Mitä kuuluu?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Marsa » 08.11.2014 19:42

Ihan hyvää kuuluupi Pizzeriahommat sain pakettiin viime kuun loppupuolella, menihän sitä paikkaa siivotessa muutama päivä. Rasittavinta oli ehkäpä ikkunateippauksen alas repiminen, pihi kun olen, tein sen itse. Kuumailmapuhaltimella ja semmosella rapalla piti rapsutella. Meni muutama tunti.

Pizzauunin ulos saaminen oli kans hommaa, piti yksi ikkuna + kalterit ottaa pois ja pistää takas. Siihen sentään soitin ammattimiehet tekeen sen :D Laskua ootellessa. Tullee varmaan kiva lasku, kun siellä 3-5 äijää pyöri kahen päivän aikana yhteensä 16 tuntia ellei enemmänki. Sitä alas revittävää yms. oli ihan pikkasen palijo.

Nyt aion nauttia kahden kuukauden lomasta ja ilmeisesti palaan kuitenki pizzahommiin, ihan työntekijänä. Kolmesta paikkaa on jo kysytty töihin.

Ouluun saatiin Ideapark, ja tietty siellä piti käydä kyttäilemässä mille näytti. Ihan hyvän oloinen paikka, ei oo liian iso. Ja kotoa sinne ei oo ko pari kilsaa, seki on bonusta :D
Kamalasti siellä oli porukkaa, mikä ei yllättäny kyllä yhtään. Sushia piti käydä syömässä ko niin lähelle kotia rantautu hyvä sushipaikka :3
At the temple, there is a poem called "Loss" carved into the stone. It has three words, but the poet has scratched them out. You cannot read Loss, only feel it.
Avatar
Marsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 01.03.2014 13:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja mirkae » 10.11.2014 17:26

Helou, helou

Onpa mukava huomata, että uusi foorumi on laitettu pystyyn, vaikka eipä tuota tullut kovin aktiivisesti vahallekkaan foorumille kirjoteltua. :)

Työttömyystuesta haluaisin itsekkin valittaa, kun tyhmänä ihmisenä menin lykkäämään opintoja vuodella eteenpäin ja näinollen minulta evättiin kaikki tuet.
Etelästä päätin muuttaa takaisin kotipaikkakunnalle miehen perässä, kun en opiskelupaikkaakaan saanut. Muuton jälkeen oli kuitenkin peruutuspaikka luvassa hakemaani kouluun, enkä enää raskaan muuton jälkeen jaksanut lähteä parin viikon varoitusajalla siirtämään kamojani taas uuteen paikkaan.
Tämähän ei työkkärin mielestä tietenkään ollut pätevä syy opintojen siirtämiselle ja alle 25-vuotiaana en tule saamaan minkäänlaista työttömyystukea. Jibii..
Avatar
mirkae
 
Viestit: 2
Liittynyt: 10.11.2014 16:20

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 12.11.2014 00:32

Melkein kuukausi siitä kun viimeksi postannut tänne jotain (oliks ikävä?). Tähän väliin on mahtunut vähän sitä sun tätä. Olin Tsekeissä viikon jossa tapahtui aika paljonkin. Join 30snt kaljoja, nainen pyysi lähtemään strippibaariin sen kanssa, aiheutin pelkoa eurooppalaisissa maastopuvussa, hajoitin noin 90€ maksavan lasikuvun, sain hieronnan sveitsiläiseltä äijältä ja hän minulta (siten että kummallakkaan ei ollut paitaa päällä), sain laittaa ranskalaisen tytön juomaan niin paljon viinaa kuin halusin :twisted: ja sain halun lähtemään Ranskaan ens keväänä tekemään samantyylisiä asioita.

Tämän lisäksi meillä on jätkäporukan kesken tarkoitus järjestää esitys 20. päivä johon kuuluu eroottisia ja ei-niin-eroottisia tansseja. Esitys on melkein loppuunmyyty. Jotenkin tuntuu että aika ei riitä mihinkään.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kallu » 13.11.2014 01:15

NightFan kirjoitti: sain hieronnan sveitsiläiseltä äijältä ja hän minulta (siten että kummallakkaan ei ollut paitaa päällä)

Tämän lisäksi meillä on jätkäporukan kesken tarkoitus järjestää esitys 20. päivä johon kuuluu eroottisia ja ei-niin-eroottisia tansseja. Esitys on melkein loppuunmyyty.


Ah, jokainen foorumi tarvitse ikioman homoeroottisen stripparin <3
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 13.11.2014 13:46

Kallu kirjoitti:
NightFan kirjoitti: sain hieronnan sveitsiläiseltä äijältä ja hän minulta (siten että kummallakkaan ei ollut paitaa päällä)

Tämän lisäksi meillä on jätkäporukan kesken tarkoitus järjestää esitys 20. päivä johon kuuluu eroottisia ja ei-niin-eroottisia tansseja. Esitys on melkein loppuunmyyty.


Ah, jokainen foorumi tarvitse ikioman homoeroottisen stripparin <3

Ei ole homoeroottisia tansseja, vain miehekkäällä latinotavalla eroottisia.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 13.11.2014 16:56

NightFan kirjoitti:Join 30snt kaljoja, nainen pyysi lähtemään strippibaariin sen kanssa, aiheutin pelkoa eurooppalaisissa maastopuvussa, hajoitin noin 90€ maksavan lasikuvun, sain hieronnan sveitsiläiseltä äijältä ja hän minulta (siten että kummallakkaan ei ollut paitaa päällä), sain laittaa ranskalaisen tytön juomaan niin paljon viinaa kuin halusin

Tää kuulostaa ihan meidän eiliseltä haalarikasteelta paitsi homoilukaverit oli suomalaisia ja sit tietty kalja oli kalliimpaa. Ihan nasta meno oli koko päivän ja paska kelikään ei haitannut, kun filmi on hävinnyt about kokonaan aikaväliltä klo 17-20. Sen siitä saa kun tinaamisen aloittaa suoraan koulun jälkeen, mutta hauskaa oli, sitä en voi kieltää. Onneksi ihan hetkeen ei ole mitään vastaavia ryyppäjäisiä koulun puolesta, mutta ensi kuussa on sitten luvassa kaverin tuparit ja toisen synttärit. Perkele kun kaikki näistä juomingeista ajoitetaan keskiviikolle, niin torstaiaamun ohjelmointiopinnot kärsivät hitusen verran, mutta se on sitten yritettävä vapaa-ajalla opiskella sitä itse.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 19.11.2014 17:51

Vuokrasin pakun ja hain vähän faijalta huonekaluja tähän mun tyhjään luukkuun. Vanha kunnon ysärihitti Rocky-vuodesohva, vaatekaappi ja kiljupönttö. Veli hoisi vielä kyytiin pari pöytää ja tuolia. Nyt alkaa kämppä näyttää jo ihan inhimilliseltä, ei oo kun mikäkin nistiluola missä patjat lojuu lattioilla ja roskis on tuntematon käsite.

Parin viikon päästä ensikertaa psykiatria moikkaamaan. Tänään juhlin muuttoreissua jallulla.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja typewriter » 21.11.2014 17:36

Lähden maanantaina Pietariin viideksi päiväksi, tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja elämänmenoon. Siksi sarjakuvien piirtäminen viivästyy viikolla, ja Hellhoudin toista lukua saa odottaa ehkä puolitoista viikkoa. Tämä on varmaan kamala pettymys kaikille kahdelle fanilleni. :mrgreen:
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja NightFan » 22.11.2014 00:08

Kai laskit mut mukaan fanilukuun
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 22.11.2014 08:24

On se niin mukavaa, kun kaikki hyvä olo viikonlopulle katoaa samantien kun harjoittelupaikan sopimus joudutaan tylysti katkaisemaan, kun en kyennyt työskentelemään annetuilla ehdoilla. Elintarvikepuoli ei kait ole sitten se meikän ala kaupan alalta. Eipä muuta kuin soittelemaan joitain rautakauppoja tvs. läpi...harmi vaan että soittelua pitää odotella tuskastellen maanantaihin saakka. :x


Mutta onhan tässä kuitenkin sentään tullut saatua piirrusteltua tämä eräs projekti vihdoinkin viimeistelyä vaille valmiiksi, näinkin ennätysajassa jo ennen joulukuuta ;) . Harmi vaan, että en ole päässyt viime aikoina perehtymään tämän harrastesarjikseni töhertämiseen. Ehkä saan matskun valmiiksi kuitenkin ensi vuoden puolelle...eihän tuota sähellystä ole lukenut kuin alle kourallinen ja pari insta'favettaja, joten mitäpä minä olen menettämään.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 22.11.2014 14:18

On se niin mukavaa, kun kaikki hyvä olo viikonlopulle katoaa samantien kun harjoittelupaikan sopimus joudutaan tylysti katkaisemaan, kun en kyennyt työskentelemään annetuilla ehdoilla.


Se on minusta jo aika outoa että firma jolla on ilmainen työntekijä (tunnetaan myös työharjoittelijana) haluaa erottaa tämän duunista. Minkälaiset ehdot firmalla sitten oli ?
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 01.12.2014 14:58

Tänään oli taas vaihteeksi työhaastattelu. Hemmetti, kun haastatteluita oli kuulemma monta tämän päivän aikana ja itse olin juuri ensimmäisten joukossa heti aamupäivästä niin siellä sitten taas istuin ihan koomassa, kun jäi yöunet jännittäessä aika vähälle.

Toivon kuitenkin todella, että saan sen paikan, koska tämä työ kuulostaa oikeasti mielenkiintoiselta ja olisi vielä kiva tämän vuoden puolella joku paikka saada, kun kohta on jo kolme kuukautta tullut vaan pyörittyä kotinurkissa. :?
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Marsa » 02.12.2014 21:10

Kanarialta tuli kotiuduttua viime viikolla, oli ihan mukava reissu. Perjantaina pitäis lähtä käymään sukulaisten luona Kirkkonummella ja alle kahen viikon päästä kutsuu Lontoo. Pittää nyt matkustella ko vielä ehtii ennenko työt alakaa :D


Siis jos oon edelleen saamassa sen työpaikan mikä mulle luvattiin. Pitäisi vissiin käydä jutskaamassa paikan päällä. Ja soitella myyntipäällikölle, että missä viipyy mun vakuudet. Oishan nuo loputki rahat kiva saaha takas.

Kotosalla oon lähinnä lueskellu kirjoja nyt kun on aikaa. Kaveri oli viikonloppuna yötä ja hakattiin RE Revelationsia pitkästä aikaa. Mennee vaan hermot, ko ei meinata saaha S:ää yhestä kentästä, nyyh.
At the temple, there is a poem called "Loss" carved into the stone. It has three words, but the poet has scratched them out. You cannot read Loss, only feel it.
Avatar
Marsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 01.03.2014 13:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Gigante » 04.12.2014 07:32

Uutena harjoittelupaikkana toimii tällä kertaa erään rautakaupan noutopiste. Ei sinänsä mitään pöllömpää duunia. Sen kun kirjaan lähetelistoja ja varmistan että tilattua kamaa saapuu jne. Mukavaa myös, että sain neuvoteltua itselleni muutaman vapaapäivän kuun puolivälin paikkeille, jotta pääsen serkun matkassa lyhyelle ennakkolomalle.

Syytä hymyyn on senkin puolesta kun katson miten paljon rahaa tästä harjoitteluduunailusta itselleni irtoaa kuukausittain. Hittovie, näillä rahoilla voisi vaikka hankkia WiiU:n, joku kerta...kunhan vaan ekana löytyisi se oma kämppä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 04.12.2014 13:03

Huhuh, näyttää siltä, että paistaa se aurinko välillä omaankin risukasaan jota myös elämäksi kutsutaan. Tulin juuri takaisin toimittamasta vanhan syntikkani eräälle hepulle kuka halusi ostaa sen ja sain siitä hyvästä 130 euroa, mutta mikä vielä parempaa oli se, että sain matkalla takaisin soiton, että pääsin töihin. :D

Vielä tosin pitää käydä lääkärintarkastuksessa tsekkaamassa peruskunto, koska kyse on yötöistä, mutta en jaksa uskoa, että homma nyt kaatuisi siihen jos armeijankin pystyin suorittamaan. 8-)
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 04.12.2014 21:48

Masse kirjoitti:Huhuh, näyttää siltä, että paistaa se aurinko välillä omaankin risukasaan jota myös elämäksi kutsutaan. Tulin juuri takaisin toimittamasta vanhan syntikkani eräälle hepulle kuka halusi ostaa sen ja sain siitä hyvästä 130 euroa, mutta mikä vielä parempaa oli se, että sain matkalla takaisin soiton, että pääsin töihin. :D


Onnittelut työpaikasta, Masse!

Ihan hyvin itselläni lähtenyt joulukuu käyntiin. Ei kuitenkaan mitään uutta täällä itärajan tuntumassa ole tapahtunut ja nytkin vain surffaan netissä. Ei mulla muuta, paitsi hyvää joulun odotusta kaikille foorumilaisille :)
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kaya » 05.12.2014 11:20

Hyvää kuuluu tänne. Eilen tuli kymmenen vuotta täyteen puolison kanssa ja viimein se sormuskin sieltä tuli, eli vihdoin kihloissa^^ Yllätyksenä ei oikeastaan tullut, kun on puhetta ollut aiemmin että voisihan tässä jo kohta kihlautua, mutta kyllä siitä shokkiin meni jokatapauksessa :D Hieno fiilis.

Työrintamalla ei siellä puolestaan vielä kehumista, yt:t jatkuu edelleen, toivottavasti jo ensi viikolla tietäisi että jatkuuko työt vai ei. Muuttaa kyllä sitten kaikki ensi vuoden asunnonhankinta yms suunnitelmat jos tässä nyt vakityö alta lähtee. Täällä muutenkaan töitä ei saa kuin suhteilla, jos niilläkään. No ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Niin ja oikein mukavaa joulun odotusta kaikille foorumilaisille :)
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 05.12.2014 13:14

TJ197

Niille, jotka eivät vielä tiedä, kuljetuspatterin leivissä olen. Alikit ja vanhemman saapumiserän "Pappakuskit" tekevät lähtöä ja parin viikon sisällä on edessä muutto heidän lamelliinsa. Helvetin hyvin on muuten mennyt. Leiriaamut ovat omalta osaltani jääneet hyvin vähälle, eli käytännössä P-kauden pakollisen "mosaleiri" ja kuskeille pakollinen "Eemelileirin" jälkeen en ole leireillä ollut. Syynä on yksinkertaisesti kunnia olla pääpäivystäjänä kuljetuskeskuksella. Minun ja 11 kollegani kanssa tehtävänä on lähinnä jaella ja päättää ajomääräyksiä, viedä ruokaa varuskuntasairaalaan ja puhua paskaa hyvän kahvin äärellä. Hieman suunitelin Xboxin ja television rahtaamista lamelliin, mutta nekin suunitelmat tyssäsivät kun varuskunnassamme kiellettiin palotuvallisuussyistä jatkojohdot ja troikat. On ihanaa tapella kännyköiden latausvuoroista ...
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 05.12.2014 13:57

Tohtori Freeman kirjoitti:Hieman suunitelin Xboxin ja television rahtaamista lamelliin, mutta nekin suunitelmat tyssäsivät kun varuskunnassamme kiellettiin palotuvallisuussyistä jatkojohdot ja troikat. On ihanaa tapella kännyköiden latausvuoroista ...


Niin on varmaan jokaisessa varuskunnassa kielletty ja kännykän laturiinkin tarvitsee sähköluvan. Meillä oli kaikkea viritystä vedenkeittimistä telkkareihin ja pleikkareihin eikä skappareita kiinnostanut paskaakaan. Meilläkin kiersi koko tuvan ympäri sellainen kolmen tai neljän jatkojohdon johtoviritys. Sai kaikki kätevästi ladata kännykkää punkassa.

Itsellä oli aamulla työhöntulotarkastus jossa katsottiin, että olen työhön kykenevä. Läpi meni vaikka vähän pelkäsin, että rupeaisivat rokotuskortin puuttumisesta nillittämään. Ensi viikolla alkaakin jo perehdytys joka on onneksi palkallinen. :D
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 05.12.2014 15:08

Masse kirjoitti:Itsellä oli aamulla työhöntulotarkastus jossa katsottiin, että olen työhön kykenevä. Läpi meni vaikka vähän pelkäsin, että rupeaisivat rokotuskortin puuttumisesta nillittämään. Ensi viikolla alkaakin jo perehdytys joka on onneksi palkallinen. :D

Sama homma, ei ne säännöt oo niin justiinsa. Jos tulee motkotusta, niin palvelusaikana kamat kaappiin piiloon ja sitten kun skapparit lähtee kotiin niin lanibileet pystyyn.

Itellä tuli muuten tossa alkuviikosta C-paperit postissa. Ihan sama, kävin intin lähinnä sen takia että paino tippuis ja että pääsee leikkimään pyssyillä ja pommeilla. Lähen sit vaikka Intiaan lomalle jos sota syttyy. Silti vähän kumma että melkein 140kg äijänköriläänä olin A-mies, mutta 40kg laihempana ei sitten enää kelpaakkaan palvelukseen...
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 06.12.2014 09:36

eikä skappareita kiinnostanut paskaakaan.


Olisipa meillä samit ...
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Masse » 06.12.2014 11:00

Tohtori Freeman kirjoitti:
eikä skappareita kiinnostanut paskaakaan.


Olisipa meillä samit ...


Luulisi olevan etenkin teillä kuskeilla. Meidän kuljetuskomppaniassa sai kuulemma koko komppania höllin jos selvisivät kuukauden ilman yhtään esitutkintaa. Alussakin kuulemma saivat nuhtelua siitä, kun rupesivat tekemään pinkkoja. :lol:
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 06.12.2014 21:09

Masse kirjoitti:
Tohtori Freeman kirjoitti:
eikä skappareita kiinnostanut paskaakaan.


Olisipa meillä samit ...


Luulisi olevan etenkin teillä kuskeilla. Meidän kuljetuskomppaniassa sai kuulemma koko komppania höllin jos selvisivät kuukauden ilman yhtään esitutkintaa. Alussakin kuulemma saivat nuhtelua siitä, kun rupesivat tekemään pinkkoja. :lol:


En tiedä, kun pappakuskit ja nykyiset Alikit lähtevät ja oman saapumiserän alikit ottavat vallan, voi olla että jossain vaiheessa kuri löystyy. Mutta tällä hetkellä runttua tulee koko patterille jos yksikin jatkopiuha näkyy.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja whatever » 07.12.2014 20:06

Tilasin pikkusisaruksille joululahjat justiinsa, eikä maksanut mitään. Sain intissä ilmaseks johtajatoverilta 50€ lahjakortin Suomalaiseen Kirjakauppaan niin sillä sai just hyvin. Siskolle joku One Direction historiikki (hyi) ja veljelle Kirosäkeet - 20 uuden suomirockin sanoittajaa, se kun on ruvennu tota musiikkia harrastamaan. En tiedä onko sanottaminen sen homma, mut melkein kaikki muut aiheeseen liittyvät kirjat huusi vaan että "ei saatavilla".

Maanantaina kävin psykiatrilla ja alotin masennuslääkekuurin. Ei toistaseks mitään kommentoitavaa niistä, psykologille sit joskus ens vuonna. Myös semmosen sossukurssin alotin missä käydään jauhamassa paskaa ja miettimässä tulevaisuutta, käytiin sillä porukalla sit torstaina pelaamassa hohtopaintball (eli kumikuulilla sisätiloissa) joka oli ihan hauskaa.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mitä kuuluu?

ViestiKirjoittaja Kallu » 12.12.2014 19:19

Hankin napakorun <3
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa