Minkä leffan katsoit viimeksi?

Valvojat: Gigante, Joni Ahonen

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 21.03.2023 21:44

MYSTIC RIVER (2003)

Mystic River on Clint Eastwoodin mysteeri-draama-thrilleri tyttärensä menettävästä isukki Sean Pennistä sekä tämän kaveripiiristä johon kuuluu niin pedofiiliseikkailuita lapsena kokenut Tim Robbins kuin sekä murhaa tutkiva etsivä Kevin Pekoni.

En ollut itseasiassa nähnyt tätä aikaisemmin, vaikka leffan dvd on roikkunut hyllyssäni varmaan vuosikymmenen. Clint Eastwood tunnetaan ehkä legendaarisena näyttelijänä, mutta mies on sitäkin parempi kameran takana. Miehen elokuvat ovat aina varsin vaivattoman tuntuisia, pienieleisiä ja simppeleitä ja tällaiseen vähäeleiseen jännäriin Clintin tyyli sopii itseasiassa todella sujuvasti. Ei turhia kikkailuja tarinassa, ei turhia visuaalisia temppuiluita kuvissa. Vain kylmää hahmodraamaa ilman sen suurempia sokerikuorrutuksia ja annetaan asioiden vain edetä.

Katsojaa myös kohdellaan mukavan tasavertaisesti. Kädestä ei turhia pidellä, eikä keinotekoisia tarinansepityksiä ole. Ennen loppua elokuva ei anna vastauksia mitä tapahtui, tai kuka mitäkin teki, vaan katsojalle annetaan ilahduttavan puhtaasti vain elokuvan lähtökohtainen tilanne ja katsoja voi itse pikkuhiljaa muodostaa teorioita siitä mitä on tapahtunut. Olin alkupuolella aika huolissani että "Ei kai tämä ole niin ilmiselvää kuin tuntuu olevan ja elokuva luulee että katsoja ei tajua miten ilmiselvää tämä on?". Mutta olin ilahduttavasti väärässä. Katsojalle annetaan välittömästi epäilyksiä siitä kuka mahtoi olla syyllinen ja tätä käytetään erinomaisesti kokonaisuuden rakenteluun.

Muistelinkin oikein että elokuva kahmi niin pääosa kuin sivuosaoscarit Sean Pennille ja Tim Robbinsille. Ei kummankaan roolisuoritukset mitään maailmankaikkeuden tajunnanräjäyttäviä ole. Mutta koskettavia, traagisia perhearvoja esittävinä on helppo ymmärtää miksi pystit helposti putoavat näyttelijöiden syliin juuri tällaisista rooleista. Kun Penn raivosi tuskissaan tyttärensä kuolemaa samalla kun joukko poliiseja yritti estää tätä näkemästä lapsensa ruumista, niin mietin vain kokoajan että "Jahas, oscari tulossa...". Tim Robbins hahmo varsinkin on todella hyvin elokuvaan rakennettu ja tykkään miten etäisesti hahmoa tarinassa käsitellään, ilman että koskaan annetaan kunnon kuvaa hahmon traagisesta elämänkokemuksista. Robbinsilla on myös todella hyvä puhe elokuvassa missä heppu puhuu vampyyreistä ja mietin katsoessa että vähänkään huonommissa käsissä kyseinen vampyyripuhe voisi romuttaa koko hemmetin elokuvan.

Vaikka pidänkin valtavasti esim Sevenin kaltaisesta supersynkästä thrilleristä, niin on mukavan piristävää nähdä tällaista, paljon pienieleisempää ja enemmän hahmodraamaan luottavaa mysteerielokuvaa joka antaa katsojan rauhassa seurata tapahtumia ja kehittää omia teorioitaan. Tiettyinä hetkinä elokuva voisi vähän yrittää tehokkaammin dramatisoida tiettyjä asioita sekä hahmokärsimyksiä ja päinvastaisesti lopussa on muutama aivan turha lässynlässy hetki mitkä olisivat toimineet paljon paremmin ilman dialogia. Mutta pienistä ongelmia huolimatta kyseessä on todella hyvä ja maanläheinen mysteeridraama.
Clint kyllä osaa.

4+/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.03.2023 00:39

War of the Worlds

Eka 4K-leffani, jonka mielelläni hyllyssä pidän. Olen tämän tv:stä joskus yli vuosikymmen sitten nähnyt ja pidin siitä silloin. Uusintakatselun jälkeen pidin vieläkin enemmän ja elokuva näyttää oikein hyvältä, vaikka itse 4K-kuva ei nyt niin kamalan isolta harppaukselta vaikuttanut. Ehkä rinta rinnan vertailessa erot tajuaisi paremmin.

Tom Cruisesta täytyy sanoa, että mies on aina parempi näyttelijä kuin muistaa. Yhtäkään kehnoa roolia häneltä en muista nähneeni ja on piristävää ettei hän aina näyttele samoja itsevarmoja agentteja leffasta toiseen. War of the Worlds on mitä kliseisin elokuva lähtökohdiltaan ja koko homma voisi olla naurettavaa sekä puuduttavaa toimintaryskettä, mutta Spielberg keskittyy yhden perheen selviytymistarinaan, jossa vastahakoinen sankari Tom Cruise esittää keski-ikäistyvää teinifaijaa, joka ei tiedä ollenkaan miten olla isä lapsilleen. Elokuvasta on riisuttu kaikki turha, tarina etenee ja mukana on sellaisia pieniä Spielbergille ominaisia klassisen elokuvan hetkiä, joita John Williamsin upea klassisen elokuvamainen musiikki säestää. Pidin aivan hitosti poikkeuksellisesta loppupuolesta ettei se ole yhtä toimintapauketta, vaan keskittyy hiiviskelyyn ja hiljaisuuteen. Kaikkien muiden käsittelyssä loppu olisi yhtä tuhosinfoniaa, jota Zimmerin pieruörinä säestäisi.

Elokuva näyttää komealta erikoisefektien suhteen edelleen ja aina isot joukkokohtaukset, joissa oikeasti heiluu kymmenittäin ellei sadoittain ihmisiä, ovat vaikuttavia. Vain ufot olivat vähän epäuskottavia ja selvästi näkee kuinka ovat vain kuvaan jälkikäteen lisättyjä cgi-otuksia. Lapsinäyttelijä Dakota Fanning ei ärsytä ollenkaan, hän on uskottava lapsi hätääntyessään sekä toimiessaan välillä kypsemmin kuin isänsä.


War of the Worldsin ei pitäisi olla näin hyvä elokuva, mutta vaikea sitä on kieltää kuinka hyvin palaset ovat loksahtaneet kohdilleen. Loppu tulee vähän yllättävänkin nopeasti, kun koko hyökkäys päättyy parissa päivässä itsestään.

****/*****


Barry Lyndon

Kubrickin tosi vähälle huomiolle jäänyt, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Tämä oli hauska, traaginen ja tosi erikoinenkin elokuva. Harmittaa että katsoin tämän kolmessa erässä, kun raskaiden työpäivien jälkeen en jaksanut 3 tuntia istua tv:n äärellä keskittyneesti.

Barry Lyndonin elämä on kiinnostava. Komea elokuva. Pitää katsella kunnolla uudestaan, ei oikein osaa kunnolla ajatuksiaan jäsentää nyt.

****½/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 22.03.2023 08:14

Joni Ahonen kirjoitti:War of the Worlds

Eka 4K-leffani, jonka mielelläni hyllyssä pidän. Olen tämän tv:stä joskus yli vuosikymmen sitten nähnyt ja pidin siitä silloin. Uusintakatselun jälkeen pidin vieläkin enemmän ja elokuva näyttää oikein hyvältä, vaikka itse 4K-kuva ei nyt niin kamalan isolta harppaukselta vaikuttanut. Ehkä rinta rinnan vertailessa erot tajuaisi paremmin.


Ihan ok-valinnan teit 4K-ostokseksi, sillä Spielbergin hovikuvaaja Kaminskin leffat ovat aina komean näköisiä. Mutta kannattaa olla 4K-leffojen kohdalla varovainen varsinkin vuosien 2002-2018 välillä valmistuneista jenkkielokuvista. Sillä suurin osa niistä on oikeasti vain 2K-leffoja jotka ovat upscalettu "4K"si. Syynä tähän on digitaallinen masterointi joka on ennen 2010-luvun loppupuolta ollut aina *vain* korkeintaan 2K-resoluutiota.

War of the Worlds on vain ei-tehostekuviensa osalta 4Kta ja cgitä sisältävät kuvat ovat about 2Kta (luultavasti reippaasti alhaisempaa, ehkä 1080p).
Mutta joo, leffa itse on ihan ok. Näyttävä, mutta tuntuu vähän liikaa Spielbergin nopeasti kasaan pieraistulta pikatuotannolta. Tykkään hieman enemmän alkuperäisestä 1953-elokuvasta... tai noh "alkuperäisestä" kun onhan sekin adaptaatio.


Barry Lyndon

Kubrickin tosi vähälle huomiolle jäänyt, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Tämä oli hauska, traaginen ja tosi erikoinenkin elokuva. Harmittaa että katsoin tämän kolmessa erässä, kun raskaiden työpäivien jälkeen en jaksanut 3 tuntia istua tv:n äärellä keskittyneesti.

Barry Lyndonin elämä on kiinnostava. Komea elokuva. Pitää katsella kunnolla uudestaan, ei oikein osaa kunnolla ajatuksiaan jäsentää nyt.

****½/*****


Aina ennen kuin näin Barry Lyndonin, sain kuulla jokasuunnasta että se on supertylsä ja superpitkä leffa. Ja sitten kun lopulta näin sen, ihastelin vain lumoutuneena miten kaunis ja vaikuttava se on. Kubrickin parhaimmistoa, vaikka siinä päässä on jo aika ahdasta etukäteen. Hyvällä tavalla Kubrickin kiero ja kylmä huumori tulee esiin.

Yksi niistä leffoista joille odotan kyllä kokoajan laadukasta 4K-julkaisua. Ainakin oma blurayni on vähän plaa, mutta jenkkien A-region 4K-remasteroitu Criterion-blurayjulkaisu on todella komea.
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 22.03.2023 12:15

Silence kirjoitti:
Joni Ahonen kirjoitti:War of the Worlds

Eka 4K-leffani, jonka mielelläni hyllyssä pidän. Olen tämän tv:stä joskus yli vuosikymmen sitten nähnyt ja pidin siitä silloin. Uusintakatselun jälkeen pidin vieläkin enemmän ja elokuva näyttää oikein hyvältä, vaikka itse 4K-kuva ei nyt niin kamalan isolta harppaukselta vaikuttanut. Ehkä rinta rinnan vertailessa erot tajuaisi paremmin.


Ihan ok-valinnan teit 4K-ostokseksi, sillä Spielbergin hovikuvaaja Kaminskin leffat ovat aina komean näköisiä. Mutta kannattaa olla 4K-leffojen kohdalla varovainen varsinkin vuosien 2002-2018 välillä valmistuneista jenkkielokuvista. Sillä suurin osa niistä on oikeasti vain 2K-leffoja jotka ovat upscalettu "4K"si. Syynä tähän on digitaallinen masterointi joka on ennen 2010-luvun loppupuolta ollut aina *vain* korkeintaan 2K-resoluutiota.

War of the Worlds on vain ei-tehostekuviensa osalta 4Kta ja cgitä sisältävät kuvat ovat about 2Kta (luultavasti reippaasti alhaisempaa, ehkä 1080p).
Mutta joo, leffa itse on ihan ok. Näyttävä, mutta tuntuu vähän liikaa Spielbergin nopeasti kasaan pieraistulta pikatuotannolta. Tykkään hieman enemmän alkuperäisestä 1953-elokuvasta... tai noh "alkuperäisestä" kun onhan sekin adaptaatio.


Jokaisen 4K-leffan suhteen teen ensin tutkimustyötä, sillä onhan noilla enemmän hintaa ja blu ray -osastolta en ole suoraan päivittämässä. Klassikot kuten Alien, Indyt (ne kolme ekaa) ja tietenkin Scarface kuuluvat perushankintoihin. Harmillista ettei Terminator 2:n kumpikaan 4K-julkaisu ole tainnut onnistua. Kamalaa tuhlausta ja säätämistä julkaista sama leffa kahdesti epäonnistuneesti?
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 22.03.2023 14:18

Joni Ahonen kirjoitti:Harmillista ettei Terminator 2:n kumpikaan 4K-julkaisu ole tainnut onnistua. Kamalaa tuhlausta ja säätämistä julkaista sama leffa kahdesti epäonnistuneesti?


Molemmat 4K-julkaisut ovat yksi ja sama julkaisu, mutta eri kansilla julkaistu "Remasterointi", joka on tehty alunperin elokuvan 3D-teatterijulkaisua varten. Eli nykykatsojia varten "seksikkääksi" ja "moderniksi" julkaisuksi missä värit on vedetty aivan överiksi ja kuva putsattu kaikesta.

Ja Cameronin kiinnostuksen kaikkeen muuhun kuin Avatar 3seen tuntien veikkaan että on turha enää edes haaveilla mistään uudesta laatujulkaisusta kun Abyss ja True Lieskaan eivät ole saaneet uutta julkaisua missään muodossa 22 vuoteen...

Mutta kyllä kaikki aikaisemmatkin blurayjulkaisut ovat vanhoja ja pieruja julkaisuja leffasta mikä voisi näyttää oikein julkaistuna upealta.
Vuoden 2015 Bluray-julkaisu on laadukkain ja uskollisin näistä, vaikka ei maailman ihmeellisin olekkaan. https://www.amazon.de/-/en/Arnold-Schwa ... B00UFMKSDW
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja PT2 » 23.03.2023 08:10

Silence kirjoitti:Tykkään hieman enemmän alkuperäisestä 1953-elokuvasta... tai noh "alkuperäisestä" kun onhan sekin adaptaatio


Varsinkin siinä se marsilainen on aika koominen ilmestys :D

Tuo uudempi taitaa olla enemmän siihen kirjaan perustuva siinä mielessä, että muistaakseni siinä 50-luvun versiossa ei ole käveleviä tripodeja, vaan semmosia lentäviä "joutsenen kaltaisia" avaruusaluksia? Mutta muuten se 50-luvun versio taitaa enemmän perustua kirjaan, koska siinähän ne marsilaiset tulevat meteoriitin mukana Maahan. Rebootissa salamoiden myötä.

En tiedä millainen se uusi sarja aiheesta on. Kuulemma vaan toooodella pitkäveteinen, siksi jäänyt katsomatta.
Kuva

Jo vuosikausia foorumin avuliain, kaunein ja asiallisin.
Avatar
PT2
 
Viestit: 553
Liittynyt: 03.03.2014 18:03
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 23.03.2023 09:10

PT2 kirjoitti:Varsinkin siinä se marsilainen on aika koominen ilmestys :D

Noh uudemmassa on periaatteessa saman näköinen, mutta kaikki on vain modernisoitua ja.... harmaampaa.

Tuo uudempi taitaa olla enemmän siihen kirjaan perustuva siinä mielessä, että muistaakseni siinä 50-luvun versiossa ei ole käveleviä tripodeja, vaan semmosia lentäviä "joutsenen kaltaisia" avaruusaluksia? Mutta muuten se 50-luvun versio taitaa enemmän perustua kirjaan, koska siinähän ne marsilaiset tulevat meteoriitin mukana Maahan. Rebootissa salamoiden myötä.


Luin vuosia sitten H.G.Wellsin romaanin ja vaikka en nyt siitä enää hirveästi muistakaan niin se oli kiehtovaa luettavaa kun ottaa huomioon että kirja on julkaistu 1800-luvulla ja käsittelee Marssilaisten invaasiota. Aikana ennen maailmansotien asekehitystä, avaruusteknologiaa tai oikein mitään nykyaikaista ihmiskunnan menoa.

50-luvun tripodien puute johtui siitä etteivät saaneet jalkoja toimimaan uskottavasti pienoismalleissa, joten skippasivat kokonaan ja tyytyivät lentäviin aluksiin.

Yleisesti ottaen molemmissa elokuvissa on kunnolla omia muutoksia. 50-luvun elokuva on enemmän Ronald Emmerichin kaltainen iso katastrofielokuva mutta ilman Emmerichin tyhmää perseilyhuumoria. Spielbergin versio taas tekee muutoksia lähinnä "why not"-asenteella alkuperäiskertomukseen ja modernisoidessaan keskittyy ympäröivän tilanteen sijasta enemmän vain Tompan perheen ympärille.

EDIT: Sinänsä vähän huvittaa että kaikilla on hirveä tarve tehdä aiheesta aina moderni versio. Ainakin itselleni 1800-luvun Englantiin sijoittuva, maailmanloppua käsittelevä muukalaisinvaasioleffa olisi aika kiehtova idea...
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 23.03.2023 22:31

IT FOLLOWS (2014)

Vuosia sitten vanha koulututtuni totesi minulle että tämä elokuva oli kuin minun ideoima ja hän näki minut mielessään kokoajan katsoessaan sitä...
Se tapa miten tuttuni kertoi tämän, sai minut olettamaan kyseessä oli vittuilua... mutta nyt kun lopultakin näin tämän vuoden 2014 teinikauhuelokuvan, niin tajusinkin että... KYLLÄ, tämä on aivan kuin minun suunnittelemani leffaidea. Tosin omani olisi astetta överimpi ja pervompi. Mutta jo nykyisellään todella kiehtova leffa. Ja ehkä parempi näin, sillä nyt fokus ei karkaa liian övereihin juttuihin...

Juonen pohjana on klassinen opetustarinajuonikuvio lukiolaisten teinien tuhmista seksikokeiluista, jotka johtavat syntisen myrkyllisille teille ja pahasta olosta pääsee vain tartuttamalla sitä muihin. Otetaan Japanilainen Ringu (1998) kirouksineen, pistetään se muhinoimaan alkuperäisen Halloweenin (1978) aavemaisen vainoajan kanssa ja poks, synnytysosaston korista löytyy 9kk myöhemmin It Follows (2014).
Elokuva osaa käyttää herkullisesti hyväkseen asetelmaansa ja repiikin siitä mukavasti kierolla, mutta vakavalla lähestymisen tavalla mahdollisuuksia esille. (nuori naispuolinen) Päähenkilömme on teiniseksin harrastamisen seurauksena saanut peräänsä mystisen, muille näkymättömän vainoajan, josta eroon pääsee vain harrastamalla seksiä seuraavan henkilön kanssa ja tartuttamalla vainoajaa eteenpäin. Mutta yksikin epäonnistuminen seuraavan uhrin tartuttamisessa tuo vainoajan aina takaisin omalle kohdalleen ja vainoaminen ei lopu ennen kuin löydyt seuraavana aamuna hengiltä murjottuna...

It Follows on juoneltaan ja toteutustyyliltään kuin suoraan 1970-luvulta. Luvassa on enemmän hiljaisuuteen, ja tyhjiin fiilistelyhetkiin ja autioihin pitkiin kuviin luottava atmosfäärinen kauhuelokuva kuin nykypäivän visuaalikikkailu cgi-hevonpaskaa. Monet hetket jotka olisivat helposti kaatumassa naurettavuuden puolelle, onnistutaan pitämään vakavina pienieleisen lähestymisensä johdosta. Elokuvan esikuvat ja teemat ovat hyvin esillä kun elokuvaa katsoo. John Carpenter, tämän kauhuelokuvat ja yleisestikin 70-luvun teinislasherit ovat olleet vahvana innostuksena It Followsin alkusekunneista sen loppufinaaliin saakka. Itselläni oli kokoajan sisälläni sellainen pelko ja ahdistus että "koskakohan homma menee v*tuilleen?". Mutta näin ei milloinkaan käynyt. Amerikkalaiseksi teinikauhueloksi sisältö on itseasiassa todella hämmästyttävää. Dialogi on vähäistä, hahmot pidetään minimaalliisina, jopa paljasta pintaa käytetään rohkeasti tehokeinona epämukavuuden synnyttämiseen ja ykkösprioriteetti tuntuu AINA olevan tunnelma ja pelon luominen alkukantaisella tasolla. Ja katsojaan luotetaan asioiden ymmärtämisessä.
....Ihan kuin joku ymmärtäisi mistä kauhussa on oikeasti kyse.

Tunnelmaa koristaa John Carpenter-henkiset synteettisaattorimusat. Välillä erinomaisesti toimivat. Välillä vähän turhankin överit. Mutta pelkästään jo lajityyppinsä nykynormeja vastaan erilaisuudellaan taistelevaksi ansaitsee arvostukseni.

Täytyy sanoa että It Follows oli todella piristävä elokuvakokemus. Tällaista tulee yleensä vastaan kun alkaa kaivamaan elokuvia lähinnä vuosikymmenien takaa. Paitsi että tämä elokuva on tehnyt nykyaikana, nykyaikaiselle yleisölle ja sijoittuu nykyaikaiseen maailmaan. Ja näiden johdosta elokuva ei aina ihan onnistu kaikessa yrittämässään ja välillä ulkoasukin muistuttaa häiritsevästi jotain kotivideomenoa.... Mutta tässä on elokuva jolle riittää jo se että edes yrittää. Kauhuelokuva on aina hieno lajityyppi juuri siksi että paljoa ei vaadita kauhun luomiseen. Se mikä oikeasti on pelottavaa, on pelottavaa ja sen luomiseen ei suuria budjetteja tai superkikkailuita tarvita. Ja sen juuri It Following tekijät tiedostivat.

4/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 23.03.2023 23:54

^
It Followsin katsoin parisen kuukautta sitten. Mieleen jäänyt se kohtaus jossa nähdään ensimmäistä kertaa se helvetin pitkä hujoppi, joka vain tupsahtaa tyypin takaa ja päähenkilö on aivan loukussa kodissaan. Ainoa iso tyylirikko mielestäni oli se zombimainen poika, joka repi vajan ovea paskaksi ja ärisi kuin mikäkin raivotautinen, oli aivan eri leffasta niin hahmo kuin kohtaus, joka toi mieleen perus Walking Dead -jakson.

Muuten tosiaan makoisa leffa simppelillä idealla. Tykkäsin siitä että elokuvan maailma saattoi sijoittua ihan mihin hyvänsä 1970-2000 lukujen väliltä.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 27.03.2023 10:48

X-MEN (2000)

Alkuperäinen X-Men tuntuu nykyään olevan aikalailla täydellisesti unohdettu elokuva, vaikka se onkin yksi tärkeimmistä supersankarielokuvista, jonka pohjalta on elokuvateattereihin tuotu useampikin francheisse tai versionsa. X-Men on ajalta ennen kuin supersankariboomi hollywoodissa oli edes vielä aloitettu. Se on elokuvaksi varsin rohkea kokeilu alueella missä ei ole hollywoodin turvallisia kaavaratkaisuja paristakymmenestä muusta elokuvasta otettavaksi.

Kyseessä on erittäin hyvä ensikosketus X-Men mutanttien tavallista synkempään supersankarimaailmaan. Elokuvantekijät ymmärtävät että X-Men ei ole mitään positiivista supersankari kekkuilua, vaan mukana on tavallista aikuimaisempia sävyä, vakavampia aiheita rasismista väärinymmärryksiin ja mustavalkoisuuden sijasta todella isolla harmaalla alueella olemiseen missä ei ole helppoja oikeita vastauksia. Elokuva jopa aloittaa tarinansa Natsien keskitysleiriltä mikä jo antaa aika tehokkaasti pohjaviestin että juttuun kannattaa suhtautua vakavasti.
Ensimmäiset minuutit varsinkin ovat kiehtovaa tavaraa seurattavaksi kun elokuva sekoittaa nätisti oikeaa ja fiktiota. Mutanttien pelko kansan keskuudessa nousee, hallitus uhkaa asettaa tiukkoja lakeja jotka on rinnastettavissa natsien juutalaispippaloihin. Paljon on traagista menneisyyttä myös hahmojemme taustalla, joista erityisesti pääpaha Magneton motiivit ymmärtää helposti. Ja samaan aikaan pääsemme näkemään ihan tavallisen nuoren tasolla miltä tuntuu kun pelottavat voimat ensimmäistä kertaa tulevat pintaan ja alkavat muuttamaan tunnettua elämää aivan toisenlaiseksi. Eikä mihinkään suhtauduta positiivisena kokemuksena, vaan luvassa on tuntemattoman pelkoa.

Harmi vain että elokuva itse on näistä elementeistä huolimatta todella sekava tapaus.

Ensimmäinen X-Men on näitä outoja elokuvatapauksia missä on näennäisesti kaikki mukana mutta oikein mikään ei ole eheästi/kunnolla hiottu mukaan elokuvaan. Tuntuu vain että joku on hätiköinyt paniikissa leffan teattereihin ja unohtanut keskittyä tarinankerrontaan ja asioiden sujuvaan kertomiseen. Elokuva vain pomppii edestakaisin parin tapahtuman välillä. Keskenkaiken elokuvaa huomasin vain miettiväni hämmentyneenä että miksi mitään edes tapahtuu kun seurasin pääpaha Magneton kauhistuttavan ilkeää masterplania? Monet elokuvan juonielementit jotka esitellään supertärkeinä ja keskeisinä elementteinä, vain katoavat oudosti kuvioista. Suosikkini koko leffassa on mutantteja vihaavan Senaattori Kellyn traaginen juonitarina, joka tuntuu alkumetreillä todella tärkeältä ja hahmo itse on kiehtovasti kirjoitettu.... mutta lopulta tuntuu että miksi se edes oli mukana kun jutulla ei oikein tehty mitään muuta kuin keveä pikakelaus. Aivan järkyttävää tuhlausta aivan hemmetin kiinnostavasta juonielementistä.
Elokuvalta puuttuu kokonaan eheä side draaman ja pakollisten toimintojen väliltä. Juttuja ja kohtauksia vain tapahtuu kuin check-listaa läpikäytäisiin. Mutta mikään ei ole hiottu kokonaisuuteen sujuvasti.
Olin itseasiassa aika hämmentynyt sillä olen nähnyt tämän leffan viimeisen 20 vuoden aikana ehkä kertaalleen ja muistikuvani oli jo valmiiksi hyvin utuinen siitä mitä tässä tapahtuu. Ja elokuvaa katsoessa tajusin että ei ihme etten muista mitään, sillä tätäkin kirjoittaessani on vaikeaa enää muistaa.

Ohjaaja Bryan Singer on oikean elämän tuhmuuksistaan huolimatta ollut aina osaava tekijä mutta original X-Men tuntuu todella oudosti kasaan laitetulta leffalta. Solid Snaken eli David Hayterin kirjoittama käsis on yleisesti ottaen lähtötekijöiden osalta erittäin kunnossa, mutta mitä enemmän tarina etenee, sitä palikkamaisemmaksi kaikki muuttuu. Elokuva ei oikein tiedä mihin sen yrittää keskittyä. Magneton osiot elokuvassa ovat jotain mikä olisi vaatinut jotain oikeasti kunnollista lähestymistä. Varisinkin kun ottaa huomioon miten helvetin upea aloitus elokuvalla on Magneton lapsuuden kokemuksia esittäessä. Nyt tarinan pääpahiksen juonikuviot ovat vain "samaan aikaan toisaalla"-huttua mille olisi aivan yksi ja sama vaikka hahmo ei esiintyisi tapahtumissa kertaakaan ennen loppufinaalia. Lihaa ei vain annetta hahmodraaman ympärille, vaikka elokuvan alkupuoli vielä lupaakin tätä. Huomaa myös että Joss Whedon on ollut tohtoroimassa käsikirjoitusta sillä mukana on tasaisin väliajoin typeriä "huumori"heittoja ja nokkeluuksia kaiken vakavuuden keskellä "keventämässä" juttua vaikka homma ei todellakaan näitä kaipaisi. Tuntuu vain ettei elokuva luota tarpeeksi itseensä.

Outoa katsoa elokuvaa joka on niin keskeneräisen ja hiomattoman tuntuinen... mutta näyttelijät ovat todella hyvin roolitettuja rooleihinsa. Mukana on iso kasa karismaattisia näyttelijöitä nappiroolituksissa: Patrick Stewart, Ian McKellen, Famke Jenssen, mutta sitten tuntuu ettei suurinta osaa käytetä lähes ollenkaan hyödyksi. James Marsden Scott Summersina jää aivan sivuun surkeana sivupieruna vaikka pitäisi olla X-Menien ryhmänjohtaja. Rebecca Romjin-Stanmosin Mystiquekin on seuraavan elokuvan ikimuistoisimpia hahmoja, mutta tässä elokuvassa voisi olla hahmona aikalailla mikä vain. Jatko-osien näkökulmasta elokuva kuitenkin tekee erinomaista työtä asettaen paljon pieniäkin, tämän elokuvan näkökulmasta mitättömiä sivuhahmoja X-Menin elokuvamaailmaa varten.

Tämä saattaa olla nykypäivän näkökulmasta todella oudon kuuloinen kysymys, varsinkin kun Hugh Jackman on superiso tähti juuri tästä roolista.... mutta Miksi hitossa Wolverine on tämän elokuvan/elokuvasarjan päähenkilö? Wolverinen kaltainen hahmo kun ei yksinkertaisesti toimi päähahmona sarjassa jossa pitäisi olla kyse X-Menistä. X-Men ei ole James Bond missä yksi hahmo on selkeä päähahmo ja kaikki muu on toissijaista, vaan kyseessä (pitäisi olla) on joukosta päähahmoja. Nyt kyse on Wolverine and the X-Dudes-leffasta ja tasapaino on todella outo kun kaikki muut tuntuvat olevan lähinnä karvaisen antisankarimme sidekickejä ja kaikki tuntuu pyörivän Loganin ympärillä niin juonellisesti kuin actioninkin osalta. Mietin myös että vaikka tätä ei taatusti enää tästä näkökulmasta nykyään katsota, kiitos Jackmanin, niin tuntuu kyllä aika loukkaavalta ratkaisulta muuttaa X-Menin pieni, ruma karvainen äijämies komeaksi ja nuoreksi komistukseksi pääosaan... Onneksi hahmon traaginen ydin on nuorennus/komistusleikkauksesta huolimatta säilytetty hahmossa, joten turhan negatiivinen ei voi kuitenkaan olla.

En tiedä miksi tekijät eivät vain luottaneet alussa seurattavan nuoren Roguen hahmon juonikuvioon joka olisi toiminut samalla tavalla maailmaan tutustumisena kuin Jubilee ysärin erittäin laadukkaassa animaatiosarjassa. Nyt Rogua vain katoaa "Neito hädässä"-hutun sekaan vaikka hahmolla olisi voitu oikeasti kertoa todella vakuuttavaaa (ja traagista) tarinaa omat mutanttikykynsä löytäneestä lapsesta. Ja mikä parasta: Tällöin fokus olisi tasaisemmin levittynyt muun X-Men ryhmän ylle, eikä nykyistä versiota olisi syntynyt missä kaikki keskittyy vain Loganiin.

Tässä on todella outo leffakokonaisuus enkä oikein edes tiedä mitä hittoa pitäisi laittaa pisteiksi. Paljon on hyvää. Mutta toteutus on sekavaa ja fokus on vähän missä lie. Potenttiaallinen, traagisen elämän läpikäynyt pääpahakin vain hukataan ja se on kyllä synneistä pahin. Elokuvalla olisi niin paljon enemmän annettavaa... Edes musiikeista en pahemmin pitänyt. Tuntuivat olevan vain todella sekavaa toimintamusaa vailla kunnollista, muistettavaa säveltä. Ja elokuvan toimintaakin vaivaa ylipitkät ja tylsät kokonaisuudet, eikä ohjaaja Singer vielä selvästikkään ole oppinut miten toimintakohtauksia tehdään. Paras toimintaosio oli lopussa Wolverinen ja Mystiquen taistelu, mutta kaikki muu tuntui todella jäykältä ja tylsältä. Ihan sattuu kun mietinkin pisteitä. Pelkään että annan aivan liikaa, mutta vähemmän antaessa tuntuu että annan aivan liian vähän... Tämä on leffa joka on siellä 2½ ja 3- välimaastossa...

3-/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 27.03.2023 19:54

X-MEN 2 / X2: X-Men United (2003)

Ensimmäisen X-Men elokuvan perusteella tätä ei osaisi odottaa, mutta täsmälleen samalla miehityksellä tehty jatko-osa on todella hyvä elokuva. Kaikista viimekerran virheistä on selvästi opittu ja edelliskerran epämääräisen holtittomasti liikkuvan pierun tilalla on millintarkasti suunniteltu supersankari elokuva. Täynnä jännitystä, seikkailua ja hahmodraamaa.

Elokuva aloittaa välittömästi aivan hemmetin upealla ja ikimuistoisella toimintakohtauksella Valkoisessa Talossa, joka laukaisee tapahtumat liikkeelle. Tälläkertaa juoni on ytimekäs eikä nopeasta etenemisestään huolimatta menetä otettaan vaikka välillä käydään muutamilla sivupoluillakin syventymässä teemoihin ja hahmoihin. Hahmoja on paljon. Todella paljon. Mutta elokuva ihmeellisesti pystyy tasapainoittelemaan kaikkien näiden välillä sujuvasti milloinkaan hukkaamatta juontaan tai kokonaisuutta. Aina on vain löytynyt looginen tilaisuus kymmenien hahmojen käyttämiseen ja jokainen saa reilun annoksen lihaa luidensa päälle. Aina tulee itselleni hyvä mieli kun elokuva on hereillä omista mahdollisuuksistaan ja oikeasti käyttää niitä. Ja X-Men 2 todellakin on hereillä.

Myös uudet hahmot ovat todella hyviä ja erinomaisesti castattuja. Scottinäyttelijät näyttävät valtaavan tätä leffaa uhkaavasti, sillä Brian Cox on hyvä tarinan pahiksena William Strykerinä ja Alan Cumming The Incredible Nightcrawlerina on aivan täydellinen kymppicastaus ja harmittaa pirusti että tämä leffa on miehen ainoa esiintyminen roolissa.
Hienoa myös miten edellisen elokuvan pienet sivuosat ovat kasvaneet isompiin rooleihin. Rogue-Bobby-Pyro ovat hyvä sivujuoni, mutta suosikkini taitaa olla Magneton uskollinen sidekick eli Rebecca Romijn-Stamosin Mystique joka on jonkilainen yhdistelmä salaista agenttia ja spidermania yhdessä tehokkaassa pakkauksessa. Hahmo ei paljoa puhu mutta antaa tekojen puhua senkin edestä.

Ilmeisesti ohjaaja Bryan Singer on ottanut virheistä oppia ihan kunnolla sillä leffa on viimeisen päälle tehty. Tarina etenee näppärästi, hahmodraamaa seuraa kiinnostuneena ja nyt jopa toiminta on harvinaisen laadukasta ja tehokasta. Lapsellisen veretöntä, mutta tästä huolimatta todella agresiivista ja jopa Wolverinnen veitsijutut ovat harvinaisen ilkeän oloista menoa vaikka ruumiin osia tai verta ei lennätetäkkään. Elokuva ei edes turvaudu juuri elokuvan ilmestymisajankohtana yleistyneisiin cgi-hahmo -taisteluihin vaan homma vedetään oikeilla näyttelijöillä ja stunteilla. Erityismaininta menee lopun aivan helvetin tyylikkäälle kamppailulle Wolverinen ja tämän naispuolisen vastineen välillä. Verrattuna edelliselokuvan lapselliseen teatterimenoon, tämä elokuva on toiminnaltaan ihan jossain toisissa ulottuvuudessa.

Haukuin musiikkiakin viimekerralla, mutta tälläkertaa ei ole kuin kehuja annettavana. Teemakappalekin on uusittu versio edellisen elokuvan kököstä versiosta ja tälläkertaa kappale on täynnä energiaa ja eeppisyyttä.

Jopa dialogi on hiottu erinomaiseksi ja ytimekkääksi edelliselokuvan väkinäisen kikkailun ja nokkeluuden jäljiltä. Viimeksi kaikki kevennys tuntui aivan hemmetin irtonaiselta, showpysäyttäjältä ja sopimattomalta. Mutta tälläkertaa kaikki menee todella sujuvasti yhteisenä kokonaisuutena. Ja huumori on kuivan suoraviivaista, eikä turhanpäiväistä näsäviisastelua.

Valitettavasti elokuva alkaa menettämään puhtiaan aivan loppufinaalissa. Koko suuri loppujuttu on aivan liian pitkä ja loputon edestakaisin menevä käytävähippa alkaa todella vakavasti väsyttää juuri silloin kun sen pitäisi olla tiukimmillaan. Myös tuhannet hahmot alkavat ensimmäistä kertaa odottamaan omaa vuoroaan jotta pääsevät tekemään jotain ja sen kyllä syö rytmiä pahasti. Myös Jean Grayn juttu lopussa tuntuu aika pakotetulta ja tottakai en voi olla mainitsematta sitä turhauttavaa seikkaa että TAAS KERRAN James Marsdenin potenttiaallinen Cyclops ryöstetään X-Men johtajan paikalta parin kohtauksen sidekickiksi, jotta saadaan Hugh Jackman ja juuri oscarin voittanut Halle Berry keskiöön. Berry sentään saadaan loogisesti toimimaan, eikä samanlaista hevonpaskaa kuin vaikka Jennifer Lawrencen kanssa siinä yhdessä aikamatkustus-Xmenissä pääse tapahtumaan, kun koko elokuva rakennetaan yhden sivuosassa olevan oscarvoittajan ympärille.

X-Men 2 tekee hämmästyttävän tempun ja korjaa melkein kaiken mikä oli huonosti ensimmäisessä elokuvassa. Eikä tyydy vain korjaamaan, vaan myös moninkertaisesti boostaa kaikkea entistä paremmaksi ja käyttää mahdollisuuksiaan. Lopussa vähän lässähtää mutta aivan viimehetkellä elokuva onnistuu saamaan itseään taas niskasta kiinni ja piristämään kokonaisuutta. Jos ensimmäinen X-Men oli hieman lapsekkaan teinimäinen, niin X-Men2 ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

4/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 28.03.2023 23:31

X-MEN: The Last Stand (2006)

En pysty ymmärtämään mikä hollywoodia vaivaa sarjojen "päättävien" kolmansien osien kohdalla. Aina on luvassa sama rimanalitus-kaava. Joka-ikinen-kerta. Spiderman 3, Dark Knight Rises, Mass Effect 3. Tyhmennetään kaikki, ignoorataan kaikki laadukas ja omaperäisyys mitä edellisillä elokuvilla oli ja tehdään mahdollisimman monelle (ja sarjaan ensimmäistä kertaa tutustuvalle) perustyhmälle idioottikatsojalle sopiva yksinkertainen pieru isolla kasalla toimintaa, eikä turhia tuhlata pinnan alaisiin juttuihin. Tärkeintä on moukarilla moukaroida niin juoni kuin hahmotkin pakolliseen ja kliseiseen päätösosaan.

Uusi ohjaaja Brett Ratner saa paljon paskaa niskaansa X-Men sarjan pilaamisesta, mutta todellinen syypää on kyllä aivan pökäle ja kaiken mahdollisen supersuoraviivaiseksi vetävä käsikirjoitus. Ratner itseasiassa tekee enimmäkseen varsin hyvää työtä kameran takana ja onnistuu edes jotenkin pitämään edellisten elokuvien tyylisuunnasta ja hahmokeskeisyydestä kiinni. Uudet käsikirjoittajat sen sijaan ovat joko olleet todella kiireisen aikataulun alla tai sitten eivät ole turhia yritäneet, sillä kaikki vedetään helpoimman, suoraviivaisimman ja pintapuolisimman kaavan kautta. Yksi juonipalanen tuonne. Toinen tänne. Ja mitä turhia nähdä vaivaa näiden yhdistämisessä.
Yksi turhauttavimmista asioita on se että tämä elokuva tekee kaikkensa jotta saataisiin aikaiseksi eeppinen, kaiken kulminoittava "trilogian päätös". Ongelma vain on että tämä EI OLE trilogia. X-Men on elokuvasarja, jonka kaksi edellistä elokuvaa eivät olleet trilogian ensimmäinen ja toinen osa. Mutta kolmas yrittää puristaa kaikkea nyt yhtäkkiä outoon pakettiin. Muutenkin elokuva tuntuu täysin jättävän edellisten elokuvien oman X-Men-maailmansa pois ja keskittyvänsä enemmän check-listamaiseen kohtiin tuottajien vaatimuksia mitkä on pitänyt saada leffaan jotta fanit voivat tunnistaa ne. Laadusta viis.

Juuri edellisessä elokuvassa kehuin dialogiakin, mutta tälläkertaa tuntuu siltä että kaikki mitä puhutaan on kirjoitettu jotta saadaan traileriin laitettua mahdollisimman cool oneliner. Poissa on kaikki syvällinen ja ajatuksia herättävä dialogi ja tilalla on pintapuolista lauseen heittoa ja kliseisiä tilanteita jotta saadaan juuri vaadittu lause syntymään.

Toisin kuin edellisissä elokuvissa, tälläkertaa edes päähahmo Wolverineen ei hirveästi enää keskitytä. Hahmo on kasvanut osaksi tiimiä... mikä on sinällään hienoa... mutta nyt ei ole oikein minkäänlaista fokusta yhdenkään hahmon osalta. Vammaisinta on että tälläkertaa fokuksessa on se yksi kuuluisimmista X-Men tapahtumista eli Jean Greyn Feeniks-episodi. Mutta aivan kuten Spiderman 3sen Venomkin, myös tälläkertaa se on enemmän vain jokin pintapuolinen "Hei mie tunnistan tämän sarjiksista"-juttu mutta yhtään enemmän aiheeseen ei paneuduta. Tottakai suosikkivalitukseni eli Cycloopin aka Scott Summersin käyttö vedetään tässäkin elokuvassa perseelleen, sillä hahmo tapetaan kuvioista kahden kohtauksen jälkeen. Luulisi että edes NYT olisi ollut oikea hetki tuoda Cyclops takaisin tiimin keskiöön ja vaikka yhdistää voimansa Wolverinen kanssa ja pelastaa rakkaansa. Täydellinen kulminoituminen tarinalle! Mutta ei, Wolverinen tähteyttä kaiken keskuudessa ei saa tuhota mikään.

Näyttelijöiden puolelta todellinen jymy-yllätyssuoritus on Frasierin Kelsey Grammer Beastina eli Hank McCoyna. Ennakkoon en pystyisi edes kuvittelemaan miestä sinisen karvapallon roolissa, mutta elokuvaa katsoessani vain hymyissä suin ihailin varmasti kaikkien aikojen parasta X-Men castausta mitä on ikinä tehty. Mitä täydellisyyttä! Upea maskeeraus ja täydellinen roolisuoritus. 10/10. Tottakai asiaa pilaa vain se että leffa ympärillä ei ole oikein minkään arvoinen...

Ollakseen täysin uuden tekijätiimin elokuva, The Last Stand onnistuu kuitenkin pitämään todella helpon tuntuisesti edellisten elokuvien yleisfiilistä yllään, eikä tunnu joltain täysin muulta leffalta kuin sarjan edelliset elokuvat. Visuaallisuuteen on panostettu ja tuotantoarvot ovat korkealla. Harmi vain että käsikirjoitus on ihan pintapuolinen pieru eikä loppufinaalissa mikään jaksa kiinnostaa tippaakaan vaikka mitä tapahtuu.
Elokuva on myös aikaansa edellä sillä elokuvan aloittaa menneisyyteen sijoittuva jakso missä Patrick Stewart ja Ian McKellen ovat nuorennettu parillakymmenellä vuodella. Homma ei kyllä ihan toimi, sillä tekijät eivät ole vielä löytäneet sitä sujuvinta keinoa käyttää nuorennusteknologiaa, mutta aloitusaskel on kuitenkin otettu. Stewart itseasiassa näyttää aika hyvältä cgi-nuorennettuna, mutta McKellen näyttää siltä kuin joku olisi animoinut 2d-kasvovalokuvaa puhumaan ja elehtimään.

Kolmas X-Men ei pistä edes vihaiseksi. Siitä puuttuu kaikki edellisten elokuvien syvällisyys ja rikkaus. Se on vain niin pintapuolinen, kaikki mutkat suoriksi vetävä leffa ilman syvällisempää sanomaa että en jaksa edes välittää. Pelkäsinkin että edellisen elokuvan jäljiltä jäi liian positiiviset fiilikset. Tämä elokuva onneksi nollasi olotilani turvallisesti.

2/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 29.03.2023 16:55

X-MEN: FIRST CLASS (2011)

Suuri spoileri heti alkuun. Vihaan prequeleja jo ihan lähtökohtaisesti, sillä niistä ei ole ikinä seurannut mitään hyvää. Star Wars, Prometheus, Hobbits niin, ja sanoinko jo että Star Wars? Hälytyssireeni soi päässäni jo vaimeana ennen kuin tämä elokuva ehti teattereihin. Prequeleja on kahdenlaisia. Niitä jotka yrittävät kaikin keinoin yhdistää esiosana aikaisemmin tulleiden teosten lankoja aivan turhaan ja tuhoavat näin tekemällä kaiken. Ja sitten on niitä jotka pyrkivät unohtamaan että kyseessä on prequel ja tekemään jotain aivan omaa.
X-Men -sarjan prequelelokuva First Class vihjaa jo nimellään mistä on kyse ja se tekee vähän molempia asioita edetessään. Ensin aloittaen todella lupaavasti omana juttunaan mutta loppupuolelle mentäessä melkein tukehtuu aivan turhauttavaan lankojen väkinäiseen ja sokealta ratkaisulta tuntuvaan paniikkiyhdistämiseen.

Ensialkuun First Class on todella piristävä tapaus, sillä synkkä nykypäivän X-Men maailma on vasta kaukana tulevaisuudessa ja tapahtuvat sijoittuvat vakoojaseikkailuiden suosikkiaikaan, kylmään sotaan 1960-alkuun.
Elokuvasta vastaa uudet tekijät ja ohjaajana toimii yksi takavuosien suosikeistani, Matthew Vaughn. Mies on entinen Guy Richie-elokuvien tuottaja joka alkoi tekemään omia elokuviaan. Ja laadukkaasti tekikin. Layer Cake, Stardust, Kick-Ass ovat todella hyviä ja energisiä elokuvia joten ei ihme että First Classin kaltainen omaa, uutta suuntaa etsivä teos sai Vauhgnin tekijäkseen. Mukana on myös miehen aikaisempien leffojen tiimikin. Tämän jälkeen mies teki Kingsmanin ja tähän päättyi oma kiinnostukseni heppua kohtaan sillä mies on nykyään kadonnut tekemään jotain Kingsmanin cinematic universeä... eikä voisi kyllä paskaakaan kiinnostaa. Mitä tuhlausta.

First Class omaa hyvällä tavalla kokonaan oman ilmeensä ja identiteettinsä ja tuntuu niin yleisfiiliksen kuin sisältönsäkin osalta omalta jutultaan, jonka yhteyden alkuperäiseen elokuvasarjaan odottavat vasta kaukana vuosikymmenien päässä. Yleisilme tuntuu kivalla tavalla yksinkertaiselta epookkileffalta eikä pakotetulta hollywoodratkaisulta missä menneisyys yritetään oudosti saada tuntumaan nykypäivältä jotta katsojaa kiinnostaisi. Musiikkikin on mukavan energistä ja lopputeksteissä soiva Take Thatin Love Love sai yllättävän hyvät loppufiiliksen aikaan vaikka leffan loppupuolisko olikin tuolissa vaivautuneena pyörimistä.

Mutta joo, elokuva alkaa todella kiehtovasti seuraamalla synkän kostajan, eli Magneton nuoruuden seikkailuita, miehen metsästäessä maanpaossa piilottelevia ex-natseja tavoitteenaan löytää hänet enemmän tai vähemmän luonut natsiprofessori. Hommassa on todella hyvää menoa ja uusi Magnetomme Michael Fassbender on tuttuun tapaan aivan pirun loistava roolissaan. Fassbenderillä on intensiivisyyttä ja ruutukarismaa mikä sopii täydellisesti neuroottisen nuoren Magneton rooliin. Samaan aikaan seurataan nuorta professori Xn alkua James McAvoyn näköisenä ja vähän turhankin keveänä naisteniskijänä joka alkaa mutkien kautta keräämään mutantteja CIAn alaisuudessa hallituksen pientä erikoisryhmää varten. Ja tottakai koska eletään kylmän sodan kuuminta aikaa, luvassa on hyvin James Bondmaista amerikkaa vastaan Neuvostolliitoa ja tietysti kauhistuttavaa tahoa joka aikoo hyötyä katastrooffista.
So far, so good. Mutta homma alkaa hieman köhiä siellä täällä ja mitä pidemmälle mennään sitä enemmän turhat rasvakerrokset alkavat hankaloittamaan niin suoraviivaista ja tehokasta jännityselokuvaa.

Kevin Bacon on ensialkuun perhanan kiehtova tarinan pääpahana, mutta alun jälkeen hahmo muuttuu jonkinlaiseksi Hugh Hefneriksi enkä oikein enää tiedä mitä hahmosta ajatella, sillä kyseessä on enää vain keveämpi versio myöhempien elokuvien Magnetosta. Muistan kuinka teatterissa elokuvaa katsoessani hahmon outoja voimia ei edes selitetty, mutta elokuvaan on näköjään kotijulkaisua varten lisätty pienin pieni jälkiäänitetty dialogin pätkä selventämään tätä.

Alkuperäisen X-Menin ja Last Standingin todella kököt fanservice-läpänheitot tekevät jostain kumman syystä paluun. Kokoajan on pakko heittää itsetietoista läppää jotta katsojista tyhminkin tajuaa että nyt vinkataan ovelana tuleville tapahtumille. Enkä voi ymmärtää että miksi, sillä leffa vain kärsii tällaista oman eheän juttunsa säröile pistämisestä. Tästä muodostuu myös elokuvan suurin kompastuskivi ja taakka, sillä loogisen sujuva meno ja varsinkin pääjuoni alkaa turhauttavasti kärsiä ja hukkua kun hahmot alkavat aivan tyhjästä nimeämään itseään mutanttinimillään ja Xavierillakin on jatkuvasti tapana vitsailla että "Omg toivottavasti en tule kaljuksi.... VINK VINK".

Elokuva on näyttelijöiden osalta vähän mmmh niin ja näin. Enimmäkseen hyvää ja persoonallista mutta vähän se viimeinen tiukka ote jutusta puuttuu. Hienoa että X-Men tuntuu oikeasti first classinakin X-Meniltä missä tiimi toimii yhdessä eikä jotain yhden hahmon omaa seikkailua koeta. Ja sama koskee myös pahiksia jotka ovat hyvällä tavalla pahisjoukko kuin jostain 1960-luvun Sean Connery-Bondista. Suurin ongelma castingissa on uusittu Mystique eli Jennifer Lawrence. Lawrence on hyvä näyttelijä mutta aivan vääränlainen ratkaisu tähän rooliin jonka me katsojina jo tunnemme täysin erilaisena hahmona aikaisemmista elokuvista. Hahmo on liikaa lässytystä ja aivan liian vähän sitä hiipivää vähäsanaista persoonaa minkälaisena olemme oppineet hahmon tuntemaan. Erilainen näyttelijä, erilaisella roolisuorituksella olisi jo auttanut todella paljon, mutta mieluiten jättäisin koko hahmon pois tarinasta sillä tuntuu jotenkin oudolta että hahmo on yhtäkkiä sisarpuoli Xavierille.

Elokuva sijoittuu Kuuban ohjuskriisin ympärille vuoteen 1962 ja täten alkuperäisen X-Men elokuvan tapahtumiin on melkein 40 vuotta aikaa, ja jostain syystä elokuvalla on lopussa aivan järjetön paniikkikiire yhdistää langat tapahtumien osalta valmiiksi vuoden 2000 elokuvan asetelmia varten. Xavier ja Magneto. Kaksi vanhaa ystävää, joilla on paljon yhteistä historiaa... paitsi että he olivat tämän elokuvan perusteella yhden viikon kamuja ja seuraavat 40 vuotta toistensa vihollisia.... Luoja että vihaan prequeleja.
En voi ymmärtää miten näin pieruun lopputulokseen tarinan ja hahmojen osalta on päädytty. Vähän kuin joku sanoisi että "Älä vain kiipeä torniin ettet hyppää sieltä alas". Ja sitten käy juuri niin. Lopussa ei ole mitään tarvetta rakentaa loppuasetelmia siihen muottiin missä ne lopussa ovat, sillä nyt tuntuu aivan absurdilta mikä valtava väli tämän ja alkuperäisen sarjan välillä on asetelmien osalta.
Tämän ei olisi tarvinnut olla mitään muuta kuin hyvä, eheä oma seikkailunsa, pienillä synkillä sävyillä tulevasta ja jättää Magneton loppullinen muuttuminen The Magnetoksi vasta myöhempiä elokuvia varten.

Ihan harmittaa ettei First Class ole pirusti parempi, sillä kaikki elementit erinomaista omaa elokuvaa varten on mukana. Se voisi olla MGS3n kaltainen villi oma juttunsa, mutta nyt se on vain vähän sitä. Valtavasti hienoja juttuja mutta lopulta leffa jää vain ihan kivasti teokseksi.

3½ / 5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 30.03.2023 20:24

X-MEN: Days of Future Past (2014)

Sarjan alkuperäiset kaksi ensimmäistä elokuvaa tehnyt Bryan Singer palaa vuosikymmenen tauon jälkeen sarjan pariin. Tässä on elokuva jolla on paljon hypeä mukana ja se tuntuu olevan aika monen suosikki X-Men-elokuva. Elokuva kun yhdistää peräti kaksi eri X-Men sukupolvea yhteiseksi seikkailuksi. Elokuvassa on paljon hyvä. Se on iso, viihdyttävä elokuva joka etenee suoraviivaisen sujuvasti ja on täynnä ihan näyttävää toimintaakin, fanserviceä ja pari ikimuistoista hetkeäkin, kuten Quicksilverin loistava osio Pentagonissa josta revitään kyllä kaikki potenttiaali hienosti irti. Näyttelijät ovat hyviä ja raha näkyy ruudulla.

Ongelma on vain että käsikirjoitus on aivan uskomattoman ylivaikeasti kirjoitettu ja kompastuu omiin asetelmiinsa. Tässä on leffa jonka tekijät ovat lähteneet sitä innolla tekemään mutta edetessään tajunneet että "Voi paska, eihän tässä ole mitään järkeä" ja sitten lennosta on heitetty korjauksia pelastamaan tilannetta.
Elokuva kun yrittää täysin idioottimaisesti yhdistää kahta täysin erilaista ääripäätä yhdeksi kokonaisuudeksi eikä homma meinaa pysyä ollenkaan pystyssä. Ja asiaa ei tietysti auta kaikki jutut mitä edellinen elokuva, First Class kamalalla paniikilla yritti loppupuolella tehdä. Nyt sitten näitä ratkaisuita yritetään kumittaa pois koska "Vielä ei ole sopiva hetki näille."

Tapahtumat lähtevät käyntiin kaukaisessa alkuperäis X-Menien tulevaisuuden tulevaisuudessa missä on menossa Skynetin maailmanloput. Ja pelastaakseen maailman epätoivoiselta tulevaisuudelta, sankarimme lähettävät Logan "Kyle Reese" Wolverinen X-Men prequelien aikakautteen 1970-luvun alkuun pysäyttämään tuomionpäivän syntyä. Jos joku ei nyt tajua, niin prequelit tapahtumiin tuomalla ollaan vähintään 30 vuotta etuajassa siitä hetkestä kun tapahtumat johtavat maailmanloppuun, joten tekijät joutuvat vetelemään perseestä outoja ratkaisuita missä ei ole mitään järkeä ja toivovat etteivät katsojat turhaan rasita tällaisilla ongelmilla päätään. Tämä on samaa kuin jos 5vuotiaan Sarah Connorin vanhempiin keskittyvä prequelsarja olisi joutuneet tekemisiin Kyle Reesen kanssa 1960-luvun lopulla ja jo silloin olisi pitänyt estää maailmanloppu ja pysäyttää tehdas joka rakentaa Terminatoreita ja bonuksena vieläpä estää T-1000n teknologian syntyminen.... Olisi Terminatorien timeline lievästi sanottuva aivan sekaisin.
Ja koska Jennifer Lawrence oli elokuvan teon aikana hollywoodin kuumin tähti niin elokuva on rakennettu Mystiquen ympärille, eikä hahmo tunnu enää yhtään alkuperäiseltä hahmolta. Ja nyt kun pääsin haukkumaan niin sanon suoraan että inhoan Lawrencen pullamössönaamaa. En näe ruudulla kertaakaan Mystiquen hahmoa. Vain Jennifer Lawrencen milloin missäkin hempukkavaatetuksessa.

Elokuvan alkuasetelmaa haittaa myös se miten uskomattoman kökköistä aiheen lähestyminen on tekijöillä. Tuntuu että tekijät ovat ihan unessa ilmiselvistä mahdollisuuksista tarinankerronnassa ja tilalla on osio mikä on niiiin väkinäisesti rakennettu ilman kunnollista visiota. On todella vaikea uskoa että tämän elokuvan tekijä on vastuussa myös sarjan parhaimman osan, X-Men 2sen tekemisestä, sillä laatu on aivan toisenlaista. Myös tulevaisuuden maailmasta ei saada kunnolla superduper synkkää James Cameron -Terminator -tyylistä painajaistulevaisuutta vaikka kaikki edellytykset ovat olemassa. Hahmot vain näyttävät aivan liian cooleilta ja kliinisiltä ja toiminta on aivan liian coolia ollakseen uskottavassa maailmanlopun maailmassa. Ja omaa fiilistäni ainakin pilaa uudet futuristiset Sentinelit jotka tuntuvat vai liian.... cgi-ihmisiltä. Kaikki tämä on todella outoa koska X-Menillä on valtavasti aiheen osalta esikuvia, mutta Days of Future Pasin alku tuntuu vain niin... lelulta. Ei ole kunnon kärsimystä tai oikeasti syntyvää/rakentuvaa tilannetta. On vain todella lelumainen kohta missä action figuret tekevät asioita ja jotenkin päädytään eteenpäin.
Nyt kun aloin tutkimaan niin elokuvan on kirjoittanut uusi käsikirjoittaja, Simon Kinberg. Miehen credittilista ei todellakaan päätä huimaa. Sieltä löytyy yksinkertaista toimintaseikkailua sekä se huonoiten kirjoitettu X-Men elokuva The Last Stand. Joten en taidakaan vain uneksia elokuvan kökköydestä...

Elokuvasta on kaksi versiota. Katsomani Teatteriversio 2h 12min ja tätä 15 minuuttia pidempi Rogue Cut. Omistamallani Rogue Cut-bluraylla on molemmat versiot mutta katsoin alkuperäisen julkaisun. Luulin alunperin että Rogue Cut olisi joku isosti erilainen versio joka rakentaa alun aivan eri tavalla, tuoden Roguen hahmon mukaan tapahtumien keskiöön... mutta näin ei ole. Kyseessä on aivan ylimääräinen bonusjuonikuvio missä porukka keskenkaiken lähtevät pelastamaan Rogueta mukaan tapahtumiin ja tämä vain entisestään saa käsikirjoituksen tuntumaan todella pökäleeltä. Ei ihme että osiosta on myöhemmin yritetty päästä eroon teatteriversiossa, sillä se on aivan turha DLC-sivutehtävä vailla mitään merkitystä.

Ja tottakai koska vuoden 2006 The Last Standilla oli hirveä kiire tappaa kaikki suosikkihahmomme "trilogian päätöksessä" niin tässä elokuvassa Xavierkin palaa vain tyhjästä mukaan eloon kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mietin elokuvan aikana että oliko Stewartia edes pakko tuoda takaisin tulevaisuuden osioihin sillä hahmo on jokatapauksessa elokuvan supercoolissa lopussa muiden kuolleiden tavoin elossa jälleen. Olisi ollut itseasiassa vain entistä palkitsevampaa ja munakkaampaa että menneisyyttä muuttamalla myös Xavier olisi taas elossa. Kaikki tällainen saa vain kokoajan elokuvan tuntumaan vain niin... amatöörimäiseltä. Rahaa on valtavasti, mutta kaiken sen alla on käsis jonka tekijät ovat joko ihan unessa tai aivan tunareita.
Mutta joo, vaikka leffa on vähän niin ja näin, niin lopussa on vaikeaa välttyä kunnon Happy Ending-hymyilyltä kun Logan kävelee kartanon käytävillä ja kaikki vanhat tutut kasvot kävelevät vastaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Koskettava hetki.
Lopun pilaa kyllä aivan kaamean typerä twisti että Wolverinen itselleen kaappaava William Stryker on todellisuudessa Mystique. Jotenkin täydellinen idioottilopetus elokuvalle jonka käsikirjoitus on paikoitellen kuin idiootin suunnittelema.

Näyttelijöistä ei hirvesti ole sanomista sillä kaikki ovat tuttuja naamojen ja suoritustensa osalta jo aikaisemmista elokuvista, oli aikakausi sitten mikä tahansa. Tuttuun tapaan dialogi yrittää kyllä välillä aivan liikaa ja välillä jo kymmeniä kertoja ennenkin väännettyjä asioita sanotaan ja hahmojen suusta tulee tavaraa minkä toivoisi tulevan ilmi muulla tavalla. Onneksi leffa on kokoelma todella osaavia näyttelijöitä, joten se jo pelastaa paljon dialogiripulilta.
Hugh Jackman on sitä parempi ja sopivampi hahmoonsa mitä vanhemmaksi mies tulee. Kymmenen vuotta aikaisemman hurmuripojun tilalla on äreä ja karvainen äijä. Harmi vain että Wolverinen hahmo on jo aikalailla luotu eikä enää hahmoa aleta muuttamaan vaikka alkuperäismateriaalien suuntaan. Sääli. Ottaisin kyllä hahmon edelleen Paaaaljon äreämpänä ja agressiivisena eläimenä, kuin mukavana antisankarina. Logan on vain liian rento dude Hugh Jackmanina.
Kaikista näyttelijöistä täytyy sanoa että tälläkertaa James McAvoy tekee todella hyvän suorituksen nuorempana Xavierina. Melkein jo aloin uskoa että tästä hahmosta tulee jonain päivänä Kapteeni Picard.

Singerin mukana sarjaan palaa myös kakkoselokuvan erinomaisen scoren säveltänyt John Ottman ja mies tekeekin hyvää jälkeä vaikka musa kyllä nykytyyliin tuntuu hukkuvan pahasti kaiken maailman muun äänen alle. Kakkoselokuvan komea teemakappale tekee myös paluun, tälläkertaa doubingilla boostattuna megaversiona. Kaiken eeppisyyden sijaan pidin itseasiassa eniten Xavierin kauniista pianoteemakappaleesta jota pimputetaan loppufinaalissa ja lopputekstien lopussa.

Days of Future Past on sarjan ensimmäinen digitaallisesti kuvattu elokuva ja sen kyllä huomaa. Välillä olin todella vaikuttunut komeasta jäljestä, mutta vähintään tuplasti olin todella turhautunut. Elokuva kun on osittain kuvattu normaalin 24fps sijasta 48fps nopeudella, joten yhtäkkiä huomaan vain katsovani jotain kotivideota. Ensin luulin että tämä on tehty vain toimintakohtauksia varten jotta toiminta saadaan näyttämään kotivideomaisen paskalta, mutta sitten huomasin myös monet normaalitkin kohtaukset on kuvattu kyseisellä nopeudella. Ja välillä kuvia sieltä ja kuvia täältä kesken kohtauksenkin. Lopputulos on elokuva joka välillä näyttää oikealta elokuvalta ja välillä joltain helvetin halvalta videotuotannolta 2000-luvun alusta kun tuotannolla ei ollut varaa kunnon kameroihin. Siis hyi helvetti. Onko liikaa pyydetty että 200 miljoonan dollarin budjetilla tehty leffa näyttäisi... I dont know... Elokuvalta?

Days of Future Past on kyllä ristiriitainen leffa. Paikoitellen upeita ja kekseliäitä hetkiä ja nostalgialla katsojaa väkisinkin lämmittävä leffa, mutta sitten on aivan uskomattoman väkinäinen käsis joka on jatkuvasti pulassa juonensa kanssa. Mutta se Quicksilverin kohtaus oli kyllä aivan suppa cool! 10/10.

3+ / 5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 08.04.2023 00:06

TERMINATOR : DARK FATE (2019)

Viimeinkin tein sen! Olen nyt virallisesti nähnyt kaikki Terminator Cinematic Saagan elokuvat. Kyllä kannatti odottaa....
Sanon samantien että minulla ei olleet odotukset millään tasolla, kiitos neljä vuotta aiemmin tulleen Terminator Genitaalin. Genisyksessä kaikki oli vain vanhan kierrätystä hiekkalaatikkoleikki-tyylisessä fanifiktiossa. Kaikkea otettiin vanhoista leffoista, heitettiin tehosekotimeen ja homma tuntui toteutuksen osalta halvalta ja roskaiselta "suoraan dvdlle"-jatko-osalta.

Terminator: Dark Fate hylkää aikaisemmat elokuvat ja tutut Timelinet ja kertoo uuden tarinan nuoresta meksikolaisneidosta joka joutuu eräänä päivänä ilkeän meksikolaismiehen vaanimaksi, mutta onneksi nurkan takaa ilmestyy peräti kaksi kappaletta vahvoja ja itsenäisiä (valkoisia) Naisia, jotka pelastavat neidon ja vievät tämän seikkailuun, missä neito oppii että hän on Much more than meets the eye....

Dark Faten yleisviesti tuntuu olevan että Unohtakaa menneet, sillä tälläkertaa kaikki on uutta ja erilaista. Mutta kun elokuvaa katsoo edes viisi minuuttia, huomaa että Kaikki on täsmälleen niinkun ennenkin. Täsmälleen identiteettisiä kohtauksia, tapahtumia, dialogeja ja hahmoja. Täsmälleen samoja toimintakohtauksia, traumoja, flashbackeja ja rakenteita kuin edellisissäkin elokuvissa. Täsmälleen samassa järjestyksessä ja samoilla tarkoituksilla. Mutta nyt vain tehtynä huonommin, mauttomammin, tunnottomammin ja cgillä. Koko elokuvan alku on millilleen sama kuin kahdessa ensimmäisessä elokuvassa mutta tälläkertaa yhdistettynä ja pikakelattuna, koska nyky-yleisö ei jaksa seurata jos hahmoihin ja tapahtumiin syvennetään 20 sekunttia enemmän aikaa. Lopputuloksena käsissä on tökeröltä pikakelaukselta tuntuva elokuva joka luottaa siihen että homma kyllä kantaa koska kaikki jo tuntevat asetelman edellisistä elokuvista ja kaikkihan nyt vain haluavat nähdä toimintaa. Lopputulos on että tällä elokuvalla ei ole mitään persoonaa, juoni kompastuu kahden eri Timelinen täysin toistensa deletoivaan sekoittamiseen ja kauniisti tulevaa viestiä ei elokuvalla ole olemassakaan. Tälläkertaa turhankin alleviivattu viesti tungetaan nyrkillä katsojan kurkusta alas, tykkäsit viestistä tai et, senkin seksistinen sika.
Tälläkertaa esikuvien pöllimiskenttää on myös laajennettu kahdesta ensimmäisestä elokuvasta myös vuoden 2003 Terminator 3seen, sekä vuoden 2009 Salvationiin. Ilmeisesti nekin ovat nyt niin vanhoja elokuvia että suora kannibalisointi on ihan ok.

Ilmeisesti toimintakohtaukset ovat hienoja, koska vaikka mitä ehtii tapahtua.... Mutta itselläni ei ollut mitään kiinnostusta oikeastaan mitään kohtaa, sillä KAIKKI on vain niin tunnotonta. Toimintakohtaukset ovat aikalailla pelkkää cgitä, missä ne oikeatkin hetket tottakai luottavat kaikessa vain ja ainoastaan tietokonegrafiikkaan. Paljon heilutaan, hypitään, pudotaan, ammutaan ja räjähdellään, mutta yhtään mikään ei jää mieleen koska mikään ei tunnu miltään. Jopa luodinreijät paidassa ovat cgitä, kun mitä nyt tuhlamaan aikaa tällaisiin yksityiskohtiin kuvauksissa. Aikamoinen pudotus kun vertaa 40v ja 30v vanhoihin alkuperäisiin Terminator-elokuviin. Sanoinko jo että elokuvat ovat muuttuneet nykyään aivan paskoiksi?

Elokuva on metoo-aikakauden woke-teos myös. Elokuvassa kaikki hahmot on tarkasti roolitettu naisilla ja ei-valkoisina miehinä. Tekijät ovat pitäneet tarkasti huolta että Valkoisen miehen aikakausi hollywoodelokuvassa on tullut päätökseen. Jos Arskaa ei lasketa niin elokuvasta löytyi tasan kaksi valkoista miestä. Molemmat olivat tottakai kusipäisiä, asemiaan väärin käyttäviä ja naisia paskasti kohtelevia sikoja. Hashtag Metoo.

Koko elokuvan kuuntelin taustalla möyhäävää outoa mölinää jota ilmeisesti joku kutsuu taustamusiikiksi. Ja sen takaa paljastui lopputeksteissä tuttu nimi: Junkie XL, jonka käsissä syntyy takuuvarmasti yhdentekevää mölinähuttua. Kokoajan on joku mölinä-ääniraita huutamassa taustalla korvaani kuin hiustenkuivaajana. Suosikkini oli elokuvan ensimmäinen näytös missä täysin tunnottomaan elokuvaan yritetään ilmeisesti luoda nousevaa tunnelmaa jatkuvalla mölinäraidalla. Tässäkin on taas kerran yksi sellainen "Moderin elokuvan juttu" mikä saa vain itkemään kun miettii alkuperäisiä elokuvia. Pystyn kuulemaan mielessäni Terminator 2sen jokaikisen soinnun vaikka en edes yrittäisi. Dark Faten musiikin kuulen joka kerta suihkun jälkeen kun käytän hiustenkuivaajaa.


Ihme kyllä molemmat elokuvassa esiintyvät uudet Terminatorit ovat elokuvan positiiviselle puolelle kallistuvia asioita.

Näyttelijäneito Mackenzie Davis uutena hyvis ihmis-hybridi-Terminatorina on näyttelijävanlitansa osalta todella tylsä ja peige mutta hahmo itse on leffan ainut oikeasti kiinnostava idea (vaikka juttu on jo tuttu Salvationista). Juttuun on myös lisätty Van Dammen Universal Soldierista otettu idea ylikuumenevasta, keinotekoisesti edelleen elossa olevasta puolirobotista, joka on kieltämättä todella potenttiaallinen mutta elokuva ei käytä tätä ideaa ollenkaan hyödyksi oikein missään muussa muodossa kuin jonkinlaisena kuukautisvaivojen rinnastusjuttuna, kun hahmon on aina toiminnan jälkeen päästävä apteekkiin hommaamaan terveyssiteitä... Emme saa edes pientä dramaattista jääkylpykohtausta, kun neito vaatii järjestelmänsä viilentämistä, vaan jäät heitetään ämmän päälle kun tämä vähän loikoilee sängyllä ja sitten jo mennään. Ihan yleinen vinkki: Asioihin kuuluu keskittyä, niitä kuuluu RAKENTAA ja viedä johonkin suuntaan. Eikä vain ohittaa sivumainintana. Se miten tällainen inhimillinen juttu vain skipataan tuntuu vain niin potenttiaalin tuhlaukselta. Outoutta lisää myös se miten paljon hahmolle annetaan pintapuolista aikaa jopa parin turhan flashbackin muodossa, mutta lopulta näistä ei ole mitään hyötyä sillä hahmo tapetaan lopussa vailla oikein mitään pointtia. Kiitti vaan tyhjästä.

Gabriel Lunan pahis-terminator Rev-9 on taas päinvastainen tapaus. Kirjoitukseltaan aika kökkö ja inhoan miten super inhimillinen hahmo on käytökseltään kun tämä soluttautuu ihmisten joukkoon... mutta Luna itse tekee hyvän roolisuorituksen roolissaan ja tuntuu että tämä heppu voisi oikeasti tarjota jotain jos vain käsis olisi kunnossa. Mutta siltä faktasta ei vain pääse karkuun että Kaikki tämä on jo nähty tuhanteen kertaan. Rev-9 ei ole mitään muuta kuin TAAS kerran yksi T-1000 kopio eikä yhtään mitään muuta. Haukotus.

Uusista hahmoista kaamein on elokuvan keskiössä oleva uusi Sarah Connorin ja John Corrorin yhdistelmä, nuori meksikolaisneito ja ihmiskunnan tuleva jeesus Dani, jota näyttelevä Natalia Reyes on kaamea yhdistelmä paskasti kirjoitettua ja roolitettua hahmoa. Muistaako joku Sarah Connoria ensimmäisestä Terminatorista? Muistaako joku John Connoria Terminator 2sesta? Molemmilla oli yhteistä se että vaikka hahmot olivat potenttiaalisia, nämä olivat ekana kohtaamisenaan vielä rikkinäisiä ja heikkoja. Mutta pikkuhiljaa kasvoivat omiin rooleihinsa ja omien elokuviensa lopussa kuin huomaamatta olivat nousseet lähelle niitä hahmoja joista tulevaisuudessa oli annettu vihjeitä. Se oli upeaa elokuvantekoa ja tarinankerrontaa. Se mitä tämä elokuva tekee Danille EI OLE. Dani on ärhäkkä, itsepäinen peige-pikkusisko hahmo alusta loppuun eikä mitään muuta. Hahmo ei tunnu kehittyvän, omaavan mitään karismaa tai edes sympatiaa. Hän on nyt uusi Sarah-John Connor, mutta aikakauden mukaisesti alusta loppuun vahva, itsenäinen Nainen ja värillinen sellainen, eikä tilaa kasvulle tai virheille ole. Eikä pikkutyttöä muistuttavalla näyttelijällä ole mitään olemusta tai karismaa mikä nostaisi hänet minkäänlaiseksi hahmoksi elokuvassa. Absurdein hetki on kun näemme flashbackin tulevaisuudesta kun tämä neito on vanhemmaksi maskattuna esittämässä hahmonsa aikuista sotilasjohtaja-versiota ja tuntuu kuin katsoisin jotain pikkulasta puettuna aikuisten vaatteisiin...


Koko tätä uusien näyttelijöiden sekamelskaa vain sekoittaa negatiivisesti mukaan (tarpeettomasti) tuodut vanhat tutut. Mark Hamill Sarah Connorina. Ja Harrison Ford Arnold Terminatorina. Elokuvalla on mukana KAIKKI elementit kertoakseen omaa juttuaan, omilla hahmoillaan, mutta uudet hahmot saavat painua helvettiin toiminnan keskiöstä kun fanservicen ja callbackien merkeissä veteraaninäyttelijät varastavat koko ripulin itselleen.
Jos Genisys oli kuin Force Awakens fanservicensä osalta, niin Dark Fate on kuin Last Jedi. Mark Hamill palaa vuosikymmenien tauon jälkeen Sarah Connorin rooliin ja esittää tämän syvällisen ja inhimillisen hahmon nyt kylmänä ja kaikkeen pettyneenä pessimistikusipäänä, jonka ykkösprioriteetti on kyseenalaistaa KAIKKI Terminator maailman ratkaisut, oli sitten kyse elokuvista tai elokuvien faneista. Jos kuulut jompaan kumpaan niin Dark Fate kritisoi sinua Last Jedin tyylisesti Luke Skywalkerin suulla että "Kuinka kehtasit rakastaa niitä vanhoja elokuvia, etkä meidän elokuvaa vaikka me tehdään kaikki sama mutta paskemmin?". En tiedä mikä helvettiä Hollywoodia vaivaa. Kun joku näkee Last Jedin, niin päättäjät ovat oikeasti että "Miten loistava idea! Meidänkin pitää ottaa alkuperäinen leffa, raiskata ja häpäistä se kaikin keinoin ja sitten tehdään vain sama uudestaan mutta huonommin ja vaaditaan että kaikki arvostaa meitä niinkuin alkuperäistäkin". Dark Fate kun tekee sen mitä minkään elokuvan ei ikinä pitäisi tehdä: Häpäistä alkuperäinen ja sylkee niin alkuperäisten elokuvien kuin niiden fanien päälle. Elokuva aloittaa melkein suoraan Terminator 2sen lopusta kun sankarimme pelastivat maailman ja loivat itselleen tulevaisuuden ja kasvoivat hienosti ihmisinä.... ja Dark Fate tappaa samantien juuri maailman pelastaneen, ihmiskunnan suuren messiasjohtaja John Connorin. Ja sanon heti että ei minulla ole mitään radikaaleja ideoita vastaan.... MUTTA jos jotain tällaista tekee niin sille pitää olla myös todella hyvä syy. Ja onko Dark Fatella? Vastaus on että EI OLE. Elokuva sylkee alkuperäisten elokuvien päälle, syyllistää jatkuvasti katsojaa niiden fanittamisesta ja vaatii kovaan ääneen ja alleviivatusti omalle elokuvaan yhtä suurta arvostusta, sillä tälläkertaa Kaikki on tehty Oikein. Fuck you, movie!
Luuleeko elokuva oikeasti että tällainen saa tykkäämään elokuvasta? Päinvastoin, tällainen vain antaa elokuvan ylle entisestään todella vastenmielisen yleisviban.

Säästin Arnoldin tänne koska mies ansaitsee oman kappaleensa arvostelussa. Ei muuten kuin kauhistellakseni millä helvetin planeetalla oikein elän. Tai paremminkin, millä helvetin planeetalla tämän elokuvan tekijät oikein elävät. Arnold näyttelee elokuvassa John Connorin tappamiseen lähetettyä Terminatoria, joka kohteensa tapettuaan on alkanut tuntea syyllisyyttä kauheasta teostaan, perustanut perheen, perustanut firman ja toimii sisustussuunnittelija omassa, Carlin Verhotankofirmassa. Vapaa-ajalla Carlin harrastuksiin kuuluu mm coctailien teko, koiran kanssa verannalla istuminen ja kodinsisustuksen sisustusvinkit. Ai niin, sanoinko jo että hän on ottanut nimekseen Carl. Sen lisäksi että Carl elelee perheensä ja koiransa kanssa metsämökissä Texasissa, hän on myös päättänyt alkaa auttamaan Sarah Connoria Terminatorien tappamisessa, hyvittääkseen nuoruutensa syntejä.... Mi-mitä helvettiä oikein kirjoitan? Tämä on vittu Terminator elokuva eikä mikään SNL-sketsi. Sanoinko jo että elokuvat ovat nykyään ihan paskoja ja kaikki tuntuu aivan SNL-parodialta?

Ummehtunutta oloa lisää elokuvan todella tunkkainen yleisilme. Elokuvalla on enimmäkseen "moderni" Marvel-tyylinen hevonpaska värimäärittely missä digitaallinen kuva on suorastaan kuvottavan lättänää ja koko elokuvaa koristaa tasainen peige-ilme. Kuvasta tuntuu puuttuvan kontrasti, varjot, highlightit ja kaikki sävyt ovat sellaisella tunkkaisella puolivälin digitaallisella tuhnualueella missä mikään ei tunnu miltään eikä mikään nouse milloinkaan esille. Ei vaikka keskellä pimeyttä tapahtuisi voimakas räjähdys. Päivällä auringonvalossa kaikki on tasaisen harmaata, yöllä tai hämärässä sisällä kaikki on tasaisen harmaan lättänää. Kaiken yllä on sellainen epäaidon tuntuinen yleisfiltteri. Kuin katsoisin kokonaan cginä tehtyä elokuvaa missä haaleudella hämätään katsojaa luulemaan kuinka realistista keinotekoinen ilme on.


Vuosisadan tärkein kysymys on tottakai että onko Dark Fart Parempi vai Huonompi elokuva kuin Terminator Genisys?
Tässä kohtaa on pakko sanoa etten tiedä edes mitä ajatella. Vastaus on vähän molempia.

Molemmat tuntuvat enemmän fanielokuvilta kuin omilta, Oikeilta Terminator-elokuviltaan. Haudan kaivaminen ja ruumiin häpäisyn lisäksi kaulimella taikinakulhon pohjalta löytyviä kuivuneita kikkareita kaivamassa on se mielikuva mikä tästä elokuvasta tulee mieleen. Dark Fate on huomattavasti ammattimaisempi kokonaisuus kuin edellinen elokuva, mutta se ei iso kehu, sillä elokuva yrittää häpäistä kaikin keinoin sarjan parhaimmat elokuvat, vain korvatakseen ne omalla ja huonommalla kopioelokuvallaan.

Nykyään raja kalliiden hollywood elokuvien ja halpojen tv-sarjojen välillä on yhtä häilyvä kuin kalliiden hollywood elokuvien ja halpojen SNL-parodiasketsien. Terminator Dark Fate tasapainottelee molempien välimaastossa ja kieltää ketään katsomasta hameen helmojen alle, jotta kukaan ei vain huomaisi että siellä on kaikki se mitä siellä on ennenkin ollut. Sarja on nyt jo aika monta kertoo todistanut kerta toisensa jälkeen että tekijöillä ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin samaa uudestaan ja uudestaan. Ja silloin olisi kyllä aika mennä eläinlääkärille ja antaa pistos...

2-/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 08.04.2023 00:47

Silence kirjoitti:Säästin Arnoldin tänne koska mies ansaitsee oman kappaleensa arvostelussa. Ei muuten kuin kauhistellakseni millä helvetin planeetalla oikein elän. Tai paremminkin, millä helvetin planeetalla tämän elokuvan tekijät oikein elävät. Arnold näyttelee elokuvassa John Connorin tappamiseen lähetettyä Terminatoria, joka kohteensa tapettuaan on alkanut tuntea syyllisyyttä kauheasta teostaan, perustanut perheen, perustanut firman ja toimii sisustussuunnittelija omassa, Carlin Verhotankofirmassa. Vapaa-ajalla Carlin harrastuksiin kuuluu mm coctailien teko, koiran kanssa verannalla istuminen ja kodinsisustuksen sisustusvinkit. Ai niin, sanoinko jo että hän on ottanut nimekseen Carl. Sen lisäksi että Carl elelee perheensä ja koiransa kanssa metsämökissä Texasissa, hän on myös päättänyt alkaa auttamaan Sarah Connoria Terminatorien tappamisessa, hyvittääkseen nuoruutensa syntejä.... Mi-mitä helvettiä oikein kirjoitan? Tämä on vittu Terminator elokuva eikä mikään SNL-sketsi. Sanoinko jo että elokuvat ovat nykyään ihan paskoja ja kaikki tuntuu aivan SNL-parodialta?


Todellakin ihan täysin parodiaksi vedettiin tämä. Tuntuu kuin tekijät olisivat oikein pohtineet sen paskimman mahdollisen ratkaisun kuinka Arnoldin Terminaattori toimii. Aikamoinen saavutus, sillä SNL-sketsikään ei olisi ikinä näin typerä: siemaillaan mehua takapihalla Terminaattorin kanssa, joka on ryhtynyt verhoilijaksi sen jälkeen kun on tappanut tärkeimmän hahmon. Haloo....? :shock: Ja helvetti sitä kohtaa jossa Arnold nostaa aurinkolasit silmilleen peilin edessä, mutta jättääkin ne sitten pöydälle. Mikä helvetin kohtaus tuo oli?! :lol:

Ja vihasin uutta suojelia T-hahmoa, jonka pitää mennä välillä juomaan maitoa, kun tulee hiki. Siinä vasta suojelija, joka näyttää epävarmalta uimaopettajalta. Yhgn, tuntuu oikeasti kuin ajatus olisi keksiä jotakin niin mahdollisen typerää vain testatakseen tajuaako valtaosa tyhmistä katsojista miten heitä kusetetaan.

Elokuva on parempi kuin Genisys, vaikka vihaan tätäkin niin paljon, kun ylimielisesti tekijät yrittävät saada katsojat vihaamaan vanhaa ja näyttämään että tässä nyt teille parempaa. Ainoat hyvät kohtaukset elokuvassa on alun ihan vakuuttavasti nuorennetut Sarah, John ja Arnold, se lyhyt kohtaus metsässä, jossa Sarah kertoo jo unohtaneensa Johnin kasvot ja Rev-9:ssä tämä jakautuminen ihan kiva idea yhdistellen molempia malleja. Kaikki muu 99 % elokuvasta onkin sitten roskaa.


Jos ja kun Terminator -leffoja joskus tulee, pitäisi päästää kokonaan irti kaikesta jo nähdystä ja aloittaa aivan puhtaalta pöydältä. En vain oikeasti usko että kukaan haluaa nähdä samoja hahmoja muutettuina ja yli vanhoina tekemässä samoja asioita sadannetta kertaa. Eiköhän neljä huonoa jatko-osaa ole jo tarpeeksi.
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 09.04.2023 20:30

THE CROW (1994)

Olen nähnyt tämän elokuvan pariin otteeseen, mutta edellisestä katsomisesta on ainakin 20 vuotta aikaa. Ja muistaakseni se oli "Ihan ok/No jaa"-elokuva.....

Mutta nyt kun katsoin sitä, huomasin olevani kokoajan todella vihainen itselleni etten ole katsonut elokuvaa aikaisemmin uudelleen, sillä nykypäivänä varsinkin The Crown on todella piristävä, eheä ja kiva elokuvatapaus.
Sarjakuvaan alunperin perustuva elokuva kertoo tiukasti kerrotun ja pienimuotoisen tarinan klassisesta vääryyttä kokeneesta henkilöstä, joka palaa kostamaan haudan takaa murhaajilleen. Tälläkertaa elokuvaa katsoessani sain paljon varsinkin Spawn-viboja sillä molemmissa on hyvin samanlainen yleisviba. Kuten olen ennenkin sanonut, ennen elokuvista osattiin tehdä tiukkoja ja jämäköitä kokonaisuuksia eikä mihinkään hevonpaskaana tuhlattu aikaa. Crow lähtee samantien liikkeelle ja pohjustaa tapahtumia ja hahmoja flashbackien muodossa kun siihen on tarvetta. Ykkösprioriteetit ovat synkkä ja lohduton tunnelma ja tärkeys päästä mahdollisimman nopeasti itse asiaan. Elokuva muistuttaa paljon alkuperäistä Robocopia niin sisällöltään kuin toteutukseltaankin, sillä molemmissa on hyvin samanlainen tarina, pahikset ja tiukka kokonaisuus. The Crow on vain toteutukseltaan köhivämpi teos.

Elokuva on tottakai kuuluisa siitä että legendaarisen Bruce Leen poika, pääosassa oleva Brandon Lee tuli ammutuksi keskellä kuvauksia. Se on itseasiassa elokuvan juonen huomioiden oudon runollinen asia joka vain entisestään tuo melankooliaa elokuvan surumielisen yleisfiiliksen sekaan. Jotenkin traagista katsoa tarinaa kun tietää mitä oikeasti tapahtui. Onneksi elokuva ei kuitenkaan kompastu tai ole riippuvainen tästä seikasta, vaan elokuva toimii täysin omillaan, vaikka traagisista tapahtumista ei olisi katsojana ollenkaan tietoinen.
Tykkään Brandonista pääosassa. Heppu tasapainottelee kivasti synkän traagisen kostajan sekä itsetietoisen god-moodia käyttävän henkilön välillä. Kivaa myös että näyttelijä ei yritä tehdä mitä äreitä kostaja-ääniä vaan Brandon puhuu hyvin tasaisen pehmeällä äänellä äänellä oli tilanne mikä vain. Hahmoa myös inhimillistetään kivasti kokoajan vaikka hahmo kulkeekin kuolemattomuuskoodit aktivoituna. Kun katsoo heppua, tämän ulkonäköä ja olemusta niin ei voi välttyä miettimästä mistä Heath Ledger pöll.... tarkoitan Lainasi paljon ideoita erästä rooliaan varten.

Muutenkin elokuva on roolitettu hyvillä näyttelijöillä joilla on värikkäät hahmot esitettäväksi. Pahikset varsinkin ovat mukavan värikäs ja räkäinen joukko erilaisia ja todella inhottavia sosiopaatteja joille vain lähinnä Robocopin pahisjoukko vetää vertailua. Elokuva selvästi tekee paljon tyyliteltyä sarjakuvatoteutusta erityisesti isompien pahiten osalta, mutta koska elokuva on olemukseltaan jo valmiiksi sopivan tyylitelty, pahikset istuvat hyvin kokonaisuuteen.

Elokuva ottaa paljon visuaallisuuteen vaikutteita mm Ridley Scottin Blade Runnerista, Tim Burtonin Batmanneista ja paljon mielessäni elokuvan aikana kävi myös alkuperäinen Punisher. Paljon on eeppisiä ja goottimaisia ympäristöjä ja pimeyttä useamman elokuvan tarpeisiin. Aina tuntuu olevan yö ja ne harvat päivähetketkään eivät onnistu kertaakaan ryöstämään yöllistä fiilistä. Luvassa on Sateisia takakujia, autioita katuja ja hyvällä tavalla "omaan pieneen taskumaailmaansa" sijoittuvaa elokuvaa. Tämä elokuva on muutenkin enemmän Batman-elokuva kuin kaikki kolme Nolanin ripulielokuvaa pistettynä yhteen, sillä tapahtumapaikka on kuin Gotham ja päähenkilöltä puuttuu vain lepakkomiehen trikoot päältä. Mutta elokuva itse tuntuu myös olevan aika iso inspiraation lähde myös ohjaajan myöhemmälle elokuvalle Dark Citylle, joka tekee scifinä hyvin samankaltaista synkkää noir-gothic menoa ja tottakai molemmat elokuvat ovat selvästi olleet valtava visuaallien inspiraatio Wachowskien Matrixille. Olen myös satavarma että elokuva on antanut isot mausteensa Buffy the Vampire slayeriin sillä esim elokuvassa oleva yökerho toimii hyvin samalla tavalla bändien musiikkiesityspaikkana kuin Buffyn Bronze-yökerho.

Hieman ironista kyllä että visuaallisesti elokuva on luovimmillaan juuri silloin kun tekijät ovat joutuneet pyörimään sen ongelman kanssa että heillä ei ole enää päänäyttelijää. Osa elokuvasta kun on kuvattu Leen kuoleman jälkeen ja nämä kohtaukset ovat itseasiassa elokuvan visuaallisesti mielenkiintoisinta materiaalia. Stuntmies on taitavasti piilotettu varjoihin, siluetteihin ja kasvottomiin hahmokuviin ja näiden ansiosta elokuva hetkellisesti aina pääse luomaan todella komeita visuaallisia hetkiä. Suosikkikohtaukseni koko elokuvassa on hahmon paluu kotiin ja muuttuminen elokuvan mystiseksi kostajaksi, joka on täysin rakennettu ilman että tekijöillä on edes ollut päänäyttelijää enää elossa. Kohtausta koristaa vielä taustalla komeasti soiva The Curen Burn-niminen kappale joka on tyylikkäästi leikattu yhteen tapahtumien kanssa.
Kyllä elokuva visuaallisesti muutenkin on tyylikäs. Paljon on hienoja maisemia ja tyylikkäitä tilanteita. Elokuva sisältää komeita pienoismalli-kaupunkikuviakin missä kamera kulkee kattojen yli tyylitellyssä ympäristöissä.
Myös elokuvan alakuloinen score on todella komea ja tässä arvostelun kirjoittamisen aikana aloin sitä erikseenkin kuuntelemaan youtubesta.

Elokuvalla on kuitenkin kasa ongelmia, eikä niillä ole mitään tekemistä Brandon Leen kuoleman kanssa. Elokuva kärsii oudon hyppivästä tarinankerronnasta ja epätasaisista kohtauksista läpi elokuvan, joiden kohdalla on aina vähän sellainen outo hämmennys että miksi asiat on toteutettu, leikattu tai esitetty näin? Välillä tämä toimii elokuvan hyödyksi outona tyylitemppuna mutta välillä pilaa kokonaisuutta. Eniten ärsyttää missaus potenttiaallisuudessa kun päähenkilö pelottelee pahiksia. Tuntuu että elokuva unohtaa aivan käyttää mahdollisuuksiaan esittää hahmoa pelottavana ja mystisenä kummitushahmona tullessaan tappajiensa perään, sen sijaan että hyppää aina suoraan asiaan.

Crown on täydellinen esimerkkiteos verrattavaksi siitä miten radikaalisesti elokuvantekeminen on muuttunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Nykyaikaista "Nääh, se voidaan tehdä sitten myöhemmin jälkituotannossa"-automaattiasennetta ei ennen ollut olemassakaan joten joka-ikinen-hetki, kuva, lavaste ja kohtaus on oikeasti jouduttu miettimään tarkasti jotta ollaan päästy haluttuun lopputulokseen. Sen ansiosta elokuva oikeasti tuntuu olevan elossa eikä vain tunnu olevan passiivinen tehostesirkus vailla kohokohtia.

Elokuvalla on myös kasa "suoraan videolle"-henkisiä jatko-osia joista en ole nähnyt ainuttakaan. Muistan kuinka 99/2000 vaihteessa tvstä tuli aikakaudelleen tyypillinen kanadalainen tv-sarjaversio elokuvasta, missä about kaikki tapahtui keskellä kirkasta päivää ja meno oli aika halpaa tvmenoa. Ja mieleen on jäänyt miten sarjan pääosassa ollut Mark Sacascos oli maskissaan ihan yksi yhteen Brandon Leen kanssa. Ja usein huomaa nykyäänkin että miehen kuva tuntuu ihmisillä usein eksyvän uutisiin kun netissä puhutaan Brandon Leen versiosta.

The Crow itse elokuvana ei ehkä ole mikään viiden tähden suuri mestariteos, mutta se on kuitenkin todella kiva, pienimuotoinen ja erittäin voimakkaasti mieleen jäävä melankoollinen juttunsa, joka toimii varsinkin nykyaikana todella virkistävänä katsomiskokemuksena ja radikaalina muistuttajana siitä miten erilaiseksi elokuvat ovat nykyään muuttuneet toteutuksen kuin kerrontansakin osalta, kun tekijöiltä on poistuneet tekemisen rajoitukset kokonaan.

Kylläpä tuli pirteä fiilis tämän leffan jälkeen. Haluaisin laadukkaan 4K UHD-julkaisun tästä, kiitos.

3½ / 5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 15.04.2023 00:12

NIGHT OF THE LIVING DEAD (1968) (4K Ultra HD)

Aaah, George A. Romeron legendaarinen Dead-trilogia. Tuo yksi suurimmista suosikkiasioistani elokuvien maailmassa. Ja varmasti suosikkini kaikista mahdollisista trilogioista. Kolme hyvin erilaista elokuvaa, kolmelta eri aikakaudelta.
Nykyään tuntuu että Zombie-elokuvien juuret ovat kokonaan unohtuneet ihmisiltä. Nykykatsojalle Zombie on joko mestariohjaaja Zack Snyderin nerokas ja actiontäytteinen Dawn on the dead-kauhuelokuva tai uskomattoman syvällinen ja kiehtova (ja ikuisesti jatkuva) Walking Dead-tv-sarja. Itse tuijotan molempia ylistäviä ihmisiä lähinnä hämmentyneenä, sillä ne oikeat mestariteokset tuli tehtyä aiheen parissa jo vuosikymmeniä aikaisemmin.

Nykypäivän näkökulmasta tätä on todella outoa miettiä miten normaali asia lihaa syövät zombiet ovat populaarikulttuurissa. Kaikki tietävät ne ja pitävät aikalailla itsestäänselvyytenä koko konseptin olemassaoloa. Kertaalleen kuolleet, nousevat eloon zombeina ja alkavat mussutella elävien lihalla... Mutta koko konsepti on ollut olemassa nykymuodossaan vasta alle 60 vuotta. Tottakai Zombeja on ollut kulttuureissa vuosisatoja, mutta ne ovat aina liittyneet enemmän magiaan kautta hallittuihin orjiin ja afrikkalaisiin voodoo-rituaaleihin.
Alkuperäisen Voodoo-zombien sijasta Night of the Living Dead on kuitenkin saanut tähän moderniin tulkintaan enemmän inspiraatiota vampyyreiden suunnasta. Tarkemmin sanottuna Vincent Pricen tähdittämästä klassikkoelokuvasta The Last Man on Earth (1964), jossa tarina muistuttaa hyvinkin paljon samanlaista tulkintaa maan päällä seikkailevista kuolleiden armeijoista ja Vincent Pricen päähahmo voisi hyvin olla zombie-invaasiolta viimeisenä elossa oleva selviytyjä. Elokuva perustuu Richard Mathesonin romaaniin I Am Legend mistä on myös tehty uudempi, samanniminen Will Smith-remake 20v sitten, mutta Pricen elokuva on huomattavasti kiinnostavampi tekele.

Yhden miehen seikkailun sijasta Night of the Living Dead seuraa pientä tarinaa, zombie-invaasiolta selviytymistä yrittävästä pienestä ihmisjoukkiosta, joilta ei tiimityö suju niinkuin strömsössä.

Romeron Night ottaa paljon perusideoita Last Man on Earthista mutta tekee niillä oman juttunsa ja sattumalta luo kokonaan uuden elokuvagenrenkin joka nykypäivänä meinaa tukehtua ylitarjontaan. Aikamoinen lähtökohta pieneltä, Pennysylvaniassa kuvatulta indietuotannolta ja esikoisohjaajalta jonka tausta on tv-uutisten reportaasien tekeminen. En tiedä tuleeko Romeron elokuvien juttu miehen uutisfilmi-reportaasi-taustasta mutta koko Dead-trilogia tuntuu käsittelevän yhteiskuntaa ja sen toimivuutta ja toimimattomuutta. Yhteiskuntakritiikkiä ja ihmisluonnon analysointia. Erilaisia yhteiskunnan edustajia tungettuna samaan tilanteeseen, erilaisia näkökulmilla varustettuna. Ja hyvin tiukassa ja jännittävässä pakettissa. Romeron uutistausta näkyy hyvällä tavalla energisessä mutta selkeässä toteutuksessa halki koko trilogian muutenkin.
Mies ei turhia kikkaile elokuvissaan, vaan tärkeintä on aina selkeä ja simppeli kokonaisuus. Night on ehdottomasti koko zombie-trilogian eniten visuaallisesti yrittävä elokuva ja ainoa joka oikeasti käyttää todella rohkeasti käsivaralla kuvattua materiaalia, melkein kuin realiajassa tapahtuvaa dokumenttia seuraisi. Myöhemmät elokuva on paljon hillitympiä kuvauksensa osalta. Mutta tyyli sopii kaaosmaiseen ensimmäiseen kosketukseen tässä elokuvassa täydellisesti. Romerolla on selvästi visiota ja kiinnostusta aihetta kohtaan ja huomasin tällä kertaa saavani samanlaisia viboja aiheen kertomisesta elokuvassa nähtävien radio ja tv-lähetysten kohdalla kuin sillä kuuluisalla tositarinalla Orson Wellesistä vuonna 1938 ja tämän todella realistisesta War of the Worlds-radiodraamasta minkä kuullessaan ihmiset luulivat Marssilaisten oikeasti hyökkäävän. Aihetta käsittellään kuin dokumenttia tai uutisfilmiä ja sen ansiosta katsoja pääsee todella maanläheisesti tapahtumiin mukaan.
Ja koska budjetti on ollut pieni, asioita kätketään taitavasti mustavalkoisuudella ja pienellä valaistuksella. Elokuva onnistuu olemaan huomattavasti vaikuttavampi kuin sen budjetin perusteella olisi mitään oikeutta olla.

Muistan kerran lukeneeni hyvin negatiivisen arvostelun elokuvasta ja kuinka arvostelija kritisoi elokuvaa sanoen "Elokuva on valtava pettymys. Ollakseen zombie-elokuva, se ei sisällä mitään niistä elementeistä mitä jokaiselta zombie-elokuvalta Vähintään odottaisi". Ja tuo on jäänyt itselleni kummittelemaan mieleeni vuosikausiksi, sillä itse en keksi toista zombie-elokuvaa mikä ei paremmin onnistuisi sisällyttämään juuri niitä kaikista keskeisimpiä zombie-elokuvan A-B-C-peruspalikoita kuin Romeron alkuperäinen Night of the Living Dead. Elokuva onnistuu ensimmäisenä nykymuotoisen zombien-flesh eater-kaavan edustajana saamaan mukaansa kirjaimellisesti kaikki keskeiset elementit ekalla yrittämällä kohdalleen. Meillä on maailmanloppu hyvässä vauhdissa, joukko erilaisia ihmisiä, kitkaa näiden välillä, tilanteen esiin nostamaa konfliktia, katastroofiin johtavaa sekoilua ja joukko hirviöitä jotka lähinnä korjaavat sadon lopussa kun ihmiset ovat onnistuneet itse itsensä tuhoamaan. Elokuva ei edes kutsu olentoja Zombeiksi vaan Ghouleiksi, mikä saattaa olla itseasiassa parempi nimityskin näille. Jotain paljon epämääräisemmän kuuloista.

Näyttelijät ovat enimmäkseen ohjaajan lähipiirin tuttuja ja työryhmäläisiä joilla ei juuri muuta credittiä mistään muusta ole. Laatu myös vaihtelee läpi poppoon ammattimaisesta, kliseiseen tv-näyttelyyn ja jäykkään amatöörimäisyyteen, mutta leffa pysyy kassa ja roolit on selvästi roolitettu tärkeysjärjestyksen mukaan. Helposti koko poppoon paras on päähenkilö Benin roolissa oleva Duane Jones jolla on karismaa ja monipuolisuuttaa kantaa päähahmon viittaa läpi elokuvan. Mies tekee todella hyvää työtä ja on vain näitä luonnollisen tuntuisia ihmisiä jotka vaivattomasti saavat roolin tuntumaan uskottavilta.
Parasta rooleissa on että elokuva on kasa oikeasti erilaisia hahmoja, erilaisia näkökulmilla, pistettynä yhteiseen, kaaottiseen tilanteeseen. Hahmot on hyvin rakennettu toisistaan eroaviksi, näiden pinnan alla on kokoajan menossa jotain ja hahmot käyttäytyvät tilanteissa oikeastaan hyvinkin realistisesti. Joku panikoi ja epäröi, joku muttuu aivan vihannekseksi ja joku luulee tekevänsä urheaa sankaritekoa mutta vain pahentaa tempuillaan sekasotkua. Elokuva on hyvällä tavalla kontroloimatonta kaaosta ja milloinkaan ei elokuva onnistu jämähtämään inhottavaan "pitää keksiä jotain tekemistä"-tilanteeseen vaan asiat pyörivät hahmojen kautta sujuvasti aina eteenpäin.

Elokuva tuntuu pienimuotoisuutensa ja mustavalkoisuutensa takia huomattavasti ikäistään vanhemmalta elokuvalta. On aina tuntunut. Mutta ikä ei silti tunnu vaikuttavan elokuvan tehokkuuteen lainkaan. Pienellä budjetilla ja tuttavapiirillä tehty kauhuelokuva on ammattimaisesti tehty, täynnä energiaa ja kuljettaa juontaan todella näppärästi läpi elokuvan. Elokuva onnistuu kivastu syventämään vähän taustojakin parilla epäsuoralla viittauksella siihen mistä tapahtumat ovat saattaneet lähteä liikkeelle ja tvn uutiskatsaukset muutenkin antavat hyvällä tavalla isompaa kuvaa tilanteesta vaikka muuten pysytellään pienessä mökissä.
Mitä olen ymmärtänyt, musiikit ovat pienibudjettisuuden takia teostovapaata arkistomusaa, mutta onneksi todella hyvin elokuvaan valittuja sävellyksiä. Osa musiikista on jännittävää orkesterimusaa, mutta erityisesti pidin esim elokuvan alussa soivasta synteettisaattorimusiikista joka luo todella erinomaisesti pohjatunnelmaa alkavalle elokuvalle.

Night of the Living Dead on klassikko ja mestariteos. Pienellä tehty suuri elokuva joka vahingossa synnytti kokonaisen elokuvagenren ja onnistui jokaisen sen peruspalikankin laittamaan paikoilleen heti ekalla yrittämällä. Ja unohtamatta mainita aivan uskomattoman täydellistä ja julmaa lopetusta kaikkineen viesteineen ja rinnastuksineen.

Pari juttua itse elokuvasta, sillä kyseessä on yksi Public Domain-elokuvista. Eli kukaan ei omista sen oikeuksia. Eli periaatteessa kuka tahansa voi julkaista sen tai tehdä sille jatko-osan. Ja niin on myös käynytkin. Leffalla on iso kasa todella kakkaisia julkaisuja ja biljoona jatko-osaa ja remakeakin. Mutta myös elokuvan toisen käsikirjoittajan John Russon "30th juhlaversio" mihin mies kuvasi ysärin lopussa uutta materiaalia alkuun ja loppuun eräänlaiseksi kehyskertomukseksi ja mikä oli itseasissa ensimmäinen versio minkä itse onnistuin tästä elokuva aikoinaan näkemään kun trilogia löytyi Anttilasta 2000-luvun ensimmäisinä vuosina vhsltä... Mutta kaikista versioista viis, alkuperäinen on mestariteos ja oikein mitään tekosyytä sen näkemättä jättämiselle ei ole sillä leffan löytää netistä vaikka ei edes yrittäisi.

5/5

Tämä oli ensimmäinen kertani kun näin elokuvan "tarkalla kuvalla" sillä kaikki aikaisemmat kerrat ovat olleet varsin tuhnuisia dvd-julkaisuja, enkä edes olettanut että elokuvasta olisi olemassa enää kaikkien vuosien jälkeen ja indietuotantonsa ansiosta mitään korkealaatuista masteria. Mutta kivaa olla joskus väärässä. 4K-remasteroitu elokuva näyttää elokuvan aivan uudessa valossa. En katsonut vanhaa ja huonolaatuista pierua vaan terävää ja rakkaudella remasteroitua julkaisua. Poissa on tunkkainen vanha elokuva ja tilalla laadukas remasterointi joka alkaa tuomaan oudosti tunnetta siitä kuin leffa olisi saanut nuorennusleikkauksen.
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Gigante » 15.04.2023 18:26

The Super Mario Bros Movie

N'just kävin tämän katsomassa teatterissa ja olihan tuo melkoinen nostalgiakadun trippi, ei pelkästään Super Mario Bros.-peleihin vaan myös lukuisiin kasibittiajan peleihinkin.
Tiedän, että puoli internettiä on ollut pitkään perse kipeänä kun Marion äänenä toimii Chris Pratt ja Charles Martinet itse on lähinnä parin replan cameo-roolissa, mutta itseä ei Prattin ääni henkilökohtaisesti haitannut.
Sen sijaan elokuvan heikoimmiksi osuuksiksi laskisin elokuvan lyhyyden, sen pikakelaksen lailla etenevän tarinan, joka ei ota tarinan ja hahmokaarien suhteen kummoisempia riskejä. Meinaan, tarinan tulevia kohtauksia pystyi päättelemään ennakkoon aikas helposti. Tuttuja Mario-kipaleita soi leffassa tiuhaan, mutta ne pari Pop-biisiä oltaisi voitu jättää elokuvasta pois...ei niin ettenkö pidä Take On Me:stä tai I need a Herosta, mutta kun tämän pitäisi olla siis Super Mario Bros.leffa...
Prinsessa Peach on tässä versiossa kunnon badass, kuin Mario Bros-mangan hengessä ja pidin myös siitä että elokuva vaihteeksi ei muodostanut Marion Ja Peachin välille mitään tarpeetonta romanssia. Tuli kyllä sinänsä yllätyksenä, että tässä elokuvassa jopa kerrottiin/vihjattiin Peachin syntytarinaa ennen kuin tästä tuli sienivaltakunnan hallitsija, mihin ei peleissä pahemmin olla perehdytty.


Ei ehkä kokonasiuudessaan ole mikään superomaperäinen elokuva, mutta kunnioittaa silti lähdemateriaaliaan paremmin mitä se eräs live action-leffa ja on itsessään silti perusviihdyttävä, eritoten näin videopeliin pohjautuvana elokuvana. Pieniä nostalgiaviittauksia oli kiva bongailla sieltä täältä.
Toiset tykkää, toiset ei, mutta itse luokittelen itseni "tykkään"-leiriin.

Ei täydellinen, mutta silti semmoinen OK-elokuva.
Semmoiset Kolme-tai neljä voimasientä, riippuen katsojasta.
"Giganttista!"
Kuva
Foorumin angsti, peluri ja keskustelunparantaja -17

Verkkosarjis
Avatar
Gigante
Moteeraattori
 
Viestit: 2082
Liittynyt: 28.02.2014 09:43
Paikkakunta: Somewhere

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 16.04.2023 00:27

THE PREDATOR (2018)

Viitisen kuukautta sitten arvostelin ja lyttäsin kovin sanoin Terminator-sarjan toiseksi viimeisimmän osan Genisyksen.

Haluan nyt käyttää pienen hetken siihen että esitän virallisen anteeksipyynnön ehkä hieman liiankin julmista sanoistani. Mutta pyydän että otatte huomioon sen että kyseinen arvostelu oli tehty Ennen aikaa jolloin olin nähnyt Predator-sarjan toisiksi viimeisimmän teoksen...

Kun ollaan pohjalla, niin sieltä voi kaivautua vain syvemmälle. Genisyksessä oli sentään juoni joka eteni, hahmot jotka omasivat tarinansa, hahmoja jotka reagoivat edes jotenkin tapahtumiin ja kokonaisuus joka edes alkoi jostain ja elokuvan keston aikana liikkui edes johonkin suuntaan. The Predator (vuosimallia 2018) "keskittyy" "seuraamaan" "tarinaa" maahan syöksyneestä ja hallituksen kaappaamasta/hallitukselta paenneesta predatorista ja samaan aikaan jokin psykopaateista koostuva armeijan sekopääpoppoo päättää sekoittua tarinaan ja autistinen pikkupoika rakentaa Predator-kypärästä itselleen halloween asun, jonka tämän armeijan palveluksissa ihmisiä viidakossa murhaava isä lähetti hänelle postin kautta viidakosta mistä tämä löysi tämän. Äääääää Tuntuu kuin minulla olisi kasvain päässä kun kirjoitan outouksia...

Shane Blackin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa The Predatorissa (mitä ei kuulu sekoittaa samaan nimeä kantavaan alkuperäiseen The Predatoriin vuodelta 1987) ei ole MITÄÄN. Missään ei ole mitään järkeä. Mitään ei tapahdu minkään perusteella eikä missään ole logiikkaa, rakennetta, ideoita tai edes perustasoista tekemisen laatua. Kasa paskaa heitettynä kameran eteen ja jotenkin lätkäisty lopulliseen leffaan. Kukaan ei kameran edessä tai takana tunnu ottavan mitään tosissaan, yksikään hahmoista ei tunnu reagoivan siihen mitä tapahtuu ja kaikki ovat kuin eri elokuvassa ja heittävät vain "Eat my pussy"/"You want me to eat your pussy?"-läppää samaan aikaan kun Predator teurastaa porukkaa naapurissa. Mitä vittua juuri katsoin? Jeesus christ... Välillä mietin että tämä on kuin jokin Scary Movien huono jatko-osa, mutta nopeasti oli hyvin selvää ettei edes Scary Movie onnistuisi huonoimmassa mahdollisessa spooffissaan tekemään näin jäätävää paskaa. Koin jatkuvasti Rian Johnsonin The Last Jedi-viboja läpi elokuvan, sillä molemmat elokuvat on kirjoittanut selvästi joku autistinen idiootti jolla ei ole mitään ymmärrystä siitä miten maailma oikeasti toimii. Jos jotain on maestron osalta kirjoitettu/päätetty niin sitten asia on niin ja on aika saada aploodeja vanhemmilta.

Viimevuosina on tullut vastaan kyllä kasa aivan järjettömän huonoa sontaa, mutta The Predator ei omaa edes niitä muutamia peruspalikoita minkä pohjalta rakennettaisiin jotain pystyssä pysyvää. En voi uskoa että Shane Black on ollut elokuva-alalla jo 40 vuotta sillä tämä elokuva tuntuu jonkun täysin kokemattoman ja asioita ymmärtämättömän ensikertalaisen kaamealta epäonnistumiselta. Juonta ei oikein edes ole, asiat tapahtuvat lähinnä maailman epäuskottavimpien sattumien ja kehitysvammaisien loogisuuksien kautta ja koskaan ei ole mitään ymmärrystä siitä miten asioita kuuluisi rakentaa. Elokuva onnistuu tasan kerran, kolmannen näytöksen alussa löytämään ehkä 10 minuutin ajaksi fokusta osuudessa mikä sijoittuu maahan pudonneen avaruusaluksen ympärille. Silloin leffa sentään osaa seurata jotenkin tapahtumia kun kaikki hahmot ja tapahtumat ovat yhdessä paikassa. Mutta muulloin elokuva ei tunnu tietävän mitä vittua kuuluu tehdä.

Nykyään tuntuu että automaattivaihteella kritisoin nykyelokuvia siitä että elokuvat eivät näytä enää elokuvilta. Ja tässä sitä taas ollaan. Uusi The Predator ei missään vaiheessa näytä Elokuvalta. Tällä pökäleellä on juuri sellainen nolon halpa "suoraan dvdlle"-pienibudjettinen ilme kuin mitä odottaisi pikkubudjettiselta ja jossain syrjäisessä Kanadassa kuvatulta amerikkalaiselta halpistuotannolta. Predator 7: Return of the Hunter from Outer Space -Now on DVD! Jos ei ole rahaa mennä oikeaan lokaatioon, niin silloin kuuluisi ehkä siirtää tapahtumia jonnekkin muualle, minkä pystyy toteuttamaan. Alussa on aivan helvetin absurdi viidakkoon sijoittuva kohtaus, missä täysillä huudatettavien viidakkoäänien perusteella oltiin jossain amazonin viidakossa, mutta jos käytti omia silmiä niin oli selvää että kohtaus oli kuvattu jossain Kanadan loppusyksyisessä metsässä. Täydellinen tiivistelmä koko elokuvasta.

Luoja sentään mitä paskaa. Alkuperäinen Predator, jatko-osa Predator 2 ja Paul W.S. Andersonin Alien vs Predator on nerokas Citizen Kane-tasoinen elokuvatrilogia verrattuna tähän paskaan.

0 / 5

Fuck you, movie.
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 17.04.2023 16:43

The Super Mario Bros. Movie

Kaikki mitä oletin saavani elokuvalta sain enkä yllättynyt. Tämä näyttää ja ilahduttavasti kuulostaa silloin siltä kuin pitääkin, kunnes väliajoin väliin tungetaan pakollisia hittibiisejä ja hidastuksia, jotka eivät Marioon istu. Mutta Shrek aloitti tämän trendin eikä se tunnu ikinä loppuvan.

Mutta kyllä Nintendo -fanina oli usein innostunut ja mieltä lämmittävä olo tämän parissa. Elokuvassa parasta oli että näemme sienivaltakuntaa ja saamme sen tutun kattauksen Mario -maailmaa. Tämä ei tunnu miltään trilogian ekalta osalta, jossa vasta lopussa piipahdettaisiin sienivaltakunnassa ja Bowser höhöttelisi taustalla. Oli yllättävän positiivista että mukana oli vain faneille tehtyjä juttuja, joita ei selitetty muuten, vaikka se sinisen kuoren olisi pitänyt hyökätä Peachin kimppuun eikä Marion ja Donkey Kongin, jos tarkkoja ollaan. Enkku-dubit toimi hyvin ja Seth Rogen oli just oikea valinta Donkey Kongiksi eikä Chris Prat myöskään Mariona huono ollut. Mariolla on niin valtava historia ja visuaalinen rikkautensa että kaikki tietävät noin suunnilleen ne perusjutut, vaikkei pelejä oli koskaan pelannutkaan. Itse hekotin yllätyksestä kun lopussa nähtiin Bowserin häissä King-Bomb Mario 64:sta.

Jos ilkeitä ollaan niin kyllä lopussa silti tuli fiilis että tämä on vain pitkä Mario -mainos huteralla juonella. Mutta toisaalta tällaiselta Marion pitäisikin näyttää ja elokuva on muuten laadukkaan oloinen.

Oli ihan hauskaa ja lippumyyntitulojen perusteella olisi hienoa jos Nintendon muistakin sarjoista nähtäisiin elokuvaversiot. Metroid olisi aikas kova.

***/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 03.05.2023 12:23

Sudden Death

Van Dammen leffoja en ole ikinä nähnyt, joten kun kuulin tästä, ajattelin saavani tismalleen sitä mitä odotin. Ja sitä todellakin sain pelkästään hyvässä. En ole lätkäfani, mutta elokuvissa jääkiekkoa näkisin mielelläni niin paljon enemmän, joko ympäristöön sijoittuvana tai ihan kokonaan aihetta käsittelevänä tapauksena. Ymmärrän ettei lätkä ole jenkeissä se ydinjuttu, mutta visuaalisesti jääkiekko näyttää hyvältä ja tarjoaisi paljon oivaltavia juttuja actioniin. Sudden Death on Die Hard kopio, mutta helvetin hyvä sellainen, joka mielestäni on kevyesti parempi kuin Rennyn jatko-osa John McClanen seikkailuille. Tämä elokuva on rehellistä ysäritoimintaa, jossa pahikset ovat helvetin ilkeitä mahtavan korstomaisen Powers Boothen johdolla, toimintaa on sopivasti koko ajan ja elokuvassa on vahvasti pilkettä silmäkulmassa, joka saa nauramaan ääneen. Van Damme on ihan ok, joskin en voi olla pohtimatta miten hyvin hänen tilalleen olisi voitukaan laittaa Bruce Willis ja leffan nimeksi Die Hard 3: Kuolema jäällä. 8-)

Minä viihdyin koko keston ajan ja leffa myös näyttää nostalgisen hyvältä. Ehkä puolessa välissä fokus vähän katoaa pommien etsimisen kanssa, mutta kokonaisuutena niin vahvasti plussan puolella, että ehdottomasti katson tämän uudelleen. Harmi kun tällaista rehellisen viihdyttävää toimintaa ei enää valkokankailla nähdä.


****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 10.05.2023 10:21

STAR WARS EPISODE I: The Phantom Menace (1999)

Vuosi sitten katsoin ja arvostelin prequel-trilogian jälkimmäiset osat ja jäi hampaankoloon kun en arvostellut Phantom Menacea. En edes omista kyseistä elokuvaa, joten pistin elokuvan katsomisen syrjään. Elokuvan edellisestä näkemisestä on muutenkin todella paljon aikaa. Ehkä viimeksi 2010 tai 2011, joten oli varsin piristävää katsoa elokuvaa vaikka tiesinkin mitä pierua olikin luvassa...

Pieni muistelu menneestä. Muistan kuinka syksyllä 1999 rinnakkaisluokkalaiseni ylpeänä esitteli kaikille jatkuvasti hänen elokuvalippujaan, sillä hän oli käynyt katsomassa kesällä tulleen Tähtien Sota-elokuvan peräti 16 kertaa. Niitä lippuja hän piti kelmussa lompakossaan ja välitunnilla ylpeänä esitteli niitä jatkuvasti. Olihan se vaikuttava kasa leffalippuja. En ollut silloin vielä elokuvista niiin voimakkaasti kiinnostunut henkilö, mutta muistan kuinka tyhmänä nuorena Silencenä mietin hämmentyneenä että "Miksi en itse hirveästi tykännyt leffasta?". Näin sen kerran ja omasta mielestäni se oli tylsä ja sekava, enkä tiennyt mitä tapahtui. Kaikkien ylistämä rakettireki-kisakin oli minusta aivan s*tanan tylsä ja tyhjänpäiväinen osio missä mitään ei tapahtunut. Lopun miekkataistelu oli kyllä upea mutta sekin jäi mieleen komean musan takia. Mutta vuonna 1999 leffa oli KAIKKIALLA joten kai ongelma olin vain minä, eikä elokuva. Noh, olen sen jälkeen oppinut luottamaan omiin vaistoihin enemmän kuin yleiseen hypemölinään.
Kuulun itse myös siihen outoon välisukupolveen jonka lapsuudessa ei ole ollut Star Warsia missään muodossa. Alkuperäinen trilogia oli oheistuotteineen päättynyt juuri ennen syntymääni ja seuraava alkoi kun olin jo 13sta paikkeilla. Joten oma lapsuuteni on puhtaan tyhjä Tähtien Sodalle. Muistan epämääräisesti jotain englanninkielistä Star Wars-oheistuotetta ysärin puolivälistä, mutta ne eivät merkinneet itselleni mitään koska itselläni ei ollut vanhempia sisarruksia tai serkkuja joilta olisin mitään informaatiota oppinut jostain Star Wars-elokuvista. Taisin nähdä jopa Ewokkien kaksi spinnoff-elokuvaakin ennen alkuperäistrilogiaa. Muistan itseasiassa kuinka 1997 Special Editionit tulivat ja miten niitä mainostettiin joka paikassa. Mutta muistan hämmästelleeni silloin että miksi niissä oli oudot numerot IV, V ja VI. Ne vain hämmensivät itseäni, sillä en tienyt missä järjestyksessä niitä kuuluisi katsoa kun en ollut "aikaisempiakaan nähnyt". Muistaakseni näin alkuperäis trilogian ehkä 1997 ja 1999 välisenä aikana sekä tvstä ja luokkalaiseni vhsltä. Osan alkuperäisenä ja osan special editionia. Ja itseasiassa näin koko kolmikon päinvastaisessa järjestyksessä kuin kuuluisi katsoa. Mutta joo, eteenpäin.

Nykyään tunnutaan puhuvan siitä miten Lucasilla oli aina Tarina valmiina kuvattavaksi episodeja 1-3 varten ja hän vain "odotti" teknologian kehittymistä. Plaa plaa. Kyllä, kyllä. James Cameronkin teki vain ajankuluksi jotain Terminatoreita ja Alienseja kasarilla kun odotti että teknologia olisi valmista Avatar 2: Way of the Waterin uskomattomia visuaallisuuksia varten. Ironisesti kylläkin ainakin ulkoisesti Episode I on komeaa tavaraa, vaikka sisältö ei mahdu tässä arvostelussa edes kirjoituksen alkuun.

Toisin kuin prequel-trilogian kaksi seuraavaa osaa, Phantom Menace sentään tuntuu todella isolta ja kovalla vaivalla tehdyltä Oikealta elokuvalta, eikä miltään tuosta vain kasaan pieraistulta greenscreen/cgi-showlta. On vain todella jännää ja oikeastaan lumoavaakin miten erilainen fiilis Phantom Menacen yllä on verrattuna kahteen seuraavaan pieruun. Tuntuu vain että kaikkeen on nähty niin valtavasti aikaa ja vaivaa ja ajatusta. Toisin kuin kaksi seuraavaa, Elokuva on ajatuksella kuvattu ja pistetty yhteen. Jotenkin täydellisesti tiivistää sen miten elokuvantekeminen on muuttunut nykyaikana kun kaiken voi vain "tehdä sitten myöhemmin cgillä". Mutta kai se on myös sitä että tekijät ovat päässeet tekemään vuosikymmenien tauon jälkeen "UUTTA STAR WARS ELOKUVAA" ja kaikki ovat halunneet laittaa parasta peliin, kun taas seuraavat osat on tehty enemmänkin näkökulmasta "Pitää tehdä seuraavat elokuvat paremmalla cgillä".
Menace on helposti koko trilogiansa komein elokuva. Se on helvetin upea yhdistelmä pienoismalleja, mattemaalauksia ja cgitä yhdessä todella komeassa käsikädessä-paketissa. Se on täydellinen yhdistelmä kahden eri aikakauden teknologiaa ja toteutusta missä alkuperäistrilogian käsintehdyt pienoismallikuvat ja mattemaalaukset yhdistyvät nykyaikaisen cgin avustamaan tehostemaailmaan. Vaikka välillä elokuvassa luotetaan juuri avaruusolioissa kyllä aivan liikaa cgihin, niin edes ympäröivä maailma tuntuu tasapainona oikealta, eikä miltään ahtaalta greenscreen-varastorakennukselta feikki cgi-menoineen niinkuin seuraavissa elokuvissa.

Elokuvalla on jopa todella vahva, omanlaisensa yleisilme, joka eroaa hyvällä tavalla alkuperäistrilogiasta. Ja jostain syystä tekijät ovat täysin luovuttaneet tämän asian osalta kahdessa seuraavassa videoteoksessaan. Jos alkuperäiset Star Warsit olivat kuin 1950-lukuisten Flash Gordon-seikkailuiden uutta versiota niin Phantom Menace tuntuu ottavat inspiraationsa Hollywoodin kultakauden suurista spektaakkelielokuvista kuten Ben Hur, Kymmenen käskyä tai Kleopatra. Kuvat ovat aina suuria ja maisemat eeppisiä, hyvin roomalaistyylisiä tyyliltään. Naboon katunäkymätkin olivat kuin suoraan Cleopatran suurista paraatikohtauksista. Todella upeaa.... Harmi vain että tätä hienoutta pilaa se ikävä seikka että Phantom Menace on näistä pintapuolisista asioita huolimatta aivan Paska konepeltinsä alta. Mutta tästä mitättömästä pikkuseikasta lisää myöhemmin.

Elokuva osaa juhlia myös audiopuolella, sillä jos on kaksi asiaa mistä Star Wars-elokuvat ovat... tai ainakin olivat tunnettuja, oli niiden ikoninen äänimaailma. Äänisuunnittelu on myös Phantom Menacessa todella komeaa ja kiehtovaa kuunneltavaa, vaikka itse en ole koskaan fanittanut esim Kauppaliiton Droidien typeristä pelleilyäänistä. Mutta varsinkin elokuvan puolivälissä olevassa Rakettirekikisassa äänisuunnittelu pääsee todellakin pääosaan ja on täynnä toinen toistaan hienompia temppuja. Myös John Williamsin alati taustalla pauhaava scorekin auttaa uskomaan että tämä on ihan oikea elokuva, oikeilla tunteilla ja kärsimyksillä, vaikka ruudulla tuntuukin jököttävän kasa puupalikoita. Musaa tuntuu olevan kokoajan soimassa ja se on rikasta ja komeaa, vaikka täytyy kyllä myöntää ettei se jäänyt itselleni elokuvaa katsellessa kovin vahvasti mieleen, koska aina ei vain osata vain antaa sille rohkeasti tilaa. Parhaimmillaan musiikki onnistuu kuitenkin tekohengittämään tätä kuumepotilasta eteenpäin, antamaan edes sen pienen minimaallisen tunteen esim Anakinin traagiselle seikkailuun lähtemiselle ja varsinkin toimintakohtaukset loppupuolella hyötyvät todella vahvasti komeasta scoresta. Phantom Menacen score kuuluu juuri niihin sävellyksiin jotka nousevat paremmin esille irallisesti kuunneltuna. Sillä musiikkia on sävelletty elokuvaan aivan valtavasti ja elokuvaa katsoessa tuntuu siltä että musa avuttomasti jää (suurimmaksi osaksi) visuaallisuuksien jalkoihin.
Jotkut ovat ladanneet youtubeen sadottain trackeja elokuvan scoresta ja usein tykkään kuunnella näitä youtubesta vain fiilistelläkseni mitä tämä elokuva olisi voinut olla. Jos jotain tästä elokuvasta pitää suositella niin se on kyllä John Williamsin huikean rikkaat orkesterimusat.

Yksi suurimmista suosikkijutuistani mitä tällä elokuvalla on, on sen helvetin komeat concept artit. Lucasfilmin taiteilijapomo Doug Chiangin komeat maalaukset elokuvan varhaisesta tuotantovaiheesta ysärin puoliväliltä, kun lopullista käsikirjoitusta ei oltu vielä lyöty lukkoon on samalla aivan uskomattoman lumoavaa katsottavaa... mutta myös aivan helvetin masentavaa kun muistaa minkälainen lopullinen elokuva on. Chiangin ja kumppaneiden konseptitiateet ovat täynnä huikeita visioita elokuvan reippaasti laimennetuista tapahtumista ja hahmosuunnitelmista. Ja tuntuvat myös spoilaavan sen että Quigon-Jinnin hahmo on myöhemmin mukaan lisätty pökäle sillä taiteessa pääosassa on aina nuori samuraisoturi Obi-Wan Kenobi...

Vaikka Phantom Menace näyttää upealta niin visuaallisesti kuin lavastuksen ja puvustuksenkin osalta niin... ongelma on vain että... se ei tunnu elokuvalta joka sijoittuu muutamia vuosikymmeniä ennen alkuperäistrilogian tapahtumia. Kun katsoo elokuvaa, olisin helposti hyväksymässä sen maailman visuaallisen tyylin jos tapahtumat sijoittuisivat vaikka 3000-2000-vuotta menneisyyteen. Mutta nyt kaikki tuntuu oudolla tavalla erilaiselta maailmalta. 1970-luvun teräväreunaisen visuaallisen designen tilalla on 1950-lukuinen sulavalinjainen vintagelook mikä vain ei anna kovinkaan yhtenäistä kuvaa maailmasta, missä tekninen kehitys pitäisi olla keskiaikaisen paikalleen jämähtänyttä. Asiaa voisi auttaa se jos design olisi outoa vain yhdessä paikassa, kuten vaikka Naboon arkkitehtuurissa, venetsia-tyylisissä taistelualuksissa ja asuissa. Mutta sitten pääsisimme seikkailemaan toisilla planeetoilla ja design alkaisikin muistuttamaan paljon tutumpaa ilmettä. Mutta näin ei ole Tatoeenia lukuunottamatta missä mikään ei näytä muuttunut vuosikymmenissä. Pääkaupunkiplaneetta Corusant jatkaa täsmälleen samalla designtyylillä niin puvustuksen kuin alusten suunnittelussa kuin Naboo ja Kauppaliitto, mikä vain entisestään saa turhautumaan, kun maailma tuntuu vain liian erilaiselta verrattuna alkuperäistrilogiaan. Ja en halua haukkua puvustuksia ja designiä, sillä ne ovat oikeasti todella komeaa.... mutta ne eivät istu kokonaisuuteen kunnolla, kun kaikki tuntuu vain niiiiin häiritsevällä tavalla erilaiselta. Myös jotain alkuperäisen trilogian analogisesta maailmasta tuhoutuu pahasti kun tekijät ovat lähestyneet kaikkea tässä prequel-trilogiassa digitaallisen maailman näkökulmasta. Kaikki tuntuu vain niin kliiniseltä, smootilta ja hologrammit tuntuvat vain cgi-layeriltä eikä analogisen ajan käsin tehdyltä tehosteelta missä on omaa sisäistä elämää.
Mutta onneksi elokuva on enimmäkseen hyvässä tasapainoisessa harmoniassa Oikean ja Cgin käytön osalta. Sellaisessa terveessä tasapuolisessa käytössä missä cgi tuntuu olevan enemmän apukeino kuin automaattiratkaisu KAIKKEEN.... toisinkuin erään nimeltä mainitsemattoman trilogian kahdessa seuraavassa osassa. Monet asiat mitkä voisi luulla olevan CGItä ovatkin pienoismalleja. Elokuva vain ymmärtää fiksusti milloin mitäkin kuuluu/ tai kannattaa käyttää, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos ja sen ansiosta elokuvalla yleisilmeen yllä onkin kaikesta modernista teknologiasta huolimatta sellainen ajattoman klassinen yleisfiilis.
Vaikka en ole tippaakaan kiinnostunut elokuvan rakettirekikisasta, joka vain vain elokuvan vartiksi pysäyttävä tyhjänpäiväinen Formulakisa, niin se on kuitenkin teknologisesti aivan huikea näytös kun ottaa huomioon että elokuva on vuodelta 1999. Mutta juuri tällaisten juttujen takia prequel trilogia osoittaa uhkaavia merkkejä siitä että ollaan menossa huolestuttavasti "teknologia ensin - Juoni sitten jotenkin perässä mukana"-suuntaan.

Elokuvan paras osio on helposti sen loppufinaalin jeditoimintaosio. Taistelu on helposti koko tämän prequel-trilogian paras. Ja kyllä, oikeasti tarkoitan sitä. Kaikki tuntuvat huutavat kuinka eeppinen Episode 3sen lopun cgi-taistelu on mutta se on ihan tunnoton ja sieluton pieru verrattuna Phantom Menacen threesome-jediactioniin. Kaukana ollaan kahden seuraavan elokuvan tanssimiselta tuntuvista goreografia-liikkumista ja jäykistä bluescreen-kuvauksista. Phantom Menacen kohtauksessa on menoa ja meininkiä. Darth Maul ei ehkä ole hahmona oikeastaan yhtään mitään, mutta on todella agressiivinen pahis toiminnan alkaessa ja myös molemmat jedit pistävät todella agressiivisesti Maulille vastaan. Osio on hyvin kuvattu ja leikattu yhteen (niinkuin Oikeissa elokuvissa on tapana) ja homma pidetään hyvin liikkeellä jatkuvasti. Puhumattamaan siitä aivan uskomattomasta John Williamsin kuoromusasta mikä huutaa taustalla. Kohtaus on myös hyvin rytmitetty kaiken muun samaan aikaan tapahtuvan kanssa ja huomasin myös hämmentyneenä ihailevani miten hyvältä osio näyttää kauttaaltaan vaikka tapahtumat suurimmaksi osaksi sijoittuvatkin cgi-ympäristöön. Mutta se ei vain tunnu cgiltä jostain kumman syystä. Kaikki vain... toimii.

Elokuvan todellinen kömpelyys löytyy kahdesta paikasta. Eli niistä mistä suuri, visionäärinen George Lucas henkilökohtaisesti vastaa: Käsikirjoitus ja näyttelijätyö.
Phantom Menacen käsis on aivan kaamea. Kökösti kirjoitettu ja toteutettu pökäle eikä yksikään näyttelijöistä tunnu hirveästi tietävän minkälaisia rooleja he ovat esittämässä. Kaikki seisovat kameran edessä lausumassa vuorosanojaan ja osa näyttää siltä kuin näitä vituttaisi olla paikalla.
Sanoin vuosi sitten tekemässäni Attack of the Clonesin arvostelussa että uskon vahvasti että siitä saisi melko hyvän elokuvan vain uudestaan leikkaamalla sen. Sillä kaikki tarvittava tuntuu olevan olemassa sitä varten. Mutta Phantom Menacen kohdalla juttu on eri. Tästä ei saa hyvää elokuvaa mitenkään jälkikäteen asioita hiomalla. Itseasiassa Phantom Menace tuntuu nykyisellään siltä että se on yritetty laittaa mahdollisimman hyvin kasaan, kaikista juonellisista ongelmistaan huolimatta. Ongelmat kun ovat jo ihan käsikirjoituksen perusjutuissa ja ne korjatakseen koko elokuva pitäisi kirjoittaa alusta pitäen uudelleen.

Jo elokuvan aloittavassa alkuteksti-introssa huomasin pyöritteleväni vain silmiä päässäni kun uuden Star Wars-trilogian aloittava teksti kertoo Verotuksesta, Kauppaliitosto, Kauppareiteistä, Kauppasopimuksista ja plaa plaa plaa... EI NÄIN. Tämä on jo punainen hälytyssireeni sille että jotain on todella pahasti vialla, eivätkä asiat tuosta parane. Star Wars elokuvan pitäisi olla suoraviivaista, jännittävää, mukaansa tempaavaa, kiehtovaa ja täynnä SEIKKAILUA. Sen sijaan saamme seurata minuuttikaupalla jököttämistä, kävelyä yhdestä paikasta toiseen, Formulakisaa vailla mitään kunnon pointtia ja outoja dialogeja joita lausuu ihmisiltä näyttävät robotit. Edes alkuperäisen elokuvan hauskat koomiset hetket, elävät hahmot ja nokkelat replat eivät onnistu kertaakaan toimimaan Phantom Menacessa. Kun hahmot vitsailevat, se on vain Todella oudosti toteutettua ja rytmitettyä ja saa lähinnä hämmennyksen aikaan siitä että "Oliko tuo tarkoitettu kevennysvitsiksi?".
Elokuvan yllä on jokaisella osa-alueella kaamea yleisfiilis siitä että se on vain läpikirjoitettu, mutta missään vaiheessa kukaan ei ole tarjonnut parannusehdotuksia. "Hei George, mitä jos..."-hetkiä ei ole tässä elokuvassa olemassakaan. Kun jotain tapahtuu niin se vain tapahtuu koska niin on kirjoitettu. Ei siksi että asiat voisi tehdä tuhat kertaa mielenkiintoisemmin tai luovemmin TAI PAREMMIN. Mutta pitää myös ymmärtää aikakautta. Tätä elokuvaa ei ole tehnyt SE George Lucas jonka me nyt tunnemme, vaan sen on tehnyt "Omg, The Star Wars trilogian yksin tehnyt nero, George Lucas, jonka visionääriset visiot ja päätökset loivat kaikkien aikojen suurimman elokuvatrilogian koskaan!"-George Lucas. Kun asiaa katsoo tuon seikan läpi, niin alkaa helposti ymmärtämään miksi kaikkeen tähän on päädytty. George oli ysärillä myyttinen hahmo, jumalasta seuraava, jonka oudot ideat olivat nerokkaimmista ideoita nerokkaimpia eikä kenenkään tullut edes mieleen kyseenalaistaa mitään, sillä tavallinen kuolevainen ei pysty siihen mitä George tekee. Valitettavasti kylmänä suihkuna toisesta päästä tuleva elokuva on aikamoinen herätys siitä mitä tiimityö ja lahjakkaiden ihmisten yhteispanos on. Vaikka Lucasilla on ehdottomasti elokuvassa hetkensä ja oikeasti hyviä oivalluksia ja tarkoituksia, niin homma kaipaisi valtavasti kunnon avustavaa kättä että näistä potenttiaallisista jutuista saataisiin rakennettua suuri mestariteos.
Yksi kiinnostavista asioista tämän elokuvan osalta on itseasiassa sen virallinen making of -dokumentti, joka on suorastaan hämmästyttävän rehellinen läpikatsomus siihen miten kaikki meni vituilleen. Elokuvan tekemisen yhteydessä kuvattu Dokumentti kun on kuvattu ja pistetty yhteen juuri tuon yllä mainitsemani "George on visionäärinen nero ja jumalasta seuraava"-näkökulman vinkkelistä ja antaa todella surullisen rehellisen kuvan siitä miten Phantom Menace on syntynyt. Tuntuu siltä että George on oman menestyksensä vanki. Hän on ehdottomasti lahjakas, mutta tarvitsee ympärilleen niitä jotka eivät vain nuoleskele persettä, vaan jotka boostaavat ideoita, antavat uusia ehdotuksia omilla panostuksillaan ja eivät epäröi sanoa kun maestrolla menee pensseli väärään maalipurkkiin. Niillä elementeillä syntyi alkuperäinen Star Wars, mutta nyt tuntuu olevan tärkeämpää vain mielyttää Georgea, jotta tämä saisi sen tehtyä mitä teki.Vituttaa tämmöinen, mutta samalla kyllä samastun valtavasti Lucasiin ja tämän ongelmiin ja pystyn niiin näkemään itseni täsmälleen samassa tilanteessa. Kaikille luoville taiteilijaihmisille yleinen vinkki: Varmistakaa että teillä on kavereita jotka sanovat asioita rehellisesti ja suoraan totuuden kun juttu on vituillaan, eivätkä vain anna 10/10-kaikki hyvin -kommentteja. Ne saattavat sattua, mutta loppupeleissä juuri niiden ansiosta tulee hyvää tavaraa.

Tekee ihan pahaa haukkua käsistä, kun George vaikuttaa niin samaistuttavalta symppikseltä jota haluaisi lähinnä halata kuin suosikkisetää, mutta Phantom Menacen käsis on yrittämistään jutuista huolimatta aivan helvetin tylsä ja outo pökäle jonka ideat jäävät ennenkaikkea Epäselviksi ja todella etäisiksi. Fokusta ei joko ole tai sitten se tuntuu olevan asioissa mihin ei tarvitsisi keskittyä. Jokin outo alien-rotu nimeltä Kauppaliitto yrittää olla ilkeä kauppasuluillaan ja näillä on takakujalla tehtyjä yhteistyösoppareita ilkeän Sith-Lordin kanssa. Ja miten tämä kaikki muka liittyy yhtään mihinkään? Miksi pitäisi kiinnostaa? Miksi tällaista tarinaa yritetään kertoa? Tuntuu oudolta, väkinäiseltä juonelta joka ei merkitse mitään. Samaa voisi sanoa myös Padmen Natalie Portman/Keira Knightley-kaksoisolentojutusta, mikä olisi hyvä idea JOS sillä tehtäisiin jotain, mutta nyt homma on vain iso hämmennys että miksi tällainen elementti on mukana elokuvassa.
Mutta suurin ongelma koko Phantom Menacen tarinalla on se että se EI OLE trilogian ensimmäinen osa. Tämä on irrallisen prequel-seikkailu ENNEN trilogian alkua, minkä tapahtumilla ei ole mitään väliä itse trilogian pääjuonen kanssa, jotka alkavat Episode 2sessa. Kuin alkuperäinen Star Wars trilogia, mutta eka elokuva olisikin alkuperäisen elokuvan sijasta Rogue One. Tai Fellowship of the Ring, mutta ensimmäinen elokuva keskittyisikin Isildurin sormusjuttuun ja Klonkun Klonkuksi muuttumiseen. Enkä keksi pahempaa kritiikkiä millä tuhota koko tämän elokuvan olemassaolo kuin tuo.

Näyttelijätyö on jotain mikä pitäisi tässä elokuvassa pistää oikeastaan lainausmerkkeihin, sillä vain harvat tuntuvat tekevän edes keskinkertaista työtä. "Seiso tuossa ja sano replasi ääneen"-tuntuu olevan ohjeistus jokaiselle näyttelijäsuoritukselle. Jotenkin ironista että elokuva joka loistaa käsintehdyillä visuaallisuuksilla, on myös elokuva missä jokainen näytelty hahmo tuntuu olevan tietokoneella animoitu cgi-hahmo joka liikkuu yhdestä keyframesta toiseen ja välissä ei tunnu ikinä olevan mitään luonnollisen elävää. Oikein kukaan hahmoista ei toimi kunnolla. Osan pelastaa jotenkuten edes laadukkaat näyttelijät kuten Ewan McGregor tai Ian McDiarmid, jotka pystyvät tyhjästä luomaan edes Jotain. Ja vaikka Jar Jar Binks onkin hahmo jonka olemassaoloa on vaikeaa sietää, niin täytyy kuitenkin sanoa että cgin altakin Ahmed Bestin laadukas roolisuoritus tulee hyvin esiin.
Parhaiten cgi-hahmoista toimii Anakinin orjaisäntä Watto joka on loistavasti kirjoitettu ja näytelty hahmo molemmissa elokuvissa missä esiintyy. Hahmo ei tunnu vain sarjakuva-hahmolta vaan oikealta hahmolta joka vain nyt sattuu olemaan cgillä tehty. Kaikilla muilla cgi-hahmoilla juttu tuntuu olevan toisinpäin. Esimerkiksi en voi ymmärtää miksi Jar Jar on (olemassaolonsa lisäksi) tehty kokonaan cgillä? Kyseinen hahmo tuntuu ilmiselvältä tapaukselta mikä pitäisi olla näyttelijä maskissa. Nyt Jar Jar ei kovasta yrityksestään huolimatta onnistu kertaakaan välttymään miltään muulta kuin oudolta lauantaiaamun piirrossarjan kohellushahmolta joka on hypännyt oikeaan live-action elokuvaan oikeiden näyttelijöiden mukaan näyttelemään. Juttu on samanlainen kuin Klonkun kanssa Sormustenherrassa, missä huomaan vain miettiväni että "Ei ole mitään kunnollista perustelua miksi tämä olento on tehty kokonaan cgillä, sillä tämä voisi vain olla näyttelijä maskissa.".

Vaikka niiin moni asia on vituillaan, niin käsittämättömintä on se että tämän trilogian kaksi keskeisintä hahmoa ovat lähes kokonaan tungettu/unohdettu taustalle. Obi-Wan ja Anakin ovat vain kaksi mitätöntä sidekick-hahmoa jotka molemmat eivät tämän elokuvan perusteella tunnu tarkoittavan oikeastaan mitään. Jos fokusta haluttaisiin tälle elokuvalle antaa niin sen pitäisi ehdottomasti tehdä Obi-Wan Kenobista elokuvan/trilogian päähahmo: nuori jediritari jonka kautta maailmaan ja seikkailuun tutustutaan. Mutta sen sijaan Obi heivataan statistiksi taustalle ja jätetään jopa vartioimaan tukikohtaa kun Liam Neeson kaappaa seikkailun itselleen. Wtf?

Olen aina sanonut että Anakin on elokuvassa täysin väärän ikäinen ja se vain turhauttaa tapahtumia seuratessa jatkuvasti. MITÄÄN syytä Anakin vauvana ololle ei ole, vaan se tuntuu todella typerältä pikku lapsikatsojien tarpeettomalta kalastelulta: "Jotta lapset katsoisivat elokuvaa, pitää päähahmon olla lapsi".
Kokoajan Anakinia elokuvassa katsoessani huomasin miettiväni että hahmo voisi nykyisellä kirjoituksellakin olla reippaasti vanhempi. Kaikki mitä hahmo elokuvassa tekee, sanoo ja reagoi toimisi vitusti paremmin jos kyseessä olisi angstaava mutta hyvää tarkoittava 15-16-vuotias teinipoika-orja eikä 8-vuotias pullamössövauva. Sori Jake Lloyd, mutta haluaisin kuristaa sinut. Nothing personal. Itseasiassa olen aika yllättynyt ettei Lucas tehnyt Lukesta alkuperäiseen Star Warsiin 6-vuotiasta pilottipoikaa. Why the fuck not.
Anakinin käyttö tuntuu myös niin oudon epätasaiselta elokuvassa. Välillä hän on superduper pro kaikessa, joka tekee ja sanoo kaikkea vanhan veteraanin ja nokkelan tyypin ottein. Mutta sitten yllättäen hän on täysi tunari vauva joka sattumien kautta onnistuu vain kaikessa. Ja tämän ansiota hahmosta on mahdoton antaa oikeastaan minkäänlaista kunnon kuvaa. Esim rakettirekikisassa Anakin esitetään kylmäverisenä prona vaikka tyyppi on korkeintaan 9-vuotias. Mutta sitten lopputaistelun aikana heppu pelastaa päivän lähinnä Jar Jar Binksiä muistuttavalla perseilyllä. Kun katsoin loppufinaalia, huomasin kokoajan miettiväni miten coolia olisi jos teini-ikäinen ja usein kaikessa kapinoiva Anakin olisi Quigon-Jinin "Pysy piilossa"-ohjeistuksista huolimatta ottanut R2-D2n mukaansa ja lähtenyt sotimaan avaruushävittäjällä koska on kuumaverinen teini, man of action ja haluaa auttaa. Ja kaikki mikä lopussa tapahtuisi avaruudessa, tapahtuisi koska Anakin on päättäväinen, asioita laatikon ulkopuolelta katsova taktikko joka tietää että paras tapa tuhota vihollisten tukikohta on tehdä se sisältä päin. Todella uhkarohkeaa, mutta Anakin pelastaisi päivän ja saisi kaikilta kehut ja respectit miten uskomaton tyyppi kyseessä on ja Jeditkin olisivat että "Kyllä, tämä kaveri kannattaa kouluttaa iästään huolimatta Jediksi..". Ja hitto, tuohan kuulostaisi aivan siltä alkuperäistrilogian kaikkien tuntemalta Darth Vaderilta. Eikös?
Mutta jostain syystä George yrittää rakentaa Anakinista nyt jotain helvetin eeppistä, tuhansien vuosien takaisen ennustuksien random messiasta jonka tarkoitus on joskus vuosikymmenien päästä tehdä yksi hyvä teko ja redeemata itsensä... Ja tämä on yksi niistä tusinasta v*tun pahasta paskaratkaisusta mitä Phantom Menace sisältää. Miksi tehdä Darth Vaderista nyt yhtäkkiä jotain mystisten legendojen messiasta? Kumpi on oikeasti hienompaa: Se että pahaksi muuttunut hyvä mies saa inhimillisyytensä takaisin poikansa ansiosta ja päättääkin pelastaa päivän? VAI se että Kaiken olikin kaiken aikaa tarkoitus tapahtua juuri niin kuin tapahtuu ja kaikki tiesivät siitä etukäteen koska deus ex machina-ennustus. Fuck you, George. Ja samalla Fuck you, George vitun tyhmistä Midiclorians-voima selityksistä mitä ei ikipäivänä pitäisi tunkea star warsiin.

Ennen Last Jedin kaameaa Admiral Holdoa, paskin Star Wars-hahmo itselleni oli aina Liam Neesonin Quigon-Jinn. Ja hyvin nopeasti tätä elokuvaa vuosikymmenen tauon jälkeen katsoessani palautui mieleen KAIKKI miksi niin inhoan tätä v*tun hahmoa. Hahmo on täysin moraaliton, idioottimaisia ja uhkarohkean idioottimaisia ratkaisuja jatkuvasti tekevä pöljä joka aina sakea nautittuaan vetoaa siihen että hän on jedimestari, joten luottakaa vain ratkaisuihin. Jotenkin huvittavaa miten läpi elokuvan toiset hahmot JATKUVASTI kyseenalaistavat Quigonin ratkaisuja, mutta heppu vain hörppii lisää sakea taskupullostaan ja käskee kaikkien pitää huolta omista asioistaan... siis... wtf? Ensimmäinen asia mitä elokuvan loputtua tein, oli se että menin nettiin tutkimaan mitä muut ovat mieltä hahmosta.... ja kaikki tuntuvat ihailevan hahmoa jonkilaisena "Grey Jedinä" joka ei toimi voiman Valoisalla tai Pimeällä puolella.... ja itse tuijotin vain lukemiani tekstejä hämmentyyneenä. Jotenkin pelottavaa miten prequelien paska kirjoitus muuttuu toisilla ihmisillä "Nerokkaaksi, kaavoja rikkovaksi teokseksi". Suosikkihetkeni Quigonin kohdalla on kuitenkin miehen hetki jedineuvoston edessä kun tämä haluaa kouluttaa Anakinista jedin. Ja neuvosto muistuttaa että Quigonilla on jo oppilas (obiwan). Ja muistaessaan sen, Quigon vain toteaa että "Nääh, obi on valmis testeihin. En tarvii sitä enää" Ja obiwan heti perään alkaa puolustelemaan mestariaan sanomalla "Juu! Mie oon valmis testeihin"..... En tiedä... jos itse olisin ollut mestarini/isähahmoni seurassa pikkupojasta asti, niin olisin Obi-wanina enemmänkin shokissa kun rakas mestarini olisi tuosta vain valmis heivaamaan minut, saadakseen itselleen nuoremman ja sileämpihoisen oppipojan....
Jos jotain hyvää koko Quigon-jutusta pitää keksiä niin ainakin George käytti Attack of the Clonesissa hahmon outoa käytöstä hyvällä tavalla hyödyksi kertoessaan tämän olleen Count Dookun entinen oppilas. Hyvä George, kauniisti redeemaat itseäsi aina välillä!
Toinen asia myös mikä pitää nostaa esille on Georgen tapa tehdä callbackeja alkuperäistrilogian suuntaan. Ja tämä on asia mitä voin sanoa myös ihan koko prequel-trilogiasta. Aina kun jotain tehdään niin se on hyvästä tai huonosta fanservicestä huolimatta Huolella rakennettu mukaan leffaan. Se ei ole samanlaista kehitysvammaisen J.J. Abhrahamsin tasoista vammastelua kuin mitä Disney-aikakaudella on ollut tarjolla missä fanservice vain tungetaan kameran eteen vailla mitään muuta tarkoitusta kuin ilmestyä kameran eteen, jotta idioottikatsoja voi tunnistaa jutun. George on kaikista perseilyistään huolimatta AINA istunut alas ja miettinyt miten jutun voisi tuoda mukaan leffaan tai kohtaukseen osana sitä, eikä täysin irrallisena elementtinä. Hitto, ennen vain osattiin tehdä elokuvia.

Absurdia koko tässä elokuvassa on se miten vammaisen monimutkainen ja samalla tyhjänpäiväinen se kaikenkaikkiaan on. Star Wars-elokuva ei tarvitse TAI edes kuulu olla näin vammainen poliittinen ja vaikeamenoinen vaan viihdyttävä, suoraviivainen seikkailu hyvillä hyviksillä ja pahoilla pahiksilla. Nyt en tiedä mitä tämä elokuva on, sillä fokus ei ole levällään. Sillä sitä ei edes ole. Elokuvalla ei ole edes päähenkilöä. Edes pahiksista ei ole mihinkään, sillä vaihtoehdot ovat joko japanilaiset sammakot tai lopussa tuplatikkaria heiluttava cosplay-miekkamies, eikä kukaan tunnu kiinnostavalta vastukselta. Ihmetyttää myös miten paljon elokuva tunkee tuosta vain .... mmh... Emperoria elokuvan The Pahikseksi. Tämä on muka prequel joka on muka tarkoitettu katsottavaksi ennen niitä *oikeita* Star Wars-elokuvia, mutta samalla elokuva kertoo Emperorin tarinaa alkuperäisen trilogian näkökulmasta, eikä tunnu salailevan tätä. Jos olisin itse tehnyt tämän niin en olisi ehkä tuonut koko hahmoa mukaan ollenkaan kuin ehkä korkeintaan Episode 2sen lopussa. Olisi itseasiassa kiehtovaa jos prequel-trilogia pitäisi vaikka pääpahanaan esim Count Dookua, mutta Episode 3sen alussa tapahtuvan yllättävän "poismenon" johdosta paljastuukin Todellinen pahis Dookun takaa joka olisi se kiva, kaikkien tuntema leppoisa kansleri Palppis joka olisi täysin huomaamatta kaiken aikaa manipuloinut juttua edukseensa... mutta nääh, Prequelit eivät ole näin monimutkaista järjestelmää varten. Tai siis Ovat, mutta väärällä tavalla.
Periaatteessa tämän elokuvan ei olisi tarvinnut tehdä mitään muuta kuin kertoa viihdyttävää seikkailutarinaa kahdesta bestiksestä, nuorista jedi-ritareista Obi-Wan Kenobista ja Anakin Skywalkerista. Esitellä meille heidän buddy cop-seikkailunsa mukana maailmaa ja pikkuhiljaa rakentuvaa tilannetta mistä myöhemmin muodostuu alkuperäisen trilogian synkkä maailma. Ehkä hieman ohimennen väläyttää että Jedi-Ritari Skywalkerilla on tapana päästä päämääräänsä keinoja kaihtamatta, kun taas Obi on paljon maltillisempi ja tylsempi kaiken suhteen. Eikä mitään muuta. Mutta nääh, tehdään Darth Vaderista avaruusenkeleistä puhuva pikkulapsi ja pistetään sarjakuvajänis ja alkoholisoitunut idiootti pääosiin. Why the fuck not.

Valitettavasti Phantom Menacea vaivaa myös aivan kaameat kotijulkaisut. Siis yksikään elokuvan teatterijulkaisun jälkeisistä vhs, dvd, bluray tai 4K-julkaisuista ei ole edes kohtalaista tasoa. Herättelin toivoa kun 4K-julkaisut olivat tulossa että viimeinkin Lucasfilm julkaisisi elokuvasta kunnon laadukkaan 4K-julkaisun, sillä toisinkuin loppuosa trilogiasta, tämä elokuva on kuvattu superlaadukkaasti filmille ja cgi-ripulin sijasta elokuva on täynnä loistavia käsin tehtyjä juttuja... Mutta ei. Oli julkaisu mitä vaan niin kuva on aivan mössöä, blurria, kaikilla tuntuu olevan muodottomat vahaihot, jotka tuntuvat menevän mössömmäksi jokaisella uusintajulkaisulla ja elokuvan kotijulkaisuilla on aivan kaamean synkkä cyanin ja magentan sävyinen värimäärittely. Varsinkin viimeisen vuoden aikana nettiin on ilmestynyt valtavasti alkuperäisen 1999-teatterijulkaisun faniskannattuja esityskopioita missä elokuva näyttää ihan uskomattomalta...ja sitten itse katsoin elokuvaa "virallisena" bluray-julkaisuna ja halusin vaan repiä silmät päästäni.
https://i.imgur.com/tHL6an4.jpg
https://i.imgur.com/imfXd7r.jpg
En tiedä miksi v*tussa Lucasfilm ei ole edes Phantom Menacea yrittäneet saada parhaimpaan mahdolliseen ulkoasuunsa. Tosin kyynisenä epäilen että elokuva on tarkoituksella laitettu paskan näköiseksi jotta sen mössöinen yleisilme menisi paremmin yhteen trilogian kahden jälkimmäisen osan kanssa... fuck sake.

Jos joku edes kehtaa kysyä että ovatko Prequelit paskempia kuin Disneyn trilogia, niin haluaisin hakata kyseisen idiootin, sillä kyseessä olisi maailman kehitysvammaisin kysymys. Kyllä, Prequelit ovat valtavia pettymyksiä ja omiin avonaisiin kengännauhoihinsa kompastuvia Jar Jar Binksejä. Mutta ne sentään ovat pierumenostaan huolimatta kertomassa tarinaa, teemoja, hahmoja ja seikkailuitaan JA YRITTÄMÄSSÄ -vaikka epäonnistuvatkin yrityksessään pahasti. Mutta se sentään ovat tekemässä jotain. Disneyn trilogia ei ole tekemässä mitään. Ne eivät yritä mitään. Ne eivät tee mitään. Ne ovat vain Star Wars-huvipuistolavasteita vailla sisältöä. Karkkipaperi ilman minkäänlaista sisältöä.

Mutta joo, enköhän arvostellut jo tarpeeksi. Tuntuu että on biljoona yksityiskohtaa mistä voisin vielä puhua. Voisin kirjoittaa kokonaisen romaanin siitä miten typerää R2-D2n ja C3POn käyttö ja kohtelu elokuvassa on mutta en jaksa enää.
Phantom Menace on.... turhauttava elokuva. Pystyn melkein näkemään sen suuren mestariteoksen mitä George on yrittänyt tehdä ja surullisena huokailen miten siihen ei olla mitenkään päästy. Elokuva on komean näköinen ja sillä on Potenttiaallisia ideoita ja kanvaasia vaikka kuinka upeaa maalausta varten. Ja toisinkuin kaksi seuraavaa osaa, se tuntuu ja näyttää kömpelyydestään huolimatta ihan Oikealta elokuvalta. Mutta käsikirjoitus on ripulia ja Georgen kömpelö ohjaus vain pahentaa tilannetta. Kuten alussa sanoin, se tähtää ollakseen 1950-lukuinen hollywoodin suurspektaakkeli, mutta onnistuu siinä oikeastaan vain John Williamsin huikean scoren osalta.

2-/5
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Joni Ahonen » 11.05.2023 15:25

^
The Phantom Menace on siitä kiintoisa tapaus, että se oli ensimmäinen suuren franchisen mieletön paluu ja ysärin ainoa Star Wars. Nykyään tällaisessa ei ole enää mitään ihmeellistä, mutta tuohon aikaan ei ollut edes nettiä kaikilla ja trailereita näki vain leffateattereissa. Sain tuolloin muksuna esimakua koko Tähtien sodasta tämän leffan myötä ja muistan kuinka ala-asteella Viking Linen risteilyllä fanikrääsää näki joka myymälässä. Leffaa tai koko sarjaa näkemättä onnistui markkinointikoneisto minutkin aivopesemään ja söin Kellogg'sin muroja laatikollisen päivässä saadakseni hahmojen tunkkaisen kultaisia rintakuvia itselleni niiden kylkiäisenä. Jotenkin kiintoisaa kuinka tuolloin pelkkä hype sai ihmiset pitämään leffasta, kunnes jonkin ajan kuluttua kovat soraäänet alkoivat. Tavallaan sääli ja onneksi ettei ollut somea olemassa, se raivon määrä olisi ollut uskomaton.

Leffan olen vain kerran nähnyt, en muista niin kamalasti pitäneeni tai vihanneeni. Suurella mielenkiinnolla ja teknisen toteutuksen takia haluaisin katsoa kyllä uudelleen.


Silencen pitäisi perustaa oma tubekanava leffojen arvostelemiselle. :) Aina mielenkiintoista settiä ja oppii uutta tietoa.


Irreversible

Helvetin ahdistava elokuva, josta jäi harvinaisen järkyttynyt olo. Ei halua nähdä uudestaan kovin pian. Tässä heiluva kamera on todella tärkeä elementti ja istuu sekavaan iltaan täydellisesti. Kiinnostaisi nähdä se Straight Cut joskus.

****/*****
Avatar
Joni Ahonen
Moderaattori
 
Viestit: 2412
Liittynyt: 01.03.2014 12:13
Paikkakunta: Suomessa

Re: Minkä leffan katsoit viimeksi?

ViestiKirjoittaja Silence » 11.05.2023 17:18

Joni Ahonen kirjoitti:ja ysärin ainoa Star Wars.

Köh köh. Ei ainoa Star Wars ysärillä. Special Editionit julkaistiin 1997 lämmittelemään prequel-trilogian tuloa. Ne olivat suuri tapaus silloin (vaikka menivätkin itseltäni täysin ohi)

Jotenkin kiintoisaa kuinka tuolloin pelkkä hype sai ihmiset pitämään leffasta, kunnes jonkin ajan kuluttua kovat soraäänet alkoivat. Tavallaan sääli ja onneksi ettei ollut somea olemassa, se raivon määrä olisi ollut uskomaton.

Noh, tuolloin Star Wars oli legendaarinen kulttuuritapahtuma menneisyydestä jonka uusi osa oli odotetuin asia koskaan. Mutta ei tuo ennakkohypetysmeno ole koskaan muuttunut, vaan oikeastaan vain pahentunut nykyään. Netin ansiosta kaikkea nykyään ylihypetetään aivan mielipuolisesti ennakkoon kun youtubekin täyttyy analysointivideoista missä promokuvat ja trailerit analysoidaan ja ylihypetetään kuvakuvalta kuukausia ennen itse päätuotetta.

en muista niin kamalasti pitäneeni tai vihanneeni. Suurella mielenkiinnolla ja teknisen toteutuksen takia haluaisin katsoa kyllä uudelleen.

Ei Phantom Menacea voi vihata vaikka jutut ovatkin pielessä. Tekijät ovat mokanneet ja leffa on ihan plaaah, mutta ainakin rehellisesti yrittäneet. Viha on sellainen elementti mikä menee tapauksille missä juttu on tahallaan vedetty perseelleen kun mitään ei olla haluttu edes yrittää, niinkuin Disneyn omassa Sequel-trilogiassa.


Silencen pitäisi perustaa oma tubekanava leffojen arvostelemiselle. :) Aina mielenkiintoista settiä ja oppii uutta tietoa.

Kiitos, mutta... joooei
Avatar
Silence
 
Viestit: 932
Liittynyt: 01.03.2014 00:00
Paikkakunta: Turku

EdellinenSeuraava

Paluu Televisio ja elokuvat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron