Koulunkäynti oli itselleni penskana yhtä tervanjuontia. Esikoulussa todettiin, että oppimisvaikeuksien takia tarvitsin erityisopetusta, josta syystä kävin peruskouluni pienluokissa. En silloin pienenä edes tiedostanut mitään ongelmia oppimisen suhteen, sillä en pitänyt koulua tärkeänä. Olin ihmeissäni kuinka kerran eräs luokallani ollut poika melkein itki saadessaan seiskan kokeista, kun itse sain vitosen ja olin vain whatever.
Oppiminen ei yksinkertaisesti kiinnostanut, eikä koulukiusaaminen kovin motivoinut koulunkäyntiin, jonka lisäksi olin tuskallisen ujo ja hiljainen. Kuvis sujui, johon sitten sainkin paljon kannustusta. Yläaste oli aika tukalaa aikaa, joka onneksi meni nopeasti ohitse. Fiksun opon ansiosta pääsin oikeille raiteille peruskoulun loppumisen jälkeen.
Opiskelut ovat menneet sikäli hyvin, että olen aina saanut kurssit ja koulut loppuun jopa nopeammin kuin muut, vaikken ole mielestäni sen ihmeemmin töitä tehnyt. Sosiaalisen elämän vähyys ja rilluttelun loistaessa poissaolollaan minulla on ollut enemmän aikaa hoitaa koulutyöt pois alta sen suuremmin niitä murehtimatta.