Pelit yleisesti

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 10.06.2014 08:51

Microsoft pisti kieltämättä hienon shown pystyyn. Tv:tä ei nähty ollenkaan vaan 100% pelejä. Omia suosikkejani messuilla oli Super Ultra Dead Rising 3 Arcade Remix Hyper Edition DX Plus Alpha. Parhaiten pelistä lienee iloa vain kovimmille capcom faneille, mutta ihan Dead rising pelattavuudella ja puhtaasti hauskasta trailerista ehdin innostua. Ensivuoden kovin peli, mitä odotan Witcher 3 pelikuva oli toki nannaa katseltavaa ja Assasins creed: Unity vaikutti varsinkin kaverien kanssa pelattuna hienolta. Kinect pelien valikoimakin rajoittui niihin parhaimpiin (eli Dance central ja Disney: fantasia). Halo: Master chief collection ei ainakaan sisällön puutteella voi hävetä. Kaikki halo ykkösestä neloseen on ängetty samalle levylle uusilla upeilla teräväpiirtografiikoilla ja ompa mukana Halo vitosen Beta. Ja acradekaahailupeli, Forza Horizon 2 vaikuttaa yhtä hienolta kuin ensimmäinen.

Oikeasti kovin yllätys messuilla oli kuitenkin Project Sparkin traileri, jonka lopussa ruutuun asteli Conker ja iskee moottorisahalla pelin logon kahtia. Luulin aluksi että saadaanko nyt oikeasti uusi conker peli, mutta ilmeisesti kurre seikkailee vain edellä mainitussa pelissä, mikä oli hieman sääli.

Pettymyksenä voinee sanoa että Quantum breakista ei nähty pelikuvaa. Kuten ei Gears of waria, mass effectiä tai mitään Bethesda pelitalolta. Kaipa se vielä täytyy odottaa. Muuten tämä pressi oli positiivinen yllätys ja sai minutkin vakuuttumaan että ykkösboksi todella on ykköskonsolini.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Apple » 11.06.2014 00:59

Assassin's Creediä ja Battlefieldiä lähdin näiden suurten peliuutisten perässä metsästämään. AC oli kuitenkin, yllätys yllätys, sitä peruskauraa eli tekee tietenkin mieli päästä pelaamaan vaikkei mitään uutta ole tiedossa. BF Hardline taas näyttää kammottavalta. Sekä bäfässä että codissa siirrytään kokoajan kauemmaksi sotafiiliksestä, helvetti. PC-pelaajilla on varmasti tälläkin rintamalla paremmat oltavat, mutta minkäs konsoli-ihmisenä teet.

Mutta: Far Cry 4! Upeaa, upeaa, tätä odotetaan. Mielenkiintoinen miljöö, ulkoisesti kaunista katseltavaa ja pelattavuus näyttää yhtä houkuttelevalta kuin kolmosessa. Myös Tomb Raider tuli positiivisena yllätyksenä, vaikkakaan en itse reboottia ole ihan vielä päässyt pelaamaan. Piakkoin pitäisi saada lainaan. Kehuja on sadellut niin monelta suunnalta, että odotan innolla.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 11.06.2014 13:43

Nintendon E3-pelit:


Bayonetta 2 (julkaistaan lokakuussa 2014)
Captain Toad: Treasure Tracker
Devil's Third
Hyrule Warriors (julkaistaan 19.9.2014)
Mario Maker
Pokemon Alpha Ruby & Omega Sapphire (julkaistaan 28.11.2014)
Project Giant Robot
Project Guard
Splatoon
Star Fox
Super Smash Bros. (3DS-versio julkaistaan USA:ssa 3.10.2014, Wii U -versio myöhemmin tänä vuonna)
The Legend of Zelda Wii U
Xenoblade Chronicles X
Yoshi's Woolly World

Yksinoikeuksia kaikki. Devil's Third on nyt vain ainoastaan Wii U:lle tulossa, jolla Nintendo koittaa kasvattaa HC-peliensä listaa. Näyttää muuten aika kököltä, mutta puikoissa on Itagari, joten odotan peliä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Apple » 11.06.2014 19:17

Kaya (topicissa Viimeisin hankintanne) kirjoitti:
PT2 kirjoitti:
Kaya kirjoitti:Lara Croft Tomb Raider The Angel Of Darkness
Uutta? Kyllä. Kivaa? Ei todellakaan :D
Mikä vika kyseisessä pelissä? :D Ihan ensimmäinen Raideri oli ainakin ihan kiva peli, en sitten muita olekkaan uusimpaa lukuunottamatta pelannut.
Aliarvostettu.

No siis pelisarjan mittakaavassa heikko, siellä missä ei-vaan-jaksa-Underworldikin. Mutta pelinä Darkness ei ole paska.

Pikkupoikahan minä vielä olin kun Pimeyden Enkeli saatiin iskän työkaverilta lainaan. Tämän takia en siis tietenkään tajunnut enkä muistakaan juonen kaikkia yksityiskohtia, mutta useita hienoja kohtauksia kylläkin. Oli kivaa vaeltaa Pariisin kaduilla, taidegallerioissa ja taistella jotain laserkommandoja vastaan asunnoissa. Laran sankaruus ja hohto eivät silmissäni kadonneet mihinkään, vaikka nyt juostiinkin urbaanimmin farkkutakissa ranskalaissinivuokkoja karkuun. Tämä oli suuri harppaus kauemmaksi alkuperäisestä miljööstä, temppeleistä ja luolista, mutta myös tunnelmasta, josta tuli todella synkkä, sateinen ja pimeä. Olihan siellä joku hemmetin creepy mielisairaalaepisodikin.

Werner von Croyn ei olisi pitänyt kuolla. Minä pidän häntä ikimuistoisena hahmona.

AOD on kronologisesti sarjan viimeinen osa, ja kaikki pelin jälkeen tehdyt raiderit ovat rebootteja tai remakeita. Siitäkin huolimatta, ettei AOD todellakaan päätä Laran tarinaa, pitihän pelin alun perin saada jatko-osa tai parikin, mutta kritiikki vei ne mennessään. Hieman keskenjäävän oloinen lopetus saa fanit mutisemaan entistä enemmän sen puolesta, kuinka The Last Revelationin/Chroniclesin olisi pitänyt jäädä viimeiseksi. Tämän ongelmanhan voi tietenkin kuvitella laskevan AOD:n arvoa.

Eli kun Survivor is Bornit, Riset ja Dawnit ym. pohjustukset ovat kunnossa, voidaanko jatkaa matkaa kohti Croftin uran lopullista päätöstä?
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 12.06.2014 09:43

Onko kukaan muu kiinnostunut Wii U:sta?

Nintendo julkisti liudan kovia nimikkeitä kotikonsolilleen omassa Digital Eventissään. Ensinnä tietenkin Zelda U, mutta tulihan sieltä Xenoblade Chronicles X, Star Fox ja lisää tietoa Super Smash Brosista. Onhan konsolilla ihan tarpeeksi pelejä jo valmiiksi odottelemassa ja keväällä julkisuuteen tullut Project Zero (joka ei varmaan vielä vähään aikaan tule...) tulee tulevaisuudessa.

Tulisipa loppuvuodesta Smash Bros. -bundle (hintatoivomus 300e :D ), niin tehdään kaupat.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 12.06.2014 14:41

-Zerials- kirjoitti:Onko kukaan muu kiinnostunut Wii U:sta?


Ainoastaan Xenobladen jatko-osan ja ehkä himppusen uuden Zeldankin takia. Muuten konsolin yksinoikeudet ei kiinnosta tippaakaan.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 16.06.2014 18:02

Voisin semmoista kysellä, että onko kukaan hankkimassa Xbox Onea, kun kone virallisesti julkaistaan syksyn puolella? Itse olen jo aika selkeästi PS4:n puolella, sillä Last of Usin ja Tomb Raiderin remasteroidut versiot ovat tarpeeksi hyvä syy koneen hankkimiseen.

Tulen luultavasti hankkimaan jommankumman koneista vasta ensi vuoden puolella, jolloin niillä on kunnolla pelitarjontaa. Xbox Onen kohdalla kiinnostaa pelkästään Swery 65:n D4.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 16.06.2014 20:55

Voisin semmoista kysellä, että onko kukaan hankkimassa Xbox Onea, kun kone virallisesti julkaistaan syksyn puolella?


Pitää katsoa intin jälkeen mikä taloudellinen tilanne on ja ehkä tuolloin ostan konsolin (eli vuoden päästä). Koitan konsolin kyljesä ainakin Dead rising kolmosen saada. Ja tulevaisuudessa muutkin konsolin huiput.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Lord_Kado » 17.06.2014 00:19

-Zerials- kirjoitti:Onko kukaan muu kiinnostunut Wii U:sta?


Jos tämä "Project Zero V" tulee ihan Eurooppaankin asti niin color me interested. Olisipa vihdoinkin vanha kauhupelisarja päivittynyt nykyaikaan omana itsenään. JA vielä nelosesta puhuttaessa sietäisi läpsiä isoa N:ää ympäri korvia parikin kertaa, prkl! Se työ minkä jouduin enkkupatchin puolesta tekemään oli elämäni v*ttumaisimpia säätämiskokemuksia..

Muutenpa tuo nykyinen tarjonta ei juuri päätä huimaa, "Zelda U:n" tarkistan jahka tulee, uusimman Smash Bros:n voisi myöskin vilkaista ja Batman: Arkham City Armored Edition löytyy jo hyllystä kun halvalla löysin.

Ottaisin tällä hetkellä ennemin PS4:n kuin Wii U:n jos aikoisin.
When the so-called justice fails,
the corrupted goverment blackmails,
your precious, loved ones betray,
or a religion leads you astray,
raise up your fists and fight.
Nobody tells you, what's wrong and right.
Avatar
Lord_Kado
 
Viestit: 158
Liittynyt: 02.03.2014 22:39
Paikkakunta: Tyhjiölinna Akikado

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja PT2 » 24.06.2014 09:52

Hauskasti on kyllä tuo uusi tietokone ja Steamin alennukset saaneet lompakkoa kevennettyä. En nyt hirveästi ole laittanut rahaa, sillä minulta jo löytyy 90% suurista ja hyvistä peleistä, mutta pieniä indiepelejä ja esim Ducktales on tullut ostettua.

Pelailin eilen Mortal Kombat Arcade Kollectionin pelejä ja on muuten aivan tuskaisen vaikeita nuo vanhat Mortalit... :roll: En päässyt ykkösessä kolmatta vastustajaa pidemmälle kun tuli seinä vastaan. Kolmosessa tössäsin Ermac + Mileena -komboon.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 07.07.2014 12:34

Project Zero saapui viimeinkin Briteistä! Nyt vaan PS2 tulille ja pelaamaan.

EDIT: Tunti pelailtu ja mukavalta on tuntunut. Tunnelma kohdillaan.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Juripa » 09.07.2014 13:38

Joni Ahonen kirjoitti:Itse olen jo aika selkeästi PS4:n puolella, sillä Last of Usin ja Tomb Raiderin remasteroidut versiot ovat tarpeeksi hyvä syy koneen hankkimiseen.


Minen ole ikinä ymmärtänyt kaikkea sitä hypeä, mitä Last of Us on saanut. Minusta se ei ollut kummoinen peli. Toki se on nätti, hyvin näytelty jne. mutta silti. Se pelattavuus on niin tönkköä. Tuntuu kuin jokainen alue olisi jokin puzzlekohtaus, jossa väijytään vihollisia. Kun kaikki on kaadettu, edetään vähän eteenpäin ja sama rumba alkaa taas. Last of Us on peli, josta haluaisin tykätä, mutta jokin siinä mättää. Peli jäi viimekesänä kesken sinne johonkin hotellin kellaribossiin, ja mielenkiinto lopahti täysin. Olen kyllä ajatellut antaa pelille uuden mahdollisuuden PS4-version myötä.
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja PT2 » 10.07.2014 12:41

Juripa kirjoitti:Minusta se ei ollut kummoinen peli. Toki se on nätti, hyvin näytelty jne. mutta silti. Se pelattavuus on niin tönkköä. Tuntuu kuin jokainen alue olisi jokin puzzlekohtaus, jossa väijytään vihollisia. Kun kaikki on kaadettu, edetään vähän eteenpäin ja sama rumba alkaa taas


Samaa mieltä. Peli on kyllä hyvä, mutta ei mitenkään "vuoden paras peli" tasoa tai 10/10 arvosanojen arvoinen. Itse antaisin suunnilleen 8. Tarina on kyllä mielenkiintoinen mutta itse pelaaminen ei kovin ihmeellistä ole. Vapaus olisi ihan hauska lisä mutta ilmeisesti siitä kärsisi tarina.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Sample » 18.07.2014 01:06

Löytyykös foorumilta ketään jolla olisi halukkuutta pelailla vanhaa kunnon Diablo II:sta, lisäseteillä tai ilman? Itse asentelin sen tuossa päivemmällä, mutta pelaaminen on niin perkuleen tylsää yksin eikä avoimella servulla voi pelata spämmiboteista johtuen. Olisi mukava verestää vanhoja muistoja tämän parissa jos vain peliseuraa löytyisi.
"I am going to tear everything he cares about away from him. Destroy those who choose to follow him. Corrupt those he loves. Once he has lost everyone and everything he values, I will drive an arrow through his eye."
Avatar
Sample
 
Viestit: 27
Liittynyt: 08.03.2014 15:40

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Sample » 19.07.2014 03:26

Nohaistakaavittusitte, pärjään necromancerini luurankoarmeijalla yksinkin.


;___;
"I am going to tear everything he cares about away from him. Destroy those who choose to follow him. Corrupt those he loves. Once he has lost everyone and everything he values, I will drive an arrow through his eye."
Avatar
Sample
 
Viestit: 27
Liittynyt: 08.03.2014 15:40

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja PT2 » 20.07.2014 11:35

Sample kirjoitti:Nohaistakaavittusitte, pärjään necromancerini luurankoarmeijalla yksinkin


Tainnut monella tuo kakkososa jäädä jo laatikkoon.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 504
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 21.07.2014 18:49

https://www.youtube.com/watch?v=ePwyJceKiGY

Wii U:n Project Zerosta eka traileri. Luulin ettei pelistä nähtäisi mitään vielä aikoihin. Valitettavasti kontrollipuolta trailerissa ei yhtään esitellä. Luulisi näytöllisen padin olevan omiaan Project Zero kamerasysteemissä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Beksiii » 21.07.2014 19:44

Sample kirjoitti:Löytyykös foorumilta ketään jolla olisi halukkuutta pelailla vanhaa kunnon Diablo II:sta
Koitin sen asentaa joku muutama kuukausi sitten nostalgiaa silmistä tihkuen, mutta ei antanut pelata windows 7:lla jostain kumman syystä, vaikka omistan validin version. Ihme paskaa. Jotain error settiä se ruudulle heitti, enkä sen kummemmin jaksanut alkaa etsimään syytä kun sitä ei kerran heti edes löytynyt.

Itse pelaan aktiiivisesti kuitenkin D3:sta jos sen parissa seuraa haluat.
Avatar
Beksiii
 
Viestit: 88
Liittynyt: 07.03.2014 12:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Juripa » 22.07.2014 10:13

Mä oon monta viikkoa yrittäny kirjottaa tänne ketjua Tales of-sarjasta. En vain saa mitään aikaseks. Haluaako joku tehdä? Nyt kun Xillia 2 koputtelee ovea pikkuhiljaa. Ainakin muutama tyyppi täällä pelailee tätä pelisarjaa :D
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 22.07.2014 10:23

Juripa kirjoitti:Mä oon monta viikkoa yrittäny kirjottaa tänne ketjua Tales of-sarjasta. En vain saa mitään aikaseks. Haluaako joku tehdä? Nyt kun Xillia 2 koputtelee ovea pikkuhiljaa. Ainakin muutama tyyppi täällä pelailee tätä pelisarjaa :D


Mä hoidan. Hetki vain...
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 26.07.2014 23:21

Mitkä on muuten tyyppien suosikki- ja inhokkipeligenret? Itselläni suosikit ovat ehdottomasti oldschool-kauhupelit ja seikkailut (etenkin Zelda). Ensimmäinen Silent Hill on lempipelini ja eihän tuo kakkososakaan ole huono. Sitten on Resident Evilit (HUOM! Vanhat ressat), joita rakastan lähes tasapuolisesti. Noissa peleissä on vain jotain maagista. Seikkailupelit ovat sitten vain mahtavia. Zelda: Ocarina of Time, thats it.

Inhoan eniten urheilupelejä. Jos haluaa harrastaa urheilua, niin silloin mennään urheilemaan oikeasti eikä töllötetä TV:tä sisällä.

Toinen inhokkini on Hack n' Slash. En millään jaksa loputonta mättämistä, sillä minä nautin enemmän rauhallisista, ehkä myös vähän hidastempoisista, peleistä. Myöskään ääretön väkivalta ei iske minuun edes videopeleissä. Olisihan tuossa mahdollista aloittaa ensimmäinen God of War, mutta ei pysty. Ei vaan pysty. Jokin tuossa genressä mättää ja pahasti.

(J)RPG:t ovat nousemassa suosikkeihini vahvasti. Pitää pelata muutama rope lävitse, ennen sitä en käy niitä kommentoimaan.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 26.07.2014 23:40

-Zerials- kirjoitti:Mitkä on muuten tyyppien suosikki- ja inhokkipeligenret? Itselläni suosikit ovat ehdottomasti oldschool-kauhupelit ja seikkailut (etenkin Zelda). Ensimmäinen Silent Hill on lempipelini ja eihän tuo kakkososakaan ole huono. Sitten on Resident Evilit (HUOM! Vanhat ressat), joita rakastan lähes tasapuolisesti. Noissa peleissä on vain jotain maagista. Seikkailupelit ovat sitten vain mahtavia. Zelda: Ocarina of Time, thats it.

Inhoan eniten urheilupelejä. Jos haluaa harrastaa urheilua, niin silloin mennään urheilemaan oikeasti eikä töllötetä TV:tä sisällä.

Toinen inhokkini on Hack n' Slash. En millään jaksa loputonta mättämistä, sillä minä nautin enemmän rauhallisista, ehkä myös vähän hidastempoisista, peleistä. Myöskään ääretön väkivalta ei iske minuun edes videopeleissä. Olisihan tuossa mahdollista aloittaa ensimmäinen God of War, mutta ei pysty. Ei vaan pysty. Jokin tuossa genressä mättää ja pahasti.

(J)RPG:t ovat nousemassa suosikkeihini vahvasti. Pitää pelata muutama rope lävitse, ennen sitä en käy niitä kommentoimaan.


Melkeinpä täysin samat vastaukset minultakin. Pidän myös eniten tunnelmallisista kauhupeleistä ja Zeldojen tyylisistä seikkailupeleistä. Vaikken ole FPS- tai Hack n' Slash-pelien suurkuluttaja, niin tietenkin muutamat lajityypin edustajat iskevät kovaa, joista mainittakoot GoldenEye ja No More Heroesit. Tasohyppelyjen puolella Marioihin on voinut aina luottaa.

Hiiviskelypeleistä pidän paljon, joista Metal Gear Solid ja Hitman ovat koukuttaneet suuresti. Nyt pelaan ekaa Splinter Celliä, joka on viehättänyt myös kivasti.
Advance Warsin tyyliset strategia-pelit iskevät aika lujaa myös. Yleensä ottaen kaikki sellainen jossa saa ja joutuu tekemään rauhassa päätöksiä sopivat minulle paremmin kuin hirmuinen satalasissa meininki. Tykkään siitä kun peleissä pitää rauhassa tutkia eikä koko ajan hutkia.

Itsekään en urheilupeleistä juuri välitä ja aina vähän ihmettelen miten jokavuotiset jääkiekko- ja jalkapallopelit jaksavatkaan ihmisiä kiinnostaa. Tappelupelit ovat toinen inhokkini, joissa en ole koskaan nähnyt mitään. Kenties kaverin kanssa olisivat ihan hauskaa hupia.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 27.07.2014 00:08

Joni Ahonen kirjoitti:Hiiviskelypeleistä pidän paljon, joista Metal Gear Solid ja Hitman ovat koukuttaneet suuresti. Nyt pelaan ekaa Splinter Celliä, joka on viehättänyt myös kivasti.

Miten saatoin unohtaa hiippailupelit? MGS on lähellä sydäntä ikuisesti ja Splinter Cellit ovat loistavia. Hitman 2:sta olen Gamecubella pelannut, mutta se ei sopinut minulle jostain syystä. Joskus annan sille toisen mahdollisuuden.

Joni Ahonen kirjoitti:Tappelupelit ovat toinen inhokkini, joissa en ole koskaan nähnyt mitään. Kenties kaverin kanssa olisivat ihan hauskaa hupia.

Tappelupelit ovat todellakin hauskoja kavereiden kanssa. Mikä voisi olla hauskempaa kuin kaverin mättäminen täysin tohjoksi uskomattomalla kombolla? No, kyllä tappelupelejä haukempaakin pelattavaa löytyy...
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja Salem » 27.07.2014 00:42

Suosikki- ja inhokkigenret? Kovin vaikea valita vain paria, joten tästä tulee pitkä listaus. Inhokeista aloitetaan:

Sotapelit
En yksinkertaisesti pidä sotakonflikteja, futuristisia, historiallisia tai nykyaikaisiakaan, millään tasolla kiinnostavina. En suoranaisesti voi sanoa inhoavani näitä pelejä, koska en ole juurikaan pelannut niitä. Voin vain sanoa että genre ei herätä mitään tuntemuksia, joten pysyttäydyn kaukana vastaisuudessakin.

Urheilupelit
-Zerials- kirjoitti:Jos haluaa harrastaa urheilua, niin silloin mennään urheilemaan oikeasti eikä töllötetä TV:tä sisällä.

Tämä. Ainoa poikkeus tässä on Nintendo World Cup.

Autopelit
Koska ajoneuvot kiinnostavat minua yhtä paljon kuin litra lehmän utaretulehduseritteitä, niin tämä lienee sillä perusteltu. Ainoastaan Mario Kartit ovat saaneet minut puolelleen, ja varmasti tykkäisin myös niitä apinoivista autopeleistä, kuten Crash Team Racingista, mutta mitkään realistisemmat autopelit eivät kolahda millään tasolla.

Tappelupelit
Tässä genressä on ehdottomasti poikkeuksia. Super Smash Brosseista tykkään kyllä. Samoin joistakin Dragonball Z-peleistä (Budokai 3 paras kokeilemani), ja joskus wrestlinghuuman huipulla tuli paljonkin pelailtua WWE:n painipelejä. Mutta kaikenmaailman Tekkenit, Soul Caliburit ja Mortal Kombatit jätän suosiolla pelaamatta. En tiedä, minusta näissä peleissä taistelut ovat ja menevät liian nopeasti, ja tappelu on ohi alle kahden minuutin per erä. Plus näistä peleistä ei saa paljoakaan irti ellei ole kakkospelaajaa saatavilla.


Sitten niitä suosikkeja:

(J)RPG
Joskus aikoinaan sain lainaksi Final Fantasy VIII:n, joka oli ensikosketukseni japsiropeihin. Vuosia myöhemmin muistin tuon kokeilun, ja halusin antaa genrelle kunnon mahdollisuuden, hommaten sekä FFVII:n että VIII:n samalla kertaa. Seiskan myötä rakastuin täydellisesti, ja sen jälkeen genre on noussut yhdeksi suosikeikseni. Etenkin vuoropohjainen taistelu kolahtaa, mutta kyllä muutkin systeemit menee, kunhan niitä ei ole liiaksi monimutkaistettu.
Viimeaikoina myös länsimaiset ja niiden muottiin rakennetut roolipelit ovat nostaneet osakkeitaan.

Kauhu
Ensikosketus tapahtui kymmenvuotiaana ensimmäisen Resident Evilin myötä. Tuohon mennessä ei kauhu genrenä ollut juuri minkään median kautta tuttua, joten voi vain kuvitella millainen kulttuurishokki ensimmäinen zombie ja kuuluisa koirakäytävä olivat. Aluksi vihasin peliä sen pelottavuuden vuoksi, mutta mitä pidemmälle veljen kanssa pelasimme, sitä paremmaksi se muuttui. Ja kun peli lopulta meni läpi niin takaisin ei ollut paluuta. Tämä genre on yksi rakkaimmista. Ikävä kyllä nykypäivän kauhu ei ole sitä mitä se tapasi olla, joten uskoni genreen on romuttunut pahasti. Mutta, ainahan voi palata klassikoiden pariin.

Seikkailupelit
Zeldat, Okami, Castlevaniat (Metroid-vaniat pääasiassa), Tomb Raiderit, näitähän on. Ensikosketus genreen tapahtui serkun kautta automatkoilla kesämökille, kun yhdessä pelasimme Legend of Zelda: Link's Awakeningia mustavalkoiselta gameboyn ruudulta. Myöhemmin saman serkun kanssa koettiin ensi kertaa Ocarina of Time, joka sinetöi kiintymykseni tähän genreen. Muutamia vuosia takaperin löysin sitten Okamin, joka on yhä edelleen suosikkipelini kautta aikain.

Pidän myös melkoisesti joistakin strategia- ja point and click-peleistä (vaikka olenkin paska niissä), hiippailupeleistä ja tasoloikasta, mutta yllämainitut ovat ne kaikkein läheisimmät.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Pelit yleisesti

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 27.07.2014 00:43

Meitsille kolisee ihan kaikki genret paitsi urheilupelit (paitsi kiekko.tk on aivan vitun kova). Tämä ei toki tarkoita sitä, että kaikki pelit ovat automaagisesti mun mielestä hyviä vaan enemmänkin sitä, että jokaisesta genrestä olen löytänyt aivan mahtavia pelejä ja täten yhden tai kahden suosikkigenren mainitseminen on imo turhaa. Oma maku on kuitenkin ylipäänsä viime vuosina siirtynyt hieman suoraviivaisempaan suuntaan (JRPG:stä ja kauhupeleistä enemmän toimintapelien suuntaan) ja omasta mielestäni se on oikein virkistävää. Jossain välissä varmaan tulee siirryttyä takaisin kaikkien ropeilujen sun muiden pariin (varmaan siinä vaiheessa viimeistään kun siirryn pc master racen puolelle kun omalla kohdalla konsolit on aika lailla nähty ja koettu), mutta tällä hetkellä pärisee FPS:t, tappelupelit ja tasohyppelyt. Yksinkertainen hupi on parasta aivojen nollausta ikinä.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa