transformereita toisistaan. Erotin vain Optimus Primen ja Bubble Been, Iron Headin ja Megatronin olisin sekoittanut aina toisiinsa, jollei nimiä olisi erikseen mainittu.

**/*****

Paljon melua tyhjästä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.06.2014 23:44

Iron Man

Piristävän erilainen supersankarielokuva. Tony Starkin syntytarina ei ollut minulle tuttu, joten ilahduin huomatessani, että hän ei omaa mitään supervoimia ilman asuaan. Elokuva käsittelee myös nykypäivän asetehtailua ja sotaa, jossa on leikki kaukana. Tony Stark on hahmona jokseekin ällöttävän oloinen ja näköinen, mutta onneksi Robert Downey Jr. pelastaa karismallaan katsojat puolelleen. Naispääosan esittäjä ja hempeilyn kohde on tällä kertaa alainen, johon pidetään viileät välit, mutta kipinöiden annetaan mukavasti lennellä. Näin rakkaustarina on rutkasti kiinnostavampi, kun hahmot eivät antaudu toisilleen niin helposti.

Yksi parhaimista supersankarielokuvista. Olisi saanut olla pari pykälää vakavampikin, sillä elokuva heittää turhan paljon älä-ota-liian-vakavasti-vitsejä meininkiin mukaan.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 28.06.2014 09:08

We are the legion

Tylsyydessä tuli vilkaistua netflixistä vähän erilaisempi dokumenttielokuva. Leffa on ihan mielenkiintoinen kertomus "haktivismista" ja varsinkin internetin syövereistä syntyneestä Anonymous (anonyymi) hakkeriryhmästä, jonka historia käydään tarkasti läpi. Siinä sivussa haastatellaan ryhmien jäseniä ja kuullaan näiden kertomuksia tekijänoikeusrikkomuksista ja kyttäjutuista.

Parasta dokkarissa on ehdottomasti anonyymien historia. Ryhmä sai alkunsa kymmenen vuotta sitten sattuneesta habbo hotellin floodaamisesta, josta se kasvoi hitaasti verkkosivuja kaatavaksi aalloksi. Viimeistään siinä vaiheessa kun kymmenentuhatta "Guy Fawkes" naamaripäätä osoittaa ihan normaaleilla kaduilla mieltään Skientologiaa vastaan, tajuaa että tämä liike ei ole mikään pikkujuttu. Minulle tuli myös yllätyksenä miten paljon sisäisiä riitoja liikkeellä on tai miten liike vaikutti Tunisian ja Egyptin arabikeväässä auttaen maiden diktaattorien kaatamisessa.

Muuten hyvästä dokumentista on kuitenkin pakko rokottaa pisteitä siitä faktasta että dokumentti on puolueellinen. Poliiseja, skientologian kirkon, tai median mielipiteitä ei kuulla ja varsinkin poliisit esitetään moraalittomina natseina. Harmillinen juttu, sillä tällä olisi ollut potentiaalia olla enemmänkin.

3/5
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 01.07.2014 00:51

Sideways

Olin joskus aikaisemmin yrittänyt katsoa tätä leffaa, mutta totesin lyhyellä silmäyksellä tylsäksi viininmaisteluksi, jonka päähenkilöt eivät viehättäneet. Päätin antaa toisen mahdollisuuden, kun elokuvaa oli niin perkuleesti keränyt viiden tähden arvioita. Ja hyvä että annoin uuden mahdollisuuden, sillä kyseessä on todella hauska ja miellyttävä elokuva, josta tuli hyvä fiilis. Päähenkilöt kasvavat leffan aikana ja koko ajan kiinnosti nähdä kuinka kaikki loppuu. Hauska ja symppis elokuva.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 05.07.2014 18:15

Django Unchained

En ole western-elokuvien ylin ystävä, joten odotukseni olivat aika matalalla tämän suhteen, kun arvostelutkin ovat olleet aika ristiriitaisia. Elokuva yllätti positiivisesti ja hakkaa mennen tullen Tarantinon kaksi edellistä tuotosta, joissa oli liikaa tylsiä hetkiä. Django pysyy todella kiinnostava pitkästä kestostaan huolimatta ja on välillä äärimmäisen jännittävä. Siitä syystä Tarantinomainen ylilyöty väkivalta on välillä aika pahassa ristiriidassa vakavuuden kanssa, vaikka en toki väitä etteivätkö helvetinmoiset veriräiskähdykset olisi naurattaneet.

Kaikki näyttelijät tekevät huippu työtä, joista mieleen jäävät karismaattisen herrasmiesmäinen Christoph Waltz ja äärimmäisen inhottava Leonardo DiCaprio, joka on virkistävää nähdä välillä pahiksen roolissa. Nauroin todella paljon Samuel L. Jacksonin hahmolle, jonka mies vetää sopivasti yli.

Hyvistä näyttelijöistä irtoaa se yksi ylimääräinen tähti.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 11.07.2014 06:34

Alien 3 (teatteriversio)


Kuten yleensä kaikillä hyvinmenestyneillä elokuvilla, kakkososaa seuraa vielä kolmas osa. Edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen pakoalus päätyy erään karumman planeetan pinnalle, josta Ripley selviää ainoana eloonjääneenä...tai noh, ei suinkaan ainoana sillä aluksen mukaan oli päässyt vielä yksi xenomorfi. Ripley päätyy planeetan hylätylle vankilalle, jota asuttavat uskonnolliset raiskarimurhaajavangit ja pari vartijaa. Hetken kestämisen jälkeen tuttu pentele purskahtaa jonkun sisuksista ja alkaa taas kerran hirmuinen ajojahti.


Olihan tässä ihan muutamia hyviä hetkiä ja kohtauksia, mutta jatko-osana tämä on vain melkoisen heikko. Onhan paikkoihin, alieniin ja ympäristöihin käytetty vaivaa. Mutta verrattuna kakkoselokuvan persoonalliseen sotilaskastiin, jäävät vangit, paria poikkeusta lukuunottamatta, lähinnä latteiksi hahmoiksi joiden kohtalo ei paljoa hetkauta. Muutenkin teatteriversiosta on saksittu pois joitain kohtauksia siinä määrin, että lopputulos on hivenen sekava muutamassa kohtaa.


Eihän tämä aivan sukka ollut, mutta kalpenee kuitenkin kahdelle ensimmäiselle osalle. Pitäisi kait vilkaista joskus myöhemmin leffan pidennetty versio.


Pisteytys olisi semmoiset kolme rikkoontunutta sähkölaitetta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 11.07.2014 23:41

Snowpiercer

Elokuvan ensisijainen tehtävä on saada katsoja uskomaan kaikki mitä se esittää. Vaikka tiedämme katsovamme ihmisten näyttelyä, silti me jännitämme, nauramme ja nyyhkytämme käsikirjoitetuille tapahtumille. Snowpiercer on kuin uni: kun tiedostat näkeväsi unta, sen maailma "hajoaa" vaikka kuinka haluaisit yrittää pitää siitä kiinni.

Kehuja kerännyttää leffaa ei voi syyttää mielikuvituksettomuudesta, josta syystä halusinkin sen nähdä. Alku on erittäin toimiva, kun elokuvan tempo on hidas ja outouksia jaellaan sopivissa määrin. Mutta lopulta elokuva kaatuu siihen mihin tv-sarjat Pako ja Lost: epäuskottavuuteen. Kun ns. juonenkäänteitä tulee jatkuvalla syötöllä, ne menettävät merkityksensä. Musiikkivideomaiset kohtaukset, typerät poukkoilut kornista huumorista syvällisiin keskuteluihin tuhoavat täysin leffan rytmin ja katsojan halun pysyä jutussa mukana.

Harmillista että homma levähtää loppua kohden niin pahasti. Leffasta tulee etäisestä mieleen Doomsday, jonka ongelmaksi koitui myös poukkoilu tunnelmasta ja lajityypistä toiseen.

***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Seuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa