Unet

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Unet

ViestiKirjoittaja Gigante » 01.04.2014 14:25

"We are fighting dreamers..." eiku siis, se viimevoorumin "Muut unet"-topikki simppelimmällä nimellä. Keskustelua ja kirjoittelua ikimuistoisimmista tai muuten vaan hämäristä unista. Mikseipä myös keskustelua saman tien nukkumisesta ja unen laadustakin?



Viimeöinen uni meni tapahtumiltaan jo niin mielenkiintoiseksi, että sen turvin muistin myös tämän topikin kyhäämisen tarpeen: Spoiluja Walking Deadin neloskauden päätösepisoodista.


Koska ennen maate menoa olin katsonut WD:n jakson, niin unihan perhana "jatkoi" siitä mihin jaksossa oli jääty: Rickin jengi on vankina siinä junavaunussa, mutta tämä vaunupa laitettiin alamäkeä ja raiteita pitkin menemään. Kun vaunu ryskytteli lujaa vauhtia ilman veturia, alkoivat vanhat raiteetkin kaarrella aika harvinaisen paljon rotkon reunamilla. Kuin ihmeen kaupalla, vaunu saatiin kuitenkin jotenkin stopattua pienen kolaroimisen avulla.
Selviytyneet päätyivät sitten ties minne sysipimeällä kummitussuolle, jossa kulkijoiden lisäksi riesana olivat jonkinmoiset pienet, ötökkämäiset varjot. Varjot sai helposti hengiltä ampumalla, tai polkaisemalla, mutta niiden määrän takia koko tiimin piti lopulta ottaa jalat alleen johonkin rähjäiseen kummitustaloon.

Kummitustalossa oli jatkuvien hirviöaaltojen lisäksi myös lukemattoman paljon Super Mariosta repäistyjä vihreitä lehtiä ja Boo-aaveita muistuttavia nukkeja tai vastaavia. Jengi joutui myötänään hajaantumaan ja osa porukasta lakosi jo matkan aikana, kunnes lopulta henkiinjääneiden jämät päätyivät johonkin Terminuksen tapaiseen toiseen turvapaikkaan, jossa oli vastassa miltei yhtä kiukkuista väkeä. Väen puheista päätellen, he olivat jotenkin "nähneet" selviytyneiden tulon näiden kummitustalossa olleiden lehtien kautta ja samassa nämä Boo-aaveita muisuttavat nuket heräsivät kaikkialla talossa eloon kunnon silmäzoomien säestäminä...

Uni päättyi kyllä penteleen mielenkiintoiseen cliffhangeriin. Tämmöisille unille sitä soisikin ilomielin jatkoa, vaikka touhussa ei pahemmin päätä ja häntää ollutkaan :D .
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Unet

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 01.04.2014 15:13

Itsehän en paljon unia näe. Toisaalta, joskus tulee nähtyä tulevia asiota mielessä nukkuessa. Tämän jälkeen jopa kuukauden päästä huomaa, että hitto, olenko kokenut tämän joskus aiemmin. Onko kukaan muu huomannut tällaista asiaa?
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Unet

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 01.04.2014 15:26

-Zerials- kirjoitti:Itsehän en paljon unia näe. Toisaalta, joskus tulee nähtyä tulevia asiota mielessä nukkuessa. Tämän jälkeen jopa kuukauden päästä huomaa, että hitto, olenko kokenut tämän joskus aiemmin. Onko kukaan muu huomannut tällaista asiaa?

Mulla tulee tosi usein näitä déjà vu-kokemuksia ja lähes aina tulee mieleen, että hetkonen, olenkohan unta nähnyt aiheesta. Itse kuitenkin muistan uniani todella harvoin ja sen takia nämä tilanteet ovat aina pirun hämmentäviä, kun yrittää todella tarkkaan muistella, että olenko ollut tässä tilanteessa aiemminkin tai jotain vastaavaa.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Marsa » 02.04.2014 13:37

Meinasin itse tehdä unista topicin aiemmin, mutta se sitten unohtui. Meikä tyttö näkee toooosi paljon ihan randomeita unia ja seikkailen kyllä vähän siellä sun täällä aina öisin :D. Aika monesti otan osumaa unissani, esim. mua on ammutta monta kertaa ja puukostaki on tullu pari kertaa. Yhesti on räjäytetty :D En kyllä katso pahemmin mitään überväkivaltaisia leffoja tjsp., näkyy vaan tuo mielikuvitus olevan vähän liian vilkasta.

Pari kertaa oon seikkaillu RE1 kartanossa tappamassa zombeja ja Crimson Headeja. Tosin ne Crimson Headit muuttu sitten kissoiksi ja loppupeleissä asuin semmosen noin 50 kissan lauman kanssa siellä kartanossa :D Siellä sitten jotain huonetta luutusin ja laitoin kissoille sopivaksi. Ja telkkari ja sohvahan mulla oli siinä aulassa.

Pittää ihan pari hauskaa unta kopsata facen puollta teijä "iloksi" tänne.

Eka: No niin, viimeyönä sitä tuli sitten seikkailtua James Bondin kanssa :D Joitain pahiksia sitä jahdattiin jollain avomallin jeepille tjsp. Siistiä oli jollekki hieman öljyiselle rannalle tippua sen auton kyydistä, ko James ei oikeen osannu ajjaa sillä :D Siinä oli meikän vihriä iltapuku sitten paskasena. Oltiin tosiaan ensin oltu jossain ihme gaalassa .D Meillä oli kyllä pari muutaki agenttia mukana siinä autossa, vaan ne meni sitten hukkaan jossain välissä. Noh, rannalta lähettiin sitten kohti jottain öljynjalostamoa tjsp ja siinä matkalla tuli jottain japanilaisia liikemiehiä messiin ja meikä yritti niille puhua japania. Ja ne ei millään meinannu osata sanoa mun nimeä. Siellä öljynjalostamossa sitten ei oikeen ehitty mittään tehä ko sytty tulipalo ja me alettiin sitä sammuttaan. Sen verran sain selvää että jottain Jamesin muijaa meijän ois sielät pitäny ettiä. Heräsin ennen sitä, tiiä sitten löysikö naikkostaan. Sen vaan tiiän, että meikän kaunis iltapuku oli kyllä ihan öljynen ja kastunu siinä vaiheessa unta.

Toka: Meikän unet vol123565: Tappelin kavereitten kanssa tässä Rajiksessa vampyyreitä vastaan, tarkemmin sanottuna tossa Ärrän roskiksilla. Yhelle niistä oli ilkiä tapa tiputella verta meitsin päähän, vaan voitettiin ne kuitenki yhtä lukuunottamatta. Nooh, sitten meikä pääsee tappelemaan jotteinki luuranko-zombien kanssa tohon Röllimettään, jossa oli semmonen korkiahko kumpu jonka päällä meikä oli ja jonne ne luurankoasiat juoksi. Minähän niitä sitten potkin kuoliaaksi, koska ne häiritti kovasti mun mesimarjojen syömistä :D Tosin sitä yhtä en saanu tuhottua ko se oli jotenki randomisti kokonaan luuta, aivan ku ihmisen päälle ois vaan nakattu kerros luuta tjsp. Tosin se oliki joku "bosse". Että tämmöstä tännään :D
At the temple, there is a poem called "Loss" carved into the stone. It has three words, but the poet has scratched them out. You cannot read Loss, only feel it.
Avatar
Marsa
 
Viestit: 52
Liittynyt: 01.03.2014 13:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Unet

ViestiKirjoittaja ressamies » 02.04.2014 21:44

Yleensä en unia muista, paitsi jotkin hieman oudommat ovat jääneet päähän. Tämänkin unen koin pari päivää sitten.

Ajeltiin kavereiden kanssa "hoodseilla" jostain syystä suurella traktorilla ympäriinsä kunnes päädyttiin jollekin maatilalle, vaikka olisin voinut vannoa, että mentiin kaupungille päin. Ladon vieressä oli jonkinlainen suuri bunkkeri, jonka sisään sitten mentiin. Sisällä kaikki omaksuivat jonkinlaiset Ghost Hunters-roolit ja kaikki rupesivat luettelemaan ihme mantroja, että saataisiin kummitukset esiin. Pian löydettiin vessa ja yksi kaveri, joka ei oikeasti puhu melkein ikinä mitään, alkoi puhua jotain siitä, miten peilien takana on uusia ulottuvuuksia ja kaikkea muuta sekavaa. Viereisessä huoneessa seisoi paikallaan Ringin tyttö, mutta kukaan ei kiinnittänyt mitään huomiota siihen. Uni loppui siihen, kun kaikki alkoivat puhumaan jotain latinalaisia mantoja vessan peilille ja Ring-tyttö oli kyrpiintyneenä meidän takana.
Kuva
XBL: Ressamies
Steam: Ressamies
Avatar
ressamies
 
Viestit: 86
Liittynyt: 28.02.2014 16:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.08.2014 06:50

Tulipa nähtyä klassinen hampaiden irtoamis uni, joka oli pelottavan todentuntuinen. Minulla oli unessa suussani raudat, joiden kiristyslangoissa molemmat kulmahampaat roikkuivat irtonaisina. Sen jälkeen minulta irtosi hampaita lisää koko ajan ja lopulta laskeskelin niitä kädessäni olevan jopa kymmenen kappaletta. Uni oli äärimmäisen todellinen, sillä kykenin täysin tuntemaan sen miten oudolta suussa ammottavat reiät tuntuivat. En pystynyt edes hymyilemään, vaan näytin vanhalta ukon käppänältä, jolta oli tekarit hukassa. Unessa oikein voihkin sitä, että miksei tämä ole unta. Sen jälkeen heräsin ja olin mielettömän helpottunut.

Unitulkitsijoiden mukaan hampaiden menetys tarkoittaa menetystä tai onnettomuutta. Mutta myös stressiä tai hampaiden narskuttamista unissaan, josta saatan kärsiä. Aloin näkemään hampaisiini liittyviä unia silloin kun minulla oli viime vuonna oikomishoito meneillään. Tässäkin unessa minulla raudat aluksi ja puhuin stressaantuneena puhelimessa jonkun kanssa, joka luultavasti oli puhelinmyyjä. Itse tulkitsisin unen stressiksi, jota edellisenä päivänä koin. Jostain myös luin unen tarkoittavan muuttoa elämässä, joka minulla pitäisikin tapahtua ensi kuussa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Masse » 08.08.2014 18:21

Itse heräsin eilen taas perus intin aiheuttamaan valveuneen jossa kuvittelin vielä olevani päivystäjä ja eräa yliluutnantti tuli sitten tupaamme pyytämään asekaappien avaimia minulta. Lopulta herään siihen, että seison punkan vieressä asennossa. :|
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Hunter97 » 10.08.2014 19:55

Itse en yleensä muista uniani. Nukun vissiin liian vähän? Tosin ei ne kahdeksan tunnin unienkaan jälkeen yleensä mieleen jää.

Muistan kuitenkin keväällä nähneeni joskus unia, joissa myöhästyn koulusta. Hereillä olen yleensä aika täsmällinen, mutta unissa sitten myöhästelen. Johtuu varmaan stressistä.

Eräs painajainen aikojen takaa on jäänyt mieleen. Unessa olin laivan kannella ja katselin veteen. Sitten huomasin krokotiilejä vedessä ja pian laiva alkoikin uppoamaan. Jouduin sitten veden varaan. Siinä sitten räpiköin vedessä ja katselin kun laiva alkoi nousemaan vedestä jättäen minut sinne. Mistä lie alitajuntani saanut idean uneen, kun en muista pelänneeni laivoja taikka krokotiilejäkään.
Avatar
Hunter97
 
Viestit: 245
Liittynyt: 28.02.2014 00:07
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Wagner` » 15.08.2014 14:56

Hunter97 kirjoitti:Muistan kuitenkin keväällä nähneeni joskus unia, joissa myöhästyn koulusta. Hereillä olen yleensä aika täsmällinen, mutta unissa sitten myöhästelen. Johtuu varmaan stressistä.


Itsellä usein saman tyylisiä unia, jossa piti lähteä esim kouluun/töihin ja koskaan en päässyt lähtemään ja aika sen kuin juoksi ja juoksi. Myös sellaisia unia näin että piti mennä nukkumaan jos aikainen herätys, mutta aina joku esti nukkumaan menemisen. Ja kello tikitti. Johtuu kuulemma stressistä tai jos tuuppaa olemaan ylihuolellinen kaiken suhteen.

Yleensä näen unia, kauhu-unia, joissa harmikseni jossain vaiheessa tajuan tämän olevan pelkkää unta ja haluan täten viedä sen unen kauhutason äärimmilleen, mutta fiilis on jo kaikonut koska tiedän kaiken olevan vain unta. Pari yötä sitten näin tälläisen unen ja tässä samassa unessa "heräsin" ja kerroin tuota unta puolisolleni ja tietysti suurentelin kaikki tapahtuneet asiat. Hienoahan tuossa oli se etten tuossa jälkimmäisessa unessa, jossa kerroin puolisolle nähdystä kauhu-unesta, tiennyt uneni enää olevan unta.
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Unet

ViestiKirjoittaja typewriter » 16.08.2014 00:21

Olen epäsäännöllisin väliajoin nähnyt ns. "zombie-unia", joissa minä ja ystäväni/läheiseni taistelemme zombeja vastaan jonkun tutun rakennuksen katolta käsin. Paikka ja ihmiset vaihtuvat näissä unissa, mutta perus teema on aina sama. Viimeksi kun näin tällaisen unen olimme metsästysmajan katolla ja uni loppui siihen että kaikilta oli ammukset loppu ja juoksimme umpimähkään metsään, ja tähän sitten heräsin. Kieltämättä mielenkiintoisia unia!
"In the end the winner is still the last man standing." -Guts
Foorumin Paras Tarinoitsija™ 2014, Foorumin 3. Paras Tarinoitsija™ 2015
Avatar
typewriter
 
Viestit: 270
Liittynyt: 01.03.2014 11:51
Paikkakunta: Imatra

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 16.08.2014 00:41

typewriter kirjoitti:Olen epäsäännöllisin väliajoin nähnyt ns. "zombie-unia", joissa minä ja ystäväni/läheiseni taistelemme zombeja vastaan jonkun tutun rakennuksen katolta käsin. Paikka ja ihmiset vaihtuvat näissä unissa, mutta perus teema on aina sama. Viimeksi kun näin tällaisen unen olimme metsästysmajan katolla ja uni loppui siihen että kaikilta oli ammukset loppu ja juoksimme umpimähkään metsään, ja tähän sitten heräsin. Kieltämättä mielenkiintoisia unia!


Itse näen todella usein myös zombie-unia. Etenkin silloin kun olen katsellut The Walking Deadia. :) Unet ovat oikeasti aika ahdistavia, joissa juoksen näitä lihanhimoisia tallustelijoita karkuun kuset ja paskat housussa peläten koko ajan kivuliasta puraisua.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Wagner` » 18.09.2014 10:52

Toissa yönä tuli nähtyä juhlallinen uni. Luonnollisesti unen alusta en muista kuin satunnaisia kuvia, mutta sen tärkeimmän muistan hyvin. Olin kavereideni kanssa citymarketin pihalla joka oli normaalia parkkialuetta paljon isompi, koska eräs bändi oli kuulemma tulossa keikalle. Sain sitten tietää että tuo bändi oli Sarcofago ja olin aivan fiiliksissä. Seuraava muistikuva oli että olin keikkapaikalla, joka yllättäen olikin pieni huoneisto ja yleisössä vain minä ja pari kaveriani. Olin aivan vittuuntunut kun yksi kovimmista bändeistä tuli keikalle eikä ketään kiinnostanut tulla katsomaan. Itse olin tietenkin täpinöissäni keikasta vaikka uni saikin homoeroottisia vivahteita Wagner Lamounierin laulettua dueton minulle (perkele kun unissa ei koskaan tiedä mitä biisiä soitetaan). Toivon sen kuitenkin olleen Alcoholic Coma.
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Apple » 18.09.2014 22:56

Ville Haapasalon uutisoitiin kuolleen Kaukasian reissullaan. Mies oli kiipeillyt jollain sillalla ja pääsi vahingossa putoamaan. Suuri suru iski unessa.

Joku läski pedofiili yritti napata autoon, mutta pingoin pakoon ja mokoma saatiin haastettua oikeuteen. Entinen luokkakaveri tuli jostain ihme syystä puolustamaan sitä äijää, eikä tuomiota meinannut tulla. Vetosi siihen, että meikäläinen on pelannut paljon väkivaltapelejä ja niistä saanut mielikuvituksellisen idean syyttää jotakuta syytöntä. Lopulta puhuin tuolle puolustajalle järkeä päähän oikeussalin ulkopuolella, ja vuolaan itkun jälkeen hän tajusi todellisuuden ja perui puolustuksensa.

Kaikkea sitä yöllä näkeekin.
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Gigante » 13.04.2015 09:18

Okei, taas jotain sekavaa shittiä tuli nähtyä.


Unen alku(-vaiko sittenkin loppu)puolisko oli hieman sekavia pätkiä jossain hotelli- ja kylpyläalueella tallustelua. Kylpylä oli muuttunut hemmetinmoiseksi sokkeloksi, josta piti joku henkilö paikantaa. Samalla hämmästeltiin sitä, kuka perkele oli paskantanut huoneeni lavuaariin. Epäilyjä taisi olla paljon, mutta syyllinen ei koskaan tunnustanut.


Sitten unen parhaiten muistiin jääneeseen kohtaan:

Pelasin jotain Amnesian tapaista kauhupeliä...varmaan betaa tai jotain. Olin jonkinmoisessa wanhahtavassa linnamiljöössä, mutta siellä täällä oli myös paljon futuristista teknologiaa. Minun piti eräässä vaiheessa kulkea ahtaanpuoleisen linnakäytävän halki. Kaikki kyseisellä käytävällä oli kuvattuna monokromaattiseen sävyyn, vähän kuin olisit astunut jonkinmoisen rajan yli toiseen aikaan tai paikkaan. Samaisen käytävän varrella vastaan tuli hitaasti eestaas sulkeutuvia, piikikkäitä litistysansoja, jotka sai vältettyä simppelisti. Vastaan tuli myös jonkinmoisia slendermanin mittasuhteissa olevia sudenhahmoisia, kalmanharmaita humanoideja.

Vihollisnimikkeenä näille otuksille luki vain "Undead Wolf", eivätkä nuo otukset kovaa vastusta tarjonneet. Tulivat vain hitaasti kohti ja nämä friikit sai pidettyä kaukana suoraan Dead Islandista kopioidulla potkumekaniikalla. Siinä sitä sitten tuli potkittua noita susiotuksia niin, että sain ne jäämään näihin edellämainittuihin litistysansoihin. Kaatuivat nuo sudet oikein bugittavilla räsynukkeanimaatioilla, heti kun piikit edes hipaisivat niitä. :D Sudet kuitenkin kuolivat näihin ansoihin vain hetkellisesti, joten aina kun ne kaatuvat pyrin juoksemaan käytävää eteenpäin.

Käytävän päässä törmäsin sitten kahteen lyhyenläntään henkselinörttiin (mahdollisesti tiedemiehiä?), joiden kanssa sitten piti lähteä hinaamaan perässä jonkinmoista suurta, keltaista laatikkohärpäkettä, jonka päässä oli monitori ja paljon nappeja. Vähän kuin RE1:n itsetuhomekanismi yhdistettynä navetan rehukoneeseen. En tiedä liikkuiko tuo härveli kiskoilla vai leijuiko se ilmassa, mutta kevyesti se kuitenkin liikkui. Siinä sitä sitten kuljettiin takaisinpäin sitä äskeistä hukkakäytävää näiden kahden nörtin kanssa, yksi nörtti kulki laitteen takana työntämässä samalla kun minä ja tämä toinen kundi kuljimme härvelin edessä. Tai siltä tämä vaikutti, vaikea sanoa kun mitään animaatioita ei First Person-kuvakulmasta pääse näkemään.

Käytävää pitkin kuljettiin, samaisia ansoja vältellen ja hukkia potkien, samalla kun taustalla soi hiljaiseen sävyyn, Five Nights at Freddy's 2-It's Been So Long-laulu.
Käytävän päässä päädyimme sitten jonkinmoisen portin kohdalle, jonka kohdalla minä ja tämä toinen nörtti avasimme oven painamalla samanaikaisesti kahta nappia/tunnistinta.

En kyllä ymmärrä miksi sen oven avaamiseen tarvittiin juuri kahta henkilöä, koska ne napit olivat niin lähellä toisiaan, että ne olisi voinut painaa vaikka yksin kaksin käsin. Kaiketi niissä napeissa oli jokin DNA/sormenjälkiskanneri, johon vaaditaan kaksi erillistä tunnistetta.

Eniweis portti kuitenkin avautui ja päädyimme sen jälkeen mustavalkoisen linnaympäristön sijaan jonkin värikkäämmän tutkimuslaitoksen käytäville, mutta heti tämän jälkeen uni kuitenkin ehti loppumaan.

...


Mustavalkoisia käytäviä, susiotuksia ja scifimeininkiä...perhana, näistä saisi vaikka mitkä ainekset mestariteokseen.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Apple » 22.04.2015 02:38

Nukun yleensä kännykkä täysin äänettömällä, siinä tilassa, ettei se edes värise. Viime yönä se perhana pääsi unohtumaan tärinätilaan, ja aamulla heräsin puheluun kesken elämäni ensimmäisen selkounen: bussissa tajusin, etteivät kaverini vieressä olleet todellisia. Nauroin, tanssin ja lauloin riemusta, kun pääsin hallitsemaan jotain niin suurta. Muistan ajatelleeni jatkuvasti, etten missään nimessä saa herätä. Oli hemmetin maaginen kokemus, kun heitin kuljettajan pihalle ja sain kuljettaa dösää minne halusin. Olisi ollut kiva nauttia tästä mahdollisuudesta enemmän.

Tämän perusteella uskon kyllä netistä löytämääni väitteeseen, jonka mukaan unien muistelu ja analysointi todella auttaa saavuttamaan jotain näin kivaa: sattumoisin viime aikoina olen yrittänyt muistella näkemiäni unia niin kovasti, että jopa unipäiväkirjan pitäminen on ollut mielessä. Tosin eräskin tajunnanräjäyttävä uni, joka on piirtynyt vahvasti mieleen, oli joiltain osin niin seksuaalinen, että sen yksityiskohtainen kuvailu johonkin kaksikantiseen tuntuisi oudolta :mrgreen:
Avatar
Apple
 
Viestit: 181
Liittynyt: 04.03.2014 00:38

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 23.04.2015 00:31

Apple kirjoitti:Nukun yleensä kännykkä täysin äänettömällä, siinä tilassa, ettei se edes värise. Viime yönä se perhana pääsi unohtumaan tärinätilaan, ja aamulla heräsin puheluun kesken elämäni ensimmäisen selkounen: bussissa tajusin, etteivät kaverini vieressä olleet todellisia. Nauroin, tanssin ja lauloin riemusta, kun pääsin hallitsemaan jotain niin suurta. Muistan ajatelleeni jatkuvasti, etten missään nimessä saa herätä. Oli hemmetin maaginen kokemus, kun heitin kuljettajan pihalle ja sain kuljettaa dösää minne halusin. Olisi ollut kiva nauttia tästä mahdollisuudesta enemmän.


Selkounia tuli joskus nähtyä aikaa tiuhaan. Kun tuollaisessa unessa tajuaa kaiken olevan unta, sitä yrittää kaikin keinoin jatkaa kaikkivoipaista hullutteluaan, mutta yleensä juuri tuolloin uni "särkyy".


Itse näen todella usein unta hampaistani, jotka joko irtoilevat tai roikkuvat suusta lankojen varassa. Minulle tehtiin pari vuotta sitten aika suuri oikomisoperaatio. Vinot hampaat olivat itselleni tosi herkkä asia, joten kenties nämä epämiellyttävät unet muistuttavat siitä häpeästä jota koin purukalustoani kohtaa päivittäin. Yleensä muutenkin uniini liittyy usein häpeäntunnetta ja asioiden piilottelua.

Seksiunet ovat äärimmäisen harvinaisia kuten myös muut romanttiset ja hempeät unet. Viimeksi sellainen tuli nähtyä marraskuussa.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Lord_Kado » 28.05.2015 06:27

Viime yön uni jäi niin polttavasti mieleen, että avaudunpa siitä tänne.

Jokainen meistä näkee joskus unia kuolleista sukulaisista, kavereista, puolitutuista jne.. Tällä kertaa allekirjoittanut kohtasi kentien sydäntäsärkevimmän näyn mitä uniin tulee; nimittäin tusinallisen poisnukkuneita lemmikkikissoja, osa omia, osa muiden.

Siellä lepäsivät, kehräten vaaleassa tilassa kiehnäten ja naukuen, kun istahdin siihen karvaturrien keskelle haikein mielin ja aloin silittämään vanhaa tuttuani, Eero-vainaata, vapisevin käsin. Lopulta olin käynyt koko tusinan läpi kymmenien puskujen ympäröimänä, jolloin "ymmärsin" yhteisen ajan olevan lopussa ja lausahdin värisevällä äänellä (ja nimenomaan tämä alitajunnallinen viimeinen hyvästely herätti allekirjoittaneen kyyneleet silmissä):

"Kerran me tavattiin, mutta olin niin helvetin onnellinen." :cry:
When the so-called justice fails,
the corrupted goverment blackmails,
your precious, loved ones betray,
or a religion leads you astray,
raise up your fists and fight.
Nobody tells you, what's wrong and right.
Avatar
Lord_Kado
 
Viestit: 158
Liittynyt: 02.03.2014 22:39
Paikkakunta: Tyhjiölinna Akikado

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 15.08.2015 10:57

Tuli nähtyä harviainen raivouni, jossa riitelin lentokentällä puolalaisen naiskaverini kanssa niin kovaa, että kihisin jopa herättyäni raivosta. Kiista alkoi siitä, että hän yllättäen ilmoitti matkustamassa Suomeen, kun minä oletin meidän yhdessä menevän Puolaan. Yksinäisyyden ja mustasukkaisuuden olotila oli harvinaisen voimakas tuossa unessa. :?
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Gigante » 29.12.2015 14:53

Uuhggg...ei pitäisi syödä niin paljoa suklaata ennen maatemenoa. Näkee ihan pimeitä unia.

Eräässä unessa takahampaat halkesivat ensin tuhannen säpäleiksi ja päätin samalla jostain helkutin syystä ruveta ajelemaan leukapartaani pois Giletten höylällä. Partaa höylätessäni alkoi naamasta pulputa esiin mansikkahilloa, sitä hyytelömäistä lajia tietenkin. Tämä halvatun mansikkahillo sitten häiritsi parranajoa aika hankalasti eikä mokoma litku tahtonut hävitä vaikka kuinka sitä yritin talouspaperilla pois hinkata.

En tiedä oliko se veren tilalla oleva möhnä oikeasti mansikkahilloa, mutta siltä se ainakin unessa tuoksui. Ehkä tämä oli merkki ostaa lisää hilloa Sinner's Sandvichejä varten.



Viimeöinen uni, poikkeuksellisesti liittyi tähän foorumiin. Koko yleisilme oli muuttunut siniseksi kuin Irc-Galleriassa ja aktiivisuus oli kohonnut huimasti, vaikka keskustelun sisällöstä ja laadusta en koskaan pääsyt takuuseen. Väki vaikutti keskustelevan jostain eriskummallisesta fanartista ja siitä mitä kaikkea kuvassa näkivät.
Suurin hämmennys oli kuitenkin se, että en ollut unessa enää modena, vaan sitä virkaa hoitivat Ahosen lisäksi jotkin uudet käyttäjänimet, kuten Niko ja Martti. Oletin menettäneeni modenoikeuteni parin päivän hiljaisuuden takia, jotenka päätin lähettää Bellalle viestin asiaa koskien.

En tiedä miten Bella olisi viestiini vastannut, mutta aavistin silti jotain salaliittoa ennen kuin uni päättyi. Saakelin Martti ja Niko, ottivat minun paikkani. Pitäisi alkaa vähentää jouluherkkujen syöntiä ennen maatemenoa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Unet

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 29.12.2015 18:28

Nyt kun tämä topic nousi kuolleista, voisin kirjoitella yhdestä minulle harvinaisesta painajaisunesta. En siis usein painajaisia näe, mutta noin viikko sitten tälläinen uni tuli nähtyä...

Olin pyöräilemässä kotikaupunkini keskustassa kesäaikaan ja olin suuntaamassa kotia kohti. Lähdin laskemaan ihan h*lvetin jyrkkää ja pitkää alamäkeä, jota ei oikeasti ole olemassa. Polkupyörän jarrut lopettivat toimintansa kuitenkin ihan yllättäen alamäessä, enkä pystynyt näin hiljentämään vauhtia. Vauhtia oli kertynyt ihan mukavasti ja tiesin, että vauhti ei tulisi pysähtymään ennen mäen lopussa olevaa risteystä.

Tiesin, että tulisin törmäämään johonkin ja tunteen muistan olevan aika piinaava, kun odottaa vain rysähdystä. Ja niinhän siinä kävikin, että törmäsin lopulta pakettiauton kylkeen hurjalla vauhdilla. Tässä kohtaa heräsin säpsähtäen.

En yhtään osaa sanoa, mistä moinen uni voisi johtua, sillä en ole pyöräillyt pitkään aikaan, enkä ole muutenkaan nähnyt painajaista pitkään aikaan, kenties vuosiin. Piinaava ja pelottava kokemus kuitenkin.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 29.12.2015 20:42

Näin pari päivää sitten sellaista unta, jossa katsoin VHS-kasetilta vanhaa kunnon Pokemonia ykköskauden meiningin mukaan. Kyseessä oli ennennäkemätön jakso, mutta juuri niillä alkuaikojen vanhoilla grafiikoilla ja dubeilla. Herätessäni olin kuin taas se innokas Pokehullu, joka nauhoitti joka jakson. Oli jännää saada ollaa jälleen hetken aikaa lapsenmielinen kuten silloin 10-vuotiaana.

Kyllä tuo tunne on edelleen jotenkin säilynyt, mutta jouluisin tajuaa muuttuneen paljon lapsuuden ajoista. Ennen joulua odotti kuin kuuta nousevaa ja lahjahumallus jatkui ainakin 3-4 päivää vielä aaton jälkeen. Nyt on oikeasti ihan sama vaikka ei joulua juhlisi moneen vuoteen.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Gigante » 02.01.2016 11:00

Viimeöinen uni jäi kyllä erittäin oudosti mieleen. Unessa minun piti vahtia kotipihan kanoja taas kerran kun vanhemmat olivat käymässä ties missä. Jostain syystä näiden kanojen melko kämäinen aitaus oli kasattu keskelle pihamaata, mutta kuitenkin riitävän näkyvälle paikalle jotta pystyisin vahtimaan niitä meidän pihan erillisestä rakennuksesta, johon me yleensä talletamme kaikki kanalan munat. Katselin sitten unessani samaisena iltana jonkin mielenkiintoisen zombiapokalypsi-elokuvan, jossa leffan kiintiömusta mm. kyseli kahdesta reviskasta, että kumpi olisi tehokkaampi (ihan kuin teholla olisi edes väliä.).


Painuin (unessa siis) nukkumaan ja aamulla herätessäni huomasin että kukko ja muutamat kanat olivat karanneet aitauksesta. Näitä tuli sitten yritettyä paimentaa takaisin aitaukseen, mutta mokomat päättivät kaikki luikahtaa tuohon samaiseen yksiöön, jossa olin itse majaillut. Saatuani kaikki kanat ulos yksiöstä, ja mahdollisesti takaisin aitaukseen, havaitsin että kaikki rakennuksessa olevat munat olivat kuoriutuneet.

Tämän johdosta koko rakennus oli sitten täpötäynnä kirjavia, piipitäviä kananpoikasia ja eräässä korissa tipusten seassa oli vielä tiikerinvärinen kissanpentu. :D Giganttisten Cuteness Proximityjen jälkeen kävin sitten etsimään tälle kissanpennulle koria ennen kuin heräsin.


Hittolainen, taas yksi uni jolle soisin kernaasti jatkoa.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Wagner` » 02.01.2016 16:15

Tämä ketju ja varsinkin vanhalla foorumilla samainen ketju oli oivaa luettavaa kun tavallaan toimi unipäiväkirjana. Oli metkaa lukea mitä unia on tullut vuosia sitten nähtyä.

Joku aika sitten näin melko teatraalis-erottisen unen. Olin temppeliritari jonkun toisen hyypiön kanssa jossain helvetillisessä luostarissa. Helvetillisellä tarkoitan että paikka oli pimeä, erittäin kolkko ja sen hetkistä olotilaa joka sai ymmärtämään että nyt ollaan itse pahuuden tyyssijassa. Katkonainenhan tuo uni oli enkä muista mitä toimitimme luostarissa, mutta selkein muistikuva lähtee siitä kun roikumme kaverin kanssa korkealla hirressä luostarin katosta ja kaverini on heittänyt veivit, mutta itse olin jäänyt eloon. Luostarin maatasanne oli labyrinttinen ja siellä vaelsi blondi naishahmoinen demoni. Yritin koko ajan katsoa milloin olisi sopiva ajankohta laskeutua hirrestä ja ottaa hatkat koko paikasta. Jossain vaiheessa sitten laskeuduin ja tajusin että muuta pois pääsyä elävänä ei ole kuin kohdata tuo demoni ja yrittää tappaa se. Lähdin räpiköimään labyrinttiin ja lopulta löysin tämän naisen, mutta tajusin että henki siinä lähtee jos tappelemaan ryhdyn joten yritin esittää eksyvää ja tarpeeksi nöyrää. Sitten uni saa dramaattisen sekä erittäin mielenkiintoisen käänteen sillä palaamme labyrintin alkuun ja naisen ja minun seuraani lyöttäytyi toinen nainen, brunette tällä kertaa. Molemmat levittivät itsensä alttarille/pöydälle (unissa vituttaa kun niitä toosia ei koskaan näe/tai muista miltä ne näyttivät herätessä) ja pyysivät minua ottamaan heidät. Olin ehdotuksesta enemmän kuin mielissäni, mutta suurin huoleni oli kuinka onnistuisin hekuman hetken pitkittämään niin että onnistuisin ruiskimaan kumpaankin aimo annoksen mieseliksiiriäni. Harmikseni en muista miten tuo akti onnistui, vaan seuraava muistikuva oli kun kävelin autiolla kotikaupungilla ja muistelin haikein fiiliksin äskeistä sessiota.
Avatar
Wagner`
 
Viestit: 99
Liittynyt: 21.03.2014 10:28

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 02.01.2016 21:17

Wagner` kirjoitti:Molemmat levittivät itsensä alttarille/pöydälle (unissa vituttaa kun niitä toosia ei koskaan näe/tai muista miltä ne näyttivät herätessä).


Nyt kun mainitsit, niin olen itsekin huomannut saman asian. :( Pitäisi tehdä tutkimus aiheesta.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Unet

ViestiKirjoittaja Nikkeli94 » 06.01.2016 04:21

^Ette ole koskaan niin paljon pilua nähneet että osaisitte edes unelmoida aiheesta!
Avatar
Nikkeli94
 
Viestit: 177
Liittynyt: 28.02.2014 18:42
Paikkakunta: Rovaniemi

Seuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron