Minkä leffan katsoit viimeksi?

[Joni Ahonen]

Leffasarja, jonka halusin nähdä ennen kolmekymppisiä.

American Pie

Eihän eka American Pie ole mikään niin häsrki leffa ole kuin muistoissamme, mutta merkittävä avaus, jonka jälkeen jäljittelijöitä nähtiin pitkin 2000-luvun alkua lukemattomia. American Pie on siitä erikoinen tapaus, että toisin kuin luulisi, ei leffassa juuri high-schoolissa pyöritä, vaan keskitytään viisikon edesottamuksiin.

Eka osa keskittyy yllättävän romanttisiin tarinoihin, jossa pääosaan nouseekin Ozin ja Heatherin suhde niin, että Oz voisi olla sarjan päähenkilö. Jimin ja Alison Hanniganin esittämän Michellin suhde on tosi sivuseikka, mutta ihanasti leffa keskittyykin enemmän Jimin ja hänen isänsä yhteisiin kohtauksiin, jotka ovat aidosti koskettavia ja hauskoja. Finch on oma outo fiini itsensä erikoista puhetapaansa myöten, Kevin on ehkäpä porukan unohdettavin, mutta tasapainoa tuova etenkin kun vertaa mulkkukusipää Stifleriin. Stifler on hauska hahmo, jonka jo pelkkä naaman näkeminen saa nauramaan.

Eka American Pie sisältää epäloogisia kohtauksia, jotka ovat irrallisia, kuten vaikkapa se että Jim tyydyttää itseään pöydällä piirakkaan ja totta kai hänet yllätetään, heh heh. Ja etenkin vaihto-oppilaan Nadian itsetyydytyskohtaus, joka striimataan nettiin on vähän kyseenalainen nykypäivänä ja ylipitkä. Pääasia on hyvä meininki ja American Pie opettaa ystävyyden ja rakkauden voittavan lopulta kaiken. Ei pöllömpi sanoma.

***/*****

American Pie 2

Syystä tai toisesta en koskaan aikoinaan jaksanut kakkososaa kunnolla katsoa. Ehkäpä sen ongelma on juonettomuus, sillä tässä mennään vain pitämään rannalle mökkiin hauskaa ja leffa tuntuu verrattuna muihin osiin vähän spin-offilta. Tässäkin on sellainen vähän liian venytetty mukahauskuutus niiden lesbojen kanssa, joka kestää ja kestää. Mutta kesäleffana tämä on paras mahdollinen ja hölmöt jutut jaksavat naurattaa. Stifler on Stifler ja muutkin hahmot ovat, mitä pitääkin. Se unohdettavin osa, mutta parasta on, että Sherman "Sherminaattori" saa kunnon naista!

***/*****

American Wedding

American Wedding on yllättävän täysverinen jatko-osa ja sisältää selkeämmän juonen verrattuna kakkoseen. Tässä ylivenytettynä kohtauksena toimii se jossa nähdään kaksi stripparia esittämässä poliisia ja sisäkköä. Hauskaa alkuun, mutta ei enää 15 minuutin jälkeen. Stilfer nousee viimeinkin sankariksi ja jälleen draamalliset kohtaukset toimivat sekä Jimin ja hänen isänsä yhteiset hetket ovat oikeasti koskettavia.

Leffan aikana nauroin ihan sikana, kiitos Stiflerin. Tunnen itseni ääliöksi, mutta parempi nauraa kuin naama norsun vitulla istua leffan äärellä.

***/*****

American Reunion

Eipä tule mieleen mitään toista leffasarjan osaa, joka on myös sarjansa paras. American Reunion saattaa tutut hahmot luokkakokouksen ansiosta hyvällä syyllä jälleen yhteen 10 vuoden tauon jälkeen. Elokuva on juonellisin ja yhtäkään ylipitkää kohtausta ei ole mukana. Kuvaus, draama ja hahmojen dialogi on parempaa, vaikka tavallaan kaipasin jotakin Stiflerin supertyhmää heittoa.

Etenkin niille, jotka ovat tämän osan nähneet aikoinaan leffateatterissa, on jälleennäkeminen on koskettavaa. Parasta on että sama jengi on koossa jälleen sellaisina kuin pitääkin, mutta realistisesti tosielämää maistaneina. Tämä on yllättävää miten hyvin American Pie -leffojen hahmojen elämää käsitellään oikeastaan realistisemmin kuin useiden vakavien draamasarjojen. Hyvä meininki on pääjuttu, mutta tässä on eniten aidosti koskettavia kohtauksia, joita ei heti ammuta alas tyhmillä kohtauksilla.

Yleensä leffojen cameot ovat mitä ovat, mutta Reunion hoitaa etenkin Shermanin osuuden kympillä. Monet juonilangat ja hahmojen suhteet viedään päätökseen tyydyttävästi ja jopa Stifler nousee järkeväksi hahmoksi, joka on osa jengiä, ollen sama kusipäämulkku toki edelleen.

Sarjan aikuismaisin osa, joka ei yritä liikaa. Hahmot ovat realistisesti kasvaneet ja samalla elokuva toteaa lakonisesti sen, ettei kenenkään elämä ole niin ihmeellistä lopulta, mutta hauskaa voi silti pitää. Paras sarjan osista.

****/*****


Pidän näistä leffoista. En oikein haluaisi enää jatkoa pääsarjan kuville, koska nykypäivänä American Pie -leffojen juttuja ei voisi toistaa.

[Highwind]

Jadajadajadablaablaablaa.

Näistä teinikomedioista ainut joista olen itse ikinä pitänyt on Road Trip. Stifler, eli Sean William Scott, tietty siinäkin mukana, koska jokaikisessä yli 10 dollarin budjetilla tehdyllä teinikomediassa hän oli mukana. En kyllä yhtä syväluotaavaa analyysia osaa leffasta vetää kuin Joni American Pie sarjasta, mutta kohtaus jossa Twisted Sistersin "I wanna rock" pärähtää soimaan on jäänyt ikuisesti mieleen. Legendary.

Näiden teinikomedioiden jälkeen tuli buumiksi parodiaelokuvat, enkä tiedä mikä leffa oli kyseessä mutta taisin olla itse neljäntoista kun olin isäukon luona yötä ja kanavasurffailu lopetettiin kohtaukseen jossa puhuttiin rinnalle paskomisesta. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen kuullut isäni nauravan vedet silmissä selvinpäin.

Jottei vedetä ihan offtopiciksi niin taisin itse viimeksi katsoa Jokerin ja oli ihan 5/5.

[Joni Ahonen]

Jadajadajadablaablaablaa.

Näistä teinikomedioista ainut joista olen itse ikinä pitänyt on Road Trip. Stifler, eli Sean William Scott, tietty siinäkin mukana, koska jokaikisessä yli 10 dollarin budjetilla tehdyllä teinikomediassa hän oli mukana. En kyllä yhtä syväluotaavaa analyysia osaa leffasta vetää kuin Joni American Pie sarjasta, mutta kohtaus jossa Twisted Sistersin "I wanna rock" pärähtää soimaan on jäänyt ikuisesti mieleen. Legendary.

Road Trip oli niitä parempia tämäntyylisiä leffoja. Myös toinen mielestäni todella hauska on Sex Drive, josta tosin kukaan muu ei tunnu tykkäävän. Olen nähnyt kahdesti ja nauranut enemmän kuin useimpien komedioiden parissa.

Sean William Scottista täytyy mainita, että olin ainoastaan vähän pettynyt ettei hän neljännessä American Piessä maistanut mitään ulostetta. Ekassa osassa hän juo kaljapermaa, toisessa kusta ja kolmannessa koiran paskaa. Nauroin jälkimmäisessä niin paljon, että kurkku meni kipeäksi.

American Pie -leffojen ainut huono puoli on että masentuu tajutessaan ettei omassa koulussa mitään tuollaista hyvää meininkiä ollut ja hyvännäköisiä naisopiskelijoita missään.

[Gigante]

Pieniä spoilunpoikasia.

Coco


Eräs suutarisuku meksikonmailta pitää musiikkia pannassa, koska joku edeltäjä oli jättänyt perheen heitteille sen takia. Suvun nuorempiin kuuluva vesa kuitenkin tuntee vähän vahvempaa kutsumusta musiikkiin ja soittamiseen.

Yksi asia johtaa toiseen ja lopulta poika päätyy kuolleiden päivän (meksikolaisjuhla) aikana kuolleiden maille. Kuvitelkaa Corpse Bride mehikomaisena, niin pääsette aikas lähelle.

...ja ei, päähenkilöpojun, tahi sen musiikkiluurangon nimi ei kummallakaan ole Coco. Coco on se seniili isomummo, joka on melko pienessä mutta sitäkin tärkeässä asemassa.


Tarina on melko kliseemyrskyä eikä katsojalla kestä pitkää tovia yhdistellä annetut palaset kohdalleen ennen päähahmoja, mutta kun hommassa on mukana sentään sydäntä hyvällä mallilla, ei tämä pääse pahemmin haittaamaan. Loppuvaiheella mennään melkoisen katkeransuloisen vaiheilla, vaikkakin lähempänä sitä parempaa puolta kuitenkin. Sanoma "Ihminen kuolee vasta kun tämä unohdetaan", pitää kutinsa aikas hyvin.

Elokuva on varmaan pullollaan viittauksia joihinkin julkkiksiin, mutta koska meikällä ei moinen tietämys hanskassa ole, missasin varmaan yli puolet.

Pahishahmon rooli tuntui turhan päälleliimatulta, mutta pisteet siitä että tämän olemus ei ole ihan niin alleviivattu kuin tämän lajityypin leffoissa yleensä. Suomidubbi ei ole ihan sitä parhainta kärkeä, mutta paljon paljon huonompaakin on kuultu. Pisteet muutamalle ihan hauskalle suomentamiselle, esimerkkinä oma suosikkini "Tunnethan Juanitan"-laulun sananvaihto:

"...Ja ne....'rystyset' polvia lyö-"

"Ei se noin mene!"

"Kyllä se nyt menee..."




Ensimmäinen kunniamaininta on Cocolle annettava siitä, että vaikka tämän erään hahmon roolina olikin olla hetki esillä yhden kohtauksen ajan ja kuolla pois, tarjosi tämä silti rutosti rakentavaa infoa ympäristöstä ja Hectorin varsinaisesta luonteesta.

Toinen kunniamaininta uskottavammasta myrkytyksestä. Se vaikutusaika meinaan...

Kolmas kunniamaininta sitten...noh se loppu ...Harvassa on ne hetket, jotka itkettää niin tautisesti vielä jälkikäteen netistä katsottuna. "Mua muistathan..."



Toisinaan ei kliseetkään haittaa, kunhan esitystapa itse on kuosissa.


Arvosana:

Neljä ja puoli papaijaa...eikäkun kaktusta...eikäkun...ööh, kallokitaraa?

[Gigante]

Momo (vuoden 2001 saksalais-italialainen animaatio)


Ajansäästöpankin sikaria sauhuttelevat harmaat herrat huijaavat ihmisiä säästämään jäljellä olevaa aikaansa heitämällä elämästä pois kaiken mukavan ja välttämättömän, mutta todellisuudessa heität tällöin vain aikaasi pois, jolla harmaat herrat vuorostaan elävät. Hylätyn amfiteatterin raunioissa asuva pikkutyttö Momo on kuitenkin vastustuskykyinen harmaitten huijausyritykselle, mutta miten pysäyttää kaiken haltuunsa ottaneet hirviöt?



Ekan kerran tämän muistan katsoneeni jonain jouluaattona vuosia sitten, ja pidin kyllä näkemästäni. Toki pakko on myöntää, että näin aikuisena ja alkuperäiskirjaan tutustuneena tähän suhtautuu vähän kriittisemmin: Alkuosio Momon ykskaksisella esittämisellä jäi vähän ontumaan, mutta meno lähti paranemaan heti kun harmaat herrat laittavat kaiken oikeasti käyntiin. Tyylissä on pientä surrealismia mukana, mutta animaatiossa on toisinaan pieniä väritysvirheitä sun muita pikkutöksähdyksiä. Saksalaisdubin puhenopeus on semmoista sarjatulitusta, että suosittelen omaamaan pikalukemisen taidon tahi saksankielen täydellisen osaamisen.

Sanomattakin on myös selvää, että verrattuna alkuperäiskirjaan, on elokuva huomattavasti saksitumpi. Veikkaan, että harmailla herroilla itsessään on jotain tekemistä elokuvan tahdituksen kanssa, jotta aikaa ei tuhlaantuisi liikaa...
Mutta toisaalta tämän pätkän avulla tutustuin lopulta itse kirjaan ja saksimisesta huolimatta itse varsinainen sanoma ja kritiikki ovat yhä olemassa ja yleisolemus on sympaattinen.

Tämä on niitä leffoja, jotka mennään enemmän fiilis- kuin järkipohjalla.


Suosittelen tutustumaan Momon ja harmaitten herrojen tarinaan missä tahansa muodossa, mikäli tilaisuus tulee. Itse alkup. opuskin on suht ohut.

Arvosana: Neljä tuntililjaa. Sieluun sattuisi jos rupeaisin vähentämään yhtään enempää.

[Joni Ahonen]

Star Wars: Rise of Skywalker's

Perskeles, nyt sitten päättyi viimeinkin tämä tarina. Tiesin saavani varmaa viihdettä ja että kyseessä on tuttua Star Warsia etenkin kun J.J.Abrams on puikoissa. Leffasta tulikin The Force Awakening -vibat vahvasti, joka oli hyvä lässähtäneen The Last Jedin jälkeen.


Se mitä olen arvioita lukenut, tuntuu kaikki pitävän tätä heikkona ja liian turvallisen osana. Itse en osaa niin kriittisesti arvioida Star Warsia, kun en ole intohimoinen fani, mutta leffa viihdytti ensimmäisen puolikkaan erinomaisesti ja tarjosi viimeinkin vastauksia. Jo se tieto, että nyt trilogia päättyy, piti mielenkiintoa yllä.

Oliko se sitten hyvä? Vauhtia, melskettä, uusia mitäänsanomattomia -sekä vanhoja- naamoja vilahtaa ruudulla melkoista vauhtia kuin hedelmäpelissä konsanaan, mutta kokonaisuudessa on myös hyvällä tavalla tuttuutta ja turvallisuutta, jota J.J. Abrams on takaisin saanut tuotua. Elokuvalla tuntuu olevan kiire selittää asioita ja osa olisi voitu jo paljastaa The Last Jedissä. Carrie Fisher siirtyi ajasta ikuisuuteen ja hänen kohtauksensa on koottu vanhoista kuvista välillä suorastaan amatöörimäisesti. Usein on vain sekunnin kohtauksia, jossa Leia sanoo "mitä" tai muuta yhden sanan hölinää ja puolet niistäkin on kuvattu feikki-Leian takaa. Carrie Fisher on poissaoleva (todellakin) ja muut näyttelijät sitten näyttelevät puhuvansa hänen kanssaan. Harmillista, mutta minkäs mahtaa.

Elokuvan juonenkäänteitä arvuuttelin etukäteen ja mielestäni ne yllättivät hyvällä tavalla. Pidin Reyn hahmosta ja näyttelijästä kovasti, kuten myös Kylo Renistä. Heihin trilogian olisi pitänyt enemmän keskittyä, kun hommassa oli selvä idea pimeän ja valon puolen välillä tasapainoilusta. Reyn hahmo jää harmillisen etäiseksi, vaikka muuten on toimiva. Yllättäen en ole törmännyt kenenkään itkevän sitä, että uuden trilogian päähenkilönä on nainen, joten hahmo on kelvannut muillekin, vaikka etäiseksi jäikin. Mutta ne muut hahmot Finn ja Poe. Täysin turhia, jotka olisi voitu yhdistää yhdeksi hahmoksi. Ei tästä kolmikosta tullut sellaista triota vaikka yritettiin, mitä Luke, Han ja Leia olivat. Ei sitten mitenkään. Poen hahmossa oli omaa karismaa, mutta sekin jäi vähän käyttämättä.


Mahtipontinen, tunteikas ja turvallinen viimeinen osa. Ei suututa ketään, mutta osasi myös yllättää. Uusi trilogia on ollut Disneylle ongelmallinen, kun ei ole uskallettu liian uutta tehdä ja välillä nyökkäykset ja suoraan lainatut kohtaukset suorastaan häiritsivät. Vaikka The Force Awakening povasi hyvää ja minulla on neljän vuoden takaa kivat muistot valmistumisen yhteydessä siitä, ei tästä matkasta lopulta jäänyt mieleen kuin se, että Rey laskee lopussa metallin palasella hiekkaliukumäkeä kuten trilogian ekassa osassa tutun kauniin tunnusmelodian saattelemana. Siinä se. Pidin viimeisistä sanoista ja leffan opetuksesta sen suhteen, että isiemme veri ei määrää kohtaloamme, vaan sydämemme ääni.

Lopetus oli ok, leffa ok. Trilogia turha. The Last Jedi jää täysin turhaksi leffaksi, vaikka toisaalta luulen, että tulevaisuudessa arvostus sitä kohtaa nousee joissakin piireissä.

***/*****

[Joni Ahonen]

Star Wars: Rise of Skywalker's

Perskeles, nyt sitten päättyi viimeinkin tämä tarina. Tiesin saavani varmaa viihdettä ja että kyseessä on tuttua Star Warsia etenkin kun J.J.Abrams on puikoissa. Leffasta tulikin The Force Awakening -vibat vahvasti, joka oli hyvä lässähtäneen The Last Jedin jälkeen.


Se mitä olen arvioita lukenut, tuntuu kaikki pitävän tätä heikkona ja liian turvallisen osana. Itse en osaa niin kriittisesti arvioida Star Warsia, kun en ole intohimoinen fani, mutta leffa viihdytti ensimmäisen puolikkaan erinomaisesti ja tarjosi viimeinkin vastauksia. Jo se tieto, että nyt trilogia päättyy, piti mielenkiintoa yllä.

Oliko se sitten hyvä? Vauhtia, melskettä, uusia mitäänsanomattomia -sekä vanhoja- naamoja vilahtaa ruudulla melkoista vauhtia kuin hedelmäpelissä konsanaan, mutta kokonaisuudessa on myös hyvällä tavalla tuttuutta ja turvallisuutta, jota J.J. Abrams on takaisin saanut tuotua. Elokuvalla tuntuu olevan kiire selittää asioita ja osa olisi voitu jo paljastaa The Last Jedissä. Carrie Fisher siirtyi ajasta ikuisuuteen ja hänen kohtauksensa on koottu vanhoista kuvista välillä suorastaan amatöörimäisesti. Usein on vain sekunnin kohtauksia, jossa Leia sanoo "mitä" tai muuta yhden sanan hölinää ja puolet niistäkin on kuvattu feikki-Leian takaa. Carrie Fisher on poissaoleva (todellakin) ja muut näyttelijät sitten näyttelevät puhuvansa hänen kanssaan. Harmillista, mutta minkäs mahtaa.

Elokuvan juonenkäänteitä arvuuttelin etukäteen ja mielestäni ne yllättivät hyvällä tavalla. Pidin Reyn hahmosta ja näyttelijästä kovasti, kuten myös Kylo Renistä. Heihin trilogian olisi pitänyt enemmän keskittyä, kun hommassa oli selvä idea pimeän ja valon puolen välillä tasapainoilusta. Reyn hahmo jää harmillisen etäiseksi, vaikka muuten on toimiva. Yllättäen en ole törmännyt kenenkään itkevän sitä, että uuden trilogian päähenkilönä on nainen, joten hahmo on kelvannut muillekin, vaikka etäiseksi jäikin. Mutta ne muut hahmot Finn ja Poe. Täysin turhia, jotka olisi voitu yhdistää yhdeksi hahmoksi. Ei tästä kolmikosta tullut sellaista triota vaikka yritettiin, mitä Luke, Han ja Leia olivat. Ei sitten mitenkään. Poen hahmossa oli omaa karismaa, mutta sekin jäi vähän käyttämättä.


Mahtipontinen, tunteikas ja turvallinen viimeinen osa. Ei suututa ketään, mutta osasi myös yllättää. Uusi trilogia on ollut Disneylle ongelmallinen, kun ei ole uskallettu liian uutta tehdä ja välillä nyökkäykset ja suoraan lainatut kohtaukset suorastaan häiritsivät. Vaikka The Force Awakening povasi hyvää ja minulla on neljän vuoden takaa kivat muistot valmistumisen yhteydessä siitä, ei tästä matkasta lopulta jäänyt mieleen kuin se, että Rey laskee lopussa metallin palasella hiekkaliukumäkeä kuten trilogian ekassa osassa tutun kauniin tunnusmelodian saattelemana. Siinä se. Pidin viimeisistä sanoista ja leffan opetuksesta sen suhteen, että isiemme veri ei määrää kohtaloamme, vaan sydämemme ääni.

Lopetus oli ok, leffa ok. Trilogia turha.

***/*****

EDIT:
Mitä olen nyt lukenut vähän muiden katsojien mietteitä, huomaan samoja fiiliksiä. Ollaan ihan tyytyväisiä ja leffasta jäi parempi maku kuin olisi pitänyt teatterista poistuttaessa. Sellainen keskivahva suoritus, joka olisi voinut olla toki parempi, mutta olisi voinut olla paljon huonompikin. Antaisin vahvasti 75 pistettä sadasta. Eli ei huono, mutta ei nyt erinomainenkaan. Sekavaa.

[Silence]

Star Wars: Rise of Skywalker's
Trilogia turha. The Last Jedi jää täysin turhaksi leffaksi

Luovutin Disney-"trilogian" osalta jo Force Awakensin jälkeen. Erehdyin hieman innostumaan sen odottamisesta ja nähtyäni elokuvan oli selvää ettei tekijöillä ei ollut mitään ideaa minne mennä tai mitä tehdä hahmoilla tai tarinalla ja tärkeintä oli vaan heittää popcornia mussuttavalla katsojalle tuttuja kuvia, asioita ja typerää huumoria. Kävelin teatterista ulos aivan uskomattoman vihaisesti puhisevana kun kaikki potenttiaali jätettiin käyttämättä.
Tyhmänä annoin Last Jedille mahdollisuuden mutta se mokasi vielä Forceakin pahemmin kaiken. Ei tarttunut yhteenkään Forcen virittämään juonimahdollisuuteen ja tuntui lähinnä Star Trek Next Generationin surkealta täytejaksolta minkä ohjaaja on ilmeisesti tykännyt lapsena selvästi Return of the Jedistä kun innostui jopa koko trilogian jo lopettamaan kakkososaan.

En jaksanut tai edes halunnut nähdä Han Solon turhaa spinoffia tai tätä uutta "trilogian" päätöstä. Arvosteluita läpi käymällä on selvää että Abrahams ja Rian Johnson lähinnä v*ttuilevat toisilleen eikä kumpikaan kunnioita kummankaan työtä -tai kokonaiskuvaa. Peli pitäisi pelata loppuun Jäljellä olevilla pelikorteilla eikä Risen tapaa repiä tyhjästä uutta pakkaa ja aloittaa ihan omaa peliä trilogian viimeisessä osassa.

Jos Disney ei tee enempää star wars elokuvia(hah, varmasti tekevät) Niin ainakin tämän ensimmäisen kokoonpanon "paras" elokuva on täysin turha spinoff/prequel Rogue one. Sillä on fiilis ja ilme kohdallaan mutta sekin meinaa tukehtua täysin tarpeettomaan ja typerään fanserviceen joka pilaa elokuvan aina kun se voisi seistä omilla jaloillaan.
Mielenkiintoista että edes George ei onnistunut prequelien huonosta ja löysästä toteutuksesta huolimatta pilaamaan Star Warsia. Disney teki sen lopulta jo oman trilogiansa toisessa osassa. Se on aikamoinen saavutus.

Rian Johnsonia ja J.J. Abrhams ansaitsevat kyllä molemmat selkäänsä mutta todellinen syyllinen tähän ripulisoppaan on sarjan nykyinen vastuunvetäjä, Tuottaja Kathleen Kennedy joka on maineikas tuottajalegenda mutta tuntuu olevan ihan kuutamolla Star Warsin kanssa. Kennedyn käsissä Star Wars on kuin tulessa roihuava Hinderburg.

Carrie Fisher siirtyi ajasta ikuisuuteen ja hänen kohtauksensa on koottu vanhoista kuvista välillä suorastaan amatöörimäisesti. Usein on vain sekunnin kohtauksia, jossa Leia sanoo "mitä" tai muuta yhden sanan hölinää ja puolet niistäkin on kuvattu feikki-Leian takaa. Carrie Fisher on poissaoleva (todellakin) ja muut näyttelijät sitten näyttelevät puhuvansa hänen kanssaan. Harmillista, mutta minkäs mahtaa.

Vammasinta tässä kaikessa on se että Fisher kuoli VUOSI ennen kuin Last Jedi edes tuli elokuvateattereihin. Tekijät olisivat Helposti voineet korjata ongelmansa jo Last Jedissä. Leia EI TEE MITÄÄN koko elokuvan aikana. Makaa lähinnä koomassa ja parissa kohtaa mumisee jotain tekarit suussa täristen, eikä hän liity tarinaan muutenkaan oikein millään tavalla. Kuinka helppoa olisi ollut leikata pois yksi koko Star Warsin-historian noloimmista avaruuden läpi leijumiskohtaus ja tapattaa Leia avaruusaluksen komentosillan räjähtäessä. Kukaan katsoja ei olisi kyseenalaistanut mitään. Näyttleijä kuoli. Hahmo kuoli. Surullista, mutta elämä on. Eteenpäin. Ja jättää Luke seuraavaa elokuvaa varten eloon.
Mutta ei. Päättävässä asemassa olleet päättivät että mihinkään ei kosketa ja ollaan sitten kusessa trilogian päätöksessä.

Tämä tavallaan tiivistää kaiken päätöksenteon mitä päättävässä asemassa ovat harrastaneet Star Warsin suhteen koko Disneyn omistuksen ajan.

[Joni Ahonen]

Goldeneye

Olen niitä harvoja tyyppejä, jotka saa kiksejä tästä leffasta bongailessaan tuttuja paikkoja N64:n Goldeneyestä, joka vain nostaa Raren arvoa sen suhteen miten uskollisesti ja fiksusti ovat lyhyistäkin tapahtumapaikoista saaneet rakennettua unohtumattomia kenttejä.

Mutta pelimuistelut sivuun, puhutaan leffasta. Näin tämän viimeksi yli 10 vuotta sitten ja katsoinkin sen juuri Goldeneye pelityksen vuoksi. Meiltä löytyy tämä leffa ainoana VHS-Bondina kotoa ja minulle Pierce Brosnan oli se ensimmäinen oikea Bondi. Elokuva on edelleen jännän moderni, kuin se olisi viimeisin ja erilaisin Bond, vaikka ikää onkin 25 vuotta. Leffan tyyli, musiikki, Neuvostoliittomainen Venäjä, keskitasoa paremmat hahmot pahiksineen ja kiimainen Xenia Onatopp, tämä on kevyesti omissa top 5 Bondien listalla. Pierce Brosnanin Bond on eleganttinen jopa ärsyttävyyteen asti, mutta hahmossa on myös tunne siitä, että tämä ottaa damagea osakseen ja käy päänsä sisällä omaa henkilökohtaista sotaansa menneisyyden kanssa. Brosnan on Bondiksi ulkonäköä myöten täydellinen, josta tuskin kenelläkään on pahaa sanottavaa, vaikka jatko-osissa ote herppaantuikin.

Muuten minun täytyy sanoa, että pidin Goldeneyetä monien muiden Bondien tavoin hetkittäin yksinkertaisesti tylsänä, jossa välillä löpistää vissiin jotakin ihan fiksua ja tärkeää, mutta oma fokus herppaantui monissa kohdissa. Hahmot ovat keskitasoa parempia ja yllätyin että Judi Dench nähdään tasan yhdessä kohtauksessa, mutta tämä kohtaus kertoo hyvin hänen ja 007:n suhteesta.

Vuodesta 1995 on jo ikuisuus ja sen huomaa siitä, että CGI:tä ei ole missään juuri ainakaan häiritsevästi käytetty. Räjähdykset ovat oikeita, paikat ovat oikeita (tuskin sentään venäjällä filmasioitiin niitä tankkikohtauksia), toiminta on verrattain hidastempoista ja hahmot myös oikeasti tuntuvat hikoilevan ja huhkivan, jota ei enää toimintaleffoissa näe. Tietynasteinen maanläheisyys ja fyysisyys viehättää ja tekee leffan maailmasta miljoona kertaa todellisemman kuin nykypäivän actionleffojen muovisuus.

Bond-leffana tämä on ehtää neljän tähden kamaa, muuten kolmen tähden toimintaelokuva. Huumoria on, joka tosin välillä aavistuksen liian sarjakuvamaista muutamissa kohdin.

Tykkäsin kyllä, mutta yksi tähti tulee puhtaasti Goldeneye -pelin takia.

Bondina ****/*****

[Joni Ahonen]

Robocop

Klassikko, joka naurattaa, järkyttää ja viihdyttää. Elokuvan alun kohtaus, jossa Murhpy saa kunnolla köniinsä, hätkähdyttää edelleen ja on piristävää nähdä kunnon väkivaltaa eikä muovista cgi-paskaa. Leffa on hyvin ajankohtainen ja vaikka ei ihan iskenyt toisella katsomiskerralla niin lujaa, kyllä vahvuudet edelleen ovat selvät. Mustahuumori ja koko leffan tyyli toi mieleeni muuten nyt vasta ekaa kertaa Judge Dreddin ja Robocopin hahmossa on myös paljon samaa kuin Tuomarissa. Pahisjengistä plussaa, joka jää ekan Die Hardin tavoin jotenkin mieleen, vaikka ovatkin ihan tavallisia pahiksia ilman yliluonnollisuuksia. Oikein makoisa elokuva, kuin kokolihahampurilainen, joka täyttää ja jättää hyvän maun suuhun.

****/*****

Robocop 2

En ollut tätä ennen nähnyt. Tyylillisesti samaa tuttuja uutis- ja mainoskuvastoja myöten. Alku vaikutti oikein lupaavalta, kun Murphyn inhimillisempää puolta tuodaan esille ja tämän muistoja perheestään. Olin tosi pettynyt, kun vaimo sitten vaan unohdetaan tyystin, joka on outoa, kun hän vieläpä saa tietää miehensä olevansa Robocop. Leffan pahiksesta ei jäänyt oikein mitään mieleen ja se gansteripentu ärsytti. Olisin mielelläni halunnut nähdä Robocopia vastaavan pahiksen, en mitään köksöä isoa robottia.

***/*****

Robocop 3

Olin valmistautunut siihen että tämä olisi paska elokuva ja rikkoisi Robocopin tyyliä, mutta yllätyin positiviisesti. Ei tämä kakkosta heikompi juuri ole ja leffa sisältää myös yllätyksiä. Huumoria, väkivaltaa ja oikeaa asennetta on toki 40 % vähemmän kuin ekassa leffassa, mutta minulle tämä toimii ihan hyvänä trilogian päätöksenä. Hämmentävästi leffa muistuttaa Dark Knight Risesiä, kun Robocop piestään surkeaan kuntoon viemäriin ja poliisivoimat yhdistävät kadulla voimansa pahisjengejä vastaan. Tässä leffassa on ihan hyviä draamallisia kohtauksia kyllä, mutta pahikset vaan eivät jää mieleen mitenkään ja harmillisesti Robocopin perhe unohdetaan tyystin. Elokuvasarjan jatko-osissa olisin halunnut nähdä enemmän keskittymistä Murphyn hahmoon ja mahdollisuudesta palata elämään perhe-elämään. Se olisi ollut kiinnostavaa siksi, että se olisi ollut niin vaikeaa.

***/*****


Uuden Robocopin näin pari vuotta sitten ja leffa ei ole niin paska kuin pelättiin, mutta ei siitä kyllä mitään mieleen juuri jäänyt.

[Gigante]

Viikonloppuna tuli katsottua muutama animeleffa, mutta parhaiten mieleen jäi keskikovaa scifiä edustava They Were Eleven aka Yhdestoista Matkustaja.


Avaruuslentäjäkoulutuksen viimeisssä kokeessa kymmenen hengen ryhmä lähetetään hylätylle avaruusalukselle, mutta jo alukseen astuessa havaitaan että ryhmässä onkin ylimääräinen, yhdestoista jäsen...

Tätä enempää en juonesta sitten paljastakaan, mutta sanottakoon että puolentoista tunnin pläjäykseen mahtuu niin epäluuloa, epäilyjä ja hyvin paljon jännitettä. Soundtrack on erittäin tunnelmallista tykitystä, ryhmän jäseniin mahtuu monenmoista humanoidia ja jännitys pysyi hyvin onnistuneesti kasassa lopputwistiin saakka. Pari ryhmän jäsenistä olisi voinut saada vähän enemmän ruutuaikaa ja hahmonrakennusta, mutta homma silti toimii. Plussaa myös elokuvan parista koomisemmasta hetkestä kaiken kauhunsekaisen jännityksen ohessa.

Suosittelen oikein lämpimästi tsekkaamaan elokuvan, mikäli ei sitä ole vielä sattunut näkemään.

Arvosana 11/10, eikun hetkonen mistäs tuo ylimääräinen piste oikein putkahti?

[Salem]

Viikonloppuna tuli katsottua muutama animeleffa, mutta parhaiten mieleen jäi keskikovaa scifiä edustava They Were Eleven aka Yhdestoista Matkustaja.

Suosituksen jälkeen piti ihan itsekin vilkaista että mistä on kyse. Hieman oli kyllä erilaista menoa kuin mitä mielikuvat antoivat ymmärtää, mutta oli tosiaan oikein mukiinmenevä leffa. Loppuratkaisun suhteen en kyllä ehkä ole täysin samoilla linjoilla leffan kanssa, mutta ihan tyylipuhtaasti se vei tarinansa maaliin asti ja pisti arvuuttelemaan mitä tuleman pitää.

[Joni Ahonen]

Terminator Salvation Director's Cut

Viimeksi näin tämän leffan 10 vuotta sitten ja muistan olleeni tosi pettynyt. Ostin divarista ohjaajan version, joka tuntui erilaiselta, vaikka äkkiseltään siis mitään merkittäviä lisäkohtauksia ei ollutkaan tarkistaessani asiaa internetin maailmoista.


Koska Dark Fate lopulta vain jätti vitutuksen ja sai T3:n tuntumaan entistä paremmalta, alkoi myös Salvation houkuttaa katsomaan pitkästä aikaa, kun se ei sentään toista T2:n juonikuvioita. Ja miltäs se nyt tuntuikaan. Paremmalta.


Oli Salvation kuinka kökkö tietyiltä ratkaisuiltaan tahansa, se silti yritti jotakin erilaista ja viimein me näimme tulevaisuuteen perustuvan T-leffan. Alkuun elokuvahan sai minut oikeasti pohtimaan että tämähän on varsin komea ja selvästi tekijätiimi on halunnut oikeasti panostaa lopputulokseen. Tavallaan ymmärrän että on haluttu tehdä selvä pesäero aikaisempiin leffoihin tuomalla Marcus niminen hahmo mukaan ja vaikka häntä tulkitseva Sam Worthington on ihan hyvän karisman omaava miehekäs näyttelijä ja hahmoon pyritty luomaan jotakin, hän on silti täysin turha. Leffan olisi pitänyt vain keskittyä John Connoriin ja Kyle Reeseen. Myös Kyle Reesen mukana oleva mykkä tyttö ei toimi sitten mitenkään ja vain ärsyttää, vaikka hänen kai pitäisi herättää sympatiapisteitä yms. Myös jostakin syystä jotenkin kaikki sivuhahmot herättävät sellaisia ei kiinnosta -fiiliksiä kuin Walking Deadin tympeimmät hahmot konsanaan.

Salvationin kirkkaan harmaita aavikkomaisemia muistelin inholla, mutta oikeastaan leffahan näyttää kyllä visuaalisesti tosi hyvältä ja useimmat terminaattorit on toteutettu rakentamalla ihmisten kokoisia nukkeja sopivasti vähän cgi:tä mukaan lisäten. Joissain isoissa kaupunkinäkymissä ja toimintakohtauksissa uskottavuus kärsii, mutta kyllä leffan kuvaus on silti onnistunutta ja visuaalisesti se on kaukana Genisyksen ja Dark Faten muovisuudesta, vaikka ikää onkin reilut 10 vuotta.

Salvation koittaa olla vakava, siinä on välillä ihan okei dialogia, toimintakohtauksissa vauhtia ja silleen, mutta koko casting ja käsikirjoitus olisi pitänyt vaihtaa enemmän terminaattoriin. Miksi tulevaisuuden sota ei nältä siltä kuin olemme tottuneet sen takautumissa jopa Rise of the Machinesissa näkemään? Jos leffan nimi olisi vain Salvation ja terminaattorien ulkonäköä muutettaisiin ja hahmojen nimet vaihdettaisiin, ei leffan edes tajuaisi olevan T-leffa.

Elokuvassa on vakavuutta, joka on hyvä, mutta ehkäpä ripaus huumoria olisi välillä voinut olla paikallaan. Viittaukset vanhoihin leffoihin ovat hienovaraisia, eikä niitä edes tajua, joka on hyvä kuin tehdä täsmälleen samaa kuin muut jatko-osat. Ja kyllä ne pikkujutut joissa John kuuntelee äitinsä nauhoja ja puhuu hieman menneistä aina saavat mielenkiinnon nousemaan, kun muuten mikään ei tunnu terminaattorilta. Kyle Reesen näyttelijä on paras, mutta ei hänen ja Johnin kohtaamisessa ole mitään tunnetta. Hahmot eivät edes tutustu toisiinsa, mutta kenties tätä sitten olisi rakennettu jatko-osia varten. Christian Bale ei ole huono, mutta ei oikein tunnu John Connorilta. Hän on liian valmis ja hyvä taistelija, olisin halunnut nähdä epävarmemman Johnin vähän edellisosan tyyliin. Ainoastaan siitä tykkäsin että leffa kertoo ajasta ennen kuin John oli se kaikkien ihmisten pelastaja, tässä hän on vain yksi joukkojen komentaja, johon vanhemmat sodantaitajat suhtautuvat kuin uppiniskaiseen penikkaan.


Salvation olisi voinut olla hyvä. Se on tavallaan ihan hyvä toiminta-scifileffa kyllä, mutta ei toimi T-leffana. Edelleen toivon että joku päivä nähtäisiin se tulevaisuuden sotaan sijoittuva T-leffa, joka päättyisi sitten aikakonehuoneeseen, jossa tappajat ja Kyle Reese lähetetään menneisyyteen. Se olisi kiinnostavaa nähdä, miten siihen pisteeseen päätyttiin.

Salvation on parempi kuin Genisys ja Dark Fate.

Toimintaleffana: ***/*****
T-leffana: **/*****


Ja T-leffat paremmuusjärjestyksessä:

1. T2
2. T1
3. Rise of the Machines
4. Salvation
5. Dark Fate
6. Genisys

[Silence]

Oli Salvation kuinka kökkö tietyiltä ratkaisuiltaan tahansa, se silti yritti jotakin erilaista ja viimein me näimme tulevaisuuteen perustuvan T-leffan. Alkuun elokuvahan sai minut oikeasti pohtimaan että tämähän on varsin komea ja selvästi tekijätiimi on halunnut oikeasti panostaa lopputulokseen. Tavallaan ymmärrän että on haluttu tehdä selvä pesäero aikaisempiin leffoihin tuomalla Marcus niminen hahmo mukaan ja vaikka häntä tulkitseva Sam Worthington on ihan hyvän karisman omaava miehekäs näyttelijä ja hahmoon pyritty luomaan jotakin, hän on silti täysin turha. Leffan olisi pitänyt vain keskittyä John Connoriin ja Kyle Reeseen.

Ja kyllä ne pikkujutut joissa John kuuntelee äitinsä nauhoja ja puhuu hieman menneistä aina saavat mielenkiinnon nousemaan, kun muuten mikään ei tunnu terminaattorilta. Kyle Reesen näyttelijä on paras, mutta ei hänen ja Johnin kohtaamisessa ole mitään tunnetta. Hahmot eivät edes tutustu toisiinsa, mutta kenties tätä sitten olisi rakennettu jatko-osia varten. Christian Bale ei ole huono, mutta ei oikein tunnu John Connorilta. Hän on liian valmis ja hyvä taistelija, olisin halunnut nähdä epävarmemman Johnin vähän edellisosan tyyliin. Ainoastaan siitä tykkäsin että leffa kertoo ajasta ennen kuin John oli se kaikkien ihmisten pelastaja, tässä hän on vain yksi joukkojen komentaja, johon vanhemmat sodantaitajat suhtautuvat kuin uppiniskaiseen penikkaan.

Ymmärrän käsikirjoittajien näkökulmasta juonen lähtökohdat ja Connorin aseman tarinassa, kun tekijät ovat halunneet rakentaa hahmoa, kun kerran kyseessä on... köh, tai siis OLI, Uuden trilogian "ensimmäinen" (ja ainoa) osa.
Koska Salvation tapahtuu "kohtalaisen varhaisessa vaiheessa" ydintuhon maailmaa niin tekijät halusivat tehdä maailman missä ei vielä sodita laser-aseilla ja siksi John Connorkin on vasta pikku-upseeri muiden joukossa.
Mutta siinä on vain kaksi ongelmaa:
a)Maailma ei tunnu siltä mitä katsojille on aikaisempien elokuvien perusteella luvattu, mitä katsojat haluavat nähdä ja leffa ei siksi edes hirveästi tunnu Terminatorilta.
b)Tekijät eivät malta olla yhdistämättä tapahtumia aikaisempiin osiin ja pakottavat mukaan fanserviceä esim cgi-arskan muodossa ja pakollisia Kyle Reese-juttuja, jollaista ei pitäisi vielä pitkään aikaan esiintyä tulevaisuudessa.

Onko oikeasti Yhtään prequel-elokuvaa joka on ansaitusti olemassa ja onnistuu olemaan oma juttunsa ilman että pilaa mitään aikaisemmin tehtyä? Hmmm...

Mielestäni koko John Connorin mukana roikkuminen pilaa paljon elokuvalta. Hahmo on aikaisemmissa elokuvissa esiintynyt hyvin eeppisenä messias-hahmona, joka johtaa muita, mutta Salvationissa Connor esitetään ruikuttavana radioon huutajana johon ei usko kuin pieni kultti miehen ympärillä. Tämä on juuri näitä kyseenalaisia "Miten hän päätyi sinne" elokuvaratkaisuja, mutta yhden asian olen oppinut katsomalla hollywoodpaskaa ja se on se että aina EI PIDÄ näyttää esitarinaa jollekkin tietylle asialle koska se pilaa kaiken. Salvation on Juuri esimerkki siitä. En halua nähdä James Bondia agenttikoulun ensimmäisellä luokalla opettelemassa agenttijuttuja. En halua nähdä kuinka Galdalf osti jakkunsa tai kuinka Han Solo sai nimensä. Ne vain ovat olemassa ja Sen pitää olla Lähtökohta, eikä Se mihin tähdätään.
Connor pitäisi elokuvassa esittää ehdottomasti salaperäisempänä hahmona jota ei välttämättä kertaakaan edes nähdä. Siksi juuri pidin esimerkiksi alkupuolen uusien hahmojen osioista. Sam Worrington ja Kyle Reese ja lentäjäpimu yrittävät selviytyä maailmanlopun maailmassa. Connor sopisi enemmäkin salaperäiseksi ääneksi radiossa joka kerää ihmisiä yhteen, eikä ruikuttavaksi pikku-upseeriksi joka tappelee budjettien ja pomojensa kanssa.

mutta kyllä leffan kuvaus on silti onnistunutta ja visuaalisesti se on kaukana Genisyksen ja Dark Faten muovisuudesta, vaikka ikää onkin reilut 10 vuotta.

Korjaus, toisinpäin. Juuri siksi että leffa on 10 vuotta vanha ja kuvattu filmille, se näyttää hyvältä jopa harmaana ja värittömänä. Toisin kuin nykypäivän digitaallinen muovinen paska jossa kaikki näyttää feikiltä.

[Silence]

OVERLORD (2018)

Eilen illalla, Coronaviruksen tartuntaa odotellessa päätin katsoa netflixiin tulleen, vuodentakaisen natsi-zombie-elokuvan Overlord. Olin kuullut siitä hyvää mutta en tiennyt mitään sen enempää. Eli paras mahdolliden tapa katsoa elokuvaa.

Heti alussa meinasin tukehtia iltateeheni kun huomasin J.J. Abhramsin Bad Robot-tuotantoyhtiön olevan vastuussa elokuvassa. Mysterybox-huijaukseen & katsojan kusetus-kikkailuihin erikoistuneeseen Abhramsia nyt viimeisenä haluaisin tavata missään olosuhteessa.
Leffa alkoi ja pilasi nautintoni samantien. Meillä on Musta päähenkilö rintamalinjojen taakse hyppäävänä americalaisena laskuvarjojääkärinä. Ja yksiköllä on jopa nokkelasanainen Musta komentaja. Ja tarinan The Nainen, ainoa sellainen, on heti valmiina tarttumaan konepistooliin tai liekinheittimeen kuin kuka tahansa koulutettu sotilas. Ja elokuvassa ei esiinny Minkäänlaista rasismia värillisiä tai näiden mukanaoloa kohtaan. Ei minkäänlaisia. Kaikki ovat tasavertaisia ja rasistimattomia yhteistä vihollista vastaan. Siis erittäin vakavasti itsensä ottava sotaelokuva 1940-luvun alun toisesta maailmansodasta missä musta mies on tasavertaisena valkoisten poikien kanssa sotatehtävässä. Todellisuudessa musta ei olisi kelvannut kuin lähimmän sotalaivan keittiöön perunoita kuorimaan. Elokuva siis hyppää science fictioniin samantien. Miksi ei tuoda myös avaruusolio Xiuoop Pitr-Qveeniä planeetta Alxbys 9ltä joukkueeseen mukaan jotta kukaan avaruusolio ei syrjinnästä loukkaannu?

Miksi avaudun tästä niin paljon? Koska Elokuvalla on pirun hyvä & kutkuttava tarinaidea ja Toisen Maailmansodan natsit ovat toteutettu täysin vakavasti lähestyen. Mutta kaikki muu on kusaistu kasaan, ja varottu käyttämästä rasismikorttia ja haluttu näyttää miten upeaa kaikki on. Miksei natseilla myös työskentele Arjalaiset, Juutalaiset ja N**k*rit yhdessä rintarinnan liittoutuneiden ilkeää invaasiota vastaan?
Elokuva ottaa niin ihastuttavan totisen asetelman toisesta maailmansodasta ja lisää siihen natsilaboratorion työstämässä ihmiskokeita. Miksi kaikki tämä pitää pilata kumbajaa-aivopesumenolla, nykypäivän poliittisen korrikiuden nimissä?

Niin, voisin kai muutaman sanan sanoa itse leffastakin. Juonen lähtökohta on kova mutta käsikirjoitus ja toteutus on näyttävistä tuotantoarvoista huolimatta kuin etukäteen ohjelmoidun robotin kasaama rakennelma ilman minkäänlaista persoonaa tai visiota. Käsikirjoitus romahtaa heti tusinaratkaisuihin ja väkinäisiin vääntöihin kun laskuvarjojoukon selviytyjät pääsevät ranskalaiskylään. Meillä on musta päähenkilö, josta käytin koko elokuvan ajan ajatusta "Force Awakensin Finnin look-a-like". Finn kirjaimellisesti juoksee koiria karkuun ja päätyy supersalaiseen natsilaboratorioon maan alle ja juokseen sieltä sitten takaisin kaveriensa luokse. Kaikessa haisee vain Tuottaja Abhramsin päätös että Pitää Antaa Mustalle Pojalle tärkeä rooli, koska Nykypäivänä kaikki ovat Tasa-arvoisia. Toista keskeistä hahmoa näyttelee Kurt Russellin poika Wyatt joka on kuin isänsä ilman karismaa ja särmää oleva yhden nootin kovisäijä. Hahmoa myös on käsikirjoituksessa yritetty muokata synkäksi sotamieheksi mutta näyttelijän ohjaus ja roolityö unohtaa asian heti kun se on kertaalleen elokuvan alussa mainittu.
On niin v**un sääli koska elokuva ottaa itsensä ihastuttavan vakavasti mutta pilaa kaiken heti alkuun kun tungetaan oikein alleviivatusti fantasiatasolla olevaa nykypäivän poliittista korrektiutta historialliseen epookkielokuvaan. Luulin elokuvan menevän loppua kohden jonnekkin mielenkiintoiseen mutta lopussa oli luvassa vain tusinaratkaisuja, tuhanteen kertaan kuultuja kliseisiä pahisdialogeja ja uberihmisten turpaanvetoja.

Tavallinen katsoja katsoo tätä elokuvaa ja on että "Höh, mitä valitat, sehän oli cool zombie-elokuva." Mutta itse pyörin vain tuolissani ja vilkuilin kelloa ja elokuvan melkein 2h ylipitkää kestoa elokuvalta joka olisi helposti voinut olla 1h 25min tiukka Toisen Maailmansodan sotaelokuva missä sankarimme löytävätkin tehtävänsä aikana zombilaboratorion. Nyt elokuva romahtaa samantien muutaman ihmisen ihmisdraamaksi ja tunkee vasemmalla kädellä laboratorioita mukaan kun joku huonolla tekosyyllä keksii miten ne saadaan tarinaan mukaan.

Rasismissa on täsmälleen sama meno kuin kaameassa Witcher-tv sarjassakin. Elokuva missä RASISMI pitäisi olla yksi TODELLA keskeinen tekijä niin maailmassa kuin hahmoissakin.... niin elokuva ei kuitenkaan uskalla olla sitä vaan yrittää kaikin keinoin olla mahdollisimman suvaitseva ja historiaa vääristelevä satuilu.
Plaah miksi edes jaksoin kirjoittamaan tämän?

2/5

Kun J.J. Abhrams tekee elokuvan Apollo 11sta kuulaskeutumisesta niin KUKA astronauttikolmikosta ON musta? Onko se Buzz vai kenties jopa Neil? Vai annetaanko mustan miehen rooli kiertoradalle jäävälle Michael Collinsille? Mutta jos se on musta niin eikös senkin pitäisi päästä kävelemään kuussa? Vai jospa kaikki olisivatkin naisia? Hmm vaikea päättää. Niin paljon vaihtoehtoja....

[Joni Ahonen]

Eläinten vallankumous

Elokuvan aihe on hyvin ajankohtainen ikuisesti, joten tämän voi katsoa vaikkapa sadan vuoden päästä. Eläimet päättävät noista farmilla isäntäänsä vastaan ja lopulta siat ottavat vallan farmilla kohdellen muita eläimiä eriarvoisesti.

Odotin leffan olevan raaka, mutta ei tässä niin paljoa mitään säväyttävää ollut. Leffa olisi voitu tehdä vaikka nyt ja se näyttää edelleen oikein hyvältä. Disneyn tyyliä muistuttavat ilmeikkäät eläimet ovat oikein persoonallisia ja kestoa on juuri sopivasti. Vanhanajan menossa on omaa raskasmielisyyttä, joka korostaa sanomaa ja lohdutonta tunnelmaa. Tykkäsin. Kirjakin olisi mielenkiintoista lukea.

****/*****

[Joni Ahonen]

Casino Royale

Eli se paras Bond. Craigin. Viime katselukerrasta olikin aikaa vuosikymmen, joten mielelläni tämän pariin palasin. Ja kyllä leffa tekee kaiken vaan niin oikein kuin voi. Ainoastaan itkettää miten Quantum of Solace on totaallinen pannukakku tämän rinnalla. Enkä muutenkaan tykännyt siitä, että Skyfallin myötä Bondit palasivat niihin kaikkiin agenttihörhöilyihin ja Q:n leluihin.

Paras alkutunnari, Craig on roolissaan loistava ja fyysisin Bond ikinä, toimintakohtaukset ovat jännittävän vauhdikkaita, meno harvinaisen realistista Bond -leffaksi ja Eva Greenin näyttelemän Vesperin ja Bondin välillä oikeasti kipinöi.

En usko että Casino Royalea parempaa Bondia koskaan tehdään.

*****/*****


Pahat pojat

Tubeen joku oli ladannut koko leffan aika hyvälaatuisena vieläpä, joten päätin katsoa kun kerkesin. Olin leffan ehkä nähnyt 2000-luvun alussa kerran, joten tavallaan ihan uusi kokemus. Pidin kovasti ja nauroinkin monessa kohtaa. Draama on sellaista kömpelöä joo, mutta tavallaan se sopii ujoihin kohtauksiin hyvin. Kyllä tämä leffa on sellainen sukupolvikokemus, jossa on saavutettu erinomainen fiilis. Hyvä soundtrack kruunaa kokonaisuuden.

****/*****

[Masse]

Pahat pojat

Tubeen joku oli ladannut koko leffan aika hyvälaatuisena vieläpä, joten päätin katsoa kun kerkesin. Olin leffan ehkä nähnyt 2000-luvun alussa kerran, joten tavallaan ihan uusi kokemus. Pidin kovasti ja nauroinkin monessa kohtaa. Draama on sellaista kömpelöä joo, mutta tavallaan se sopii ujoihin kohtauksiin hyvin. Kyllä tämä leffa on sellainen sukupolvikokemus, jossa on saavutettu erinomainen fiilis. Hyvä soundtrack kruunaa kokonaisuuden.

****/*****

Haha, täähän vois olla mun kirjoittama viesti. Taisin sunnuntaina tuon katsella krapulapäivän ratoksi, kun satuin myös spottaamaan SinäTuubasta. Aikanaan tuli kyseinen leffa teatterissa nähtyä rapeassa 9v iässä. Silloin en tajunnut leffasta mitään. Nyt lähinnä ahdistuin etenkin Loirin kohtauksille ja hieman myötistelin tuotannon laadulle, kun nykypäivänä keskiverto tubettajakin saa aikaan parempaa jälkeä.

[Joni Ahonen]

Raimin Spider-Manit nyt tullut katsottua Blu-raylla. Minulla liittyy Spider-Maneihin mukavia muistoja, sillä kyseessä on ainoat leffat, jotka kävimme yhdessä vanhempieni kanssa kaikki katsomassa esitysvuosinaan Juvan auditoriossa. Ekan ilmestymisen aikaan olin just aloittamassa kuudetta luokkaa ja viimeisen leffan aikana olin 17 vuotias opiskelija. Nostalgiaa on näiden suhteen vähän samalla tavalla kuin vanhemmilla ihmisillä Tim Burtonin Batmaneita kohtaa.


Spider-Man

Olen nähnyt tämän leffan neljästi ja viime katselukerrasta on varmaan yli 8 vuotta aikaa. Olin aina pitänyt trilogian kehnoimpana osana, mutta yllätyinkin positiivisesti kun tajusin miten toimiva resepti ja fiilis oli saavutettu jo heti ekoissa kohtauksista saakka. Tobey Maguire on hyvä ja erikoinen valinta pääsankarin rooliin ja täytyy muistaa että 2002 supersankarileffoja ei juuri nähty ja MCU teki vielä varovaisia kokeiluja. Tuolloin oli totuttu sankareiden olevan isoja ja rohkeita, mutta Peter onkin koulukiusattu nörtti, joka on ihastunut naapurintyttöön. Päähenkilöön hänen kyvyistään huolimatta oli helppo samaistua kuten myös suloiseen Kirsten Dunstin esittämään älyttömän sööttiin Mary Janeen, joka hänkin on aivan tavallinen opiskelijatyttö. James Franco Peterin ystävänä on just sopivasti sellainen rikas hyvä frendi, joka etuoikeutetusta asemastaan huolimatta voi vähän kadehtia Peterin ja Mary Janen tavallisuutta.

Spider-Man on suloinen, aurinkoinen, todella mukaansatempaava elokuva. Danny Elfmanin säveltämä tunnari on aivan hiton mahtipontinen ja koskettava melodioiltaan, joka jylisee aivan eri tavalla kuin Hans Zimmerin ylidramaattiset pauhunat.

On piristävää että näyttelijät ovat tavallisen näköisiä heeboja ja leffassa pysytään tiukasti New Yorkissa eikä olla pelastamassa koko maailmaa. Fokus pysyy hahmojen keskinäisissä suhteissa, jotka kehittyvät koko ajan. Huumoria löytyy runsaasti ja tarina rullaa eteenpäin. Pääpahiksena hääräävä Willem Dafoe jää kyvyistään huolimatta vähän heikoksi esitykseksi maskinsa taakse ja hänen toimiaan selitellään laiskasti vain hulluudella.

Leffa näyttää hyvältä ja aurinkoiselta, joka on suuri ero esim. Batmaneihin. Spider-Manin asu on edelleen paras ikinä ja sen yksityiskohtia pysähtyy aina logoa ja leffan tyylikästä fonttia myöten ihastelemaan, jota käytettiin jopa PS3:n logossa. Ainoastaan blu-raylla cgi-kohtaukset hyppäävät silmiin kyllä, mutta ne kuvattu järkevästi varsin kaukaa, eikä 3d-hahmomalleja läheltä käytetä kuten trilogian viimeisessä osassa. Spider-Man kertoo hyvin syntytarinan ja kaikessa näkyy tekijöiden rakkaus hahmoa kohtaa. Sopivasti omaa löytyy myös ja leffan rakentama universumi tuntuu tänä päivänä yhä enemmän omaleimaisemmalta.

****/*****

Spider-Man 2

Paras supersankarielokuva, yksi parhaimpia jatko-osia ja yksi omista suosikkileffoistani, jolla on paikkansa TOP 10 -listallani. Näin se pitää tehdä! Elokuva keskityy erinoimaisesti Peterin, Mary Janen ja Harryn keskinäisiin suhteisiin, jossa Spider-Manin hahmolla on myös todella suuri rooli. Olen joka kerta aivan hämmästynyt siitä kuinka hahmopainotteinen ja maanläheinen tämä leffa onkaan, jopa edeltäjäänsä enemmän. Uusia hahmoja on vain Dr. Octobus, joka pahisosastolla parantaa huimasti edelliseen ja on muutenkin upeasti toteutettu, jonka motiivit ovat järkevämpiä kuin Vihreän menninkäisen.

Spider-Man 2 iskee minuun henkilökohtaisesti suuresti, sillä näen Peterin ja Mary Janen jutussa paljon sellaista samaa ja tuttua, jota olen kohdannut omassa elämässäni. Elokuva keskittyy ajan kanssa suhteen kuvaamiseen, jossa Peter on aivan hukassa sen suhteen jättääkö Spider-touhuilut vai jatkaako sankarina. Elokuvan erinomainen idea onkin esittää selkeästi tämän päätöksen seuraukset, josta Ben sedän sanat: suuri voima tuo suuren vastuun -heitto istuu paremmin tämän leffan sanomaan kuin edellisessä.

Se mitä nykyinen MCU ei osaa, on elokuvien tekeminen omiksi kokonaisuuksiksi. Kyllä, Spider-Man 2 on jatko-osa ja oli jo tiedossa, että kolmaskin tulee, mutta leffa ei ole vain pohjustusta, joka jätettäisiin ärsyttävästi cliffhangeriin. Se on oma kokonainen tarinansa, jossa keskitytään olennaisiin asioihin. Ainoa cliffhanger on Harryn tarina, joka on toimiva ratkaisu ja tekee itse asiassa leffasta jopa jännittävämmän, kun hän tajuaa parikin merkittävää salaisuutta. Ei tule mieleen toista leffaa, joka sopivasti pohjustaa vain pikkuriikkisen seuraavaa, ollen muuten 100 % oma ehta kokonaisuutensa. Tästä mallia!

Ja suloisuusmittari on tässä leffassa sitten kaakossa huumoria myöten. Elokuvan loppu on yksi kaikkien aikojen suosikkikohtauksistani, jossa Mary Jane juoskeen morsiuspuku yllä Peterin asunnolle häämarssin soidessa taustalla. Yksinkertaisesti ihana kohtaus, jollaisia ei enää MCU-leffoissa nähdä. Täydellinen leffa, josta ainoa nillitettävä asia on kirkuvat naiset. Niitä on pari liikaa monissa toimintakohtauksissa, jotka muuten toimivat erinomaisen hyvin. Tajusin nyt muuten että Sopranosin Pussy vilahtaa myös leffassa lyhyesti juna-kohtauksen lopussa.

Musiikki toimii edelleen ja tunnari on saanut enemmän tunnetta mukaansa ja pidin suuresti alun akvarellimaalauksista, joilla edellisen leffan päätapahtumia esitellään muistutuksena katsojille. Täydellinen leffa.

*****/*****

Spider-Man 3

Kun ensimmäiset kaksi osaa tuntuvat vain paranevan joka katsomiskerralla, kolmonen sen sijaan on aina vaan paskempi ja paskempi. Muistan pitäneeni tästä silloin aikoinaan, ja niin tuntui pitäneen moni muukin, kunnes sitten ihmiset alkoivat tajuta miten liikaa leffaan oli ahdettu kaikkea. Kolme pahista on se yleisin motkotuksen aihe, mutta myös muita uusia hahmoa tuodaan turhaan mukaan, joiden esittelyyn ei jää aikaa. Fokus olisi pitänyt kakkosen tavoin pitää tiukasti jälleen pääkolmikossa, nyt homma hajoaa jo ensimetreillä käsiin pahasti, kun jokaista hahmoa esitellään noin minuutti ja hypitään kohtauksesta toiseen ilman selkeää yhteyttä.

Siinä missä aikaisemmat leffat olivat aurinkoisia, Spider-Man 3 ui yön pimeydessä ja synkistelee aivan liikaa. Myöskään pahisosasto ei vakuuta, sillä Hiekkamies ja Venom on esitetty surkeasti ja ovat 90% cgi:tä, joka tekee niistä vain videopelipahiksia. Toimintakohtaukset tapahtuvat pimeässä ja ovat todella vauhdikkaita ja sekavaa mössöä, kun yli reilusti puolet on cgi:tä. Hahmot reagoivat tilanteisiin oudosti ja kun se kakkosen cliffhanger pitäisi olla kolmosen iso juttu, se unohdetaankin lapsellisesti Harryn iskiessä päänsä ja sen jälkeen jätkästä tulee hömösti virnuileva kaikkien kaveri.

Hiekkamies on pahiksista parempi, mutta olisin hänetkin vaihtanut pois. Ben sedän kuolemaan ei olisi tarvinnut enää palata. Yliluonnolliset pahikset eivät istu Raimin Spider-Manin maanläheiseen menoon ja Venom kustaa Eddie Brockia myöten täysin. Silloin 17 vuotiaana en ollut tätä mieltä, mutta nyt ymmärrän, että Spider-Man 3 olisi rutkasti parempi leffa jos Venom saksittaisiin vain kokonaan pois tarinasta. Koko leffaa mainostettiin Spiderin mustalla asulla ja Venom on suosituimpia pahiksia, mutta koko juttua ei selitetä leffassa laisinkaan paria lyhyttä puhelinkeskustelua lukuun ottamatta. Symbiootti vain saapuu avaruudesta ja tekee Peterin asusta mustan ja Peteristä vittumaisen pahiksen. Tämä tapahtuu vasta puolen välin jälkeen, jonka jälkeen nähdää koko trilogian noloin kohtaus emo-Peteristä tanssimassa kadulla mustaksi värjätty tukka otsalla. Mitä ihmettä tekijät oikeasti ovat ajatelleet?!

https://www.youtube.com/watch?v=nVmXsBNfwHY

Jopa Spider-Man 2:sta poistettu J. Jonah Jamesonin Spider-Man -kohtaus ei ole niin paha: https://www.youtube.com/watch?v=aqNU5-4Zmk8

Emo-Peter on jokaisella katsomiskerralla sellaista noloiluhuttua, jonka touhuissa ei ole päätä eikä häntää. Minä kun joskus pohdin onko David Boreanaz uskottavana pahis Angeluksena, tajuan nyt miten vissi ero siinä onkaan, kuka osaa heittää pahiksen roolin oikein ja uhkaavasti olematta naurettava.

Koko leffa vaan hyppii kohtauksesta toiseen ja sekavuutta aiheuttaa varmasti monille katsojille Eddie Brockin muutos toiseksi Spider-Maniksi, jos ei tunne piirrossarjaa tai sarjakuvia. Cgi ei toimi laisinkaan, kun monissa lähikuvien toimintakohtauksissa käytetään muovisia hahmomalleja, vaikka niistäkin puolet olisi voitu toteuttaa ihan hyvin stunteilla. Spider-Man 3 häiritsee silmää, sillä noin puolet siitä tuntuu olevan videopeliä, jonka etenkin teräväpiirtona näkee selvästi.

Ihan ärsyttää miten trilogian päätös voitiin näin kusta. Elokuvassa ei suoraan sanottuna toimi mikään. Jopa tunnari pilattiin.

**/*****


Raimi olisi aikoinaan tehnyt myös neljännen ja viidennen Spider-Manin, mutta homma kaatui ja hyvä niin. Myönnän kuitenkin että olen itsekin monien tavoin Tubessa pohtinut millainen olisikaan ollut Spider-Man 4. Kenties ehkä joskus MCU-leffoissa näemme jonkin ulottuvuusportaalin kautta keski-ikäistyneet Pater Parkerin ja Mary Janen.

[Silence]

Pääpahiksena hääräävä Willem Dafoe jää kyvyistään huolimatta vähän heikoksi esitykseksi maskinsa taakse ja hänen toimiaan selitellään laiskasti vain hulluudella.

Tämä yksi ärsyttävä asia näissä leffoisa ylipäänsä. Sarjakuvissa voidaan heittää jokin tusinapierupahis ensiksi sankarille vastukseksi ja ajan kuluessa ja homman laajentuessa tekijät aloittavat kunnolla tuomaan kunnon pahiksia sankarimme uhaksi. Mutta nyt kun elokuva on kyseessä niin pitää heti heittää kaikkien aikojen uber-pääpaha sankarin niskaan. Ja motivaatioksi riittäkööt se että "No kun on paha", eikä kunnolla käytetä aikaa siihen miksi paha oikeasti päättää tehdä jotain tällaista. Onneksi tekijät sentään edes symppaavat Normania että mies on menettämässä elämäntyönsä ja ajautu epätoivoiseen ratkaisuun.
Mary-Janella on leffassa vähän sama ongelma. Neito on mukana ja ainut tehtävä tuntuu olla pulaan joutuminen.

Se mitä nykyinen MCU ei osaa, on elokuvien tekeminen omiksi kokonaisuuksiksi. Kyllä, Spider-Man 2 on jatko-osa ja oli jo tiedossa, että kolmaskin tulee, mutta leffa ei ole vain pohjustusta, joka jätettäisiin ärsyttävästi cliffhangeriin. Se on oma kokonainen tarinansa, jossa keskitytään olennaisiin asioihin. Ainoa cliffhanger on Harryn tarina, joka on toimiva ratkaisu ja tekee itse asiassa leffasta jopa jännittävämmän, kun hän tajuaa parikin merkittävää salaisuutta. Ei tule mieleen toista leffaa, joka sopivasti pohjustaa vain pikkuriikkisen seuraavaa, ollen muuten 100 % oma ehta kokonaisuutensa. Tästä mallia!

Joo, tämä on "vanhojen elokuvien" klassisempi tarinankerrontamalli. Harryn tarina on siitä upea että se kulkee B tai C-sivujuonena taustalla läpi elokuvien, melkein kuin vapaaehtoisena tarinakaarena ja sitä voi katsoa joko palana isompaa kokonaisuutta tai yksittäisi taustaelementtinä milloin missäkin elokuvassa. Eikä tosiaankaan ole tätä nykyelokuvien pakkosyöttöä missä kaikki pysäytetään vartiksi tulevan elokuvasarjan pohjustamista varten.

Kun ensimmäiset kaksi osaa tuntuvat vain paranevan joka katsomiskerralla, kolmonen sen sijaan on aina vaan paskempi ja paskempi.

Kolmosessa kirjaimellisesti kaikki kusee. MITÄÄN ei yritetä kunnolla. Elokuva on "synkkä" mutta ei saa olla oikeasti synkkä kun muuten katsojat eivät tule katsomaan. Symbiootti tulee avaruudesta, mutta kunnon pohjustuksen sijasta se kirjaimellisesti putoaa taivaalta vaan Peterin taskuun. Hiekkamies sattumalta juoksee testialueelle ja muuttuu hirviöksi. Hiekamies nyt ihan sattumalta onkin OIKEA Ben sedän murhaaja. Yksi tai kaksi sattumaa elokuvassa menee vielä mutta Koko elokuva on pelkkiä sattumia/helppoja käsikirjoitusratkaisuja täynnä. Kaikki rakentuu niiden varaan. Harryn tarinaa sentään yritetään mutta sille ei jää hirveästi tilaa kun on kolmemiljoonaa muuta juttua ja hassutusta mitkä pitää saada mahtumaan leffan kestoon. Sandmanin tarina on kaikista koskettavin mutta myös pirun ylimääräinen. Ja koko Venom-juoni kusaistaan pikakelauksena kuin pakollisena lisäelementtinä mikä viimehetkellä on tungettu mukaan elokuvaan kun Tuottajat vaativat.

Koko Venomjuttu olisi voinut toimia jos se olisi jaettu kahteen osaan niin että tämä elokuva käsittelee Peterin synkempää puolta asua käyttäessä ja seuraavassa elokuvassa symbiootti ja Eddie Brock olisivat Venom. Brock olisi kolmannessa elokuvassa ollut hieman Harryn tapaan taustahahmo jolle vain sattuu vastoinkäymisiä.

On ihan helvetin noloa että Venom on fan favorite jonka jopa ysärin animaatiosarja teki timanttisesti oikein. Mutta eeppinen "trilogian päätös" kusee kaiken vain niin vastenmielisen väärin. Kolmosessa tekijöille ei ole paskaakaan ollut tärkeää että leffa on hyvä vaan että siinä on kaikki markkinointiin tarvittavat elementit.
Mutta hei, jos yhtään tulee parempi mieli niin kaksiosaiseksi jäänyt Amazin Spider-Man leffasarja ei pääse edes kolmosen tasolle...

Emo-Peter on jokaisella katsomiskerralla sellaista noloiluhuttua, jonka touhuissa ei ole päätä eikä häntää. Minä kun joskus pohdin onko David Boreanaz uskottavana pahis Angeluksena, tajuan nyt miten vissi ero siinä onkaan, kuka osaa heittää pahiksen roolin oikein ja uhkaavasti olematta naurettava.

Haha mikä vertaus. Boreanaz on ihan hemmetin häiriintynyt roolissa. Peter vähän tanssii meikattuna emopoikana....

Raimi olisi aikoinaan tehnyt myös neljännen ja viidennen Spider-Manin, mutta homma kaatui ja hyvä niin. Myönnän kuitenkin että olen itsekin monien tavoin Tubessa pohtinut millainen olisikaan ollut Spider-Man 4. Kenties ehkä joskus MCU-leffoissa näemme jonkin ulottuvuusportaalin kautta keski-ikäistyneet Pater Parkerin ja Mary Janen.

Sam Raimin mukaan hänen oli tarkoitus tehdä neljäs mutta kolmosen tapaan tuottajat kiirehtivät hirveällä kiireellä leffaa tekemään eikä kahden ensimmäisen tavoin antaneet kunnolla aikaa joten Raimi lähti ja Tuottajat reboottasivat koko roskan.
Koko Amazing-reboottaus on ihan v**un vastenmielinen tapaus ja ala-arvoisen helppo tempaus. Spiderman on kuin Bond tai Batman. Näyttelijät voi vaihtaa ja Tarinaa jatkaa omalla tavallaan. Mutta Tuottajat päättivät vain rebootata alusta ja tehdä asiat uudestaan...


Mutta hei, Hyvät arvostelutiivistelmät! Osaisinpa itsekkin laittaa yhtä tiiviiseen malliin...

[Joni Ahonen]

Ekasta The Amazing Spider-Manista en muista oikein mitää muuta kuin sen että aloin keskittymään varpaan kynsieni pureskeluun ja masturboimiseen puolen välin jälkeen. Ihan totta. Leffan tyylin suhteen ymmärrän että mallia haluttiin ottaa Nolanin Batmaneista ja vaikka tuotantoarvot kohdillaan luonnollisesti olivatkin, mikään ei vaan istu kokonaisuudessa. Näyttelijät eivät ole umpisurkeita, mutta Andrew Garfield oli rooliinsa liian vanha, kun leffa vielä kertaalleen tylsästi esitti syntytarinan. Synkkä ja laimea leffa, jossa lisko oli ihan hiton tympäisevä. En muutenkaan hahmosta niin pidä, kun kyseessä ei ole varsinaisesti pahiskaan.

Jatko-osa on mielestäni mainettaan parempi, vaikka mokaa kolmosen tavoin liian monen pahishahmon kanssa. Edelleen synkistelevä tyyli ei toimi, mutta Spider-Manin seittisvengailussa on oma meininkinsä ja sarjakuvien tyyli on paremmin tavoitettu. Kököt pahikset ovat sentään liskosta vähän ylöspäin.

Mutta surkeita tekeleitä, jotka Sony haluaisi varmaan pyyhkiä kokonaan pois, jos saisivat aikakoneen käyttöönsä. Tom Hollandin veijarimaiset Spider-Manit onnistuivat sitten kyllä paremmin, vaikka leffojen ylitäyteen ahdettu ADHD -meno vähän ahdistaakin ja tiedän jo testaamatta etteivät vanhempani niistä pitäisi laisinkaan. He kyllä pitivät Raimin hämmäreistä, kiitos maanläheisyyden, joten ei tarvinnut olla sarjisfani diggailakseen nörtti-Peterin ongelmista.

[Gigante]

Musta Amazing Spider-maneissa on olemassa joitain erillisiä kohtauksia jotka on toteuttu hyvin, mutta harmi kun samaa ei voi sanoa itse kokonaiskuvasta. Myönnetäköön että liskon ulkoasu oli todella vaisu ja Elektro...noh, pohjana tuntui olevan Spectacular spiderman ja Ultimate-sarjis-hybridi, mutta toteutus olisi voinut toimia paremminkin. Myönnän toki, että Elektro ei ole hahmodesignin kohdalla sieltä helpoimmasta päästä, kun alkup. sarjiksen puku on tasoa "Meritähti kiinni naamassa ja vihreät trikoot".

Kenties ehkä joskus MCU-leffoissa näemme jonkin ulottuvuusportaalin kautta keski-ikäistyneet Pater Parkerin ja Mary Janen.

En ehkä keski-iästä tiedä, mutta tavallaan toiveesi voipi toteutua Kohti Hämähäkkiversumia/Into The Spider-verse-animaatioleffassa...

....


Alkuperäinen ja ensimmäinen Terminaattori tuli katsastettua pitkästä aikaa.
Kakkonen on edelleen ykkönen, mutta ilman ykköstä ei olisi kakkosta. Ykkönen ja kakkonen ovat ainoat sarjansa leffat, muut ovat sitten "mitä jos"-fanfic-kamaa.

Itse en ehkä allekirjoita väitettä, että "viimeistään tanssiklubi-kohtauksen jälkeen katsojalle selviää Arskan olevan kone". Kyllä tuon luulisi olevan selvää pässinlihaa jo viimeistään alkukohtauksen punkkarin teurastamisen ja puukosta saamisen jälkeen, mutta miten vaan.

Arska hoitaa edelleen kunnialla roolinsa tunnekylmänä tappajakoneena, mitä nyt cgi-kohtaukset ovat vanhentumaan päin. Mutta toisin kuin ne uudet leffat, tämä raina ei sentään ylikäyttänyt tietokonetehosteita. Homma hoituu edelleen hyvin ja vieläpä suht vaatimattomasti vain vähän yli puolentoista tunnin sisällä.


Arvosana: Neljä ammuttua asekauppiasta. (Muistakaa siis panssarilasi tiskin päälle, varsinkin näin koronan aikakaudella.)

[Joni Ahonen]

Walk The Line

Tämän leffan olen viimeksi nähnyt 10 vuotta sitten ja DVD on kummitellut hyllyllä aika ajoin. Päätin viimein katsoa uudestaan. Poikkeuksellisesti tätä leffaa katsoin neljänä päivänä lyhyissä pätkissä jokaisena iltana. Ei ehkä se ideaalein tapa leffaa katsoa, mutta joskus jonkun leffan voi pätkäistä milloin vain ja jatkaa katselua myöhemmin.

Joaquin Phoenix oli ennen Jokeria minulle tuttu vain tästä leffasta, vaikka olen kyllä Gladiaattorinkin nähnyt. Mies eläytyy rooliinsa täysillä ja laulaa jopa laulut yhdessä Reese Witherspoonin kanssa todella ihanasti. Tämä leffa kertoo paljon Johnny Cashin musiikista ja elämästä kyllä, mutta on pääasiassa hänen ja June Carterin rakkauskertomus. Ilman pääosakaksikon panostusta ja kemiaa puolet leffasta ei toimisi, ja koska se toimii, elokuvaa on nautinnollista katsella.

Ja nyt vasta tajusin että Robert T-1000 Patrick on leffassa hyvin isossa roolissa Johnnyn julmana isänä.

Jos tykkää Cashin musiikista ja lämpimästä rakkaustarinasta, pidät tästä leffasta.

****/*****

[Tohtori Freeman]

Lords of Chaos

Kaikki me ollaan kuultu Norjalaisesta kirkonpolttometallin skenestä. Ja jokainen joka pitää itseään hevarina, niin tietää Euronymouksen tarinan. Tämä leffa kertookin juuri siitä ja "Mayhem" yhtyeestä, mikä on aika rohkea veto miltä tahansa ohjaajalta. Onneksi musiikkivideomestari Jonas Åkerlund valittiin puikkoihin, bläkkis yhtyeen rumpali kun on. Ja vaikka en kyseistä genreä itse diggaa (Rotting Christ on toisaalta hyvä), minua kiinostaa aina tällaiset musiikkielokuvat.

Alku vähän pelotti, sillä lehvassa tuntuu olevan vähän liikaa Euron( Rory Culkin) kertojanääntä ja Norjan sijasta jäbät puhuvat englantia. Lopulta kyseessä on ihan kelpo pätkä harvinaisesta aiheesta ja suhteellisen realistinen sellainen. "Per Ohlin" hoiti parhaimman, vaikkakin lyhyimmän roolin Deadina. Siitä puheenollen leffassa on paljon gorea, joka puistatti näin veitsikammoisena. Ja ne kuuluisat kirkotkin palavat hyvin.

3/5

[Hammerkrieg]

Lords of Chaos

Hauska!