Angel tuli katsottua jo kuukausi sitten loppuun. Meinasi unohtua viimeisten kausien arvostelut. Ne tulee tässä. Pahoittelut, jos teksti on sekavaa, aloitin neljännestä kaudesta kirjoittamaan jo kuukausi sitten ja päätin nyt viikolla naputella molemmista mielipiteet. Vaihdetaan tuo Angelin avakin pois, kun sarja on päättynyt osaltani.
Angel 4. kausiSPOILUJASPOILUJASPOILUJASPOILUJA
Alkuun sanottava että neljäskausi jatkui hyvinkin kiinnostavissa merkeissä. Wesleyn asema jäi askarruttamaan sen suhteen kenen puolella hän todella pelaa, sillä hänen ja Lilahin suhde muuttuu pelkästä seksisuhteesta astetta lämpöisemmäksi ja Angelin porukan viha ei näytä paljoa juuri kaikonneen. Wesleyn jäädessä porukan ulkopuolelle, hän siitä huolimatta haluaa auttaa Angelia ja vanhaa jengiään. Angel on upoksissa, kiitos kusipää Connorin, joka on melkein samanlainen aivopieru kuin Dawn Buffyssa. Connor on oikeastaan täydellinen poika-vastine Dawnille, joka ilmestyi kirjaimellisesti myös tyhjästä. Harmi vain, että siinä missä Dawnia alkoi lopulta sietämään ja hänen näyttelijänsä osasi myös näytellä, Connorin roolin vetäjä ei omaa mitään karismaa. Ei voi olla vertaamatta nimen vuoksi T2:n Connoriin, jossa oli ASENNETTA, vaikka kyseessä olikin 12-vuotias poika. Connor ei kuitenkaan ole neljännen kauden pahin asia, se ”kunnia” menee aivan käsittämättömyyksiä tekevälle Cordealille, joka ei ole enää yhtään sama hahmo kuin aikaisemmin. Mutta palataan myöhemmin asiaan.
Neljäskausi sisältää klassisen muistinmenetys -jakson, joka oli varsin huvittava, kun hahmot alkoivat käyttäytymään samalla tavalla kuin alkuaikoina. Tämä samainen idea toimi kuitenkin Buffyssa 10 kertaa paremmin ja hauskemmin. Wesleyn muuttuessa takaisin akateemiseksi ja säikyksi älypääksi huvitti hetken, kuten myös hahmojen krapulainen konttaaminen epäonnistuneen taian jälkeen. Myös jakso, jossa porukka lähtee Las Vegasiin Lornea moikkaamaan, on hauska kevennysjakso, joka nähtävästi myös on oikeasti kuvattu Vegasissa. Yksittäisiä huippujaksoja löytyy, mutta taustalla pyörivä erittäin väkinnäinen Cordelian ja Angelin rakkaustarina on tuskaisaa seurattavaa, kuten koko Cordelian olemus kaikkineen. Kolmannella kaudella jäi vahvasti sellainen fiilis, etteivät edes tekijät usko Angelin ja Cordelian juttuun, siksi sitä pitää jopa kahden hahmon, Grootin ja Lornen, hieroa katsojien ja Angelin naamaan, että oi kun teidän välillänne niin kipinöi. Niin varmaanki juu.
Tässäkin kaudella varsinainen pääpahis jää taka-alalle, vaikka saammekin helvetin komeasti maskeeratun kivisen paholaisen porukkaa hakkaamaan monta kertaa. Tajusin vasta tässä kaudella, että suurin ero Buffyyn taisteluissa ovat tuliaseet, joita Wesley yllättäen hihasta vetelee, mitä myös usein pahiksetkin käyttävät. Yllättävän nopeasti neljäskausi menee samanlaisiin maailmanlopun tunnelmiin kuin Buffyn seiskakausi, joka olisi jännää, jollei koko homma lössähdä ihan outoihin ratkaisuihin, mihin ei saada kunnon vastauksia koko kaudella.
Cordelia. Mitä helvettiä ne menivät bitchimäiselle ja pinnalliselle Cordylle tekemään?!! En olisi uskonut ikävöiväni vanhaa Cordeliaa, mutta nyt on pakko. Hahmo palaa muistinsa menettäneenä ja sitten alkaa koko Buffy-universen raastavin puhetapa. Cordelia on silloin ollut hieno hahmo, kun tämä vakavoituu ja ymmärtää asioita tunteella, mutta kun hahmo puhuukin koko ajan hennolla ja henkevällä äänellä tyyliin:
”oi, miten sinä osaatkin valita sanasi aina oikein”, ”minä voin luottaa vain sinuun”, ”sinun pitää saada jotain todellista”, ”esittelen tässä avointa kaula-aukkoani, hups, tissini puplahtavat kohta ulos” ja ”nyt annan sinulle pesää, oih”, ”Angel, mene sen ylitse, että nussin poikaasi”, oih oih ja oih!” Teki mieli skipata nuo kohdat kokonaan ja koko Connorin ja Cordelian juttu tuntui kuin katsoisi milf-pornoa, aikuisen naisen viettelemässä poikaa, joka ei helvetin ulottuvuudessa yhtään pornolehteä ole päässyt lukemaan. Cordelia on siis pahis ja kohta tämä onkin raskaana Connorille ja synnyttää aikuisen jumalaisen tumman naisen WTF?!?! Kyllähän Buffykin omasi outouksia, mutta Angelissa ei tule fiilistä, että tätä olisi oikeasti suunniteltu kovin kauan. En pidä siitä yhtään, että kovasti sarjassa vakuutellaan kaiken olleen suurta suunnitelmaa ja plaa plaa, mutta kun tämmöinen uskottelu vetää pohjan kaikelta. Carpenter ei ole kummoinen näyttelijä eikä hänelle olisi pitänyt antaa tämmöistä roolia vedettäväksi. Koko kaudella ei saada hänen käytökseensä edes kunnollista vastausta, asiat jäävät roikkumaan ilmaan liikaa.
Jos unohdetaan pahis-Cordelian aivopierut, on kaudella hyvääkin. Angel muutetaan Angelukseksi ja lopun Jumala hyväpahis on mielenkiintoisesti erilainen uhka kuin aiemmat. Ja edelleen Angelin menneisyyttä valoittavat jaksot ovat mielenkiintoista seurattavaa. Tykkäsin myös siitä jännityksestä, kun Fred ainoana alkuun tajuaa porukassa Jasminen todelliset kasvot. Kauden lopetus on myös hyvä, jossa tekijätkin ovat selvästi tajunneet, ettei Connoria kannata sarjassa pitää, sillä poika on rasittava hahmo. Onneksi kauden cliffhanger on toimiva ja jännä, joka vähän poistaa karvasta makua suusta.
Neljäskausi olisi erinomainen, jos aivopieru-Cordelia ja rasittava Connor olisi unohdettu.
***/*****
Angel 5. kausiAngelin vitoskausi sijoittuu Buffyn seiskakauden jälkeiseen aikaan, kuten ennakkoon vähän aprikoinkin. Pettymystä herättäneen neljännen kauden jälkeen tiesin, kun Spike (paras hahmo Buffy-versessä ever) astuu kuvaan, kausi voittaa kevyesti edelliset vaikka vasemmalla kädellä.
Tosiaan vitoskauden suunta on mielenkiintoinen, kun porukka ajatuu Wolfram & Hartin johtoon. Spike ei kuollutkaan, josta olen tavallaan iloinen, mutta samalla hahmon upea kuolema sitten myös näin mitätöitiin. Spike tuo huumoria ja asennetta omalla tyylillään paljon keskinkertaiseen Angelin porukkaan. Eihän Spiken tarvitse kirjaimellisesti kuin vain seistä nurkassa läpinäkyvänä haamuna peittoen karismallaan ankean Angelin ja muut kankeat porukan jäsenet mennen tullen. Spiken tulo sytytti toiveen myös siitä, että kohtaisivatko Spike ja Buffy vielä, mutta häiritsevästi Sarah Michelle Gellar on vissiin päättänyt roolinsa Buffyn seiskakauden myötä lopullisesti. Roomaan sijoittuva jakso vain ärsytti, kun ”Buffystä” nähdään blondityttö takaa bilettämässä. Ääh, minä olisin halunnut nähdä vielä jonkin koskettavan kohtaamisen ja kunnon kolmiodraaman. Oho, sanoinko tuon ääneen?!
Vitoskausi asettaa porukan uuteen asemaan ja saa Angelin välillä tuntumaan aika niljakkaalta tyypiltä tehden aikaisemmin niljakkaasta Spikestä todella maan läheisen hahmon. Spike roikkuu mukana alussa aika väkinnäisenä haamuna, mutta koska hahmolla ei ole mahdollisuutta poiskaan lähteä, hänestä tulee osa tiimiä osin pakolla. Vitoskauden pääjuonikuvio, jota oikeasti on myös kaukaa mietitty toisin kuin edellisen kauden sekoiluja, liittyvät sarjassa muutamaan otteeseen mainittuun ennustukseen vamppyyristä, joka saisi ihmisyytensä takaisin. Mikä loistava veto saattaa Spike kilpailemaan Angelin kanssa siitä, kuka pelastaa maailman ja muuttuu ihmiseksi. Tähän juonikuvioon povataan parissa jaksossa oikein hyvääkin jänniystä kohti tulevaa, sillä katsojana minun ei ainakaan ollut selkeää mielipidettä siitä kumpi ansaitsisi saada ihmisyyden takaisin. Kummassakin tilanteessa toisen tappio tuntuisi pahalta. MUTTA!!!! Mitä helvettiä tapahtuukaan kauden edetessä?!!? Koko juonikuvio, ennustus vain unohdetaan ja Angel mitätöi sen viimeisen jakson aikana ilman kamalampaa painostusta itseltään pois ja hetken aikaa höpisee Harmonyn(?!?) kanssa siitä miltä tuntuikaan olla ihminen. Oikeasti harkittu ja koko Angelin sarjan mahdollisesti määrittävä juonikuvio, joka olisi päättänyt hienosti koko sarjan, vain unohdetaan olkapäitä kohauttamalla… Olin jo päässäni rakentanut kohtauksia, jossa Spike saa dramaattisesti ihmisyytensä takaisin ja näin kohtaa myös Buffyn totutellen elämään heikkona ihmisenä. Koko juonikuvio vain heitetään romukoppaan ja loppu tapahtuu kiirehtien jääden cliffhangeriin, mikä itsessään ei sinänsä haittaisi, jollei suurempaa juoniokuviota olisi noin vain unohdettu. Kiitos tyhjästä, perkele.
Jos unohdetaan tuo aivopieru, vitoskausi on selkeästi parempi kuin kolmonen ja nelonen. Pitkä matka on tultu Angelin etsivätoimistosta suureen Wolfram & Hartiin, jossa olisi ollut vielä paljon vaikka mitä ammennettavaa. Samalla huomaa kuinka kaipaa edellisten kausien pienempää kaavaa, vaikka toki uusi aluevaltaus sopii viimeiselle kaudelle. Yksittäisiä hyviä jaksoja nähdään paljonkin ja pidin erityisesti Wesleylle annetusta ruutuajasta. Hänestä on tullut Angelin myötä yhtä suurta surun ja ahdistuksen taakkaa kantava hahmo, jossa on myös jytyä. Suhde Frediin kokee dramaattisen lopun, kun Fredin hahmo kuolee pois ja tämän kehon valtaa Illyria, muinainen pahuus. Pelkäsin tätä muutosta ihan hitosti, sillä Cordelian kohdalla homma jäi todella epämääräiseksi höpöilyksi. Mutta mitä ihmettä! Amy Ackerhan osaa näytellä outoa pahista niin hyvin ja äänen sävyään muuttaen, että piti pari kolme ihan tarkistaa onko näyttelijä sama. Myös mielettömän onnistunut maskeeraus ja isot siniset piilolinssit sopivat todella hyvin omituiselle muinaiselle pahikselle, jota Amy esittää pelottavan hämmentävästi. Suorastaan nauliuduin aina kun hahmo esiintyi. Jos minulle olisi esitetty paperilla idea pahikseksi muuttuvasta Fredistä, joka puetaan nahka-asuun ja isoihin piilolinsseihin, olisihin nauranut koko ajatukselle ja pohtinut etteivätkö ne oppineet Cordeilasta mitään. Idea toimii ja Wesleyn suhtautumista on myös kiinnostavaa seurata. Toiveet siitä, että vanha tuttu Fred olisi vielä jossain Illyrian sopukoissa, pitää mielenkiintoa yllä. Harmi vain, että tämäkin lupaava juonikuvio jää kesken. Wesleyn poistuminen sarjasta ei herättänyt niin suuria tunteita, mutta Illyrian kasvanut inhimillisyys kosketti.
Kun tuli tuo Cordeliakin nyt mainittua, hänestä ei yllättäen kuulla eikä puhuta kaudella juuri mitään. Cordelia lopulta piipahtaa viimeisen kerran yhden jakson ajan kuin pakotettuna, kun kirjoittajat ovat muistaneet, että tääkin pitäis jotenkin selittää. Cordelian viimeinen esiintyminen on kuitenkin tehty varsin pätevästi ja hahmo jättää koskettavat hyvästit Angelille. Vaikka edelleen koko rakkauskuvio oli ihan mahdottoman outo, hahmojen ystävyys liikutti enemmän, millä tasolla se olisi saanutkin aina olla.
Angel päättyy kesken. Kenties jotenkin sarjakuvat ovat jatkaneet tarinaa, niihin en ole kunnolla tutustunut. Viitoskausi sisältää hyviä ideoita, mutta aika, halu ja Sarah Michelle Gellarin sopimusehdot ovat tehneet mahdottomaksi niputtaa Angelia kauniiseen lopetukseen, jota muistelisi tippa linssissä kuten Buffyn seiskakauden lopetusta. Viimeinen jakso ei edes tunnu kovin lopulliselta. Kuitenkin viihdyttävä kausi, josta on vaikea nauttia toista kertaa, kun tietää ettei saa toivomaansa loppua.
***/*****
Summa summarun. Angel ei sarjana juurikaan yllättänyt. Karkeasti voisi sanoa sen olevan keskinkertainen Buffy ilman Buffya. Sarjat eroavat toisistaan ja samalla niissä on sitä tuttua henkeä ja huumoria, joka pitää otteessaan. Myös pöljiä juttuja löytyy ja ovathan molemmat sarjat myös pahimmillaan aikamoista soopaa, jollei hahmot, huumori ja yllättävät käänteet toimisi niin hyvin. Se miksi Buffy herättää enemmän parempia fiiliksiä johtuu paljolti myös päähenkilöiden iästä, kun sarjan ekoilla kausilla kaikki ovat selvästi ihan lapsiteinejä ja aikuistuvat sitten pikkuhiljaa. Angelissa koko sakki on kolmenkympin ylittäneitä (jopa Cordeliasta jää tämä vaikutelma) vanhoja patuja ja elämäänsä vähän vittuuntuneita angelus ankeuksia. Buffyssa hahmot kasvoivat selkeästi, kun taas Angelin porukka muutaman muutoksesta huolimatta on sarjan päähenkilön tavoin hyvin pysähtynyttä. Siksi juuri kausien välillä muutoksia ei edes juurikaan huomaa, vaan kaikki kaudet sulautuvat yhdeksi massaksi, siinä missä Buffysta minulla on edelleen selkeä käsitys jokaisesta kaudesta omana yksittäisenä kokonaisuutenaan. Angel alkaa surkeammin kuin Buffy enkä usko että jaksaisin koskaan ekaa kautta enää katsoa ensimmäistä kahtaa jaksoa lukuun ottamatta. Angel laajentaa jotain juttuja Bufffysta, mutta ei sarjan olemassaololle kamalasti syitä pysty keksimään. Viihdyttävää seurattavaa, jossa taso notkahtelee välillä enemmän kuin Buffyssa konsanaan. Olisin mielelläni vielä nähnyt kuutoskauden, joka olisi päättänyt juonikuviot nätisti.