Minkä pelin pelasit viimeksi?

[PT2]

Aconcagua (PS1)

Peli, josta et ole kuullut ennen mitään. Eikä ihmekään, koska sitä ei ole koskaan julkaistu Japanilan ulkopuolella. Sinänsä outoa, koska pelissä kuitenkin on täysin englantilainen (osittain espanjalainen) ääninäyttely. Mutta eipä hätää, fanikäännöksellä saatiin peli englanniksi ja nyt se on pelattu läpikin!

Pelin tapahtumapaikka on kuvitteellisessa Meruzan valtiossa (joka on siis käytännössä Argentiina), jossa on parhaillaan käynnissä poliittinen myllerrys itsenäisyysliikkeen seurauksena. Liike on jakanut maan kahtia (kapinalliset vs oikeistovaltio) ja 33-vuotias Pachamama-niminen aktivisti (josta povataan seuraavaa presidenttiä, joka muuttaa maan vapaammaksi) lähtee lennolle, tarkoituksenaan mennä pitämään poliittista puhettaan. Lennon aikana terroristiryhmä kuitenkin räjäyttää pommin, joka saa koneen syöksymään lähellä Aconcaguan huippua. Lopputuloksena vain viisi ihmistä selviää rytäkästä hengissä ja heidän on yhdistettävä taitonsa ja tietonsa, jotta selviytyvät vuoren karuista olosuhteista ja saavat Pachamaman ehjin nahoin pitämään puhettaan. Itsenäisyyspäivä lähestyy, joten aika käy vähiin. Koska jostain syystä Itsenäisyyspäivän jälkeen on jo liian myöhäistä...

Peli on vanhan ajan point & click-peli Resident Evil 2:n grafiikoilla. Pelissä ohjataan viittä hahmoa ja hahmoa voi vaihtaa milloin haluaa. Käytännössä peli on pelkkää puzzlea, sillä jokaisella hahmolla on omat etunsa. Yksi osaa kiivetä kallioita pitkin, yksi osaa korjata asioita, yksi osaa taistella ja omistaa sytkärin, yksi on iso ja vahva mies ja yksi osaa espanjaa.

Neljän tunnin läpipeluu oli oikein oiva pituus tälle pelille, sillä tarina ei näin tunnu liian pitkään venytetyltä. Tykkäsin muutenkin kovasti pelistä, vaikka ei siinä nyt mitään mullistavaa ollutkaan. Ehkä loppu oli liian arvattavissa, kun ottaa huomioon että peli on tehty vuonna 2000, mutta ei se mitään.

Kannattaa kokeilla jos aihe kiinnostaa!

[Silence]

Aconcagua (PS1)

Juuh, tämä on tosi kiehtova peli. Elokuvallinen seikkailupeli ps1llä. Mgs1 meets Cliffhanger. Japanilainen point&click meets hollywoodin katastrofi-toimintaelokuva.
Ostin pelin itselleni ensimmäisellä Japaninmatkallani 2009. Taitaa olla ensimmäinen emulaattorilla läpipelaamani peli.
Btw, peliä pystyy varsin hyvin pelaamaan ilman englanninkielistä fanikäännöstäkin, kiitos juuri tuon englanninkielisen ääninäyttelyn. Aina hämmentänyt kyllä että miksi hemmetissä peliä ei olla julkaistu lännessä. Ehkä se johtuu tuosta että peli on alunperin julkaistu Japanissa PS2n julkaisun kynnyksellä ja enkkukäännöksen tekeminen olisi vienyt länsijulkaisua liian kauas tulevaisuuteen. Mikä menetys!

[Gigante]

DnD Dark Alliancen lopetin kesken kun alkoi vituttamaan muutoin ihan okei-tason pelin bugisuus. Yksi bugi esti kentän loppubossia liikkumasta sekä kuolemasta ja toinen jumitti hahmon kiinni epämääräiseen pikseliin. Kummallakin kerralla ratkaisuksi tarjoutui, "aloita koko fakin kenttä alusta, koska et voi vain ladata edellistä pelitilannetta".


Pelin minkä pelasin loppuun hetki sitten on: Monster World IV:n remaken, joka tunnetaan myös nimellä Wonderboy- Asha in Monster World. Jälkimmäisen nimi on vähän harhaanjohtava, kun Asha on oikeasti tyttö, mutta minkäs teet kun pelin edelliset osatkin oli nimetty Wonderboyksi koska lokalisaatio jne.

Visuaalisesti ihan kiva ja pelillisesti yksinkertainen, kuten myös tarinaltaan. Enkä ole ainoa pelaaja, joka vertaa ensimmäisenä pelin "Tuhannen ja yhden yön"-lookkia Shantae-peleihin, mitä nyt huumori ei ole yhtä pikkutuhmaa. Pelihahmona Asha osaa olla maneereiltaan ja olemukseltaan vaan niin supersöpö, 'nuff said. Lampun henki vähän pällimäisellä ilmeellään ja sarkastisella luonteellaan on eittämättä poikkeusellisempi näkemys kyseisestä hahmotyypistä.
Asiat mistä pelissä en kuitenkaan tykännyt, on pelin jääkenttä. Ei riitä että peli käyttää tuttua Nintendo-liukasta kitkatonta jäätä, vaan myös semmoista peilijäätä joka heittää Ashan pyllylleen liukumaan aivan avuttomana. Tähän kun lisätään hemmetin sirkkeliansat ja se että pelin aikana muutoin hyödyllinen lentoölliäinen muuttuu tässä kohtaa peliä epäkäytännölliseksi. Jääkentän jälkeen onkin tiedossa kasinoteemainen loikintahelvetti, täynnä liukuhinoja joihin pitää hypätä juuri eikä vain melkein.

Pikkuvioista huolimatta ihan mukaanmenevä seikkailu, jonka modernimmat lisäykset tekevät menosta tarvittaessa helpompaa kuin mitä klassisemmassa teoksessa. Remaken lisäksi voi halutessaan myös pelata pelin alkuperäistä versiota, ainakin Switchin versiossa.

[Gigante]

Ummetus, eikun siis...

Cate West- The Vanishing Files (Wii)

Vitsinä siis se, kuinka Cate Westin silmät kiinni-asennot muistuttavat tahattomasti ummetuslääke-mainoksia .

Köyhän miehen Ace Attorney-peli...Jos siis oikeus-salidraama jätetään taka-alalle. Peli on pitkälti etsivämysteeriä johon on lätkäisty kiinni, ei niin saumattomasti, point n click-pulmailua. Pulmat ovat tasoa: "Etsi läjä JPG-kuvia taustakuvasta", "Löydä eroavaisuudet kuvien väliltä" ja "yritä löytää syyllinen annettujen vihjeiden perusteella" jne. Nämä pulmaosiot antavat tavallaan siis illuusion siitä että tekisit rikospaikoilla jotain, vaikka niillä ei mitään tekemistä olekaan kovin mitäänsanomattoman tarinan ja latteiden hahmojen kannalta... Hittolainen, onnistuin ihan vaan arvaamaan ns "mysteerisen" pääkonnan henkilöllisyyden, kun eihän se kukaan muukaan voinut olla.


Ymmärrän kyllä että tämä kombinaatio on suunniteltu lähinnä hyvin nuorelle väelle. Vaikka tarina melko laimea olikin, niin tykkäsin kyllä suorittaa näitä simppeleitä aivopähkinöitä pieninä annoksina. Olen kyllä tosin sitä mieltä että tämän tyypin peli toimii paremmin joko DS:n kosketusnäytöltä tai sitten hiirellä kliksuttelemalla.
Ei loistava, ei susiurkea, mutta lähinnä aika keskinkertainen kaikessa geneerisyydessään, vaikka voinee antaa kevyttä kertakäyttöhupia viikonlopuksi. Alelaarista ostaessa ei paljoa köyhdy.

[Gigante]

"Ta-da! All ready. Good luck out there, Mega Man 11" (switch)

Tulipa tämä ehdittyä pelata loppuun vielä ennen tämän loppumista. Ei mielestäni lainkaan huono...paitsi ehkä se bounce manin kentän vittumainen pomppugimmick. Ulkoasu nojaa klassiseen tyyliin, mutta on silti modernisti uudistettu, hylkäämättä lainkaan sivustakuvattua loikkimis-pelimoottoriaan. Musiikit toimivat nekin hyvin, kuin myös ääninäyttely. Arvostan myös kovasti sitä että tarjolla oli myös ns. "Kasuaalitila", meille pelaajille joilla ei riitä taidot tai kärsivällisyys pelata näitä pelejä kylmiltään wanhan nintendoaikakauden vaikeustasoilla.

Ainoa kritiikin aihe, jonka keksin on kyllä se kuinka "tuplavaihe"-tsydeemin käyttö pelin aikana tuppasi satunnaisesti menemään pieleen kun lihasmuisti useasti käskee painamaan alempaa R/L-nappia ylempien sijasta.


Ei ehkä se supereeppisin Megis, mutta kuitenkin hyvä tekele.

[Joni Ahonen]

Last of Us II Remastered

SPOILEREITA!!!

Nyt se loppuu! Ah, vielä jatkuu. Nyt tuli musta ruutu, se loppuu...!! Eiku jatkuukin vielä. Hyvä. Eiku! Ja taas jatkuu! No nyt vois kyllä loppua. Eikö? Huoh, vielä jaksetaan.

Tuollaista olivat viimeiset 5 tuntia, kun Last of Us II ei osannut päättyä. Tuli sellainen fiilis, että studiolla ollut liikaa aikaa ja rahaa, loppua voitu siksi venyttää urakalla ja pistää vielä dlc-mäinen loppuosuus mukaan, joka vain toistaa ja huopaa samaa asiaa, mitä peli ollut viimeiset 27 tuntia. Mutta älkää käsittäkö väärin, nuo 27 tuntia ovat olleet todella viihdyttäviä ja peli raadollisuudessaan kyllä niin väkivaltaisen hengästyttävä, että uni ei meinannut tulla. Koukutuin tähän kunnolla, joka ei ole yleistä itselleni. Tekninen toteutus huippuluokkaa ja kasvoanimaatiot aivan uskomattoman upeita, illuusio aidoista ja tuntevista hahmoista ei särkynyt juuri lainkaan muutamaa pientä pelimäistä hetkeä lukuun ottamatta.

Last of Us II jatkaa edeltäjänsä suuntaviivoilla, jotka ovat entistä tummempia Ellien lähtiessä kostamaan Abbylle. Ellie on erinomainen päähenkilö ja opin Dinastakin pitämään. Abbylla pelataan myös, jotta nähdään antagonistin näkökulmasta tapahtumat, jollaisesta olen monissa peleissä haaveilut. Tarina polveilee eri näkökulmien kautta, ehkä välillä liiankin ohjautuvan sentimentaalisesti, mutta kova oli vimma saada edistettyä itse tarinaa.

Taistelut ovat ehkä melkein parasta ikinä ihmisvastustajia vastaan; tykkään siitä, että jokainen on ihminen on tappava, mutta myös kuolevat muutamasta osumasta. Ympäristöt ovat sopivan laajoja, mutta ei mitään hiekkalaatikoita –onneksi. Siinä missä Resident Evilit ovat toimintaViihdettä, Last of Us on realistisen tylsä maailmaltaan, sillä kaikki talot ovat varsin normaaleja, eivät leikkikenttejä, joissa olisi aidosti kiinnostavaa tutkittavaa. Mutta peli onnistuu olemaan silti kiehtova maailmaltaan, vaikka ei nurkkien piiloista mitään niin kiinnostavaa löydykään.

Mutta muuten löydän paljon kehuttavia asioita lähtien aseiden päivitysanimaatioista, tasapainosta, hahmoista, väkivallasta ja tarinasta jne. Ei peli yllättänyt kuin pituutensa puolesta, kun tarinaa ei osattu lopettaa kunnolla sitten millään. Kyllä tässä oli jo osa kolmonenkin sisällytetty. Upea peli. Nyt jotain iloisempaa ja kevyempää.


HYVÄÄ:

+ Superluokan animatiot ja grafiikat
+ Hahmot ja tarinat ovat vahvoja ja teemat voimakkaita +ääninäyttely priimaa
+ Taistelu on superviihdyttävää ja jännittävää
+ Näyttää eri näkökulmat avartavasti

HUONOA:

- Keräiltävät kortit ja kolikot tylsintä kerättävää miesmuistiin peleissä
- Tarina ei osaa lopettaa ajoissa, toistaa ja ampuu itseään lopulta jalkaan
- Mollivoittoisuus ottaa välillä koville ja osa tarinalinjoista olisi voitu leikata tai lyhentää

90/100

[Joni Ahonen]

Super Metroid

Eihän tämän läpäisyyn mennytkään kuin yli puolivuotta ja 9 tuntia. Nyt kesällä otin tämän kunnolla pelitykseen ja olin ihan helpottunut että nyt hoidettu pois. Kyllä on maineensa veroinen, mutta ensimmäiset selkeät "hmp -hetket" tuli koettua siinä vaiheessa, kun pelaaja pakotetaan opettelemaan seinähypyt ja käyttämään tarttumakoukkua, jolla lingotaan itseään eteenpäin. Nämä vaativat opettelua ja väsyneenä huomasin vain huokailevani ohjaimen natisesta hikisissä räpylöissäni. Pidemmän päälle kolkoissa luolissa könyäminen alkoi puuduttamaan ja piilotetut reitit pistivät juoksemaan edestakaisin. Mutta pitää muistaa, että aikoinaan juuri nämä asiat ovat pidentäneet pelin ikää ja salaisuuksien löytäminen yksi iso osa pelaamista.

Metroid on muutoin todella sujuva ja Samus liikkuu hirmuista vauhtia eikä kartta ole mikään hahmottamattoman suuri. Bossitaistot ovat yllättävän kiperiä osa, loppuvastus kaatui varsin helposti ensiyrittämällä. Pikapelaajille tämä on varmasti hauskaa pelattavaa ja moni tunteekin pelin salaisuudet kuin omat taskunsa.

Ehkä olisin halunnut tykätä tästä enemmän, jos ympäristöt olisivat olleet vaihtelevampia ja hyppelyä vähemmän. Toisaalta seuraavalla pelikerralla varmasti olisi sujuvampi kokemus. Muistikuvieni perusteella Fusion GBA:lla oli viihtyisämpi ja tasaisempi pelikokemus. Muuten kyllä Super Metroid on klassikko, joka käytännössä kunnolla aloitti uuden peligenren, joka voi paremmin kuin koskaan. Näin ensikertalaisena ja ilman nostalgialaseja peli ei aivan alusta loppuun jaksanut niin viihdyttää, sen ärsyttävyydet kismittivät sen verran, että alle 90 pojon jäädään. Tappouhkauksia odotellessa.

88/100

[PT2]

Splatterhouse (2010)

Hack'n'slash-peli tyyliin God of War, jonka tarina liittyy löyhästi Lovecraft-skeneen. Pelin alussa nuoripari Jennifer ja Rick menevät haastattelemaan erästä "nekrobiologia" (liittyy kuolleisiin, ei tummaihoisiin), mutta lopputuloksena Jennifer kaapataan kyseisen biologin sekä kahden hänen hirviökumppaninsa toimesta ja Rick haavoittuu äärimmäisen vakavasti. Ennen viimeistä hengenvetoa Rickiä kutsuu muinainen naamari, joka tarjoaa apuaan ja yhteistyötä Jenniferin pelastamiseksi. Vaihtokauppana naamari haluaa ruumiita ja verta. Joten eipä muuta kuin vuosituhannen parhaimmat verikekkerit käyntiin.

Ihan hauska peli, vaikka välillä aika turhauttavan vaikea kun checkpointeja viljellään vähän miten sattuu ja tasohyppelykohdissa henki saattaa lähteä ihan vaan siksi että hyppäsi väärään paikkaan. Muuten peli on neliön ja kolmion rämpyttämistä ja fatality-liikkeiden suorittamista mitä verisimmin tavoin. Eipähän ole aiemmin tullut vastaan peliä, jossa voi lyödä nyrkin hirviön perseeseen ja vetää peräsuolen pihalle kokonaisena. Näyttö on muutenkin täynnä veriroskeita ja ruumiidenpalasia kun Rick hakkaa tietään kenttien läpi nyrkein ja erilaisin lyömäasein.

Splatterhousessa on mukava tuulahdus 15 vuoden taakse, kun Lamb of God soi taustalla, pelaaja rämpyttää paria nappia ja tekee erikoisliikkeitä tuhoten kaiken tieltään ilman sen kummempia Soulslike-taktiikoita, kehittäen hahmoaan ja keräten tyttöystävänsä alastonkuvia. Jep, kenttiin on ripoteltu tuhmia kuvia Jenniferistä. Tietysti.

Lisäksi pelin options-valikosta löytyy myös kaikki kolme aiempaa 2D-Splatterhousea. Pelasin ensimmäistä vartin, sitten loppui kiinnostus.

[Gigante]

Clock Tower: Rewind

Tässäpä oli kelpo klassinen selviytymiskauhupeli, joka simuloi hyvin slasher-leffojen henkeä. Pensas-saksipoju tykkää ilmaantua ahdistelemaan haavoittuvaista sankaritarta pitkin kartanoa suhteellisen lyhyillä varoitusajoilla eikä vainoajaa saa kolkattua ja karistettua kannoilta kuin tietyissä paikoissa jotka on syytä painaa mieleen jos pelissä tahtoo selvitä pitkällekin. Tähän kun lisätään vielä pienet yksityiskohdat, jotka vaihtelevat joka kierroksella pysyy aina ilmassa pienoinen jännite ja epätietoisuus. Lopetuksiin kun vielä vaikuttaa se missä tiloissa on tullut seikkailun aikana käytyä... tai käymättä. Minimaalinen äänimaailma ja ääninäyttelyn puute ei itseäni hiatannut, kun tämäntyyppisessä klikkailupelissä ääninäyttelyn kuuntelu tuottaisi vain tarpeetonta venytystä nopeatempoisiin kohtauksiin. Ainoa asia mikä jossain määrin hiersi on sankaritar Jenniferin tuskallisen hitaat kävelyanimaatiot useissa kohdissa, varsinkin jos satut klikkaamaan himpun verran väärää pikseliä mitä oli tarkoitus ja joudut sen myötä seuraamaan hidasta tarpeetonta tallustelua huoneen päästä toiseen ennen kuin voit yrittää uudestaan. Parissa kohtaa kävi myös niin, että RNG spawnasi saksittajan suoraan ovelle josta oli tarkoitus poistua ja "Dead End"-teksti korjasi talteen epäreilun lyhyellä varoitusajalla.

Tuli tuossa saatua alkuun parit huonommat lopetukset (D ja F) ennen kuin onnistuin saamaan S-lopetuksen. Ei se vaikeaa ole, mutta sen saamiseen todellakin vaikuttaa missä tiloissa käyt tutkimassa.


Survival Horror-faneille iso suositus.

[Silence]

Clock Tower: Rewind
Survival Horror-faneille iso suositus.

Juuh, itse on tullut pelattua alkuperäistä Clock Toweria niin Snes kuin Ps1-julkaisuna lukuisia kertoja. Kiehtova yhdistelmä survival horroria Point & Click-seikkailupelien pelimekaniikalla, vaikka vähän tuskastuttavan hidas välillä liikkumiselta onkin. Peli ottaa valtavasti inspiraatiota Dario Argenton Phenomena (1985)-leffasta mutta jotenkin ironisesti on ainakin itselleni aina ollut parempi idea leffaksi kuin kyseisen leffan ripulinen häröilykokonaisuus.

Oma suosikkini sarjassa on Ps1n oma, kokonaan 3D Clock Tower-peli, joka jatkaa tuon alkuperäisen pelin tarinaa ja omaa täsmälleen saman titlen(Japanissa Clock Tower 2), vaikka onkin jatko-osa, kun alkuperäistä peliä ei oltu tuolloin vielä julkaistu lännessä.

[Gigante]

Resident Evil: Directors Cut ja Resident Evil 2 (Ps5) Eli siis PsStoresta ostetut klassikkoreskut kun ne vihdoinkin voi ostaa omakseen ilman plussajäsenyyttä tai muuta tuubaa. Sinänsä kun tuli pelattua molemmat peräkkäin, huomaa kuinka paljon Re2 on parantanut pelimoottoria kun hahmot että tekstit liikkuvat paljon nopeammin. Kelpo pelejä kumpainenkin edelleen, vaikka olisin toivonut mahdollisuutta saada säädettyä peliruutua suuremmaksi ja eritoten kakkoseen vaikeampaa vaikeusastetta sekä mahdollisuutta skipata välikeskusteluja...meinaan kaikki replat ovat palaneet vuosien saatossa mieleen aika pysyvästi joten olisin halunnut jo jouduttaa niitä.

Haluaisin kyllä niin tietää mistä ihmeestä "Colt SAA on ihan surkea ase!1"-propaganda REsuomeksi saitilla oikein on saanut alkunsa. Allekirjoittaneelle kyseinen reviska on aina ollut paljon luotettavampi kapistus zombien kaatamiseen kuin Clairen oma HP...kunhan muistaa pitää mielessä kuinka monta kutia rullassa aina on ettei jää latausanimaatioon väärällä hetkellä.

[Gigante]

Star Ocean 2econd Story R: Ps5

Päätarina läpi, mutta avautuneeseen haastavaan sokkeloon en jaksanut enää lähteä koettelemaan. Modernisoidut lisäykset lyhensivät huomattavan määrän tämän pelin läpipeluusta, kun vertaa Ps1-teokseen, jossa läpipeluu tuppaa kestämään 100h...ihan vaan koska sen ajan random taistelut joka toisella askelmalla.
Taisteluissa meno on pitkälti kyllä todella kaaottista ja hektistä, koska kaikkien erikoistehosteiden läpi ei millään erota mahdollisuutta kokeillä väistöliikkeitä ja tekoälyn ohjastamat kaverit...noh, eivät osaa pitä itseään hengissä. Suurin osa ajasta tuli vaan spämmittyä randomeja erikoisiskuja, toivoa parasta ja palauteltua kaatuneita hahmoja takaisin pystyyn mahd pikaisesti. Saastaisena kasuaalina tyydyin pelaamaan peliä helpoimmalla.

Taisteluiden sijaan pidin enemmän pelin päivitetystä ulkoasusta maisemineen, äänimaailmoineen ja suloisen ilmekkäisiin chibi-hahmoihin. Pelin parhaimpia hetkiä olivatkin tiimiläisten henkilökohtaiset sekoilut eri kaupungeissa päätarinan ulkopuolella.

Yli kaksi vuosikymmentä sain odottaa että pääsin viimeinkin tämän pelin kokemaan, jossain muodossa, ja pakko sanoa että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ei mikään täydellinen teos, mutta tekemistä siitä kyllä löytyy ja siihen saa halutessaan upotettua päätarinan ulkopuolella vaikka kuinka monta tuntia.