Final Fantasy

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 18.06.2015 16:39

Ymmärrettävää jos peliä muokataan aika rankastisillä onhan pelillä ikää, kuitenkin olisi hyvä ettei juonta ja paikkoja muokata merkittävästi. Ei siellä puhuttu mitään alustavia julkaisuaikoja?
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Salem » 18.06.2015 17:17

Muistaakseni mainintaa oli, että pelin kehitys on aika alkuvaiheillaan, eli ei nyt kannata ihan lähiajoiksi peliä myyntiin odottaa. Ja toivonkin että tähän varataan niin paljon aikaa kuin tarve on, ettei saada mitään nopean rahan toivossa kyhättyä kaaosta.

Jos villejä veikkauksia taistelusysteemistä lähdetään heittämään, niin oletan että lähtevät viemään sitä FF15:n suuntaan, kun se nyt kerran viimeisin toimintamalli on. Niin kauan kunhan pysyvät kaukana FF13:n sekamelskasysteemistä niin pidän mielen avoimena. Ihanteellisinta olisi tosiaan saada vuoropohjainen systeemi, mutta kuten totesin aiemmin, se ei ole enää vuosiin tuntunut viehättävän kuin hyvin harvaa kehitystiimiä.

Ja minä vaadin että Cloudin crossdressing-osuus pidetään mukana! Palan halusta saada kuulla sanat "make me pretty" Cloudin suusta. :D
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 18.06.2015 17:29

No joo, taistelusysteemi menee aina vain lähemmäs Tales-pelejen vastaavaa. Ei siinä vikaa, mutta Final Fantasystä tulee aina minulle mieleen vuoropohjainen taistelu. Turha voivotella, eteenpäin vaan.

Toivottavasti musiikkeja ei lähdetä radikaalisti muuttamaan. Melodiat on säilytettävä, mutta uudelleenäänitys voisi tehdä hyvää. Grafiikat tulevat varmasti olemaan upeat.

Saa nähdä, mitä tastä nyt tulee. Onneksi Nomura tajuaa sen, ettei kaikkia voi miellyttää samalla kertaa.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 18.06.2015 19:50

Eli jos alkuvaiheilla vasta on ni tuskin vielä ensvuonna on tulossa, sillä hätänen paska olisi viimeinen mitä tolta haluais.

E. Traileri näytti hyvältä ja jos pelin cutscenet näyttää samalta niin hyvä. Eikös crisis coressa ollut ihan kelvot hahmomallit joista vois ottaa mallia.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Salem » 19.06.2015 08:45

-Zerials- kirjoitti:Toivottavasti musiikkeja ei lähdetä radikaalisti muuttamaan. Melodiat on säilytettävä, mutta uudelleenäänitys voisi tehdä hyvää.

Suurimmissa fantasioissani toivoisin että itse herra Nobuo Uematsu tulisi tekemään päivitetyn tulkinnan pelin soundtrackista, mutta en kyllä usko näin tapahtuvan.

Tetsuya Nomura kirjoitti:"Considering that we have remakes of Final Fantasy up to IV and then we have VII — I’ve been working with Mr. [Yoshinori] Kitase since Final Fantasy V, and we’ve noticed that V and VI are missing. That bothers me. How come we skipped over those two?

Mietteitä kellään tästä?
Itselläni alkoivat heti laukata villit fantasiat näistä peleistä PS4-tasoisena, mutta veikkaan kuitenkin että ennemmin kyseessä tulee olemaan aiempien remakejen tapaan käsikonsoliversiot. Yhtä kaikki olen täysin tämän idean puolella.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Kaya » 19.06.2015 09:17

Tämä uutinen oli kyllä aivan mahtava juttu, tuntu että sydän pakahtuu kun kuulin uutisesta :D Seiska on ollut aina oma suosikkini Finaleista ja alkuperäinenkin versio onkin tullut koluttua monta kymmentä kertaa läpi.

Itse toivon että peli pidettäisiin melkolailla kokonaan samanlaisena kuin alkuperäinen. Ihan niitä ärsyttäviä satunnaistaisteluja ja minipelejä myöten. Tottakai taistelusysteemi itsessään kaipaa jonkinlaista päivitystä, kunhan eivät lähtisi liian luoviksi asian kanssa.. Siis ja tietenkin parempi grafiikka ja ääninäyttely ovat oikein tervetulleita. Mutta tarinasta ei missään nimessä pidä ottaa yhtään skeneä pois! Lisätä voikin ehkä jotain extraa tarinaan, tai olisi myös aika huikeaa jos peliin lisättäisiin joku extra Weapon-bossi tms.


Salem kirjoitti:
Tetsuya Nomura kirjoitti:"Considering that we have remakes of Final Fantasy up to IV and then we have VII — I’ve been working with Mr. [Yoshinori] Kitase since Final Fantasy V, and we’ve noticed that V and VI are missing. That bothers me. How come we skipped over those two?

Mietteitä kellään tästä?
Itselläni alkoivat heti laukata villit fantasiat näistä peleistä PS4-tasoisena, mutta veikkaan kuitenkin että ennemmin kyseessä tulee olemaan aiempien remakejen tapaan käsikonsoliversiot. Yhtä kaikki olen täysin tämän idean puolella.


Jospa tämä seiska voisikin olla kokeilu että kannattaako konsoleille tehdä näitä remakeita, ja siitä toivottavasti näkeevät että peli on varmasti hitti. Jospa ne sitten tekisivät myös vitosen ja kutosenkin remakeina kunnon konsoleille. Ehkä joku kaunis päivä vielä ysistäkin tulee remake :roll:

Toivottavasti älyävät ajatella myös faneja siinä että peli myös tulisi markkinoille fyysisenä versiona. Tai voihan se diginäkin tulla, fyysisen ohella.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Juripa » 25.06.2015 10:52

Vähänkö ottaa päähän. Discshop kusi mun FFXIV Heavenswardin tilauksen. Ei mitään early access-koodiakaan kuulunut perjantaina. Virallinen launchi oli tiistaina, no ei näkynyt peliä. Kävin sitten GameStopista hakemassa kun kuumotti jo sen verran paljon. Asensin pelin, ja kaikki näyttäisi toimivan. MUTTA nyt on päällä huoltokatkos! Argh :D
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Juripa » 22.07.2015 22:08

Jostain syystä tänään tuli mieleen katsoa FFX:n naurukohtaus japanidubbauksella. Tuo kohtaus on varmaan jäänyt kaikkien mieleen jotenkin kiusallisena, koska se ei todellakaan kuulosta aidolta. Mutta onko alkuperäinen sitten yhtään parempi? Ei minusta. Tidus kuulostaa ihan joltain harakalta :D
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 22.07.2015 23:49

Juripa kirjoitti:Jostain syystä tänään tuli mieleen katsoa FFX:n naurukohtaus japanidubbauksella. Tuo kohtaus on varmaan jäänyt kaikkien mieleen jotenkin kiusallisena, koska se ei todellakaan kuulosta aidolta. Mutta onko alkuperäinen sitten yhtään parempi? Ei minusta. Tidus kuulostaa ihan joltain harakalta :D

Oli kyl pakko mennä kattomaan tuo heti kun mainitsit, ja aika siinä ja siinä koenko sen paremmaksi kuin enkkuversio.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Juripa » 02.08.2015 17:39

Final Fantasy XII on huhujen mukaan saamassa HD remasteroinnin. Mitäs mieltä olette? XII jakaa paljon mielipiteitä, eikä se minusta ollut niin huono. Mitä nyt tarinaa heiteltiin sinne tänne, varsinaisesta päähahmosta ei ollut tietoakaan, ja loppupeleissä hahmot olivat vain kopioita toisistaan. Japanissa julkaistiin myöhemmin se joku Zodiac Job System joka muutti peliä aika paljonkin. Siinä jokaiselle hahmolle määrättiin perinteisistä Final Fanmtasyista tutut jobit. Taisi siinä olla jotain muitakin muutoksia. Toivottavasti tuo käännös olisi juuri tuo Zodiac Job System. Miksi ei olisi? Saatiinhan me viimeinkin Kingdom Heartsin Final Mixit ja FFX-2:n Last Missionit. Ostoon menee joka tapauksessa :)

#HuohottavaAshe :D
Kuva
Avatar
Juripa
 
Viestit: 79
Liittynyt: 04.03.2014 16:53

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 02.08.2015 18:42

Juripa kirjoitti:Final Fantasy XII on huhujen mukaan saamassa HD remasteroinnin. Mitäs mieltä olette? XII jakaa paljon mielipiteitä, eikä se minusta ollut niin huono. Mitä nyt tarinaa heiteltiin sinne tänne, varsinaisesta päähahmosta ei ollut tietoakaan, ja loppupeleissä hahmot olivat vain kopioita toisistaan. Japanissa julkaistiin myöhemmin se joku Zodiac Job System joka muutti peliä aika paljonkin. Siinä jokaiselle hahmolle määrättiin perinteisistä Final Fanmtasyista tutut jobit. Taisi siinä olla jotain muitakin muutoksia. Toivottavasti tuo käännös olisi juuri tuo Zodiac Job System. Miksi ei olisi? Saatiinhan me viimeinkin Kingdom Heartsin Final Mixit ja FFX-2:n Last Missionit. Ostoon menee joka tapauksessa :)

#HuohottavaAshe :D


XII on kyllä kiinnostava tapaus. Tuntuu jakavan mielipiteitä. Kuulemani mukaan peli keskittyy enemmän muihin juttuihin kuin hahmoihin ja tarinaan, joka ei ole ihan minun mieleeni. En ole peliä siis kokeillut tai oikeastaan nähnyt videomateriaaliakaan.

Jos tuollainen tulee, niin olisi hienoa saada tuo HD-käännös vanhallekin sukupolvelle. Periaatteessa minulla ei ole mitään syytä siirtyä nykygeniin(Noh, WiiU löytyy), koska yksinoikeuspelien puute. Ainoat oikeasti kiinnostavat pelit, joita on tulossa eli Tales of Zestiria ja Tales of Berseria(tosin tästä olemme vielä aika tietämättömiä) ovat kumpikin tulossa PS3:lle ja WiiU:llekin tulee hyviä yksinoikeuspelejä.

Luultavasti ei tule vanhalle genille, mutta onneksi on PS2-versio, jonka saa vaikka huudosta huokeaan hintaan.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 02.08.2015 19:06

Juripa kirjoitti:Final Fantasy XII on huhujen mukaan saamassa HD remasteroinnin. Mitäs mieltä olette? XII jakaa paljon mielipiteitä, eikä se minusta ollut niin huono. Mitä nyt tarinaa heiteltiin sinne tänne, varsinaisesta päähahmosta ei ollut tietoakaan, ja loppupeleissä hahmot olivat vain kopioita toisistaan. Japanissa julkaistiin myöhemmin se joku Zodiac Job System joka muutti peliä aika paljonkin. Siinä jokaiselle hahmolle määrättiin perinteisistä Final Fanmtasyista tutut jobit. Taisi siinä olla jotain muitakin muutoksia. Toivottavasti tuo käännös olisi juuri tuo Zodiac Job System. Miksi ei olisi? Saatiinhan me viimeinkin Kingdom Heartsin Final Mixit ja FFX-2:n Last Missionit. Ostoon menee joka tapauksessa :)

#HuohottavaAshe :D

Tämä kyseinen peli vain jäi hankkimatta enkä ole koskaan sitä pelannut, mielenkiinnosta tosin oisin kyllä valmis pelaamaan joten jännityksellä odottamaan mille alustoille HD remastorointi tulee sillä se vaikuttaa eniten pelin hankintaan.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Salem » 06.12.2015 04:13

Final Fantasy 7 Remaken uusi traileri

Ajatelmia tästä? Omat odotukset ainakin lähtivät entisestään kasvuun. Taistelusysteemi näyttäisi olevan hyvinkin samantyylinen kuin Kingdom Heartseissa, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Highwind » 06.12.2015 04:27

Salem kirjoitti:Final Fantasy 7 Remaken uusi traileri

Ajatelmia tästä? Omat odotukset ainakin lähtivät entisestään kasvuun. Taistelusysteemi näyttäisi olevan hyvinkin samantyylinen kuin Kingdom Heartseissa, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.


Helvetin hyvältä näyttää. Ja ilmeisesti taistelussa pystyy vaihtamaan hahmoa, koska taistelu näkyi sekä Cloudin että Barretin näkökulmasta. Kunhan vain kertoisivat julkaisupäivän niin ejakuloisin hunajaa.
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Gigante » 06.12.2015 10:40

Ui *ittu sentään, saako jo tulla?...eikun siis. Hyvältä vaikuttaa.
Barret, perkele, näytät erittäin rajulta ilmestykseltä!
Meno toi kyllä Kingdom Heartsit mieleen, vain sillä erotuksella että peli myös näyttää kyseisen pelisarjan trailereilta eikä suinkaan graafiselta tyyliltä.

Vielä kun jättäisivät hevon*ittuun ne alkuperäispelin vammaiset ja turhat minipeliosuudet, prätkäajoa lukuunottamatta, niin vessanpönttö on tuleva tukkeutumaan päivänkakkaroista ja hunajasta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 06.12.2015 11:13

On se vaan sanottava, että näyttää helvetin hyvältä. Minullekin tuli Kingdom Hearts heti mieleen, kun traikussa näytettiin tuota taistelua. Graafisesti näyttää jo tässä vaiheessa hyvältä. Hype!
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 06.12.2015 13:10

En ole vähään aikaan ollut yhtä innoisani jostain pelistä :D tämä ois sellanen pakko hankki
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Kaya » 07.12.2015 10:06

Näytti ihan hemmetin hyvältä traileri kyllä. Kuten mainittu, Kingdom Hearts tuli itselläkin mieleen ainakin taistelu systeemeistä, eikä näyttänyt ollenkaan pahalta.
Ääninäyttely vaikutti hyvälle ja kaikki näytti muutenkin olevan kohdallaan. Vau, tuskin maltan odottaa että tämmöstä hienoutta pääsee pelaamaan :P

PS Storessahan oli kanssa vanha seiska myytävänä kympillä PS4:lle. Piti käydä jo ostamassa valmiiksi, vaikken vielä pleikka nelosta omistakkaan :D Vaan onpahan ens vuodeksi valmiina kunhan saa noita kolmosen pelejä pelattua alta enempi pois niin on järkikin uusi konsoli hankkia.
Vissiin joku uusi juttu tämä että tehdään vanhoja ps1 ja 2 peleja uusiksi ps4:lle ja rahastetaan niillä. No ei tuo nyt minusta huono juttu ole jos hintaa ei pyydetä kymppiä enempää.
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Highwind » 07.12.2015 21:55

http://www.v2.fi/uutiset/pelit/23516/Fi ... atkittain/

Hypeni kuoli. Lisätietoa odotellessa, kuten mitä tarkoittaa että jokainen osa on "oma uniikki kokemuksensa".
"Oh shit" - Batman

PSN: SampleFIN
Avatar
Highwind
 
Viestit: 178
Liittynyt: 15.12.2014 19:11

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Salem » 07.12.2015 22:24

Highwind kirjoitti:http://www.v2.fi/uutiset/pelit/23516/Final-Fantasy-VII-palaa-patkittain/

Hypeni kuoli. Lisätietoa odotellessa, kuten mitä tarkoittaa että jokainen osa on "oma uniikki kokemuksensa".

En kyllä innostunut tästä yhtään minäkään. Tietenkin on vielä paha tuomita kun ei enempää tiedä, mutta ennemmin sitä nyt saisi koko tuotteen heti kuin että sitä jaeltaisiin pienissä palasissa ajan kanssa. Ei mielestäni toimi kovinkaan hyvin tällaisessa pelissä ainakaan ajatuksen tasolla. Eli saattaapa sitten olla että tulen odottamaan kunnes kaikki osat saa yksissä kansissa...olettaen että fyysinen versio on myös tulossa (ja parempi olisi tullakin).
Kuva
Avatar
Salem
 
Viestit: 335
Liittynyt: 28.02.2014 09:37

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Gigante » 08.12.2015 15:20

Ei sinänsä ilahduta, jos tämäkin peli julkaistaan jonain episodeina...tai pahimmassa tapauksessa samana merdenä kuin mitä After Yearsin episodit.
Onni onnettomuudessa sinänsä, kun meikällä menee kuitenkin ikuisuus ennen kuin pääsen peliä koskaan pelailemaan, niin ei sinänsä haittaa kaikkien mahdollisten episodien odotus.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Kaya » 24.02.2016 21:09

NightFan kirjoitti:Sielt rannalt pitäs kyl päästä jotenkin vasemmalle laatikoiden päältä menemällä vasemmalle. Näin ainakin pelin loppuvaiheil mut pitäs varmaankin nyttenkin päästä menemään. Kuitenki sinne pääsee takaisinkin tulevaisuudessa.

Kai oot muute saannu Jecht Shotin Tidukselle? Se on blitzballin yks tehokkaimmista laukauksista kun se voi tyrmätä pari vastustajaa jos ne koittaa blokata.


Siirrämpä tämän tänne ennen kun tulee sanomista.Pitää yrittää päästä sieltä rannasta tai jostain taakse päin. Mm joku shotti oli kyllä Tiduksella. En kyllä nimeä muista, tai että mistä oon sen saanu. Mistä sen jecht shotin saa?
Onko ne savepaikkojen kisajutut miten tärkeitä? Siis että eteneekö siellä bliztballisa joku juonikuvio vai onko se loppupelin ajan vaan semmosts vapaaehtosta sivuminipeliä?
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja NightFan » 24.02.2016 21:15

Kaya kirjoitti:
NightFan kirjoitti:Sielt rannalt pitäs kyl päästä jotenkin vasemmalle laatikoiden päältä menemällä vasemmalle. Näin ainakin pelin loppuvaiheil mut pitäs varmaankin nyttenkin päästä menemään. Kuitenki sinne pääsee takaisinkin tulevaisuudessa.

Kai oot muute saannu Jecht Shotin Tidukselle? Se on blitzballin yks tehokkaimmista laukauksista kun se voi tyrmätä pari vastustajaa jos ne koittaa blokata.


Siirrämpä tämän tänne ennen kun tulee sanomista.Pitää yrittää päästä sieltä rannasta tai jostain taakse päin. Mm joku shotti oli kyllä Tiduksella. En kyllä nimeä muista, tai että mistä oon sen saanu. Mistä sen jecht shotin saa?
Onko ne savepaikkojen kisajutut miten tärkeitä? Siis että eteneekö siellä bliztballisa joku juonikuvio vai onko se loppupelin ajan vaan semmosts vapaaehtosta sivuminipeliä?

Liiga kestää sen 10 peliä (2x jokanen) ja turnaus päivittyy muutaman pelin jälkeen jollei sitä ole aloittanut. Palkintoina on välillä ihan hyvää tavaraa kuten Wakalle overdriveja. Jecht Shotin saa laivalta Kilikalta Lucaan kun Tidus koitti sitä potkua ja tulee tekstejä "You can't do it" tjsp. Jos Tidus osui palloon, sait sen, muuten sun pitää hankkia se uudestaan siltä laivalta, taitaa seilata jatkossa väliä Besaid ja Kilika. Sphere shot on Tiduksella automaattisesti.

Rannalta yritä mennä vasemmast alanurkast tai missä lie niitä laatikoita olla niin pitäs päästä sinne mushroom rockille.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja Kaya » 24.02.2016 22:47

^ Tein kaiken mitä sanoit, ja äsken just voitin ekan ottelun! Kiitosss avusta :D
Avatar
Kaya
 
Viestit: 221
Liittynyt: 11.03.2014 00:07
Paikkakunta: Lieksa

Re: Final Fantasy

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 27.02.2016 13:39

FFVII:n Chocobo-sidequesti on kyllä hermoja raastava. Eilen sain kuitenkin hankittua sinisen ja vihreän chocobon, mutta ohjain meinasi lentää seinään, kun piti softresetoida peli varmaan kymmenen kettaa ennen kuin sain vihreän female-chocobon. Onneksi sitten kävi käsittämätön munkki ja sain sinisen male-chocobon ekalla yrityksellä. Nyt pitää vaan odotella ja sitten voi jatkaa tuota tehtävää.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

EdellinenSeuraava

Paluu Muut pelit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa