Elokuvat yleisesti

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 26.06.2014 10:45

Tämä puuttuikin täältä. Eli keskustelua, uutisia ja kaikenlaista hehkutusta tulevista leffoista tänne vaan.

http://dome.fi/elokuvat/arvostelut/tran ... ta-ka-boom

Silencen arviota odotellessa. :lol:
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Silence » 29.06.2014 19:45

Joni Ahonen kirjoitti:Silencen arviota odotellessa. :lol:


Olen käyttänyt kaikki ilmaislippuni loppuun enkä aio **ttu s***ana antaa tippaakaan rahaa tälle sarjalle. Eli ostan kaiketi jostain halpakorista joskus.

Suurin syy on kuitenkin se että olen SAANUT TARPEEKSENI. Elokuva tuntuu arvioiden mukaan olen TÄSMÄLLEEN sitä samaa TÄSMÄLLEEN SAMALLA tavalla, joten miksi vaivautuisin. Kestoa katsoessa houkuttaa vielä vähemmän. Pulssini nousi ja verenpaine oli epäterveellisen korkea jo edellisten elokuvien kohdalla, joten ihan itsetuhoisten ajatusten välttämiseksi siirrän tämän elokuvan katsomisen ilmaiseen/myöhempään ajankohtaan.

Plus loukkaan kuitenkin jonkun idiootin tunteita tälläkin foorumilla kun tätä erehdytään kuitenkin luulemaan Oikeaksi/hyväksi/viihdyttäväksi/toimintaelokuvaksi vain siksi että siinä on kovaa ääntä, kirkkaita värejä ja kestoa enemmän kuin useimmilla elinaikaa.

Saatte kyllä arvostelunne. Mutta ette nyt.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja V-The-Wonderman » 03.07.2014 12:45

Höhö, juuri kun luuli että Hollywood murhasi Silencen. Mieshän hengittää. . 8-)

Tosiaan, raha vaan puhuu tässä biesneksessä tänä päivänä. Bay antaa lupauksia ja vain
toimittaa samaa tavaraa jolla on kieltämättä yleisönsä. Aivot narikkaan perkele ja tuntuu että siellä ne pysyykin tuota sontaa katsoessa. Ei auta muu kuin rebootia odotella vaikka
sitä sanaa vihaakin.

Sitä odotellessa, kommenttia.

Teenage Mutant Ninja Turtles!

Bay tuottaa. Ei shaatana. :geek:
Formerly Sharpshooter (2005-2014)
Avatar
V-The-Wonderman
 
Viestit: 24
Liittynyt: 17.03.2014 16:47
Paikkakunta: Tampere

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Apple » 04.07.2014 00:51

Mikä näissä Transformereissa sitten oikein on se houkutin joka vetää ne massat leffateatteriin? En ole yhtäkään näistä joutunut näkemään, mutta mitään hyvää en ole koskaan kuullut tai lukenut. Sen verran tiedän, että poikien lelut seikkailevat animaatio- ja räjähdysmaailmassa ja rahaa virtaa tekijöiden kassaan niinkin paljon, ettei sarja jäänytkään trilogiaaksi niin kuin oli tarkoitus ja enemmän tai vähemmän luotettavan IMDB:n mukaan Transformers 5 on jo pre-productionissa. Onko tämä semmoinen sarja että useat ihmisjoukot tietävät aikalailla etukäteen millaista turhaketuubaa on luvassa, mutta menevät silti syystä tai toisesta, ehkäpä silkasta tavasta, katsomaan aina uuden osan. Tai ehkä se on toivoa siitä, että jos se uusi osa olisikin edellistä parempi.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Silence » 04.07.2014 08:13

Apple kirjoitti:Mikä näissä Transformereissa sitten oikein on se houkutin joka vetää ne massat leffateatteriin?

Se on hyvin yksinkertaista ja sitä missä ohjaaja Michael Bay on alansa huippua. Pornografia. Enkä nyt tarkoita sitä sanan siinä muodossa mitä heti ajattelette vaan psykologiassa.
Bay kuvaa kaikkea kuin 30 sekunnin Auto tai alusvaatemainosta. Mainosten idea on herättää katsojan mielenkiinto tuotteeseen mahdollisimman lyhyessä ajassa (ja mahdollisimman seksuaallisesti kytkien), siksi ne ovat niin äärimmilleen vietyjä niin visuaallisuuden kuin viestinsä suhteen. Bay tekee saman elokuvissa mutta venyttää sen kolmeen tuntiin. Kuten on sanottu: Bay kuvaa autoja kuin kauniita naisia ja kauniita naisia kuin autoja.
Miksi Megan Fox suuttui kun Bay tunki kameraa hänen hameensa alle ja kuvasi häntä kuin pornoa? Siksi että hän ei halunnut olla sellainen nukke. Miksi Bay vaihtoi kolmoseen naispääosaan tämän alastonmallitytön? Siksi että alaston/alusvaatemalleilla ei ole ongelmaa siitä kun valokuvaaja tulee kameransa kanssa kuvaamaan hameen helmojen alta pikkuhousuja. He ovat tottuneet siihen. Arkipäivää. Fiksusti tehty Baylta.

Kun katsoo Bayn leffojen trailereita, niissä näkyy kaikki tämä samantien: Kirkkaan kontrastisoituja värejä, jotka takuulla nappaavat kenen tahansa huomion, superseksikkäästi kuvattuja automainoskuvia, joita jokainen mies himoaa enemmän kuin naista. Ja samalla tavalla kuvattuja naisia, joita mies taas siinä kohtaa himoaa enemmän kuin uutta urheiluautoa. Päälle ripaus vakavaa toimintaa, joka kylläkin paljastuu teatterissa pelkäksi trailerin jutuksi. Plus trailereissa annettu käsitys siitä että "NYT ON KYLLÄ KOVAA MENOA LUVASSA JA JUONI ON TOSI MIELENKIINTOINEN".
Ja sitten menet teatteriin ja juoni kerrotaan ekan 7 minuutin aikana Optimus Primen monologina ja sitten siirrytään "mielenkiintoisempiin" juttuihin. Ja paljon mainostetut dinobotitkin ovat vain viiden minuutin juttu elokuva lopussa, ilman dialogia. Toisille se on unelmien täyttymys. Minulle se on paskaa huijausta.

Yksinkertaisesti sanottuna näin, ja tämä sai minut vuosia sitten bannattua eräältä jenkkifoorumilta: Ihmiset luulevat näitä elokuvia hyväksi koska niissä on kirkkaita värejä ja kovaa ääntä. Se että karkkipaperi on värikäs ja pitää avatessaan ihanan kiehtovaa ääntä ei muuta sitä seikkaa että sisältö on vain vetelää koiranpaskaa. Ei vaikka kuinka sitä paskaa jauhatessa väittäisit että se on parasta mitä olet koskaan syönyt.

Tai ehkä se on toivoa siitä, että jos se uusi osa olisikin edellistä parempi.

Ehkä. Mutta luulisi että opit olisi opittu jo kun ollaan NELJÄNNESSÄ osassa. Varsinkin kun tekijät ovat TÄSMÄLLEEN samat. Se ei auta että Shia LEbouffeflösf on vaihtunut Mark Walhbergiksi jos runkkaustiimi kameran takana ja käsiksessä on täsmälleen sama.
Mutta ei. Tekijät ovat puhuneet uudesta suunnasta, mutta arvosteluiden perusteella se on yhtä paljon ollut tekemisessä mukana kuin realistinen auringon käyttäytyminen Bayn leffoissa. Miksi muuttaa sitä mikä on jo rikki ja tuottaa rahaa?
Ei Bayta hommattu mukaan neljänteen siksi että Hasbro haluaisi ihan uutta ja omaa näkökulmaa. He haluavat juuri täsmälleen samaa ja täsmälleen samalla tavalla. Ja mielellään mahdollisimman pitkänä. "Uusi trilogia, uudella näkökulmalla" on samanlainen houkutin yleisölle kuin bayn kommentti kolmosen tullessa siitä että "Kakkonen ei toiminut, mutta NYT OLLAAN VIRHEISTÄ OPITTU". Sen tehtävä on vain kerätä ihmiset takaisin teatteriin.

Helvetin harmi sillä nelonen olisi ollut täydellinen paikka uudelle tekijätiimille, vaikka olisivat jatkaneet samaa tarinaa. Jopa nykyisen leffan asetelma olisi voinut toimia toisissa käsissä vaikka kuinka hyvin. Mutta ei niin kauan kuin rahhaa tulloo.
Avatar
Silence
 
Viestit: 808
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 27.07.2014 15:01

Tänään FOXilla näytetään kulttiklassikon leiman saanut Sharknado klo 21:00. Pakko nähdä tämä kökköily! :lol:
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 27.07.2014 15:35

Joni Ahonen kirjoitti:Tänään FOXilla näytetään kulttiklassikon leiman saanut Sharknado klo 21:00. Pakko nähdä tämä kökköily! :lol:

Toi Sharknado oli siinä mielessä harvinainen paskojen elokuvien joukossa, että se oli oikeasti kivuliasta katsottavaa. Normaalisti kyllä pystyn katsomaan paskoja leffoja silleen naureskeluasenteella, mutta toi oli lähinnä tuskallista ja koko ajan toivoin, että se loppuisi. Onpahan kuitenkin tullut katsottua.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 01.08.2014 17:28

https://www.youtube.com/watch?v=Jg5tCiLhUoU#t=66

En tiennyt ollenkaan että Muumeista on tulossa animaatioelokuva. Leffa perustuu Tove Jansonin alkuperäiseen sarjakuvatarinaan. Dubbaukset vähän särähtivät korviin, kun on niin tottunut alkuperäiseen. Graafinen tyyli on klassinen, mutta ikävällä tavalla näyttää myös halvalta. En ole kamalasti lukenut alkuperäisiä Muumi-sarjakuvia, mutta tiedän niiden sisältävän aika rajujakin juttuja. Siksi on vaikea kuvitella tämän olevan 100 % uskollinen, kun kyseessä on kuitenkin lapsille suunnattu animaatio.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Gigante » 02.08.2014 07:56

^ Minä kun jo kuvittelin, että tähän maailmaan ei enää koskaan saataisi uutta muumianimaatiota. Eihän tämä tietenkään vaikuta olevan Muumilaakson tarinoiden tasoista, mutta jotain kuitenkin. Tiedän jo tämän Riviera-tarinan parista sarjakuvasta, mutta kokonaisuudesta muistan harvinaisen vähän...öhöm "teetä" juotiin, uhkapelejä pelattiin ja niin päin pois. Dubbaus ei trailerissa kuulostanut järin kummoiselta, mutta Muumipeikko sentään kuulostaa jokseenkin varttuneemmalta mikä voi olla tarinan miljöön kannalta ihan hyväkin ratkaisu.

Vanhana muumifanina, voisin vilkaista tämän pätkän teatterissa silkasta mielenkiinnosta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 02.08.2014 14:14

Halvalta tuo tosiaan näytti enkä duppauksesta pitänyt, mutta kieltämättä tässä on potentiaaliakin. Muumilaakson tarinoita sarjan parissa tuli kuitenkin vartuttua ja on mielenkiintoista nähdä vanhasta klassikosta aikuisempaan makuun tehty versio. Kunhan nyt edes joitakin alkuperäisiä ääninäyttelijöitä saataisiin mukaan.



Ja ehkäpä tämänkin vuoden eeppisin elokuvatapaus Hobitti: Viiden armeijan taistelu on saanut Teaser trailerin: Linkki

Parasta pätkässä oli "Merryn" taustalaulu, joka sopii muutenkin kolmannen elokuvan synkkään tunnelmaan loistavasti. Aion tietysti ensi-iltaan päästä, mutta toivottavasti minun ei tarvitse odottaa pidennettyä versiota taas vuoden ...
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 02.08.2014 15:15

Tohtori Freeman kirjoitti:Ja ehkäpä tämänkin vuoden eeppisin elokuvatapaus Hobitti: Viiden armeijan taistelu on saanut Teaser trailerin: Linkki


Nopeasti se pari vuotta ehti vierähtää, kun ihan äsken sitä odotettiin trilogian ekaa osaa kuin kuuta nousevaa. Odotuksia ei ole tippaakaan, kun tietää tämänkin olevan samaa ylipitkitettyä muovihöttöä tylsillä hahmoilla ja LotR-viittauksilla.

Syksyllä tulee viimein Sin City 2 ja Nolanin uusi tieteiselokuva Interstellar. Mad Max 4 vaikuttaa myös ihan lupaavalta.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Apple » 03.08.2014 23:31

Molemmat "ylipitkitetyt muovihöttöseikkailut" tuntuivat edes jokseenkin paremmilta katsottuna jälkeenpäin yhen vuorokauden sisällä. Pettymyksen karvas maku ei sohvalla onneksi tuntunut enää niin vahvalta kuin teatterisalissa. Ykkösosan aurinkoinen heppastelufiilis oli kauempana kakkosessa joka vaihtoi vaihteen tummempaan sävyyn kuin Imperiumin vastaisku konsanaan ja tässä vikassa osassa ollaan näköjään vielä hämärämmissä tunnelmissa. Jooh.. kyllä tämä uusinkin pläjäys tulee joulukuussa ihan valkokankaalta tuijoteltua. Ilmaislipuilla, todennäköisesti 8-)

Interstellar ei juoneltaan ole mikään maailman houkuttelevin enkä lauennut trailerillekaan, mutta muistelen niitä Yön ritarin paluun tarjoamia kylmiä väreitä ja kyyneleitä niin hyvällä ettei tätä Nolanin uutukaista voi missata. Vähintään tyydyttävä tapaus sieltä on tulossa, uskoisin.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 11.08.2014 11:50

http://www.pelaajalehti.com/uutiset/res ... iaskeliaan

Resident Evilistä ollaan nähtävästi suunnittelemassa tv-sarjaa? Kyseinen video on kursittu kokoon erinäisistä paloista, jossa halutaan antaa osviittaa siitä miltä sarjan pitäisi näyttää. Idea ei ainakaan ihan pahalta kuullosta, itseasiassa jopa tuoreelta ja kiinnostavalta. Saas nähdä toteutuuko. :roll:
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja typewriter » 11.08.2014 16:19

Sin City kakkosta odotan itse eniten (loppu)vuoden leffatarjonnasta. Tuntuu, että se oli eilen kun eka osa tuli ja jonnena vuokrasin sen Makuunista. Yhdeksän vuotta, huh huh.

Onkohan Mel Gibsonilla cameota tuossa uudessa Mad Maxissa? Se olisi ihan jees.
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 12.08.2014 22:34

Eikös Gibson ole ihan täydessä roolissa elokuvassa ?
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja typewriter » 13.08.2014 17:21

Käsitin itse että Tom Hardy vetäisi Maxin roolin. En jaksa googlettaa tarkistaakseni. :mrgreen:
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 14.08.2014 14:48

Tohtori Freeman kirjoitti:Eikös Gibson ole ihan täydessä roolissa elokuvassa ?


Miestä ei nähdä koko leffassa.
http://dome.fi/elokuvat/ajankohtaista/o ... ad-maxissa

Tämä puhelu aiheutti paljon vahinkoa:
https://www.youtube.com/watch?v=KI62aySbhyA

Vähän harmittaa Mel Gibsonin puolesta. :(
Kuva
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja typewriter » 15.08.2014 20:01

Joni Ahonen kirjoitti:Kuva

"Fucking Jews... the Jews are responsible for all the wars in the world. Are you a Jew?" T: Mel Gibson
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 07.09.2014 21:48

Terminaattorista tulosta kokonainen trilogia

Joka tunnetaan nimellä Terminator Genisys. Nimi kuullostaa lapsille suunnatulta piirretyltä. Varmasti elokuvasarja tulee olemaan Pegi 12K paskaa, jotta lipputuloja saadaan tarpeeksi alhaisen ikärajan vuoksi. Arskan paluu valkokankaalle ei ole sujunut toivotulla tavalla, joten tämä on viimeinen mahdollisuus päästä jälleen menestyksen makuun.

En yhtään pidä leffatrilogioista enää lukuunottamatta uusia Batmaneita. Nolanin Batman-leffat olivat kaikki omia kokonaisuuksia. Etenkin eka osa toimi täysin itsenäisenä, jonka menestyksen jälkeen oli mahdollista tehdä Dark Knighteista yhteneväisempi kokonaisuus. Ratkaisu toimi tuolla tavalla erinomaisesti. Pahoin pelkään tämän Terminaattori- ja uuden Star Wars-trilogian ottavan mallia Hobiteista ääliömäisine pitkityksineen ja cliffhangereineen.

Varmasti sieltä on tulossa K12-kamaa, jota katsellessa automaattisesti päättää, ettei kyseisillä leffoilla ole mitään tekemistä James Cameronin mestariteosten kanssa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja whatever » 08.10.2014 15:20

Tänään illalla taas Docventures, ja perään ykköseltä itävaltalaisen dekkaritrilogian toinen osa. Ekan osan katsoin viimeviikolla kun ei tullut uni, mahtava leffa. Brenner on symppis. Ensimmäistä osaa ei vissiin ole areenassa, mutta tässä imdb: http://www.imdb.com/title/tt0271029/
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja whatever » 15.10.2014 23:06

Mites, onko kukaan muu noita Docventureseja katsellut? En uskonu että tän illan dokkarilla olisi paljoa tarjottavaa, kun oon noista tekijänoikeusasioista itse lukenut niin paljon. Mutta kyllä tossa tuli aika paljon kaikkea uutta itsellekin, Brasilian touhua arvostan (haistattivat vitut jenkkien tekijänoikeus- ja patenttisopimuksille ja alkoivat valmistaa omia lääkkeitä halvalla koska kansa kärsi). Aina olen pitänyt koko systeemiä paskana, mutta ton dokkarin jälkeen suorastaan epäinhimillisenä. Patenttisysteemiä oon pitäny aina naurettavana, mutta en pahana vaikka onkin paljon suurempi paha kuin tekijänoikeuslait. Ennen yhdistin patentit lähinnä kuluttajateknologiaan, en lääketieteeseen.

Ja jenkkiviha sisälläni vain kasvaa...
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja NightFan » 16.10.2014 10:53

Näistä lääkepatenteista lyhyesti. Uusien lääkeaineiden kehittäminen on pitkä ja kallis urakka. Aikaa niissä menee noin 10 vuotta johon sisältyy ties minkälaisia testejä, niin eläimillä kuin ihmisillä, ja niiden pitää myös täyttää vaadittavat ominaisuudet kuten liukoisuus ja imeytyminen. Nämä kaksi tekijää ovat yleisimpien syiden joukossa miksi jokin lääke ei päse markkinoille. Lääkepatenteilla taataan että lääkeyhtiö joka on sen kehittänyt saa siitä sen hyödyn mihin se on kuluttanut aikaansa.

Kirjoitan lisää jahka joku ragettaa niin selvennän tekstiäni.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 06.11.2014 22:10

Ei tule Keskimaafanit pettymään. Huomenna saadaan The hobbit: Desolation of Smaugin pidennnetty versio kauppoihin 27 minuutilla laajennettuna, joten kakkoselokuvasta tulee todella massiivista viihdettä. Unohtamatta tietenkään 9 tunnin lisämateriaaleja.

Ja Battle of Five armies sai lopulta eeppisen täyspitkän trailerin: https://www.youtube.com/watch?v=iVAgTiB ... e=youtu.be

Hienoa että Christopher Lee nähdään jälleen ruudulla, vaikka ikä painaakin senseitä.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 27.12.2014 00:45

Uusimman Star Warsin ja Terminaattorin trailerit ovat julkaistu jo aikoja sitten, eikä täällä ole mitään mainintaa niistä?! Hävetkää!

Star Wars VII -traileri

En ole koskaan ollut suurempi Star Wars -fani, mutta kyllähän tämä sama sai kivasti housuissa pullottamaan. Kovasti traileri tykittää ja hyvältä näyttää, mutta toivon, että tajuavat jotain sisällönkin päälle. Satavarmasti parempi trilogia tästä tulee kuin edellisestä.

Terminaattori Genisys -traileri

Pidän tästä trailerista itse asiassa todella paljon. Jettan I'd Love to Chance The World sopii traileriin kuin nyrkki silmään ja on soinnut joka päivä MP3-soittimellani. Ekaa kertaa ikinä näemme myös aikamatkustakin. Näyttelijöistä Khalee... siis Emilia Clarken esittämä Sarah Connor on hämmentävästi nuoren Hamiltonin näköinen. Myös muut näyttelijät ovat aika mielenkiintoisia valintoja, joista Dr. Who sarjasta tuttu Matt Smithiä en olisi koskaan odottanut näkeväni samassa leffassa Arskan kanssa.

Ainoastaan pelottaa elokuvan juonikuvaus, joka sai aikaan jo todella kovan paskamyrskyn netissä. Se pistää uusiksi ykkösen ja kakkosen tapahtumat, jota en voi hyväksyä. Menen katsomaan tämän leffan itsenäisenä teoksena, sillä on vaikea kuvitella sen tekevän kunniaa Cameronin mestariteoksille. Epäillyistäni huolimatta odotan tätä elokuvaa kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Elokuvat yleisesti

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 17.01.2015 23:34

Timo Vuorensalo, mitä Helvettiä ? :lol:

https://www.youtube.com/watch?v=3jLaf5qj8cs
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Seuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa