Mikä ärsyttää?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Gigante » 15.07.2016 21:03

Työharjoittelu on perseestä, totta. Mutta se on hyvä ponnahduslauta, jonka ohessa voi työhakemuksia pistellä menemään, kunnes jossain vaiheessa tärppää. Ja siinä samalla voi ottaa selvää että onko se työ juuri itselleen sopiva. Eikä tosiaan kannata lannistua, toisilla kestää enemmän ja toisilla vähemmän ja niihin hakemuksiin kannattaa oikeasti panostaa. Pidemmän aikaa olin itekkin työttömänä, kunnes yksi random hakemukseni tärppäs ja pääsin siivojaksi sollille. Ja vaikka hommasta olikin ennakkoluuloja eikä se mikään unelmatyö satu olemaan, niin kyllähän sitä tekee paremman puutteessa. Ja mikään ei estä siinä samalla hakemuksien spämmäämist.

Harjoittelujaksot on kyllä ihan jees, varsinkin jos onnistuu pitämään matkakulut mahdollisimman olemattomina. Tällöin tuosta kelan maksamista ylimääräisistä jää jopa jotain käteen ja homma on kannattavaa. Harmi vaan, että näillä harjoittelupaikoista saaduilla kokemuksilla työnantaja yleensä tyytyy pyyhkimään vaan hanurinsa, kun luonnollisestihan se ns. OIKEA työkokemus/sekä kaikki perkeleen verkostoitumiset menevät automaattisesti tämmöisen pohjasakkatyönhakijan edelle, kuten Kadokin tokaisi.

Btw, Etkös sinä ollut jossain kaupassa harjoittelemassa, mutta sinut potkittiin sieltä ?

Käytännössä katsoen oma moka oli tämän "en sano minkä"-ketjun kaupan puolesta, kun en kyennyt toimimaan niin optimaalisella nopeudella ja tarkkuudella kuin he halusivat. Tulipahan tuon "kokemuksen" myötä, kuitenkin havaittua se että elintarvike-ketjut eivät olleet ihan se minun juttuni. Sitten kun siirryin harjoittelijaksi erääseen rautakauppaan, niin siellähän sain häärätä onnellisena useita kuukausia ennen kuin tämä nuorisokoulutus, jonka kautta olin harjoittelemassa, loppui. Vakipaikkaa ei tosin sieltä(kään) irronnut, kun ei yrityksillä ole varaa palkata uusia vakkareita kun vanhatkin duunarit painavat varmasti (yhä korkeammaksi nostettuun) eläkeikään asti.


Ehkä sitä pitäisi hommata vielä kolmaskin koulutus alle. Ihan kuin siitä työnhakuun hittoakaan olisi apua, mutta saisinpahan opintojen ajaksi vähän enemmän tukea ja jotakin ylimääräistä tekemistä.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 16.07.2016 09:54

Vaihtoehdot alkaa olla huolestuttavan vähissä, ja kuten Gigs mainitsi, harjoittelija-paskoille ei makseta edes palkaa, vain korotettua päivärahaa, joka täällä korvessa kuluukin sitten matkakustannuksiin (bussi tai bensa), jolloin voittomarginaali verrattuna työttömänä pysymiseen on +-0. Jos yhteiskunnan penkinkuluttajat edes MAKSAISIVAT HYVÄT RAHAT tuntuvan korotuksen kera, niin niihinkin hommiin voisi pakotetulla hymyllä mennäkin, prkl.


Työharjoittelujen pointti onkin olla vain väliaikainen ratkaisu, mitä ei pitäisi ikuisesti joutua kestämään. Ja haluan vielä korostaa että se toisi arkeen jotain paljon parempaa sisältöä kuin kotona 24h pelailuun, plus tarjoaa ihmiselle mahdollisuuksia sosialisoitua. Ilomielin valitsisin harjoittelun, vaikka siitä ei jäisi itelleni mitään taskuun.

Harmi vaan, että näillä harjoittelupaikoista saaduilla kokemuksilla työnantaja yleensä tyytyy pyyhkimään vaan hanurinsa, kun luonnollisestihan se ns. OIKEA työkokemus/sekä kaikki perkeleen verkostoitumiset menevät automaattisesti tämmöisen pohjasakkatyönhakijan edelle, kuten Kadokin tokaisi.


Tää lienee itsestäänselvyys, mutta kerrottakoon muutama vinkki omasta kokemuksesta:
Se työharjoittelupaikka, missä sattui olemaankaan voi olla se paras vaihtoehto myös tulevaisuudessa. Jos avoimia paikkoja ilmaantuu. Työnantajat yleensä muistaa vanhat harjoittelijat, varsinkin nohevimmat kaverit ja jos vielä hakemuksissa ja haastatteluissa painostaa että on monessa paikassa käynyt harjoittelemassa, mutta juuri tämä paikka on se mistä nautti eniten, alkaa mahdollisuudet työnsaantiin olla jo plussan puolella. Jos taas on niin huonosti käynyt että myymäläpäälikkö/muu isokiho on vaihtunut, niin heille on hyvä kertoa että muistaa vanhan myymäläpäälikön ja kertoa kokemuksiaan siellä firmassa. Ja työharjoittelutodistus tietysti todistaa aika paljon.

Yritän tässä vain luoda toivoa teille, jotka tätä nyt lukeekaan, sillä vaihtoehtoja on aina ja toiset ovat parempia kuin toiset. Lannistua ei kannata. Sitten kaikki menee päin persettä ja sitä en haluaisi pahimmalle vihamiehellenikään.
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Lord_Kado » 16.07.2016 21:16

Tohtori Freeman kirjoitti:Ja haluan vielä korostaa että se toisi arkeen jotain paljon parempaa sisältöä kuin kotona 24h pelailuun, plus tarjoaa ihmiselle mahdollisuuksia sosialisoitua. Ilomielin valitsisin harjoittelun, vaikka siitä ei jäisi itelleni mitään taskuun.


Protip: Älä mielellään mainitse mediassa sanaa 'sosialisoitua' yli 20 vuotta kusipääihmisten sylkykuppina toimineelle autistiselle. Säästät muutaman tuhahduksen ja pitkän huokauksen.

...Mutta faktat faktoina, onnea tuohon piristysyritykseen. Viimeistään lähitulevaisuudessa ei montaa muutakaan hymyilytä tämä yhteiskunnan köyhien kyykyttäminen ja edestakaisin pallottelu. Laiha lohtuhan sekin, kun tietää ettei ole ainoa joka suunnittelee kokonaista vallankumousta.
When the so-called justice fails,
the corrupted goverment blackmails,
your precious, loved ones betray,
or a religion leads you astray,
raise up your fists and fight.
Nobody tells you, what's wrong and right.
Avatar
Lord_Kado
 
Viestit: 158
Liittynyt: 02.03.2014 22:39
Paikkakunta: Tyhjiölinna Akikado

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Tohtori Freeman » 16.07.2016 23:41

Lord_Kado kirjoitti:
Tohtori Freeman kirjoitti:Ja haluan vielä korostaa että se toisi arkeen jotain paljon parempaa sisältöä kuin kotona 24h pelailuun, plus tarjoaa ihmiselle mahdollisuuksia sosialisoitua. Ilomielin valitsisin harjoittelun, vaikka siitä ei jäisi itelleni mitään taskuun.


Protip: Älä mielellään mainitse mediassa sanaa 'sosialisoitua' yli 20 vuotta kusipääihmisten sylkykuppina toimineelle autistiselle. Säästät muutaman tuhahduksen ja pitkän huokauksen.

...Mutta faktat faktoina, onnea tuohon piristysyritykseen. Viimeistään lähitulevaisuudessa ei montaa muutakaan hymyilytä tämä yhteiskunnan köyhien kyykyttäminen ja edestakaisin pallottelu. Laiha lohtuhan sekin, kun tietää ettei ole ainoa joka suunnittelee kokonaista vallankumousta.


Sen voin vielä sanoa että kaikkihan me ollaan jollain tavalla retardeja ja minulla on tapana puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mutta joo, jätän sinut rauhaan, vaikka edelleenkin olen sitä mieltä että tunnelin päässä on aina valoa. Se on auttanut minut paskimpienkin tilanteiden yli. Liian monet Suomalaiset ovat tuomittuja masennukseen ja ikuiseen pessimistisyyteen ja se ärsyttää (topiciin liittyen).
Avatar
Tohtori Freeman
 
Viestit: 356
Liittynyt: 28.02.2014 11:27
Paikkakunta: White Forest

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Kallu » 17.07.2016 00:33

Lord_Kado kirjoitti:...Mutta faktat faktoina, onnea tuohon piristysyritykseen. Viimeistään lähitulevaisuudessa ei montaa muutakaan hymyilytä tämä yhteiskunnan köyhien kyykyttäminen ja edestakaisin pallottelu. Laiha lohtuhan sekin, kun tietää ettei ole ainoa joka suunnittelee kokonaista vallankumousta.


Ihan näin yleisestä kiinnostuksesta, valaisisitko miten yhteiskunta kyykyttää köyhiä?
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Hammerkrieg » 17.07.2016 01:50

Itseäni kiinnostavat vallankumousta suunnittelevat ryhmät. Ja tämä on siis ihan oikea kysymys, eikä mikään "öhö-öhö"-juttu.
Avatar
Hammerkrieg
 
Viestit: 212
Liittynyt: 01.03.2014 14:09
Paikkakunta: Wewelsburg

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 17.07.2016 04:34

Tohtori Freeman kirjoitti:Sen voin vielä sanoa että kaikkihan me ollaan jollain tavalla retardeja

Tämä. Kuka vitun normaali ihminen ylipäänsä jaksais pyöriä jonkun irrelevantin paskapelisarjan foorumeilla yli kymmenen vuotta huippunsa jälkeen.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Masse » 20.07.2016 11:31

60 euron parkkisakko. Paikalta jossa on ollut autoja parkissa lähes vuoden päivät. Sakkopaikkahan se on, mutta ei voinut porukatkaan sitten varoittaa ja omaa laiskuuttani en jaksanut ajaa autoa parkkihallin 4. kerroksen maksetulle paikalle. Onneksi on viinaa. :x
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 02.08.2016 11:22

Sain sitten käteeni palovamman eilen iltapäivällä. Onneksi on jo parantumaan päin.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Masse » 12.08.2016 23:20

Ei ole vittu todellista. Ostin toukokuussa uuden hiiren, kun vanha petti viiden vuoden jälkeen. No nyt tämä uusi sitten päätti hajota, vain 3 kuukauden käytön jälkeen. Vasen etuklikki meni ensin jäykäksi ja vartti sen jälkeen lakkasi kokonaan toimimasta. Mikä pahinta, takuu ei vissiin korjaa tuollaista "normaalia" kulumista.

Omasta mielestäni kyllä 3 kuukauden jälkeen hajoava hiiri ei ole normaali, etenkään jos sitä markkinoidaan pelihiirenä eikä sitten edes kestä päivittäistä pelailua. En ole edes runnonut tai hakannut tuota ollenkaan, kuten edellistä hiirtä. Tässä kesän mittaan on muutenkin ollut kaikennäköisiä rahareikiä niin tämä on kyllä piste iin päälle. Palkkakin tulee vasta maanantaina ja juuri, kun ajattelin, että vikan viikonlopun ennen koulun alkamista voisi pyhittää pelailulle niin piti sattua näin. Tänään on parempi tulla lottovoitto tai pitää varmaan ryöstää joku pankki. :evil:

Edit: Ja Chromeen näköjään on tullut juuri nyt uudistus, että edelliselle sivulle pääsee alt + backspacea painamalla. Ei enää pelkkä backspace riitä. Ei jumalauta, juuri nyt kun joudun käyttämään hiirtä oikealla kädellä ja tuossa hiiressä ei ole edes sivunäppäimiä niin joudun painamaan sitä helvetin nappia tuolla selaimen yläreunassa. Onneksi on kaljaa. Nyt kyllä maittaa näiden vastoinkäymisten jälkeen.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 23.08.2016 18:55

Mulla on ollut ongelmia kenkien ostamisen kanssa, kun olen saatanan kriittinen tämän asian suhteen, eikä kaupunkini naurettavan huono valikoima helpota asiaa. Netistä löysin omaan makuun sopivat Boxfresh-merkkiset kengät, mutta viiden päivän odottamisen jälkeen koin pettymyksen; kengät eivät mahtuneet jalkaan, vaikka koko oli sama kuin näissä nykyisissä, aika huonokuntoisissa kengissä. Pitää palauttaa ja ottaa kokoa taikahta isommat jalkineet. Ärsyttää tämä odottelu.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja ressamies » 17.09.2016 12:40

Intti yleisesti. Keksin ainakin miljoona muuta tapaa miten mielummin viettäisin aikaani, mutta pakko sitä pokkurointia on jaksaa sitten jouluun asti. Syntymäpäiviäkin saa sitten mukavasti viettää loppusodassa.
Kuva
XBL: Ressamies
Steam: Ressamies
Avatar
ressamies
 
Viestit: 86
Liittynyt: 28.02.2014 16:13
Paikkakunta: Hämeenlinna

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.10.2016 16:43

Puhelinmyyjät ärsyttävät melkein aina, mutta nyt olen viime aikoina huomannut yhden uuden lisä-ärsyttävyyden. Nimittäin kaikkien myyjien kanssa oma puhe on alkanut kaikumaan taustalla noin sekunin viiveellä. En tiedä johtuuko tämä heidän uusiutuneista kojeistaan vai mistä, mutta nykysin joudun kuuntelemaan enemmän omaa puhettani, jonka vuoksi sekoan usein sanoissani ja haluan vain kovemmin päästä pois linjalta.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja ForWeAreMany » 13.10.2016 13:59

https://www.youtube.com/watch?v=R6o4OxG0nPY

Nykynuoriso. Vittu että tekis mieli kuristaa toi koko luokallinen noita pentuja. Muistan kyl että omakin luokka oli aivan perseestä yläasteella mut meillä sentään oli joku pienenlainen kunnioitus opettajia kohtaan.
http://www.last.fm/user/ForWeAreMany
PSN/Twitter: ForWeAreMaunuri
Steam: Maunuri
Avatar
ForWeAreMany
 
Viestit: 800
Liittynyt: 01.03.2014 20:48
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 13.10.2016 16:06

ForWeAreMany kirjoitti:https://www.youtube.com/watch?v=R6o4OxG0nPY

Nykynuoriso. Vittu että tekis mieli kuristaa toi koko luokallinen noita pentuja. Muistan kyl että omakin luokka oli aivan perseestä yläasteella mut meillä sentään oli joku pienenlainen kunnioitus opettajia kohtaan.


En pystynyt katsomaan videota paria minuuttia kauempaa. Käy kyllä todella sääliksi opettajaa, kun oppilaat vain nauravat hänelle ja sitten muka loukkaantuvat, kun opettaja alkaa kritisoimaan oppilaiden vanhempia. Tällaista se on valitettavasti ollut jo montakin vuotta ja pahemmaksi menee.

Vaikka video tuo nuorison käytöstä ilmi, ei silti opettajan kannalta hauskaa, että hänen raivoamisensa leviää internetissä. :(
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja -Zerials- » 13.10.2016 17:31

ForWeAreMany kirjoitti:https://www.youtube.com/watch?v=R6o4OxG0nPY

Nykynuoriso. Vittu että tekis mieli kuristaa toi koko luokallinen noita pentuja. Muistan kyl että omakin luokka oli aivan perseestä yläasteella mut meillä sentään oli joku pienenlainen kunnioitus opettajia kohtaan.

Joo, näin tämän klipin eilen ja häpesin silmät päästäni. Ei jumalauta, jos oma luokka olisi käyttäynyt tällä tavalla opettajia kohtaan... Onneksi mulla oli ala- ja yläasteella helvetin asialliset luokat, eikä kukaan oikeastaan perseillyt tunneilla.

Opettaja näyttäisi tehneen pitkän uran opetusalalla ja tällaisen hermojen täydellisen menettämisen taustalla on pakko olla jotain pitkäaikaisempaa provosointia/vittuilua oppilaiden taholta. En muuten voi käsittää tällaista. Oppilaiden käytös on saatanan ylimielistä ja törkeää, ei ihme jos opettajalla menee nuppi jumiin. Ei opettaja kuitenkaan saisi kilahtaa tuolla tapaa ja hän lisäsi vain vettä myllyyn omalla käytöksellään. Noloa kummaltakin osapuolelta.

Yläasteen opettajan työn on oltava aivan hemmetin raskasta. Ei ikinä.
Ex: Crealz
Kuva
Avatar
-Zerials-
 
Viestit: 664
Liittynyt: 28.02.2014 10:57
Paikkakunta: Sitä ei moni tiedä...

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja whatever » 13.10.2016 20:07

Enemmän kyllä itseä hävetti toi opettajan ammattitaidottomuus. Ei mitään fiksua toimintaa oppilailtakaan, mutta samanlaisia pikkuperkeleitä ne teinit on aina ollut. Opettajan luulisi osaavan käyttäytyä paremmin. Saatanan Viljonkka, pistä ne häiriköt luokasta pihalle, voin kokemuksesta kertoa että lähtevät ihan mielellään aikaiselle välitunnille. Tollanen luokassa rääkyminen vain pilaa oppimisen mahdollisuuden niiltä harvoilta ketkä oikeasti haluaisi opiskella.

Toki sääliksi käy kanssa, yläaste on kaikista kouluista varmasti se vittumaisin opettaa, siinä on työ josta ei kiitosta kuulu. Aitona cringe connoisseurina katsoin koko videon josta kävi ilmi että on opettanut lukiossa ja AMK:ssa, missä oppilaat osaa käyttäytyä ihan itsestään. Eli veikkaan että olisi jopa ehkä ensimmäinen kerta kun on yläasteella opettamassa ja on ihan hukassa kun ei ole aikaisemmin joutunut sietämään niskurointia. Siltä ainakin vaikuttaa.
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Gigante » 14.10.2016 14:52

Ugh, en osaa edes sanoa pitäisikö tuossa videossa raivostua tuolle provosoivalle opettajalle, vaiko näille 14-vee "ime munaa, lutka"-nuorille. Vikaa vähän molemmissa päissä. On kyllä mahdollista, että opettaja on saattanut kihahtaa ihan kunnolla jos on joutunut opettamaan pitempäänkin tämmöistä kunnioittamatonta käytöstä.

Toisinaan vikaa löytyy oppilaista ja toisinaan opettajatkin ovat ylimielisiä natseja, jotka kurittavat kaikkia oppilaita ihan vain siksi kun heiltä löytyy siihen valtaa ja hiekkaa vitustaan. Yläasteen enkun/liikunnanopettaja osasi näet olla aivan vastenmielinen ämmä.


Kurittomaan nuorisoon palatakseni:
Tuommoista reaktiota en silti nähnyt opettajilta edes sähköamikseni aikaan, vaikka 95% luokasta oli (meikää ja paria poikkeusta luk. ott.) kurittomia mölyapinoita. Kännykästä musiikkia, ATK-tunneilla videotykillä pornoa ja totesipa joku opelle, että "Voitsä olla hiljaa, kun ketään ei oikeesti kiinnosta."
Varsinkin äidinkielen opea kohtaan ei löytynyt mitään kunnioitusta ja sekin kerta kun kyseiselle opelle tuli tuuraaja, ei tunnilla voinut oppia paskaakaan, kun nämä kaikki tuhannen vajaakit päättivät pistää päälle täyden mekkalan.

Vaikka äidinkielen opettajat olivatkin hissukoita, kumpikaan ei kyllä hajonnut samaan tapaan tuon videon tapaan, mutta toisaalta eivät voineet tehdäkään mitään luokasta poistamista lukuunottamatta. Itse toivon ymmärrettävistä syistä kaikkien kolmen "opiskelu"vuoden ajan, suurelle osaa luokkaa hidasta ja kivuliasta kuolemaa, vaikka sähköpuolen opetusten taso perseestä olikin.



Merkonomiopintojen ATK-tuntien opettajalla oli vuorostaan kyllä hemmetin ankara, mutta toimiva metodi pitää kuria: Mikäli joku yllätettiin kesken tunnin somesta tahi tunnille kuuluttomalta saitilta, niin kone lukkoon, ulos luokasta ja lopputunti merkittiin armotta poissaoloksi.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2001
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja NightFan » 27.10.2016 19:56

Alkaa kyl aika paljo kyrsii tän hetkinen apteekki keskustelu. Kaiken maailman pellet luulee tietävänsä asiasta niinkin paljon että kusee koko systeemin vielä.
Nemo enim feres saltat sobrius nisi forte insanit
Kukaan ei todellakaan tanssi selvin päin, ellei ole hullu
Avatar
NightFan
 
Viestit: 644
Liittynyt: 28.02.2014 02:12
Paikkakunta: Lounais-Suomi

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Masse » 29.10.2016 18:35

Ulkona ollut tänään täydellinen halloween-sää ja on edelleenkin tosin pimeän jälkeen sitä ei enää oikein näe. Ärsyttää siis se, että loistavasta tilaisuudesta huolimatta en keksi minkä kauhuleffan katsoisin tänään, koska "kaikki" hyvät on jo nähty.

Sen lisäksi. Juuri, kun kirjoitin tätä niin joku rupesi vetämään tuossa seinän takana hirveää pianokonserttoa. Muutin tänään siis uuteen kämppään ja jos tuo on jokapäiväistä niin voi olla uuden kämpän etsiminen on lähempänä kuin suunnittelinkaan. :?
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja whatever » 25.11.2016 14:10

Nyt ei juuri mikään, mutta pitääpä muistaa tää biisi sit kun vituttaa oikeen kunnolla; https://www.youtube.com/watch?v=F_4Kut9WkT8
Avatar
whatever
 
Viestit: 629
Liittynyt: 26.04.2014 10:46
Paikkakunta: Yö Kaupunni

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Masse » 27.11.2016 12:14

Pelkästään jo se ärsyttää, että joku tuli leffateatterissa viereen istumaan, mutta vielä enemmän ärsyttää se, että kyseessä oli joku nuoripari joka keskittyi toisiinsa enemmän kuin siihen leffaan. Seuraavan kerran kannattaa pysyä kotona kuhertelemassa ja odottaa dvd-julkaisua. Tai sitten täytyy tehdä niin itse, koska noi leffaliputkin on niin riistohintaisia nykyään.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 27.11.2016 13:25

Masse kirjoitti:Pelkästään jo se ärsyttää, että joku tuli leffateatterissa viereen istumaan, mutta vielä enemmän ärsyttää se, että kyseessä oli joku nuoripari joka keskittyi toisiinsa enemmän kuin siihen leffaan. Seuraavan kerran kannattaa pysyä kotona kuhertelemassa ja odottaa dvd-julkaisua. Tai sitten täytyy tehdä niin itse, koska noi leffaliputkin on niin riistohintaisia nykyään.


Tiedän tuon ärsytyksen tunteen oikein hyvin, pari leffakokemusta on kärsinyt nuorten parien takia.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2323
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Kallu » 29.11.2016 19:55

Joni Ahonen kirjoitti:
Masse kirjoitti:Pelkästään jo se ärsyttää, että joku tuli leffateatterissa viereen istumaan, mutta vielä enemmän ärsyttää se, että kyseessä oli joku nuoripari joka keskittyi toisiinsa enemmän kuin siihen leffaan. Seuraavan kerran kannattaa pysyä kotona kuhertelemassa ja odottaa dvd-julkaisua. Tai sitten täytyy tehdä niin itse, koska noi leffaliputkin on niin riistohintaisia nykyään.


Tiedän tuon ärsytyksen tunteen oikein hyvin, pari leffakokemusta on kärsinyt nuorten parien takia.


Kirottu nuoriso.
YKSIMIELISESTI FOORUMIN PARAS TOPIC 2017
Avatar
Kallu
 
Viestit: 404
Liittynyt: 24.03.2014 13:30

Re: Mikä ärsyttää?

ViestiKirjoittaja Masse » 01.12.2016 22:09

>Saa korvamadoksi biisi jonka nimeä et tiedä
>kolua läpi joku kymmenen Spotifyn soittolistaa kunnes löydät kyseisen biisin
>etsinnän yhteydessä kuule uusi biisi joka kuulostaa hyvältä, mutta älä katso biisin/artistin nimeä
>älä löydä kyseistä biisiä enää uudestaan sen jälkeen, kun löydät ensin etsimäsi biisin

Elämä on vittujen elämä ja mulla on hakaristi seinällä jne.
Masse
 
Viestit: 990
Liittynyt: 28.02.2014 11:15

EdellinenSeuraava

Paluu Yleistä keskustelua

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron