Mitä sarjaa seuraat?

[Silence]

TWIN PEAKS (2017) (kausi 3) aka Return

"And last night I had another Monica Bellucci dream"
-David Lynch.


Noniin. VIHDOINKIN. Nyt on nähty. Ja mikään ei piristä päivää kuin vitunmoinen turhautuminen. Paluu vajaan 27v jälkeen tuo sarjaan nykypäiväisiä uudistuksia mukanaan. Suurimpana se että saippuooppera-elementti on poistunut kokonaan sarjasta. Samoin myös fiilistely on siirtynyt selvästi taka-alalle ja etualalle pusketaan enemmän arkirealismia. Joka on välillä hauskaa ja toimivaa. Mutta uskomattoman usein suorastaan puuduttavan tuskastuttavaa seurattavaa.

Käsittääkseni sarja on kirjoitettu ja kuvattu 9 osaiseksi, mutta jälkituotannossa venytetty 18sta osaiseksi. Ja se on kyllä helvetin helppo uskoa. Juonta on aivan liian vähän 18 jakson tarpeisiin ja nyt hädintuskin 9 jaksoa pärjäävän juonen on väkisin pakotettu menemään tuplamäärälle jaksoja. Lynch on juuri niitä taiteilijasieluja joille pitää antaa tietyn kokoinen canvas maalausta varten eikä antaa randomisti piirrellä seinille niinpaljon kuin haluaa. Jokaikinen jakso on kestoltaan siellä 56-59 minuutin paikkeilla ja suurinpiirtein JOKAISESSA jaksossa on 25-30minuuttia liikaa kestoa. Juoni tuntuu aina loppuvan noin 25minuuttia ennen lopputekstejä. Siis ihan joka kerta. Nyt kaikessa on aivan vitunmoinen venytyksen maku. Siis Ihan Helvetin Moinen. Kaikkea hidastetaan ja pidennetään kuin peläten maailmanlopuntulemista, jos vahingossa siirrytään liian nopeasti eteenpäin. Varsinkin kauden alkupuoli on aivan helvetin tuskastuttavaa katsottavaa. En voi ketään syyttää joka on päättänyt parin kolmen ensimmäisen jakson jälkeen lopettaa seuraamisen, sillä itsellänikin oli lähinnä periaatteesta kiinni että katsotaan nyt kun kerran aloitettiin.
Onneksi homma hieman ryhdistyy hetkellisesti puolivälissä, mutta siitäkin huolimatta koko kolmoskausi on kuin väkinäinen välikausi kun tekijät tuntuvat heittävän vain täytejuonta katsojille. Tasan yhden jakson ajan kauden puolivälissä olin ihan liimautunut jaksoon ja lopputekstien tullessa ruudulle olin että "Oh-hoh, joko se loppui?!". Mutta jokaikisen toisen jakson aikana vain pyörin tuolissani ja vilkuilin että paljonko kestoa on vielä jäljellä...

Valitettavasti sarja on täynnä juonikuvioita jotka eivät tarkoita mitään -tai vielä pahempaa, Eivät johda yhtään mihinkään. Koko kauden pyörittelin silmiä päässäni että "Vittu, meneekö tämä mihinkään" ja sitten Poks, hahmo vain katoaa sarjasta. Pahin kaikista on varmasti Audrey Hornen "juonikuvio" joka ei edes tunnu liittyvän mihinkään. Sitä katsoessa tuntuu kuin näyttelijä olisi saatu mukaan vasta kuvausten lopussa/loputtua ja Lynch on Frostin kanssa kirjoittaneet tälle jotain randomia kohtauksia missä mikään ei tarkoita mitään. Tätä puoltaa jo sekin että neito... tai siis Rouva ei ole missään tekemisissä niin isänsä, setänsä, äitinsä, veljeänsä kuin oman poikansakaan kanssa.

Saman kohtalon saavat Amanda Seyfried, tämän poikaystävä, Harry Dean Stanton, Commandon Sully, Dr. Jacoby ja monet muut. Yksi rasittavimmista sivujuonista on Seriffiin liittyvä juonikuvio. Näyttelijää ei saatu palamaan joten Robert Forster näyttelee Harryn "veljeä" =Eli tässä tapauksessa hahmo on Harry -MUTTA aina muistutettaan että "Eikun olen Harryn veli. Harry on... mmm... kipeä". En voi käsittää miksi tekijät eivät ole vain pokkana antaneet Fosterille Harryn roolia kun alkuperäistä näyttelijää ei saatu palamaan. Fuck that guy. Move on. Nyt JOKAIKINEN KERTA kun homma pitää mainita sarjassa, niin irtoan heti kohtauksesta ja alan miettimään "plaa plaa tämä siksi kun näyttelijä ei halunnut palata". Kuinka paljon vähemmän asia olisi kerännyt huomiota jos olisivat vain pokkana menneet uudelleen castamisella. Ihmiset olisivat ehkä yhden kerran olleet että "Oho, eri näyttelijä" ja hyväksyneet asian. Mutta Ei.
Onneksi edes Big Edin, Nadinen ja Norman juonikuvio viedään loppuun asti. Ja on pakko tähän vielä ihan erikseen mainita miten upeaa on nähdä Everett McGilliä yli 20v tauon jälkeen näyttelemässä taas. Olen nähnyt miehen viimeksi varmasti Lynchin Straight Storyssä, vuodelta 1999. Miss you.

Kauden oikeasti hyviä puolia ovat rikkaat ja kiehtovat Lynchmäiset yksityiskohdat, kuten suosikikseni muodostuneet uudet hahmot- Mitchumin veljekset ja heidän avustajatyttönsä. Olin ihan yllättynyt myös Naomi Wattsin mukanaolosta, samoin kuin Tom Sizemoren. Puhumattakaan todella oudoista mutta kiehtovista rooleista mitä tarjosivat niin Don Murray, Tim Roth ja Jennifer jason Leigh. Ja nyt kun tätä kirjoittelen, niin tajusin että kaikki nämä hahmot saivat omat tarinakaarensa päätökseen.
Parhaimmat juonikuviot menivät yllättäen FBI-miehillemme Miguel Ferrerin Albertille ja Lynchin itseänsä näyttelemille Gordon Colelle. Kaksikon tutkimusjuonikuvio on varmasti keskeisin ja kiinnostavin kaikista tapahtumista. Kaksikko saa myös varmasti kaksi koko kauden parasta replaakin heitettäväksi. Yhtälailla viihdyttävää seurattavaa on uuden parivaljakon, Mitchum-veljesten juonikuvio väkivaltaisista gangstereista päähenkilön best friendeiksi. Veljeskaksikko nousi ehdottomasti omaksi suosikikseni kaikista uusista hahmoista.

Kauden ytimen suurin ongelma on se että sarjassa jonka nimi on Twin Peaks tapahtumat sijoittuvat ehkä 15% verran koko kaudesta kyseiseen ympäristöön ja sen ihmisiin ja melkein kaikki siellä tapahtuva on pelkkää täytekamaa, kun piti saada kestoon jotain sisältöä. Vaikka Dale Cooperin ja tämän kaksoisolennon seikkailuita muissa kaupungeissa onkin virkistävä seurata, niin tekijöiden olisi sataprosenttisen ehdottomasti pitänyt rakentaa itse Twin Peaksiin kasaantuva keskeinen juonikuvio, minne kaikki langat johtavat, eikä käyttää tapahtumapaikkaa vain fillerin esittelemiseen. Kun Hawk miettii kokoushuoneessa minuuttikaupalla että mikä oravanpapana puuttuu pöydältä, niin halusin vain huutaa ääneen että vittu eteenpäin.

Kausi tekee myös Buffy the Vampire Slayerista tutun tempun missä paikallisessa illanviettopaikassa ohjaajan suosikkibändit soittaa taustalla kohtauksissa. Erona on kuitenkin se että Buffyssa musiikkikohtaukset on taitavasti rakennettu itse jakson kohtauksiin. Twin Peaksin kolmoskaudella lavan tapahtumilla ei tunnu koskaan olevan mitään yhteyttä muuhun baarissa tapahtuvaan. Meillä on yhden ja ainoan kerran koko sarjassa nähtäviä näyttelijöitä istumassa pöydässä, puhumassa outoa dialogia ja sitten leikataan lavalle joka on selvästi aivan eri aikana kuvattu ja vain istutettu jaksoon. Kaikki lavalla esiintyvät bändit tuntuvat siltä kuin second unit olisi kuvannut pari päivää bändejä varastoon ja sitten editissä oltaisiin päätetty mitä bändiä käytetään missäkin jaksossa.

Itseasiassa... koko tämä baarijuttu tiivistää hyvin sen mikä koko kautta vaivaa. Kaikki on tosi irrallista, väkinäistä täytekamaa, joka vain kestää ja kestää ja ei lopulta johda mihinkään.
Kun kausi LOPULTA loppui, tuntui kuin olisin tuhlannut 18h elämästäni kirjaimellisesti ihan turhan takia. Kiitti vaan vitusti. Mulholand Drive oli hieno elokuva vajanaisuudestaan huolimatta-tai ehkä juuri sen ansiosta. Twin Peaksin kolmoskausi on tyhjänpäiväinen, väkinäinen venytys jossa taikuri lopussa ei tehnytkään temppua.

Twins Peaks: Return.... tai pikemminkin Twin Peaks: The Filler.

3/5

[Joni Ahonen]

^
Olen ajatellut katsoa kolmannen kauden uudestaan. Itse pidin sitä onnistuneena ja yllättävänä, vaikka siinä on puutteensa ja usein katsoessa pohdin, että tälläkin jutulla oli varmasti jokin tarkoitus, jota en nyt vaan tajua.

Sarjan arkirealistisuus oli vähän kaksipiippuinen juttu. Tavallaan se teki virkistävän erilaisen edellisiin ja samalla sarja tuntui tutulta, pelottavalta, mutta myös vieraalta. Kaudessa oli monta hiton hienoa ja koskettavaa kohtausta.

Missään nimessä ei pettymys. Tästä on vaikea muodostaa selkeää mielipidettä. Itse pidin monia jaksoja kiinnostavina ja viimeisiä jaksoja todella tunnelmallisina ja lopetusta... no pidin siitä. Se jäi mieleen.

Mutta paha jatkaa kulttisarjaa lähes 30 vuoden tauon jälkeen. Milloin vain mieluummin katson tämän kuin kakkoskauden 20 turhaa täytejaksoa. Olen iloinen että kolmaskausi saatiin tehtyä, tuntui kuin olisi jossakin toisessa ulottuvuudessa, jossa se viimein toteutui. Toki olisi mielenkiintoista tietää, millainen olis ollut se kolmaskausi silloin 90-luvulla.


Pitää katsoa uudestaan, niin osaa paremmin mielipidettä sanoa.

[Gigante]

Allekirjoitan täysin, että kolmoskausi olisi toiminut rutosti ytimekkäämmin jos se olisi pelkästään 9 jakson mittaisena. Tapahtuihan joidenkin jaksojen ajan siellä täällä kyllä jotakin, mutta kuten Silukin totesi, se "jotakin" ei johtanut aina mihinkään. Dougie Jones-osuus palkittin toki lopulta Mitchumin veljeksillä, mutta tuo tahti mateli silti aivan saakelisti. "Gotta light?"-jakso tosin saa olla liki sellaisenaan, koska mindfuck.

Kun joku kerran sormusten herra- ja hobitti-trilogian on joku epävirallisesti tiivistänyt/leikellyt yhdeksi pätkäksi, niin ei olisi täysi mahdottomuus pätkiä kolmoskaudelta kaikki oleelliset pätkät yhdeksäksi jaksoksi...tai tiivistää alkup. sarja niin että se päättyy sinne kakkoskauden alkuvaiheelle, Palmerin murhaajan löytymisen jälkeen.

[Nikkeli94]

Ilokseni huomasin X-Filesin saapuneen Disney+ palveluun ja päätin alkaa sitä katselemaan. Joskus ala-asteella katselin sitä satunnaisesti telkkarista ja tykästyin. (Olen kuulema katsonut sarjaa myös vauvana telkkarista porukoiden kanssa mutta niistä jaksoista en muista mitään.) Kävin jopa sen vuoden 2008 elokuvan katsomassa teatterissa - yksin, koska muut ei tykännyt ja porukatkin oli päässyt sarjasta yli jo ysärillä. Yritin katsoa sarjaa joskus inttiaikoina, mutta warelaatu ilman tekstejä ei sitten kiihottanut kauhean pitkälle ensimmäistä kautta. Tällä yrittämällä olen katsonut vasta muutaman jakson, mutta sarja on ollut yllättävän viihdyttävä. Hauskaa on ollut myös bongata pienissä rooleissa tuttuja kuten Seth Green ja Gothamista tuttu Donal Logue. Sarja menee kuulema myöhemmin aika sekaviin tiloihin, mutta odotan sitä vain innolla.

[Silence]

Ilokseni huomasin X-Filesin saapuneen Disney+ palveluun ja päätin alkaa sitä katselemaan. Joskus ala-asteella katselin sitä satunnaisesti telkkarista ja tykästyin. (Olen kuulema katsonut sarjaa myös vauvana telkkarista porukoiden kanssa mutta niistä jaksoista en muista mitään.) Kävin jopa sen vuoden 2008 elokuvan katsomassa teatterissa - yksin, koska muut ei tykännyt ja porukatkin oli päässyt sarjasta yli jo ysärillä. Yritin katsoa sarjaa joskus inttiaikoina, mutta warelaatu ilman tekstejä ei sitten kiihottanut kauhean pitkälle ensimmäistä kautta. Tällä yrittämällä olen katsonut vasta muutaman jakson, mutta sarja on ollut yllättävän viihdyttävä. Hauskaa on ollut myös bongata pienissä rooleissa tuttuja kuten Seth Green ja Gothamista tuttu Donal Logue. Sarja menee kuulema myöhemmin aika sekaviin tiloihin, mutta odotan sitä vain innolla.

X-Files on aina ollut huippusarja. Tai siis oli. Varsinkin ensimmäiset 5-6 kautta ovat todella hyvää ja tasaisen laadukasta tavaraa. Isompaa kuvaa käsittelevät jaksot ja viikon hirviö-jaksot vuorottelevat erinomaisesti ja homma pysyy suorastaan pelottavan hyvin kasassa monen monta kautta. Rakastan sarjan hämärää tyyliä ja mystistä tunnelmaa joka monelta osin tulee jo siitä että sarjaa kuvattiin monta kautta sateisen pilvisessä kanadassa... kunnes näyttelijät kyllästyivät matkustamiseen ja homma siirrettiin Loss Angelesiin. Sanoisin että laatu onnistuu pysymään varsin hyvänä jopa vielä kun David Duchovny lähtee sarjasta ja korvataan Robert Patricilla parin viimeisen kauden ajaksi....

Ensimmäinen elokuva oli eeppisyydestään huolimatta vähän ontto mutta ajoi asiansa koska hommassa oli vielä sarjan kulta-aikojen menoa. Toinen elokuva vajoaa tyhjänpäiväiseen "viikon hirviö"-jahtiin ja tappoi samalla koko suunnellun X-files leffasarjan, jonka piti jatkaa Mulderin ja Scullyn seikkailuita tv-sarjan jälkeen.

.....Mutta aivan eri asia ovat nämä kaksi aivan helvetin kaameaa lisäkautta jotka tulivat 2015 ja 2017. Siis. Hyi. Helvetti. Laatu on aivan kaameaa. Sarjan luoja Chris Carter vastaa molempien kausien kaameimmista jaksoista. Fokus ja tunnelmointi on ihan hukassa. Aivan käsittämätöntä huumoria ja typerää fan servicea tungetaan katsojien kurkusta alas jatkuvasti. Ja vaikka molemmat kaudet ovatkin moderniin tyyliin "minikausia" niin molemmista löytyy yhteensä korkeintaan 2-3 jaksoa jotka pääsevät oikeasti roskan yläpuolelle. Molemmat kaudet ovat sekä yliyrittämistä että omaan egoonsa kompastumista. Kuin katsoisi ylipainoista, sekavaa rocksetää lavalla comeback-kiertueella, vaikka miehen kulta-aika oli 30-vuotta sitten....


Niin ja onnittelut X-filesille myös helvetin laadukkaasta HD-remasteroinnista. Toisin kuin Buffy, 20th Century Fox hioi silkisin hansikkain mainion remasteroinnin tälle sarjalle.

[Joni Ahonen]

X-Files, Salaiset kansiot on sellainen sarja, jonka tunnari pelotti lapsena aivan kamalasti, kun veli soitti sitä kaiuttimista minua kiusatakseen. Edelleen pelottavin tunnari, jonka kuvastossa se ihmisen putoava silhuetti käteen jäi pikku-Jonin mieleen ikiajoiksi.. Sarjasta en ole koskaan kokonaista jaksoa katsonut, vain jotakin osia sieltä täältä. On jäänyt mysteerisarjaksi ja olen jotenkin ajatellut, että haluanko koskaan katsoa, sillä entäs jos sarja ei olisikaan niin kuumottava, mitä olen siitä lapsesta asti ajatellut.

Pitää kyllä joskus etsiä käsiin hd-boxi. Koen jääneeni isosta osasta ysäristä paitsioon.

[Nikkeli94]

X-Files, Salaiset kansiot on sellainen sarja, jonka tunnari pelotti lapsena aivan kamalasti, kun veli soitti sitä kaiuttimista minua kiusatakseen.

Hah, tein aivan samaa pikkusiskolleni! Soitin kappaletta jostain CD-levyltä mikä porukoilta löytyi tai pyysin siskon telkkarin ääreen juuri ennen tunnaria alustuksen pyöriessä.

https://www.youtube.com/watch?v=kYwRXqj ... nnel=GuyYe
Tämä taisi olla se yksi versio jota lapsena tuli tykitettyä ja vein jopa levyraatiin kouluun.

[Joni Ahonen]

Police Squad tuli stekattua ja oli ihan hauska minisarja, jossa Leslie Nielsen on tunnistettava Frank Drebin. Kuusiosainen sarja ei lyönyt itseään aikoinaan läpi ja Nielsenin haastattelussa hän toi esiin huomion siitä, että ihmiset eivät tv-sarjaa seuratessa ehdi näkemään/tajuamaan kaikkia vitsejä. Onhan ne leffat meillä kotona pikkuruudusta aina katottu ja naurettu siitä huolimatta ihan simona. Se tosin pitää sanoa, että sarjassa on kohtia, joissa jouduin kelaamaan taaksepäin ja parissa kohtaa nähdään päällekkäisiä vitsejä. Meno on jossakin kohdin ehkä vauhdikkaampaa kyllä, kun leffassa asioille annetaan sopivasti aikaa ja rytmitys on parempaa.

Olin huolissani naurattaako sarja, sillä osa jutuista on myöhemmin nähty leffoissa. Onneksi kyseessä on lämminhenkinen komedia, jossa on oikea fiilis ja Leslie Nielsen on superhauska, jonka päänsisäiset monologit autolla ajellessa saivat hymyn huulille. Mies näyttää aina hauskalta ja kuulostaa hauskalta, sekä vaikuttaa aidosti mukavalta tyypiltä, josta ei voi olla pitämättä. Leffassa on paljon visuaalisia vitsejä, jotka eivät ehkä ääneen naurata, mutta saavat aina sellaisen ahaa-elämyksen aikaan ja hymyn kyllä. Verbaaliset vitsit ovat välillä oikein hauskoja ja etenkin sellaiset jutut naurattavat, joita ei osaa odottaa. Melkein joitakin vitsejä venytetään liikaa, mutta onneksi uusi jippo tulee juuri sopivasti, kun edellinen käy vanhaksi. Alan North Frankin parina on ihan ok, mutta ei todellakaan mitenkään hauska kuten George Kennedy Naked Guneissa tai edes OJ Simpson. Kengänkiilottaja oli oikein hauska hahmo, jonka pälyillyt ympäriinsä huvittivat ja tiedot kaikista maailman asioista.

Labratyypin vitsit eivät toimi, kuten ei myöskään pakollinen "sikari?"-heitto, joka käy vanhaksi jo toisella kertaa. Välillä dialogi on todella hersyvää ja rikkoo elokuvien ja tv-sarjojen kliseitä tavalla, joka edelleen tuntuu tuoreelta. Jaksot loppuvat still-kuvaan, jossa hahmot vain jäävät paikoilleen seisomaan oikeasti samalla kun jotain muuta tapahtuu taustalla. Yksinkertainen, mutta lopussa toimiva kevennys kyllä. Sekoilua ei juurikaan ole, joka on plussaa. Jos tänä päivänä tehtäisiin samantyylinen sarja, olisi kohellusta varmasti triplasti enemmän. Neljä ensimmäistä jaksoa toimivat oikein hyvin, kahden viimeisen kohdalla en juurikaan nauranut, mutta vihdyin ihan mukavasti, vaikka komediaklubista olisi saatu enemmänkin irti.

Police Squad oli mukava minisarja, jonka jaksot voi hyvin katsoa kerralla lävitse. Naked Gunit ovat toki aivan omassa kuninkuusluokassaan ja tekevät kaikki asiat rutkasti paremmin, mutta Leslie Nielseniä Frank Drebiniä on aina helvetin hauskaa katsoa. Jos taivas on olemassa, olisipa mahtavaa nähdä mies siellä tekemässä komediaa.

7/10

[Silence]

BABYLON 5 (Seasons 1-5, 1993-1998), (no spoilers)



Nolo tunnustus heti alkuun. Kuuluin ilmesesti siihen harvalukuiseen joukkoon joka ei ole koskaan nähnyt jaksoakaan Babylon 5sta -tai tiennyt siitä mitään. Olen aina tiennyt sarjan. Se oli se "kevyt scifihömppäsarja missä oli avaruusolentoja pöhköissä maskeissa, paskaa cgitä ja joku avaruusasema missä on ihmisiä. Tai jotain."... Eli toisinsanoen aikalailla TÄSMÄLLEEN sama ennakkoasenne kuin minulla oli aikoinaan... Buffy the Vampire Slayeriin -ennen kuin näin sarjan ja tajusin miten uskomaton teos oli kyseessä.
Ysärillä tuli useita avaruussarjoja, joista monet menevät varmasti monella sekaisin ja kaikista jää aikalailla samanlainen yleisajatus mieleen. Niin myös itselläni. J. Michael Straczynskin luomaja ja helvetinmoisella suorituksella 98-prosenttisesti yksin käsikirjoittama Babylon 5 on jotain muuta. Se on erittäin realistinen, "käytetyn kulunutta" hardcore-science fictionia oleva jännityssarja jonka ytimessä on erittäin realistinen kuvaus maailmasta ja politikoinnista. Tapahtumat sijoittuvat ihmiskunnan rakentamalle valtavalle Babylon 5-avaruusasemalle jonka tarkoitus on pitää avaruuden muuten sotaisat rodut neuvottelupöydässä ja suhtautumaan toisiinsa vertaisinaan. Tottakai kaikki on jatkuvasti romahduksen partaalla ja konfliktia tulee niin muukalaisroduilta kuin ihmiskunnan edustajiltakin. Eikä asiaa auta suoraan Mass Effectiin pöllitty muinainen Reaper... anteeksi, tarkoitan Shadow-rotu joka on juuri palaamassa valtavilla aluksillaan vuosituhansien poissaolon jäljiltä takaisin pelipöytään, jota he eivät tunnu haluavan jakaa kenenkään kanssa.

Sarja on toiminut todellisena tiennäyttäjänä ja inspiraationa lukuisille tv-sarjoille ja elokuville. Sen juoni ei ole "one and done" -jaksomenoa vaan alusta loppuun etukäteen suunniteltu jatkuvajuoninen kokonaisuus joka luottaa siihen että aikaisemmat jaksot ja kaudet on nähty, sillä paljoa ei aleta selittelemään myöhemmin kuka milloinkin sarjaan palaava hahmo tai tapahtuma on. Niin vuoden 2004 Battlestar Galactica-sarja, Mass Effect kuin Buffy the vampire slayerkin ovat isoin annoksin napanneet inspiraatiota tästä sarjasta, sen juonenkuljetuksesta, hahmokaarista ja erilaisista jaksokikkailuista. Buffy on pöllinyt ainakin kahden jakson edestä ideansa tästä sarjasta. Buffy myös käyttää samanlaista juonenkuljettelua ja katsojan reilua huijaamista kuin Babylon 5nenkin. Jopa alkuperäinen Matrix lainaa yhden ikimuistoisimman quottinsa tästä sarjasta. On myös kaameaa huomata että Star Trek-sarja Deep Space Nine olikin vain kilpailevan studion kopio Babylon 5sesta. Kaikenkaikkiaan Babylon 5 on ollut todellinen tiennäyttäjä ja uranuurtaja monelle 2000-luvun vaihteen elokuvalle ja sarjalle, täynnä nerokasta käsikirjoitusta ja erinomaisia hahmoja. Usein katsoessa ihan unohdin että se on todella vanha "modernin scifin sarjaksi". Eli melkein 30 vuoden takaa, vuosilta 1993-1998. Sarjaa ei niin vanhaksi pysty kuvittelemaan sillä se tuntuu reippaasti tuoreemmalta teokselta aikalaissarjakseen, kiitos realistisen asemansa ja elävien hahmojensa ansiosta.

Kun sarjan alun käynnistyksistä päästä siirtymään liikkeelle, varmasti suurin shokkini oli seurata miten sarjan pääjuoneksi nousi fasistista diktaattori-äärioikeistohallitusta vastaan taisteleminen. Leukani oli lattiasssa, varsinkin siksi että juoni oli kuin suoraan Doland Trumpin presidenttikauden viimeiseltä 4 vuodelta. Jos tämä sarja olisi tehty nyt, sitä haukuttaisiin Trumpin hallinon solvauksesta ja mustamaalauksesta. Mutta tämä sarja on tehty 20 vuotta ennen Trumpin valtaannousua. Outoa ettei sarja ole viimevuosina noussut esille Trumpin yhteydessä. Sarja on pelottava varoitus ja samalla muistutus, miten helposti tuollainen käy- ja sain seurata aivan järkyttyneenä kun pääpaha toimii kuin suoraan natsit 1930-luvulla ottaessaan saksan hallintaansa- tai kuin Trump: Aikaisemmin ei-poliittiset virat ja virastot miehitetään Johtajalle uskollisilla liittolaisilla ja kaikki joilla on väärät aatteet, siirretään syrjään ja "katoavat", poliittisia virastoja luodaan valvomaan että kansalaiset tekevät Oikein, Valtion virallinen uutiskanava pitää huolen että Oikea totuus painuu kansalaisten mieliiin ja vanhasta laillisesta järjestyksestä- sekä lakipykälistä kiinni pitävät mustamaalataan isänmaan pettureiksi.
Toisin kuin nykyään kun hirveästi mainostellaan miten sarjoilla on hienot visiot ja monta kautta kestävät juonikokonaisuudet, Babylon 5 ei paljastu loppusuoralla päämäärättömäksi katsoja vedätykseksi. Sarja on nimitäin alusta saakka selvästi suunniteltu viiden kauden mittaiseksi kokonaisuudeksi missä kaikki juonikuviot ovat enemmän tai vähemmän suunniteltu ennakkoon. Jo ensimmäisellä kaudella tämän huomaa ja sarja tekee selväksi jo hyvissä ajoin että nyt ollaan "turvallisissa käsissä" eikä luvassa ole samanlaista epäselvyyttä suunnasta kuin esimerkiksi Battlestar Galactican muuten loistavalla remakella joka viimeisten kausien aikana alkaa huolestuttavasti paljastamaan että pelikortit kädessä eivät olekkaan ihan niin kunnossa kuin on väittänyt. Sarja myös pitää helvetin fiksusti näkökulman tiukasti Babylon 5-avaruusasemalla ja edes tarinan ns suurta pääpahaa ei nähdä sarjassa kuin monitorin välityksellä ehkä 3 kertaa koko sarjan aikana. Tämä antaa loistavasti etäisen kasvottoman- mutta samalla pelottavan uhkaavan kuvan vastapuolesta ja näiden pahuudesta ja auttaa päähenkilöitämme pikkuhiljaa oppimaan sen että asiat ovat menossa todella huonoon suuntaan.

Sarjan laatu on erinomainen vaikka selvästi kyseessä onkin kokoonsa nähden pienibudjettinen sarja. Babylon 5 paljastuu myös historialliseksi sarjaksi sillä se on SE SARJA joka ensimmäistä kertaa oikeasti teki tv-sarjoihin cgi-avaruustaisteluita. Ja niiden koko kasvaa aivan helvetinmoiseksi sotamenoksi neljännen kauden huipentumassa. Ja tottakai kyseessä on ysärin puolivälin sarja ja vaikka cgi ei olekkaan mitään photorealistista niin se ei haittaa tippakaan sillä käsikirjoitus, hahmot ja tapahtumat ovat niin vahvoja että katsoja vaan hermoilee jaksoja katsoessaan toivoen ettei kukaan sankareistamme kuole. Pidin myös valtavasti sarjan musiikeista jotka on sävelytänyt saksalainen Christopher Franke. Erityisesti neloskauden sotilaallinen versio intromusasta on aivan helvetin huikea.

Ennen sarjaa katsoin sen puolitoistatuntisen pilottielokuva The Gatheringin. Kyseessä on periaattessa yhden tarinan mittainen esittelyosa missä paikka ja lopullisesta sarjasta osittain eroava miehistö näyttää hieman erilaiselta kuin vuotta myöhemmin kuvatussa ykköskaudessa. Kyseessä on hyvä aloituslämmittely ennen sarjaa mutta jouduin metsästämään leffan hirveällä vaivalla brittiamazonista ennen kuin uskalsin aloittaa varsinaisen sarjan. Sen näkemättä jättäminen ei välttämättä ole maailmanloppu mutta se asettaa ennen ykköskautta kaikki tärkeät osaset sarjassa paikalleen.

Ykköskausi vielä lämmittelee. Se esittelee sarjan maailman, tarinan rodut, polittiset kamppailut, hahmojen asemat ja vihjailee tulevasta, sekä näyttää jatkuvasti että mikään tai kukaan ei ole niin mustavalkoista kuin voisi luulla. Se on yksi sarjan suurimmista vahvuuksista, sillä kukaan ei tässä sarjassa ole puhtaasti hyvä tai puhtaasti paha. Kaikki liikkuvat harmaan alueella. Kauden lopussa todellakin räjähtää ja sarja lähtee kunnolla liikkeelle. Ykköskaudella jaksoissa on myös erinomainen intro, mystisellä versiolla sarjan tunnarista, joka virittää täydellisesti tunnelman sarjalle.

Kakkoskausi alkaa kunnolla liikuttamaan pääjuonta ja tekemään selvästi että asiat ovat luisumassa pikkuhiljaa johonkin todella synkään ja pahaan. KokonaisuuKakkoskaudella on myös epämiellyttävä kunnia omata koko sarjan surkein alkuintro. Juonto itse on jo munaton, mutta todellinen kaameus on aivan kaameasti soiva musiikki ja ennenkaikkea kamalat näyttelijöiden naamakuvat päänäyttelijöistä. Puhumattakaan siitä että introssa näytetään myös hahmoja "vakituisina" joita tullaan näkemään kauden aikana ehkä 3-5 jakson verran.

Kolmoskaudella todellakin räjähtää. Kauden mainoslause on Point of no return ja se tiivistää kaiken täydellisesti. Niskakarvat olivat ihan pystyssä kun seurasin kiihtyvää menoa ja ahmin jaksoja toisensa perään "vielä yhden ennen nukkumaanmenoa". Kolmoskausi muistuttaa hieman surullisesti Buffyn kakkoskautta: Itse pääjuonen osalta kyseessä voisi olla yksi tv-historian upeimmista sarjakausista, mutta homma lässähtää hieman koska jaksoja on niin paljon ja väliin on pakko tunkea enemmän tai vähemmän filleriä. Eli aina kun homma räjähtää liikkeelle, niin perään pitää heittää jakso tai pari filleriä, ennen kuin voidaan taas jatkaa...
Neloskausi on yhdessä kolmoskauden kanssa sarjan paras. Tosin kauden alku on vähän löysä ja ennenkaikkea onnistuu jotenkin epäonnistumaan katsojan todellisessa nappaamisessa suureen sotaan muinaista avaruusrotua vastaan. Kaikki tapahtuu vain jotenkin liian nopeasti ja etäisesti, jotta katsoja saisi kunnon otetta tapahtumasta. Onneksi nopeasti tämän jälkeen homma alkaa taas toimia ja kauden loppusuora on aivan helvetin tiukka kokonaisuus. Neloskaudella kuullaan myös aivan huikea sotilaallinen introteema sarjan tunnarista joka helposti menee sarjan parhaimmaksi tunnariversioksi. Myös introvideo menee samaan.

Hieman yllättäen nelokausi pikakelaa tapahtumat suoraan loppufinaaliin ja sarjan molemmat kohokohtafinaalit tapahtuvat jo samaisen kauden aikana. Ja vitoskausi lähinnä liikkuu jälkihöyryillä eteenpäin. Kuin Kuninkaan Paluun jälkeen seurattaisiin yksi kausi miten Aragorn pärjää kuninkaana ja mitä Frodo ja kumppanit puuhaavat palattuaan suurelta seikkailultaan. Ihmettelin tätä pitkään, mutta syyksi paljastui hieman sama juttu kuin Buffyssä: Studio päätti lopettaa sarjan, ja tekijät ensin pikakelasivat juonikuviot nopeasti loppuun- mutta onnistuivat sitten vielä myymään sarjan toiselle kanavalle ja jatkoivat sitä vielä yhden kauden. Kausi itsessään ei todellakaan ole huono, mutta kuten jo sanoin: Suuri finaali oli jo ja päätöskauden juonikuvio muistuttaa enemmänkin jotain, mikä kuuluisi jonnekkin sarjan kakkoskaudelle. Myös alkuintro on jotenkin ihan plaah ja muistuttaa rytmiltään ja toteutukseltaan enemmän kakkoskauden kaameaan introa kuin myöhempien kausien supervakavaa aloitusta. Vitoskauden ongelmat eivät ole siis tekijöistä johtuvia vaan puhtaasti kanavapomojen sekoiluista johtuvaa sekamelskaa.
Vitoskausi päättää sarjan kuitenkin kunniakkaasti ja tuo useamman jakson pituisella loppuhyvästelyllä mieleen alkuperäisen Muumilaakson Tarinoiden Kohti Etelää-jakson melankoolisen lopetuksen. Lopetuksen tapahtuessa on täysnäinen mutta surullisen haikea olo.

Kaudet pisteyttäisin näin:
1. Season 4
2. Season 3
3. Season 2
4. Season 5
5. Season 1


Babylon 5lle on käynyt surullisesti sillä aika moni sarjan päänäyttelijöistä on jo kuollut. Casting on siitä outo että vaikka käsikirjoitukset ovat puhdasta timanttia ja jokaikinen hahmo on alusta loppuun erittäin kolmiulotteisesti suunniteltu, niin sarjan näyttelijäsuoritukset eivät kuitenkaan samaa luokkaa ole. Varsinkin sarjan alkupuolella välillä vääntyilin tuskissani penkissä kun en voinut uskoa että tuota ottoa käytettiin kohtauksessa tuolta ja tuolta näyttleijältä... Kaksi kaameinta ovat Claudia Christianin Apulaiskomentaja Susan Ivanova ja Jerry Doylen turvallisuuspäälikkö Michael Garibaldi. Varsinkin Doyle on aivan kaamea ylipositiivista tyyppiä esittäessä.... Mutta jotain tapahtuu sillä kun hahmosta riisutaan väkinäinen positiivisuus pois Doyle muokkaa hahmosta sarjan loppupuoliskolle kunnollisen oman hahmonsa. Jokainen hahmo kehittyy sarjan aikana. Kaikilla on menneisyys, monilla on yllättäviä suuntia, hahmot vaihtavat puolia, kasvavat uusiin mittoihinsa ja pariin kertaa näyttelijän jättäessä sarjan, tekijöillä tuntuu olevan nopea ja tehokas keino päästä hahmosta eroon ja korvata se mahdollisesti toisella hahmolla.
Ainoat hahmomokat jotka itseäni ärsyttivät tapahtuvat sarjan loppupuolella kun neloskausi ensin tapaa täysin tarpeettomasti yhden keskeisistä hahmoista ja vitoskaudella toinen hahmo tekee jotain todella, TODELLA hahmolleen sopimatonta aivan sarjan loppusuoralla, mikä tuhoaa niin kunnioitukseni hahmoon kuin myös käsikirjoittajan arviointikykyyn.

Yksi sarjan isoimmista shokeista paljastui itselleni vahingossa suurinpiirtein ykköskauden puolivälissä kun sain selville että sarjan päänäyttelijä, aseman kapteenia Sinclairea näyttelevä Michael O'Hare lähti sarjasta ykköskauden jälkeen. Tämä oli helvetinmoinen kiinnostuksen tappaja hetkellisesti sillä niin paljon rakennetaan juuri Sinclairen hahmon hartioille. Luojan kiitos tekijät ratkaisevat ongelman kuitenkin toimivasti ja O'Hare palaa parin jakson verran kolmoskaudella viimeistelemään ansiokkaasti oman hahmonsa tarinakaaren -vaikka uskonkin että tämä oli alunperin tarkoitettu sarjan loppufinaaliin eikä sarjan puolivälin paikkeille.
Sarjan uudeksi päähenkilöksi ja aseman kapteeniksi saapuu kakkoskauden alussa Bruce Boxleitnerin John Sheridan joka lopulta hyvästä hahmostaan huolimatta kesti aika kauan itselläni muuttua muuksi kuin ärsyttävän hymyileväksi Kapteeni 2.0-versioksi. Vaikka mies tekee parempaa työtä näyttelijänä kuin alkuperäiskapteenia näytellyt O'Hare, hahmosta jää vain ripaus jotain sellaista syvyyttä ja tuskaa puuttumaan mitä melkein aavemaisen katseen omaava Michael O'Hare saa tuotua omaan hahmoonsa mukaan. Koko kakkoskauden katsoin uutta kapteenia kuin sitä ärsyttävää korvaajaa joka nappasi toisen näyttelijän roolin, mutta hahmo alkaa tapahtumien synkentyessä toimia erinomaisesti. Sinänsä kyllä mietin että miksi tekijät kirjoittivat uuden hahmon, sillä he olisivat vain voineet pokkana uudelleen roolittaa saman hahmon eri näyttelijällä ja olisivat säästyneet helvetinmoiselta ongelmatilanteelta....

Jos sarjan useat keskeiset pääroolit ansaitsevat suorituksillaan mollausta, niin samaa ei voi kuitenkaan sanoa sivurooleista. Varsinkin sarjan vierailevat näyttelijät ovat erinomaisesti castattuja. Kirjaimellisesti melkein jokaisessa jaksossa on joku jonka kohdalla voi todeta "HEI! Tuo on SE siitä ________-elokuvasta/sarjasta!" Läpi viiden tuotantokauden itselläni oli jatkuvasti menossa bongauskisa kun tunnistelin pikkurooleista tuttuja laatunäyttelijöitä. Koko vierailevan castingin suurin kokokohta on alkuperäisen Star Trek-sarjan Chekov, eli Walter Koening, jolla on ikimuistoinen rooli useasti sarjassa vierailevana kusipäisenä psi-ops-poliisiosaston pomona.

Sarjan parhaimmat hahmot ovat helposti sarjan kaksi muukalais-suurlähettilästä: Peter Jurasikin Londo Mollari ja Andreas Katsulasin G'Kar. Aina kun nämä kaksi ovat ruudulla, tietää että luvasssa on timanttia. Näyttelijät tekevät rooleistaan todella monipuolisia ja rakastettavia hahmoja ja tuntuvat olevansa elämänsä rooleissaan. Varsinkin Katsulasin supersympaattinen G'Kar on sekä koko sarjan että varmasti tv-sarjahistorian ikimuistoisimpia hahmoja ja aina ihan rinnasta lämmitti kun hahmo näkyi ruudulla.


Eli joo, jos se ei vielä arvostelusta käynyt ilmi niin kyseessä on aivan helvetin loistava sarja. Tiivistunnelmainen, jännittävä, ilahduttava ja rakastettava sarja. Buffyn laatuinen. Timanttista ja ennenkaikkea Visiolla tehtyä koukuttavaa menoa läpi sarjan. Suosittelen vahvasti scifiä ja laatusarjoja rakastaville kummajaisille.

4½/5

[Joni Ahonen]

^
Pelit-lehdessä Babylon 5:sta oli joskus aikoinaan juttua ja jäänyt vahva kuva että taitaa olla todella laadukasta scifiä. Sarjaan ei kuitenkaan ole törmännyt oikeastaan missään tube-videoilla, joissa listataan nostalgisia tv-sarjoja tai edes meemien muodossakaan. Jotenkin oudon unohdettu tuntuu olevan ja ei siis ihme jos koko sarjasta moni parikymppinen ei ole koskaan kuulutkaan.

[Silence]

^
Sarjaan ei kuitenkaan ole törmännyt oikeastaan missään tube-videoilla, joissa listataan nostalgisia tv-sarjoja tai edes meemien muodossakaan. Jotenkin oudon unohdettu tuntuu olevan ja ei siis ihme jos koko sarjasta moni parikymppinen ei ole koskaan kuulutkaan.

Joo, tätä olen itsekin kummastellut. Varsinkin miten tyhjästä lähtökohdasta itse lähdin sarjaa katsomaan ja millainen yllätys oli vastassa. Outoa esim että Battlestar Galactican 2004 -remakesarjaa on valtavasti ylistetty mutta ikinä en ole sen yhteydessä kuullut puhuttavan tästä sarjasta. Kertoo varmaan siitä että ehkä Babylon 5 on varmaankin aina ollut vaan näitä unohdettuja kulttisarjoja joiden loistavuuden tajuaa vasta kun on päätynyt katsomaan niitä, eikä siksi että jostain on kuullut hypeä niistä.

Toinen on varmasti se että sarjan omistavat kanavat/tuotantoyhtiöt eivät ole tehneet mitään sarjan tuomiseksi nykykatsojien tietoisuuteen, vaan ovat aikalailla antaneet sarjan jäädä oman aikansa jutuksi. Vasta tänävuonna on alkanut ilmestyä jonkinsortin "hd-remasterointia" sarjasta johonkin suoratoistopalveluun, mutta sen laadusta en oikein tiedä mitään koska tämänkaltainen "ysärin alkupuolen" sarja on ehkä kuvattu laadukkaasti filmille mutta masteroitu alunperin vain videolle, alhaisella mössöresoluutiolla ja kunnollisen remasteroinnin tekeminen vaatisi helvetinmoisen työn samaan tyyliin esim Twin Peaksin ja Star Trek The Next Generationin upeiden remasterointien tapaan, enkä usko että studioita kiinnostaa laittaa rahaa tällaisten pikkusarjojen kunnolliseen uudelleenjulkaisuun.

[Joni Ahonen]

Nyt varsinaisesti seuraamalla seurannut näitä, mitä nyt jaksoja katsellut sieltä täältä.

Walking Dead. Vieläkö se jatkuu?! Itseltäni sarjan katselu loppui tasan siihen kun

Spoiler: show

Rick poistui kuvioista

ja sen jälkeen koko homma lävähti tylsän hahmokatraan suhteen ihan levälleen. En ole sarjaa pariin vuoteen seurannut, mutta tuttu meno jatkuu: ollaan jossain suojassa zombeilta, puhutaan tylsien hahmojen kanssa muka vakavista asioista, välillä tulee zombeja aidan läpi (jotka oli viime jaksossa todella kehnon näköisiä) ja sitten on pari uutta tuttavuutta jotka elävät omissa utopioissaan. Selkeä päähenkilö puuttuu kokonaan ja tulee jatkuvasti se fiilis, että tekijöillä kauhean vaikeaa saada enää mukaan sellaista "nyt on tosi kyseessä" -fiilistä. En ole koskaan jättänyt minkään sarjan seuraamista kesken, mutta WD on ainoa poikkeus. Ne leffat, jos nyt saapuvat, kyllä voisin vielä katsoa. Muuten tämän porukan käppäilyt eivät kiinnosta.

South Parkia olen katsellut Paramount Networkista niin vanhoja jo nähtyjä jaksoja kuin vähän uudempiakin. Vanhat jaksot naurattavat edelleen todella paljon ja ovat oivaltavia, kun taas uusissa yksi selkeä ongelma melkeinpä kaikissa näkemissäni jaksoissa. Uudet jaksot keskittyvät aina johonkin uuteen sen hetkiseen juttuun käsitellen vaikkapa twitteriä, kuvien muokkaamista, lennokkeja, pelikonsoleita tai uutisaiheita. Enää jaksoissa ei ole omia kunnollisia juonikuvioita, vaan kaikki ideat repäisty uutisista, joita South Parkin tyypit on helppo pistää kommentoimaan puolueettomasti omilla kasvoillaan. Tuntuu kuin katsoisin vanhoja uutisia, sillä hahmojen omiin henkilökohtaisiin tarinoihin ei keskitytä ilman että mukaan on pakko änkeä jokin uusi älypuhelin sovellus. Toki South Park aina on käsitellyt yhteiskuntaa ja kritisoinut sitä oivaltavasti, mutta Simpsonien vanhojen jaksojen tavoin juuri ne tarinat olivat se juttu ja siksi ajattomia. Nyt uusia jaksoja tehtaillaan sellaisella vauhdilla, että on ymmärrettävää sarjan toimivan eräänlaisena kommentaattorina Yhdysvaltojen menolle Trumpin valtakautena. Tämä vaan ei ole kovin hauskaa.

[Silence]

South Parkia olen katsellut Paramount Networkista niin vanhoja jo nähtyjä jaksoja kuin vähän uudempiakin. Vanhat jaksot naurattavat edelleen todella paljon ja ovat oivaltavia, kun taas uusissa yksi selkeä ongelma melkeinpä kaikissa näkemissäni jaksoissa. Uudet jaksot keskittyvät aina johonkin uuteen sen hetkiseen juttuun käsitellen vaikkapa twitteriä, kuvien muokkaamista, lennokkeja, pelikonsoleita tai uutisaiheita. Enää jaksoissa ei ole omia kunnollisia juonikuvioita, vaan kaikki ideat repäisty uutisista, joita South Parkin tyypit on helppo pistää kommentoimaan puolueettomasti omilla kasvoillaan. Tuntuu kuin katsoisin vanhoja uutisia, sillä hahmojen omiin henkilökohtaisiin tarinoihin ei keskitytä ilman että mukaan on pakko änkeä jokin uusi älypuhelin sovellus. Toki South Park aina on käsitellyt yhteiskuntaa ja kritisoinut sitä oivaltavasti, mutta Simpsonien vanhojen jaksojen tavoin juuri ne tarinat olivat se juttu ja siksi ajattomia. Nyt uusia jaksoja tehtaillaan sellaisella vauhdilla, että on ymmärrettävää sarjan toimivan eräänlaisena kommentaattorina Yhdysvaltojen menolle Trumpin valtakautena. Tämä vaan ei ole kovin hauskaa.

Joo, tuo on kyllä vakava ongelma. South Park on nykyään kuuminta viimeisintä juttua juuri sillä hetkellä käsittelevä ajankohtaissatiiri, eikä jaksot kestä enää uudelleenkatsomista myöhemmin. Jos sarjaa katsoo vähänkään viiveellä niin putoaa heti kärryiltä että wtf tämä on.
Mutta ymmärrän kyllä mistä tuo on tullut, kun Trey Parker ja Matt Stone ovat tehneet sarjaa yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1997 niin ei ihme että alkaa tuntumaan tyhjältä ja että kaikki on jo tehty ainakin pariin kertaan.

Huolestuttaa kun tulee tällaisia uutisia:
https://www.bloomberg.com/news/articles/2021-08-05/south-park-creators-sign-900-million-deal-for-more-episodes-movies

[Silence]

WESTWORLD (season 1, bluray)

Westworld on tieteiskirjailija Michael Chrichtonin samannimisen vuoden 1973 kulttiklassikkoelokuvan pohjalta tehty modernisti samaa aihetta käsittelevä tieteissarja. Olin kuullut ennakkoon paljon hyvää sarjasta ja olin kiinnostunut näkemään mikä olisi nykyversio samasta aiheesta.

Kiinnostukseni tosin meinasi kuolla heti alkuunsa kun introvideo ilmoitti sarjan vastaavan tuottajan olevan J.J.Abhrams ja lopputekstitkin spoilasivat että miehen kaamea Bad Robot-tuotantoyhtiö vastaa sarjasta. Siis luoja sentään, J.J. on kuin jokin syöpä jonka nimi on nykyään joka helvetin projektissa. Mutta sarjan alun perusteella onnistuin lepyttämään hermojani ja uskoin että heppu olisi vain studion mukaan ostamana nimi kalastelemaan tiettyjä katsojakuntia.
Aluksi olin aivan väärillä poluilla: Piristävästi alussa sarja skippaa J.J.Abhrams-tyyliset mysterybox rakenteet siitä mistä sarjan maailmassa on todellisuudessa kyse ja menee suoraan asiaan, vaatien katsojalta keskittymistä ja järjenkäyttöä. Pääkuviona pyörii aidonoloinen vilin lännen huvipuistomaailma, jota kansoittaa huippukehittyneet, roolejaan esittävät androidit, jotka ovat alkaneet käyttäytyä oudosti, uusien päivitysversioiden tultua käyttöön. Jokainen windowsia käyttävä ihminen tälläplaneetalla voi helpostia samastua sarjan lähtökohtaan kun uusi päivitys pistää kaiken sekaisin. Sarja pelaa heti ekassa jaksossa kiehtovasti katsojan ennakkoluuloilla ja klisellä, manipuloiden katsojan uskomuksia sen osalta kuka on androidin ja kuka onkin vain Westworldiin saapunut elämysmatkailija.

Sarjan alkupuolen tarinankerrontaa pitää kyllä kehua. Tekijät selvästi luottavat katsojan omiin hoksottimiin ja ymmärrykseen siitä mitä he niin hahmoilla kuin tarinalla tekevät. Pidän erityisesti sarjan tavasta esittää Westworldin androideja ja koskaan varsinaisesti tekemästä ilmiselväksi sitä että onko näiden käyttäytymisessä kyse virheestä ohjelmoinnissa vai ennalta suunnitellusta näytelmästä. Katsojaa hämätään välillä myös tehokkaasti vaihtelemalla tapahtumien aikajaksoa. Tosin loppupäässä nämä kikat alkavat pikkuhiljaa jo väsyttää.
Kaiken scifistelynkin alla on kyse hyvin inhimillisistä asioita ja paljon hyvää analyysia nykyisestä kulutusyhteiskunnasta. Ihmisluontoa onnistutaan käsittelemään varsin hyvin läpi sarjan. Välillä mukavan hienovaraisesti. Välillä tuskastuttavan alleviivatusti. Westworldin huvipuistomaailmassa ihmisten paheet ja alkukantaiset eläimellisyydet nostavat rumasti päätään ja sarja onnistuukin tekemään tästä tärkeän elementin kokonaisuuteen. Nykysarjoihin kuuluen sarja myös käyttää runsaasti alastomuutta. Niin miehiä kuin naisiakin nähdään alastomina läpi sarjan ja yleisesti ottaen se on varsin hyvällä maulla eli sarjaan kuuluen kliinisesti toteutettua. Alastomia naisnäyttelijöitäkään ei pahemmin vilautella seksikkkyyden vaan enemmän teurastamon kaltaisen kylmän menon tyylillä. Välillä kyllä tulee vähän övereitä hetkiä vastaan kuten kauden puolivälissä oleva orgiaosuus.

Mutta tehokkaan alun jälkeen ongelmat alkavat nostaa päätään.

Ensimmäinen tuotantokausi on kymmenen jaksoa pitkä ja jostain syystä sekin tuntui aivan liian suurelta jaksomäärältä siihen nähden mitä on tarjolla. Ehkä kuusi jaksoa olisi ollut parempi. Ensimmäiset kaksi-kolme jaksoa ovat tiukka ja tiivistunnelmallinen paketti joka pitää katsojan tiukasti otteessaan alusta loppuun. Mutta sitten meno alkaa laahaamaan. Hommasta putoaa tiivistunnelmainen kerronta ja tuhanteen kertaan nähdyt kliseet alkavat nostaa päätään ja kokonaisuus alkaa muuttua pikkuhiljaa "mitäs tämänviikkoiseen jaksoon keksittäisiin?"-menoksi. Jaksojen kestot ovat siellä 56-58 minuutin kohdalla ja melkein kaikissa tuntuu olevan ainakin 15-20minuuttia liikaa hidastelua ja filleriä vain tuota aikamäärää täyttämään. Itse sarjan puolitoista tuntinen lopetusjakso on lopun finaalistaan varsin näppärä, mutta hyvä luoja sentään minkälaisia tuhanteen kertaan, tuhannesta eri suusta kuultuja monologeja sitä ennen saadaan seurata kymmeniä minuutteja. Kun upea lopetus tapahtui, olin jo melkein untenmailla kun olin odottanut kyseistä hetkeä jo varmasti ikuisuuden.
Liian usein ihmiset joko seisovat tai istuvat ja käyvät tyhjänpäiväisiä fillerikeskusteluita ja huomasin vain huokailevani raskaasti. Moneen otteeseen tuli sama fiilis kuin Walking Deadia randomin jakson tvstä nähdessä kun olen samaan aikaan aivan ulalla tapahtumista, mutta samalla huomaan myös olevani täysin perillä niistä. Ihan vain koska mitään ei oikeastaan tapahdu.
Muutenkin kausi alkaa aivan liikaa luottamaan suuriin "palapelimysteereihin". Joku jossain tekee kamalaa ja huih kauhistus, kuinka mystistä tämä on ja kuka täällä uudelleenohjelmoi robotteja ja hui kauhitus mikä tämä suuri sokkelo-mysteeri on mitä kaikki niin janoavat.... Paljon heitetään mysteereitä ilmaan, mitä niin katsojat kuin hahmotkin pääsevät pohtimaan ja aloin samaan kaameita flashbackeja J.J. Abhramista ja varsinkin Lostista, jossa koko homman idea on kannattaa sarjaa mysteereillä, mutta ei kunnollisia vastauksia mihinkään antaen. Menossa on vain sellainen ahdistava tunne kauttaaltaan että tekijät ovat miettineet kutkuttavan lähtökohdan ja muutamat keskeiset juonen hetket sarjalle ja toteuttaneet ne viimeisen päälle taidolla... mutta sen jälkeen ollaan vaan luotettu siihen että "Kyllä me/ tai ne jotka myöhemmin ovat puikoissa, keksivät jotain sitten kun on aika keksiä jotain". Vaikka moni asia saakin finaalinsa kauden lopussa, juonikuviot tuntuvat silti kauden aikana lähinnä siltä että ne on luotu kestämään seuraavat 5 tai 6 tuotantokautta ilman turhia ratkaisuja. Samasta syystä lopetin Lostinkin ensimmäiseen kauteen kun oli niin helvetin ilmiselvää että tekijät repivät juttuja perseestään sitä mukaa kun etenevät.

Sarja tuntuu käyttävän ensialkuun alkuperäistä, vuoden 1973 elokuvaa sarjan esihistoriana, sillä sarjassa nähtävät flashbackit ja tietyt ympäristöt ovat selvästi tehty hienovaraiseksi vinkkaukseksi alkuperäistä elokuvaa kohtaan. Olin ihan innoissani, että "vauh, tämähän on kiva idea". Mutta sitten sarja alkaa muuttamaan tätäkin. Yhtäkkiä puolivälissä robottien aikaisemmat mallit muistuttavatkin Spielbergin A.I.n ja Ghost in the Shellien robotteja ja aloin ihmettelemään että mistä tämä nyt tuli? Varsinkin Mamuro Oshiin kaksi ensimmäistä Ghost in the Shelliä ovat erityisen runsaassa käytössä kun ollaan kuvastoa ja ideoita pöllit... tarkoitan, lainattu.

Koko jutun avainhahmo on puiston luoja jota sir Anthony Hopkins esittää. Ja pakko sanoa että Hopkins on loistava napakymppivalinta hahmon rooliin. Miehessä on jo valmiiksi esillä todella monipuolinen persoonallisuus ja hahmo on Hopkinsin tulkitsemana todellinen shown varastaja- samaan aikaan sympaattinen, pelottava, neuroottinen, fantasioidan lapsekas ja rakastettavan uhkaava jumalahahmo. Kakkosena tulevat erinomaiset Jeffrey Wright ja Ed Harris, joista valitettavasti jälkimmäisen tarinakaari olisi oikeasti voinut kaivata kunnon boostausta nykyisen sunnuntaikörröttelyn sijasta. Mukana on myös iso kasa laadukkaita näyttelijöitä kuten Thandiwe Newton, Evan Rachel Wood, Jimi Simpson ja James Marsden.
Marsdenia katsoessa aloin ihan turhautumaan ettei mies saanut aikoinana X-Men-elokuvissa kunnollista roolia Cyclooppina, sillä tässä on heppu joka olisi helposti voinut olla X-menin karismaattinen tiiminvetäjä.
Sarja on todella hyvän näköinen kauttaaltaan. Poissa ovat nykypäivänä suurinpiirtein kaikista sarjoista tuttu digitaallinen ja halvan oloinen yleisilme ja överit väripaletit. Tilalla on todella rikas, värikäs ja elävän oloinen ulkoasu. Ja ihmekös tuo kun sarja on nykytrendejä vastaisesti kuvattu filmille niin heti jälki näyttää rikkaalta ja arvokkaalta.

Musiikki on todella kaksijakoista. Välillä soivat klassiset villinnännen kitararimmit ja pianopimputukset ovat juuri aiheelle täydellisiä. Mutta liian usein taustalla soi aivan absurdin ylivedetyt mölinä-syntettisaattori MOOOOOOOOOMH-äänet jotka yliyrittävät tehdä sitä mitä kuva ei aina onnistu katsojassa saamaan aikaan. Usein huomasin irtautuvani kohtauksista vain siksi että korvia särkevä, liian kovalle miksattu musiikki tuntui tekevän kaikkensa että saisi huomioni. Ja niin myös sai.

Olen jo ennakkoon kuullut useasta lähteestä että sarja romahtaa pikkuhiljaa ekan kauden jälkeen, joten taidan kerätä voittoni ja lähteä tästä pokeripöydästä vielä kun on jotenkin hyvä maku suussa...

Ensimmäinen kausi alkoi aivan hemmetin jämäkän koukuttavasti mutta alkoi nopeasti laahata. Onneksi silloin tällöin tuli vastaan hyviä hetkiä ja tilanteista jotka onnistuivat pitävään shown uppoamasta. Lopetuskin oli varsin hyvä, mutta niin hitaasti toteutettu että hyvä kun olin lopetuksen kohdalla edes hereillä. Kohtalaisen kivaa oli. Mutta eiköhän tämä ollut tässä. Moih.

Hitto haluaisin antaa edes puoli pistettä enemmän, mutta suurin osa kauden keskiosasta kulkee niin verkkaisesti ja tyhjästi eteenpäin, että pakko rokottaa pisteissä.

3½/5

[Joni Ahonen]

WESTWORLD (season 1, bluray)

Olen jo ennakkoon kuullut useasta lähteestä että sarja romahtaa pikkuhiljaa ekan kauden jälkeen, joten taidan kerätä voittoni ja lähteä tästä pokeripöydästä vielä kun on jotenkin hyvä maku suussa...

Ensimmäinen kausi alkoi aivan hemmetin jämäkän koukuttavasti mutta alkoi nopeasti laahata. Onneksi silloin tällöin tuli vastaan hyviä hetkiä ja tilanteista jotka onnistuivat pitävään shown uppoamasta. Lopetuskin oli varsin hyvä, mutta niin hitaasti toteutettu että hyvä kun olin lopetuksen kohdalla edes hereillä. Kohtalaisen kivaa oli. Mutta eiköhän tämä ollut tässä. Moih.

3½/5

Pidin Westworldin ekasta kaudesta oikein paljon, jossa on selvästi fiksu juoni ja joutuu itsekin pähkäilemään sopivasti asioita. Sarja näyttää todella hyvältä ja alkutunnari upea kuvastoaan myöten. Se tosiaan muistutti Lostista liikaa että on jokin mysteeri, labyrintti juttu, jota ei sitten kuitenkaan selitetä täysin missään vaiheessa.

Kakkoskausi on selkeästi surkeampi. Se etenee yhdellä vaihteella ja päähäni jäänyt syystä tai toisesta vuosien jälkeen ne kohtaukset, jossa Dolores vaan astuun sisään huoneeseen kulmat kurtussa, tappaa kaikki ja jatkaa matkaansa tappaakseen lisää. Muistan kuinka Pelit-lehdessä osuvasti sanottiin kakkoskauden tekevän päähenkilöistään mahdollisimman epämiellyttäviä, joiden symppaamisen lopetin ja aloin suorastaan vaan vihaamaan niitä. Kakkoskausi myös hukkaa potentiaaliaan ja se kiehtova mysteerin tunne katoaa, josta tulee vähän Lost mieleen, kun hommaa vaan leviää käsiin. Lopulta niiden androidien halu päästä hittoon ja tappaa koko ihmiskunta kenties(...?) ei toimi, kun juuri kakkoskaudella heidät esitetään niin kylminä ja konemaisina. Usein siksi ajattelinkin vain haluta pistää niiltä piuhat poikki, robottejahan ne vain on, who really cares? Ensimmäinen kausi sai minut oikeasti androideista välittämään ja ihmisten teot virtuaalimaailmassa olivat todella kamalia, mutta kiehtovia pohdittavia, sillä ne on rinnastettavissa videopeleihin. Sillä kuinka mahdollisimman realistinen virtuaalitodellisuus saisikaan ihmisen psyykkeen oikeasti kyykkäämään ja olisiko väärin raiskata robotteja ja kohdella näitä kuin saastaa? Oikeassa elämässä näkisin jo miljoona kolumnia tällaisen maailman puolesta ja vastaan. Varmasti moni joskus pohtinut, että mitä tekisikään, jos voisi tehdä ihan mitä vain joutumatta vastuuseen.


Kolmoskausi parantaa kuulemma, mutta tuntuu että se on ajelehtinut liian kauas ensimmäisestä kaudesta. Lässähti omalla kohdalla aika äkkiä tämä sarja.

Mistä muuten Silence aina tiedät että onko sarja/leffa kuvattu filmille? Ehkä tyhmä kysymys, mutta en itse Googlettamalla osaa etsiä noita tietoja enkä sitä osaa katsellessa sanoa.

[Silence]

Sarja voisi itseasiassa toimia paremmin jos se olisi kertonut pienempiä tarinoita, keskittyen jokaisessa jaksossa vaikka uuteen vierailijaan ja tämän kokemuksiin puistossa. Siinä sivussa sitten taustalla pyörittänyt vaikka isompaa kuvaa. Tuo ykköskauden tapa kertoa vain paria pääjuttua kokokauden kestävänä kuviona oli lopulta huono ratkaisu sarjalta joka selvästi aikoo jatkaa vielä useamman tuotantokauden. Sillä nykyinen kokoonpano on enemmänkin tehty elokuvalle tai yhden kauden sarjalle. Tuntuu että tekijät ovat ajaneet itsensä nurkkaan koska on pitänyt seurata ajan trendejä, eikä mennä sitä polkua/mahdollisuuksia mitä sarja tarjoaisi. Sääli, koska Westworld olisi oikeasti voinut olla jotain todella hienoa.

Mistä muuten Silence aina tiedät että onko sarja/leffa kuvattu filmille? Ehkä tyhmä kysymys, mutta en itse Googlettamalla osaa etsiä noita tietoja enkä sitä osaa katsellessa sanoa.

No nopein keino on tottakai vilkaista Internet Movie Data Basen sivustosta elokuvien sivulla Techical Specs-kohtaa.

Mutta sen pystyy kyllä näkemään kuvasta kunhan tietää mitä etsii. Enkä yleensä edes etsi, vaan asiat vain tarttuvat silmään.

Jos kaivat kotonasi kaapista vanhan perhealbumin 20 vuoden takaa, niin huomaat että kuvat näyttävät aika erilaisilta kuin se viimeisin peilin edessä kännykälläsi ottama alastonkuv... hups, tarkoitan profiilikuva.
Filmi on fyysistä ainetta joka tarvitsee valoa/valaistusta valoittuakseen. Sävyt ja yleinen tekstuuri on vain rikkaampaa, varjot voimakkaampia ja valo käyttäytyy paljon monipuolisemmin ja raaemmin filmillä koska se ei ole digitaallisuuden pikselimäärästä riippuvainen vaan voi olla miljardeja eri sävyjä. Kun taas digitaallinen on paljon lättänämpää eikä niin riippuvainen valastuksesta, vaan enemmänkin kuinka paljon haluaa kameran asetuksista pimeyttä kaivaa. Ja silloin on luvassa nykyään hyvin yleinen, epäaidon ja jotenkin halvan oloinen jälki.
Mutta siis ei minulla mitään ole digitaallisuutta vastaan. Tottakai digitaallisen voi saada hyvännäköiseksi, mutta se vaatii vain hemmetisti enemmän osaamista ja säätöä jälkikäteen, kun taas filmille kuvattuna homma näyttää hyvältä jo suoraan uunista tullessa. Katso vaikka perhealbumiasi.
Sama juttu itseasiassa kuin vertaat photoshopissa maalaamaasi teosta oikeilla öljyväreillä kanvaasille maalaamasi. Toinen näyttää samantien jo hyvältä, kun toinen vaatii extrakilometrin säätöä jotta se ei näytä kliinisen digitaaliselta.

[Silence]

COWBOY BEBOP (1998, 26 jaksoa)

Cowboy Bebop on legendaarinen animesarja.... jota en ole koskaan nähnyt. Se on vuosia kummitellut katselulistoillani ja olen jo useamman vuoden suunnitellut blurayjulkaisun ostoa... mutta sarja ilmestyi juuri Netflixiin mainostamaan uutta live-action netflix-adaptiota... Joten kiitos vaan, Netflix, kun ratkaisit tämän ongelman.

Cowboy Bebop on 26 jaksoinen animesarja vuodelta 1998, joka sijoittuu *lähitulevaisuuteen* missä ihmiskunta on laajentanut asumistaan aurinkunnan siirtokuntiin. Laajentuneen asuinalueen ansiosta rikolliset voivat rötöstellä vapaammin, ilman että laki onnistuu metsästämään näitä. Ja tämän johdosta on olemassa freelancer-palkkionmetsästäjät "Cowboyt" jotka valtavia palkkioita vastaan juoksentelevat galaksin etsityimpien pahantekijöiden perässä. Tarinan keskiössä on avaruusalus Bebop ja tämän erittäin omaperäinen ja toisistaan isosti eroava palkkionmetsästäjämiehistö Spike, Jet ja Faye, jotka yrittävät jonkinlaisessa sovussa löytää yhteisymmärrystä hommien hoidosta. Sarjaa väritetään isoilla annoksilla classista rikosnoiria, synkkää tunnelmaa, traagisia hetkiä, hauskaa huumoria, westerniä, samuraimenoa, supernopeaa actionia ja jazzia. Paljon Jazzia. Tämä on sarja minkä on tehty joku joka selvästi rakastaa Tupakkaa, Viskya, hengaamista ja kaikkea tuota yhdessä Jazz-musiikkia taustalla soitattaessa.
Sarjan pääjoukkio on kyllä vailla vertaansa ja tekijät antavat kaikille hahmoille tasaisen reippaasti ruutuaikaa ja isoin annoksin syventymistä, ilman että koskaan tule tunne että hahmojen historiaa syötetään väkisin katsojille... Spike on nuori mutta valtavasti elämää nähnyt ex-rikosjärjestön mies joka on lavastanut oman kuolemansa ja aloittanut alusta. Aluksen omistaja Jet on ex-poliisietsivä joka on saanut tarpeekseen byrokratiasta ja korruptiosta ja toimii aluksen ätihahmona. Ja sarjan todellinen seksi-ikoni Faye on vuosikymmeniä syväjäädytettynä ollut parikymppinen neito joka on menettänyt muistinsa, eikä luota kehenkään muuhun kuin itseensä. Ai niin joo, ja on mukana myös pikkutyttö ja todellinen sekopää Ed, josta en vain onnistunut muodostamaan kunnollista kuvaa kertaakaan sarjan aikana. Hahmo on ihan överi vitsihahmo joka ei suhtaudu mihinkään vakavasti, mutta aina välillä hahmo käyttytyy kuin koko miehistön fiksuin hahmo.

Sarja leikittelee kivasti klassisilla noir-tarinoilla, mutta myös "lainailee" toisista teoksista aika suoraan juoniakin. Yksi kiehtovimmista oli Alien-ripoff missä miehistö joutuu tuntemattoman hirviön kanssa tekemisiin aluksellan ja kohta vain Spike on miehistöstä jäljellä. Yksi hauskimmista oli jakso missä nälkiintynyt mihistö nauttii vahingossa vähän vääränlaisia sieniä ja lähtevät tämän ansiosta vähän erilaisille seikkailuille.
Vaikka sarja sijoittuukin tulevaisuuteen niin tekijöiden maailmanlähestyminen on pidetty fiksusti hyvin maanläheisenä ja tapahtumaympäristöt ovat siirtokunnista huolimatta aina todella tunnistettavia, klassisia ympäristöjä jotka voisivat ihan hyvin tapahtua vain maapallollakin.
Sarjan yksi ikonisimmista asioista on Yoko Kannon säveltämä soundtrack, joka latautui samantien sarjan katsomisen jälkeen puhelimeeni talteen. Se on mieletön yhdistelmä Jazzia, rockia, huuliharppua, popia ja synteettisaattorimusaa. En tiedä mistä Kanno saa insipiraationsa, sillä neidon sävellys on niin käsittämättömän rikasta ja monipuolista että välillä pitää ihan erikseen muistuttaa itseään se on vain yhden ihmisen ja vielä vain tätä tv-sarjaa varten tekemä.

Ymmärrän kyllä helposti miksi monet ovat kutsuneet tätä kaikkien aikojen suosikkianimekseen. Sarjan Athmosfääri on upea, animaatio ja taustataide on erittäin tyylikästä huolella tehtyä ja meno on kuin Jazzia: ensin fiilistellään ja yhtäkkiä rokataan ja yllättäen suunta saattaa vaihtua ihan lennosta. Hahmojakaan ei voi kuin rakastaa. Mutta mikään napakymppitapaus tämä ei valitettavasti kuitenkaan ole. Varsinkin sarjan aloitus on vähän hankala. Sarja ei mitään selittele, vaan heittää katsojan vain tapahtumiin ja käskee pääsemään ihan omin keinon perille siitä mitä tapahtuu. Harmitti erityisesti ekassa jaksossa tämä sillä tapahtumat olivat todella kiinnostavia mutta olin vielä siinä vaiheessa niin ulalla itse sarjan ideasta että en pystynyt vielä nauttimaan menosta. Sarjalla tuntuu kestävän peräti viisi jaksoa ennen kuin homma nappaa katsojan otteeseensa ja vie mennessään.
Haluasin myös että sarja vähän nostaisi fokusta- tai edes syventämistä päähenkilöiden draamojen kohdilla. Ne ovat elementtejä joita sarja boostaa valtavasti silloin kun ne ovat epäselviä asioita menneisyydestä, mutta heti kun on aika käydä asian kimppuun niin kaikki juostaan äkkiä läpi.... ihan kuin tekijät repisivät juttuja takapuolestaan sitä mukaa kun edetään. Tämä tehokkaan suoraviivainen kerronta toimii parhaiten silloin kun kyseessä on jaksokohtaiset juonet, kuten rikollisten metsästäminen ja näiden taustojen syventäminen, mutta päähenkilöiden kohdalla homma ei valitettavasti vain toimi ihan yhtä tehokkaasti vaan vaatisi vain vähän oikeanlaista syventämistä eikä vain pikajuoksua finaaliin. Onneksi tämä ei kuitenkaan ole mikä sarjaa kaatava ongelma, vaan enemmänkin pieni kauneusvirhe muuten erittäin sujuvassa pakkauksessa. Homma tiivistyy aika hyvin tarinan the "pääpahassa" joka ennen sarjan päätöstä lähinnä vilahtaa ehkä kolmesti koko sarjan aikana kuvioissa ja silloinkin tuntuu enemmän menneisyyden kummitukselta kuin kunnon hahmolta.
HD-julkaisuna tietyt ysärin tekniset ongelmayksityiskohdat nostavat ikävästi päätään, kuten se että vaikka sarja onkin tehty vanhaan tapaan analogisesti kalvoanimaationa ja filmille niin erikoistehostekuvat on tehty videolle ja sarjan kuvanlaatu putoaa ihan hemmetisti pienien efektikuvien aikana. En ole koskaan lämmennyt animen tavalle ulkoistaa "teknisiä monimutkaisia juttuja" cgi-osastolle, vaikka se onkin taatusti aina ollut budjetin sanelema asia. Juuri siksi rakastan esim scifipuolen animea 70- ja 80-luvuilta kun kaikki tekninen mekaniikka on käsinpiirrettyä kaikkineen yksityiskohtineen ja saa ainakin itselläni aina aikaan todella voimakkaan mielihyvän. Valitettavasti vuoden 1998 cgi-ratkaisut esim avaruuskuvissa saavat itseni irtoamaan pahasti hetkistä. En oikeasti halua nähdä kökköä cgi-avaruusasemaa, vaikka se onkin hienosti pyörimässä avaruudessa. Mieluummin ottaisin koska vain vaikka staattisen taustamaalauksen tyylikäästä avaruusasemasta.

Cowboy Bebop oli kyllä todella vaikuttava sarja. Sarjassa korostuu entisestään vain ne asiat mitkä ovat animen suurimpia tunnusmerkkejä, mitkä ainakin itseäni aina vetävät kummasti palamaan animen pariin: Tunnelma ja Hienovarainen kerronta. Parhaiten sarjaa ja sen lennokasta tarinankerrontaa voisi varmaan kuvata hyvin luonnosmaiseksi piirrokseksi missä viiva on elävää, lentävää ja luovaa, eikä mukana ole tietoakaan hitaista puhtaaksipiirtämisistä tai kunnollisista asetelmista missä jumiudutaan tiettyyn hetkeen liian pitkäksi aikaa.

4+ / 5


Tämä sarja julkaistiin siis Netflixissä mainostamaan uutta Live-action adaptaatiota. Mutta mitä olen uuden Netflix-sarjan arvosteluita käynyt läpi niin se on aikalailla amatöörimäinen pieruversio alkuperäisen rinnalla ja aion pitää kyllä näppini erossa siitä ja säästä pääni yhdeltä aivohalvaukselta. Alkaa oikeasti tuntua siltä että Netflix ei todellakaan ole mikään laadun merkki, vaan se on alleviivava varoitusmerkki siitä että jokin suosittu brandi kuten The Witcher on annettu täysin idioottimaisten amatöörien käsiin.... Noh, kohta tulee Witcherin season 2 niin pääsen sitä kauhistelemaan, vaikka ei tippakaan enää ykköskauden jälkeen kiinnosta.

[Gigante]

Kun on ollut seurailtava vähän vähissä, mieleeni palasi eräs suosikkisarjani lapsuudesta ja toden teolla, tämä teos löytyykin youtubesta ihan kokonaisuudessaan. Enkuksi ehkä, mutta kyllä sekin kelpaa paremman puutteessa.

Kyseessähän on siis "Johnson And Friends", eli meille suomalaisille "Jonttu-Fantti ja hänen ystävänsä"

https://www.youtube.com/watch?v=W6ou5raaMBI

Monikos vielä muistaa vaaleanpunaisen Jonttu-fantin, Diesel auton, Raksu robotin, kuumavesipullo Alvarin, Hanuri- eikäkunsiis Hannuli-harmonikan....ja sen oranssin dinosauruksen? Pienenä tosin luulin että Alvari on jokin ihmeen sammakko, jolla on tutti suussaan xD.
Yllätyin suuresti, että tällä sarjallahan on jaksoja PALJON enemmän kuin mitä muistin, veikkaan etteivät suomentaneet ihan kaikkia jaksoja. Toinen yllätys oli, että alkupään jaksoissahan on selkeä jatkumo joka esittelee sarjassa esiintyvät hahmot ja elementit. Toki sarja on edelleen vain pelkkä höpsö lastensarja, jossa leluhahmot ovat vain tyyppejä hassuissa puvuissa, mutta kyllä tämä silti on vanhennut arvokkaasti mitä tulee lavastukseen ja puvustukseen. Diesel auton pohjassa olevaa mustaa verhoa lukuunottamatta sitä välillä unohtaa, että hahmot ovat vain pukuja. Myös itse sarjan lavastus ansaitsee kehuja, sillä se luo edelleen näppärästi illuusion siitä että leluhahmot ovat pienempiä miltä näyttävät, eikä mitään cgi:tä tarvita. Enkä usko että rekvisiitta koostuisi ylipäätään mistään halvasta vanerista, kun ottaa huomioon kuinka hyvin esim. tuo huoneen suuri sänky kestää näyttelijöiden painon.
Musiikkipuolikin on yllätyksellinen, kun toisinaan taustamusat ovat niin painostavia että ne sopisivat hyvin joko jännäriin tai kauhuun, tuohon aikaan sitä uskallettiin säikytellä myös lapsia.

Kyllä näitä katsellessa on saanut ajan kulumaan. Meinaan, se on höpsö lastensarja jota ei pidä ottaa liian tosissaan, mutta silti viihdyttävä omalla tavallaan. Naureskelin kyllä jaksolle, jossa lelut lähtivät valtaamaan sänkyä tyynyjä viskovalta Alvarilta.

[Joni Ahonen]

Kun on ollut seurailtava vähän vähissä, mieleeni palasi eräs suosikkisarjani lapsuudesta ja toden teolla, tämä teos löytyykin youtubesta ihan kokonaisuudessaan. Enkuksi ehkä, mutta kyllä sekin kelpaa paremman puutteessa.

Kyseessähän on siis "Johnson And Friends", eli meille suomalaisille "Jonttu-Fantti ja hänen ystävänsä"

https://www.youtube.com/watch?v=W6ou5raaMBI

Monikos vielä muistaa vaaleanpunaisen Jonttu-fantin, Diesel auton, Raksu robotin, kuumavesipullo Alvarin, Hanuri- eikäkunsiis Hannuli-harmonikan....ja sen oranssin dinosauruksen? Pienenä tosin luulin että Alvari on jokin ihmeen sammakko, jolla on tutti suussaan xD.

Hmm, mulla on vain 0,05 % muistikuvat tästä sarjasta. Mennyt ihan ohi.

Tuo tunnari toi mieleen Ipanat -sarjan:

https://www.youtube.com/watch?v=xfzynwmrlok

Ipanat -sarja on yksi varhaisimpia mieleen painuneita piirrettyjä enkuksi, jota näytettiin varhain kesäisinä aamuina. Muista aina kun sisaruksia vietiin mansikkamaalle kesätöihin ja jäin yksin kotiin tuon tunnarin pärähtäessä soimaan tv:stä. Tässä sarjassa tavoitettu hyvin vauvan näkökulmasta maailma. Voisin joskus katsoa tätä jälleen, kyseessä ei kuitenkaan ollut pelkästään lastenohjelma.

[Silence]

THE WITCHER, season 2 (Netflix)

Lähtökohdat Netflix-Witcherin kakkoskauteen eivät olleet itselläni kovinkaan otolliset. Ykköskausi kun ei napannut tippaakaan ja jälki oli todella ailahtelevaa ja pahimmillaan amatöörimäistä roskaa. En ole kauden nähtyäni sekunttiakaan tuhlannut koko kauden muistelulle joten olin ihan kylmiltäni kakkoskauteen menossa -ja ainoa syy miksi jaksoin tämänkin katsoa on se että HALUAN että sarja olisi hyvä.... plus kausi on vain 8 jaksoa pitkä joten oli laatu mitä tahansa, niin ainakin se olisi nopeasti hoidettu pois alta...

Sarjan kakkoskautta vaivaa kaikki samat ongelmat kuin ykköskauttakin. Ja niistä isoin on fokus. Tai pikemminkin sen puute. Sarja jonka nimi on Witcher, niin olettaisin että myös nimensä mukainen hahmo, vaikkapa Geralt, olisi tarinan keskiössä ja hänen kauttaan maailmaan tutustuttaisiin ja seikkailuja koettaisiin. Mutta näin ei vain ole. Sarja ei yritä olla Witcher- vaan eeppinen jatkuvajuoninen Game of Thrones. Tekijöillä on käsissään yhdenlainen tuote, mutta he yrittävät kaikin keinoin tehdä siitä toisenlaista. Tärkeintä on mahdollisimman monessa paikassa samaan aikaan tapahtuvat juonipolut ja kymmenet hahmot joista yhdenkään tarinaa ei ole kunnolla kerrottu tai rytmitetty. Aivan kuten ykköskaudellakin, kaiken vain oletetaan olevan ennakkoon selvää katsojille. Todella amatöötimäistä ja osaamatonta kirjoittamista. Fiilis on se että tekijät viestittävät katsojalle "Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa/tuotatokaudessa kaikki sitten liittyy yhteen".... mutta rehellisesti sanottuna minua ei kiinnosta vittuakaan. Haluan nähdä Geraltin ja hänen seikkailunsa. En minuuttikaupalla random velhohahmoja kävelemässä huoneissa ja puhumassa ympäri maailmaa milloin mistäkin.

Tekijät ovat luopuneet edelliskauden eri aikoina ristiin menevästä juonesta ja nyt tapahtumat etenevät kronologisesti eteenpäin. Mutta kaudella ei ole niinkään eheää juonta vaan idea on että kontataan eteenpäin ja täytetään kesto hitailla keskusteluilla. Jaksojen käsikirjoituksen rakenne on todella outo. 90% sarjan tapahtumista ja dialogista tuntuu melkein pelkältä filleriltä. Kuten kaikki modernit jatkuvajuoniset sarjat (esim modernit Star Trekit) nykyään, myös Witcher yrittää täyttää koko kauden jatkuvaa yhden ainoan ison juonikuvion aiheuttamaa tyhjyyttä hitailla keskustelulässytyksillä. Foksuta tai nousevaa jännitystä ei ole. Sarja vain etenee tasaisena viivana eteenpäin. Joku saapuu yllättäen jonnekkin tai hahmot alkavat puhua jotain todella tärkeän tuntuista, mutta en saa katsojana mistään otetta. Dialogi menee yhdestä korvastani sisälle ja lentää samalla toisesta ulos. Tuntuu että kirjoittajat elävät jossain ihan toisessa ulottuvuudessa kuin sarjan katsoja. Sarja tuntuu kokoajan vain olettavan että katsoja tietää asiat entuudestaan ja nauttii nyt tuttujen asioiden ja hahmojen kohtaamisesta. Ja tuskastuttava lopputulos on se että en ole ikinä tuntenut olevani enemmän pihalla mistään kuin Witcherin season 2sta katsoessani. Sarja rakentaa monia twistejä ja konfliktin nousuja lähinnä tiukan musiikin taustalla soittamisella ja usein havahduin musiikkiin että "Oho, alkaako nyt joku suuttua/jotain tapahtua/mysteeri syventyä?"

Pidin valtavasti ykkösjakson vampyyrihirviöstä, mutta sen kivaa puolta tuhosi pahasti se että 85% jaksosta harhaili fokuksen osalta ihan ties missä ja vain viimeinen actiönpörähdys oli hetkellisesti minut katsojana mukaansa nappaava hetki. Muutenkin sarjalla on pienen pieniä hetkiä kun se saa hetkellisesti niskastaan otteen ja hommansa toimimaan. Ja yleensä nämä ovat aina hetkiä kun porukka pitää turpansa kiinni ja keskitytään itse tekemiseen. Esim Cirin treenausosiot olivat yllättävän elokuvallisia hetkiä kaiken kakan ympärillä.
Ainoa kerta kun jakso toimi aikalailla kokonaan oli jakso numero 4 ja osittain 5. Ne oli kaikkia muita ympärillään olevia jaksoja ytimekkäämmin kirjoitettu, kuvattu, leikattu, ohjattu ja ammattilaisesti tuotettuja jaksoja, joissa ihan säpsähdin hereille että "herranjestas, olen tapahtumissa mukana".

Visuaallisesti kakkoskausi on reippaasti (about 15-20%) ykköskauden videopierua paremman näköisempi. Tyyli on muuttunut digimössöstä jonkinverran enemmän elokuvallisemmaksi, vaikka vähän väliä tuleekin kaameita hetkiä vastaan. Usein kohtaukset on myös kuvattu ärsyttävän laajoilla kuvilla ja hahmoja tungetaan laajoissa hetkissä aina ärsyttävän alleviivaavasti aivan kameran linssin eteen, mikä saa ainakin itseni aina irtautumaan täysin kohtausesta. Mutta muuten valaistus ja lavastus toimii ilmeensä osalta reippaasti ykköskautta paremmin. En tiedä johtuuko ilmeen kohentuminen kuvaajan vai kameran vaihtumisesta (luultavasti molempien), mutta jälki on reippaasti silmää mielyttävämpää ja maailmakin tuntuu nyt jonkinverran enemmän tarinan maailmalta eikä vain joltain lavasteelta metsässä tai linnalokaatiossa missä satuttiin kuvamaan tälläviikolla, niinkuin ykköskaudella.
Myös sarjan cgi on reippaasti ykköskautta parempaa ja välillä todella hyvän näköistä. Tykkäsin erityisesti isoimmista kaupunkimaisemista joita harvata ilmakuvat joissakin jaksoissa näyttivät. Noiturien lomakoti, Kaer Morhen näytti myös varsin hyvältä lokaatiolta ja tykkäsin paikasta erityisesti päätösjaksossa. Myös hirviöt tuntuivat toimivan cgillä yllättävän hyvin läpi kauden ja kauden päätösjaksossa tehosteet ovat erityisen laadukkaita.

Mutta ihan loppumetreillä pitää kysyä se yksinkertainen kysymys että miten sarja yleisesti toimii? Uskonko sarjan maailmaan ja sen hahmoihin? Pysyykö sarja uskottavana? Ja surullinen vastaus on että EI. Jos katson Game of Thronesia niin olen täysillä mukana tapahtumissa, hahmojen matkassa ja maailmassa. En koskaan kyseenalaista mitään ja sarja kuin imaisi minut maailmaansa. Mutta Witcherin kohdalla näin ei ole. Maailma ei tunnu aidolta. Tapahtumapaikat eivät tunnu oikeilta. Puvustus tuntuu feikiltä, Geraltin ylle räätälöity ihonmyöteinen asu/haarniska lähinnä pilaa ulkonäöllään ja kulumattomuudellaan viimeisetkin uskottavuuden rippeet. Siis olen nähnyt pornoakin jossa on uskottavampaa keskiaikais-asetelmia kaiken tuon osalta. Hahmot tuntuvat teatterinlavalla esiintymässä olevilta näyttelijöiltä eivätkä eläviltä hahmoista. Joka hemmetin kerta kun ruudulla oli "haltioita" huomasin vääntyileväni tuolissa ja nauravani pilkallista häpeänaurua kun nämä näyttivät niin noloilta.
Sarja luulee tekevänsä hienoa jälkeä, mutta todellisuudessa se tekee kaikkensa heittääkseen minut ulos tapahtumista. Kirjojen ja Pelien Witcher-maailma on inhorealistisen räkäinen maailma missä rasismi on päivän sana ja ihmiskunnan paskuus tuodaan taidolla esille. Mutta tämän sarjan tekijät pelkäävät Rasismi- ja Seksisti-korttia aivan paniikissa. Netfix-Witcher on monikultturellinen paikka missä kaikki elävät rodusta ja ihonväristä huolimatta oudossa satumaailmassa yhteiseloa ja vain se minkä firman jengiin kuulut, ratkaisee ketä inhoat. Mustia ja aasialaisia on joka helvetin paikassa, oli rotu tai asema mikä tahansa. Helvetti, jos olisi musta niin en kokisi tällaista rotuni upeana tasavertaistamisena, vaan olisin punaisena raivosta siitä miten ihmiskunnan historiaa yritetään pestä ja maalata vääristynyttä kuvaa oudolla modernilla kuvalla historiallisesta maailmasta.
Kuten ykköskaudellakin, joka helvetin toinen sivurooli tuntuu olevan mustalla näyttelijällä roolitettu, vaikka tällaisista ihonväreistä ei tapahtumapaikkojen asukkaat pitäisi tuollaisena vuosisatana edes pystyä unissaan kuvittelemaan. Mustat hahmot toimivat kun sellaisen roolittaa ajatuksella esimerkiksi velhojen joukkoon, jotka varmasti ovat värvänneet väkeä ympäri maailmaa, mutta kun joka saatanan toinen haltia on musta mies ja kapakassa tarjoilijana musta nainen, niin haluaisin vain sulkea televisioni ja näyttää koko sarjalle keskisormea. Ykköskaudella olin tästä niin hämmentynyt etten pystynyt vielä raivoamaan, mutta kuherruskuukausi päätyi jo ja nyt suuttumiskäyrääni ei enää pysäytä mikään. Maailma rikkoutuu katsojan silmissä jokahetki eikä mikään tunnu todelliselta. Ei riitä että maailman asetelma yrittää olla moderni, vaan myös kaikki ovat pukeutuneet todella modernin tuntuisiin asuihin: Nahkatakkeja, tiukkoja nahkahousuja, ihonmyötäisiä mittatilausvaatteita. Puhumattakaan aivan absurdeista värien käytöistä. Unohtamatta tottakai nykypäivän hiustyylejä ja käyttäytymistä. Kakkoskausi tuntuu myös skipanneen seksikohtaukset ja alastomuuden aikalailla kokonaan ja luulen että se johtuu siitä että tekijät yrittävät boostata naiskatsojia sarjalle suureen keskiöön nousevassa Cirin-hahmossa, josta rakennetaan kokoajan jotain eeppistä messiasta joka on Avain kaikkeen.

Herää huutava kysymys että mikä vittu näitä sarjoja vaivaa? Ysärillä tusinatuotetut Xenat ja kumppanit eivät satufantasioissaan edes vahingossa astuneet tällaiselle alueelle kuin mitä Witcher tekee jaksosta toiseen. Witcher toimisi paljon paremmin "One and done"-episodimallilla. Tämän sarjan pitäisi olla Paskaa naamaan ja Kyrpää perseeseen-sarja, mutta nyt se on vain modersia suvaitsevaisuutta hoilottava, metrosexual-kumbayaa -sarja.

Tekee kyllä pahaa Henry Cavillin puolesta. Mies on varmasti halunnut pelien fanina intohimoisesti päästä sarjaan näyttelemään ja se on ollut varmasti myös sarjan tuotannolle lottovoitto, koska menestys on tuollaisen staran ansiosta taattu..... kuvottaa vaan miten paskaa kaikki on.
The Witcherissä saattaa olla pääosassa suuri tähti ja rahoittajana suuri Netflix, mutta näiden kahden elementin alla sarja on silti kömpelö, kökkö ja paikoitellen käsittämättömän sekava ja amatöörimäinen tekele.
Mitä enemmän sarjaa katsoin niin sitä enemmän aloin vain pohtia että voisin seuraavaksi vilkaista sitä vuoden 2002 Puolalaista The Hexer-Witcher sarjaa. Kuka tietää, ehkä löydän sieltä sen mitä en todellakaan saanut tätä katsoessa...

Olipa pettymys.... mutta ykköskauden jäljiltä en jaksa edes teeskennellä että olisin yllättynyt.

2- / 5

[Silence]

UFO (1970-1971, 26 jaksoa)

Olen tässä talven aikana katsonut pikkuhiljaa erästä kaikkien aikojen klassikkosarjaa. UFO on yhteen kauteen jäänyt, vuosina 1970-71 tuotettu 26 osainen, brittiläinen science fiction-tvsarja SHADO-nimisestä huippusalaisesta järjestöstä joka taistelee maahan hyökkäävää muukalaisinvaasiota vastaan. Sarja on mm klassisista nukeilla tehdyistä seikkailusarjoista kuten Myrskylinnut ja Captain Scarletin vastanneen luojan Gerry Andersonin luomus. Tapahtuvat sijoittuvat kohtalaisen kaukaiseen tulevaisuuteen, eli vuoteen 1980, jolloin kaukaiselta planeetalta vihamielisen oloinen ja kovasti ihmisiä muistuttava muukalaisrotu yrittää valloittaa rakasta kotiplaneettaamme. Paniikin välttämiseksi SHADO-järjestö toimii kaikessa hiljaisuudessa niin Kuun pinnalla olevassa eturintaman tukikohdassaan avaruusaluksillaan, Maassa sijaitsevassa huippusalaisessa tukikohdassaan liikkuvin kulkuneuvoin kuin jatkuvasti liikkeellä olevissa taistelusukellusvene-osastoissakin.
UFO on sarja jolla on myös todella suuri vaikutus videopelien historiassa, sillä yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista/arvostetuimmista peleistä vuodelta 1994, UFO: Enemy Unknown / X-COM: UFO Defense on napannut nimensä lisäksi koko ideansa ja perusrakenteensa juuri tästä sarjasta.

Verrattuna esim The Original Star Trekkiin, UFO on paljon totisempi, maanläheisempi ja vakavampi sarja, vaikka nimi ja lähtökohta saattaakin antaa päinvastaisen vaikutelman. Silloin tällöin sarjassa esitettävä väkivalta ja aikuiset teemat on selvästi suunniteltu lähtökohtaisesti katsojakunnan vartuneempaa ikäluokkaa varten. Juonet ovat yleensä erittäin vakavia, hahmot ottavat tilanteet kuolemanvakavasti ja sankariemme suurin uhka vieraan planeetan hyökkääjien lisäksi tuntuu olevan budjettileikkaukset mitä johtavat tahot kummasti haluavat aiheuttaa sankariemme päänvaivaksi, vaikka vastaavat yksin koko ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Oli aika yllättävää että vuonna 1970 aloitettu sarja ei edes päästä katsojaansa helpolla alussa vaan vaatii katsojaa pitämään hoksottimet päällä. Aloitus vaatii yllättävän paljon keskittymistä jotta katsoja ei putoa kärryiltä ja veikkaan että tekijät ovat tietoisesti parissa myöhemmässä jaksossa selventäneet tilannetta jotta katsojia ei kohdella liian kylmästi. Sarjan aikana kohdataan monenlaisia jaksoja ja välillä syvällisiäkin filosofisointeja käydään kuin suoraan Star Trekistä. Hitto, ennenvanhaan oikeasti oli ajatuksella kirjoitettua draamaa ja filosofisointia eikä nykypäivän pinnallista hipsteripaskaa missä sisältö korvataan coolilla pintapuolisella onelinerilla. Ufo on vain Trekkiä huomattavasti vakavempi ja "arkisempi" sarja. Alkupuolella vähän tuntui siltä että useampi jakso tuntui pyörittävät hyvin samanlaista ideaa tai toteutusta, mutta nopeasti alkupuolen jälkeen sarja alkaa kunnolla leikkimään terävien käsikirjoittajien ideoilla. Pari kertaa sarja onnistui todellakin yllättämään minut katsojana, sillä "höpsön näköiseksi scifisarjaksi" valitut tarinat ovat välillä todella syvällisiä ja traagisiakin. Kuten tarina jossa päähenkilömme joutui valitsemaan koko planeetan tai oman poikansa hengen väliltä. Välillä taistellaan metsässä kuin käytäisiin sissisotaa, välillä tutkitaan murhamysteeriä päinvastaisessa järjestyksessä ja välillä annetaan näkökulma yllättäville tahoille. Varsinkin sarjan loppupuolella tekijät uskaltavat kokeilla paljon erilaisia ideoita ja pari kertaa jopa tekevät aika rohkeita taiteellisiakin kokeiluita joista tosin yksi neljännen seinän rikkominen oli ainakin itselleni koko sarjan paskin jakso. Yksi suurimmista suosikkijaksoistani oli todella kuumottava sukellusvenejakso, jossa sankariemme sukellusvene vajoaa pohjaan ja alkaa epätoivoinen henkiinjääminen ilman alkaessa käymään vähiin. Ai niin, ja yksi selviytyjistä jää jumiin sukellusveneen ahtaaseen torpedoputkeen, ilman että kukaan saa tietää tästä... Hyi helvetti mikä tilanne...

Casting on yllättävän hyvä ja varsinkin kolme keskeisintä hahmoa ovat erittäin karismaattisilla näyttelijöillä roolitettu. Keskiössä on Shadon johtaja, Komentaja Ed Straker (Ed Bishop) joka on helvetin äkäinen ja alaisiaan persuksille potkiva johtaja joka vaatii paljon, eikä siedä selittelijöitä. Hahmo on yllättävän kusipäinen ja ei-ihmisläheinen hahmo, mutta silti onnistuu saamaan katsojan sympatiat puolelleen, koska katsoja ymmärtää miten tiukassa tilanteessa hahmo on. Hahmon johtamistyyli on myös "tukikohdasta johtaminen" ja Striker käy vain harvoin kentällä. Mies ei todellakaan ole mikään veijarimainen Kapteeni Kirk vaan muistuttaa itseasiassa toista, vasta paljon myöhemmin luotua Star Trek-kapteeni Jean-Luc Picardia. Hahmo on kirjoitettu todella hyvin ja varsinkin Ed Bishopin roolisuoritus ansaitsee ylistystä, sillä aina välillä hahmon taustaa väritetään ja Bishop pääsee esittämään hyvin toisenlaisen version hahmostaan.
Itse kenttäpuolen actionista ja johtajuudesta vastaa kaksi toiminnan miestä, Shadon kakkosjohtaja Eversti Freeman (George Sewell) sekä paria jaksoa alun jälkeen sarjaan saapuva kapteeni Paul Foster (Michael Billington), joista jälkimmäinen toimii myös katsojan opastuksena sarjan maailmaan. Billington oli aikoinaan Roger Mooren korvaajaehdokas Bondiksi eikä kyllä olisi ollut mikään huono vaihtoehto, sillä kaverilla on karismaa ja mies saa karvaisella rinnuksellaan naisten jalat tässäkin sarjassa huojumaan.
Sivuosista voi bongata muutamia todella kovanluokan nimiä kuten legendaarinen Vladek Sheybal SHADOn päälääkärin roolista. Hienoa myös että monet sivuhahmot palaavat useaan otteeseen sarjaan.

Valitettavasti about puolivälissä sarjaa kohtaa pieni muutos. Sarjan alkuperäinen kuvauslokaatio vanhassa MGMn studiossa joutui purettavaksi ja sarjan tuotanto joutui tauolle tuotannon etsiessä uutta paikkaa kuvausten jatkamiseksi. Valitettavasti sarja menetti osan castingistaan kyseisen tauon aikana, porukan etsiessä töitä muualta. Muutamat keskeiset sarjan analyytikkohahmot katoavat sarjasta ja suurin kaikista menetyksistä oli oma suosikkihahmoni, kakkosmies Eversti Freeman. Jälkimmäisellä puoliskolla paljon toiminnasta tuntuu tämän muutoksen johdosta lankeavan itse päähahmolle. Myös Freemanin sarjasta poistumista tuodaan korvaamaan uusi korvikehahmo, jota näyttelee Benedict Cumberbatchin äiti, Wanda Venthan. Valitettavasti Venthanin hahmo ei paria hetkeä lukuunottamatta hirveästi saa edeltäjänsä kaltaisia mahdollisuuksia toimintaan, vaan tuntuu aika usein olevan se joka jää pyörittämään tukikohtaa muiden lähtiessä seikkailemaan. Hmph. Naiset.

Mielenkiintoinen outous sarjassa on se että vaikka aiheet ovat supervakavia ja niihin suhtaudutaan tosissaan, niin suurta kummastusta tuo itselleni tekijöiden taustahistoria mm Myrskylintu-nukkesarjan tekijöinä. Tekijät kun käyttävät niin avaruusaluksiaan kuin sukellusveneitään ja muita vastaavia teknisiä laitteita hyvin, hyvin samanlaisella toteutustavalla, missä pienoismalleja on kuvattu studiossa hassusti lentelemässä savukoneen savun ja siimojen seassa. Siis ei minulla ole mitään sitä vastaan. Sanon vain että viba on hieman outo, kun sarja on muuten niin tosissaan itsensä ottava mutta vastapainona laitteiden kuvasto on hieman.... mmmh... yksinkertaista lelujen lennättämistä kameran edessä... En oikein osaa tehdä kunnollista analyysipäätöstä tästä. Mutta luultavasti budjetin takia on pitänyt löytää sen mahdollisimman helpoin ratkaisu.
Täytyy kuitenkin todeta että pienoismallit ja ympäristöt mitkä on rakennettu niitä varten, kuten vaikka avaruus ja britannian metsät ovat todella laadukasta käsityötä. Muutenkin sarja ansaitsee isot ylistykset siitä miten hienosti se onnistuu luomaan avaruusmaisemia esimerkiksi sankariemme Kuu-tukikohdan kuukävely-osioihin. Taustat voisivat olla aikalailla mistä tahansa scifi-leffasta, sillä ne näyttävät todella hyviltä. Sama koskee myös avaruuspukuja, jotka ovat todella uskottavan ja fyysisen tuntuisia.
Sarjalla on aikalaissarjakseen tyypillisiä charmikkaita yksityiskohtia, kuten täysin analoginen maailma, missä tietokoneruutujen sijasta tiedot printataan suoraan paperille. Sarja kun on tehty juuri analogisen maailman viimeisenä vuosikymmenenä, jolloin vaatekaapin kokoiset "tietokoneet" pyörivät nauhoilla ja näppäimistöt olivat muutaman ihmenapit käyttöliittymiä.

UFO oli kiehtova sarja. Niin hyvällä kuin pahallakin tavalla vähän vanhahtava. Juonia liikutetaan hitaasti ja paljon käytetään aikaa kuumottavien tilanteiden rakentamiseen. Kuka tietää, ehkä on hyvä vaan että sarja jäi yhden kauden kulttisarjaksi, eikä joutunut hitaaseen kuolemaan liian monen kauden päätteeksi. Ostin sarjan dvdllä (saatavana myös blurayna) cdon.comista. Kyseessä on erittäin laadukas, remasteroitu julkaisu. UFO on laadukas, vaikkakin ikävä kyllä nykyään hieman unohdettu kulttisarja jolla on iso rooli monien scifisarjojen- kuin videopelienkin kehityksessä.

4/5

[Silence]

CHERNOBYL (2019, 5 episodes, bluray)

Itselläni on välillä leffoja, pelejä ja tv-sarjoja jotka jäävät roikkumaan vaikka tiedän että pitäisi katsoa/pelata ne. Aina löytyy jokin syy tai tekosyy miksi teenkin jotain muuta. Chernobyl on juuri tällainen sarja. Olen jokapaikasta kuullut kuinka se on pakko katsoa. Bluray on roikkunut hyllyssäni reippaasti yli vuoden jo. Ja olen aina viivytellyt sen katsomista siitä yksinkertaisesta syystä että tiedän millilleen mistä se kertoo, mitä on vastassa ja olen aina kokenut kyseisen aiheen ihan helvetin ahdistavaksi. Mutta tässä sitä nyt sitten ollaan. Ukrainassa kun ajatukset ovat muutenkin olleet kohta kuukauden, niin ei kai ole pahitteeksi hoitaa kyseisen maan historiikki-sarjaa tässä sitten samantien pois alta...

Niille tiedoksi jotka ovat asuneet luolassa, niin Chernobyl on siis tositarina Entisen Neuvostoliiton alueella, nykyisen Ukrainan pienessä kaupungissa tapahtuneesta ihmiskunnan pahimmasta ydinkatastrofista mikä johti kymmenien tuhansien kuolemaan ja satojen kilometrien kokoisen maa-alueen saastumiseen seuraaviksi tuhansiksi vuosiksi. Chernobyl on arvostettuja laatusarjoja jo pari vuosikymmentä tehneen HBOn minisarja. Jaksoja on vain viisi ja se on täydellinen luku aiheelle. Ei liikaa eikä liian vähän. Sarja on rytmitetty erinomaisesti. Turhia ei selitellä vaan samantien mennään itseasiaan. Sellaiset kliseet kuin tapahtumien pohjustus ennakkoon on turhaa, sillä vain tapahtumien jälkeisellä osiolla on väliä. Kaikki muu on toissijaista. Ensimmäinen jakso käsittelee tapahtumayötä, seuraavat pari jaksoa seuraavia päiviä ja viikkoja. Ja sitten aletaan siirtymään kuukausien päähän sarjan loppupuolen ajaksi seuraamaan jälkipyykkiä. Katsojan kuristusruuvia pidetään tiukasti yllä läpi sarjan, sillä aihetta ei todellakaan aleta hienostelemaan. Fiksusti vasta viimeisessä jaksossa tekijät alkavat hieman löysentää otettaan ja mahdollistavat sen etteivät katsoja lähde aivan liian ahdistuneina pois sarjan parista.

Tekijät ansaitsevat ylistystä Venäläisen/Neuvostoliittolaisen kulttuurin ymmärtämisestä. Yhtälailla ydinkatastrofin kanssa suuri ongelma ihmisille on myös maan hallinto, jonka ykkösprioriteetti tuntuu olevan "maan suojeleminen" totuuden salaamalla. Menossa on samaa absurdisuutta kuin katsoisi Titanicin uppoamista ja laivalla olisi matkustajien lisäksi laivavarustamon agentteja joiden tehtävä olisi varmistaa ettei kukaan saa tietää uppoamisesta, jäävuori varsinkin pitäisi kieltää. Osa liimaisi pelastusveneitä kiinni laivaan ettei niitä voi käyttää ja osa poraisi laivan pohjaan reikiä jotta uppoamissyy saataisiin muutettua. Mikään kun ei pelota Venäläistä ihmistä enempää kuin ajatus sekasorrosta missä tilanne ei ole hallinnassa. Ja se pitää välttää aina hinnalla millä hyvänsä. Vahvaan johtajaan luotetaan sokeasti ja järjen logiikka on jotain sellaista mikä kuuluu korruptoituneeseen lännen ajatteluun. Ja sen jos minkä sarjan tekijät oikeasti tuntuvat ymmärtävän. Suosikkikohtaukseni koko sarjassa on heti ensimmäisessä jaksossa kun tapahtumayönä kaupungin johto kootaan bunkkeriin neuvottelemaan siitä miten heidän pitäisi toimia. Porukan kaikista loogisin mies on katsellut tapahtunutta, nähnyt että ihmiset reagoivat oudosti oksennellen ja ehdottaa loogisesti koko kaupungin välitöntä evakointia... mutta muut kokevat tämän pahimmaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi koska se tarkoittaa sekasortoa, joten yksimielinen päätös on luottaa sokeasti valtioon mandaattiin: eristää koko kaupunki muusta maailmasta, katkaista puhelinlinjat jotta informaatiota ei voida levittää tapahtuneesta ja huolehtia siitä että kansa ei turhia ala pohtia tapahtuneen vaarallisuuksia. Tarinan aikana seurataan hahmoja jotka ovat normaalisti osa järjestelmää, mutta onnettomuus alkaa irrottamaan näitä aivopestystä normista ja paljastaa pikkuhiljaa todellisia luonteita eri tahojen takaa. Osat ovat täysin sokeita ja osa paljastuu yllättävän inhimillisiksi hahmoiksi, vaikka siltä ei aluksi ollenkaan vaikuttaisi.

Näyttelijöitä on iso kasa ja tekijät ovat castanneet näyttelijöitä hyvin kansainvälisesti taustasta riippumatta. Paljon on eri näköistä ja väristä väkeä rooleissa ja kaikki puhuvat englantia todella vapaasti erilaisilla aksenteilla ja uskoakseni tämä on tehty siksi että Neuvostoliiton kaltaisessa suuressa valtiossa ihmisten niin ulkonäkö kuin puhetavatkin eroavat hyvin paljon toisistaan. Toki vähän sellainen pieni yksityiskohta iskee silmään kun kaikki on niiiiin neuvostomenoa, mutta kaikkean puhuessa enklantia, tapahtuu aina välillä sellainen pieni ärsyttävä irtautuminen tapahtumista. Samaa olen kokenut esim ensimmäisen Yakuzan ja Forbidden Sirenin kohdalla kun kaikki on niiin japanilaista että ihan voi nuudelit maistaa ja haistaa, mutta hahmot vääntävät vain amerikkaa tai brittienglantia, rikkoen hetken.
Hahmokaartin pääosassa on asioista perillä olevaa tiedemiestä näyttelevä Jared Harris, Neuvostoliiton oma korkea-arvoinen virkamies, aina mielettömän loistava Stellan Skarsgård sekä kolmas ja päätiimin ainoa täysin fiktiivinen ydinfyysikkohahmo, jota näyttelee Emily Watson. Viimeisen hahmon fiktiivisyys paljastui vasta sarjan päätyttyä, sillä hahmo on yhdistelmä lukuisia tapauksessa mukana olleita hahmoja. Ja vaikka en tiennyt tuota etukäteen niin aloin jo hieman haistelemaan tuota sarjan edetessä sillä Watsonin hahmolla on vähän epäilyttävä supervoima ilmaantua aina joka paikkaan sopivasti kuljettamaan asioiden kulkua. Mutta ihan looginen ratkaisu kuitenkin tekijöiltä, sillä tällainen pieni fiktiivisyys auttaa kummasti puristamaan isoa kokonaisuutta pienempään tilaan.
Näiden keskeisten hahmojen lisäksi tarina kertoo pieniä hahmotarinoita läpi sarjan. Ensimmäisessä jaksossa seurataan ydinvoimalaitoksen työntekijöitä ja ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ehtiviä palomiehiä. Myöhemmin näemme pieniä tarinoita sieltä täältä tapahtumaketjusta missä päästään aina hetkeksi jonkun mukana olevan sivuhahmon matkaan tutustumaan jälkiseuraamuksien ihanaan maailmaan. Ja vaikka kukaan ei todellakaan ole huono niin varsinkin pääkaksikko Harris ja Skarsgård ovat aivan helvetin täydellisiä rooleissaan. Kaksi täysin erilaista ihmistä joista muodostuu toistensa bestikset tarinan aikana kun kirjaimellisesti koko maailma tuntuu olevan heitä vastaan. Jared Harriksen roolisuoritus on miehen uran parhaimpia ja hahmo onnistuu tuntumaan kaiken sekasorron keskellä ihastuttavan aidolta ihmiseltä jolla on käsissään vain huonoja ratkaisuja paskaan tilanteeseen. Suosikkihahmokseni nousi Stellan Skarsgåren hallinnon hahmo, joka kiehtovasti aloittaa normaalin ylimielisenä Neuvovirkamiesmulkkuna, mutta nopeasti alkaa oppimaan ja mitä enemmän hahmo alkaa tajuta tilanteen vakavuutta, sitä murtuneemmaksi ja aidommaksi ihmiseksi mies muuttuu. Helvetin loistava suoritus. Mutta mitäs muutakaan se voisi olla, kun kyseessä on Stellan Skarsgård -yksi aikamme parhaimmista näyttelijöistä.

Sarja osaa olla todella ahdistava. Ulkopuolinen maailma tuntuu kokoajan unohtuvan ja radioaktiivisuutta raksuttavien mittareiden kaamea ääni jää ahdistavasti soimaan päähän. Sarja ei kaunistele radioaktiivisuuden luomia kaameita ihmiskohtaloita vaan kaikki lätkäistään katsojan katsottavaksi sellaisenaan. Luvassa on aivan helvetin upeita tehostemaskeja, jotka varmasti saavat jokaisen katsojan voimaan pahoin. Mutta sarjan ahdistavuus ei ole riippuvainen vain naaman eteen tungettavista kauheuksista, vaan sarja onnistuu erinomaisesti manipuloimaan tilanteen kauheuden katsojan ihon alle vain pelkällä yleisfiiliksellä. Kokoajan on sellainen fiilis että näkymätön käsi yritti katsoessa kuristaa kurkkuani ja haluaisin vain päästä suihkuun pesemään tämän kaamean tunteen pois. Edes Schindlerin Listan kaltainen elokuva ei onnistu saamaan samanlaista tunnetta aikaan itsessäni. Itseasiassa samaan on itselläni pystynyt lähinnä Buffy the Vampire Slayerin supersynkkä kuudes tuotantokausi ja itseasiassa tismalleen samasta syystä: Koska kokoajan tapatumat ennakkoon tietävänä katsojana tiedän mihin asiat ovat menossa, joudun vain kituen seuraamaan miten kaikki tulee tapahtumaan.

Mietin paljon sarjan aikana että kuka hitto tämän sarjan takana on, sillä nimet lopputeksteissä eivät sanoneet mitään. Ja sitten menin tutkimaan asiaa ja huomasin vain tuijottavani tyhjällä ilmeellä tietokoneen ruutua: Sarjan on käsikirjoittanut ja tuottanut Craig Mazin, jonka aikaisempia credittejä ovat.... perseilykomediat Hangover 2 ja 3, sekä Scary Movie 3 ja 4.... Ööööh... WTF? Huh, tiedän että monilla on salaisia haaveita elämässään, mutta amerikkalaisten perseilysekoiluiden jatko-osien kirjoittaja kirjoittamassa tällaista sarjaa, ja vielä tällä laadulla... huh huh...
Sarjalla on tarjottavana erittäin hyvää dialogia, mutta sarja osaa myös luottaa aina paljon ahdistavaan hiljaisuuteen missä vain avuttomana joudutaan seuraamaan kaameita asioita. Tekijät tuntuvat oikeasti ymmärtävän että ahdistava hiljaisuus on paljon parempi ratkaisu kuin joku selittämässä miten kauheaa asiat ovat. Taustalla pauhaava musiikki sen sijaan on vähän... niin ja näin. Se on erittäin hyvin tunnelmaa luovaa mölinäambienttia, mutta juuri siksi myös aika persoonatonta mölinää. Se toimii hyvin kuvien kanssa, varsinkin kun joudumme avuttomana seuraamaan kauheuksia, mutta irrallisena se on vain melua. Olisi ollut kivaa saada jotain Neuvostohenkistä musaa joka olisi tuonut edes vähän persoonaa, mutta kyllä nykyiselläkin menolla pärjätään.

Tämä saattaa kuulostaa oudolta vertaukselta, mutta vertaan sarjaa Netflixin The Witcheriin, sillä se vain entisestään selventää asioita. Chernobyl kun on sarja missä KAIKKI on tehty viimeisen päälle täydellisesti. Juonet ja hahmot on kirjoitettu huolella, maailma, lavastus ja puvustus on viimeisen päälle uskottavaa ja niin kuvaus kuin yleinenkin visuaallisuus saa joka sekuntti tuntumaan siltä että olen jaksoja katsoessa Neuvostomaassa 1980-luvulla. Witcherin kaltaista feikkimaailmaa missä kaikki pitävät naamioliikkeestä hommattuja naamiaisasuja ja maailma tuntuu photoshopatun feikiltä on aivan toisessa maailmankaikkeudessa verrattuna tähän sarjaan. Chernobyl vain entisestään selventää miten toinen sarja voi olla niin amatöörimäisen heikosti toteutettu että ihan pahaa tekee ja toinen viimeisen päälle jokaiselta osa-alueelta huolella rakennettu jossa näkyy ammattitaito ja intohimo aihetta kohtaan. Tekijät ovat panostaneet todella paljon sarjan kuvaan, sillä jälki tuntuu paljon siltä kuin se olisi kuvattu 1980-luvulla, eikä tältä nykypäivän kliiniseltä videopaskalta mitä niin tv-sarjat kuin leffatkin nykyään tuntuvat ainakin 85%sesti olevan. Sarja palauttaa itselleni ainakin uskoa siihen että nykyäänkin voi tuotokset näyttää rikkailta ja panostetuilta eikä vain liukuhihnalle oksennetulta digimössöltä.

Muutamaa pientä kauneusvirhettä tosin vähän aion kritisoida tarkemmin. Välillä leikkausrytmi voisi oikeasti olla vähän rauhallisempaa. Erityisesti kahdessa-kolmessa ensimmäisessä jaksossa. Liian usein vaan tuntuu siltä että kokoajan pitää leikata kuvia naps naps naps, sen sijaan että annettaisiin tilanteen kunnolla iskeytyä katsojaan. Kun Jared Harris selaa papereita ja tajuaa mitä on menossa, haluaisin vain nähdä kuinka tämän reagoi tietoon, enkä kokoajan leikata eri kuvaan tämän naamasta. Yksi ärsyttävimmistä mokista oli kakkosjakson lopetus. En spoilaa mitä tapahtuu, mutta kuva menee mustaan ja mielestäni lopputekstit iskevät aivan liian nopeasti ruutuun. Olisin halunnut pitää tilanteen ainakin seuraavat 10-15 sekunttia pelkässä kaameassa pimeydessä kun radioaktiivisuutta raksuttava mittari huutaa hulluna taustalla.

Mutta näin. Pienen pieniä huomautuksia lukuunottamatta Chernobyl on aivan helvetin loistava -vaikkakin vastenmielinen sarja, joka kertoo rehellisesti kaameasta asiasta tapahtumia turhaan silittelemättä. Sarja kuuluu pakkokatsottavien sarjojen listalle, minkä jokaisen pitäisi ihan jo yleissivistyksen nimissä nähdä vähintään kerran elämässään.

Tässä on sarja jolle en ikinä halua toista tuotantokautta.

[Joni Ahonen]

Mr.Robot

Kuten Buffyn kohdalla, tämän sarjan tyhmä nimi oli syy miksei tätä olisi tullut katsottua jollei olisi kehuttu minulle maasta taivaisiin. Luulin työkaverini tavoin sen oikeasti kertovan jostakin herrasmiesrobotista. Oikeasti sarja ottaa kantaa maailman menoon jopa ajankohtaisemmin tänään kuin alkaessaan. Jos Mr.Robot olisi tehty 10 vuotta sitten, se olisi vanhentunut somen vuoksi auttamattomasti. Eipä tule mieleen toista uutta leffaa/sarjaa joka osasi iskeä napakymppiin ajankohtansa suhteen. Olen iloinen että päätin tutustua tähän todella jännitävään sarjaan, sillä uskaltaisin väittää kyseessä olevan parasta sitten Sopranosin. Ensimmäisestä jaksostakaan ei voi juuri mitään kertoa paljastamatta liikaa. Sarja voisi kaatua omaan näppäryytensä, mutta onneksi katsojille ei vittuilla. Ei tule fiilistä siitä että Sam Esmail vain paukuttaisi henkseleitään tyylitajunsa keskellä, vaikka siihen syytä olisikin.


En ole ymmärtänyt aiemmin Rami Malekin hehkuttamista, sillä Bohemian Rrapsodyssa hänen roolisuorituksensa oli enemmänkin imitaatiota. Kaikkien oscar-kehujen arvoiseksi en suoritusta osannut nähdä. En tiedä auttaisiko toinen katselukerta näkemään asian toisin sitten...? Mutta jestas soikoon mikä hahmo Rami onkaan mielenterveysongelmista kärsivänä hakkerina. Vaikka Malek on ihan sekaisin ja toimii välillä hyvin vastuuttomasti, hänessä paistaa siitä huolimatta miellyttävä hyvyys, jolla katsojan sympatiat voitetaan. Mr.Robot ei ole todellakaan hyvänmielen sarja: maailma on kylmä ja kolkko täynnä toinen toistaan inhottavampia ihmisiä, jossa vain rahalla ja itsekkyydellä pärjää. Isoine mulkosilmineen ja muutenkin hieman erikoisen ulkonäkönsä johdosta uskon täysin Malekin hahmoon, joka kärsii monista ongelmista, joiden esittämistä sarjassa ei kaihdeta tai glorifoida. Jonkun toisen sliipatumman näköisen näyttelijän johdolla homma ei toimisi. Myös muut näyttelijät ovat kaikki ylivetoja, joista vain BD.Wong ja Christian Slater olivat tuttuja. Slater osaa olla aivan saakutin pimeä tapaus sillä pelottavimmalla tavalla, kun taas BD.Wong oli outoa nähdä toisenlaisessa roolissa, kun hän on ollut aina se maailman lämmin terapeutti tai pappi HBO:n sarjoissa.


Sarjan tekijät tietävät mitä tekevät ja se näkyy sekä kuuluu etenkin täydellisessä soundtrackissa. Myös muut biisit sopivat kuin nyrkki silmään ja kuullaampa Ritari Ässän tunnarikin yhden jakson alussa. Silmäniskuja 80-90-luvun leffoihin tai biiseihin on juuri sopivan vähän, sarjassa ei mennä keulimaan nostalgiavaihteella kosiskellen katsojia tyyliin "eiks ookin nostalgista kun puhutaan vähän Paluu tulevaisuuteen -leffoista", vaan kaikki on huolella suunniteltu rakentamaan hahmoja. Viittauksia ja nostalgiaa pitäisi aina olla vain hyppysellinen, niin vähän, että jää kaipaamaan lisää. Mr.Robotissa tämä on tajuttu. Liikoja kikkailuja ei nähdä oikeastaan missään vaiheessa.


Mr.Robot on vain neljä kautta pitkä eikä täytejaksoja ole kuin vasta viimeisellä kaudella, jossa ensimmäistä kertaa vasta sarja taso mielestäni kyykkäsi. En tiedä mitä muu maailma ajattelee, mutta itseeni pakollinen "joulun speciaalijakso" vähän oli outo veto, vaikka kyseessä ei ollutkaan ihan sellaista hassuttelua kuin odottaisi. Onneksi taso nousee nopeasti, mutta viimeinen kausi on tasapainoltaan ja fokukseltaan hyvin erilainen kuin edelliset. Silti sarjassa ei ole varsinaisesti huonoja jaksoja, mutta tiivistämisen varaa kylläkin finaalikaudella. Onneksi sarja loppuu todella onnistuneesti ja vääntelehdin sohvalla niin että olin pudota.


Nykyään kun olen tutustunut moniin leffoihin ja sarjoihin, olen valitettavan usein tympääntynyt näkemääni, jolloin haluan melkein jättää katsomisen kokonaan kesken, jos näkemäni ei vain yksinkertaisesti herätä kiinnostusta, oli kyseessä kuinka kehuttu tekele hyvänsä. Oli mahtavaa katsoa pitkästä aikaa sarjaa, jonka parissa jännitin niin paljon että suorastaan harmitti miten nopeasti jaksot tuntuivat loppuvankin. En voi muuta kuin suositella Mr.Robottia. Tulen varmasti ostamaan tämän hyllyyni omakseni. Loppukauden muutamasta kyykähdyksestä huolimatta sarja saa täyden arvosanan minulta.

5/5

[whatever]

Mr.Robot

Tätä tuli seurattua julkaisutahdin mukaan, ja olihan se ihan helvetin hyvä sarja. Ikävästi kyllä päässyt unohtumaan mitä kaikkea siinä oikein tapahtui, pitäisi ehdottomasti katsoa joskus uusiksi kun ei ole edes niin kauhean pitkä sarja.

[Joni Ahonen]

Mr.Robot

Tätä tuli seurattua julkaisutahdin mukaan, ja olihan se ihan helvetin hyvä sarja. Ikävästi kyllä päässyt unohtumaan mitä kaikkea siinä oikein tapahtui, pitäisi ehdottomasti katsoa joskus uusiksi kun ei ole edes niin kauhean pitkä sarja.

4 kautta ja 45 jaksoa on oikein passeli määrä. Twistejä on joka jaksossa niin paljon että välillä olin vähän sekaisin missä mennään. Lopun takia tekisi mieli katsoa heti uudelleen.