Minkä leffan katsoit viimeksi?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.12.2015 20:56

Gone Girl

Todella positiivinen yllätys tämä leffa. Enpä muista milloin olisin yhtä yllättynyt ollut elokuvan juonenkäänteistä tällä tavoin, että piti katsoa ihan kommenttiraitojen kera leffa heti uudestaan.

Alkuun vaikuttaa tosi tylsän perinteiseltä tämä elokuvan stoori, mutta puolenvälin jälkeen juoni muuttuu varsin jännäksi. Loppu on niin kaukana hollywood-kliseistä kuin voi vain olla. Mielestäni David Fincherin paras leffa. SUOSITTELEN!!!

*****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 18.12.2015 21:09

Lumettoman joulun kunniaksi teen arvostelu-paluun. Hetkellisesti.


STAR WARS - The Force Awakens

(***SISÄLTÄÄ PIENIÄ SPOILEREITA SIELTÄ TÄÄLTÄ ELOKUVAA***)


Ennen arvostelua mainitsen muutaman seikan lähtökohdastani katsomaan tätä elokuvaa. Se oli yksi niistä elokuvista joita oikeasti odotin. Mutta kukapa ei? Sehän on STAR WARS. Päätin lähteä kuitenkin elokuvaan mukaan mahdollisimman etäältä, odotukset suorastaan olemattoman alhaalla. Kahden ensimmäisen teaserin jälkeen en ole katsonut ainuttakaan traileria, tv spottia tai still kuvaa elokuvasta. En lukenut ainoatakaan arvostelua, vaan halusin mennä katsomaan elokuvaa täysin ilman minkäänlaista ennakkoasennetta tai odotusta. Yksi epäreilu odotus minulle kuitenkin oli: Olisipa se HYVÄ ELOKUVA.

Tarkoitukseni ei myöskään ollut alunperin edes kirjoittaa koko arvostelua, mutta nyt vuorokausi elokuvan katsomisen jälkeen tuli pakottava tunne saada avautua.


Haluaisin aloittaa puhumalla elokuva maailmasta. Se on huolella, ajatuksella sekä selvästi suurella rakkaudella luotu. Mutta ennenkaikkea rakennettu vetoamaan vanhoisin Star Wars- faneihin. Kaikki on järjellä rakennettua ja CGI ei ole lisäämässä aivotonta paskaa, vaan tukemassa oikeaa lavastusta ja maailmankuvaa. Hieno esimerkki on alun aavikkoplaneetan pieni kaupunki jossa väestö on sekoitus nukkeja, näyttelijöitä alien-asuissa ja loogisen oloisia CGI-olentoja, jotka eivät tunnu George Lucasin lisäysten tapaan Kakkaan astuvilta ja toisiaan hassusti potkivilta cgi-pieruilta, vaan kunnollisilta olennoilta. Ne eivät pomppaa silmille, vaan ovat osa uskottavaa maailmaa. Maailmaa jonka voi suorastaan tuntea sormissa ja haiskaa.
Oli mielenkiintoista huomata että alien NUKET sopivat maailmaan PAREMMIN kuin CGI-olennot, jotka pomppivat silmille suorastaan häiritsevät selvästi. Mielenkiintoista huomata tällainen seikka nykypäivänä jolloin nuket ovat vitsi menneisyydestä ja CGI hallitsee -oli se sitten hyvää tai huonoa.

Mielenkiintoisena seikkana oli huomata tekijöiden ottaneen paloja sieltä täältä "laajennetun universumin" tapahtumista. En ole kirjoihin tutustunut, mutta Molemmat Knights of the old republick-pelien näköiset tapahtumapaikat olivat käytössä useampaan otteeseen elokuvan aikana. Ja Kylo Ren näytti aivan Rebuplickin Darth Revanilta. Mikäs siinä. Kun pöllit, pölli parhaimmilta.

Huumori on paluu sarjan juurille. Ei lapsellista kakkapierua, vaan hahmoihin ja maailmaan liittyvää hervotonta vinoilua ja tuttujen asioiden kanssa hauskanpitoa. Vanhoille asioille nauretetaan niin että sen ymmärtää niin vanhat fanit kuin uudet tuttavuudetkin. Stormtroopereilla ja niiden perinteillä pidetään hauskaa mennen tullen. Kun Kylo Ren raivoaa ja hajoittaa paikkoja ja huutelee vartioita paikalle, huoneen ulkopuolella ohi kävelevät Stromtrooperit hiipivät äkkiä karkuun, tietäen että oma henki on vaarassa jos huoneeseen astuvat.
Parhaimmat naurut sain alun paossa tulevasta Millenium Falcon vitsistä, joka oli hervottoman hauska, sekä Daniel Craigin mahtavasta pikkucameosta Stormtrooperina. Helvetin hauska ja ovela cameo. Noin niitä kuuluu tehdä!


Hahmoista on sekä hyvää että pahaa sanottavaa. Jokainen hahmo on mainio ja rikas persoona jota jokainen näyttelijä näyttelee SELVÄSTI rakkaudella ja intohimolla. Erityisesti uusi polvi on selvästi tulessa omien hahmojensa kanssa. John Boyega ja Daisy Ridley ovat karismaattisia ja energisiä näyttelijöitä hahmojensa kanssa ja kantavat varmasti tämän ja tulevat elokuvat hyvin. Mainonnasta huolimatta sivuhahmona oleva Oscar Isaac on myös helvetin hyvä ja miehen hahmolla Poella on (homoseksuaallinen?) bro-romance Boyegan Finnin kanssa. Ei hullumpaa.
Vanhasta Castingista Harrison Ford on enemmän tulessa kuin vuosia sitten Indy nelosessa ja näyttelee selvästi VANHAA Han Soloa, eikä vain Han soloa. Carrie Fischerin sikariääni sai miettimänä että olisiko jonkun pitänyt dupata täti? Muutenkin nainen näyttää Fordia melkein kymmenen vuotta vanhemmalta.... sääli. Jotkut naiset eivät vanhene niinkuin Viini.
Suurimmat rakkauteni hahmoja kohtaan menevät kuitenkin uudelle droidisankarille BB-8lle sekä vanhalle kunnon Chewielle, jotka molemmat ovat suorastaan YLLÄTTÄVÄN rakastettavia, monipuolisia ja hauskoja hahmoja elokuvassa. Molemmat saavat enemmän ruutuaikaa ja syvennystä hahmoihinsa kuin ikinä uskoisi. Helvetti sentään, BB-8 on VAIN KAKSI PALLOA päällekkäin ja hahmolla on persoonaa enemmän kuin useilla muilla elokuvilla yhteensä. Chewiella revitään suurin osan elokuvan sivuhuumorista ja JUURI oikealla sävyllä. Kukapa olisi uskonut?

Mutta valitettavasti siinä missä hahmot ovat hyvin castattuja ja luotuja, niiden KÄYTTÖ EI VAIN TOIMI MITENKÄÄN. Ja tässä pääsemme elokuvan ensimmäiseen todella pahaan ja raivostuttavaan virheeseen.

Suurin osa hahmoista jää aivan puolitiehen osuuksiensa kanssa koko elokuvan ajan. On suorastaan järkytys miten paskasti suurinta osaa elokuvan hahmoista käytetään. Gwendoline Christien helvetin potenttiaallista ja karismaattista Stormtrooper Phasmaa vain VILAUTETAAN leffassa ja hahmo heitetään KIRJAIMELLISESTI roskiin (paskalla sisäpiirivitsillä, toim. huom) juuri kun hahmolla olisi loistava mahdollisuus suureen hetkeensä. MITÄ VITTU SAATANAN HELVETTIÄ?!?! Kuka antoi vihreää valoa käsikirjoitukselle??!!
Elokuvan käsis tuntuu tältä osalta TÄYSIN keskeneräiseltä. Miten helvetissä hahmoja käytetään NÄIN SURKEASTI ja suorastaan TUHLATEN?!?! Luoja sentään! R2-D2 on PELKKÄ VITSI. Miksi edes olla mukana elokuvassa?! Miksi ei tuoda hahmoa mukaan vasta SEURAAVASSA ELOKUVASSA, TAI LOPUSSA, niin kuin.... erästä hahmoa. Jos olet nähnyt elokuva, tiedät mitä tarkoitan. Olisi TÄYDELLISTÄ jos R2 jököttäisi kyseisen hahmon vieressä lopussa. MIKSI VITTU EI?! AAARRR....

Andy Serkinsin paha Sith-lordi... mikä sen nimi nyt olikaan (lunttaan netistä..) Snoke on jotain mikä herätti minussa lähinnä ahdistunutta ja ärsyyntynyttä kysymysmerkkiä. MIKSI hahmon on oltava CGItä? Miksi hahmo pitää JO NYT esitellä meille? Miksi? Miksi hahmo ei voi pysyä mysteerinä ja niin että hänet nähtäisiin ehkä vain YHDEN kerran koko elokuva aikana, mutta silloinkin vain salaperäisenä hahmona? Nyt hahmon luona käydään USEAAN KERTAAN ja koko salaperäinen hahmo lässähtää samantien vain mielenkiinnottomaksi CGI-olennoksi joka käskee muita, vaikka muut voisivat aivan hyvin hoitaa homman. Koko Snoken osuus oltaisiin hyvin voitu antaa vain joko Kenraalin tai Kylo Renin hoidettavaksi ja hahmo vilahtaisi vain lopussa kun käskisi alaisiaan vetäytymään tappion hetkellä. Mitä tuhlausta... MIKSI KAIKKI PITÄÄ HEITTÄÄ ESILLE tuollaisenaan eikä pitää pientä salaisuuden verhoa näin ison pahishahmon kohdalla, joka on selvästi tarkoitettu vasta MYÖHEMMÄKSI?
Vihaan tätä nuorien roolittamista tärkeisiin johtajarooleihin. Miksi Imperiumin... anteeksi, tarkoitan First Orderin suuri johtaja, KENRAALI on 30-vuotias mies? Miksi? Homma menisi läpi jos kyseessä olisi Kapteeni tai vastaava, mutta kolmekymppinen, sileäposkinen kenraali iskee kuin pesäpallomaila kasvoihin.

Darth Vader-fanipoika Kylo Ren on erittäin mielenkiintoinen ja jännittävä pahishahmo... niin kauan kuin hahmon ymmärretään pitää KYPÄRÄ PÄÄSSÄ ja ääni synteettisenä. Kun kypärä on poissa, koko homma menee aivan läskiksi. Takana on tuskaileva, pyöreäposkinen nuorimies ja koko homma lyyhistyy ja tunnelmoiva tilanne katoaa. Miksi vitussa hahmon kypärää ei ymmärretä pitää päässä? Ymmärrän kyllä että näyttelijän pitää saada esiintyä, mutta Kun kypärä puolessa välissä riisutaan ekaa kertaa, hahmon voima (heh heh) katoaa samantien. Alta paljastuu avuton poika, joka on väärä ajoitus, VÄÄRÄÄN AIKAAN. Ei Darth Vaderinkaan paljastuminen tapahtunut kuin vasta aivan elokuvan lopussa, tällöin meille paljastettiin kaiken voiman ja pahuuden takaa oleva normaali, heikko ihminen. Paljon voimakkaampi temppu olisi ollut riisua kypärä ensimmäisen kerran vasta sillalla kun hahmo kohtaa Han Solon. Nämä ovat elokuvanteon ABC-juttuja. Jos minä tajuan sen, niin miksi ei tekijät?


Elokuva alkaa TODELLA lupaavasti. Alkutekstiplanssi on täydellinen. Kertoo kaiken, minkä haluammekin lukea. Koko elokuvan ensimmäinen näytös autiomaaplaneetalla on suorastaan ERINOMAINEN ja lupaa hyvää elokuvaa. Rytmi on erinomainen ja syventyminen hahmoihin toimii, vaikka Finnin nopea kääntyminen tuleekin vähän liian tuosta vain. Koko ensimmäinen näytös on niin lupaava että alkaa suorastaan itkettämään ja vituttamaan miten elokuvaa alkaa hajota pala palaselta. Elokuva lässähtää kasaan kun ensimmäisen näytöksen jälkeen kohdataan Han Solo ja Chewie. Hyvin alkanut leffa ja rytmi lässähtävät täysin ja J.J. Ambrams ei todellakaan ole hyvä dialogipainotteisten kohtausten kanssa, jos niissä ei ole jatkuvasti AD/HD-menoa ja kameraheilumista. Kaikki keskustelu, jo elokuvan avaavasta telttakeskustelusta alkaen ovat hyvin simppeleitä, nopeasti tehdyn ja yksinkertaisen oloisen tuntuisia jutusteluja. Kun Han Solo alkaa kertomaan mystistä taustatarinaa Lukesta, minulle iski nolo "älä nyt viitsi"-olotila. Kohtaus on kökösti ohjattu ja tuntuu liian kirjaimelliselta "Pitää kertoa katsojalle mitä tapahtuu"-menolta. Pian tämän jälkeen leffa hajoaa tylsäksi käytäväjuoksenteluksi jonka olisi voinut HYVIN LEIKATA KOKO LEFFASTA helvettiin, sillä kohtaus vain jatkuu ja jatkuu ja puuduttaa jo alusta alkaen koko elokuvan ajan toistuvalla "Han kusettaa ihmisiä ja Chewie muistuttaa siitä"-vitsillä. Mukana kohtauksessa ovat muuten RAID-leffojen päätähdet, mutta ihan hukkaan menevät. Vittu sentään.

Puolenvälin tapahtumat jossain metsäplaneetan salakuljettaja-baarissa ovat sekavia ja päähenkilö Reyn kokemat näyt menneisyydestä lähinnä ÄRSYTTÄVÄT. MIKSI MEILLE EI KERROTA JUONTA?!?! MIKSI MEIDÄT JÄTETÄÄN PIMEÄÄN KUN MITÄÄN MUUTAKAAN MEILLE EI KERROTTA?! MIKSI EMME SAA INFORMAATIOTA vaan luotetaan siihen että "Tulevaisuudessa kaikki selitetään". Kyllä, Flashbackit ovat kivoja, kivaa kun niitä näytetään ja kysymyksiä herätetään, mutta HALUAN MYÖS vastauksia. En halua olla vain hölmistynyt ja luottaa siihen että "kyllä tulevien leffojen tekijät sitten keksivät jotain selityksiä niille... vaikka todennäköisesti niillä ei ole mitään hajua siitä mitä tapahtui ja jättävät koko jutun lopulta olankohautuksen varaan ja sivumainninnaksi". Olen niin vitun kyllästynyt tällaiseen.

Loistava alku latistuu täysin kun elokuva alkaa muistuttamaan liikaa alkuperäisen Star Warsin tapahtumia, mutta hieman päinvastaisessa järjestyksessä. Suuri kokous Kapinallisten kanssa on täysin sekava ja huonosti rytmitetty lässyn lässyn-kohtaus jossa päätetään jotain ja TAAS KERRAN luotetaan siihen että sankarit menevät jonnekkin ja saavat täysin tuurilla jostain vihollistukikohdan keskellä sijaitsevasta generaattorista virrat pois päältä... Ja tottakai sinne vain kirjaimellisesti kävellään sisälle, KUKAAN ei huomaa mitään ja painetaan nappia... VIHAAN TÄLLAISTA. HUONOA KÄSIRKOITTAMISTA. Tai pitäisikö sanoa KESKENERÄISTÄ KÄSIKIRJOITTAMISTA. Elokuva tuntuu alkua lukuunottamatta hyvin, hyvin keskeneräiseltä. Kuin raa'alta luonnokselta, jota olisi pitänyt vielä työstää.
Keskeneräinen käsis + Heikko ohjaus dialogipainotteisissa kohtauksissa + 200 miljoonan suurelokuva = ?


Elokuva yhdistelee lopussa Star Warsin ja Empire Strikes Backin keskeisiä kohtauksia yhteiseksi leffaksi, joka ei vain toimi. Minua ei missään vaiheessa kiinnostanut suuri ilmataistelupaska yhdentekevillä lentäjillä ja jo KAHDESTI nähtynä loppuhuipennuksena, koska ainoa mielenkiinto oli toisaalla Kylo Renin ja kumppaneiden valomiekkahipassa. Muutenkin UUDEN DeathStarin rakentaminen tuntui niin vituttavalta toistolta. Se oli HUONO, LAISKA ja YLITURVALLINEN ratkaisu jo Return of the Jedissa. KOLMAS KERTA EI PARANNA ASIAA YHTÄÄN. Ei vaikka tehosteet olisivat kuinka kivoja tahansa. Myös koko loppuseikkailu tukikohdassa on tylsä ja puuduttava kokonaisuus joka suorastaan huutaa yhden päähenkilön lähestyvää kuolemaa.

John Williamsin musiikista ei jää oikeastaan mitään mielikuvaa koko elokuvan ajalta, mikä on suorastaa järkyttävää ajatella. Jopa paskoissa Prequeleissa on kappaleita jotka jäävät ikuisesti mieleen. Tuttujen hyräilyjen lisäksi muistan tykänneeni vain yhdestä kappaleesta joka soi kun päähenkilö Rey laskee hiekkadyyniä alas. Mutta en muista siitä enää mitään. Mikään muu ei jäänyt millään tavalla muistiin. Star Warsissa. John Williamsilta. WTF?

Kuvaus on J.J. Abramsin elokuvaksi tavallista maltillisempaa, mikä on kivaa. Laajat, maalaisevat kuvat ja rauhallinen, mutta samalla jämäkkä leikkaus alussa luovat hienosti maailmaa ja tunnelmaa elokuvaan. Valitettavasti miehellä on tapana kuvata lähikuvat ärsyttävän läheltä eikä kameralla kovin taidokkaasti luoda kerrontaa enää missään vaiheessa alun jälkeen. Usein kaipasin laajempia kuvia maailmasta, sillä ne alkavat kadota erinomaisen ja huolella tehdyn alun jälkeen.
Muutenkaan Abramhsin kyvyt eivät tunnu riittävät mitenkään loppuun. Alku ja maailman esittely on TODELLA VAHVAA ja huumori on JUURI OIKEASSA tasapainossa ja hahmot tuntuvat rikkailta ja mielenkiintoisilta, mutta lopussa kaikki lässähtää yhdentekeväksi ja tietyt asiat voi haistaa kilometrien päästä, kuten vaikka Han Solon kohtalon, jota suorastaan alleviivataan, jotta kukaan ei vain yllättyisi.

Aloin jo elokuvan puolen välin paikkeilla pohtimaan että "Ei saatana, ei kai ne säästä *SITÄ YHTÄ HAHMOA* aivan elokuvan loppuun ja lopeta siihen? Kun elokuva lopulta saapui loppuunsa, pelkoni kävivät toteen. En jaksa enää avautua tästä, koska tavallaan ratkaisu on ERITTÄIN HYVÄ, mutta matka siihen EI OLE, sillä hahmon mysteeriä kohdellaan kuin typeränä, väkinäisenä palana isommassa jutussa, joka oli vain pakko laittaa sinne. Viimeisten kuvien tullessa ruutuun, pyörittelin vain silmiä päässäni ja ajattelin "Ei jeesus, juuri niinkuin pelkäsinkin... Tähän ne lopettavat... mikä vitsi.."

Elokuva on tehty liian tarkasti osaksi ISOMPAA TRILOGIAA. Se EI TOIMI itsenäisenä osana kunnolla vaan jättää lopussa ärsyyntyneeksi ja TYHJÄN OLOISEKSI. Kyseessä on HUONO esimerkki siitä miten kaikki jätetään vähän niin ja näin, eikä mistään jää kutkuttavaa oloa, vaan väsymys siitä että "ei vittu, tämänkö jatkoa pitää vielä odottaa, jotta tajuan jotain?". Hyvä esimerkki erinomaisesta ENSIMMÄISESTÄ sarjan elokuvasta on BACK TO THE FUTURE, STAR WARS ja SORMUKSEN RITARIT ja MATRIX. Vaikka ne ovat trilogiansa ENSIMMÄISIÄ osia, ne antavat tyydyttävän kokonaisuuden ja ruokkivat katsojaansa niin että kokonaisuus on mainio ja hyvin rakennettu, eikä jätä kaikkea horjumaan lopussa ja katsojan oloa tyhjäksi. Force Awakens on valitettavasti esimerkkinä lähempänä Hobittia ja muita nykyaikaisia paskaelokuvia jotka eivät edes yritä oikein mitään isompaa tai kunnollisempaa kokonaisuutta, vaan nojaavat siihen että "Voidaan ihan hyvin vaan heittää asioita ilmoille ja jättää kesken, sillä Kaikki selviää sitten myöhemmin, myöhemmin, myöhemmin.". VITTU SENTÄÄN. Star Warsilla on onnensa sillä elokuva on automaattisesti menestys, ja kymmenen jatko-osaa ovat jo tulossa, mutta ei se anna lupaa täysin vajanaisen elokuvan tekoon.


Mitäpä tähän loppuun sanoisin, muuta kuin tiivistelmän: Selvästi KESKENERÄINEN käsis, joka olisi kaivannut ainakin yhden kunnollisen uusintakirjoituksen ennen tuotantoon menemistä. Hahmot ovat hienoja, mutta niiden käyttö ei loppupeleissä toimi mitenkään ja kaikesta jää ärsyttävä "Tässäkö tämä nyt muka oli?"-tunne.
J.J. Keskittyy maailmaan, mutta ei elokuvan loppuun asti viemiseen. Koko leffa on loistavan alun jälkeen aika löysää "Juostaan nyt jotakin kautta nopeasti maaliin"-menoa.


Kun elokuva loppui, vieressäni istunut parikymppinen poikakaksikko supisi:
Poika 1: "Noh, mitäs tykkäsit?"
Poika 2: " (pitkä hiljaisuus).........................Jooh... Olihan se....."

Niinpä.




2½ / 5
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 19.12.2015 00:32

Oho, Silence tuli tänne.


Kävin just katsomassa uuden Star Warsin. En ole Star Wars -fani, mutta totta kai leffaa on odotettu hulluna ja välttelin spoilereita kuin ruttoa.


Ensinäkin elokuvan huumori TOIMII! En olisi uskonut oikeasti nauravani Star Warsia katsellessa näin paljon, enkä ollut todellakaan ainut leffateatterissa hykertelijä. Juoni otti mukaansa heti ja kaikki ne kerrat, kun Lukesta jotain mainittiin, sydämessä sykähti. Tämä leffa jos mikä on todellinen nostalgiapaukku, ettei paremmasta väliä.

Uusista hahmoista täytyy sanoa, että valitettavasti onnistunein on BB-8 droidi, joka on sympaattinen kuten R2D2 konsanaan jokaista ääniefektiä myöten. Rey ja Finn ovat okei hahmoja, mutta yllätyksettömiä, eikä karismaa ole kummallekaan siunattu yhtään. Mutta annan vielä Reylle mahdollisuuden.


Elokuva on Star Warsia, mutta lähinnä vain esimakua tulevasta, joka toistaa suunnilleen Uuden Toivon tapahtumat. Vanhat cameot miellyttivät hulluna, ja kaikesta näkee, että fanit ovat olleet asialla leffaa tehdessä. On tämä hitosti parempi kuin yksikään siitä Lucasin uudesta trilogiasta ja nyt seuraavaa osaa kohtaa hype nousi hulluna. Hienoa, että vanhat näyttelijät on otettu mukaan, sillä tulevaisuudessa tällaista leffaa ei voisi tehdä, kun porukkaa alkaa kuukahtelemaan.


Kuitenkin vain esimakua tulevasta. Ei mitään oikeasti uutta ja muistettavaa, mutta ei todelllakaan Pimeän Uhkan kaltainen pettymys.


***/*****


PS. Olisin oikeasti valmis maksamaan, jotta Silence kirjoittelisi arvosteluja enemmän!! Tervetuloa takaisin!
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 21.12.2015 23:09

Joo olihan tämä uusi tähti sota yllättävän hyvä ottaen huomioon täysin nollissa olevat odotukset. Audiovisuaalinen anti oli tietysti huippua ja pidin näyttelijöistä plus huumorista, mutta aika pirun ennalta-arvattavaa kamaahan tuo on. Yksi järkyttävän hyvä yllätys leffaan mahtu, mutta senkin osasi aavistaa leffan edetessä. Empä menettänyt loppujen lopuksi mitään, koska leffaliput sain ilmaiseksi.

Ja joo, kiva Silenceakin nähdä. Äijä ilmest kuin salama kirkkaalta taivaalta ja yhtä nopeasti katosikin. Ei tänne ole jaksanutkaan mitään kirjoittaa, kun ei ole ketään mitä provosoida.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Kallu » 25.12.2015 10:09

Yllätys yllätys minäkin kävin katsomassa uuden Star Warsin.

Kokonaisuutena elokuva oli minusta hyvä ja oli todella miellyttävä kokemus. Uudet hahmot oli mielenkiintoiset ja erityisesti mieleen jäi Rey ja Kylo Ren. Mukava nähdä, että tekivät päähenkilöstä/jedistä vaihteeksi naisen. Oli erittäin mieluisaa nähdä, että leffassa oli käytetty paljon oikeita kuvauspaikkoja yms Lucasin prequelien jälkeen. Huumori toimi minusta todella hyvin ja Daniel Craigin cameo oli loistava. Tykkäsin myös paljon lopun valomiekkataistelusta, siinä näkyi hahmojen kyky/kokemus-tasot aika kivasti eikä ollut turhaa ninjailua.

Ainoa isompi asia, mikä jäi vaivaamaan oli liiallinen toisto aiemmista leffoista. Death Staria ei minusta olisi tarvinnut kolmatta kertaa ottaa mukaan. Toivottavasti seuraavat osat lähtevät rohkeasti omille teilleen. Pienenä ketutuksena Finnin alituinen huohottaminen alussa häiritsi minua hieman, se tuntui jotenkin ylinäytellyltä.

Tosi kiva leffa, odotan innolla jatkoa! 4/5
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 10.01.2016 19:31

Arvatkaas kuka kävi myöskin katsomassa Tähtien Sota: Uusi Toivo 2.0:n?

Eikun anteeksi, sehän olikin rainan projektinimi.

Star Wars - The Force Awakens


Mitäpä tässä nyt lyhyesti voisi sanoa, kun Silence (olet aina tervetullut tekemään lisää leffa-arvosteluja foorumille, btw.) tokaisi aikalailla oleellisemmat asiat.

BB-kasi oli supersuloinen pallodroidi. Rey ja Finn olivat yllättävän mukavia lisäyksiä hahmokaartiin ja samalla myös ihan samaistuttavia.
"Kevyt-kola Vaderin" naamio ja ääni toimivat helkutin hyvin, mutta koko homma läsähti sitten aivan perkeleesti heti kun naamio otettiin pois. Helevetti! Onneksi tämän ristisapelin muotoilulle löytyi ihan käytännöllinen ominaisuus.


Tehosteet sekä huumorihetket toimivat mielestäni nekin ihan hyvin, eikä elokuva tykittänyt toimintaa lakkaamattomana virtana, mutta harmi vaan että koko elokuvan tarina tuntui lähinnä Uuden toivon-uusioversiolta. Luulisi että tämän kokoluokan hypeen mahtuisi ihan uusi käsis.

Toivon todella, että seuraava raina panostaisi uuteen käsikseen, eikä vaan vanhan matskun uudelleenkierrätykseen.

Ihan okei pätkä, mutta olisi saanut näillä hypeillä olla eeppisempi.

Kolmen perustähden veroinen raina sentään.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 13.01.2016 22:20

Pixels

Olipa kerran kolme kaveria, jotka pelasivat kultaisella kasarilla arcadepeljä pelihallissa. Yhdestä tuli jenkkien pressa, yhdestä TV asentaja ja yhdestä mutsin kellarissa asuva hikky. Kaksi jälkimmäistä rakastaa videopelejä edelleen ja se näky elämäntilanteessa. Kaikki kuitenkin muuttuu kun mystisiä videopelihahmoja alkaa hyökätä ympäri maailman ja nämä sankarit saavat laittaa videopelitaitonsa koetukselle ja pelastaa maailma.

Pixels on mainettaan parempi komedia. Leffan aikana tuli naurettua monen monta kertaa, musiikki on hyvää ja tehosteet toimivat. Näyttelijätyö on tosin aika unohdettava. Poislukien Tyrion ja Boromir, he ovat hyviä edelleen. Jos olet rekisteröitynyt jäsen tällä foorumilla eikä mikään nollan viestin ihme, tulet taatusti nauttimaan leffastakin.

3/5
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.01.2016 22:43

Dredd

On tosi sääli ettei tämä leffa löytänyt yleisöään, sillä tässä on sitä todellista asennetta 80-luvun tyyliin, jota yksikään Expendables ei ole onnistunut tavoittamaan. Dredd on äärimmäisen uskollinen legendaariselle sarjakuvalle päähenkilöä myöten, jota Karl Urban näyttelee kympillä. Tulisipa tälle jatkoa.


****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Hammerkrieg » 26.01.2016 22:23

Joni Ahonen kirjoitti:Dredd

On tosi sääli ettei tämä leffa löytänyt yleisöään, sillä tässä on sitä todellista asennetta 80-luvun tyyliin, jota yksikään Expendables ei ole onnistunut tavoittamaan. Dredd on äärimmäisen uskollinen legendaariselle sarjakuvalle päähenkilöä myöten, jota Karl Urban näyttelee kympillä. Tulisipa tälle jatkoa.


****/*****

Niinniin, ettei tehdä kuten Syltyn versiossa että tyyliin ensimmäinen asia mitä Dredd tekee on se, että ottaa kypärän pois ja alkaa poraamaan? Hyvä.
Avatar
Hammerkrieg
 
Viestit: 212
Liittynyt: 01.03.2014 14:09
Paikkakunta: Wewelsburg

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Apple » 02.02.2016 19:58

Täytyy maksaa laiskuus takaisin ja iskeä tulille kaikki leffateatterielämykset viime vuodelta:

1. Luokkakokous
Paikoitellen jopa hävettävän huonoa kotimaista komediaa. Niin käsittämätön sensaatio koomikkoineen ja radiojuontajineen, että kehtaavat lähitulevaisuudessa poikia tälle vielä jatko-osankin. 2/5

2. Mad Max: Fury Road
Älyttömän kova toimintalehva yksinkertaisella juonella ja jumalallisella visuaalisella tarjonnalla. Hiemanhan tässä häiritsi se, ettei leffalla tuntunut olevan selvää asemaa remakena, reboottina, prequelina eikä myöskään jatko-osana. Oudot fläsärit Maxia kummittelevasta pikkutytöstä vain pahensivat tätä epäselvyyttä. 4,5/5

3. Terminator: Genisys
Hölmöä fanfiction-kamaa, jossa mikään ei toimi. Edellisten osien juonet poljetaan mutiin, vitsit ei naurata, toiminta ei oo tyylikästä. "Parempi kuin Salvation." No ei ole. Ei pelkkä Arnold tätä filmiä pelasta. Tästä piti tulla trilogia, mutta onneksi jatkikset päätettiin äskettäin pistää jäihin. 1,5/5

4. Hitman: Agent 47
Yksi epäonnistunut videopelifilmatisointi lisää. Vuoden 2007 Hitmania heikompi. Päänäyttelijä on babyface eikä sovi agentti neljäseiskaksi, leffa on täynnä älytöntä paukuttelua tyylikkäiden tappojen sijaan, ja pahiksetkin on latteita. Huoh. 2/5

5. Kätilö
Lapin sota -elokuva! Vittu jes, tätä on odotettu. Ai, tääkin on rakkaustarina. No höh. Krista Kosonen on jees roolissaan ja maisemat on kauniita, mut tarina on suurimmaksi osaksi hölmö ja ylidramatisoitu. Voi harmi. 2,5/5

6. Spectre
Odotin roskaa mutta yllätyin totaalisesti. Tyylikäs, hauska ja toiminnantäyteinen Bond, joka yhdistelee uutta ja vanhaa meininkiä edeltäjäänsä paremmin. Eikä se pahis nyt niin huono oo mitä väitetään. En pitänyt Quantumista enkä myöskään Skyfallista, mutta Craigia muistelen lämpimästi sekä tästä että Casino Royalesta. Todellinen yllättäjä. Toivottavasti parin vuoden päästä nähdään uusi näyttelijä Bondille. 4/5

7. Sicario
Kovan luokan toimintatrilleri. Mukana on huumeet, meksikolaiset ja CIA, mutta juoni ei lopulta oo lainkaan niin mustavalkoinen kuin mitä vaikkapa trailerin perusteella voisi olettaa. Yllätyin, ettei del Toro päässyt sivurooliehdokkaaksi Oscareissa. 4/5

8. Vakoojien silta
Tuttua ja turvallista Spielbergiä. Harmi, että neukut on niin jäätävästi pahisten roolissa taas kerran. 3,5/5

9. Star Wars: The Force Awakens
Käsittämättömän yliarvostettu. Meno on jotenkin todella hengetöntä, ja pahiskin on ihan perseestä. Faneja ei näytä yhtään haittaavan tuo Uusi toivo 2.0 -juoni. Eihän tää oo uudelleenfilmatisointi. Näin mielikuvitukselliseen universumiin luulisi keksittävän muutakin kuin mm. kolmannen Kuolontähden. Uutena sankarina on ihan kiva nähdä tyttö. 3/5

Monia viime vuoden leffojan rantautu Suomeen vasta tammikuussa, nää on jo katottu:

- A Perfect Day (4/5)
- Macbeth (3,5/5)
- The Hateful Eight (3,5/5)
- Carol (3,5/5)
- The Revenant (4,5/5). Tää ohitti Fury Roadin omana suosikkina viime vuoden elokuvista. 8-) Kannattaa ehdottomasti mennä tsiigaamaan teatteriin asti, koska tää on visuaalisesti ihan tolkutonta nannaa.

Thank goodness joulukuusen alle ilmesty leffalippuja, niin on muutamassa viikossa päässyt näin usein elokuviin. Aika herkullinen leffavuosi.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 02.02.2016 21:08

Steve Jobs

Olin odottanut tätä leffaa epäonnistuneen jOBSin jälkeen kovasti. Huippuohjaaja ja hyvät näyttelijät, jossa Micheal Fassbender, yksi parhaimmista miesnäyttelijöistä ever, näyttelee todella kylmäävän kusipäiseksi yltyvää Jobsia niin ihailtavasti, että tämä silti tuntuu äärimmäisyyksistä huolimatta ihmiseltä.

Leffaa ei kannata mennä katsomaan, jos ei tunne Applen historiaa ja nimikkohenkilöitä. Elokuva on myös aika fiksu ja erilainen elämänkerta, joka käsittelee vain kolme pientä osaa Jobsin elämästä, ei koko elämäntarinaa. Toisin kuin Hobiteista, Jobsin elämästä saisi helposti trlogian. Yhteen leffaan on mahdutettu vain kolmen julkistuksen kulisseissa tapahtuvat huutamiset, jotka ovat hämmentävän todellisia. Dialogi on nasevaa ja aitoa, mutta aina kun hahmot alkavat puhumaan elokuvamaisesti henkeviä, illuusio särkyy.

Ei tämä ole sellainen elämän pelastaja-leffa kuin odotin, vaan rohkean erilainen henkilökuvaus. Soundtrackit kyllä ovat loistavat, joita kuuntelin MP3-soittimelta valmistuttuani viime perjantaina.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Hammerkrieg » 03.02.2016 16:26

La isla mínima (2014)
Olen hyvin ennakkoluuloinen uusia elokuvia kohtaan, mutta jos kyseessä ei ole mitään Hollywood-höttöä niin katson yleensä ihan mielelläni.

Joo, Espanjassa Andalusian maaseudulla pyörii sarjamurhaaja joka jättää ruumiit isolle suoalueelle ja tätä tutkimaan on laitettu kaksi poliisia Madridista jotka eivät meinaa tulla toimeen keskenään ideologisista syistä. Aika kliseiseltä kuulostaa joo, mutta elokuva on sen verran hyvin rytmitetty että ei voi valittaa. Itse muutenkin pidän juuri tämänkaltaisista elokuvista joissa koko skenario aukeaa pikkuhiljaa. Luulisin myös, että Espanjan 80-luvun maaseutu näytti juuri tältä!

Elokuvassa oli myös hieno poliittinen piirre; Francon hallinto on vaihtunut viisi vuotta aikaisemmin ja se myös näkyy monissa toimintaperiaatteissa. Lopun viimeisessä juonenkäänteessä tuli vähän itsekin ajateltua asioita, vaikka olenkin Viva Franco, Arriba España-miehiä ollut aina. Enkä todellakaan ajatellut, että se tapahtuisi juuri tällaisessa elokuvassa.

Hyvää kamaa.

****
Avatar
Hammerkrieg
 
Viestit: 212
Liittynyt: 01.03.2014 14:09
Paikkakunta: Wewelsburg

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 28.02.2016 10:44

Nightmare 2-Painajainen jatkuu

Jatko-osa elokuvalle, jota kukaan ei halunnut. Äärimäisen kliseinen mukakauhuelokuva, joka ei osaa päättää onko se komedia vaiko kauhuelokuva. Lopputuloksen olisi vielä ymmärtänyt, jos koko paska oltaisi tehty parodiana, mutta valitettavasti koko homma on yritetty tehdä vakavana. Näyttely on rautakankimaista ja dialogi... Eikö kukaan ohjaaja ole tajunnut, että se elokuvadialogi mikä toimii jenkkirainoissa ei tuppaa toimimaan suomalaisnäyttelijöiden suussa. Eikö Nymfit tai mustat lesket jo opettanut miten typerältä moinen jäykkä dialogi kuulostaa suomileffoissa.

Absolutistinakin suosittelen mielummin vetämään perseet olalle, kuin yrittää katsoa tämmöistä kuraa selvin päin.

Arvosana. Yksi lietesäiliöllinen paskaa.


Kummeli: Kultakuume


Hullejenhuoneella oleskeleva Hautamäki karkaa osastoltaan lappiin, etsimään isänsä paskomaa kultakätköä. Mukaan matkaan tarttuu vielä homo hoitaja ja kaksi idioottia. Myös natsitkin liittyvät elokuvan tarinaan.

Ei mielestäni ehkä parhainta kummelia, mutta kyllä tämän parissa viihtyi loppuun asti. Toisin kuin äskenmainitussa elokuvassa, koko homma toimii dialogia myöten helkutin hyvin. Voisin verrata tätä vaikka eräänlaiseksi hyvänmielen roadtrip-rainaksi. Suomi-iskelmämusiikista lisäplussaa ja Vesa-Matti Loiri tuli rooleineen aivan puskista ja siitäkös se repeäminen vasta syntyikin.

Arvosana: Kolme kortonkitäytteistä maksalaatikkoa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 21.03.2016 22:52

The Revenant

Yksi ilmaislippu tuli käytettyä tähän, josta viimein ja vihdoinkin Leonardo pokkasi oscarin. Revenant on todella fyysinen suoritus mieheltä ja aidon epämukavaa katseltavaa. Elokuvan puistattavin kohtaus on ehdottomasti karhun hyökkäys, joka eroaa tyystin kaikista muista elokuvien vastaavista: karhu ei seiso takajaloillaan paikoillaa karjumassa minuuttitolkulla, vaan käy suoraan käsiksi repiäkseen uhkan kappaleiksi. Tämän jälkeen ei oikeasti uskalla enää käydä mustikassa. :shock:

Elokuva on kuvattu aidoissa ympäristöissä ja sen kyllä huomaa. Vaikka kyse on kostotarinasta sekä selviytymisestä, ei elokuva ole peri hollywoodimaiseen tyyliin kiiloteltu tai mieltä ylevöittävä stemmpi-leffa. Maskeerauksesta pitää antaa 10+ papukaijamerkin kera, sillä harvoin näkee leffaa, jossa haavat näyttävät niin aidon kamalilta.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 23.03.2016 23:24

Batman v Superman Dawn of Justice


En tiedä kuinka moni ihan aikuisten oikeasti odotti tältä leffalta mitään. Ilman Batmania koko raina ei olisi kiinnostanut pätkääkään. Jo ekoista trailereista tiesin leffan tyylin ja juonen. Snyder on todella epätasainen ohjaaja, jonka Wathchem tavoitti aika hyvin sarjakuvan tunnelman, vaikka kuvastoltaan olikin välillä todella musiikkivideomainen. Batman v Superman on Snyderin tuotannon paremmasta päästä.

Ben Affleck vetää Batmanin roolin todella hyvin ja onkin mielenkiintoista nähdä viimein valkokankaalla vähän vanhempi Batman. Uusi Alfred on kympin valinta ja hänen hieman ylimielistä hovimestari-sanailua oli mukava kuunnella. Elokuva selittää supernopeasti Batmanin jo ties miten monetta kertaa näytetyn traagisen syntytarinan. Uusi Batman istuu ihan hyvin Teräsmiehen kanssa samaan maailmaan.

Lex Luthor on lapsellinen toope sekä änkyttäjä ja kikattelija, joka ei vastannut yhtään sitä kuvaa, mikä Luthorista minulla oli. Leffa ottaa vapauksia aika paljonkin ja ihmettelin usein miten paljon Batman antaa porukkaa kuolla. Unijaksot alussa sekoittivat aika pahasti juonta, joka selvästi pohjustaa tulevaa. DC tahtoo oman Avengersin, joka jää nähtäväksi.

Jo yksikin asia, joka sai epäilemään koko rainan toimivuutta, oli palliton mutantti. Trailerissa näin vilauksen hirviöstä ja pelkäsin, että loppu taistellaan jotakin muovista GDI-hahmoa vastaan hirmuisten räjähdysten saattelemana. Joo, jopa ydinräjähdysten. Eiiiii!!! Siis mikään muu ei ole tylsempää kuin munaton hirviövastus, joka vain örisee eikä kuole vaikka ydinkärjellä ammuttaisi. Loppu ei ollut muutenkaan elokuvan parasta antia mitenkään, hetken jo pelkäsin, että Lex-on-Jokeri-cliffhangeria, mutta onneksi mielikuvitukseni teki tepposet.


Batman on loistava ääntä myöten ja Affleck todisti, että sopii rooliin erinomaisesti. En kuitenkaan jaksa innostua tulevista leffoista ja loputtomista tappeluista kasvottomia öllimöllejä vastaan. Ottaisin aina mielummin Batmanin oman sooloelokuvan kuin tällaista soopaa.


**/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Nikkeli94 » 24.03.2016 15:27

Joni Ahonen kirjoitti:DC tahtoo oman Avengersin, joka jää nähtäväksi.

Eivätkös he tähän ole tähtäämässä?
Avatar
Nikkeli94
 
Viestit: 177
Liittynyt: 28.02.2014 18:42
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 24.03.2016 19:00

Nikkeli94 kirjoitti:
Joni Ahonen kirjoitti:DC tahtoo oman Avengersin, joka jää nähtäväksi.

Eivätkös he tähän ole tähtäämässä?


Jep kyllä. Jää siis nähtäväksi tuleeko siitä samanlaista hittiä kuin Avengersista.


Pohdittuani tätä leffaa nyt päivä ensi-illan jälkeen, alkoi oikeastaan vituttamaan kuinka lopputulos mentiin kusemaan. Toisaalta en koskaan ole pitänyt ajatuksesta Batmanista yhdessä muiden yliluonnollisten sankarien tai otusten keskellä. Jo 8-vuotiaana tuntui väärältä nähdä Batman ja Teris samoissa sarjakuvissa ja piirretyissä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Masse » 08.04.2016 03:30

Into The Wild

Tositarinaan perustuva tarina parikymppisestä jampasta kuka lähtee rahattomana tien päälle ja pummaa tiensä Alaskaan johon muuttaa erakoksi. Hemmetin hieno leffa, etenkin visuaalisesti. Leffassa näkyy myös yhdet hemmetin hyvät tissit. 8-) 4/5

Wolf Children

Animeleffa naisesta kuka rakastuu ihmissuteen ja tekee tämän kanssa kaksi ihmissusilasta (josta leffan nimi, daaaa). Ihan hemmetin hyvä (ja tämäkin visuaalisesti mahtava) leffa jonka teemoihin kuuluu pääasiassa perusarjesta selviytymistä, kasvamista ja oman polkunsa valitsemista. Yksi sellaisia leffoja joihin pystyi vahvasti samaistumaan ja sai pohtimaan elämänarvoja uusiksi. 4½/5

Nuo olikin sitten ensimmäiset tänä vuonna katsotut leffat jotka näin ekaa kertaa. En oikeastaan edes muista milloin viimeksi on tullut katsottua joku tuollainen "first time"-leffa vaikka leffoja tuleekin pari katsottua viikossa. Imgur on kyllä ihan paska sivusto, mutta siellä on kyllä hyviä leffasuosituksia ja nuo molemmat bongasinkin sieltä.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.04.2016 10:07

American Pie: Luokkakokous


American Pie -sarja on paras houkutin saada syntymättömät ihmiset valitsemaan elämän. Vaikkei sarjan leffat mitään maailman hauskimpia tai fiksuimpia komedian merkkipaaluja olekaan, jättävät leffat silti harvinaisen hyvälle tuulelle. En varmasti ole ainoa, joka katsoo näitä pikkutuhmia highschool -komedioita haikeana samalla toivoen elämän olevan yhtä värikästä ja aurinkoista, jossa ystävyys ja rakkaus lopulta voittavat kaiken. Huoh, miksei oikea elämä olisi tällaista...

Leffan idea on erinomainen syy saattaa jälleen samat tutut hahmot toilailemaan keskenään. Huumori on lapsellista, mutta elokuvalla on hyvä sydän. Leffassa näkyy myös yhdet hemmetin hyvät tissit. 8-)

***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 13.04.2016 21:18

Varastojen kätköstä viimeisimmän James Bond-seikkailun arvostelu viime syksyltä.


SPECTRE

Kahden ja puolen tunnin haukotusfestivaali on vihdoin ohi.
Mitä on Spectre? Monet odottivat siitä kaikkien aikojen parasta Bond elokuvaa. Ikinä. Koskaan. Milloinkaan. Sam Mendesiä ylistettiin jo ennen kuin leffa oli edes tullutkaan. Edellinen Bond seikkailu Skyfall sai suorastaan järjettömän isot kehut vaikka käsispuolella mentiinkin välillä rimaa hipoen ja Dark Knightiä kopioiden. Mutta mikään ei kyllä ikinä valmistanut ketään tähän lopputulokseen.

Spectre on käsittämättömän tylsä elokuva, missä kaikkea yritetään vähän ja niin ja näin ja mitään ei kuitenkaan kunnolla. Käsikirjoitus tuntuu olevan kuuden eri käsikirjoituksen ja 12 eri ihmisen tarinan pohjalta yhdistetty yksi käsis, jossa on jämäpaloja kahdeksasta muusta jutusta ja viidestäkymmenestä ideasta. Ideoita vedetään kirjaimellisesti perseestä (esim Valvonta, Älyveri, plaa plaa), mutta ei käytetä missään vaiheessa mitenkään hyödyksi. Jopa käsikirjoittajilta tuntuu olevan ihan hukassa mitä elokuvalla pitäisi tehdä. Mikä on suorastaan naurettavaa.
Bond elokuvilla on aina ollut etulyöntiasema muihin elokuviin verrattuna, eräässä asiassa. Asiassa joka on toisille suorastaan taakka: Ensimmäinen näytös. Kun hahmo repäistään jotain kautta seikkailuun ja perustellaan miten hahmo päätyy mukaan tarinaan. Bondeilla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa. Periaatteessa ykkösnäytös bondeissa on se että bond kävelee pomonsa luokse ja saa tehdävän. Ja sitten ollaan jo menossa. Tämän ansiosta Bondeilla on aina ollut varaa hyvinkin irralliseen esinäytökseen ennen alkutekstejä. Koska muuten homma jäisi liian kevyeksi.
Entä mitä Spectressä tehdään? EI MITÄÄN. Bond istuu kotonaan murjottamassa, juo (sponsori) viinaa ja todella vaikeiden ja uskomattoman monimutkaisten vääntöjen ja käänteiden kautta päätyy mukaan jonkinlaiseen juonikuvioon ja tapahtumien vyyhtiin, josta en nyt meinaa muistaa enää yhtään mitään. Miksi Bondia ei vain heivattu samantien alussa tehtävään, jonka aikana hän sotkeutuu tapahtumiin. Miksi Bondin parasta hyödykettä ei käytetä hyödyksi? Miksi hän vain istuu kotonaan ja odottaa että jotain tapahtuisi? Realistista? Ehkä. Mutta ei elokuvallista.
Tähän samaan ongelmaan palataan useamman kerran elokuvan aikana, joista suorastaan järkyttävin on puolivälin paikkeilla oleva hotellikohtaus jossa Bond ja nätti Ranskalaistyttö, rakastamastani lesborakkauselokuvasta Blue is the Warmest colour... öööh... palataanpa takaisin tähän leffaan... ovat majoittuneet hotelliin jossain perselomakohteessa. Kummallakaan hahmoista ei ole oikein hajua miksi he tulivat sinne. Tarina ei ole menossa mihinkään suuntaan. Molemmat ovat täysin umpikujassa ja päätyvät vaan juttelemaan niitä näitä. Tytön sammuttua bond vetää viinaa ja istuu tuolissa ja näkee lattialla.... CGI-rotan ja seuraten tätä löytää seinän takaa tytön isän salahuoneen ja juoni lähtee etenemään... Jumalauta mitä paskaa... Milloinkaan 007 elokuvissa ei ole 50 vuoden aikana menty näin alhaista ja osaamatonta reittiä elokuvan teossa. Hälytyskellot kuuluisivat soida jo kirjoittajilla kun Bond vaan istuu tuolissa eikä tiedä mitä tehdä. Koko hotelli on muutenkin niin väärä paikka tapahtumapaikaksi. Miten olisi jokin LOOGISEMPI ympäristö? Kuten vaikka perheen vanha huvila jossain ranskalaispellon keskellä? Kuulostaa heti loogisemmalta.

Bondin ja Léa Seydouxin näyttelemän Madeleinen "romanssi" ei toimi millään tasolla. Hahmosta ollaan TAAS leipomassa jostain syystä Bondille "sitä oikeaa rakkautta", vaikka mitään edellytystä -TAI uskottavuutta ei tälle ole. Minua ei kiinnostanut missään vaiheessa tippaakaan koko hahmo tai tämän suhde Bondiin. Ainoastaan Madeleinen koskettava suhde isäänsä sai jotain väpätystä aikaiseksi, mutta siinäpä se.
Todellinen mielenkiinto oli itselläni itseasiassa Bondin ja Monica Belluchin pikaisesti vilahtaman leskitädin välillä. Siinä oli todellinen paikka TODELLA tiukalle ja jännittävälle ja samalla koskettavalle rakkaustarinalle miehestä joka joutuu suojelemaan tappamansa konnan leskeä ja samalla selvittämään taustamysteeriä. Mutta EI. Belluchin hahmo skipataan samantien kun homma alkaa käydä mielenkiintoiseksi ja nainen vaihdetaan puolta nuorempaan tyttöön. Itse olisin kääntänyt koko jutun ympäri. Madeline lyhyeksi yhden illan nuolennaksi ja Belluchin hahmo bond naiseksi. Ja kun sanon että Naiseksi, niin tarkoitan sitä. Bond on selvästi tässä Mies eikä nuori seikkailija. Elokuvan ei tarvitse valita Bondin kainaloon sitä nuorinta vaihtoehtoa. Valitettavasti Craig näyttää koko leffan ajan varsin väsyneeltä ja mielenkiinnottomalta. Aivan kuin hän olisi automaattivaihteella koko elokuvan ajan, eikä vain jaksa enää välittää mistään.
Dave Bautistan näyttelemä pahiskätyri Hinx on todella karismaatiton ja umpipaska hahmo. Pakko kuitenkin sanoa että suurin syy tähän on umpipaska leikkaus ja rytmitys joka saa hahmon näyttämään ja tuntumaan entistä surkeammalta pelleltä. Mutta hahmosta ei vain ole mihinkään. Hahmon tuijottaessa tuntuu kuin hahmon päässä ei mitään liikkuisi. Ja sivuhuomautuksena sanon että rakastin miehen roolisuoritusta Guardians of galaxyssä. Vaikka itse leffasta en pitänytkään, niin Bautista oli suorastaan mahtava roolissaan siellä. Spectren kohdalla tajusin jotain... Tekijät olivat selvästi leipomassa hahmosta JAWSIA. Luultavasti jos seuraava elokuva olisi ollut Mendesin ohjaama vielä, olisi Hinxin hahmo luultavasti tullut rautahampaat suussa takaisin.... Toivotavaan että näin ei tule ikinä käymään.
Elokuvan pääpahiskaksikko on todella KLISEISESTI castattu. Ei minkäänlaista mielikuvituksellisuutta tai omaperäisyyttä. Otetaan Sherlockin ylinäyttelevä Moriarty ja Tarantinon vakkaripahis ja poks, pullat ovat uunissa. Ja tästä pääsemmekin koko elokuvan surullisensurkeaan pääpahikseemme: Chirstoph Waltzin Blofeldiin... Miehen aikaisempien leffojen perusteella tämä kuulostaa ehkä järjettömältä mutta... Mies on koko elokuva suurin pohjanoteeraus ja surkein roolitus. Miksi? Koska Waltzin hahmo on typerä, paskasti kirjoitettu "Olin kuukauden Bondin velipuoli kun oltiin lapsia ja tapoin isäni koska olin kateellinen ja nyt haluan tappaa bondin"-pahiskonna. Luoja sentään... Istuessani teatterissa en tiennyt pitikö itkeä vai nauraa. Hahmo oli kuin olisin alkanut katsoa Austin Powersin parodiaa austin powersista... Ympyrä on viimenkin sulkeutunut. Austin Powersit kun ovat bond parodioiden parodia. Waltz on ylinäyttelevä ja aivan kuin eri elokuvassa. Osa haukuista ohjaajalle mutta niin myös käsikirjoittajilla maailman PASKIMMAN pahishahmon luomisesta. Ja tämän pitäisi olla jonkinlainen kunnianosoitus legendaarisen Bond-pahiksen takaisin tuomiselle... Luoja sentään. Kun hahmo lopussa jätettiinkin kaiken loogisuuden vastaisesti henkiin, niin ei enää jaksanut mikään kiinnostaa.

Elokuva tekee uuden Bond ennätyksen pituudellaan. Kaksi ja puoli tuntia on ennätys, joka oli aikaisemmin loistavan On her Majesty's secret Servicen hallussa. Valitettavasti tälläkertaa pituuteen EI. OLE. MITÄÄN. PERUSTEITA. Elokuva on järjettömän ylipitkä ja umpipaskasti leikattu. Ja tarkoitan todella että Umpipaskasti leikattu. Elokuvan kesto tällä tarinalla voisi hyvin olla 1h 45 minuuttia. Mutta myös kohtaukset ja kuvien käyttö on aivan epämääräisen amatöörimäistä.
Itsekkin videoita leikkaavana tunnistin teatterissa istuessani jäljen samantien: Se on se ensimmäinen leikkausversio kun materiaali on laitettu yhteen ja kaikki on vähän kökösti ja huonosti rytmitetty ja kuvia on liikaa ja väärässä järjestyksessä. Mutta kukaan ei ole tullut sanomaan "Ei näin, leikkaa uudestaan". Joku on vain todennut "Täydellistä, ei muuta kuin eteenpäin." Tämän mittasuhteen elokuvassa? En voi mitenkään käsittää miten joku on voinut näyttää elokuvan nykyiselle olomuodolle Vihreää Valoa. Missä ovat tuottajat jotka sanovat että "Ei käy. Leikatkaa uusiksi". Missä vitussa on järkevät ihmiset? Miten tällaista on voitu päästää läpi?
Toimintakohtauksissa ei ole mitään puhtia, mitään ei tapahdu. Toimintakohtaus alkaa ja hahmot vain tuijottelevat toisiaan. Bond tuijottaa pahista. Pahis tuijottaa bondia. Bond tuijottaa pahista. Pahis tuijottaa bondia. Bond tuijottaa pahista. Pahis tuijottaa bondia. MITÄÄN EI TAPAHDU. Elokuvissa kuuluu mennä eteenpäin. Nyt minkäänlaista rytmiä ei ole. Kukaan ei leikkaa tapahtumia eteenpäin. Toimintakohtaukset on kasa harmaata, tasapaksua roskaa. Yksi järkyttävimmistä esimerkeistä tässä on alun helikopteritappelu. Koko kohtauksen ajan ei MITÄÄN TAPAHDU. Bond ja pahis tappelevat edestakaisin eikä tilanne vain kehity mihinkään suuntaan. Itseasiassa kohtauksen epäloogisuus alkoi suorastaan vituttamaan: Helikopteri on korkealla ilmassa... Miksi bond yrittää hakata tappelun ohella lentäjää tajuttomaksi? Mitä helvettiä? Hullua.
Koko elokuvan ainoa oikeasti toimiva toimintakohtaus oli junassa tapahtuva lyhyt kahakka, jossa kirjaimellisesti mentiin eteenpäin, koska hahmot liikkuivat kokoajan. Mutta itseasiassa ihmettelin koko tappelun ajan vain että "MIHIN KAIKKI MATKUSTAJAT KATOSIVAT YHTÄKKIÄ?!". Ja tämä tapahtuu useaan otteeseen. AINA kun toimintakohtaus alkaa... kaikki avustajat katoavat ympäriltä kokonaan. Junan vaunu oli ensin täynnä ihmisiä ja kun tappelu alkaa, ihmiset vain katoavat. Edes tappelun siirtyessä junan keittiöön, ketään EI OLE paikalla.. Mitä helvettiä? Tuntuu kuin katselisin jotain outoa unijaksoa, jossa mukana on vain keskiössä olevat henkilöt.

Spectren kautta Bond-elokuva astuu virallisesti pois omaperäisyyden polulta ja alkaa keskittymään nostalgia-vaihteella kulkemiseen. Tällä tarkoitan sitä että KAIKKI on jostain aikaisemmasta Bond-elokuvasta otettua. Jokainen Bondin asu on mukaelma jostain aikaisemmasta bond elokuvan asusta. Samoin kuin hahmot, tapahtumapaikat ja keksinnöt. Välillä Bondilla on päällään smokki Goldfingeristä ja Diamonds are foreveristä. Välillä hiihtoasu For Your eyes onlysta ja niin edelleen.... Aivan kuin enää ei saisi mennä eteenpäin. Pitäisi keskittyä katsomaan taakseppäin ja nostamaan varastossa olevia juttuja esille, sen sijaan että kehitettäisiin uusia.

Musiikki on ihan yhdentekevää huttua. Vahvan David Arnoldin sijasta Mendes tykkää käyttää omaa vakkariaan Thomas Newmania ja lopputulos on sen mukaista. Täysin unohdettavaa, yhdentekevää värinää jossain taustalla. Edes tunnari ei jäänyt mieleen millään tavalla. Muistan introsta vain... itseasiassa muistan siitä vain sen että tuijottelin Daniel Craigin nännejä...

Spectre yrittää olla jokin ihmeen Hyvin Taitava Taide-elokuva, James Bondin uusiin korkeuksiinsa nostava mestariteos, mutta koko homma laahaa reilusti riman alapuolella käsittämättömän tylsänä ja suorastaan mielenkiinnottomana tekeleenä. Usean toimintakohtauksen ajan aloin vain miettimään ihan muita omaan elämääni liittyviä asioita teatterissa istuessani ja katselemaan ympärilleni, salin arkitehtuuria tutkien. NÄIN EI PITÄISI TAPAHTUA.

En kiellä hetkeäkään etteivätkö tekijät olisi Yrittäneet. Yritys kyllä näkyy. Muutamat kohtaukset ovat oikeasti hyviä, kuten Mr Whiten tapaaminen mökissä ja Junan jälkeen tuleva erämaaosio, mutta siinäpä se. Rahaa on käytetty ihan järjettömästi ja huhujen mukaan tämä on yksi kaikkien aikojen kalleimmista elokuvista. Mutta tässä se juuri onkin: Kaikki on yliyritettyä, mitään ei ole tehty kunnolla. Rahaa on tuhlattu ihan mielipuolisesti vaikka mihin. Suorastaan järjettömän suuresti. Elokuva ulkonäkö on tästä hieno osoitus. Kuvaukseen ja valaisuun on selvästi panostettu. Mutta se on täysin mautonta ja itseasiassa elokuvaan sopimatonta ja lopputulos näyttää nyt käsittämättömän löysältä. Lopputulos on täysin mauton ja hajuton.

Goldeneyen ja Casino Royalen ohjanneen Martin Cambelin tehokkuutta ja jämäkkyyttä on ikävä. Mendesillä on käsittämätön hinku tuoda elokuvalla takaisin KAIKKI se turhanpäiväinen ja paskalle haiseva painolasti mikä skipattiin HYVÄSTÄ syystä sarjasta Daniel Craigin rebootin myötä vuonna 2006. Muutenkin tekijät ovat alkaneet muuttaa Bondin kaavaa. Tähän saakka jokainen Bondnäyttelijä on tuonut ns "omannäköisensä" Bondin areenalle. Conneryn oli se oikea Connery. Mooren oli hauska ja Craigin Bond oli se inhimillinen. Mutta tähän on Spectren myötä tullut muutos. Nyt Spectren myötä mukaan tulee Roger Mooren goofy-perseilyhuumoria mikä ei millään tavalla sovi Craigin tulkitseman bondin kylmään ja realistiseen maailman.

Sam Mendes kelluu porealtaassa Roger Moore-kumiankkansa kanssa ja muistelee menneitä, eikä tajua mennä eteenpäin. Haista paska, Mendes. Mene pois, älä ikinä palaa.
Itseasiassa koko elokuva ei oikeastaan edes pistä vihaiseksi. Quantum of Solance sai kihisemään raivosta kamalan toteutuksen takia, mutta Spectren loppua katsoessa mikään ei tunnu miltään. Kun Bond ajaa auringonlaskuun ihan yhdentekevässä lopussa (mukamas rakkaansa kanssa), ei minua kiinnostanut tippaakaan yhtään mikään. Ei edes koko sarjan tulevaisuus. Jos tähän romuttui ja tuhoutui koko sarja niin ei voisi edes vähempää kiinnostaa. Se jos jokin on järkyttävää ajatella henkilöstä joka koko elämänsä ajan on ollut Bond fani.

Tässä elokuvassa ei ole mitään. Ei yhtään mitään. Ei tunnetta. Ei asennetta. Ei mitään. Kuollut lahna kuivalla maalla. Die Another Dayn ja Quantum of Solancen kanssa muodostamassa Bondien Top 3 huonointa listaa.

1½/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 19.05.2016 08:23

The Cabin in The Woods (2011 tai sitten 2012, mene ja tiedä)

Viisi teiniä tekee ryyppyreissun keskellä metsää sijaitsevaan mökkiin ja kellarista löytyykin...Noh, enpä sano enempää. Sekaan on heitetty tarkoituksella useita kauhuelokuvien kliseitä ja ennen kaikkea genretietoisuutta kyseisistä kliseistä. Soppaan on kuitenkin heitetty sekaan eräs sangen mielenkiintoinen uusi mauste, joka tekee koko pätkästä hetkessä ikimuistoisen. Lopetuskin oli sangen tyydyttävä.

Ehdottomat suosittelut kaikille kauhuleffojen faneille ja varsinkin niille, jotka tuntevat genren lukuisat kliseet. Tästä matskusta saisi kevyesti aikaan erittäin monipuolisen pelin ja kilokaupalla fanficiä.


Arvosana: neljä putelia Tequilaa, koska kaikesta muusta puhuminen spoilaisi elokuvan.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 05.06.2016 07:51

Siis mitä hittoa. Näytetään elokuva suomidubeilla, yhdeksän aikaan siihen aikaan kun enimmät kersat ovat jo nukkumassa. Varoitus pienistä spoiluista.

Frozen- Huurteinen seikkailu


Alku lähtee melko kliseisenä liikkeelle, mutta alkaa pian kikkailemaan vähän erilaisempia twistejä.
Ensirakkaus ei olekaan automattisesti se oikea ja rakkautta on olemassa myös muussakin muodossa jne. Lauluosiot olivat Disneyn tapaan yliampuvia, mutta ainakin parit biisiosiot, kuten "For the first time in forever", "Love is open door", se "Build a snowman" ...ja tietenkin se "Let it go" olivat kyllä hyviä ja kuljettivat tarinaa eteenpäin. Mutta FTFTIF oli mielestäni let it go:ta parempi korvamato. Suomennoksen "Taakse jää":stä plussaa piilevästä sanaleikistä. Itse olin törmännyt "Love is open door"iin aikaisemmin erään toisenlaisen coverin muodossa. köhköhloveisyammysmoreköhöh...

Ne peikot olivat kyllä eräässä mielessä tärkeitä hahmoja, mutta hittolainen näillä oli tasan kaksi kohtausta koko elokuvassa plus melko turha lauluosio...mutta myönnän että munuaiskivi-heitto aiheutti sohvalla lojuvalle minälle äänekkään repeämisen.

Olaf ei ollut niinkään ärsyttävä huumorihahmo, mutta huomasin kiusakseni että elokuvan kulku ei muuttuisi kuin lähinnä lyhyemmäksi, jos tämän editoisi/leikkaisi pois tyystin.

Elokuva kyllä jätti erään oleellisen kysymyksen auki: Mistä hitosta ne jäävoimat olivat peräisin? Piilevä X-geeni, joka pulpahti pinnalle? Äitiä olikin käynyt isän sijaan tönäisemässä velho? HISHElläkin oli kyllä hyvä pointti parissa kohtaa elokuvaa.


Mutta yllättävää kyllä, ihan katsomisen arvoinen pätkä. Tehkää tosin palvelus itsellenne ja katsokaa elokuva enkkudubeilla, jos vain mahdollista. Suomidubbi aiheuttaa paikoitellen hampaiden kiristystä, vaikka osin toimiikin.

Arvosana: Neljä epähygieenisesti, poron puraisemaa porkkanaa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 06.06.2016 12:02

Gigante kirjoitti:Olaf ei ollut niinkään ärsyttävä huumorihahmo, mutta huomasin kiusakseni että elokuvan kulku ei muuttuisi kuin lähinnä lyhyemmäksi, jos tämän editoisi/leikkaisi pois tyystin. .


Samaa tuli ajateltua leffaa katsellessa. Olaf ilmaantuu mukaan kaiken lisäksi yllättävän myöhään. Pelkkä maskottihahmo, ei muuta virkaa hällä.


Harry Brown

Aika mielenkiintoista nähdä Michael Caine tappajan roolissa, mutta järkevä kässäri, joka ottaa huomioon miehen iän hyvin, pelastaa leffan sortumatta naurettavuuksiin. Tosin välillä liiallinen synkkyys masentaa ja tuntuu ylivedetyltä. Cainen komea soolo. Eipä muuta.


***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Hammerkrieg » 06.06.2016 14:49

Joni Ahonen kirjoitti:Aika mielenkiintoista nähdä Michael Caine tappajan roolissa

http://www.imdb.com/title/tt0067128/
Avatar
Hammerkrieg
 
Viestit: 212
Liittynyt: 01.03.2014 14:09
Paikkakunta: Wewelsburg

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Apple » 08.06.2016 23:26

Nice Guys (leffateatterissa)

Kannattaa käydä kattomassa, jos kaipaa komiikkaa päiväänsä. Tää on tuoretta toimintakomediaa Tappava ase -hengessä. Piristi mieltä kun sai nauraa kerta toisensa jälkeen ja koko salilla oli selvästi hauskaa.

Itse juonen tehokkuus vähän laantuu puolivälin jälkeen mutta 3,5 tähtöstä.

Nälkäpeli, Matkijanärhi, osa 2.

Huh. Päättyhän sekin sarja vihdoin. Ensimmäinen osa, vuosimallia 2012, oli ihan kelvollinen teinien dystooppinen toimintaleffa vaikken täysin hypeen koskaan päässytkään mukaan. Jatkikset lähtivät kuitenkin alamäkeen ja tää viimeinen puolitettu osa tuntuu yllätys yllätys tosi venytetyltä. Kovan luokan näyttelijöitä näissä on, Donald Sutherlandista Julianne Mooreen (sivuroolissa jopa Brienne-vitun-Tarth!!) mutta ei ne tätä seikkailua pelasta. Korkeintaan 2/5. Ei kannata tähän sarjaan tutustua. Kato mieluummin vaikka se Battle Royale :mrgreen:
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

EdellinenSeuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron